Oton synnytyskertomus

22.02.2017

Tänään on aika päästää Otto ääneen, sillä vuorossa on Oton synnytyskertomus <3 

Muistatteko mikä on refleksitesti? Puhun siis siitä pelistä jossa piti niitä neljää eriväristä nappulaa mäiskiä sitä tahtia kun niissä syntyi valo, en siitä kun kaveri huutaa että ”aivot mukaan” jonka jälkeen yritetään paniikissa ottaa kiinni suunnasta X lentävää esinettä Y. Se peli kuvastaa aika hyvin miltä tuntuu olla synnytyksessä mukana näin miehenä, paitsi että nappeja on vähintään viisikymmentä eikä hutipainalluksesta saa aloittaa alusta. Siltä minusta ainakin tuntui kun yritin parhaani mukaan auttaa vaimoani, kun tämä suoritti kolmatta kertaa elämässään pientä ihmettä.

Tottakai minulla oli tässä tapauksessa pieni etu, olihan kyseessä jo kolmas lapsemme. En ehkä neuvonut puudutuslääkäriä kuten ensimmäisellä kertaa, tai you know, ottanut tirsoja kuten toisella kerralla. Kohelsin kuitenkin oman osuuteni. Tälläkin kertaa.

Moro taas, pitkästä aikaa t. harvinaisen osuvasti itse kruunattu Akkavalta-Otto. Iina viettää vapaailtaa kun meillä on anoppi kylässä, ja ajattelin että nyt jos joskus olisi hyvä hetki tulla vähän avautumaan synnytyksestä. Vaimoni ehkä hieman toivoi että kertoisin oman synnytystarinani, ja osittain sen teenkin. Keissi nyt valitettavasti on vähän niin että kaiken sähläämiseni ohella en todellakaan pysty muistamaan koko päivästä niin paljoa kuin Iina.

Ellen olisi aloittanut koko tapahtumaa telomalla varvastani ja palauttamalla itseäni maan pinnalle, en varmaan muistaisi tätäkään pientä. Sattuipa meinaan niin että heti kun Iinalla meni lapsivedet, aloin minä paniikissa juoksemaan ylös ja alas portaita katsomassa että meillä on kaikki kasassa. Siinä samalla onnistuin lipeämään ja irroittaman oikean jalkapöytäni ja pottuvarpaani välistä noin 90% siellä olleesta ihosta.

Meillä oli kuitenkin vauva tulossa, niin ei muuta kuin desinfiointiainetta, talouspaperia, teippiä ja sukka jalkaan. Päivän tähti oli kuitenkin vaimoni, ei varpaani. Yllätys, eikö.

Ensimmäisen varsinaisen virheen tein siinä etten ollut muistanut tankata. Ei iso moka, mutta moka kuitenkin ottaen huomioon että olimme jo viikkoja olleet ”valmiita” synnytystä varten ja olen normaalisti todella ennakoiva ihminen. Polttoainetta oli tarpeeksi parinkiin rundaan edestakaisin, ei siinä, merkkivalo vaan sattui juuri syttymään. Auto on kuitenkin dieseli, ja olen turhan usein kuullut tarinan siitä kuinka dieselautoa ei saa päästää liian tyhjäksi että olisin voinut hyvällä omallatunnolla olemaan tankkaamatta siinä lapsivesien menon ja lapsen syntymän välillä. Hyvää työtä.

Ja koska autolla koheltaminen ei riittänyt, tuli seuraava pulma vastaan heti parkkiin laittamisen jälkeen. Minulla, kuten monella muullakin suomalaisella, on käytössä kätevääkin kätevämpi EasyPark joka oli kätevyyttään hälyttänyt minulle useita viikkoja siitä kuinka pankkikorttini tiedot sovelluksessa olivat menossa vanhaksi. ”Ahaa hyvä tietää”, olin sovellukselle kuitannut, kerta toisensa jälkeen. Kunnes en enää voinut. Kesken synnytyksen.

Minulla on tapana saada sakot aina ja heti kun on mahdollista sakot saada, ja koska lapsen pitäminen Suomessa on muutenkin hintavaa, en todellakaan aikonut heti ensimmäiseksi heittää parkkisakkoja uuden perheenjäsenemme syyksi, puhumattakaan siitä että olisin muka antanut tämän vaikuttaa Iinaan.

Jollain ihmeen konstilla onnistuin todennäköisesti taikomaan jostain kolmannen käden, koska autosta poistumisen ja synnärille ilmoittautumisen välillä olin onnistunut kaikkien kassien kantamisen ja vaimon taluttamisen ohella syöttämään sovellukseen uudetkorttitiedot ja läppäisemään parkkiajan jonnekin kolmen viikon päähän.

Itse synnärillä tilanne kuitenkin hieman rauhottui. Kävi miten kävi, olimme jo perillä avun luona, eikä lapsi voinut enää syntyä jätesäkillä ja pyyhkeellä vuoratulle etupenkille. Ehdimme hiukan hengähtää. Sain jopa jossain vaiheessa oikeat tarvikkeet varpaani hoitoon joka oli siinä vaiheessa mennyt niin karun näköiseksi että kaiken muun keskellä kesti puolitoista päivää ennenkuin uskalsin taas katsoa miten pikkukaveri voi.

Vastuun kuitenkin lopulta siirryttyä minulta Iinalle ja kätilöille, lopetin minäkin koheltamiseni. Pidin vain huolen etten ollut kenenkään tiellä, autoin aina pyydettäessä ja annoin Iinalle vuorotellen kättä puristettavaksi ja ilokaasunaamaria. Iina ei ole kuitenkaan koskaan kuunnellut minua ponnistuvaiheessa, aina vain kätilöä, eikä minulla ollut enää muuta tehtävää kuin jännittää ikuisuudelta tuntuneen ajan. Voin vain kuvitella miltä Iinasta tuntui.

Ja hyvinhän se meni taas tälläkin kertaa, onneksi. Niin oudolta kuin se tuntuukin, oli ikuisuudelta tuntunut tilanne silmänräpäyksessä ohi. Mikä alkoi valuvana vaimona vessan edessä oli hetkessä muuttunut pieneksi ihmiseksi, ainoaksi asiaksi millä enää siinä vaiheessa oli merkitystä. Samalla tavalla kuin kahden aikaisemmankin synnytyksemme yhteydessä en tälläkään kertaa onnistunut poraamaan sisäisesti, kuitenkin ilmeisesti vaimoni mukaan edes ”coolisti” vaikka omasta mielestä porasinkin kuin kulkusensa pyöräntankoon lyönyt pikkupoika.

En pääse yli siitä kuinka tunteisiin synnytys aina menee. Kolmas kerta tai ei, tuntui meidän uusimman alastoman pikkupötkön ensimmäinen vihainen huuto siltä kuin joku olisi ajanut rekallisen tunteita päin seinää. Tuima, pieni ja suurisilmäinen nahkapötkö joka tuli tähän maailmaan isänsä lailla vastatuuleen kusten, napanuora kahdesti kaulan ympärillä. Vanhinta isosiskoaan muistuttava pieni sankari joka muuten ottaa maailman rennoimmin mutta tarpeen tullen komentaa ja tarkoittaa sitä. Ihan täysin isin tyttö, kuten meidän kaksi aikaisempaakin.

Tässähän vaiheessa olemme koko perhe olleet kotona jo pari viikkoa, ja vielä on noin viikko aikaa ennen kuin palaan taas hetkeksi töihin. Vauva on antanut meidän nukkua, ja niin perhettä kuin kaveria on rampannut ihastelemassa tuota pientä ihmettä. Me olemme tätä nykyä viisihenkinen perhe, ja vaikka kaikki onkin hieman vielä pelottavaa ja uutta, tuntuu kaikki erittäin luonnolliselta. Innolla odotan millainen tästä kasvaa.

Otto <3


Tänään olen kaksi viikkoa vanha

20.02.2017

Tänään vauva on kaksi viikkoa vanha. Hänen oma persoonansa on alkanut tulla yhä enemmän esiin hereillä vietettyjen minuuttien lisääntymisen myötä. Ja pakko sanoa: meidän vauva on aivan mahtava tyyppi! Kuinka voi tuijotella jotain sydänlasit silmillä vaan kokoajan? Hän on ihan hurmaava neiti ja tekee meidät kaikki niin onnelliseksi.

Hän pitää maailman söpöintä pientä ähinä-ääntä, jonka seassa kuuluu jo välillä ihan pieniä jokelluksiakin. Välillä hän vaan tuijottelee suurilla silmillään ihan hipihiljaa vaikka kuinka kauan. Hän osaa jo katsoa suoraan syvälle silmiin ja seurata lelua ja ääntä katseellaan. Hän voisi katsella isosiskojaan vaikka kuinka pitkään, ja viihtyy ihanasti molempien sylissä sohvalla.

Vauva on rauhallinen tyyppi ja melko kärsivällinenkin. Hän viihtyy lattialla oman peiton päällä hengaillen, ja usein nukahtaakin siihen. Hän nukkuu pitkiä päiväunia melkeinpä missä vaan, ja on kehittänyt itse itselleen omanlaisensa rytmin, johon kuuluu täsmällinen ruokailu 2-3h välein päivisin. Joka ilta hän bulkkaa tissillä tunnin-pari jotta jaksaa sitten nukkua pidempiä pätkiä yöllä. Hän on kova syömään ja kasvaa hienosti. 50cm housut ovat jo jääneet pieneksi meidän pitkäsäärelle, 50cm bodyt taas ovat edelleen aivan sopivia.

Vauva hymyilee ihanasti vahingossa unissaan. Tarkoituksellista hymyä saadaan varmaan odottaa vielä jonkin aikaa mutta ai että nuo pienet vahinkohymyt sulattavat sydämen. Voisin vaan tuijotella tyttöä oikeasti vaikka koko illan kun hän nukkuu ja paijata hänen silkinsileää pientä poskeaan. Silloin kun vauva nukkuu päiväunia jossain muualla kuin mun sylissä, mulle ehtii tulla häntä jo ihan hirmuinen ikävä, vaikka hän olisi metrin päässä.

En malta odottaa että saan oppia tuntemaan vauvaa vielä enemmän. Mistä hän tykkää, millainen hänen äänensä on kun hän puhuu, miltä hänen naurunsa kuulostaa. Samaan aikaan en kuitenkaan haluaisi mennä enää yhtään minuuttia eteenpäin, vaan jäädä tähän ihanaan täydelliseen hetkeen. Hän on niin ihana, voisiko ajan vaan pysäyttää?

Ei me uskallettu haaveillakaan että vauva-arki voisi alkaa näin ihanasti tällä kertaa, ja musta tuntuu että joka päivä hämmästellään monta kertaa ääneen että kaikki on vaan niin hyvin. Vaikka aika kuluu eteenpäin, vauva kasvaa ja arki arkistuu – näillä ainutlaatuisen ihanilla ensimmäisillä päivillä tulee olemaan kyllä iso paikka mun sydämessä ikuisesti. Kaiken sen odotuksen ja toivomisen ja kaikkien viime vuoden rankkojen juttujen jälkeen tämä tuntuu täydelliseltä, ihanalta ja voimaannuttavalta.

Vauva on varastanut meidän kaikkien sydämet ihan kokonaan, ja olen varma että ihastutaan häneen vaan päivä päivältä enemmän <3


Maailman paras voileipäkakku + arvonta

19.02.2017

Kun mua jokin aika sitten pyydettiin mukaan Kariniemen ja Lifien kaupalliseen yhteistyöhön jonka aiheena olivat Kariniemen uudet leikkeleet, tiesin heti mitä tekisin: voileipäkakkua! Koko raskausajan olin himoinnut ihan kunnon voileipäkakkua pehmeine juustoineen, ja ajatellut että saan sitä sitten viimeistään vauvan kastejuhlassa. Kampanjan myötä mulle tarjoutui kuitenkin oiva tilaisuus tehdä yksi harjoituskappale ennen kastejuhlaa ja nautiskella voikkarikakusta jo vähän etukäteen. Lähdin suunnittelemaan reseptiä Kariniemen uusien lihapitoisten ja runsasproteiinisten kanaleikkeleiden pohjalta.

Kariniemen kananpojan mustapippuri oliiviöljy filee leikkele

Kariniemen on laajentanut tuotevalikoimaansa leikkelehyllyyn, ja myyntiin on tulleet uudet hunajapaahdettu filee sekä mustapippuri-oliiviöljy paahdettu filee -leikkeleet. Niiden lihapitoisuus on 86% ja leikkeleillä on myös sydänmerkki, joka myönnetään tuotteille jotka sisältävät pehmeää rasvaa ja joiden suolapitoisuutta on vähennetty. Hunajapaahdettu filee maistuu pehmeän hunajaiselta ja on ihanan mureaa. Sitä käytin voileipäkakun täytteessä. Koristeluihin käytin Kariniemen Mustapippuri-oliiviöljy paahdettua fileeleikkelettä.

Meillä leikkeleet kuuluvat aamupalapöytään tietenkin, mutta niiden ympärille voi keksiä kaikenlaisia muitakin reseptejä kuin vain leivänpäällisenä toimimisen. Kariniemen sivuilla on ohjeet esimerkiksi herkulliseen Pasta Kanarbonaraan, sekä vinkkejä kuinka käyttää leikkeleitä tapaksissa. Koska leikkeleet ovat yleensä osana päivän tärkeimpänäkin pidettyä ateriaa eli aamiaista, on hyvä että niissä on pehmeää rasvaa ja paljon proteiinia, jotta nälkä ei yllätä heti tunnin päästä ruokailusta. Varsinkin näin imetysaikana mulla tulee helposti nälkä useinkin, niin on hyvä että ruoka on täyttävää ja terveellistä.

MAAILMAN PARAS VOILEIPÄKAKKU

30 viipaletta täysjyväpaahtoleipää

2pkt Kariniemen hunajapaahdettu filee leikkele

1pkt Kariniemen Mustapippuri-oliiviöljy paahdettu filee leikkele

400g tuorejuustoa (valkosipuli ja chili-paprika)

400g sulatejuustoa (kevätsipuli)

500g creme fraichea

1 kurkku

1rs eri värisiä kirsikkatomaatteja

1 ruukku herneenversoja

1 ruukku ruohosipulia

1tl mustapippuria

maitoa kostutukseen

Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Asettele kuusi viipaletta pohjakerrokseksi. Kostuta maidolla. Kuutioi hunajapaahdetut fileeleikkeleet. Jaa kuutiot kahteen eri kulhoon puoliksi. Raasta puolikas kurkku karkeaksi raasteeksi ja lisää toiseen kulhoista. Sekoita kurkkua sisältävään kulhoon valkosipulituorejuusto ja 200g creme fraichea, ja toiseen kulhoon chili-paprikatuorejuusto, 1 tl mustapippuria ja 200g creme fraichea. Täytä ensimmäinen kerros haluamallasi täytteellä, ja lisää seuraavat kuusi viipaletta paahtoleipää. Kostuta jälleen maidolla, ja täytä toisella täytteellä. Täytettä riittää yhteensä neljään kerrokseen, eli kaksi kerrosta kumpaankin. Kun kakku kerroksineen on valmis, anna sen kostua pari tuntia jääkaapissa kelmujen alla.

Koristelu:

Sekoita sulatejuustoon 100g creme fraichea. Päällystä kakku kauttaaltaan tasaisesti sulatejuusto-creme fraiche -seoksella. Tee kurkun puolikkaasta juustohöylällä isoja leveitä suikaleita. Muotoile kurkkusuikaleista ja mustapippuri-oliiviöljyleikkeleistä ruusukkeita. Koristele kakku ruusukkeilla, yrteillä ja kirsikkatomaateilla esimerkiksi kukkakimpun näköiseksi, tai miten itse haluat.

Meillä tytöt ihastuivat tuohon kukkakimppuideaan jonka bongasivat mun kanssa Pinterestistä, ja niin päätettiin koristella kakku sillä tavalla. Se oli hauska, helppo ja näyttävä koristelu vaikka ei ehkä se kaikkein salonkikelpoisin, hah.

ARVONTA:

Miten sinä käyttäisit Kariniemen Kananpojan uusia filee -leikkeleitä? Jaa oma ideasi tämän postauksen kommenttiboksiin, jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja olet mukana kolmen 20€ arvoisen Kariniemen tuotelahjakortin arvonnassa. Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 26.2.2017 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Yhteistyössä Kariniemen.

Paljon onnea arvontaan kaikille ja ihanaa päivää!


Palautuminen kolmannen raskauden jälkeen

18.02.2017


Moni on toivonut postausta siitä kuinka sujuu palautuminen kolmannen raskauden jälkeen. Synnytyksestä on kulunut nyt 12 päivää ja palautuminen on päässyt hyvin käyntiin. Maha on lähtenyt yllättävän hyvin tälläkin kertaa, vaikka kolmannella kerralla ajattelin että saattaisi kestää hieman kauemmin kuin aikaisemmissa raskauksissa. Mahdun jo omiin farkkuihini (kiitos superstretch!), mutta hirvittävän mukavalta ne eivät tunnu jalassa ja niiden yläpuolelle puristuu kyllä mukavasti nahkaa. Mutta kaikki aikanaan, ei mulla tässä mikään kiire ole minnekään.

Sain nyt kolmannella kerralla muutaman arven mahaan lisää ja niissä varmasti kestää hetki haaleta, mutta aika vähällä pääsin tälläkin kertaa niiden suhteen. Täytyy ehdottomasti olla kiitollinen omaa kroppaa kohtaan ja sitä miten hyvin se on kestänyt kaikki kolme raskautta ja synnytystä. Tiedän että ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys että esimerkiksi synnytyksestä selviää ilman tikkejä tai komplikaatioita. On ollut mukavaa aloitella vauva-arkea kun oma vointi on ollut hyvä ja melko ”normaali”.

Maha synnytyspäivänä

Maha viikko synnytyksestä

Mulla tuli aluksi jäätävät turvotukset synnytyksen jälkeen, en meinannut saada sormuksiakaan pois sormista, mutta nyt nesteet ovat lähteneet pois ja sormuksetkin taas liikkuvat nätisti. Raskauskiloja mulla on varmasti vielä jäljellä, mikä on ihan hyvä imetystä ajatellen. Edessä on kuitenkin pitkä imetystaival ja vauvalla pitää olla vähän ruokavarastoa mistä kehittää maitoa. Onneksi maitokin on tosiaan noussut hyvin ja imetys sujuu mukavasti. En kuitenkaan tiedä montako raskauskiloa mulla on vielä jäljellä koska en omista vaakaa, eikä mua oikeastaan kiinnostakaan sitä vielä tietää. Katsellaan sitten joskus jälkitarkastuksessa kun paino pitää neuvolan puolesta tsekata.

Kymmenen päivää synnytyksestä

En ole vielä liikkunut hirveästi koska näin talviaikaan vauvoja ei suositella vietäväksi ulos ennen kahden viikon ikää. Mutta ensi viikolla ajatuksissa on aloittaa varovasti vaunulenkkeily pikkutyypin kanssa, enkä malttaisi odottaa että pääsen työntelemään meidän vaunuja ja neitokaista niissä. Ulkona on ollut ihan mielettömän kauniita aurinkoisia päiviä, toivottavasti niitä aurinkopäiviä on luvassa ensi viikollakin.

12 päivää synnytyksestä

Mulla on tosi hyvä mieli palautumisen suhteen ja toivon että vointi jatkuu hyvänä tulevinakin viikkoina. Neuvolan hoitaja muistutti ottamaan myös iisisti välillä ja aina imettäessä rentoutumaan kunnolla ja pötköttelemään, vaikka vointi hyvä onkin. Ja olen ottanut neuvosta vaarin ja viettänyt hyvällä omallatunnolla vauvelin kanssa imetyshetkiä sohvalla tai sängyllä pötkötellen.

Kirjoitin vähän kattavammin ajatuksia palautumisesta ylipäätään Zeldan odotusajan jälkeen. Postauksesta voi käydä myös kurkkimassa miten palauduiin kahdella aiemmalla kerralla.

Keväämmällä tarkoituksena on harrastaa liikuntaa taas säännöllisemmin, koska haluan voida hyvin ja olla hyvässä kunnossa. Mutta siitä projektista lisää sitten kun se on ajankohtaisempi, juuri nyt on hyvä juuri näin.

Ihanaa lauantai-iltaa tyypit <3