Toivepostaus: Tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet

13.08.2011

Sain tällaisen aivan ihanan postaustoiveen jokin aika sitten kun kyselin uusia ideoita ja päätin nyt näin lauantain kunniaksi toteuttaa tän. Oli tosi mielenkiintosta pohtia itsekkin että mitä mä elämältä näin pitkällä tähtäimellä oikeen haluan. Viimeaikoina kun oon lähinnä eläny päivän kerrallaan ja suunnitellut/haaveillut suunnilleen synnytykseen asti ja ehkä ekoja kuukausia vauvan kanssa. Mutta nyt siis mietin oikeen toden teolla ja jaoin noi haaveet viiteen eri osa-alueeseen; Opiskelu & ura, Koti, Perhe, Ulkonäkö ja Matkustus. Noista osa-alueista saa jo aika hyvän käsityksen siitä mitä pidän tärkeenä.

Ihan ekaksi haluaisin jatkaa mun parturi-kampaajan opintoja sitten kun pikkuneiti on tarpeeksi vanha. Mä haaveilen siitä et menisin jonnekki yksityiseen oppilaitokseen opiskelemaan ja pa-ka -opintojen jälkeen viel opiskelisin maskeeraajaksi. Mä oon aina rakastanu muotia ja kaikki kesät kattelin FashionTV:tä mummolassa pienenä. Sillon jo mussa heräs unelma et mäki olisin osana muotimaailmaa viel joskus, joko suunnittelijana, mallina tai stylistina.

Vaatesuunnittelijahaaveet kaatu siihen et mä yksinkertasesti vihaan ompelemista vaik rakastankin piirtämistä, mut Suomessa ei oo varaa olla pelkkä suunnittelija ja laittaa muut ihmiset vaan ompelemaan, eihän kellään oo aluksi tollaseen mahdollisuutta. Niinpä päätin jo ylä-asteella haudata ton suunnitelman. Malliksi musta ei koskaan olis ollut ainakaan pituuden takia ja kyllä multa varmaan muitaki olennaisia ominaisuuksia puuttuu, joten ainooksi vaihtoehdoksi jää stylistin ammatti. Siksi mun unelmana ei suinkaan siis olis perustaa omaa parturi-kampaamoa, vaan matkustella ympäri maailmaa vaikkapa muotiviikoilla laittamassa malleja näytöskuntoon Diorin, Cavallin ja Marc Jacobsin backstageilla. Realistisempi unelma ois varmaan päästä tekemään vaikkapa Suomessa kuvaus-ja näytösmeikkejä malleille sekä tietysti kampauksia.

Noiden lisäksi haluaisin jatkaa mun kuvataiteen opintoja ja hakea opiskelemaan vaikkapa Lahden muotoiluinstituuttiin tai Taideteolliseen korkeakouluun. Haaveilen myös historian opinnoista, koska historia on aina ollu mun lempiaine koulussa ja oon tykänny kotonakin lukea historiaa ihan pienestä asti. Mulla on paljon uraan ja opiskeluun liittyviä haaveita ja mulla menee varmaan eläkeiän puolelle että saan kaiken haluamani opiskeltua työnteon ja perhe-elämän ohella, mut pitäähän ihmisellä olla tavoitteita. Ennen ajattelin et historian ja parturi-kampaajan opintojen yhdistäminen elämässä on mahdotonta, mut en mä historiasta ammattia itselleni haluakkaan, haluan vaan lisää tietoa asioista jotka mua kiinnostaa. Voinhan mä mennä vaikka joillekin työväenopiston kursseille tai avoimeen yliopistoon.

Mä haaveilen valoisasta ja tilavasta omistusasunnosta johon kuuluu oma piha. Oli se sitten rivitalo-, kerrostalo tai omakotitaloasunto niin oma piha pitää olla! Mä haluun kattoo kun meidän pikkunen temmeltää ja leikkii hiekkalaatikolla omalla pihalla ja muutenkin on ihan erilaista rauhaa ja tilaa kun on oma piha missä istuskella tai makoilla ja ottaa aurinkoa. Mä rakastan myös laittaa ruokaa ja mun mielestä keittiö on kodin sydän. Siksi haluaisin suuren ja toimivan keittiön kaikilla mahdollisilla vempaimilla varustettuna ja ison jääkaapin jossa on ovessa jääpalakone.

Oon asunut Oulussa neljä vuotta ja mun äiti ja kaikki sukulaiset asuu siellä edelleen. Yhtenä haaveena mulla on ehkä takaisinmuutto Ouluun joskus, lähelle äitiä ja sukulaisia ja rauhallisempaan kasvuympäristöön kuin Helsinki. Oulu on ihana paikka ja vaikka se joskus murrosikäisenä tuntui Helsingin jälkeen pieneltä niin aina mä siellä kuitenkin viihdyin. Toisaalta mulle kyllä kelpais sekin että äiti muuttaisi tännepäin. Siellä on oikea koti missä äitikin on, oli se sitten Helsingissä, Oulussa tai vaikka Kiinassa.

Koska tykkään lukea, ois ihana jos meidän kodissa ois suuri koko seinän mittainen hylly täynnä mitä erilaisimpia kirjoja ja sen vieressä ihana lukunurkkaus johon voisi käpertyä ahmimaan rakkaustarinoita ja historian tapahtumia. Olis myös ihana jos tällasessa lukutilassa ois vaikkapa takka joka tois ihan omanlaista tunnelmaa lukuhetkiin.  Ostoslistalla siis täydellinen nojatuoli ja paljon paljon kirjoja!

Meidän lapselle (lapsille?) haluaisin kyetä tarjoamaan juuri sellaisen lastenhuoneen kun lapsi itse haluaa. Niinkuin vaikka Hurja remontti -ohjelmassa jossa aina toteutetaan ihan mielettömiä huoneita täynnä vakkapa koripalloon tai keijukaisiin liittyviä juttuja. Joo huomaa vissiin et mulla on ihan liikaa aikaa olla himassa nykyään ku kattelen kaikki remonttiohjelmatkin läpi :D. Mut kumminkin sellanen huone ois ihana missä vois kuvitella olevansa vaikka merirosvolaivassa tai prinsessalinnassa.

Kuten oon jo aiemminkin täällä kertonu, haaveilen isosta perheestä ja oon aina haaveillu. Mä haluaisin ainakin kolme lasta, mieluummin ehkä neljä. Tietenkin mieli saattaa muuttua vielä tottakai sitten kun se lapsiperheen arki on oikeasti totta, mut tällä hetkellä tuntuu tältä. Tietenkin tärkein haave on tällä hetkellä se et loppuraskaus ja synnytys sujuu ongelmitta ja että vauva on terve.

Mä haaveilen pitkästä, terveestä ja onnellisesta elämästä Oton kanssa ja siihen kuuluu olennaisena osana haave avioliitosta. Toivon romanttista kosintaa ja unelmahäitä, sitten joskus. Näillä jutuilla ei oo mikään kiire vaan mennään omaan tahtiin. Naimisiin mennään sitten kun tuntuu hyvältä (ja sitten kun Helsingin Tuomiokirkossa on sopiva päivä vapaana, sillä missään muualla en suostu menemään naimisiin :DD.) Oma koira ois myös kiva sitten jonain päivänä, Chihuahua niinkuin äidin ja mun koira Mörkökin on. Mutta vasta sitten kun lapsi/lapset on isompia ja koirallekin on oikeasti aikaa ja mahdollisuuksia antaa sen ansaitsemaa huomiota.

Rakastan matkustaa ja haaveilen ihan yhtälailla niin suurkaupunkien sykkeestä kuin ihanista valkoisista hiekkarannoistakin. Lontoossa olen jo käynyt ja ihastuin kaupunkiin ensisilmäyksellä, voisin vaikka asua siellä. Oishan se mielenkiintoinen kokemus muuttaa vaikka vuodeksi ulkomaille, eikä se niin mahdotonta ole nykypäivänä jos löytyy vaan töitä ja sopiva asunto. Lapsellekin olisi varmasti ihan mielettömän mahtavaa päästä näkemään vähän erilaista kulttuuria ja tutustua erilaisiin lapsiin ja koulumaailmaan. Lapselle myös tarttuisi helposti vieras kieli josta olisi sitten hyötyä myöhemmin elämässä.

Lontoossa on myös aivan mielettömiä opiskelumahdollisuuksia Suomeen verrattuna ja siellä olis ihan eri tason työmahdollisuuksia muodin ja hiustenkin parissa. Tää ulkomaille muutto on ehkä se mun kaikkein epärealistisin unelma, mut kukaan ei oo kieltäny haaveilemasta ja melkeinpä mikä vaan on mahdollista jos tarpeeksi kovasti yrittää ja haluaa.

Kollaasien kuvat / Canva

Ulkonäkö on aina ollu mulle tärkeetä ja mulla on myös monia ulkonäköön liittyviä haaveita. Suurin haave on tällä hetkellä se että synnytyksen jälkeen palautuisin vielä takaisin omiin vanhoihin mittoihini. Mä oon valmis tekemään kovastikin töitä jotta saan mun vanhan kropan takaisin mut oishan se tietty aina kivempi jos sen vyötärön sais takasin suht vähällä vaivalla. Sitten kun oon päässy takas mun omiin mittoihin mä haluaisin alkaa kehittää mun lihaskuntoa ja unelmoinkin täydellisen atleettisista käsivarsista ja pyykkilautavatsasta.

Mun ikuinen unelma on tuuheat pitkät hiukset. Mun oma tukka on aina ollut suhteellisen hento joten oon tätä hiustilannetta pyrkinyt pidennyksillä paikkailemaan. Ois kyl ihan mahtavaa jos joku joskus keksis jonkun ihmeaineen jolla hiukset sais kasvamaan super pitkiksi ja paksuiksi, mut tää taitaa olla jo vähän liikaa toivottu :D.

Pienin ja toteuttamiskelpoisin unelma on ihanat, koristeelliset rakennekynnet. En tiiä mikä siinä on et se on nii hirveen vaikeeta kävellä sinne kynsistudioon ja laitattaa ne muutaman kympin kynnet, ikinä en oo vaan saanu aikaseksi vaik oon siitä vuosia haaveillu. Hiuksiin oon kyllä laittanut useitakin satasia kerralla ja varmaan tuhansiakin euroja jos kaikki yhteen laskisin mut jotenki aina tuntuu et koskaan ei oo oikee hetki ja rahatilanne ottaa niitä kynsiä, joku muu on aina tärkeempää.Mut mä oon päättäny et otan viel tän vuoden puolella kynnet, ei se niin iso asia oo.

Tästä tuli kyl ihan mielettömän pitkä teksti, oon hämmentyny jos joku jaksoi lukea loppuun :D! Mut tästä tuliki lähinnä tämmönen mun oma unelmien kartoitus, innostuin kun aloin oikeesti kerrankin miettimään et mitä mä elämältä toivon ja haluan. Mut jos jaksoitte lukea loppuun nii kertokaa ihmeessä mitä ootte mieltä mun haaveista ja jakakaa mielellään omiannekin, ois kiva tietää mistä mun lukijat haaveilevat!Hauskaa lauantai-iltaa kaikille♥


24 Responses to “Toivepostaus: Tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet”

  1. Anonymous sanoo:

    mä jaksoin lukee loppuu, tottakai! ihana postaus, oli tosi kiva lukee sun haaveista (:

  2. Anonymous sanoo:

    Hah, mulla on saman tyyppistä unelmaa (= Tähän välii vois kysyy et monta lasta suunnillee oot aatellu haluavas ? =) Itellä ainaki olis unelmana joku kolme lasta. Mut vasta joskus vanhana :D kolmekymppisenä (joka tuntuu ihan ikälopulta!). Ammatti… joku hevosala kai, tai kaikki on oikeestaa viel aika auki, en vaan tiiä mitä tahon elämältä (perheen lisäks) :)

  3. Charlotte sanoo:

    ihan mielettömän ihana postaus! ehkä paras tähän astisista :) <3

  4. Anonymous sanoo:

    sun postaukset on aina ihania päivänpiristyksiä! kirjoitat jotenki tosi mukavasti ja positiivisesti =)

  5. Anonymous sanoo:

    Löyty paljo samaa yhteistä! Rakastan lukemista ja piirtämistä (mutta vihaan ompelua/käsitöitä), haluan paljon lapsia, haluan naimisiin, oman kodin ja ison pihan, koiran/koiria sitten joskus.. Unelma-ammattia tosin en vielä tiedä :) Matkustelukin sitten joskus olis kivaa! PS. Vaikutat ihanan tasapainoiselta ihmiseltä, ja varmasti tuut olemaan mitä loistavin äiti!:)

  6. Anne sanoo:

    Sun unelmat kuulostaa samalta, kun mulla aikanaan. Toivon, että sinä uskallat tarttua rohkeammin unelmiin ja haasteisiin, etkä oo tällainen nyhverö, kun mä olin. Kyllähän mä teitty matkustelin ja tein kaikkee ennen sua, mutta ammattihaave mulla jäi toteutumatta, pitäisköhän nyt alkaa toteuttaa sitä ? ♥

  7. Iina sanoo:

    Anonyymi 21.53: Vooi kiitos, ihana kuulla :))♥Anonyymi 22.20: No mä kirjotin tossa postauksessaki et 3-4 (meni varmaan ohi ku kauhee tekstitulva :D:D) Ja kuulostaa kivalta sun unelmat, ihana kun oot löytäny ees jonkun sellasen alankin mikä sua kiinnostaa :) Mulla meni kauan ennen ku tiesin mitä haluun opiskella, siks menin lukioon. Mut eipä tässä elämässä oo mihinkään kiire ja aina voi vaihtaa alaa ja unelmia :) Kaikkea hyvää sulle!♥Charlotte: Voi kiitos, ihana kun tykkäsit :)♥ Mä aattelin et täst tuli jotenki kauheen liian pitkä ja tylsä mut hyvä jos ei :DAnonyymi 23.01: Ihana kuulla, kiitos :)) Kiva et tykkäät mun kirjotustyylistä ja tuu jatkossakin kommentoimaan! :)Anonyymi 23.03: No eipä sen unelma-ammatin tietämisellä mikään kiire ole onneksi :) Sulla on kivoja haaveita! ;D Ja kiitos kovasti, ihana et oot saanu tollasen vaikutelman musta ja kiva kun tulit kommentoimaan, kaikkea hyvää sulle :)♥Anne: Äiti! Kyllä pitäis, meet opiskelemaan sitä historiaa tai mitä ikinä sit haluutkaan, nythän sulla on aikaa vaikka muille jakaa! Ja et sä mikään nyhverö ole, sulla oli vaan ehkä hankalempi toteuttaa unelmia vaikkapa just matkustelun ja muun tollasen suhteen koska olit mun kaa yksin. Mut mä aion kyl tehdä kovasti töitä mun unelmien toteutumisen eteen ja niin pitää sunki tehdä omies eteen :)♥

  8. Mm sanoo:

    Tää oli tosi kiva postaus :)

  9. Anonymous sanoo:

    tule tule lahteen!! sun haaveet on samanlaisia kun mulla paitsi tuo opiskelu osuus, itse olen lähihoitaja koulutuksen kesken jättänyt mutta silti niitä töitä tehnyt samassa paikassa 4 v putkeen ennen äippälomaa :D ja haaveena ois nyt käydä koulu loppuun että sais paperit ja joskus vaki duunin :) auttaminen on mun työ <3 tää oli ihana postaus ja aina niin ihana tulla lukemaan kun kirjoitat usein, toivottavasti kirjoitat vielä paljon synnytyksen jälkeenkin :) ja tänne lahteen vaan asumaan! terkuin mamma 23.v ja poika 6 kk :)

  10. Tanja sanoo:

    Mä luulen kyllä että sulla palautuu kroppa pian,ainakin näytät edelleen hyvin hoikalta,siis ottamatta mahaa huomioon :D Ja jos imettää aiot niin sehän kyllä vie kiloja äkkiä kun vaan muistaa juoda paljon vettä ja syödä monipuolisesti ja terveellisesti :)

  11. Ansku sanoo:

    Oli kyllä tosi kiva lukea tätä :) Oot kyllä semmonen ihminen että astetat kaikki tavotteen tosi korkeelle, sehän on hyvä :> ite taas oon vähän semmonen että meen sieltä missä aita on matalin :D Toi oli kyllä hyvä toi perhe juttu kun siinä oli että oot aina halunnu ison perheen, itekkin olin jo päättänyt ennen Iidan syntymää että mulle tulee ainakin kaks lasta, ellei jopa kolme, mutta yhteen se ei jää :D Mutta nytten kyllä oon melkeen sitä mieltä etten kovin mielellään ainaka hetkeen toista tee, sää siis nähä jääkö Iida ainooks :D Hassua miten se mieli muuttuu kun sen saa oikeesti kokea, vaikka mulla onkin helpoin ja ihanin lapsi eikä synnytyskään ollut semmonen että traumoja ois jääny ni en tajua miten se mieli muuttu :D

  12. anna sanoo:

    tää oli kyllä tosi kiva lukea :)mä oon myös aina halunnu ison perheen ja oon aina tienny että haluan nuorena lapsia (tai no olin 21 kun joona synty että sinänsä en ihan niin nuorena saanu mitä olisin joskus voinu kuvitella) mulla on sellanen ”raja” että ennen kun täytän 30 v niin mulla olis kolme lasta, mikäli kaikki menee niinkun tällä hetkellä suunnittelen ja toivon :)

  13. Anonymous sanoo:

    Oon silloin tällöin lukenut sun blogia ja pitänyt sitä ”ihan ok:na”, mutta nyt oli ihan pakko kommentoidakkin kun tää oli kerrassaan niin ihana postaus! Oot mun mielestä todella hyvä kirjoittamaan, teksti on selkeää ja helppolukuista, mutta ei silti liian kirjakielimäistä ja siitä välittyy sun persoonallisuus tosi hyvin läpi, mikä on jo taito, joka aika harvalla maineikkaallakin bloggaajalla on vähän hakusessa. Tykkään myös tosi paljon siitä, että oot oikeasti panostanut sun postauksiin, ja niistä huomaa, että kirjoitat blogia sen takia, että aidosti pidät siitä etkä rahan/”maineen” takia toisin kun valitettavan moni. Jatka samaan malliin, sait musta ehdottomasti uuden lukijan, vaikka jaksan seurata oikeasti vain muutamaa harvaa ja valittua blogia :)Kaikkea hyvää sun ja erityisesti vauvan elämään! :)

  14. julja sanoo:

    ihana postaus iina :)

  15. jjonaa sanoo:

    Vitsit kuin kiva ! Tää oliki ihana lukee ja piristi jotenki kummasti miun mielialaa aamusesta ! ihanan pirtsakka postaus :) tykkään !

  16. Iina sanoo:

    Mm: Voi kiitos, kiva kun tykkäsit :))Anonyymi: Ihana et tykkäsit :) Auttaminen on oikeen hyvä ammatti ja kiva kun säkin oot löytäny oman alasi :) Ja pitääpäs kattoo tota Lahteen muuttoa, nyt ainakin tiedän et siellä päin on mukava mamma 23v ja pikkuinen poika meidän tytölle leikkikaveriksi :)Tanja: No toivottavasti palaudun nopsaan, ja niin eikös se imettäminen kuluta ne 500 kaloria joka päivä? Ainakin neuvolatädin mukaan :D Ja kiitos, maailman ihaninta kuulla näyttävänsä hoikalta tässä vaiheessa raskautta kun itellä on kokoajan sotanorsuolo :DAnsku: On mulla tavotteet korkeella juu mut usein päädyn itekkin menemään sieltä missä aita on matalin, mut jotenki nyt ku oon ollu raskaana nii on ollu aikaa ajatella kaikkia asioita ja oon alkanu taas oikeesti haluamaan tehdä jotain järkevääkin mun elämällä enkä vaan ajelehtia ympäriinsä päämäärättömänä :)Ja musta tuntuu et vaikka oliski helppo synnytys ja ihana ja helppo lapsi nii saattaa tulla sellanen tunne et haluaa sit antaa sen kaiken huomion sille yhdelle lapselle ja ei välttämättä ainakaan kovin äkkiä ookkaan valmis siihen et pitäis jakaa huomio kahden tai useemman lapsen kesken, tai silleen ymmärtääköhän tosta mun pointtia :DAnna: Kiva et tykkäsit! :) Toi on ihan kiva unelma ja aika samanlainen kun mulla, mäki haluaisin kolme lasta alle kolmikymppisenä, ja ehkä viel sen yhden pikkusen sitten myöhemmin, iltatähdeksi :D Mut katsellaan nyt tosiaan ensin tän yhden kanssa!Anonyymi 14.27: Kiitos tosi paljon ihanasta kommentista! Et arvaakkaan kuinka hyvä mieli tällasesta palautteesta tulee kun oikeesti kehut mun kirjoitustaitoja etkä vaan jotain pinnallista asiaa. Ihana että oon saanut sut lukijaksi ja kiva et tulit kommentoimaan, kaikkea hyvää sullekin ja tuu jatkossakin kommentoimaan! :))♥Julja: Kiitti Julja ihana♥Jjonaa: Voi kun kiva että tykkäsit, aina kiva kuulla et oon piristäny jonku päivää :)♥

  17. Anonymous sanoo:

    Sain mun kaverilta vinkin tästä blogista, ja niin olen vain ja ainoastaan rakastunut sun blogiin, ja käyn kyllä joka ilta tarkistamassa ootko päivittänyt. ja siitäki tykkään ihan sikana et päivität niin usein! Tykkäsin erityisesti tästä sun haavepostauksesta. Hauska lukea muitten haaveista ku kaikilla on omansa. Ite ainakin haluan eka matkustaa tosi paljon ja sit vanhempana saada ison perheen, ko rakastan lapsia. Juuri nyt toteutan yhtä haaveistani. Ja oot ihan tosi hyvännäköinen, ja susta tulee varmasti ihan huippu äiti. Onnea loppuraskauteen♥

  18. Ansku sanoo:

    Juu ymmärrän hyvinkin :) Sama on itellänikin vähä niinkun ”syynä” siihen etten välttämättä halua ainakaan pitkään aikaan toista lasta, koska en tiedä miten ees osaisin jakaa sen huomion kahelle lapselle tasapuolisesti :D kun nyt tuottaa jo ongelmia miehelle ja lapselle, jotenkin meinaa käydä välillä niin että kaiken mun huomion saakin vaan Iida.

  19. Anonymous sanoo:

    voisitko laittaa jotain sun piirustuksia tai maalauksia blogiin joskus? :) ois ihan superkiva nähdä! <3

  20. J-E sanoo:

    ihana postaus! :)-E

  21. Iina sanoo:

    Anonyymi 22.50: Voi kun ihana kommentti, kiitos paljon :)♥ Mä yritän kyllä päivittää mahdollisimman usein koska tykkään ihan hirveesti tehdä tätä blogia ja varsinkin tykkään aina kuulla teidän lukijoidenkin ajatuksia ja mielipiteitä :)) Ihanaa että elät sun unelmaa ja et sulla on tavotteita elämässä, kaikkee hyvää ja tuu ihmeessä useemminkin kommentoimaan :))♥Ansku: Hahah nii just tota mä tarkotin et varmaan noin voi käydä just, ja oon aika varma et mullekki käy vähän tolleen.. Mut eipä se haittaa, nuoriahan tässä ollaan et on vuosia aikaa antaa huomiota sille ekalle pikkusellekkin ja vaikka sit myöhemmin saada lisää lapsia jos siltä tuntuu :)Anonyymi 19.53: Apua en tiiä uskallanko, voisin mä ehkä joskus jos saan tarpeeksi kerättyä rohkeutta :)) Kiva idea!♥J-E: Voi kiitos :)♥

  22. Ansku sanoo:

    No niinpä :)

  23. Maryanneh sanoo:

    Hei mistä löysit ton kuvan missä on noi koirat? mul oli toi joskus taustakuvana mut hävitin sen johonkin :( + kiva postaus!

  24. Anonymous sanoo:

    apua en jaksa lukea vielä kaikkia kommenttejakin tässä vaikka mieli tekisi, mut siis ku päivittelit tossa kuinka pitkä ja ” tylsä ” vai miten se oli tää postaus vois olla lukijoiden mielestä ? no mun mielestä tää oli kyl täyttä rautaa :) ja ei lainkaa liia pitkä, enemmänki oisin toivonu et täs olis ollu viel enemmän tekstiä XD jaksoin kyl alusta loppuu lukea :)

Kommentoi