Voi surkujen surku!

26.10.2011

Tää on just nii mun tuurii et oon venaillu kauan et pääsen shoppailemaan nii enköhän tullu sit eilen illal kipeeksi ja tää päivä on kulunu lähinnä sohvalla peiton alla. Otto on myös kipeenä, täytyy vaan toivoa ettei tartu pikkuneidille tää meidän flunssa. Kauheeta koittaa välttää pikkusen pussailua kokonaan ku tottunu pussaamaan sitä joka välissä. Ois kyl ihan hirveetä jos muru tulis kipeeksi kun on vielä niin pienikin.
                            Aiheeseen sopivasti liittyen meidän postiluukusta kolahti eilen Tampereen yliopiston Rokotetutkimuskeskuksen kirje ja esite. Siinä kerrottiin tollaseen rokotetutkimusohjelmaan osallistumisesta jossa annetut rokotteet ois parempia (?) ja yhtä turvallisia kun nykyisin kansallisessa rokotusohjelmassa olevat rokotteet. Tutkimukseen osallistuminen ois maksutonta ja lähin tutkimusklinikkakin ois tossa ihan meidän lähellä Itäkeskuksessa. Tohon ohjelmaan sisältyis myös b-hepatiitti -ja vesirokkorokotteet jotka on jo muualla Euroopassa käytössä kansallisesti mutta ei vielä Suomessa.
                              Kaikki kuulostaa tosi hyvältä ja turvalliselta tossa esitteessä ja ton tutkimuskeskuksen nettisivuilla mutta en oo ihan varma tästä koska mulla ei oo kauheesti mitään kokemusta rokotuksiin liittyen ja Ottokaan ei oo kyl sen enempää asiantuntija kun mäkään. Siksi aattelinkin kysyä et Miten te ootte menetelly lastenne rokotuksien kanssa? Ootteko ottanu vaan noi perus mitä kaikille annetaan vai onko jollain kokemusta tosta tutkimusohjelmasta?

Mulle on tullu ihan kamala matkakuume ja tänään oonkin sohvalla Finrexin-mukin kanssa hengaillessani kuluttanu päivää selailemalla Aurinkomatkojen lomakuvastoa ja kattelemalla eri matkanjärjestäjien vaihtoehtoja. Tekis ihan kauheesti mieli varata ens kesälle matka jonnekki lämpimään. Ja kyllä pikkuneitikin ois kesällä jo vähän isompi ettei ihan pikkupikkuvauvaa tarvis lentokoneeseen viedä. Jonnekki rantalomalle semmoseen lapsiystävälliseen ja turvalliseen kohteeseen turistirysään vaik Mallorcalle tai Kreetalle. Kreikassa oon jo käynytkin mut Mallorca vois olla jees. Turkkiin en halua koska siellä ainaki mun mielestä oli ihan liian kuuma kun käytiin. Mentiin Rodokselta laivalla tunnin kestävä matka Marmarikseen ja Rodoksella oli ihanan lämmin (30 astetta) ja Turkissa tuskastuttavan kuuma (42 astetta). Mun mielestä kaupunkiloman aika on vasta sitten kun pikkunen on vähän isompi ja saa enemmän irti nähtävyyksistä ja kaupungin tunnelmasta.

 Eilen kerettiin piipahtaa kaupassa ja kirpparilla ennen kun mun nenä alko vuotaa ja kuume nousemaan ja tämmösiä löytöjä tein pikkuneidille:

Zaran neuletakki

H&M neuletakki

Name It:in ihana liila vakosamettimekko ja H&M:n pipo jonka halusin tilata mut koot oli loppu, mut nyt onneks saatiin seki! (ihana toi kameran linssisuojus, anteeksi en jaksanu rajat kuvii ku oon kipee :D)

ZipZapin velouryökkäri

H&M:n Nalle Puh -yökkäri ja Lindexin punainen raitayökkäri

Lindexin pirteän vihree body ja Kappahlin velour haaremihousut
Ikean Soittorasia

Toi soittorasia on pikkuneidin uus suosikki, kuuntelee ihan innoissaan sitä kun laittaa biisin soimaan. Se on hassua ku tossa on semmonen rauhallisen unettava biisi niin tota se kuuntelee tarkkaavaisesti silmät suurina mut leikkimaton ylipirteään valoilla säestettyyn renkutukseen se nukahtaa alle minuutissa vaik ois ollu ihan pirteä aiemmin. Tässä viel kuvia pikkuneidistä jotka otin ennen kun neiti meni nukkumaan:

Nyt mä lähden kyl pikkuhiljaa tästä itsekin unten maille jos vaikka se auttais tähän oloon. Mut hei ihanat jos jaksatte kertoa niistä rokotuksista jos teillä on parempaa tietoa niin kertokaa ihmeessä ja sit kans jos teil on jotai hyvii matkakohdevinkkejä minne voi matkustaa melkein vuoden ikäisen (huh tuntuupa kaukaselta viel :D 1v ikä!) vauvelin kanssa niin kertokaapa niistäkin!
Hyvää yötä kaikille♥

31 Responses to “Voi surkujen surku!”

  1. Anonymous sanoo:

    meillekkin tuli toi sama joskus ja en kyllä anna yhtään ylimäärästä piikkiä pikkuselle koska mun mielestä ne riittää ihan hyvin mitkä neuvolassa saa..

  2. Sini sanoo:

    voi ku toi tutti näyttää isolta pikkuselle :) ihania noi vaatteet. lemppari nuista oli se violetti mekko ja pipo :)

  3. OOONAA sanoo:

    ihana toi h&m neuletakki (:

  4. Iina sanoo:

    Anonyymi 23.42: Mun käsityksen mukaan tossa on niitä piikinantokertoja ihan saman verran kun neuvolassaki mut niihin yhdistelmärokotuksiin on lisätty myös b-hepatiitti ja vesirokko eli samassa piikissä vaan suoja useampaa tautia vastaan :O mut en tiiä sit käsitinks väärin tai nii tossa ainaki sanottiin :OSini: Haha ja sillä on viel noita mamin minitutteja :D! Mäki tykkäsin eniten tosta mekosta, se oli vähän erilainen kun oli tommonen kuvioitu :))

  5. Iina sanoo:

    OOONAA: Kiitti, se oli nii hyvä löytö kyl vaik meil onki tollanen jo vaaleenpunasena :D!

  6. Anonymous sanoo:

    Meillä mentiin Espanjaan lomalle kun tyttö oli vuoden. Mies on alkujaan Espanjasta kotoisin. Ei menty kuumimpaan aikaan, mutta lämpimänä aikana kuitenkin. Meni ihan mukavasti reissu, ja kun puhun ja mies puhuu espanjaa niin ei ollut pahaa kielimuuriakaan. Paikalliset suhtautui tosi lämpimästi ”lapsimatkaajaan” ja hotellissa oltiin ihania. :)

  7. titti sanoo:

    Pikaista paranemista, toivottavasti pieni ei sairastu. Meillä poika sairasti ekan flunssan 2kk iässä ja piti käydä yks yö sairaalas ku oli niin tukossa sillon :(Me ei otettu rota eikä sitä pneumokokki rokotetta, eikä muitakaan ns. ylimääräisiä. Suhtaudun nykyään tosi varauksella, koska mun sisko sai narkolepsian/epileptisiä oireita siitä hemmetin sikapiikistä :(

  8. minna sanoo:

    heips! meillekkin tuli niitä rokote ohjelmia ja en osallistunut, en luota niin varmasti niihin niin en halua ottaa mitään riskiä! ihan vain ne mitkä on neuvolassa rokote ohjelmassa eli rota ja yhdistelmä rokotteet ja vissii se pneumokokki :) En haluan että poju on niin sanottu koekaniini noissa rokote ohjelmissa kun ei voi varmaa sanoa että onko ne turvallisia :// ihania vaatteita oot taas löytänyt <3 meiän poitsu on taas nuhassa, en tajua miten se taas on meille tullu vaikka ei poika oo todellakaan kylmettyny tai mitää ku aina on niin lämpimästi päällä :) ja niistä matkakohteista, ni mun mielestä rodos ois aika hyvä, oon siellä ite käyny ja mun mielestä turvallinen paikka ja varsinki kun siellä puhutaan myös suomea niin lapsen kanssa ensikohteeks tosi sopiva :) meilläki meinaa ois tarkotus sinne lähteä :) koittakaa parantua <3

  9. Anonymous sanoo:

    b-hepatiitti rokotus kannattaa ottaa jos on ulkomaille lähössä. ja a-hepatiitti.

  10. ssusanna sanoo:

    http://kahdenviivankansalainen.blogspot.com/2011/10/pieni-koe-elaimemme.html^Justiin eilen luin yhden toisen blogin kirjoituksen vastaavasta jutusta! Joten tuosta on varmasti apua teidän päätökseen rokotteiden suhteen :)

  11. Janika sanoo:

    Itse joskus kun olin muistaakseni ysillä tai kasilla, tuli joku juttu,että ne kaikki ketkä olivat sinä vuonna täyttäneet 16 saisivat sen hepatiitti rokotukset ja sit oli viel joku,jota en nyt muista. Mutta mä otin ne silloin ja mulla ei ainakaan tullu mitään haittavaikutuksia, mitä nyt käsi vähän oli arka, mut sehän on ihan luonnollista:) Ja ton paikan henkilökunta on tosi mukavaa sakkia ja mäkin kyselin tosi paljon asiaa, ennen kun sit piikki tuli käteen, et kannattaa oikeesti ottaa se:)

  12. Me otettiin ihan normaali ohjelman mukaan, koska ei luoteta täysin noihin tutkimuksiin..

  13. Derya sanoo:

    aww noi alimmaiset kuvat on just niitä mist puhuit ;D niiin söpö tuitui♥♥

  14. J-E sanoo:

    koittakaa parantua ! <3-Epa

  15. Jonna sanoo:

    Me osallistuttiin oman tytön kanssa FinIP -rokotetutkimukseen (pneumokokkirokotetutkimus). Päätökseen vaikutti vahvasti se, että olen itse farmaseutti :) Kokemus oli kaikenkaikkiaan hyvä, ne kolme(?) lisärokotetta ei tuntuneet missään. Itselläni on se asenne, että ennemmin rokotan, kuin otan riskin että lapsi sairastuu. Ja uskon että itse rokotteesta on ollut se hyöty, että meillä flunssat ovat loistaneet poissaolollaan, nyt vasta oli ensimmäinen kunnon kuumeflunssa (ja tyttö 2-vuotias).Pikaista paranemista teille :)

  16. Anonymous sanoo:

    Osallistu ihmeessä siihen rokotetutkimukseen. Sehän on kerta ilmainen eikä niistä rokotteista haittaakaan ole! Eipähän tuu ainakaan tauteja:)Matkoista sen verran että ei ehkä kannata ihan kuumimpaan aikaan mennä vauvan kanssa.. Sehän on silloin vasta niin pieni :) Oltiin kerran Espanjassa ja kaikki sujui hyvin.

  17. Piitu sanoo:

    Meille on kans tullut kutsuja noihin tutkimuksiin mutta ei olla osallistuttu. Kaks vanhinta ei oo saanu rotaa eikä pneumokokkia, kun eivät kuuluneet rokoteohjelmaan sillon. Ei annettu noita nyt tälle pienimmälle myöskään, rokotukset ei oo musta turhia, mutta joku niissä mättää. Harmitti aikoinaan ku pitkän jahkaamisen jälkeen otin tytöille sikapiikit. Onneks ei meille pamahtanu narkolepsiaa. Kannattaa tutkia asiaa ja tehdä niinkuin itsestä tuntuu hyvältä!

  18. jensku sanoo:

    Me osallistuttiin Joelin kanssa rokotetutkimukseen, äitini joka on sairaanhoitaja suositteli. Syystä, että tutkimusklinikoilla vauvojen terveys tarkastetaan ja seurataan todella tarkasti, juuri sen takia että se on tutkimus. Tällä tavalla rokotetutkimukset on jossakin määrin turvallisempia, neuvolassa sanotaan vaan että suppo pyllyyn jos tulee kuumetta. Tutkimuksessa täytettiin sellaista oirepäiväkirjaa viikon verran joka rokotuksen jälkeen, jossa kaikki pienetkin muutokset lääkäri tutki vauvasta seuraavalla käynnillä. Turvallisuusmääräykset vauvoille on erityisen korkeat, joten mun mielestä rokotetutkimukset on turvallisia, suosittelen :)

  19. Anonymous sanoo:

    Iina, älä tee sitä.http://www.rokotusinfo.fi/Lue tuon swivun jutut läpi, ja ymmärrät miksi. Itse en rokota omia lapsiani koskaan. Tosin valintansa kullakin.

  20. Aino sanoo:

    No voi höh :( Toivottavasti tauti ei tartu pikkuselle♥ Parane pian!♥ (: Mullaki on semmonen olo et koht flunssa hyökkää(kurkku kipee,päätä särkee ja kylmä vaikka onki huppari,pitkähihane,villasukat ja lökärit)! Noh,toivottavasti ei,nimittäin oon tulossa huomenna sinne helsinkiin päin shoppailemaan:)

  21. anna sanoo:

    Mä oon kans jo pitkään haaveillu etelään lähdöstä mutta mua on jännittäny lentokone osuus Joonan kanssa että ottaisko sitä korviin jne :/Ja sitten viime kesänä me oltiin pärnussa jossa oli tajuttoman kuuma yks päivä, Joona ei suostunu enää syömään eikä juomaan mitään niin sillehän tuli sitten jonkin asteinen nestehukka, sillon päätin että jä kyllä hetkeks mun etelänmatka haaveilut kun siellä olis vielä kuumempi :(Mutta ei sillä, kyllähän moni käy pienten lasten kanssa ulkomailla eikä kaikille mitään ongelmia tuu..

  22. Fani sanoo:

    ensiksi pakko sanoo et ehdottomasti kreetalle kannattais lähtee lomalle pikkusen kanssa :) siellä on ainakin lapsiystävällistä/ ja turvallista ja puhdasta ettei tuu sit mitään pöpöjä niinkuin esim egyptissä :s (: espanjakin olis aivan ihana (: koitas nyt parantuu siellä , vaikka tuntuu että kaikki on nyt flunssassa :D

  23. Veronika sanoo:

    Mä luin just sun koko blogin läpi ja täytyy sanoa, että susta on tullu jotenki aikuismaisempi ku oot saanu vauvan. :) Ihana blogi ja oon tosi onnellinen teidän puolesta.<3 Kaikkea hyvää teille!

  24. Anonymous sanoo:

    Menkää ihmeessä Kreetalle! :) Aivan uskomattoman kaunis ja ’sopivan lämmin’ paikka, ainakin siinä ihan rannikolla. Rauhallista ja kiireetöntä ja kun me oltiin siellä niin vaikka turisteja oli reilusti niin ei ollut sellaista ahdistavaa ’rysää’, kuten esimerkiksi Turkissa oli. Rakastuin niihin ruokii, ihmisii ja sellaiseen kiireettömään elämään aivan täysin! :) -BUU

  25. Ansku sanoo:

    Olen ollut 6kk ikäisen kummitytön kanssa Espanjan costa de la luzissa, se oli ainakin todella lapsiystävällinen ja halpa paikka. Matkoja tehdään muistaakseni vain aurinkomatkoilta toukokuusta alkaen.(tai sit se oli Finnmatkat:D) paras paikka kuitenkin missä oon ikinä ollut!!! Suosittelen. tänä kesänä olimme 5kk kummipoikani kanssa Kreetalla rethymnonissa(en osaa kirjoittaa sitä oikein), tosi hyvä paikka lapsille myös. Ei mikään kamala turistirysä. Luzissa asui eniten paikallisia, minkä takia kaikki oli todella halpaa. Rantakaupoilla oli kalliimpaa, kun siellä ne turistit kai eniten käy….

  26. Sini sanoo:

    Mä tossa vaan mietin ku oot ostanu noita vaatteita aika paljon tolle teijän ihanalle pikkuselle, niin onko ne kaikki ihan tarpeellisia/tuleeko käytetyks kun vauvathan kasvaa aika nopeesti nii sillä?:D (JA kommentin ei ollut tarkoitus olla loukkaava jos joku sai semmoisen vaikutelman!) En tosiaa oo mikään vauvojen asiantoji, mut mitä nyt niistä tiiän, nii kyllä tolleen alkuvaiheessa vaatteet menee nopeesti pieneks..:) Vai onko noi sun vaatteet niinku ostettu pidemmällä verukkeella, et oot meinannu niitä vaikka kuukauden päästä pidettäviksi? Halusin vain kysäistä, kun näitä vaatteen osto kuvia tulee aika paljon.. :) Mut se on kuitenki kiva katella niitä vaatteita, ei sillä!PS Mä oon varmaan aikasemminki sanonu, mut teijän vaavilla on I-H-A-N-A-T silmät!<3

  27. Iina sanoo:

    Anonyymi 0.15: Oi vitsi vähän kiva et puhutte molemmat Espanjaa :) Jos luet viel tän vastauskommentin nii haluaisitko kertoo et ootteko kasvattanu teidän tyttöö kaksikieliseksi? Kun meillä Otto puhuu ruotsia äidinkielenä nii ollaa mietitty et kuin vaikeeta ois kasvattaa pikkuneidistä kaksikielinen. Ja Espanja ois kyllä varmasti ihana matkakohde :)Titti: Voieii, no toivottavasti meidän neidille ei käy noin.. Ja kiitos♥ Ja hui kauheeta toi narkolepsia, itekki meinasin ottaa sen sillon mut onneksi en ottanu… On nää rokoteasiat kyl nii hankalii ku ei yhtää tiiä et mikä on kannattavaa ja mikä ei :(Minna: Niin no totta tuokin, mut kyllä me ainakin myös otetaan varmasti ne neuvolan perusrokotteet.. Pitää nyt vielä miettiä.. Ja kiitos kovasti, me yritetään :)♥ Rodos on kyl ihana paikka ja lapsiystävällinen mut ku oon käyny siellä kans jo nii en haluais mennä samaan paikkaan vaan nähä jotain uutta :D Jos ois vara matkustella useemmin nii kävisin siel vaik joka vuosi mut nyt haluun nähä vähän lisää maailmaa :DAnonyymi 7.19: No niinhän ne kannattaa, siksi toi tutkimus ois hyvä :)Ssusanna: Hei kiitti vinkistä, toi olikin tosi hyvä kirjotus :)Janika: No kuulostaa ainakin hyvältä, kiva et on positiivistakin näkökulmaa tolle tutkimukselle :) Kiitos kun kommentoit!PienenTytönÄiti: Joo no muakin mietityttää kyllä viel et uskallanko luottaa vai en :)Derya: Olet ihana♥ ::D:DD tuli tosi laadukkait kuvii ku puhuin samal sun kaa puhelimes XDJ-E: Kiitti, me koitetaan♥Jonna: No munki mielestä ennemmin kannattaa rokottaa kun ottaa riski ja tää sun kertomus kyl vahvisti jo tätä mun uskoa tohon tutkimukseen :) Kiitos kun kerroit! :)Anonyymi: Niin no voisihan siihen osallistua :) Ja joo ei me kuumimpaan aikaan varmaan ja sit jos on liian kuuma nii ollaan varjossa/sisällä ilmastoidussa huoneessa. Kuumahan se on nykyään Suomessaki, täällä ei vaan oo uima-allasta lähettyvillä yleensä et pääsis viilentään kesällä :DDPiitu: Nii no mulla on vähän sama et jonkunlainen epäluulo rokotuksia kohtaan mulla kyl on mut mieluummin kumminkin rokotus ku sairaus.. Mut sit just toi narkolepsiajuttuki pisti miettimään et mitähän muita mukavia ylläritauteja rokotteista voi saada..Jensku: Kuulostaa kyllä hyvältä just toi et seurataan tarkasti ja mukava et teillä oli positiivinen kokemus, kiitos suosittelusta, must tuntuu et meki osallistutaan :)Anonyymi 11.38: Mun mielestä noi sivut ei vaikuttanu hirveen luotettavilta ainakaan ulkoasun perusteella mut eihän sitä tiedä.. Mä en kyllä usko et Suomessa testattais rokotteiden TURVALLISUUTTA vauvoilla vaan että nimenomaan vauvojen tutkimuksissa se turvallisuusmääräys on just erityisen korkea kuten Jensku sanoi :) Mut kukin tyylillään!

  28. Iina sanoo:

    Aino: Kiitos♥ Ei oo onneksi ainakaan viel tarttunut, toivotaan ettei tartukaan! Hei ja toivottavasti säkään et tuu kipeeksi ja teit kivoja löytöjä täältä♥Anna: Nii no se lentokone muakin jännittäis mut toisaalta ei se nousu ja lasku niin kauaa kestä, mut eihän se kiva oo jos korviin sattuu :/ Kuulostaa kyllä tosi inhottavalta toi nestehukkakokemus, pitää kyl vielä miettiä et mihin me oikeen lähdetään ja millon.. Mut ku Suomessaki on nii kuuma nykysin jo kesällä nii se alkaa oikeestaan olla sama onko sitä täällä vai lähteekö ulkomaille noin niinku ilmojen puolesta :D Ulkomailla saa vaan paremman rusketuksen ja jännempiä kokemuksia :DFani: Espanja tai Kreeta ois kyllä ihana :) Ja joo en mä Euroopan ulkopuolelle viel uskaltaiskaan nii pienen kaa lähtee :) Kaikki tosiaan tuntuu olevan flunssassa, toivottavasti sulle ei tartu :) Ja kiitos mä yritän!♥Veronika: Voi kiitos paljon :)) Kaikkee hyvää sullekin♥Anonyymi 22.45: Oi että, kuulostaa ihanalta! Pitäiskö sitä sitten laittaa Kreetan matkaa varaukseen? ;)Ansku: Kuulostaa kyllä kivoilta paikoilta molemmat, Espanja houkuttas sen takii et Kreikassa oon jo käyny, tosin Rodoksella enkä Kreetalla mut sama maa kumminkin.. Mut kiitos vinkeistä! :)Sini: Siis meillä on vaatteita monessa eri koossa et ei oo tosiaan kaikki samankokosia, nopeaahan noi tosiaan kasvaa ku nyt on jo pienimmät vaatteet jääneet pieneksi :) Meillä on vaatteita 0-8kk ikäiselle jo ja nyt ostellaankin siitä vanhemmalle sitten :) Ja onhan sillä, isinsä silmät on neiti perinyt♥ :)

  29. Anonymous sanoo:

    hei voin sanoa itse kaksikielisenä, että lapselle kielet on vain rikkaus ! lapsi oppii alle 10veenä todella helposti uuden kielen, joten ehdottomasti otton kannattaa puhua teidän neidille ruotsia :> on ainakin sukulaisten kanssa sitten yhteinen kieli, puhumattakaan kaikista tulevaisuuden eduista.täyttä soopaa on ne puheet että lapsi jotenki sekoaisi kielissä. aika nopeasti naperot oppii ne erottamaan, kunhan puhut itse johdonmukaisesti suomea ja otto ruotsia.

  30. Janitá sanoo:

    Tuosta rokotejutusta että itse olen ollut sekä vauvana että viime vuonna (14-vuotiaana) rokoteohjelmassa. Ikinä ei ole tullut mitään reaktioita noista rokotteista ja oon terve lapsi ollut. Rohkeasti sinne vaan, tosi mukavia ihmisiä ja osaavat asiansa :-)

  31. Anonymous sanoo:

    ”Yksi yleinen harhakäsitys Suomessa tehtävistä rokotetutkimuksista on, että rokotteita on aina ensin perusteellisesti ja laajasti kokeiltu muualla, ja vasta tämän jälkeen niitä kokeillaan Suomessa. Käsitys on virheellinen. Sekä Kansanterveyslaitoksen rokoteosaston että Tampereen yliopiston toimintaan kuuluvat myös ykkösvaiheen tutkimukset, joissa rokotetta kokeillaan ensimmäistä kertaa ihmisellä. Kansanterveyslaitos on tehnyt esimerkiksi Pirkkalan terveyskeskuksessa ykkösvaiheen tutkimusta pneumokokkirokotteella, koehenkilöinä 65-85 -vuotiaat.””Rokotukset voivat aiheuttaa pysyviä vammoja ja kuolemia. Kansanterveyslaitoksen internet-sivulla olevan haittavaikutusilmoitusten (1) tietojen mukaan vuonna 2000 on esim. PDT-rokotteen suhteen ilmoitettu 10 ja MPR-rokotteen suhteen 9 vakavaa (kuolemaan johtanutta, hengenvaarallista, pysyvän vamma aiheuttanutta, sairaalahoitoon johtanutta tai sen kestoa pidentänyttä) haittavaikutusta, kaikista rokotteista yhteensä on 33 ilmoitusta vakavista haittavaikutukista. Kansainvälisesti arvioidaan, että haittavaikutusilmoitukset kattavat vain pienen osan todellisista haittavaikutuksista.””Taudin voi saada vaikka on rokotettu. Valmistajan mukainen rokotuksen suojateho voi olla niinkin alhainen kuin 36% (2) ja joidenkin tutkiusten mukaan jopa negatiivinen (-56%) eli rokotetuilla on tautia ilmennyt enemmän kuin rokottamattomalla vertailuryhmällä (3).””Viime vuosikymmeninä lasten pitkäaikaissairaudet ovat huomattavasti yleistyneet, yli 20% lapsista kärsii niistä (3). Merkittävä osa pitkäaikaissairauksista on immuunijärjestelmän häiriöitä kuten astma, allergia, autismi, lapsuusiän diabetes ym. Erityisen huolestuttavaa on autoimmuunisairauksien yleistyminen. Autoimmuunisairaus tarkoittaa sitä, että elimistön immuunipuolustusjärjestelmä hyökkää ihmisen omia soluja vastaan tavoitteena tuhota niitä. Tämä on esimerkiksi lapsuusiän diabeteksen syntymekanismi.”http://www.rokotusinfo.fi/tekstit/yleinen_htmlRokotusinfo.fi on luotettava ja virallinen sivusto. Siellä on kaikki sensuroimaton tieto rokotteista, mitä neuvolasta ei saa. Lääkefirmat rahoittaa rokotuksia ja kun ihmiset sairastuu rokotteesta niin lääkefirmat saa rahaa. Raha päättää myös täällä maassa. Ei pidä sulkea silmiään asioilta vaan ottaa tietoa eri lähteistä.

Kommentoi