Alkuviikon kuulumisia

22.11.2011

Mulla jotenki lähti mehut ihan totaalisesti sen jälkeen ku sunnuntaina vastasin niihin kommentteihin ja eilen en jaksanu ajatella mitään blogiin liittyvääkään, kirjotin niitä kommenttien vastauksia varmaan romaanin verran ni jotenki oli semmonen olo et aivot on ihan tyhjät. Mutta tänää on jo ollu paljon pirteempi olo ja sormet oikee syyhys päästä kirjottelemaan joten täältä pesee!

Tänään mulla vihdoin oli se jälkitarkastus joten nyt saa alkaa treenailemaan! Tehtiinki päivällä neidin kanssa reipas kävelylenkki, ei se tosin vielä mitää treenausta ole mut liikuntaa kumminkin ja ulkoilma teki kyl hyvää. Pikkuneidin kanssa ollaan leikitty ahkerasti koko päivä ja tänään neiti käänty ekaa kertaa itse masulleen aamulla. On se meidän reipas ja fiksu pikkutyttö♥ Torstaina onkin sitten neidin neuvola, tänään se nukkui kiltisti vaunuissa koko lääkärikäynnin ajan. Tajusin just kuinka hirveesti se on kasvanu ku puin sille tänään mekon päälle joka sillon ku vertasin sitä neitiin viikon vanhana oli mun mielestä sillon niin iso sille et mä vaa repesin nauramaan. Tänään se oli just sopiva ja oli se kyllä ihan just niin söpö neidin päällä kun sillon raskausaikana mekkoa ostaessani haaveilinkin!
                                Eilen ei oikeestaan tehtykään mitään sen erikoisempaa, ruokaa laiteltiin ja käytiin kaupassa ja illalla koristeltiin ensimmäinen joulukuusi ;D Meille tulee siis kolme joulukuusta, kaks pientä ja yks iso. Mä olin aikonu odottaa itsenäisyyspäivään asti ennen ku koristelen yhtään kuusta mut eilen mun yllätykseksi Otto (!!!) alko kasaamaan sitä valkosta pikkukuusta. Otto ei siis oo mitenkään hirveen joulusta innostuvainen ihminen mut oli se kiva ylläri ja nyt kuusi nakottaa uudella ruokapöydällä piristämässä tätä harmaata alkutalvea. Tykkään! Tässä vähän tän päivän kuvasaldoa:

Äitin ja isin iso tyttö♥

”Tässä on NIIN parasta nukkua, älä vaan herätä mua äiti!”

”Isi on ihan hassu”

”MOI!!”

Moi :D

”Hyi äiti pussaa mua, ÄLLÖÖÖÖ!”

Päivän asu:
Toppi – H&M
Farkkuleggingsit – VILA
Korvikset – Glitter
Pikkuneidillä:
Mekko – H&M
Body – Name It
Sukkahousut – Lindex

Sunnuntaina unohtu mainita mitä muuta me ostettiin viikonloppuna mut nyt aattelin laittaa kuvankin:

Me päädyttiin nyt tollasiin ihan tavallisiin kihlasormuksiin kaiverruksella. Tämä siksi et mä en tiedä viel ollenkaan minkälaisen vihkisormuksen haluan (paitsi se on varmaa et valkokultasen) ja nää on sen verran yksinkertaset et käy minkä tahansa suureellisemmanki luomuksen kanssa. Sisälle on kaiverrettu et ”18.9.2011” ja sit mulle ”Otto” ja Otolle ”Iina”. Itäkeskuksen kultajousesta nämä löydettiin ja mä oon tyytyväinen ku vihdoin saatiin aikaseksi paneutua tähän sormusasiaan. Meinas vaan tulla ongelma kun mulle ei meinannu löytyä tarpeeksi pientä sormusta mut pienen kaivelun jälkeen jostain löyty sit sopiva koko onneksi! Tuntuu nii hassulta ku en oo koskaan pitäny vakituisesti mitää sormusta sormessa nii on hiukan totutteluu tähän mut kyl tää nyt muutaman päivän jälkeen alkaa tuntuu suht normaalilta. Ekan päivän ajan räpelsin tätä kokoajan ja tuntu et sormi menee kuolioon vaik tää on melkeen löysä mulle tää sormus XD.

Huomenna Jenni tulee vissiinkin tekeen mulle uudet kynnet vihdoin (nää on jo aika järkyssä kunnossa!) joten niis
tä sitten varmaankin kuvaa sun muuta tulossa! Nyt mä alan kattoon murun kanssa leffaa, hyvää yötä kaikille♥


Pikkutonttu ja uuteen uskoon laitettu ruokailutila

20.11.2011

Tänään kuvat saa puhua puolestaan, mä en jaksa kirjottaa enää yhtään enempää kun ne edellisen postauksen kommentit joihin vastasin. Kiitos ihan mielettömästi vielä kaikille jotka jatkoi ottaa kantaa, musta oli ilo lukea teidänkin mietteitä ja mukavaa että onnistuin pyrkimyksessäni herättää keskustelua! Ootte te lukijat vaan niin mahtavia♥ Mutta nyt, niitä kuvia:

Otettiin tänään kuvia joulukortteja varten neidistä. Meidän ihana pikkutonttu jolla on kyllä niin hyviä ilmeitä, saadaan kyl mahtavat joulukortit aikaseksi! Lopuksi neiti nukahti, uninen pikkutonttulivauva. Kai sitä nyt nukuttaa kun oli niin ihanan pehmeä peitto alla, ostin ton eilen kun käytiin Itäkeskuksessa kun oon jo kauan himoinnut tollasta vaaleaa tekoturkistorkkupeitettä. Toi oli ihan täydellinen!

Tässä sitten myös kuvia meidän uudesta ruokailutilasta, joka vihdoin on tarkotuksenmukainen eikä mikään kakkosmakuuhuone.

Onhan toi vielä pahasti kesken, tuolit pitää päällystää uudelleen kun nyt on vaan valkonen peruskangas, taulut vaihtaa yhteen sopivammiksi ja ostaa uusi verho mut kyl mä nyt jo tykkään vaikka tuol vähän kaikuukin kun on niin kolkkoa :D! Mut jos tohon ikkunaan ostais ens viikolla jonku kivan vaalean talvisen valoverhon ja kävis vaikka kattelemassa tuolinpäällyskankaita nii sit tuol näyttäis viel kivemmalta. Tohon päähän saa sitten muutaman kuukauden päästä kivasti syöttötuolinkin. Mitäs pidätte?
Huomenna vastailen viel niihin perjantain normipostauksen kommentteihin ja ehkä kirjottelen uuden postauksenkin jos jaksan mut tänään oli kyllä kirjottelut tässä. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille♥♥

Asiaa äitiydestä

18.11.2011

Mietin pitkään uskallanko kirjoittaa tällaista mun blogiin koska tää luultavasti kirvoittaa kaikenkirjavia mielipiteitä tää teksti mutta omapa on blogini. Rohkaisevien kommenttien saattelemana mä nyt annan tuotokseni tarkasteltavaksi. Tää on hyvin kärjistetty teksti ja en puhu tässä kenestäkään yhdestä tietystä henkilöstä vaan tästä ilmiöstä yleisesti ja esimerkit tähän oon poiminut monelta suunnalta, äideiltä joilla on kaikki ihan vimpan päälle yhteiskunnan normien mukaisesti. Ikää, koulutus- ja urataustaa ja aviomies löytyy.

Kuten tosta alusta voikin jo arvata mitä tää teksti koskee, mä oon viimeaikoina kiinnittänyt huomiota monien tuoreiden (vauva n.0-3kk), itseäni vanhempien äitien blogiteksteihin siitä kuinka rankkaa äitiys on. Vauva viihtyy vain äidin sylissä ja nukahtaa vain äidin viereen. Yksin ei viihdytä hetkeäkään eikä äiti edes ehdi syödä rauhassa kun vauva itkee heti kun ei ole äidissä kiinni. Kymmenen minuutin suihku tai yksin kaupassakäyminen on luksusta. Kaupassakin unohdetaan omat ostokset kun mietitään vaan vaippoja ja pyllypyyhkeitä. Kakat tulee kestovaipoista läpi mutta silti niitäkin on pakko käyttää aina välillä että vois todistella itselleen olevansa ekologinen superäiti, pyykkiä saa pestä kokoajan koska eihän vauvalla voi olla sama body kahta päivää päällä. Vauva kitisee heti jos joutuu jonnekin muualle kuin äidin syliin, sehän on vaan ihanaa, tästä äiti tietää olevansa tärkeä!
                            Mä oon hyvin hämmentynyt. Jokaisessa tällaisessa lukemassani tekstissä on korostettu sitä kuinka vauva ei ole koliikki-lapsi. Tää pistää mut miettimään että minkä takia pienten vauvojen äidit tekemällä tekee äitiydestä rankkaa? Ihan kuin se olis joku hyvän äitiyden mittari kuinka rankkaa äitiys on ja kuinka unohtaa täysin itsensä kun vauva on syntynyt. Mä väitän että äitiys on terveiden, ei koliikki -vauvojen äideillä tasan niin rankkaa kuin äiti siitä itse tekee. Sitten kun äidistä on tullut se superäiti ja hän on unohtanut itsensä totaalisesti hän kummastelee miksi äitinä olo on rankkaa.
                          Ei vauva tietenkään nuku tyytyväisenä pinnasängyssä yksin jos on pienestä asti tottunu siihen et pienimmästäkin kitinästä äiti nostaa viereen samantien vaikka vauva ois ihan unessa. Kukapa lapsi viihtyis sitterissä äidin suihkussakäynnin verran jos on tottunut olemaan sylissä kaiken hereilläoloajan? Sillä oikein ylpeillään kuinka vauva on niin äidissä ihan täysin kiinni niinku siiamilainen kaksonen. Tulee sellanen olo et se vauva on hankittu vaan sitä varten et äiti tuntis itsensä tärkeeksi ja tarpeelliseksi kun vauvalle ei kelpaa kukaan muu. Vauvan itku on musiikkia äidin korville kun äiti voi taas rynnätä isän sylissä olevan lapsensa luo puolen metrin päähän ja tuntea itsensä tarpeelliseksi saadessaan itkun laantumaan.
                          Vauvan synnyttyä muututaan pelkäksi äidiksi koska on niin mahtavan upeaa olla äiti. Tehdään kaikkensa et kaikki varmasti huomaa kuinka äidillinen äitimäinen äiti-ihminen sä oot ja sit vuoden päästä mietitään et ”miks kukaan ei kysy mitä mulle kuuluu, kaikkia kiinnostaa vaan meidän pikku höpönassu erkki-marjatta-elisabethin kuulumiset”. Ei kukaan osaa siinä vaiheessa enää kysyä et mitä sille äidille kuuluu kun se on kokoajan selittäny vain ja ainoastaan vauvan hienoista kakkalasteista ja siitä kuinka pertti-liisa-ismo-seppo syö jo ainakin desin verran maitoa joka kerta.
                          Kyllä, munkin mielestä mun lapseni on parasta mitä tässä maailmassa koskaan on tapahtunu ja mä rakastan olla äiti. Mut mä en halua et mut määritellään ihmisenä pelkästään sen perusteella että mä oon äiti, mä haluun silti olla Iina vaikka äiti olenkin. Mä myös tiedän että mä oon mun lapselleni maailman tärkein ja että se tarvii mua, mut tiedän myös että Ottokin on ihan yhtä tärkeä pikkuneidille ja ne pärjää keskenään ihan yhtä hyvin kun mekin neidin kanssa pärjätään.
                        Vaikka mä oon se joka päivät on kotona vauvan kanssa niin silti se viihtyy isänkin kanssa ja myös Otto osaa tyydyttää kaikki vauvan tarpeet aivan yhtä hyvin kuin mäkin. Neidin ja Oton vahva isä-tytärsuhde on sen ansiota että mä annan sen hoitaa neitiä, enkä omi sitä täysin itselleni ollakseni supermamma. Mulle on tärkeää se että isän ja vauvan suhde on yhtä vahva kuin äidin ja vauvan. En näe mitään hienoa siinä et vauvat joiden ei pitäisi olla vielä vierastamisiän lähelläkään ei suostu olemaan kenenkään muun kuin äidin sylissä.
                          Loppujen lopuksi, ei tää edes ole mikään mielipideteksti. Mä vaan pohdin mua kummastuttavaa ilmiötä monelta kantilta mut en oo esittäny minkäänlaista loppupäätelmää. Ehkä enemmänkin tän on tarkotus herättää keskustelua ja ajatuksia äitiydestä ylipäänsä. Mä oon myös itse alkanut pohtimaan että onko äidille helpompaa saada vauva keskivertoäidin ikäisenä ja koittaa täyttää yhteiskunnan normien mukaiset vaatimukset epätoivoisesti vai olla nuori äiti joka jo raskausaikanaan saa usein tottua ennakkoluuloihin ja tätä kauttaa muodostaa omanlaisensa tavan olla äiti välittämättä mistään turhista ”hyvä äiti -mittareista”. Mä ihmettelen sitä miksi näillä standardiäideillä on niin kova tarve täyttää kaikki mahdolliset yhteiskunnan sanelemat ihanteet?
                           Mä en missään nimessä tällä tekstillä arvostele ketään ÄITINÄ. Jokainen äiti on varmasti paras mahdollinen juuri omalle lapselleen ja eihän lapsi siitä millään muotoa kärsi että äiti elää vain ja ainoastaan hänelle. Enemmän mä tässä pohdin sitä kuinka rankkaa tällaisena äitinä oleminen on pidemmän päälle äidille itselleen. Onko tässä yksi syy siihen että synnytyksenjälkeinen masennus on niin yleistä nykyään? Mitä mieltä te ootte näistä asioista?

Tän tekstin on tarkoitus herättää asiallista keskustelua. Mä en väitä millään muotoa olevani oikeassa (eikä äitinä olemisessa ole oikeaa tai väärää muutenkaan) koska mulla on äitiyteen vaan mun oma näkökulma, se millaisena mä itse koen äitinä olemisen. Meitä äitejä on niin moneen lähtöön ja jokasella on oma tapansa toimia ja ajatella ja kenenkään ei pidä tuomita toista. Kirjotin tän siksi että niin usein vanhemmat äidit miettii ja analysoi blogeissaan/vauva.fi:ssä/kaksplussassa ym päänsä puhki millaisia me nuoret äidit ollaan ja miten toimitaan mutta enpä oo hirveän usein törmännyt tekstiin missä pohditaan vanhempia äitejä ja heidän toimintatapojaan nuorten äitien näkökulmasta. Enkä myöskään todellakaan yleistä että kaikki mua vanhemmat äidit ois tän kaltaisia, päinvastoin. Tää oli vaan kiinnostava ilmiö johon oon törmännyt pitkin syksyä ja halusin ottaa kantaa. Mut nyt loppui selittely, tulee semmonen olo et tää vika kappale on jonku Jenkkien mikroaaltouunin käyttohje mis lukee et kissaa ei saa laittaa mikroon ettei vaan kukaan vois tulla syyttämään siitä mikron valmistajaa.

Sellasta tällä kertaa, kertokaa oma mielipide jos kiinnostaa, mulla vaan tuli kauhea avautumisen tarve! :D


Jee! perjantai!

18.11.2011

Eilen siivottiin koko kämppä lattiasta kattoon illalla joten siitä syystä en kauheesti ehtiny postaileen illalla. Äiti ja mummu tulee tänään Oulusta meille ja tuo sen ruokapöydän ja kuulemma niil on muutenkin pakettiauto täynnä tavaraa et mihinköhän me ne kaikki oikein ängetään… Mut mieluummin liikaa tavaraa ku liian vähän, se on mun mielipide! Meille on tulossa ainakin iso kasa joulukoristeita, joulukuusi, uus telkkari (äiti  ottaa meidän pienemmän telkkarin ku sen oma ei oikeen mahdu kunnolla kun on paljon pienempi kämppä ku meillä ja me otetaan se äidin telkkari) ja mun vanhoja leluja. Loput nään sitten kun ne muutaman tunnin päästä on täällä. Pitäis varmaan tän viikonlopun jälkeen tehdä sit se uus asuntopostaus jota multa on pyydelty ku täällä menee kaikki ihan uuteen uskoon.
                      Nona, yksi pikkuneidin tulevista kummitädeistä oli eilen meillä käymässä. Käytiin ulkona vaunulenkillä Nonan kanssa ja sit mentiin Ottoa vastaan ja käytiin kaupassa. Hengailtiin meillä vaan ja tein ruokaa ja sit illalla Nona lähti kotiin ja me alotettiin Oton kanssa siivousoperaatio. Mä rakastan siivota mut inhoon järjestellä. Mun mielestä vaik pöydän pyyhkiminen tai jonku lieden peseminen on nii nautinnollista ku siinä saa samantien näkyviä tuloksia kun pyyhkäsee sitä likaa pois ku samantien kaikki leivänmurut ja tahrat häviää. Sit taas joku pyykkien lajittelu tai astianpesukoneen tyhjennys on ihan kamalaa. Mut onneksi on Otto nii ei tarvi yksin järjestellä, kun on musiikkia ja siivouskaveri niin kaikki sujuu paljon kivemmin ja helpommin! Tässä vähän kuvia eiliseltä:

Päivän asu:
Takki, leggingsit, maiharit – H&M
Leopardineuletakki – Ellos
Ruskea paksu neuletakki – Zara
Shortsit – One Way
Tuubihuivi – Seppälä

Ihana Nonainen♥ Taustalla myös ihana kaulin edelleen ja kauppakassit. Nyt ei oo kaulin enää lattialla vaan pestynä laatikossa odottamassa piparien leivontaa! Äiti tuo mulle myös mun ihanan jättipossupiparimuotin (kyl se on sana ;D) nii pääsen leipomaan ihania isoja possupipareita ja kaikkia muitakin. Haluaisin kans tehdä piparitalon kun ne on niin kivoja mut saa nähdä jaksanko alkaa värkkäämään. Oon kerran tehny semmosen muumitalon muotosen piparitalon mut siitä on kyl monta vuotta, osaisinkohan mä enää..

”I did 9 months inside” Haha, mun mielest toi on aika hauska toi body, tollane vankilajuttu :DD Ja sit tos käsivarres on viel sellanen ”mom” -sydäntatuointi muka. Toi on oikeesti poikien puolelta mut ihan yhtä hyvin sopii kyllä tytöllekki!

Kauheeta miten toi neiti on taas kasvanu, toi body on nimittäin kokoa 62 ja monet muutki 62-kokoset on jo melko sopivia, hihoista ihan vähän liian pitkiä mut muuten ihan jees.

Pikkuneiti on alkanu kattoo suoraan kameraan heti ku se kuulee sen äänen et ottaa kuvaa :D Meiän linssilude♥

Meidän pikkuhömppä♥ ja mulla hiukset aivan miten sattuu :D

Isin ja äitin rakas♥

Onpa taas muuten jännä kun me ei nähtävästi osata Oton kanssa näitä pesuhommia anonyymien mielestä ollenkaan. Vauvaa kun pestään liian usein ja pupua ei herranjumala pesty ollenkaan! Mä siis tosiaan olen sekä lukenut erilaisista vauvanhoito-oppaista, sekä varmistanut neuvolasta että jokailtainen kylpyrutiini on täysin ok jos vauvan iho sen kestää. Ja meidän neidillä ei kyllä oo kertaakaan ollu kuiva iho tai mitään muitakaan ongelmia. Kylpy kuuluu meidän iltapuuhiin kuten iltamaitokin ja yökkärin pukeminen ja niistä neiti jo tietää et nyt ollaan menossa nukkumaan. Me ei myöskään läträtä millään pesuaineilla tai muilla vaan ihan pelkällä vedellä yleensä kylvetetään. 
                        Ja sitten toi pupu-asia. Vaikka meidän lapsi on tottakai maailman fiksuin ja filmaattisin ja ihanin niin se ei kyl oo vielä niin fiksu että se osais laittaa pupua suuhun tai edes tarttua siihen kunnolla, enemmänkin tyytyi ihmettelemään ja kattelemaan sitä. Ja kyllä, aion pestä sen pupun tässä kunhan tulee muitakin pyykkikavereita pupulle mut en mä nyt todellakaan ala stressaamaan et voi kamala nyt meidän neiti on maannu samassa sitterissä paketissa tulleen pupun kanssa jota ei oo vielä pesty. Jos joku näin toimii nii ihan vapaasti mut ei kuulu mun tapoihin.
Mä oon tässä kirjotellu sellasta äitiyteen liittyvää mielipidetekstiä mut en oo ihan varma vielä uskallanko julkasta sitä kun siitä varmaan tulis aika iso kakkaryppy niskaan joiltakin, mut katsellaan. Ois kyl toisaalta niin kiva kun vois vaan miettimättä julkasta just sellasia asioita mitä itse haluaa ja olla mitä mieltä tahansa ilman et tarvii pelätä kommenttisotaa mut se ei valitettavasti oo mahdollista julkisessa blogissa. Joko mä otan riskin ja julkasen tai sit pidän mölyt mahassa, katotaan kumpaan vaihtoehtoon päädyn. Mitä mieltä te ootte, kannattaako mun ottaa riski? :D
Nyt alan vastailemaan kommentteihin vihdoinkin jos kerkeän ennen kun neiti herää päikkäreiltä, oon tosi pahoillani et mulla nykysin kestää niin kauan saada niihin vastattua. Mä yritän vastata nopeemmin jatkossa, ei todellakaan oo varmaan kiva ees kommentoida enää mulle kun vastaan niin hitaasti. Mut yritän parantaa tätä tahtia! Ihanaa viikonloppua kaikille♥♥