Viikonlopun kuvapläjäys ja pohdintaa blogin tulevaisuudesta

14.01.2012

Mulla oli jotenki tavallista isompi kynnys tulla kirjottaan tätä postausta, Oton postaus oli nimittäin munkin mielestä sen verran hauska että tuli sellanen fiilis että jaksaakohan kukaan sit enää lukea mun löpinöitä täältä. Mutta järkeilin sitten asian niin et tuskinpa te kaikki olisitte jaksaneet meidän matkassa näin kauaa jos mun kirjotukset ei ollenkaan kiinnostaisi. Uskon että teille ei tullu mitenkään järkytyksenä Oton postauksessa se että mekin eletään ihan normaalia arkea täällä kotona, piereskellen ja heittäen paskaa läppää. Mut mä en usko että niistä meidän arjen jokapäiväisistä lagaushetkistä te jaksaisitte joka päivä lukea, ainakaan en jaksais itse niistä niin usein kirjotella ja siksi mun kirjotukset yleensä liittyy niihin päivien epätavallisempiin tapahtumiin ja kohokohtiin. Mutta juteltiin Oton kanssa, että voisin liittää Oton oman google-tunnuksen tähän mun blogiin niin Otto vois sitten halutessaan tulla aina teitä (ja mua) hauskuuttamaan tänne, säännöllisen epäsäännöllisesti mutta näin alustavasti mietittiin että kerran-pari kuussa. Miltäs semmonen kuulostais?
                    Tästä innostuneena mä aloin miettimään uutta ulkoasua, tai ainakin uutta banneria blogille. Muuten mä kyllä oon tyytyväinen ulkoasuun mutta kuten pari lukijaakin on mulle kommentoineet niin ois kyllä bannerin päivityksen paikka koska toi meidän Tirriskäkin on kasvanu niin paljon ja jos vielä kuvaan liitetään toi perheen kaksilahkeinen vitsiniekka mukaan (siltä ei kysytä ;D) niin sit vois olla bueno. Oon nyt tässä koittanu pari päivää mietiskellä että millasen bannerin tekisin ja varmaa on vaan se että haluan tällä kertaa sen olevan hauska. Tyylikäs mutta hauska banneri jossa koko meidän kolmen kopla ois esillä ois sellanen osuva kuvaus siitä mitä mä haen, mutta ongelma onkin siinä että miten sen toteuttaisin? Mulle saa kertoa ideoita jos tulee mieleen jotain hauskaa!

Mutta sit mä voisin kertoakin vähän meidän viikonlopusta. Kuten tavallista, ollaan lähinnä hengailtu kotosalla. Eilen tosin tapahtui jänniä kun mun vanha kaveri Vilma jonka kans ollaan tunnettu ekaluokalta asti tuli käymään meillä moikkailemassa mua ja Tirriskää. Oli kyl niin mukava vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa ja jutella niitä näitä (sekä juoda yliannostus supersokerista kahvia ja pilata sillä yöunet). Räpsittiin kuvia ja leikittiin ton ihanan neitokaisen kanssa joka onnessaan selitti meille ummet ja lammet. Musta tosin tuntuu et Tiara on alkanu vähän vierastamaan ku niin epäluulosesti katteli aluksi uusia kasvoja ja vasta vähän ajan kuluttua alkoi iloisesti selittämään. Mut eiks se tässä 4kk pintaan tuu se vierastusvaihe vai oonko ihan väärässä? Nojaa, mut voisin laittaa muutaman kuvasen eiliseltä:

Tää päivä on siis menny ihan vaan löhöillessä, leikkiessä ja uusia Vau -kirjoja lukiessa. Mä kyllä tykkään ihan hirveesti tosta vau -kirjakerhosta, ne on niin liikkiksiä ne Eetu -kirjat varsinki ja aina tulee kivoja leluja jotka on Tiaralle just semmosia ajankohtasia sillä hetkellä että se tykkää. Mä rakastan kyl lukea Tiaralle, varsinkin nyt ku se on alkanu enemmän älyymään noista kirjoista. Neiti jaksaa keskittyä kirjoihin vaikka puoli tuntia tai tunninkin jopa, varmaan vieläkin kauemmin jos mä lukisin, mutta en oo viel lukenu kauheesti tota pidempiä aikoja ku en halua että käviskin niin että Tiara kyllästyis tai jotain. 
                     Se hihkuu onnesta ku käännän sivua ja sieltä paljastuu kirkkaan pinkki pupu ja hauskoja on myös rapisevat kirjansivut sekä minipehmokirjan takana oleva helisevä peili. Kaikkein eniten neiti kuitenkin rakastui tänään kirkkaanpunaseen tortillasipsipussiin jossa oli rapisevia sipsejä vielä sisällä. Ensin sen huito sitä kun istuin sohvalla ja se makoili mun viekussa mut sitten annettiin se sille käteen ja se rutisteli ja rapisteli sydämensä kyllyydestä. Ei taida olla mikään urbaanilegenda se et lasten mielestä kivoimpia leluja on ihan normaalit asiat joita ei ees leluiksi ole tarkoitettu. 

Tää kuvakulma tekee meidän Tirriäisestä ihanan megajättipallomasupään XD♥
”Ölölölöö!!!”
”HYI! MIKÄ TOI ON!?!?
!?!”
”Naminami tää on hyvää!”

”En ees huomannu et äiti otti must kuvaa ku mussutin kirjaa niin antaumuksella!”

”Hahaa mut nyt huomasin, tää on oikeesti aika kivaa!”


”Hehee, mihin mun käsi oikeen meni? ARVAA KUKA!”




Tiara on alkanu tällä viikolla heräämään aiemmin joka päivä, ennen nukuttiin helposti 10-11 mutta nykyään ollaan ylhäällä viimeistään 8.30 ja tänäänkin neiti nousi isin kanssa ylös jo puoli seitsemältä. Nukahtaminen tosin tapahtuu myös aiemmin, ennen yöuni tuli siinä 23-00 aikoihin ja nykyään neiti nukahtaa ihan itse jo 21-22 aikaan ja nukkuu sinne aamuun asti. Eipä tuo haittaa että aamut on parilla tunnilla aikastunut vaikka on tässä mulla opettelua ku en oikeen osaa mennä ajoissa nukkumaan vaikka pitäiskin. Mutta eiköhän se uni ala maistua mullekin vähän aikasemmin jos heräilen muutaman viikon ajan seitsemän aikoihin aamuisin. 
                       Mun ja Tiaran aamut on kyllä ihan parhaita, neiti on itse naantalin aurinko kun riipasen yökkärit pois ja se saa köllötellä omalla karvapeitolla alasti. Siinä se mulle lauleskelee ku itte koomaan siinä vieressä kahvimukin kanssa, mutta ei kyllä noin iloseen höpöttelyyn voi olla heräämättä hyvällä tuulella. Sitten me yleensä kaikessa rauhassa vaihdetaan jotkut kivat päivävaatteet (mun päivän kohokohtia on jos tiiän et ollaan menossa jonnekki ja saan valita Tiaralle hienot vaatteet :D) ja sen jälkeen on sit aamumaito ja leikkejä luvassa. Kolmen tunnin partsi päikkäreillekin tytsy menee jo tunnin päästä heräämisestä joten oman ajan puutteesta mä en ainakaan voi valittaa. Tässäpä vielä kuvia mun ja Tirriskän eilisaamusta:


”Mä oon hieno neiti, mul on oma käsilaukku ja kaikki!”

Meillä on ollu aika ihana viikonloppu, niin tavallinen ja niin ihana! Nyt mä voisin alkaa hätistämään murua pois Battlefieldin äärestä et voitais alkaa kattomaan leffaa. Tiara tuhisee jo tyytyväisenä yöunilla, saapa nähdä kauan toi sen isi jaksaa valvoa kun on heränny niin aikasin. Mutta kertoilkaas niitä uusia banneri-ideoita jos tulee mieleen jotain hauskaa ja sit et mitä mieltä oisitte Oton kuukausittaisista postausvierailuista! Ihanaa viikonloppua teille kaikille♥♥


67 Responses to “Viikonlopun kuvapläjäys ja pohdintaa blogin tulevaisuudesta”

  1. Mm sanoo:

    ”mun päivän kohokohtia on jos tiiän et ollaan menossa jonnekki ja saan valita Tiaralle hienot vaatteet :D” hahaa tiedän tunteen 😀

  2. Anne sanoo:

    Banneri ideoita ei tuu nyt mitään täältä suunnasta, mutta tosi hauska idea toi Että Otto tekis postausvierailuita (:!!! Eli MINÄ PUOLLAN !! (:Eikä sulla mitään tylsääpostausta ole! Odotan aina sun postauksia (:! Ihana Tiara (:!<3

    • Iina sanoo:

      No kiva juttu! Toivottavasti se herra sit jaksaa postailla aina välillä ;D♥ Ja kiva että munkaan postaukset ei ole tylsää luettavaa! 🙂 Terkkuja sinnepäin, myös ihanalta pikkuneidiltä♥

  3. roosa sanoo:

    Oi vitsi Tiara saa kyllä aina mut hymyilemään! 🙂 Sen ilmeet on aina niin tuitui ja sun kirjottamat kuvatekstit sopii hyvin kuviin. Aivan ihana blogi! Oon jo pitkään lueskellut 🙂 Ja älä luulekkaan että sun postaukset olis tylsiä pah päinvastoin <3

  4. Anonymous sanoo:

    Voi että teidän typy on söpö! Ja täytyy kyllä mainita,että oon kyllä kade sun hoikasta ulkomuodosta. wau:) Mukavaa viikonlopun jatkoa teidän perheelle!t.kahden tytön äiti

    • Iina sanoo:

      On se kyllä ihana neiti♥ Kiitos paljon! Ja ei kannata olla kade, mä haluisin kyllä viel kiinteytyä ku käsivarretki jäi nii löllöiksi ku turposin raskauden aikana niinku pullataikina XD Mutta kyllä se tästä! Terkut sinne teidän perheelle♥

  5. Anonymous sanoo:

    Sun postaukset ei todellakaan ole tylsiä! niitähän me kaikki lukijat täälä käydään lukemassa ja katsastamassa tuhat kertaa onko jo tullut postaus 🙂 Mä ainaki haluisin lukee sun postauksia koska sunhan blogi tää on .. mut kyl ne oton vierailutkin ois ihan jees kunhan tästä ei ihan oton blogi tuu 😀 ja tää oli jotenki tosi ihana postaus etenki kuvat oli ihania ja lisää susta tommosia oikein aitoja hymy kuvia 🙂 niinkun noi missä makaat ja tiara makaa sun päällä ♥ aivan ihania!Ja vielä bannerista.. toi on kyllä ollu jo aika kauan et uus ois tosi kiva 🙂 otto ehdottomasti mukaan ! ja musta ois hyvä et olis sellasia luonnollisia kuvia teistä.. ei tarvii olla mitään tarkkaan mietittyjä poseerauksia vaan ihan tavallisia kuvia mitä esim postauksissa on :)! ootte tosi söpö perhe ♥ mut sori tää kilometri kommentti :D:D

    • Iina sanoo:

      No aww, ihana kuulla :)♥ Ei tästä Oton blogia oo tulossa, vaan että se jaksaessaan vierailis välillä täällä 😀 Kiitos paljon♥ Ja joo kyl mäki haluun uuden bannerin ku vaihtelu virkistää! Pitääpä kattoa mitä saadaan aikaseksi! 😀 Hyvää alkanutta viikkoa sulle! 🙂

  6. Helluw sanoo:

    Ihana Tiara ja ihania kuvia <3 =) Musta semmonen banneri ois kiva jossa oisitte kaikki kolme ja jokanen näyttäs siinä kieltä :DD Nii ja toi Oton kuukausittainen postausvierailu ois kyll kiva!! =)

    • Iina sanoo:

      Hahah hauska idea :DD Mä en tiiä mut must tuntuu et kaikki muut aina näyttää söpöltä ja hauskalta ku ne näyttää kieltä mut itte näytän ihan idiootilta XD Mut katsellaan osaisnko näyttää kieltä silleen et en näyttäis nii tyhmältä 😀 Tiara ainaki osaa ku se on tommonen söpöli♥ Mukavaa viikoa sinne 🙂

  7. jensku sanoo:

    Oton vierailut on hyvä idea, kunhan niitä ei tuu liian ”usein” ettei sitte jengi kyllästy tai ala näkee niitä itsestäänselvyytenä.. Eikä sun postaukset oo koskaan tylsiä, vaan aina kivaa lukemista! :)Mä oon ainakin ymmärtäny että pahin vierastusvaihe on 6-12kk, mut se on ihan tyypistä kiinni miten, meiän Joel ei edelleen vierasta pätkääkään vaikka on jo 9kk 😀 Ruokakaupassakin tarjoo ilosena tuttia jokaselle ohimenevälle tyypille :DDPs. Tiaran ”I’m a little girl” body on ihan hirvee, meillä oli Joelille samanlainen ”I’m a little boy”, ja joka kerta ku pojal oli se päällä niin tuli sellanen olo että pitääkö tätä nyt oikeesti mainostaa 😀 Mut silti ne on tavallaan söpöjä koska eihän vauvoista useimmiten ees nää eroja että kumpaa sukupuolta ne on 😀

    • Iina sanoo:

      En usko että Otto ees jaksais kirjotella liian usein ku tonkin postauksen aikaansaamiseksi meni se muutama kuukausi ;D Mut mukavaa että tykkäät! :)Mä luin jostain et se alkais siinä 4kk pintaan tulla se vierastusvaihe, mut kai niitä tietojaki on nii erilaisia niinku lasten kasvatuksessa yleensä 😀 Ei meilläkään onneksi mitään megavierastusta oo ainakaan vielä että kyllä sen hymynkin saa sieltä kaiveltua vieraskin tyyppi esiin kunhan hetken lepertelee ;D Ja joo mua naurattaa kans noi I’m a little Girl/boy -vaatteet 😀 Mut toi oli meiän eka vaateostos tyttölupauksen jälkeen nii eiköhän se oo ihan ymmärrettävää että vähän innostu :DD

  8. Anonymous sanoo:

    Voi kun on ihana söpöläinen tuo Tiara<3 😀 On kyllä hymy herkässä itelläki ku kattelee nuita sen kuvia :') Mut juu tuo on aika hyvä idea et Otto aina välillä tulis kirjottelemaan tänne. Se tois vielä enempi lisää tähän jo älyttömän ihanaan blogiin 🙂 Mulla ei oo oikeen vinkkejä tohon banneriin ku ite vasta tossa kesän lopussa tein oman blogin mut vasta nyt tällä viikolla sain muokattua siihen sitä ulkoasua ku oon miljoona kertaa ettiny sieltä sivuilta että mistä pystyy muokkaamaan enkä ikinä löytäny..paitsi nyt viime tiistaina VIIMEIN ahh ihanaa 😀 Hyvät viikonloput sinnekkipäin!-Nina

    • Iina sanoo:

      On se kyllä nii ihana neiti♥ Ja mukava kuulla et Oton vierailutkin ois kiva idea 🙂 Ja pitää miettiä vielä tota banneri-asiaa, kiva että sait sun blogin ulkoasun kuntoon! Hyvää viikkoa sinnekin!

  9. Anonymous sanoo:

    kivat silmäpussit sul 😀 ja on pitäny kysyy jo pitkään et onks Tiaral vaan toi yks tutti ku ei muita sen tutteja oo kuvissa ikinä näkyny :oaika epähygieenist ku tutit pitäis vaihtaa kuukauden välei :s tai no ei kyl sit jos ette nii usein tuttei käytä, joka päivä siis jos ette käytä. ei millää pahal kuitenkaa.oot ältsin kaunis ja Tiára on tosi söpö!

    • Iina sanoo:

      Ei millään pahalla tietenkään mutta sun käyttämä kirjoituskieli kuulostaa siltä että sä et tiedä tuteista tuon taivaallista 😀 Mä en oikeen koskaan oo ymmärtäny tällasten dissauskommenttien viihdearvoa ku ensin ladellaan vähän paskaa niskaan mut eihän siin mitää pahaa oo tietenkään ku loppuun lisää jonkun yhden korulauseen 😀 Nojaa, kukin tavallaan 🙂

    • kape sanoo:

      Ihana iina! Arvostan sun vastaustyyliä:D

  10. Anonymous sanoo:

    hui säikähin otsikosta että oot lopettamassa tätä bloggailua!!! 😀 tuli heti mielikuva semmosesta bannerista missä ois teiän naamat aika isona jotenki, otolla ois joku mulkosilmäirvistys ja tiara ois keskellä ja sinä sitte toisellapuolella söpönä 😀 ja valkonen tausta

  11. Anonymous sanoo:

    Hetken aikaa luulin jo että oot lopettamassa blogin, mutta onneks et sentään! Todellakin sun ”löpinöitä” jaksaa lukee. 😀 Ja ei pöllömpi idea sekään, että Ottokin tänne välillä kirjottelis. :)Hajosin niin kovaa tuolle ”HYI! MIKÄ TOI ON!?!?!?!” -kuvalle! Tiaran ilme on just sellanen että toi kuvateksti on enemmä kuin täydellinen tohon! :”D

    • Iina sanoo:

      Hahah en lopeta, anteeksi jos säikäytin! 😀 Mukava että mun jutut kiinnostaa edelleen ja Ottokin vois kirjotella 🙂 Ja joo se oli ihan paras se Tiaran ilme siinä kuvassa, harmi ku en tiiä et mitä se katto ku keskityin kuvan ottamiseen :DD

  12. newuski sanoo:

    Mä ootan aina sun postauksia ja saan melkeen jonku ragetuskohtauksen jos et oo pariin päivään postannu ;–D On se myös hieno idea, et otto tekis niitä ns ” vierailuita ” tänne blogin puolelle :pnewuski.blogspot.com

  13. Aino sanoo:

    ”Anonyymi Jan 14, 2010 04:24 PMHetken aikaa luulin jo että oot lopettamassa blogin mutta onneks et sentään!” Sama nimittäin täällä! ^^ Mutta sitte sain huokasta ku vähän pidemmälle luin tota tekstiä,huhhuh..! Mut siis,te kummatki ootte tosi hyviä kirjottaa♥ ja oisha se kiva jos Otto tulis joskus kirjottelee teijän pieruista ja paskoista vitseistä! ;D Mut jatka vaan samaan malliin,Iina ;)ON MUUTEN HAUSKOJA KUVIA!! :DD sai kyllä toski nauraa :DJa sulla ei todellakaan oo mitään tylsiä postauksia! Ootan aina innolla et ’millon tulee uus,millon’ :D♥

    • Iina sanoo:

      Hahah no en oo lopettamassa, anteeksi ku oon säikäyttäny sutkin! :DD Ja kiva että tykkäät meidän kummankin kirjotuksista 🙂 Tiara on kyllä meidän hauska vekkuli, siitä saa nii ihania kuvia :DD Ihana kuulla että odotat mun postauksia ja toivottavasti pysyt jatkossakin emidän mukana!♥

  14. Anonymous sanoo:

    Maksaako toi Vau-kirjakerho kuinka paljon?

    • Iina sanoo:

      Hmm oiskohan ollu silleen että eka paketti oli ilmanen ja seuraavat on sit ollu aina jtn 19,90 vissiin 🙂 Käy kattoon vaikka vau.fi -sivuilta tarkemmin jos ois vaikka hyviä tarjouksia! 🙂

  15. Essi sanoo:

    hui mäkin säikähin jo eka, et aijot lopettaa sun blogin! mutta onneks et! ja on sun kirjotuksia kiva lukee. toi oton oli kiva piristys ja siitä sai kyllä hyvät naurut:D ja tiara on kyllä tosi sulonen pikku tyttö!<3

  16. juuli sanoo:

    Täällä odotellaan innolla sun postauksia ! Oton postaukset on oikeen piste i’n päälle (:

  17. Anonymous sanoo:

    voi kuinka ihana Tirriskä taas<3 joo sellanen banneri, jossa Tiara on keskellä jonkun hauskan ilmeen kera ja sinä ja Otto sivuilla ilmeidenne kanssa!:D kuulostaa kivalta toi et Otto postais aina välillä, mut älä missään nimessä lopetan bloggailua!!!:)Aleksandra

  18. Anonymous sanoo:

    Meillä alko vierastaminen siinä vähän ennen 4kk.. Ja nyt tyttö on ihan kohta puolivuotias ja ruvennut vähän meneen jo ohi.. välillä toki vieläkin mutta meille sanottiin neuvolassa ainakin et on normaalia tässä vaiheessa ja menee yleensä 6kk ikäisenä ohi.

  19. Anonymous sanoo:

    Herranjumala miten uskomattoman sulonen Tiara taas kerran on, piti ihan poikaystävällekin näyttää et kato nyt miten ihana vauva:D

  20. Anonymous sanoo:

    Mua ihmetyttää toi kun kysellään että käytättekö vaan yhtä tuttia. Eikö ole tullut mieleen että voi olla uusi samanlainen. En mäkää aina osta erinäkösiä tutteja, ei mulla oo niinkää välii et mimmonen se on, en nyt ihan pinkkiä/vaaleenpunasta mun pojille osta kuitenkaan. Ja joo tutit pitäs vaihtaa 1 tai 2kk välein, kuten myös ne tuttipullon tutitki, mut kyllä meilläkin menee joskus yli 2kk ja vieläkin saatan niitä keitellä jos on tekemisen puutetta, vaikka pojat on jo 1v 🙂 Ja Tiaraki nyt 4kk, ni toivottavasti teillä on jo uusi tutti :DMut ei mulla oikeen muuta nyt!paitsi!! Oton vierailut joo ihan kiva idea, mut täähä on kuitenki sun blogi, eikä tästä tarvitse mun mielestä tulla teidän perheblogia. Tottakai noi piristää ja höhötin itsekin eilen tota lukiessani. Mut ei kauheen usein sit pliis! Mun mielest kerran kuussaki on ehkä turhan usein.. Johanna

    • Iina sanoo:

      Joo niin muaki ihmetyttää 😀 Noita mam -minitutteja saa vaan tollasina tai sit sinisinä ja mieluummin mäki ostan tytölle vaaleenpunaset 😀 Ja ostaisin kyllä muita tutteja ja oon ostanutkin muttakun Tiara suostuu syömään vaan noita samoja (siis että ollaan ostettu useemman kerran noita samanlaisia :D) Ja joo on tää mun blogi eikä tästä perheblogia oo tulossakaan, mutta mun mielestä kans ois kiva et Otto aina välillä vierailee, sehän on ihan siitä kiinni että kuinka usein se jaksaa kirjotella :DTerkut sinne!

  21. Fani sanoo:

    Oi vitsi miten ihana tirriskä on 🙂 Ja toi otto juttu on mun mielestä ihan kiva ajastus! 🙂 ja älä mmieti tota että jaksaako ihmiset lukee sun tekstejä 😀 tottakai jaksaa! oot ihana <<3

  22. pinni sanoo:

    Pistin mun blogin salaiseksi, eli jos haluat vielä seurata meidän touhuja, niin laita sun sähköposti osoite mulle heidi @ kroftlab.com, niin lisään sut listaan 🙂

  23. Anonymous sanoo:

    Hei tää tulee nyt vähän asian vierestä, mut tuli noista teidän yöunista mieleen, että miten te ootte saanu ”rytmitettyä” ton että Tiara jaksaa nukkua noin pitkiä pätkiä? Tuleeko se itestään iänmyötä vai ootteko tehny jotain ”iltatankkausta” että toinen jaksaa nukkua pidempiä aikoja öisin? Mulla itelläni on kuukauden ikäinen poika, joka on vasta nyt alkanut nukkumaan ”jopa” neljän tunnin pätkiä yöllä, jollon herätään taas syömään. Välillä edelleen heräillään tunnin välein…

    • Iina sanoo:

      No siis Tiara on aina nukkunu öisin vähintään 3h pätkiä, sillon ekan kuukauden ajanhan meidän piti herättää se 3h välein syömään et paino nousi joten musta tuntuu et siitä jo tuli sille semmosta rytmiä, sillä on nimittäin nykyäänkin sama rytmi, päivälläki kaikki tapahtuu silleen kolmen tunnin sykleissä et aina 3hvälein syöttö, leikkiä ja vähän unta ja sit yhet pitkät 3h päikkärit 🙂 Päivisin Tiara syö pelkkää maitoa ja sitten ollaan maisteltu 1-2 kertaa päivässä soseita, mut ei mitenkään silleen et niillä masu vielä ois täyttyny. Meidän iltatoimet menee silleen että n. 7-8 aikaan laitetaan olkkarista valot pois eikä enää viihdytetä neitiä niin se rauhottuu itsekseen joko sitterissä tai sitten sängyllä. Annetaan sen nukkua siinä jos nukahtaa ja sitten 22-23 aikaan syötetään 150ml velliä+ 100ml maitoa sekotettuna jonka jälkeen viedään neiti omaan sänkyyn jonne se sitten nukahtaa omia aikojaan. Yöllä saattaa joskus ( 1-2 krt viikossa) herätä kerran tai kaks pyytämään tuttia, siinä viiden-kuuden aikoihin mutta silloin en vielä anna maitoa koska tiiän että se pärjää ilmankin kun on nukkunut pidempiäkin pätkiä putkeen. Me alettiin opettaan Tiaraa omaan sänkyyn nukuttamiseen ihan pienestä asti, aina on siellä nukkunu ja sitten ihan luonnostaan on pidentyny ne yöunet että siinä 2,5kk hujakoilla nukku jo semmosia 6h pätkiä ja siitä sit pikkuhiljaa on tultu tähän nykyseen tilanteeseen. Toi velli tietysti on myös parempi pitkien yöunien tae kun maito kun se täyttää sitä masua vähän paremmin mutta siihen teidän poika on kyllä vielä liian nuori. Kuukauden ikäsen kanssa ainoo neuvo on se että ei oo mitään neuvoja. Onhan se rankkaa alussa mutta kyllä se siitä paranee, uskaltaisin veikata että jos teilläkin nukutaan jo tuossa iässä jopa 4h pätkiä niin eiköhän teilläkin pitene ne yöunet ihan luonnollisesti ajan kanssa 🙂 Tsemppiä!

  24. Anonymous sanoo:

    Oot tosi kaunis noissa kuvissa, näkee että oot onnellinen 🙂 äläkä turhaan mieti tollasia, mä ootan aina sun postauksia ja tulen niiiin hyvälle mielelle niistä!

  25. Anonymous sanoo:

    Aiotko käydä enää ollenkaa formspringissä?

    • Iina sanoo:

      Kyllä mä siellä käyn joskus kattelemassa et mitä multa on kyselty, mutta en tiiä vastaanko ikinä niihin kaikkiin kun niitä on useita satoja :/ Muutenkin koko formspringin idea on aika perverssi, siellä saa nimettömänä kysyä niin ilkeitä kysymyksiä kun huvittaa :/

  26. katri sanoo:

    ootte kyllä ihana perhe! ja tässä blogissa on kyllä yks iso miinus, aiheuttaa meinaan vauvakuumetta!! = D

  27. veera sanoo:

    saat kuulla tätä täällä ja muuallaki varmaan tosi monta kertaa joka päivä, mutta pakko silti sanoo että teiän tyttö on niiiiiin sulonen! aivan ihana 🙂

  28. Anonymous sanoo:

    hyvä idea toi että otto tekee joskus postauksia ! 🙂 ootte ihania kaikki <3

  29. Sara sanoo:

    Ei teidän blogilla olis näin paljon lukijoita tai ihmisiä kommentoimasa, jos meitä ei oikeasti kiinnostais sun postaukset. 🙂 Mutta toi Oton postaus oli ihan mahtava eli ei toki haittaa, jos vastaavanlaisia postauksia ilmaantuu joskus. 🙂 Ihana Tiara<3

  30. Anonymous sanoo:

    oton postauksia olisi hullun kiva lukea lisää, saisi vähän miesnäkökulmaakin tänne blogiin 😀 oot muuten ihan huisin nätti tän postauksen kuvissa! ikäänkuin et muutenkin olisi, mutta musta tuntuu, että nainen sä vaan kaunistut päivä päivältä! näytät niin hullun onnelliselta ♥

  31. Iina sanoo:

    No kiva että ne miellyttäis, mustaki on kyl kiva lukee Oton juttuja 😀 Ja kiitos ihan hirveesti, tuli kyllä niin hyvä mieli♥ Ihanaa kevättä sinnepäin! 🙂

  32. Anonymous sanoo:

    Joo,uus banneri olis tosi kiva! 🙂 ja joku jossa olisitte tosiaan kaikki kolme!

  33. Anonymous sanoo:

    mulle tuli mieleen sellanen banneri-idea että siinä ois susta, tiarasta ja otosta jokaisesta erikseen kuva sillä can’t hear can’t see can’t talk -idealla! ja se vois olla mustavalkonen 🙂

  34. Jobse sanoo:

    OI onpas ihnauus söpöläinen vauvveliki 😛 löysin blogis jonkun toisen blogin kautta ja aivan unohduin lueskeleen viak ois pitäny lähtee jo pyykkään jne ku sain oman pikkumiehen unille 😀

  35. Anonymous sanoo:

    älä vaa luulekkaan et sun tekstis ois tylsiä!!ne on just parhaita, ja kirjotat jotenki aidosti: ) ja blogis on muute tooosi ihana<3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.