Miksei voi olla jo syksy!

20.07.2011

Mä oon oikeesti koko päivän vaa kaivannu syksyy. Kaikki alko siitä ku aamul suunniteltiin Deryan kaa mun babyshowereita jotka on elokuun lopussa ja oon ihan innossaan ja sit postiluukusta kolahti eilen H&M:n syyskatalogi ja tänään elokuun Trendi. Oon ihan syysfiiliksissä ja tietenki suurin syy mun syksynodotukseen on lokakuussa oleva laskettu aika! Onneksi on jo melkein heinäkuun loppu ja kohta voi oikeesti sanoo et on syksy (en ois koskaan uskonu et odotan syksyy keskel kesää ku on maailman kauneimmat ja lämpimimmät ilmat). Pyydän jo valmiiksi anteeksi niiltä jotka ei odota syksyä ollenkaan ja haluaa et ois aina kesä (nii mäki yleensä) koska tää postaus tulee käsittelemään pelkästään tulevaa syksyä ja syyspukeutumista.
                 Mulla on kauhee kriisi syys- ja talvivaatteiden kanssa kun toisaalta tekis jo mieli ostaa vaatteita raskauden jälkeiselle ajalle mut on tässä kumminkin kolme kuukautta vielä jäljellä. Toisaalta en haluais hirveesti tuhlata enää äitiysvaatteisiin kun on enää kolme kuukautta jäljellä. On tosi vaikee suunnitella kun ei tiedä että millaset ilmat esimerkiksi lokakuussa on, mut sen päätöksen tein että talvitakkia en osta sellasta joka ois äitiysmallia. Mulla on yksi A-linjainen Zaran villakangastakki joka menee mulle raskauden loppuvaiheessakin jos on pakko pukeutuu tosi lämpimästi. Eihän siinä ois mitään järkeä et ostaisin äitiystalvitakin kun talvi alkaa kunnolla vasta marras-joulukuussa.
                  Tein nyt tollaset kollaasit H&M:n valikoimista ja löysin aivan ihania vaatteita ja asusteita itelleni ja pikkuneidille. Pikkusella toki on paljon jo perusvaatteita mut nyt kattelin kaikkii tollasii ihanii neuleita sun muita mitä ei oo vielä kaupoista ennen löytyny kun on ollu vaan kesävalikoimat. Nyt tää mun vauvanvaateshoppailu vast alkaa kunnolla ku kauppoihin alkaa ilmestyä oikean vuodenajan vaatteita! 😀

Päivän asu (ja ihanasti toi Oton kaatunut stögis päässyt mukaan kuvaan </3 :D)
Farkkutakki: Gina Tricot
Mekko: H&M
Kengät: Zara
Kaulakoru: Lindex
Aurinkolasit: Bershka
Laukku: One Way
Ekat vilkasut syysmuotiin

Mä oon ihan rakastunu noihin tummiiin äitiysfarkkuihin joissa on joku ihme vahapinta silleen et ne vähän kiiltää. Toi takki on kans ihan mielettömän kiva ja sit noi pitkävartiset nahkahanskat menis kivasti sen kanssa. Vaalea mekko on ihan normaalilt naistenosastolta mut kattelin sitä ja se on kyllä nii väljä et menee masunkin kanssa, siihen vaan pilkulliset sukkahousut ja Voila!  Mulla ei myöskään ole yhtään äitiyspaitaa nii kyl mä yhen voisin hankkii ja toi on tosi kiva kun noi rypytykset korostaa masuu ja noi kengät on niin rakkaus! Halusin tollaset jo viime keväänä mut löysin vaan mustia ja nyt ku näin noi nii päätin et tossa on mun kengät.

Noi ”mokka”hapsukengät on maailman sulosimmat ikinä koskaan ja ne ei maksa paljoo mitään. Ei ehkä maailman tarpeellisimmat mut sitäkin ihanemmat. Noi violetit vaatteet on kans tosi sulosia ja kivaa vaihtelua pelkälle pinkille ja vaaleenpunaselle. Ja nallehaalari on ihan ehdoton! Kutsukaa vaan mua shoppailuaddiktiks mut mä oon ihastunu noihin! Mun mielestä siinä ei oo mitään pahaa että kartuttaa pikkuneidin vaatekaappia, kyllä mä tiedän ettei me tulla osaa vaatteista käyttämään ku parin viikon ajan mut on se sen arvosta. Mieluummin liikaa vaatteita ku sellanen tilanne et neidillä on kaikki päällään olevat vaatteet paskassa ja kaikki loput pesukoneessa tai pyykkinarulla kuivumassa. Ja puolustuksena täytyy kyl sanoo et meidän neitosella on vast yks mekko! 😀 Kertokaa ihmeessä mitä tykkäätte kollaasien vaatteista/asusteista nii saan vähän mielipiteitä ennen ku laitan H&M -tilauksen menemään tai säntään kauppoihin :D.

Himoshoppaaja ja riehuvainen masushoppaaja kiittää ja kuittaa, hyvää yötä kaikille♥


Masuasukki

18.07.2011

Huh mikä päivä tänää! Ollu tosi kuuma ja mun piti käydä työkkärissä ilmottautumassa. Nyt jatkettiin sit työttömyysaikaa siihen päivään asti ku mul alkaa äitiysloma nii ei tarvi enää ravata sielläkään. Työkkäristä kyllä sanottiinki heti ku olin koulusta eronnut et mun raskaus on jo sen verran pitkällä et sinne ilmottautumiset on vaan muodollisuus ja ei edes mietitty mitään oikeita työllistämismahdollisuuksia. Katsellaan sitten uudemman kerran kun nää asiat tulee uudestaan ajankohtasiksi. Tänään oon tosin tehny töitä koska leikkasin Oton hiukset! Kiva tällanen melkeen puolen vuoden tauko ollu tässä et en oo koskenu saksiin ollenkaan, mut noista tuli kyl hyvät mun mielestä ja oli toi murukin kuulemma tyytyväinen. Otto halus vähän hillitympää tyyliä keesin tilalle nii vedettiin sit takaa lyhyemmäksi.

Hiustenleikkauksen lisäksi oon viettäny päivää nenä kiinni mun lempparisarjan kirjassa, Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarjan uusimman tulokkaan Minishoppaajan parissa. Mä niin rakastan noit kirjoja! Voin niin samastua tohon kirjan päähenkilöön Beckyyn ku se saa sen shoppailuhimokohtauksia ja toi uusin kirja kertoo Beckyn 2-vuotiaasta tyttärestä josta on hyvää vauhtia tulossa samanlainen kuin äidistään. Ottoki luki pätkän tota kirjaa ja oli sitä mieltä et kuulostaa kuulemma ihan sellaselta mitä meidän elämä on parin vuoden päästä. Toivottavasti ei menis kyl ihan ton kirjan mukaan.. 😀 Mut on toi kyl hyvä kirja, heti tän postauksen jälkeen meen kyl lukeen lisää!

Mutta juu oli mulla oikeaakin asiaa, nimittäin masuun liittyen. Tänään alkaa 28. raskausviikko eli toisen raskauskolmanneksen viimeisiä viedään ja pian alkaa viimeinen raskauskolmannes. Masu on kyl kasvanu viimeaikoina ihan hurjasti ja huomaa kyllä et pikkuneidistä tulee päivä päivältä voimakkaampi. Havaitsen jo selkeesti tiettyjä uni- ja hereilläolojaksoja joita vauvalla on päivän mittaan. Neiti myös työntää suunnilleen 10 kertaa päivässä pyllyn ylös mun navan oikeelta puolelta niin että siihen muodostuu vähintään Mt. Everestin kokonen patti joka on tosi huvittavan näkönen. Mut hyvä et ainaki tietää selvästi missä päin masua se hengailee ja missä asennossa. Oton kanssa aina silitellään sitä kun se siellä möyrii ja völlää.

28. raskausviikko

28. raskausviikko
Sikiön paino: 1000 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 23,5 cm
Koko pituus: 32 cm
SIKIÖ
”Tämän viikon alussa sikiö on 25 viikkoa vanha. Tällä viikolla sikiö avaa silmänsä ensimmäistä kertaa, mutta se ei näe erityisen hyvin. Jatka sikiölle puhumista ja laulamista. Äänet vääristyvät jonkin verran lapsivedessä, mutta sikiön kuulo on nyt parempi kuin aikaisemmin. Ihon alle kertyy lisää rasvakudosta ja sikiöstä tulee vähemmän ryppyinen ja läpikuultava.
Sydänäänet voi kuulla stetoskoopilla ja tuleva isä voi mahdollisesti kuulla pienen sydämen lyövän painamalla korvansa äidin vatsalle. Olet ehkä huomannut, että sikiöllä on nyt selvempi unirytmi ja pannut merkille sen aktiiviset ja rauhalliset jaksot suurin piirtein samoihin aikoihin joka päivä.”

Kuva ja tekstit: Vau.fi

rv 27+0

Katselin myös vau.fi -sivustolta noita raskauslaskurin antamia tärkeitä päivämääriä raskauden ajalta ja arvatkaas mikä ihana lause siellä luki tän päivän kohdalla? 90% mahdollisuus selvitä jos lapsi syntyy: 18.7.2011. Oon niin onnellinen ja helpottunu siitä et oon jo näin pitkällä ja enää 10 viikkoa että vauveli on täysiaikainen. Miten aika voi mennä näin nopeesti en tajua! Vastahan mä tein positiivisen raskaustestin tai siltä se ainaki tuntuu, mut oikeesti siitäki on jo yli 5 kuukautta. Toisaalta tuntuu et siitä on ikuisuus.      
                    Kaikki synnytykseen liittyvät asiat alkaa myös tuntua paljon ajankohtaisemmilta vaikka onhan tässä vielä viikkoja jäljellä. Mulle on alkanu hiipii sellasta pientä jännitystä et mitenköhän kaikki tulee sujumaan. Ei mua pelota mut jännittää kyllä senkin edestä. Tulee luettuu varmaan joka päivä eri blogeista muiden synnytyskertomuksia mut ei mulla viel kertaakaan niitä (negatiivisimpiakaan) lukiessani oo tullu sellasta tunnetta että ”Ei helvetti mä en pysty tohon”. Toivottavasti pysyy tää positiivinen fiilis raskauden loppuun asti nii voi sitten lähteä hyvällä mielellä synnyttämään. Varmaan sekin auttaa positiivisen synnytyskokemuksen luomisessa et valmistautuu henkisesti ja tekee kätilön kanssa synnytyssuunnitelman. Eihän suunnitelmaa aina pystytä noudattamaan mutta varmasti ainakin mulle tulee siitä turvallisempi olo kun ainakin osittain voi suunnitella synnytystapaa ja kivunlievityskeinoja.
                   Mä synnytän Kätilöopistolla ja jos kaikki menee suunnitellusti niin Kättärin Haikaranpesässä ois tarkoitus synnyttää. Haikaranpesässä synnyttämiseen on omat erikoisvaatimuksensa ja kaksi ylimääräistä valmennuskertaa mut oon lukenu ja kuullu pelkkää hyvää kyseisestä paikasta ja päätin jo ihan raskauden alussa et jos mahdollista niin haluan synnyttää siellä. Oon itse myös syntynyt Kätilöopistolla, vaikkakin ihan tavallisella synnytysosastolla koska vuonna 1991 ei vielä ollu Haikaranpesää. Onko kellään mun lukijoista kokemusta Haikaranpesästä tai Kätilöopistolta muuten?

Mä jatkan kyllä nyt Minishoppaajan lukemista ja silittelen samalla meidän pikkuneidin selkää kun se taas puskee sitä ylöspäin, hyvää yötä kaikille♥


Just an ordinary saturday

16.07.2011

Tehtiin Oton kanssa tänää sellanen päätös heti aamusta et tänää ei oikeesti tehdä yhtään mitään muuta ku käydään kaupassa. Koko viikko ollu taas kunnon hulinaa ja päätettii et tänää levätää kotona ja käydään korkeintaan kaupassa. Noh kaupassa tosiaan käytiin ja sieltä tarttui sitten pikkuiselle mukaan lelulaatikko. Ostettiin nyt toistaseksi tollanen rottinkinen kangasvuorella varustettu laatikko mut sit ku pikkunen alkaa itte liikkumaan nii varmaan siirrytään muoviseen ihan hygieniasyistä. Laatikko kumminki hengaa lattialla ja en usko et toi rottinki on kovin puhdasta jos vauveli menee sitä nuolemaan tai puremaan et siksi on varmaan sit myöhemmin se muovinen parempi. Mut toistaseksi toi on ihan passeli! Pitää vaan hankkia enemmän leluja täytteeksi. Sitten mulla oli kans unohtunut esitellä teille toi lelukaari jonka mun täti toi meille tällä viikolla joten siitäkin sitten oiskuvaa tarjolla:

En nyt tiiä mitä me tehdään sit sen leikkimattoasian kanssa kun saatiin toi lelukaari, varmaan ostetaan sit sellanen leikkimatto jos ei oo sitä lelukaarta ollenkaan vaan on kaikkia härpäkkeitä siinä itse matossa. Toi lelukaari on kumminki tosi kiva ja siit kuuluu ääniä ja kaikkee nii voi sit laittaa sen siihen maton päälle. Tai katsotaan nyt et mihin ratkasuun päädytään.
                  Päätettiin tehdä tänään pastaa ruuaksi ja kuvasin sit kerrankin ihan noi ainesosatkin et mitä sen ruuan valmistukseen käytettiin. Innostuin ku Otto teki meille nii hienot annokset nii munki piti sit asetella noi tolleen hienosti, vaik Otto kyl teki paremmat :D.

Oli nannaa! Pitää tehdä kyl toistekkin tota 🙂

Sit tän päivän varsinainen aihe ois se et Essi haasto mut tekeen tollasen top 10 -kosmetiikkapostauksen missä esittelen siis mun kymmenen suosikkituotetta teille. Kiitos haasteesta Essi ja tossa ois sit noita tuotteita, ne ei oo missään järjestyksessä sitten.

1. Thank the person who tagged you and link to their blog. 

2. Put the Top 10 Award logo on your blog. 

3. List your top 10 cosmetics. 

4. Choose 10 bloggers to tag, link to their blogs, and let them know.
1. Dove Summer Glow sävy normal to dark skin
Ihan paras asteittain päivettävä, saa nopeesti tumman tuloksen ja ei jää mitää rumii läiskii

 2. Tresemme Heat defence styling spray
Vaik tää onki markettituote nii toi on yksinkertasesti paras lmpösuoja mitä oon koittanu. Vaik mul oli ennen iso valikoima kampaamotuotteita käytössä koulussa nii tää on edelleen mun suosikki.
3. Dove firming body lotion
En tiiä tosta kiinteyttävästä vaikutuksesta mut kosteuttaa tosi hyvin ja kuivuu nopeesti iholla. Tota oon hieronu masuun, reisiin ja muille alueille joihin saattaa tulla raskausarpia ja ainakin toistaseksi olen arveton ja todella toivon ettei niitä tulekkaan!

4. Yves Rocher auto bronzant Express Mist Body
Uusi tuttavuus itseruskettavissa, toi on tollanen kevyt suihke joka kumminkin levitetään käsin, aika voimakas tuoksu mut antaa luonnollista väriä ja kuivuu tosi nopeesti eikä jätä läiskiä.

5. Nivea Pearl&beauty anti-perspirant
Mä en muutenkaan hikoile paljoo mut tää estää hikoilun täysin ja kainalot tuoksuu hyvältä viel 24 tunnin jälkeenkin

6. Max Factor False lash effect mascara
Yksinkertasesti paras ripsari, mulla on tosi harvat ripset mut tällä saan niihin ees jotain etäisesti tuuheaa ja pitkää muistuttavaa ulkonäköä aikaseksi.
 7. Garnier anti dark cirkle roll-on
Tää on mun jokapaikan höylä, käy hätätilassa myös meikkivoiteena ja toi on maailman riittosinta, ostin ton lokakuussa 2010 ja oon useasti sutinu tota moneen muuhunki paikkaan ku silmänympäryksiin ja edelleen hyvin riittää.

8. Bourjois Volume Clubber ultra black mascara
Tää tuuheuttaa tosi hyvin ripsiä ja tulee todella musta ja näyttävä sävy, harmi vaan kun ei ole Suomesta saatavilla

9. Double Stay Mineral Matt makeup
Täydellinen meikkivoide mun sekaiholle, ei tuki ihohuokosia ja iho pysyy mattapintasena koko päivän

10. Garnier Pure 3in1 face wash/scrub/mask
Oon käyttäny kaikkia maailman ihotuotteita apteekin valikoimista kosmetologin suosittelemiin mut tällä saa kaikkein puhtaimman fiiliksen ja toi on tosi monikäyttönen. Mun iho ainaki pysyy tällä parhaassa mahdollisessa kunnossa.
Että sellasta sekametelisoppaa sit tänään ja huomenna uudet kujeet. Saattaa tosin olla et pidän huomenna pienen postaustauon kun nyt tullu postauksii nii monta lyhyessä ajassa ja mul on huomenna kaikkea ohjelmaa. Maanantaina varmaankin luvassa masupäivitystä viikon 28 alun kunniaksi ja uutta masukuvaa ynnä muuta. Hyvää yötä kaikille ihanille♥♥

Baby stuff

15.07.2011

Mä en eilen oikeesti yhtään ajatellu et ehkä tosiaan voisin laittaa kuvatkin äitiyspakkauksen sisällöstä, mut onneksi te saitte mut vähä miettimään aivoilla :D! Eli tänään ois sit sellasta luvassa. Mä jätin kuvaamatta valkoset perusvaatteet, lakanan, pyyhkeen, perustarvikkeet (liivinsuojat, pesulapun, kortsut yms) ja kestovaipat koska en usko et teitä kauheesti kiinnostaa ne ku ne on ihan perus valkosia mitkä kaikilla vauvoilla on yleensä ja mitkä kaikki on nähnyt. Mä lajittelin noita käyttötarkotuksen mukaan ja sen mukaan mistä tykkään ja mistä en mut tuli noita kuvia silti ihan hyvä määrä.

Vauvan talvipuku ihanalla jääkarhukuvalla, tykkään ♥

Pipo, tossut ja tumput talvipuvun kanssa, tosi söpöjä mut ostan kyl ihan varmaan pinkin hello kitty -pipon 😀

Toi on kai kevyttoppapuku tai tollanen, toikin on ihan söpö ja tosi pehmonen 🙂

Ihana lämpöpussi, noi nallet on nii sulosii

Nallekuvioinen pussilakana, ainoo ees vähän tyttömäinen juttu koko pakkauksessa ja must noi on tosi suloset 🙂

Potkohousuja, noi on ihan ok mut kyl kaipaisin vähän tyttömäisempää värii, kylhän noit voi yhdistää tietty pinkkiin ja punaseen nii saa vähä paremmin tytölle sopivaksi, mut luulenpa et jää aika vähälle käytölle noi :O

Näistä en tykkää yhtään! Mä en oo tollasen 70’s -retron ystävä ollenkaan nii noi kuviot ei iske ja toi vauvan minipipo on ihan järkyttävän värinen.

Housuja ja puolipotkuhousuja, noi oli tosi isoja vaik väitti olevansa kokoa 50,60 ja 70. Noiden sinisten housujen piti olla kaikista isoimmat mut ne oli pienemmät ku noi harmaat ja ruskeet. Ota noistaki nyt selvää… 😀

Potkareita, toi keltanen on ihan super iso vaik sen pitäis olla kokoa 70, menis varmaa mun kummipojallekki viel ja se on jo 1v7kk 😀

Nää bodyt on ihan söpöjä ja aika neutraaleita, sopii hyvin tytöllekin.    

Lisää bodyja, ihan söpöjä nääkin, toi valko-ruskeeraidallinen on tosi söpö vaik jonku vaaleenpunasen mekon kaa :).

Nää on ainoot oikeesti tosi selkeesti pelkästään pojille suunnatut vaatteet koko pakkauksessa, en usko et käytetään kyl noita ollenkaan.

Pienet sukat ja tumput

Pikku poron päivä -kirja ja purulelu
Tässä viel toi lipaston laatikko missä on suurin osa vaavin vaatteista ja asusteista, paitsi hengarivaatteet. Kyl meiän pitää ostaa viel paljon kaikkee mut on toi laatikko kyl nyt jo söpön näkönen ja noi ÄP:n vaattet kyl täydensi sitä huomattavasti.

  Että sellanen paketti se, oon kyl tosi tyytyväinen loppujenlopuks kumminkin ja varmasti suurinta osaa
noista käytetään. Voishan noi toki olla hienompiakin mut kyl noi on tollasenaankin ihan jees. Ja mitä enemmän vaatteita sitä parempi koska sit ei tarvi pestä pyykkiä joka toinen sekunti.

Mutta se siitä paketista ja nyt niihin ihan oikeisiin juttuihin. Olin tänään neuvolassa ja kaikki oli tosi hyvin, vaavilta kuului hyvin sydänäänet ja se liikkui paljon. Edelleen on kuulemma neiti pää alaspäin masussa niinkuin oli jo ultrassa rv 20+1 ja viime neuvolassakin. Miten joku jaksaa olla niin kauan pää alaspäin en voi käsittää! Mut ihan hyvä et on tolleen ja sais pysyäkkin noinpäin synnytykseen asti. Kohdunpohjan korkeus oli 23cm ja kohdunsuu kiinteä niinkuin vielä pitääkin ja 3cm pitkä.
                    Mulla oli veriarvotkin nyt parantunu ku oon syöny tota rautaa ja oon kyl huomannu et itelläkin paljon parempi olo. Painoakaan ei ollut tullut niin paljon ku pelkäsin ja lääkärikään ei sanonu et painossa ois mitään vikaa. Kaikin puolin oikeen hyvin oli kaikki! Supistuksista se lääkäri kyseli et onks mulla tullu niitä jo mut mä en ainakaan itte kyl oo huomannu minkäänlaisia harjotussupistuksia vielkään vaik eiks niiden ois jo pitäny alkaa? Mut ei siitä varmaan haittaakaan oo jos en niitä huomaa tai jos ne ei oo viel alkanut.
                     Neuvolan jälkeen lähdettiinkin sitten Ikeaan vihdoin! Ostettiin vaaville pinnasänky, kaks lakanaa, pussilakanapakkaus jossa oli myös aluslakana, reunapehmuste, yölamppu (jota ei tosin viel saatu seinälle), patja, sijauspatja viltti ja mitähän vielä… Mulle ja otolle ei tarttunu mukaan ku parit tyynyt ja viltti, leikkuulautoja ja rahi olohuoneeseen. Mut vauvan juttuja me mentiinki ostamaan eikä meille mitään. Otto kasas ton pinnasängyn ihan ennätysnopeesti ja mä pääsin sit laitteleen vauvanurkkausta ja tällanen siitä sit tuli:

Semmonen vaavin oma nurkkaus. Ostan kyl varmaan viel tyttömäisempiikin petivaatteita ja luultavasti vaaleenpunasen reunapehmusteen mut Ikeassa on toi petivaatetarjonta aika neutraalia. Mitäs piditte?

Kommentoikaa ihmeessä mitä tykkäätte pinnasängyn värivalinnasta ja muutenki tosta! Mä ainaki oon ihan rakastunu ja meen nyt makuuhuoneeseen ihailemaan tota! Hauskaa perjantai-iltaa kaikille♥


Maailman ihanin päivä ♥

14.07.2011

Tänään on oikeesti ollu ehkä yks kivoimmista päivistä mitä mul on koskaan ollu! Nukuttiin aamulla pitkään ja sit lähdin keskustaan näkemään mun vanhoja tarhakavereita Merveä, Yasminia ja Tarua jotka oon siis tuntenu jo joku reilu 15 vuotta :D. Mun mielestä on ihanaa et ollaan vielki kavereita näin pitkän ajan jälkeen vaik mä oon välissä asunu Oulus ja kaikkee. Meiän äidit on kans edelleen tosi hyvii kavereita keskenään :). Mut oikee ystävyys kestää ja aina ku nähään nii voidaan jatkaa siitä mihin jäätiin edellisel kerral vaik oiski kulunut pidemmänkin aikaa :). Nykysin onneksi nähään useemmin ku mäki oon muuttanu takas Helsinkiin.
                 Me päädyttiin ravintola Loisteen terassille Helsingin keskustan Sokoksen kymmenenteen kerrokseen, täytyy sanoo et oli kyl ihan mielettömät näköalat ja hyvä terassivalinta. Mä join kaakaoo viinilasista (?) ja söin aivan ihanaa kirsikkasuklaajäätelöä. Ei ollu mikään hirveen halpa paikka mut oli ne näköalat kyl sen arvoiset. Ainoo miinus vaan se et oli vähä viileempi päivä ja siel ylhääl tuuli, mut onneksi oli vilttejä ravintolan puolesta nii siel oli ihan viihtysä istuskella.


Mulla oli vaan kauhee kiire meidän tyttöjen päivästä kotiin kahdesta syystä. Eka syy oli se että mun maailman rakkain ja kultasin avomieheni päätti eilen illalla että tänään hän valmistaa mulle kolmen ruokalajin illallisen ja mun piti sit olla kotona kello 19.00 syömässä. Otto tekee aina mun kaa yhdessä ruokaa ja yleensä se menee niin et mä hoidan kaikki kokkailut ja Otto pilkkoo salaatin joten mulla ei ollu hajuakaan että mun kulta on tollanen master chef!
                     Ateria oli ihan täydellinen ekasta suupalasta asti, muru saa tehä mulle useemminki ruokaa! Älkää sit ihmetelkö tota meidän ”ruokapöytää”, meillä syödään viel vähän aikaa olkkarissa kun ainoo ruokapöytä jonka kelpuutan meiän kotiin on viel äidin luona Oulussa, mut saadaan se kyl tänne ennen ku vauva syntyy. Mä itse kyl henkilökohtasesti tykkään syödä telkkarin ääressä, nyt meil ei tosin ollut telkkari päällä :D. Eikä tääl ees ollu mitenkää kaaos tai sotku, keittiö oli siistimpi ku ikinä mun kokkausten jälkeen ja kulta viel asetteli ne annoksetki nätisti ja oli kynttilä ja kaikki. Ihanaa!

Alkupalaksi oli ihania tomaatti-pesto-basilika leipiä ♥

Pääruuaksi vuohenjuustoperunoita, vuohenjuustoisia uunivihanneksia ja kanaa ananaksella, kastike oli kuulemma kermainen aurinkokuivatulla tomaatilla höystetty kastike ja OLI HYVÄÄ!

Jälkkäriksi Pannacottaa ja Daim-jäätelöä ♥

Eiks ookki mulla ihana avomies?♥ Mut oli mul toinenkin syy kiiruhtaa kotiin, nimittäin arvaatteko mitä täältä paljastuu:

Tittidi-dii-di-dii, AIVAN OIKEIN kyllä se on äitiyspakkaus!



Mä olin niin innossaan ku käytiin päivällä hakemassa toi ja sit mun pitiki lähtee ilman et kerkesin yhtään tonkii tota. Nyt oon penkonu koko illan ja katellu noi moneen kertaan ja järjestäny ne lipaston laatikkoon ja täytyy sanoo et olin kyl positiivisesti yllättyny, monet noista vaatteista oli livenä paljonpaljon söpömpiä ku niissä kuvissa ja esimerkiks se talvihaalari oli aivan ihana! Oli tuolla toki sellasiakin vaatteita mitä ei varmasti tulla näkemään meidän tytön päällä ja se ruokalappu oli mulle henkilökohtasesti ihan järkyttävän ehdoton ei mut kaiken kaikkiaan oon tosi tyytyväinen.
                     Ja nyt kun näin itekkin sen peiton niin se oli kyl tosi hyvä ja mun mielestä ainakin ihan riittävän paksu. Kyl me varmaan se varapeittokin hankitaan mutta oli toikin tosi hyvä. Ja aivan ihana pussilakana tuli tossa paketissa, se oli hauskaa et muuten kaikki vaatteet yms oli joko tosi neutraaleja tai sit poikamaisia mut pussilakanassa oli punasia sydämiä ja nalleja: Kyl ne näköjään jossain sit ajatteli tyttöjäkin. Mä ainakin suosittelen hankkimaan tän vuoden äitiyspakkauksen sen rahan sijasta, sopii noi tytöllekkin ihan riittävän hyvin.

Mä taidan tästä siirtyä hypistelemään sitä talvihaalaria vielä ku oon ihan rakastunu siihen ja sit voisin mennä pussailemaan tota mun ihanaa murusta♥ Huomenna mulla on aamulla ekaa kertaa neuvolalääkäri ja sit mennäänkin iltapäivällä sinne ikeaan, uutta postausta luvassa varmaan heti kun saadaan pinnasänky kasaan! Toivottavasti teilläki on ollu yhtä ihana päivä ku mulla ja hyvää yötä kaikille♥