Ulkonäköasiaa

25.03.2012
Mä sain ton allaolevan kommentin tänään ja mulle tuli sellainen raivo päälle ettei mitään rajaa. Mun sisällä ihan oikeesti kiehuu, en ees muista milloin viimeksi mä olisin raivostunut jostain näin paljon. Mä oon pitkään jo etsinyt jotain aihetta josta voisin kirjoittaa mielipidekirjoituksen tänne blogiin ja nyt kyllä osu ja uppos. 
 
Anonyymi klo 20:38
Ei millään pahalla, mut mun mielestä sun pukeutumistyyli on välillä tosi törkeä äidiksi. Sun pitää myös ajatella, mitä mieltä Tiera on sit isompana jos pukeudut tuollein paljastavasti(napapaidat). Tiera saattaa vanhempana hävetä. Ja ei siis tosiaankaan millään pahalla, vaan sanoin että ootko ajatellut sitä ? Kun on äiti, pitäis asettaa lapsen etu ensimmäiseksi. Ja joillekin voi tulla mieleen että oot jotenkin halpa ja huono äiti, tosta sun napapaitatyylistäs johtuen. Et siis ole mun mielestä mitenkään halpa tai huono, vaan varmasti ihan unelma äiti Tieralle. Mutta ajattelin vain kertoa. Ja täähän oli vain mun mielipide. (Okei no ihan ekaksi mua raivostuttaa tässä se että kyseisen kommentin kirjoittaja on lukenut ensin mun koko postauksen jossa lukee n. kymmenen kertaa vähintään että Tiara kirjoitetaan TiAra ja silti hän kirjoittaa nimen väärin).
Mun mielestä tän kommentin argumenteissa ei ole mitään pohjaa, ihan oikeesti. Se miten mä pukeudun ei vaikuta millään tapaa siihen millainen äiti mä olen mun lapselleni, eikä mun myöskään tarvitse välittää siitä jos jonkun muun mielestä mun vaatteet tekee musta huonon äidin. Se on ihan täysin sen ihmisen ongelma joka arvostelee äitiyttä äidin pukeutumistyylin perusteella, koska tuollainen arvosteluperiaate on aivan totaalisen järjetön. ”Kun on äiti, pitää asettaa lapsen etu ensimmäiseksi.” Tiara on kyllä etusijalla mun elämässä, mutta ei mun vaatteet liity siihen millään tavalla, eikä se satuta Tiaraa henkisesti tai fyysisesti jos mä käytän napapaitaa. Ja vaikka jokainen kuva mun blogissa missä mä itse esiinnyn ois bikinikuva musta, se ei vaikuta mitenkään siihen millainen äiti mä oon Tiaralle.
                   Mä en myöskään usko että Tiaraa vanhempana hävettää että sen äidillä on ollut paljastavampia kuvia (noita mun tähän asti blogissa näytettyjä kuvia en kyllä koe erityisen paljastaviksi), miksi hävettäis? Jos mä näyttäisin kansan hyvin tuntemalta blondilta isokokoiselta kohujulkkikselta eli olisin prinssinakin kuoreen ängetyn norsun näköinen niin sitten mä ymmärtäisin että hävettää. Mutta kun en ole. Mä oon ihan normaalin näköinen nuori nainen joka käyttää normaaleista vaatekaupoista (ei siis mistään pornokaupoista) ostettuja normaaleja vaatteita.
                  Mä oon nähnyt mun äidistä kuvia joissa se on bikineissä nuorena ja katsonut että ”Wow mikä kroppa, tolta mäkin haluun näyttää isona!”, en todellakaan häpeillyt. Jos Tiaraa isompana hävettää, niin sitten hävettää ja sille mä en voi mitään. Mutta mä en todellakaan ala muuttamaan mun tyyliä tai miettimään kaikkia mun tekemisiä sen perusteella että saattaako ne ehkä mahdollisesti hävettää Tiaraa joskus teini-iässä. Tottakai siis järkeä saa käyttää enkä mä koskaan halua tehdä mitään sellaista mistä Tiara oikeasti voisi joutua kärsimään, mutta pukeutuminen ei kuulu niihin asioihin jotka sitä kärsimystä vois aiheuttaa. Kukapa teini ei joskus häpeäisi omia vanhempiaan jostain syystä? Yleensä ne syyt on aivan turhia kun miettii sitten vanhempana, häpeää vaikka sitä että äiti on lähtenyt kaupungille verkkatakissa tai sitä että se on kertonut jonkun asian koko suvulle joka jälkeenpäin mietittynä on oikeastikin ihan vähäpätöinen. Mutta mä en missään nimessä usko, että se oikeasti millään tavalla satuttais Tiaraa isompana jos mulla on mun blogissa napapaitakuvia.
                 Sinä joka kirjoitit tuon kommentin, oletko koskaan miettinyt että ne on naiset jotka toisiaan alistaa ja haukkuu pukeutumisen perusteella, ei miehet. Naiset arvostelevat toistensa vaatteita, haukkuvat toisiaan halvan näköisiksi ja muodostavat ennakkokösityksiä muista naisista heidän pukeutumisensa perusteella. Jos me naiset koskaan halutaan olla tasa-arvoisia miesten kanssa niin ihan ensimmäiseksi tuo naurettava toisten arvostelu pitäisi pudottaa pois. Ja mä en ala tekemään tästä mitään tasa-arvon puolustuspuhetta tai kannustusmanifestiä siitä kuinka meidän kaikkien ihanien naisten pitäisi yhdistyä ja olla kavereita, en todellakaan. Kaikki naiset ei ole ihania eikä mukavia ja sen asian kanssa pitää vaan elää. Mutta kaikki naiset vois vähän miettiä ja kyseenalaistaa totuttuja ajatusmallejaan ja päivittää niitä vähän nykyaikaisempaan suuntaan. 
                      Asia joka mua suuresti mietityttää, on se että miksi raskaanaolevan naisen vartalo kuuluu kaikkien nähtäville eikä siinä ole mitään halpaa tai seksististä, mutta normaali naisen vartalo on ihan järjetön tabu? Kun mulla oli raskauden aikana blogi täynnä masukuvia (=napapaitakuvia) niin enpä kertaakaan saanut yhtään kommenttia siitä että pukeutuisin halvan näköisesti. Mutta nyt ilman sitä raskausmasua kuva jossa mulla on puolet peittävämpi paita kun masukuvissa kertaakaan saa mut muka näyttämään halvalta hutsulta ja ennenkaikkea huonolta äidiltä. Aivan idioottimaista! Mä en voi käsittää että miksi kukaan ajattelee noin kummallisesti, eihän tossa oo mitän järkeä millään tasolla. 
Heidi Klum – Supermalli, Tv -juonataja

Beyoncé Knowles – Laulaja, näyttelijä ja vaatesuunnittelija

Alessandra Ambrosio – Victoria’s Secret supermalli

Gisele Bünchen – Supermalli, näyttelijä

Jennifer Lopez – Laulaja, tanssija ja näyttelijä
Kuvat täältä:
1 3  4 5
                      
Tiedätte varmaan kaikki keitä ylläolevissa kuvissa olevat naiset ovat. He ovat menestyneitä, upeita naisia joista on paljon samankaltaisia kuvia kuin nuo jotka jo laitoin esille. He ovat kaikki äitejä. Ja varmasti ihan loistavia äitejä ovatkin. Tuleeko teistä kellään mieleen heitä katsoessa arvostella heitä halvoiksi, hutsahtaviksi tai huonoiksi äideiksi? En usko että tulee. Kun mä katson noita kuvia mä nään ihan mielettömän vahvoja naisia jotka arvostaa itseään ja tekee töitä unelmiensa eteen. Ne on kunnianhimoisia ja saavuttaneet elämässään paljon, eikä noi kuvat vähennä niiden saavutusten arvoa millään tavalla. Ja kuka voi kieltää sen että noi kuvat on upeita?
             Mä itse haluan opettaa Tiaran avoimeksi ja iloiseksi lapseksi. Vastaanottavaksi, kohteliaaksi ja toisia kunnioittavaksi ihmiseksi. Mä en halua että Tiara arvostelee toisia ulkonäön, yhteiskuntaluokan tai ihonvärin perusteella. Mä en halua että Tiara koskaan edes kaveeraa ahdasmielisten ihmisten kanssa jotka arvostelee toisia ihmisiä noiden seikkojen perusteella. Mun mielestä on jo aika opettaa meidän lapsista, tulevasta sukupolvesta vähän suvaitsevampia ihmisiä, eikä sellaisia jotka käy toisten blogeissa kauhistelemassa napapaitoja tai tummia silmänrajauksia tai kiusaa koulussa etunimen takia. Mä todella toivon että sellaisen käyttäytymisen aika on ohi siinä vaiheessa kun Tiara menee kouluun, tiedän ettei varmaan näin tule olemaan mutta toivon silti. Ja mä aion tehdä oman osani jotta se toteutuu. 
Että tällästä näin, oli pakko saada purkaa vähän näitä höyryjä ulos.
 Mitä mieltä ootte mun tekstistä? Miten itse suhtaudutte paljastavaan pukeutumiseen?  Löytyykö mun lukijoista paljastavia pukeutujia vaiko siveyden sipuleita? Okei toi kolmas kysymys oli suht kärjistetty, mut pointtini oli että ottakaa kantaa!
Ja nyt niitä mahtavia viikon alkuja, joita aiemmin jo toivottelinkin!
PS: Toivottavasti anonyymi sait nyt kattavan vastauksen kommenttiisi ja toivottavasti tästä lähtien muistat että meidän neidin nimi on Tiara. ;)

130 Responses to “Ulkonäköasiaa”

  1. Jossu sanoo:

    Asiaa! Älä anna kenenkään hyppiä silmille ;) Mun mielestä sun tyyli on ihana! Ei kai äitien tartte pukeutua säkkiin tai kokovartalo haalareihin? No way!

    • Iina sanoo:

      Oon kyllä samaa mieltä et äitien ei tartte piilotella itseään vaan olla rohkeesti just sellasia kun itse haluaa! :)

  2. Anonymous sanoo:

    Tosta väärin kirjoitetusta nimestä. Siis sehän on ihan pikkujuttu, mutta jokainen äiti tietää, miten loukkaavalta se tuntuu. Äidit aina haluaa puolustaa omaa pienokaistaan<3

    • Iina sanoo:

      Niin se on ihan totta, onhan se sinällään pikkujuttu mutta toisaalta täällä blogissa on aika vaikea välttyä lukemasta neidin nimen oikeaa kirjoitusasua ja siksi tuntuu hassulta että joku sen toistuvasti kirjoittaa väärin kommentissaan :D Mutta niin se on että oma pieni on aina tärkein ja sitä puolustetaan henkeen ja vereen<3

  3. Laura sanoo:

    Asiallista tekstiä Iina ! :) raivostuttavaa tommonen -.- Tietääkseni se on ihan jokasen oma asia miten tykkää pukeutua.. Tiara tuskin todellakaan sua tulee häpeämään , Oot hurjan nätti ja sullon ihana tyyli :) Tiara varmasti tulee oikein ylpee olemaan c:

    • Iina sanoo:

      Kiitos paljon<3! Ja niinhän se on että kyllä se on ihan oma asia miten pukeutuu, oli sitten äiti tai ei :) Ja mä ainakin toivon että Tiara on musta ylpee sit kun se enemmän älyää maailman asioista :DD

  4. Anonymous sanoo:

    Ja eihän se että sä nyt käytät napapaitoja tarkota, että sä vielä kymmenen vuoden päästä haluat niitä käyttää. Sä olet nuori ja sun pitääkin pukeutua, niin kuin nuoret. Enemmän outoa se olis, jos sä johonkin telttoihin pukeutuisit. :)

    • Iina sanoo:

      No nimenomaan, ei tarkoitakaan :) Toki jos mulla on kymmenenkin vuoden päästä kroppa esittelykunnossa niin mikä ettei, mut en nyt ihan usko kuitenkaan että niin repäisevä 30v oisin :DD

  5. Anonymous sanoo:

    Siis aluksikin on pakko sanoa, että mun mielestä sulla ei todellakaan oo ollu paljastavia kuvia itestäsi:D Ja napapaidat joita käytät niin tuskin hidastaa sun lapsen elämää nyt tai tulevaisuudessa

    • Iina sanoo:

      Hahah no samaa mäkin ihmettelin että mitkä paljastavat kuvat, missä! :D Olen samaa mieltä sun kanssa, kiitos hauskasta kommentista :D!

  6. Henna sanoo:

    Iina sä puhut niin asiaa… Erityisen hyviä huomioita oli mun mielestä toi raskausmasu-asia sekä noi julkkisäidit!

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos Henna! Siis noita juttuja mä erityisesti oon aina ihmetelly ku oon tätä kyseistä aihetta pohtinu :D

  7. pinni sanoo:

    Voi huh huh!! pukeudut Iina just niinku haluat, sä oot upea nuori nainen, ja Tiara tulee varmasti olemaan susta sairaan ylpeä! Vaikka sitten olisin nakuna jokapaikassa! :DEnemmän lasta varmasti hävettäis tuulipuvussa ja rikkinäisissä verkkareissa kulkeva äiti, ku muodikas ja hyvän itsetunnon omaava upea mamma!

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ihana Pinni<3 Ja samat sanat, oot kyllä niin upea nainen ja varmana on Miltonkin susta ylpeä :))Ja tottahan se on et kyllä pieruverkkareissa ja hikisessä t-paidassa kuleva mamma on varmaan lapsen mielestä nolompi kuin hyvinpukeutunut ja tyylikäs mami :D Vaikka kukin tyylillään tietysti!

  8. Piipero sanoo:

    Go Iina GO!Melko ihme kommentti, nyt tosiaan eletään 2000 lukua joten napapaita ei minusta tee kenestäkään hutsahtavaa ja kaikkein vähiten huonoa äitiä!!Jos on vartalo mitä näyttää niin saa mun puolesta näyttää, mut just hyvän maun rajoissa(tai siis ei just mitään yliseksi vaatteita arkena vaikka kaupassa:D) Mä en hirveästi paljastele, ihan vaan siistä syystä että mun kroppa ei oo ihan siinä kunnossa :D Mut jos olis mahtava kroppa (niin ku sulla) niin näyttäsin huoletta ;) Ja tosi ihanasti ja hienosta olit kirjottanu tuonne loppuun minkalaisen lapsen haluat Tiarasta kasvattaa <3

    • Iina sanoo:

      Aww kiitos paljon!Ja joo ei kyllä nykyaikana napapaita ole hutsahtavuuden merkki, mä muistan selkeästi omasta lapsuudestakin sen että napapaidat oli muotia ja niitä oli KAIKILLA tytöillä 90-luvun lopussa ja nyt ollaan sentään tultu pian 15 vuotta eteenpäin siitä :D Ja niin no mun puolesta kroppaa saa esitellä vaikka kaupassa jos huvittaa, kunhan ei alasti ole ja pysyy hyvän maun rajoissa, vaikka nekin rajat monilla on aika häilyvät :D Kiitos vielä hirmuisesti ihanasta kommentista sulle<3

  9. Anonymous sanoo:

    Kieltämättä sun tyyli on välillä vähän seksistinen, white trash -viboja antava, mutta jep, jokainen pukeutukoon lopulta miten haluaa. Ei se lapselta ole pois.

    • Anonymous sanoo:

      Joo napapaidatha tekee seksistiseks…Logiikka? Eli sillon myös se, että Iinalla on bikinit rannalla tekee siitä seksistisen.

    • Iina sanoo:

      Kieltämättä tulee susta anonyymi 25.3.2012 12.32 heti semmosia av-palstamammaviboja, siellä kun toi White Trash tuntuu olevan oikein mammojen lemppari haukkumasana vaikka sen todellinen merkitys tuntuu olevan teillä kaikilla aivan täysin hakusessa :D Mä en tietääkseni ole köyhä, asu trailer parkissa tai pukeudu sotkuisesti raitaverkkareihin ja halpoihin rihkama ”kulta” koruihin vain muutamia aidon White Trashin tuntomerkkejä esitelläkseni. Mä ymmärrän että elämä saattaa olla tylsää jos pitää siellä palstaillessakin päivitellä toisten asioita ihan, mutta me Suomen nuoret äidit ei tulla ikinä olemaan niin jännittäviä kun jotkut Amerikan serkkumme vaikka kuinka yrittäisitte leimata meitä white trashiksi :)Ja alempi anonyymi, AIVAN! Bikineissä ei oo mitään pahaa, mut napapaita tekee ihmisestä horon ;)

  10. Anonymous sanoo:

    Huhhuh mikä oikeesti ihmisiä vaivaa? varsinki noita anonyymejä jotka koittaa vaan loukata muita?Vaikka sä olet äiti nii mun mielestä sulla ei ole mitää velvotteita että nyt pitää pukeutua kuin johki säkkiin kun sulla on lapsi..tottakai saat ja pitääkin säilyttää se oma tyyli vaikka ois kuinka monta lasta. Ihme ahdasmielisyyttä kyllä tommonen ajattelutapa että tiara muka joskus häpeis sua vaatteiden takia. Kesäsinhän rannat on täynnä lapsiperheitä joiden äideillä on bikinit päällä eikä siinä oo mun mielestä mitään outoa päinvastoin..mulla ei ois ikinä tullu mieleenkää aatella pienempänä tai nykyäänkää omasta äitistä kuinka se nyt on muka halvan näkönen ja huono äiti ku ollaa kesäsin rannoilla ei todellakaan. Älä välitä iina tuommosista kommenteista..ovat niin kateellista porukkaa et huhhuh. Pidä tyylis ja voin sanoo et tiaralla ei oo mitään hävettävää! Oot hyvä äiti pukeuduita miten tahansa!-Nina

    • Iina sanoo:

      Oon kyllä ihan samaa mieltä ja se on kyllä niin naurettavaa et bikinit on ihan okei mut napapaidat ei vaikka ne peittääkin enemmän :D Ja ei mullakaan kyllä oo koskaan tullu mieleen et ompa mun (tai jonkun muun) äiti halvan näköinen kun sillä on bikinit/napapaita/vartalonmyötäset vaatteet :DEn välitä ja kiitos paljon ihana Nina <3

  11. laukku sanoo:

    Nyt on kyllä välähtäny. Siis mä en ole kertaakaan, tätä blogia lukiessani, ajatellut, että sä olisit huono äiti tai, että sä pukeutuisit jotenkin epänormaalin paljastavasti! Sä olet aivan varmasti upea äiti ja kaiken lisäks sulla on upea kroppa. Pitäiskö sun pukeutua jätesäkkiin sen takia, että sä olet äiti? Kunnioittaisitko sä sun lasta ja asettaisit lapsesi etusijalle sillä, että tuntisit olosi rumaksi niissä vaatteisa ja sun itsetunto olis todella alhaalla. Pointti siis on se, että kun sä tunnet itsesi kauniiksi vaatteissasi sä myös opetat Tiaralle tervettä itsetuntoa ja sitä, että tulee olla se mikä on eikä esittää mitään. Iina sä oot upea nainen, upea äiti, sulla on upea kroppa ja UPEA tyylitaju. Sähän pukeudut just niinku tykkään ja tuo anonyymi nillittäjä vois vähän miettiä mitä suustaan päästää! HOHHOIJAA! Ja en ihan tajua miten on voinut lukea ensin piiitkän tekstin läpi jossa tosiaan mainitaan Tiara useasti ja kirjottaa silti nimen väärin? :oPs. Toivottavasti ei ollut täynnä kirjotusvirheitä ja toivottavasti tässä tekstissä oli jotain päätä ja häntää :D Pps. Ja teksti oli HYVÄ!

  12. Tiia sanoo:

    Todella hyvä teksti!Miten kukaan voi edes ajatella tuon anonyymin tavoin? Mulle ei tulis mieleenkään edes ajatella, että joku olisi huono äiti pukeutuessaan vähän paljastavammin! Pitäiskö äitien pukeutua johonkin xl kokoiseen villapaitaan ja lökäreihin, että ollaan sitte hyviä äitejä? :D huhhuh.En oo kyllä koskaan ajatellu, että joku mun pukeutumisen perusteella katsois oonko hyvä äiti tai että ajattelis et ”tolle ei oo lapsi etusijalla kun noin pukeutuu”! Kyllä täytyy olla kapeakatseinen ihminen jos noin ajattelee.Itekki tykkään kesäsin pitää minisortseja ja pientä toppia ja kyllä, Alex on siltikin mun elämän ykkös asia! Pistää vähän naurattamaanki jo tommonen :DEikä mua viime kesänä pahalla katottu vaikka lykkisin vaunuja minisortseissa ja pelkkä bikinin yläosa päällä! Siinä saa samassa ihan sika hyvän rusketuksenki ;) oon varmaan kyseisen anon mielestä nyt erittäin hutsahtava ja huono äiti!

  13. enni sanoo:

    mun nimi kirjotetaan ja ymmärretään ihan tasaiseen tahtiin väärin, joten tunsin äärimmäisen suurta myötätuntoa sua ja tiaraa kohtaan siinä kohtaa kun toi e ilmestyi tiaran nimeen…muutenkin ihan asiaton kommentti! mä oon väärä ihminen arvostelemaan ketään äitinä, mut sä vastaat aika hyvin mun käsitystä unelmaäidistä pienelle prinsessalle :) ja siihen ei millään tapaa vaikuta sun paitojen pituus. mä ainakin olen äitin kanssa pystynyt yhdessä nauramaan äidin vanhoille valokuville, joissa sillä on enemmän tai vähemmän kauheita vaatteita :D muoti muuttuu, ne oli joskus varmaan tosi kivoja… mut ei mun arvostus äitiä kohtaan oo yhtään laskenut, vaikka se onkin liikkunut bikineissä julkisesti parikymppisenä! jestas sentää ei se vaikuta mihinkään! pidä ehdottomasti sun tyyli, tykkään siitä ihan hirmuisesti! :)

  14. Anonymous sanoo:

    Aina joku ärsyyntyy jostain ja ottaa tehtäväkseen puuttua asiaan, joka ei tälle henkilölle todellakaan kuulu. Tää on taas yks hyvä esimerkki siitä ja netissä kaikki on niin ihanan helppoa, paheksunta ja moralisointi varsinki. Kannetaan nyt oma mielipide tähän mukaan. Tolla kropalla ja iällä on erittäin jees pukeutua napapaitaan ja normaaleihin nuorten vaatteisiin (jota toi napapaitakin edustaa). Jos olisit xxl-kokonen huppari ja lökäpöksyt päällä joka kuvassa niin varmasti jengi valittais et mikset panosta yhtään ulkonäköös VAIKKA OOT ÄITI niin pitäis jaksaa vähä nähdä vaivaa. Mikään ei oo koskaan hyvä. Mut jatka samaan malliin. Turha sitä on jätesäkissä asua. Sitä se Tiarakin saattais isompana hävetä, ei tota napapaitaa.

  15. .vilma hang. sanoo:

    Hyvä teksti! Mun mielestä oman vartalon näyttämisessä ei ole mitään pahaa, ennen kuin se menee hyvän maun ulkopuolelle (esim. lähtee kotoo kokonaan ilman housuja tai sellasessa hameessa, että pikkarit vilkkuu). Plus toihan vaan näyttää miten sinut oot oman kehos kanssa. Ite en vois koskaan kuvitellakaan lähteväni kotooni napapaidassa, koska oma vatsa nyt ei ole omaan silmään ihan esittely kunnossa :DMä sain mun vanhaan blogiin jatkuvasti kommentteja siitä, kuinka olen niin ällöttävä ja halpa, koska mulla sattu näkymään rintsikat vähän jonkun topin alta. (Olin myös poikaystäväänsä pettävä huora, koska olin samassa kuvassa kaveripojan kanssa :D) Eli ei kannata ottaa tollasia kommentteja liian tosissaa, joskus kirjottajat laittaa tollasia pelkästään ärsyttääkseen ja joillain vaan on niin kärjistetty ajatusmaailma.Jatka vaan omaan tyyliis ja jätä tollaset omaan arvoonsa :)

  16. Juulia sanoo:

    Ihailen sitä kun pukeudut miten itse haluat! Pitäisikö äidin kulkea likaisissa hiuksissa, miehen isossa t-paidassa ja kulahtaneissa kalsareissa? No ei! Sekö näyttäisi, että lapsi menee etusijalle? En usko..Jos mulla ois yhtä hyvännäköinen vartalo ku sulla, niin varmasti pukeutusin erilailla kuin nyt. Suoraan sanottuna inhoan omaa vartaloani.. en laittaisi päälle napapaitaa, mutta jos olisin tuon näköinen, niin varmasti laittaisin!

  17. Laura sanoo:

    Siis tottakai sä oot aivan kauhee äiti Tiaralle ku käytät napapaitoja! Siis haloo taas anot.. Sun vartalolla minäki kulkisin napapaidoissa:) Mä voisin jotenki ymmärtääki anon kommentin jos kulkisit tuolla ku joku halpa huora.Ja eiköhän kaikki oo jossain vaiheessa vähän hävenny vanhempiaan muustakin syystä ku pukeutumistyylistä.Kommentoinnilla on nyt olla vähän taukoa, mut yritän palata taas ruotuun ja kommentteja tulis useemmin ku kerran kuukauteen!:D

  18. Salla sanoo:

    Samaa mieltä sun kanssas tuosta ”lapsen etu tulee ensimmäisenä” jutusta, äidin vaatetyyli ei liity siihen pätkän vertaa. Tuo kommentoija pitää varmasti kaikkia gootteja jne myös huonoina äiteinä, koska ne pukeutuu erilailla kuin muut…

  19. Anonymous sanoo:

    Anonyymihän sanoi tässä että hänen mielipiteensä asiasta eikä tarkoita tällä mitään pahaa, sekä olet varmasti unelma mamma ja paras äiti TiAralle !

  20. Linkku sanoo:

    Mun mielestä hyvä teksti sulta, mielenkiintoinen lukea ja hyvin jaksoi loppuun vaikka olikin melko pitkä! Ja juuri siksi oli helppolukuista, koska se oli täyttä asiaa! Mun äiti on aina pukeutunut hyvin nuorekkaasti, erilailla kuin oman ikäisensä. Ja ei, en ole kauhistellut ja häpeillyt sitä että äitini muka yrittäisi näyttää seksikkäältä teinihorolta, vaan olen ollut ylpeä siitä, kuinka upean näköinen hän on :) Joten mun mielestä sulla ei ole mitään huolta ton asian suhteen. Sulta Tiara voi nimenomaan oppia, että jokaisella on oikeus pukeutua kuten haluaa ja olla aivan sellainen kuin itse on.

  21. Natali sanoo:

    I’ve been reading your blog for a while now, but I can’t write in finnish so I’ll do it in english, I think that you’re a really sweet person and have a really nice blog which in my opinion is full of positive and loving energy not just towards your little family but towards life in general. I believe that we’re all dressing up the way we want and no one has right to attack us ( in this case you ) or to question your choices of self expression, nonetheless WRITE as an anonymous and wonder if you’re setting a wrong example for your child. Just don’t pay attention to that kind of text because it’s just a pile of crap. Somebody is so jealous of you and the fact that you feel great in your body and you are not afraid to show it. Just keep on being who you are and that’s the only way to shut anonymous mouth :)Greetings from Aurinkolahti!

  22. Anonymous sanoo:

    Mun mielestä on typerää laittaa joku ihminen hyvä-äiti/huonoäiti kastiin pukeutumisen perusteella, se ei mun mielestä missään määrin kerro siitä mimmonen äiti toinen on lapsellensa.Kaikki saa pukeutua mun mielestä miten haluu eikä piä välittää mitä muut ajattelee.Yhdyn siis täysin tohon sun tekstiin.Hyvät viikonalut myös sinne päin:)

  23. Anonymous sanoo:

    blaablaa kylmä faktahan on se, että joka puolelta löytyy urputtajia. omasta mielestäni on tärkeää, että ihminen on happy. mutta tosiaa jos mutsi kulkee kakaran kanssa pitki keskustaa puolialasti, tosin en usko että sä sitä teet, siin vaiheessa katson pitkään, vitut napapaidoista! kyllä tommosta kroppaa kelpaa esitellä

  24. ellyy sanoo:

    sä pukeudut miten itse haluat ja oot viel melko nuori nii miks sun pitäis pukeutua sillei niiku viisikymppinen pukeutuu? mun mielestä ihan älytöntä edes sanoa noin!

  25. Anonymous sanoo:

    en tiennytkään et toi alessanda ambrosio on äiti! :O voi kumpa mullakin olis tollanen vartalo :DD -Jellu

  26. Nora sanoo:

    Hahahah. Kyllä seksikkäät ihmiset saa käyttää seksikkäitä vaatteita. Oli äiti tai ei.Ja mikä ihmeen Tiera??

  27. Ninna sanoo:

    Jokainen saa pukeutua miten haluaa ja mun mielestä sun pukeutuminen ei oo mitenkään paljastelevaa. Jos on hyvä kroppa niin miksei sitä saisi näyttää muillekkin? :)Tuo vauva masu juttu on oikeastikkin hyvä ja totta, koska kun on raskaana ajatellaan, että sitä mahaa pitää esitellä ja kun ei olekkaan nii pitäsi piiloutua viiden vaatekerroksen alle, ettei vahingossakaan näy mitään!! On hyvä että teidän Tiara sitten oppii jo sulta, että jokainen saa pukeutua miten haluaa eikä massan mukana.Jatka samaan malliin ja unhoda tuolaiset urpot jotka kateuksissaan kirjoittavat kun niiden maha roikkuu polvissa eikä napapaitaa voi edes viereen laittaa :)))

  28. Anonymous sanoo:

    Voi hyvänen aika. Enpä olisi uskonut että tänä päivänä (2010-luvulla) joku voi ajatella noin. Täytyy olla joko todella yksinkertainen, todella vinksahtanut tai sitten vain lapsi.Lakkaako ihminen olemasta ihminen tai nainen tai yksilö silloin, kun siitä tulee äiti? Pitäisikö alkaa tekemään kaikki asiat eri tavalla? Ei elämä siihen äitiyteen lopu, ihminen on edelleen ihminen! Ymmärrän, että tämän blogin lukijat ovat varmaankin alle 20-vuotiaita, mutta voin luvata että ei se äitiys tai vaikka 30 vuoden rajapyykki tarkoita sitä, että pitäis alkaa näyttämään mummolta! :D Ei kannata siis edes ”puolustautua” tällaisten kommentoijien hyökkäyksiä vastaan, he pitäkööt mielipiteensä.Pukeudu edelleen kuin ikäisesi :)

    • Anonymous sanoo:

      usein pukeutumistyyli ja hyvä tai huono maku sekoitetaan keskenään.On niin helppoa kasvaa täällä yhteiskunnassa ajatellen että millään ei ole alunperinkään ollut kummooista tarkoitusta esim.kapitalistisessa mielessä.Mutta jos asioita tutkii tarkemmin historiankin osalta niin voi sanoa että naisen vartaloa käytetään härskisti hyväksi markkinoinnissa.ja ketkä suostuvat siihen,eivät edes tajua sitä,aniharva tajuaa.Osittain siinäkin on syy miksi yheiskunta meni täällä tällaiseksi,ajatellaan että tämä alaston lehden typykkä on vain itsevarma ”cosmogirl,kaikkien idoli ” ym.mutta tämä yhteiskunta muuttui vähän kuin miesten karkkimaaksi,jossa asiat nähdään vain pinnallisina,naiset lihapalana(kyllä miehetkin,mutta se kroppa on erilainen,ei kiihota kuin naisen),pettäminen on yleistynyt(myös naisilla,usein kuulen myös kostoksi),baarissa roikkuminen jopa perheellisellä isällä on normijuttu ym.moni lukija on varmaan vihainen,mutta kun asioita miettii tarkemmin niin…enkä ole läski ym.tämä viesti ei liity Iinaan millään tavalla enkä halunnut pahoittaa kenenkään mieltä.en ole ehdottanut säkkiin pukeutumista vaan hyvää makua,jolla miehetkään eivät olisi niin kiimaisia susiaKommenttini ei liity Ottoonkaan mitenkään.

  29. Anonymous sanoo:

    Tämä oli tärkeä, viisas ja koskettava postaus. ”Mun mielestä on jo aika opettaa meidän lapsista, tulevasta sukupolvesta vähän suvaitsevampia ihmisiä, eikä sellaisia jotka käy toisten blogeissa kauhistelemassa napapaitoja tai tummia silmänrajauksia tai kiusaa koulussa etunimen takia.” Hyvin totta! Myös äitien maailmassa suvaitsevaisuutta, hyväksyntää ja positiivisuutta kaivataan. Olen itse vastattain äidiksi tullut, ja hämmentyneenä kohdannut mm. imetykseen liittyvän arvostelun ja yksinäköisyyden. Tuntuu, että monessa asiassa äitiydessä on vallalla se yksi, ”ainoa oikea” toimintatapa, ja kaikki muu on suorastaan haitallista lapsen hyvinvoinnille ja vähintäänkin paheksuttavaa. Äitejä, kuten lapsiakin, on monenlaisia ja varmasti suurin osa meistä kuitenkin haluaa lapsensa parasta. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla äiti, eikä naisen tietääkseni tarvitse unohtaa omaa tyyliään myöskään pukeutumisessa lapsen saatuaan. Ja jotain teini-ikäisen vanhempiensa häpeilyä nyt on aivan turha pelätä!Kehottaisin siis äitejä ja kaikki muitakin jättämään tuomitsemisen ja ennakkoluulot vähemmälle. Arvostakaa itseänne ja muita!Hei, kiitos tästä kirjoituksesta! Sait kommentointikammoisen anonyyminkin liikkeelle. (Niin, anonyymiyden suojan takaa voi myös jättää rakentavaa palautetta sen tavallisen huterasti verhotun vittuilun ja kauhistelun sijaan.)

  30. Hantta sanoo:

    Ajattelin itsekin sanoa tosta, mitä jo eräs muu lukija sanoi, että hyvän maun ulkopuolelle. Entisessä koulussani mun luokalla oli nainen, jonka stringit näky mekkojen läpi ja tissit paisto koko maailmalle tosi häiritsevästi. Tollainen pukeutumistyyli kyllä halventaa ihmistä. Tällä naisella on nykyään kaksi lasta eikä se nyt mielestäni liity tohon pukeutumiseen. Mun mielestä kuitenkin liika on aina liikaa (tässä tapauksessa liian vähän :D). Ihmisten pitäisi pukeutua niin, että tuntuu hyvältä itsestä, mutta myös niin, että kanssaihmisille ei tuu kiusallista oloa. Nuo napapaidathan vaan korostaa kaunista mahaa eikä niillä ole mitään tekemistä seksististen vaatteiden kanssa. :) Sulla on just hyvä nuoren naisen tyyli, jatka samaan malliin!

  31. Anonymous sanoo:

    mun mielestä nuoret naiset ja hyväkroppaset naiset voi pukeutua vaikka kuinka paljastaviin vaatteisiin, vielä kun voi. mäkin nautin ”paljastavista” vaatteista koska nuorena tyttönä vielä voin. jossain vaiheessa elämää sitä ei kuitenkaan voi enää tehdä ku ikä rupee näkymään kropassa ja ehkä painokin. nautin siitä nyt täysin voimin. sullakin on ihan mahtava kroppa äidiksi! näyttää että ei ikinä mitään vauvamasua ois ollukkaan, oot ihan sairaan hyvässä kunnossa ja huhhuh tota vartaloa sietää esitelläkkin!!aivan mahtava mielipidekirjoitus! jatka samaan malliin, olet ihana.

  32. Jade sanoo:

    Just right ! Tarkotuksenahan tällä kyseisen kommentin jättäjällä oli yksinkertasesti saada vaan sut hermostumaan, ja siinä samalla nipottaa jostain näinkin olemattomasta asiasta, parempaa kun ei keksiny niin napapaidasta vaikka sitten ;) Ei siis minkäännäköstä päätä eikä häntää tuolla kommentilla…Arvostan todella sun mielipiteitäs, keep going :)

  33. Anonymous sanoo:

    Mielestäni tuo kommenti on täysin turha, sinä vaikutat hienolta ja hyvältä ihmiseltä ja loistavalta äidiltä =) Nyky maailmassa lapsia yritetään suojella ihan turhilta asioilta esim. jotkut vanhat klassikko sadut (lumikki, punahilkka jne.) ovat kuulemma liian raakoja lapsille ja psykologit sanovat, että se saatta aiheuttaa lapselle traumoja ja mielialaongelmia?! Itse olen mm. noita satuja katsonut/ lukenut ja kuunellut vauvasta lähtien enkä ole hullu, vajaa tai traumatisoitunut. Jos kasvatus muuttuu tälläiseksi niin kuka tätä maailmaa johtaa 50 vuoden päästä? Ihmiset joita on pidetty pimennossa koko elinikä?Sinun tyylisi on nykypäivää ja kaunis sellainen! =D Et ole halvan näköinen vaan normaali nuoriaikuinen. Mukavaa viikkoa teille ja haleja sinulle ja Tiaralle <3

  34. Anonymous sanoo:

    ”Jos mä näyttäisin kansan hyvin tuntemalta blondilta isokokoiselta kohujulkkikselta eli olisin prinssinakin kuoreen ängetyn norsun näköinen niin sitten mä ymmärtäisin että hävettää.””Mä en halua että Tiara arvostelee toisia ulkonäön, yhteiskuntaluokan tai ihonvärin perusteella. Mä en halua että Tiara koskaan edes kaveeraa ahdasmielisten ihmisten kanssa jotka arvostelee toisia ihmisiä noiden seikkojen perusteella.”Pidän blogistasi todella paljon. Teillä on suloinen tyttö ja kirjoitat tosi fiksusti ja mielenkiintoisesti. Vähän yllä olevasta jäi paha mieli – lopetathan itsekin toisten ulkonäön arvostelemisen jos sitä muilta ja tyttäreltäsi vaadit :)- J

    • Anonymous sanoo:

      Allekirjoitan J:n sanomisen täysin. Näin se vaan menee, nainen on naiselle aina susi. Suvaitsevaisuutta sinnekin suuntaan. ;)

    • karoliinaaaa sanoo:

      ^Ai että pitäis olla suvaitsevainen ja pitäis tulla väkisin toimeen semmosten ihmisten kanssa jotka haukkuu, kiusaa yms? Öh, nyt meni ohi anonyymi.Mun mielestä sä et todellakaa Iina pukeudu paljastavasti ja mitä sitten jos pukeutuisit, ei se tee susta huonoa äitiä. ei mitenkään.Mä en oo koskaan ymmärtänyt sitä, miksi toisia ihmisiä pitää tai saa arvostella vaatteiden tai ulkonäön perusteella. Tai sen perusteella käykö baarissa vai ei? Mä oon nykyään suunnilleen roskasakkia joidenkin mielestä, koska en käy joka vklp baarissa..Ihmisten ja vanhempien pitäis opettaa lapset kilteiksi toisia kohtaan, eikä sellaisiksi jotka kuristaa toisiaan jo päiväkodissa.. Ihana teksti ja niin totta! :)

    • Anonymous sanoo:

      Karoliinaaaa:lla meni selvästi ohi. Kannattaa lukea tuo J:n teksti uudemman kerran. J siis huomautti Iinan itsekin sortuvan lievään ahdasmielisyyteen kirjoituksessaan. Se on aika helppo kompastuskivi kenelle vaan. :) Terkuin, J:tä kompannut ano

    • Neea sanoo:

      Mutta eiköhän tuksu oo antanu ihan aihetta tuolle mielipiteelle minkä Iina sano. Turhajulkkis joka on pääasiassa pinnalla negatiivisen julkisuuden takia, rähissy ja räyhänny niin ymmärrän kyllä. Vai vertaatteko itte tuksua tavalliseen kansalaiseen?

    • Anonymous sanoo:

      Joo, sitä paitsi tuo ”prinssinakin kuoreen ängetyn norsun näköinen” ei ole kyllä mitään haukkumista tässä tapauksessa, vaan ihan totuus siitä miltä Tukiainen näyttää…

    • Anonymous sanoo:

      Onpas täällä avaramielistä ja kilttiä porukkaa!!! :) Tuksu on Tuksu, mutta miettikää vähä.

    • Neea sanoo:

      Tuksu on tuksu, joo. Mutta en kyllä siltikään sulattas, jos ihminen on pinnalla pääasiassa siitä että pahoinpitelee muita ja riehuu.. Luulis että melko monella saa sillon olla huono mielipide siitä. Vanhemmuteen kuuluu myös, että voi sanoa: ”tuota ET ota esikuvaksi!”

    • Anonymous sanoo:

      Pointti ei selvästikään mennyt kaikille ihan sinne perille asti :) Juttu on se, että kyllä tuo ”prinssinakin kuoreen ängetyn norsun näköinen” on tulkintani mukaan juurikin sitä ulkonäön haukkumista. Blogin kirjoittaja ei tätä hyväksy, mutta sortuu itse siihen silti. Se on ihan inhimillistä! Tarkoitus oli vähän herätellä kiinnittämään asiaan huomiota. Luulen, että Iina kyllä ymmärsi jutun juuren :)Kauneus on katsojan silmissä. Ehkä Tuksu on jonkun silmissä maailman kaunein prinsessa, who knows. Kyseisen neidin tekemisistä voi olla montaa mieltä, mutta nyt kun puhuttiin nimenomaan tästä ulkonäön arvostelemisesta… Mikä minä olen Tuksun (tai yhtään kenenkään muun) ulkomuotoa arvostelemaan? Mitä minä siitä saan, mitä minä sillä saavutan? Paremman fiiliksen itsellekö? Saako vain tietyllä kropalla pukeutua ja käyttäytyä tietyllä tavalla? Ikuisuuskysymyksiä, näkemyskysymyksiä ja mielipidekysymyksiä. Mutta siistiä olisi, jos osaisi olla haukkumatta ja arvostelematta ikävään sävyyn. Kaikista siisteintä olisi, että jengi ymmärtäisi, että se oma mieltymys ja näkemys ei ole aina se ainoa oikea. Ja että muiden ulkonäköä ei ehkä tarttis haukkua vain sen vuoksi, että omaa silmää ei viehätä. Itsestä tuntuu aina pahalta jos joku haukkuu ulkonäköä, miksi tehdä sitten niin muille? :)-J

  35. Anonymous sanoo:

    Eiköhän Supermalleille kuitenkin makseta siitä, että pukeutuvat noin, Victoria’s Secret-kuvauksiin ym. Tuskin jatkuvasti alusvaatteissa kulkevat. Ja kuten olemme Huippumalleista oppineet, kuvausasuihin on mukisematta pukeuduttava.Olen saanut lapseni nuorena ja yhä melko nuori, mutta joudun sanomaan, etten ymmärrä tätä nykyistä leggings- ym muotia ollenkaan. Peittävämpää trendiä odotellessa.

  36. Mirka sanoo:

    Tosi hyvä postaus Iina! Oon sun kanssa aivan samaa mieltä ja muhunkin osu ja uppos varsinkin toi raskausmasukuva-asia! Sekä tietyy toi julkkisäiti-juttukin.Mulle pisti myös ekana silmään toi Tiaran nimen väärin kirjoittaminen ja vielä ihan tahallaan. Siitä jos jostain voi päätellä kommentoijan olevan teini-iässä ainakin henkiseltä tasoltaan. Eihän tossa kommentissa ollut päätä eikä häntää.Niin kuin sanottu, oon koko tästä tekstistä sun kanssa samaa mieltä. En mäkään susta oo saanut huonoa kuvaa äitinä, tyttärenä tai minään muunakaan. Uskon että sulla on myös hyvät kasvatuskriteerit Tiaran kanssa. Jatka samaan malliin :)

  37. Kati sanoo:

    Toistaiseksi olen itse varmaankin siveyden sipuli, en palautunut hyvin lapseni syntymästä. Tosin en ole koskaan kovin paljastavasti pukeutunut, ellen ole ollut hemmetin humalassa :D Nyttemmin en juo enää, joten ei tule sitäkään harrastettua.

  38. Anonymous sanoo:

    Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, mutta en minäkään henkilökohtaisesti sinun vaatetyylistäsi pidä, mutta makujahan on monia! ;)Ei se sinun pukeutuminen äitiyteen vaikuta sitten paskanvertaa!!!Olet PARAS äiti Tiaralle! <3Parempi, kun jätät tuollaiset kommentoijat oman onnensa nojaan, etkähuomioi niitä laisinkaan..Ei kannata ottaa itseensä! Huumorilla vaan eteenpäin… :D

  39. Anonymous sanoo:

    Oot niin fiksu ja viisas ihminen :) Just samoin asentein mäkin haluisin kasvattaa mun mahdolliset tulevat lapset!! Ja äidin ei kyllä todellakaan tarvitse ikinä luopua omasta (nuorekkaastakaan) tyylistään!

  40. susannna sanoo:

    ”kun on äiti pitää pukeutua mummomaisiin säkkeihin ja liian isoihin miesten t-paitoihin ja verkkareihin. Ei saa meikata, laittaa hiuksia(koska ehit käydä suihkussa kerran viikossa) ja pitää olla ruma.” Taitaa olla kommentin kirjoittajan ajatus. HUHHUH sanon minä!Oot Iina ihana ja jatka samaan malliin! :)

  41. Anonymous sanoo:

    Name is just a name. Viitaten tähän Tiera -hommaan.

  42. Anonymous sanoo:

    … Kuka lapsi nyt ei häpeäis vanhempiensa pukeutumista. Tarkotan tietty sitä että kun katon omien vanhempien kuvia sieltä kasarilta niin voi jessus mitä riepuja :D Ihan sama mitä pitää päällä kun 10 vuoden päästä se ei enää näytä hyvältä vaikka sillon olikin muotia.

  43. Kiyomi sanoo:

    Hei ihan oikeesti en voinu olla nauramatta tolle anonyymin kommentille. ihan niinku tiaraa kiinnostais joskus 3 vuotiaan jos pidät kotona jotai napapaitaa tai vaikka ihan julkisesti, ottaen huomion sun ikäs ja vuosiluvun millä eletään :D:D:D: Pukeudu oikeesti ihan niinku sua lystää ja älä välitä mitä muut nolifet sanoo. Ne on niitä, jokka on kangistunu maailman normeihin ja muuhun paskaan, eikä uskalla olla rohkeesti oma ittensä. Oot Iina parasta mitä Tiara ikinä vois toivookkaan äidikseen. :) <3

  44. titti sanoo:

    Mä pukeudun niin ku itseä huvittaa. Saatan hyppiä kotona aamupäivällä pelkät alusvaatteet päällä… :D

  45. Anonymous sanoo:

    toistan nyt aiempia kommentoijia varmaan, mutta sanon kuitenkin! :D sun pukeutumistyyli ei oo millään lailla seksistinen enkä oo koskaan ajatellut että pukeutuisit niin.. en tajua mitä pahaa on napapaidassa.. veikkaan,että tuon asiattoman kommentin kirjoittaja on vain kateellinen kun voit huoletta käyttää vähän lyhkäsempiäkin paitoja jotka imartelee sun kroppaa :) eiköhän tiarakin vaan myöhemmin ajattele että vautsi ompa mulla hyvännäkönen mutsi ;) terkut täältä pohjoisemmasta :) <3

  46. Anonymous sanoo:

    On kyllä ihan totta, että pukeutumisella ja sillä onko hyvä äiti ei ole mitään yhteyttä keskenään. Kuitenkin napapaidat ja muut paljastavat vaatteet on aika teinimäisiä/pissismäisiä ja antavat vähän lapsellisen ja huomion hakuisen vaikutelman. Siis riippumatta siitä onko henkilöllä lapsi vai ei. Itsekin olen korrektin pukeutumisen kannalla, joskaan sitä ei tarvitse liittää äitiyteen sinänsä. Toisaalta argumenttina se, että linkittelet jotain vähäpukeisia superstaroja jotka ovat äitejä on vähän huono argumentti kanssa. Ja kyllähän noidenkin naisten pukeutuminen on yleensä enemmän tyylikästä kuin hutsahtavaa.

  47. Anonymous sanoo:

    Jos katotaan nyt omia lapsuudenkuvia niin tokikultaiselta 80 luvulta on joitain vaatteita jotka pistää silmään oman äidin pukeutumisessa ja kauhistuttaa! Siis tottakai! Mut se on ollut sillon muotia jne, turha jotain kymmenenvuotta vanhoja äidin pukeutumisia on hävetä (siis jos hävettävää lapsen mielestä olisi) sillä se on ollutta ja mennyttä ja ehkä sillon myös muotiakin! Eli – NOUHÄTÄ!:D

  48. Nelli L sanoo:

    Jokainen pukeutuu niin kuin tahtoo. Vaatteet ovat ainakin minulle hassuttelua ja hupsuttelua enkä jaksa ottaa sitä niin vakavasti.Makuja on myös monia ja mukavampaa se on katsella tuolla kadulla erilaisia juttuja kuin, että kaikki olisivat sonnustautuneet samaan. Nykyisin kun on tapana pukeutua sisustuksenkin mukaan…Onko sillä sitten tarkoitus piiloutua niin kuin monet eläimet tekee? Tiedä häntä. Nauti nuoruudestasi täysillä ja anna tämmöisten vanhojen lehmien kitistä rauhassa…kyllä se pian loppuu kun löytyy uusi uhri jota voi alkaa kiusata. Nokka pystyyn vain ;P

  49. Sirkku sanoo:

    Voi hyvä luoja…! Miten kukaan voi olla nuin typerä, käsittämätöntä. :D Sinä olet aivan upea! Jos mulla olis tollanen kroppa, en kyllä ainakaan häpeäis yhtään näyttääkin sitä. Ja muutenki, musta on aivan mahtavaa, että oot pitäny oman tyylis lapsen synnyttyäkin. Ettet oo ”sortunu” semmoseen kotiäitilookkiin, ku verkkarit ja miehen t-paita. :D

  50. Ansku sanoo:

    Huhhhu :D mäkin oon vissiin sitten aika hutsahtava ja huono äiti kun pukeudun välillä paljastavasti (esim viimeisin postaukseni) :DDD Huhhei, joo sinä olet kyllä ihan paras äiti mitä Tiara voi itelleen toivoa eikä sillä kyllä oo mitään syytä hävetä sua tän blogin tai sun kuvien perusteella ;) Noin hyvässä kunnossa sitä kyllä kelpaa itteensä esitelläkkin vähän paljastavammissakin vaatteissa! Ja en minäkään kyllä rupeis pukeutumis tyyliäni muuttamaan lapsen takia, mä oon edelleen sama Ansku kun ennen lastani ja tuun aina olemaan! :D

  51. Henna sanoo:

    Tää sun postaus oli tosi hyvä ! Ei todellakaan kuulu kellekkään muulle miten sä pukeudut. Eikä se varsinkaan tee susta huonoa äitiä. :) Toi huomio noista julkkisäideistäki oli tosi hyvä (: Vaikutat ihan mahtavalta persoonalta, älä anna tollasten kommenttien häiritä :Dps. Sun blogi on aivan ihana ja oon ihan koukussa tähän :) Ja Tiara on söpöin <3

  52. Elina sanoo:

    Tiedän tunteen. Olen ollu ns rokkari, jos nyt niin voi edes sanoa, koko ikäni. Pääni on puoliksi kalju ja kun ajattelin, että voisin lyhentää toisenkin puolen lyhyemmäksi (kesää varten, koska olen raskaana ja on kuuma) mutta en kaljuksi, sain pitkiä ja halveksivia katseita, kunnes joku sanoo ettei se sovi raskaanaolevalle naiselle. Jaa, no että mikä sitten sopii? En ollut ajatellut muuttaa itseäni ulkomuodollisesti vain sen takia että saan lapsen. Siinä on jo ihan tarpeeks ettei raskausaikana voi pitää kaikkia sellaisia kivoja vaatteita mitä normisti pitäisi, kun eivät ne mahdu päälle :D

  53. Anonymous sanoo:

    No jopas. Mun mielestä paljastava pukeutuminen hyvän maun rajoissa on ihan ok, eli en näe esimerkiksi napapaidassa mitään kamalaa. Näin äitinä olen joskus miettinyt mitä mun pukeutumisesta ajatellaan – käytän tiukkoja, nuorekkaita vaatteita, korkokenkiä, yms. ja meikkaan sekä laitan hiuksiani. Haluan näyttää hyvältä ja koska en kulje ulkona alasti enkä ole muutenkaan asiaton niin mitäpä se muille kuuluu. Mummeleilta saan välillä vinoja katseita ja yksi nainen jopa tuijotti vihaisesti, johtuuko se sitten tyylistäni vai iästäni (21v).Kyllä mullakin käpy kärähtäis jos joku alkaisi kyselemään tuollaisia ”etkö ajattele jos tytärtäsi nolottaa?!”. Minun äidilläni oli silloin 80-90-luvulla ihan järkyttävä tyyli (:D) mutta miksi minä siitä nolostuisin näin myöhemmällä iällä?Hyvää kevättä teidän perheelle.-kinuski

  54. janita sanoo:

    ei hyvää päivää tuota kommenttia.. iha mahtava tää mielipidekirjotus sulta, iina:) mä oon seurannu sun blogia jo jonkun aikaa, ja pidän sua hyvin vahvana äitinä. huomaan myös että sä pidät tiarasta erittäin hyvää huolta, oli sulla mitkä vaatteet päällä tahansa!

  55. Anonymous sanoo:

    Eihän pukeutuminen tee kenestäkään huonoa äitiä, mutta mä en pukeutuisi paljastavasti, vaikka en olekkaan äiti. En ikinä käyttäisi esim. napapaitaa, mutta bikineitä käytän, joten mulla taitaa olla siis vääristynyt kuva jollain tapaa:D mutta mua ei todellakaan kiinnosta, käytätkö sä äitinä tai kuka tahansa muu paitaa, jollaista mä en itse päälleni pistäisi. Ja napapaita sulle myös sopiikin:)Mutta viellä noista viidestä naikkosesta, kyllä mä häpeisin, jos äidistäni olisi tollaisia kuvia julkisuudessa. Tuskin pitäisin häntä huonona äitinä, mutta häpeisin tuollaisia kuvia.PS. enkä edes tosiaankaan ole mikään siveyden sipuli:D

  56. Kärty sanoo:

    Mietin kanssa, että mitenkäs paljastavasti sä nyt pukeudut, missä kuvassa muka? Ja varmasti Tiara jossain vaiheessa ajattele ”voi ei nolo äiti”, kuten KAIKKI LAPSET JOSKUS. Ja taidat kyllä ajatella aika hirvittävän paljon Tiaraa blogin perusteella, eli anon on turha kyseenalaistaa sitä.

  57. jenni sanoo:

    Mun mielestä jokainen saa pukeutua miten haluaa ja sen perusteella ei voi äitiyttä mitata. Ei äidin tarvi aina kulkea likasissa kollareissa ja hupparissa. Veikkaan että enemmän se hävettäis lasta kuin sun tämän hetkinen pukeutumis tyyli. Ja ainahan tyyli muuttuu iän myötä. Pukeutukoon jokainen niin kuin tahtoo ja näyttää oman itsensä sillä.

  58. Johanna sanoo:

    Kakskymppinen pukeutuu niinku kakskymppisen kuuluu, eikä siinä pitäs olla mitään ihmeellistä. Kyllä mä ainakin rannalla kesällä otan aurinkoa bikineissä, kävelen tuubitopissa ja mikroshortseissa, käytän mekkoja ILMAN sukkahousuja/legginssejä ym. normaalia :D en sitten tiedä miten tällä kyseisellä anonyymillä on tapana pukeutua :DDJa ite tykkään ainaki että tpaidat on vähän avonaisia, ja jos jonkun mielestä näyttelen sitten tissejäni ni sit näyttelen, I don’t care :D mun oma äiti, vaikka onkin nuori, ni aina jos mul on jotain niukkaa ja tiukkaa vaatetta päällä niin se sanoo jotain et ompa kamala/hirveä, mut kateellisten puhetta vaa tommoset :DJa pidän itseäni kyllä maailman parhaana äitinä pojilleni :)

  59. MINTY sanoo:

    Tää on ihan ihmeellistä kyllä. Mun mielestä nuori SAA ja PITÄÄ näyttää nuorelta, vaikka kuinka ois äiti ja varsinkin jos on. Lapsen saanti ei ole mikään rajapyykki tiukoille vaatteille tai napapaidoille, että pitäis heti vaihtaa collareihin ja tuulitakkiin. Oot upee nuori nainen ja meidän keskustelujen perusteella tosi, tosi hyvä äiti! Keep going!Itse asiassa, mä vähän ihmettelen, jos sä pukeudut noin vielä kolmevitosenakin, kun Tiara on teini. Anot, antakaa nuorten olla nuoria ja kuten varmasti kaikki näette, hyviä äitejä.Kiitos.

  60. Heini sanoo:

    Hohoijaa taas.. Äitien siis tulisi pukeutua kaapuihin ja näin peittää siis raskauden tuomat muutokset. Mitähän sitten jos pukeutuisin verkkareihin ja isoon t-paitaan ja ei meikkiä joka päivä ? Sitten varmaa nousis haloo että Tiara kärsii siitäkin:). Mielestäni oot tosi nätti ja voit käyttää napapaitoja koska ne ovat muodissa en usko että oot ainoa joka käyttää ens kesänä sellaista :)

  61. eerika sanoo:

    Oi vitsit miten hyvin perustelit asiaas! Siis tuli niin paljon sellasia kantoja tohon tekstiin, mitä en ite edes ajatellut. Ja asiallista tekstiä! Mun mielestä ihmisen kirjotustyyli kertoo jo paljon henkilöstä. Jos on paljon kirjotusvirheitä ja ulosanti on huonoa, niin kyllä itse tulee surullinen olo kirjoittajasta. Hassua ehkä että ajattelen niin, mutta kirjoitus kertoo kyllä mielestäni paljon kirjoittajasta. Ja susta mulle tulee kyllä hyvä olo ja siis sellanen järkevä :D en nyt ite osaa sanoa mitää muuta järkevää. Mutta tekstityyli kertoo paljon enemmän ihmisestä kuin se, miten pukeudutaan!

  62. Mm sanoo:

    Mä tykkään ihan hirveästi näistä sun mielipidekirjoituksista, oon vaan niin laiska kirjottamaan että harvemmin jaksan kommentoida pitkästi :D Nyt kuitenkin pakko sanoa, että tää oli ihan täyttä asiaa! Mä en kyllä edes alkuunkaan ymmärrä sitä, että mitenniin sä muka pukeudut jotenkin tosi paljastavasti :D Napa näkyy, siis oumaigaad :D Mun mielestä se, miten pukeutuu ei oikeasti liity millään tavalla siihen, millainen äiti on. Toki mun mielestä siinä, kuinka paljon sitä pintaa vilauttelee on joku rajakin että kuinka kauan se on soveliasta. Jos värkki näkyy niin se tekee kenestä tahansa (muustakin kuin äiti-ihmisestä) mun mielestä typerän oloisen, mutta väittäisinpä että se ei siltikään, vieläkään, liittyisi siihen, että onko tää värkinvilauttelija millainen äiti. Ja hyi kuinka vihaankaan sanaa värkki ja nyt oon kirjottanut sen tänne jo kolmesti :DMä myös uskon, että ihan oikeasti jokainen lapsi häpeää joskus vanhempiaan, mua hävetti käydä ihan vaan kaupassa mun porukoiden kanssa nuorempana, ei siihen tarvita paljoa.Ja palaanpa vielä tohon ”sun paljasteluun”, mullakin on hakusessa kesäksi ton tyylinen paita, eikä kyllä käynyt mielessäkään että se olisi jotenkin sopimatonta koska oon äiti. Käytänhän mä bikineitäkin rannalla, siis kuinka irstas voinkaan olla..:D

  63. Anonymous sanoo:

    Mä oon tuntenut sut ihan pikkutytöstä asti. Nykyään ei kyllä olla nähty kun sit viimeks ylä-asteella kai, mut oon lueskellu tätä sun blogia välillä ja oon oikeesti yllättyny miten fiksulta nuorelta naiselta vaikutat nykyään ja kirjotat oikeesti tosi hyvin. Sun pukeutumistyyli on todellaki ihan sun oma asia! Kyllä muakin ehkä hävettäis, jos mun äiti pukeutuis noin, mut siinä onki se ero, et mun äiti 55-vuotias, eikä ehkä ihan missään bikinimalli kunnossa :D. Sä oot 20-vuotias nuori nainen ja sun kropassa ei oo mitään hävettävää. Luulen että Tiara viidentoista vuoden päästä kattelee vanhoi kuvia ja miettii, et onpa äiti näyttäny hyvältä joskus aikoinaan ja miettii ehkä, et miten siitä onkaan nyt tullu tommone keski-ikänen täti :DD. Oo vaan ylpee siitä miltä tällä hetkel näytät, koska sekään ei kestä ikuisesti.Yhen jutun vaan haluun sanoo ja en mitenkään tarkota tässä arvostella sun ulkonäköä, mut oot kauniimpi noissa kuvissa kun sulla ei oo ihan niin paljon meikkiä, kun silloin kun sulla on ollu vähä vahvempi meikki. Ja tää oli vaan mun mielipide. Tarkotin vaan että oot kaunis ihan luonnostaan eikä sitä tartte peittää meikillä :)

  64. Anonymous sanoo:

    siis mitä helvataa, pitäiskö sitä äitinä pukeutuu aina johonkin säkkiin vai?! tai kenties tuulipukuun tms.?? oi voi, jos mul olis maha raskauden jälkeen tollanen ku sulla (vaan ei ole) niin TODELLAKIN käyttäisin napapaitaa!! ja oikeesti, ite en ainaka jaksais kattel sellasii kuvia mis sul olis aina jotku peruscollegehousut jalas! ne vaatekuvat on yks kivapuoli täs blogissa ja ku jaksat olla aina niin nättinä arkenakin! hittoon tollaset anonyymit! :)

  65. Essi sanoo:

    Ei se susta tee mitenkään huonoa äitiä, että joskus käytätä napapaitaa tai meikkaat vähän enempi:) Kaikkilla on oma tyyli ja siitä kannattaa pitää kiinni. Sulla on kuitenkin älyttömän hyvä kroppa, joten sulla on jotain jota vähän esitelläkkin! Moni on varmasti sulle kateellinen, koska oot palautunu niin hyvin raskauden jälkeen.

  66. Anonymous sanoo:

    Miten ihmiset jaksaakin rutista tollaisista pienistä asioista, kuten pukeutumistyyli! Kaikkihan sen näkee jo tämän bloginkin perusteella että olet Iina hyvä ja rakastava äiti Tiaralle ja siihen ei mikään pukeutuminen vaikuta millään tavalla.Oot mahtava ihminen ja pidän todella paljon blogistasi! :)-J-

  67. Anonymous sanoo:

    voi hyvä luoja!! mun mielestä on just hienoo että pukeudut tuolla tavalla vaikka ootkin äiti! monet unohtaa kokonaan itsensä tullessaan äidiksi! oot ihana iina!

  68. Olivia sanoo:

    Kateelliset jauhaa paskaa. Ja niin perseestä se että naiset haukkuu toisiaan ja puhuu paskaa selän takana vaan sen takia ku ne on kateellisia. Varmaan kyseistä anonyymiä ärsyttää kovasti kun sulla sattuu olemaan hyvä maha vielä raskauden jälkeenkin. :-D Ja eikös ne napapaidat oo ollu oikeen muodissakin joskus? Jokanen pukeutukoon miten ite haluaa, eikä se ainakaan siihen lapsen kasvatukseen liity millään lailla… Ja oon kyllä samaa mieltä että nykymaailma on niin perhanan suvaitsematon. Ehkä me saatais opetettua tulevaisuuden lapset vähän suvaitsemaisemmiksi :)Tuli tästä mieleen että mulla on semmoset tosi hienot korkokenkäbootsit mut en kehtaa käyttää niitä just siks kun pelkään saavani hutsun maineen yms yms. Mua on sanottu jo omassa blogissani huomiohuoraksi sen takia että kuvissa on vilahtanu tissivako. :-D Että joillakin tosiaan on niitä ongelmia ittensä kanssa kun pitää muita haukkua. Ja aika vaikee se on tissivakoakaan piilottaa jos on isompi kuppikoko ku joku 70AA, varsinkin kun esim nää H&M:n perustopit on mahollisimman avarakaulaisia. Et eipä noista huutelijoista kannata välittää, ne on kateellisia ja haluu joko ne tissit tai laihan mahan, ei siitä mihinkään pääse. :-D Olis kiva kun kaikki naiset vois pukeutua niinku ite haluais, ilman että toiset naiset alkaa siitä jauhaan paskaa ja joillakin on näköjään pokkaa ottaa lapsetkin siihen mukaan.

  69. Anonymous sanoo:

    Tuollaiset kommentit kannattaa jättää ihan omaan lokeroon, kateellinen hän vain luultavasti on. Jatka samaan malliin, sinulla on mukava blogi :) Ei kaikkien äitien tarvitse olla tuulipuku kansaa ja voi olla myös hyvännäköinen vaikka äiti-ihminen onkin :)

  70. Karo sanoo:

    Siis en itse pystyisi arvostelemaan toista huonoksi äidiksi pelkän napapaita kuvan perusteella ja eihän nyt mikään napapaita kuva ole edes mitenkään kauhean paljastava.Itseäkin ärsytti tota kommenttia lukiessa se että Tiaran nimi oli kirjotettu väärin.

  71. Anonymous sanoo:

    Mun mielestä oot ihan oikeessa tossa tekstissä, mut oon halunnu jo kysyä pitkään että mitä väliä sillä on, onko anonyymi vai kommentoiko nimettömänä niin että laittaa oman nimen kommentin loppuun ? (Kaikillahan ei ole tunnuksia) Onko sillä merkitystä että onko kommentoija nimetön vai joku ulla-yrjänä, koska et välttämättä tunne kyseistä henkilöä. Olen tullut tähän päätelmään että sillä olisi merkitystä koska aina jos tulee negatiivinen kommentti, sitä ei voida hyväksyä koska nimimerkki on _Anonyymi_. Enkä todellakaan tarkoita tällä vaan sinua, tätä taitaa tehdä ihan jokainen ja voisin kysyä tätä keneltä tahansa. (:

  72. Cees sanoo:

    Mun mielestä sun pukeutumistyyli on todella ihana enkä mäkään nää siinä mitään pahaa jos käyttää esim. vähän lyhyempää paitaa? Jos mulla olisi sun kroppa niin kävelisin varmaan alasti 24/7:D no ei ehkä ihan mut tajuut ehkä mun pointin? Munkaan mielestä pukeutumistyyliä ei voi mitenkään ”liittää” siihen onko sulla lapsi vai ei? Ja minkä takia sen pitäisikään määritellä sut äitinä? Jatka sun ihania vaatetyylejä ja anna muiden olla kateellisia<3

  73. Anonymous sanoo:

    En oo ennen kommentoinut sun blogia, vaikka monesti oon meinannut.Oon ollut sun blogin matkassa noin 4kuukautta ja voi vaan ihailla, kuinka huippu äiti olet. Nyt kun anonyyminä kirjoitan, voin sen verran kertoa, että olen 15vuotias tyttö, joka on nyt jo valtavassa vauvakuumeessa :–D ensinnäkin, tämä teksti oli niin täyttä asiaa! Itselläni on 30 vuotias äiti, eli on saanut minut 15vuotiaana. Tottakai silloin hän pukeutui nuorekkaasti ja myös paljastavasti, niinkuin nuoret tekevät. Äitini pukeutuu vieläkin ikäisekseen suht nuorekkaasti, mutta en minä ainakaan sitä häpeä? Mun mielestä on kiva liikkua äidin kanssa kaupungilla tai käydä syömässä, kun äiti ei liiku tuulipuvussa. Eikä varmasti tule tiarakaan häpeämään nuorekasta äitiään! Kun on nuori, niin miksei saisi pukeutua nuorekkaasti, oli sitten äiti tai ei. Mun mielestä on myös hienoa jos äiti lapsen jälkeen pysyy nuorekkaana ja pitää itsestään huolta, en sano että pitäisi käyttää hirveästi meikkejä ja olla epäluonnollinen, vaan että jaksaa pitää omasta ulkonäöstä jossain määrin huolta. Useimmiten äidit lapsen jälkeen lopettavat ulkonäöstä huolehtimisen ja kulkevat miltei jätesäkissä. Nyt varmaan jotkut tulevat valittamaan kun tälläinen teini tänne kirjoittelee, mutta kyllä mäkin tässä iässä jo olen maailmaa jonkin verran nähnyt :) Ootte aivan huippuperhe ja kyllä Tiara saa isona tyttönä sitten kulkea ylpeänä teidän kanssa!! ootte ihan huippuja, tsemppiä arkeen, jatkakaa samaan malliin!! :) <3

  74. swingstorm sanoo:

    oon samaa mieltä kaikesta mitä sanoit tässä postauksessa, varsinkin siitä mitä sanoit raskaana olevien naisten mahakuvista. luulisin että tiaraa hävettäis sun napapaitakuvat JOS olisit about 60v. mutta sä oot parikymppinen ja vaikutat ihan helvetin hyvältä äidiltä ja tosi vahvalta ihmiseltä. sä oot kertonu blogissas kaikista vaikeuksista mitä sun elämässä on ollu, etkä sä pyytele anteeksi siitä että oot kuka oot. mä toivon sulle ja sun perheelles vaan kaikkea hyvää :)♥

  75. Anonymous sanoo:

    Siis jos mulla vain olis tuollanen kroppa niinku sulla, niin todellakin pukeutuisin napapaitoihin yms! Ne ei tee ihmisestä halvan näköistä, päinvastoin. On hienoa, että uskaltaa pukeutua niin ku itse haluu! :) Tiiän että sää vähät välität tuollasista ihmisistä ja propsit siitä sulle! Itse ainakaan muutan pukeutumistyyliäni vaikka lapsi minulla olisikin :)

  76. Anonymous sanoo:

    No voi elämänkevät pitäsikö sitten lapsen saatua vai pukeutua perunasäkkiin ja pistää hiukset niskaponnarille? -.- Sulla on ihana tyyli pidä siitä kiinni! :) pikkusenkin osaat pukea ihaniin vaatteisiin ja tuskin häpeää äitinsä kuvia tulevaisuudessa :)

  77. Anonymous sanoo:

    Sä oot niin nuori joten sun ”pitääkin” pukeutua noin. Siinä ei ole mitään pahaa! Tuskin Tiara parempaa äiti voisi edes toivoa ja sä oot täydellinen just noin. Älä anna tommosten tyhmien kommenttien pilata päivääs tai etenkään muuttaa itteäs! Olishan se tyhmää peittää tommonen kroppa (; Ja oli muuten tosi hyvä mielipide kirjoitus! Osaat kirjottaa ja pistämään ihmiset ajattelemaan! Ja kaiken huippu oli noi kuvat ja piste I:n päälle oli toi raskausmaha- juttu (:Tsemppiä tulevaa!

  78. Anonymous sanoo:

    hahah aika paha ku ei ees Tiaran nimee osaa kirjottaa :DDD eikä mun mielestä tos sun pukeutumises oo mitää ”hutsahtavaa” tms.. ei sulla kyllä mun mielestä todellakaan oo liian paljastavia vaatteita! joku lyhyempi paita.. so what oikeesti! miten ahdasmielisiä ihmiset voi olla :DD oon varma ettei sussa oo mitään hävettävää tiaralle :) !

  79. Anonymous sanoo:

    Älä todellakaan välitä mitä muut ihmiset puhuu tai ajattelee sun pukeutumisesta ja että miten se vaikuttaa Tiaraan. Sä oot hyvä äiti ja tiedät satavarmasti mikä on Tiaralle parhaaks! (:

  80. Anonymous sanoo:

    Huhhuh :o Eiks se oo niinku jokaisen oma asia miten pukeutuu, jos itte pukeutuu erilailla niin eikai siitä tarvi tulla suuta soittamaan sitten ! Toi mitä kerroit oli täyttä asiaa. Etkä sää edes pukeudu paljastavasti:D Ja jos pukeutuisit nii mitä väliä sillä olis? ei se muilta oo pois. Sulla on upee vartalo, ton kommentin kirjottaja on varmaan aika lailla kateellinen, jos mul ois yhtä hyväkuntone kroppa ku sulla nii kyllä määki käyttäsin ehkä tiukempia paitoja ymsyms.. mut en silti kokis olevani paljastava tai huorahtava. Tiara tuskin tulee häpeemään sua, sää oot ihan unelmaäiti ja se on varmasti tosi ylpee susta sitten teini-iässäkin!:)Ihanasti puhuit tiaran kasvatuksesta, tollain asioitten pitäis mennäkkin !♥-Henni

  81. Siiri sanoo:

    Oon niin samaa mieltä sun kanssas. Mua ärsyttää ihan järjettömästi ihmiset jotka valittavat toisten ihmisten pukeutumisesta ja tekee järjettömiä johtopäätöksiä ulkonäön perusteella. Oon käynyt tästä aiheesta niin monet keskustelut ja jopa riidat, mun mielestä semmonen on vaan niin järjetöntä. Varsinkin kun sä pukeudut mun mielestä tosi kivasti etkä ollenkaan mauttomasti. Täysin järjetön ajatuskin että sun täytys pukeutua nyt sillä tavalla miten luulet että Tiara haluais teininä että sä olisit pukeutunut. Mun mielestä susta saa tän blogin perusteella sellasen kuvan että oot ihan järjettömän hyvä äiti, just sellanen minkälainen itekki haluaisin joskus olla :) kaikkee hyvää teille<3

  82. Anonymous sanoo:

    Jotenki aivan naurettava kommentti taas. Herranjumala sä oot vasta 20 vuotias nuori nainen jolla on kadehdittavan hyvä kroppa. Ois eri asia jos oisit joku sotanorsu. En ymmärrä että miten sun äitiyden pitäis vaikuttaa siihen miten saat pukeutua. Ja se että Tiara joskus vanhempana häpeäis sun pukeutumistyyliä niin ensinnäki, uskon että sullakin tyyli muuttuu vähän siihen mennessä että kolmivitosena et ehkä pukeudukaan yhtä ”paljastavasti”. Ja jos joskus Tiara katsoo näitä kuvia susta niin uskon vaan että se pitää sua huippunättinä eikä todellakaan häpeile mitään, vaan päinvastoin on ylpee että sillä on tuommonen tyylikäs mami!

  83. Helluw sanoo:

    Puhut ihan täyttä asiaa!! Ihan pöljää ku tullaan arvosteleen toisen pukeutumistyyliä! Jokainen kun saa pukeutua niiku tykkää ja haluaa! Sä oot just tollanen ihana tyylikäs ja cooli äiti <3 :)Mitä kaikki lapset varmasti toivoo! :)

  84. Anonymous sanoo:

    Haluun vielä sanoa kans sen että sulla on tosi hyvä itsetunto ja musta on vaan hieno asia että oot ylpee kropastas ja sinut sen kanssa. Oma äitini ei ole koskaan ollut, minkä uskon vaikuttaneen myös minuun ja nykyään on ulkonäkökriisejä ihan turhista asioista enkä oo niin tyytyväinen kroppaani ku voisin olla. Oot siis tosi hyvä esimerkki Tiaralle, koska se miten oma äiti suhtautuu itteensä vaikuttaa myös siihen miten lapsi tulee oppimaan itsensä hyväksymisen. Että en voi muutaku sanoa että jatka samaan malliin :)

  85. Neea sanoo:

    Sää se jaksat aina yllättää :) todellakaan sun pukeutumisessa ei oo ollu mitään vikaa! Nykyään ihimisillä on eri tyylejä, mutta suomesa laahataan vielä perässä ja kauhistellaan jos joku kulkeeki siellä edellä (sää tässä tapauksessa). Voisin kuvitella mitä anonyymi sanois jos näkis esim miten espanjassa nuorehkot äidit pukeutuu :D AIVAN samallalailla ku muutki naiset / nuoriso! Aivan liikaa täällä kyllä rinnastetaan vaatetusta / ulkonäköä äitiyteen, hittoako niitä yhistään ku ne ei millään tavalla kuulu toisiinsa…. Ei vain äiti, vaan myös nainen!! (<3)

  86. Anonymous sanoo:

    Hyvä Iina!!! <3Mahtavaa että otit asian esille niin, että kaikki voivat kommentoida ja yleensäkin lukea tämän! Arvostan sinua niiiiin paljon. Olen ylpeä, että uskallat olla ”erilainen” siinä mielessä, että voit laittaa tänne kuvia vartalostasi niin, että vaikka se napa näkyy! Kun olen lukenut postauksiasi, niin ihannoin aina sinua. olet todella taitava kirjoittaja, kuvaaja, äiti… jne…! Älä siis missään tapauksessa ”ota itseesi” typeristä kommenteista. Olet vahva, ja tiedän että tunnet vahvuutesi paremmin kuin kukaan muu!KATEUS on varmasti ilkeiden kommentoijien päälimmäisenä tunteena. Itse voin myöntää, että olen kateellinen siitä, että sinulla on noin ihana mies, lapsi, koti, vaatteet ja elämäntapa! Arvostan! <3Kuuntele Iina meitä, jotka oikeasti kannustavat sinua, älä niitä, jotka painavat sinua alaspäin. Kiitos vielä ihanasta blogistasi. Tämä on paras blogi, mitä netistä olen löytänyt. Tsemppiä kaikkeen! <3Halein Maiju

  87. Anonymous sanoo:

    ketä ees kiinnostaa miten sä pukeudut? :D kyllä mä näen joskus tuolla kaupungilla niin oudosti pukeutuvia ihmisiä ja välillä on kyllä käyny mielessä että hohhoijaa, mutta ikinä en oo kyllä pukeutumista vanhemmuuteen liittäny. Se ois ehkä typerää, jos olisit menossa johonki leikkipuistoon lapsesi kanssa leikkimään, ja sit sulla olis joku tajuttoman lyhyt minihame ja piikkikorot. siis ihan vaan niitten epäkäytännöllisyyden takia. Mut hei, saahan sitä napansa paljastaa hyvänen aika! mikäs sen mukavampaa ku lämpimänä kesäpäivänä pukeutua silleen, ettei tuu kuuma! mua kans naurattaa ku esim. jenkeissä kauhistellaan jos tv:ssä on vahingossa vilahtanu esim. janet jaksonin tissi. ”siis tota kattoo lapsetki!!!! kauhistus!!” öö, en usko et lapset on siitä tissistä moksiskaan, käyhän lapset just vanhempiensakin kanssa saunassa. :DD siis en kannusta lapsille mitään pornoa näyttämään enkä sua todellakaan vertaa edes semmoseen, mutta jotenkin välillä naurattaa ihmisten ajatustyyli. Loppujen lopuks se on jokaisen oma asia miten pukeutuu, ja mun mielestä pitää osata ees vähän pukeutua tilanteeseen sopivalla tavalla. sen taidon mielestäni osaat. oliko sulla napapaita tiaran ristiäisissä? ei. meinaatkohan käyttää tota paitaa jonkun hautajaisissa? en usko. :D jos ihan tavallisena kesäpäivänä pidät tuota toppia niin onpa kyllä aivan hirvittävän kamalaa. :D

  88. wää sanoo:

    Oot kyllä aivan oikeassa, ja oon ihan samaa mieltä että ei äitiys vaikuta pukeutumistapaan mitenkään tai siihen että miten pitäisi pukeutua. Ja mun mielestä kans sulla on aivan normaaleja ja asiallisia vaatteita. Ja tosiaankin tuo paljastelusta vikissyt anonyymi on kyllä ollut tän asian suhteen aika ajattelematon. Ja pakko sanoa vielä että oon itse kohta 15 vuotias enkä häpeäis sun kaltaista äitiä ollenkaan! Enkä usko että Tiarakaan tulevaisuudessa. (: Oot älyttömän kaunis ja hyvin pukeutuva äiti! =)

  89. Anonymous sanoo:

    Kannattas joskus miettiä mitä kommentoi, ja lukea vähän. o_O Oot kaunis nuori nainen eikä siinä oo mitään jos pukeudut napapaitoihin ja oot äiti? Siis öö onks jollain joku ongelma?

  90. miuksmauks sanoo:

    sulta tulee kyllä aivan mahtavaa tekstiä,KIITOS ! :)

  91. Marianne sanoo:

    Iha mahtavaa tekstiä!

  92. pauli sanoo:

    Ihana postaus! Minustaki se on ihan se ja sama miten pukeudut, tuskin Tiara tulee häpeemään sua ainakaan vaatetuksen perusteella :)

  93. Mila sanoo:

    Puhut kyllä täyttä asiaa! Pukeutumistyyli ei todellakaan vaikuta millään tavalla siihen, millainen äiti on lapselleen. Sä oot nuori ja saat kyllä pukeutua nuorekkaasti :-) Vaikka on äiti niin se ei tarkoita, että täytyis kulkea koko ajan verkkarit jalassa. Ei tuollaisista lapsellisista kommenteista kannata välittää. Sulla on kiva tyyli, joten pukeudu vain ylpeästi aivan kuten haluat! Enkä todellakaan usko, että Tiaran tarvitsisi hävetä äitinsä tyyliä tulevaisuudessa, päinvastoin :–)

  94. Anonymous sanoo:

    Olet kaunis nuori äiti. Kuka tahansa äiti, oli sitten 40v tai 16v, saa pukeutua IHAN niin kuin haluaa! Tässä vaiheessa, voin kertoa, että mun oma äiti, on jonkinlainen punkkari. Keesi päässä kulkenu puoli ikäänsä ja vaatteetkin on varsin hurjia mutta aina ollut tosi hyvä äiti, sillä pukeutumisella ei ole väliä! Okei ehkä jos pukeutuisit jotenkin niinkuin että puolet rintaliiveistä näkyy ja hame paljastaa puolet pakaroista jne ”homssuisesti” sellaseen ”lutkatyyliin” mitä jollain huumenarkkarijulkkiksilla joskus näkyy lehtikuvissa, mutta kun et edes pukeudu mitenkään huonosti! Typerää ajatella, että sitten, kun on äiti, pitäisi pukeutua sellasiin Citymarketin neulepuseroihin ja kukkakirjailtuihin, vyötärölle yltäviin farkkuihin. Eiköhän jokainen äitikin saa toteuttaa tyyliään, ihan vapaasti, ja isät myös! :)

  95. Anne sanoo:

    Moi murunen, äiti täällä ! Anteeksi, että sä jouduit teini-iässä häpeemään sitä, miten minä silloin pukeuduin ! :D Mutta silloin kun sä olit teini, mä olin jo sotanorsu, enkä voinut enää pukeutua niin nätisti kuin ennen olen pukeutunut ja miten olisin halunnut pukeutua.No ei, jos ihan totta puhutaan, niin mun mielestä sä pukeudut kauniisti, ja aina tilanteeseen sopivalla tavalla. Ja se miten sä pukeudut, ei pätkääkään vaikuta siihen, millainen äiti sä olet. Kirjoituksesi oli täyttä asiaa.Voi voi, jos minäkin olisin ollut sulle sellainen äiti, kuin sotanorsun vaatteista vois päätellä, sä olisit vieläkin kahleissa kotona ! Nykyään, kun en enää pysty olemaan töissä, niin pukeutuminen on enemmän siellä ulkoilupukeutumisen puolella, mutta jos lähden johonkin, kyllä mä edelleen yritän pukeutua asiallisesti, vaikka se isolle naiselle vähän vaikeaa onkin.Olet maailman paras ja ihanin äiti, ja rakastain teitä kaikkia !Rutistushalit teille kaikille ja paljon terveisiä ! t. mamma-mummu

  96. Anonymous sanoo:

    Hei Iina! Kirjoitit niin upeaa tekstiä, että meinasi tulla tippa linssiin. Ihanaa kun pohdit asioita näin, ja VIELÄ ihanampaa on huomata, etten ole yksin tällaisten ajatusten kanssa. Sen kommentin kirjoittaja häpeää tällä hetkellä varmaan silmät päästään, koska tuollaisen selityksen jälkeen kenelläkään ei pitäisi olla mitään sanottavaa vastaan!!

  97. Anonymous sanoo:

    Hyvä Iina! Tää teksti oli upee ja niin oot säkin!:)

  98. Räntti sanoo:

    Iina! Oot upea likka ja tuo kommentti sulle oli ihan syvältä! Miten ihmeessä sun ulkonäkös voisi pieneen Tiaraan vaikuttaa? :o Huhhuh. Ja mitä siihen ’häpeään’ tulee, kun Tirriäinen on isompi, luulenpa että hän katselee mamman napapaita-kuvia vaan ylpeydellä! Eipä moni lapsen pyöräyttänyt tavallinen tallaaja ole noin upea kroppainen kuin sinä! Ja herttinen sentään, miten sun pukeutuminen vaikuttaa suhun äitinä? Miten se tekis susta ’huonomman’ äidin? Äidin hyvinvointi on plussaa lapsen hyvinvoinnille. Tuon kommentin lähettänyt taitaa kuvitella, että heti lapsen saatuaan pitäisi vetää veluuriverkkarit ylle ja rötköttää tukka rasvasena kotisohvalla. Että tiedoksi kommentin lähettäneelle, ÄITIKIN SAA NÄYTTÄÄ HYVÄLTÄ. Ja niin kuin sanoit, olet myös nainen ja äitiys on osa sitä! Saattaa tulla muutama kirjoitusvirhe ja outoja merkkejä, Väinö halus vähän väliä heittää omat kommenttinsa sekaan, enkä välttämättä saanut kaikkia poistettua. Hehe. Hyvää kevättä sinne teille ja kirjoituksena tää postaus oli mahtava!-R

  99. Anonymous sanoo:

    Jokainen saa pukeutua miten haluaa. Kyllä pukeutuminen kertoo ihmisestä, mutta musta sun pukeutuminen kuvastaa hyvin sua, sun ikää ja sitä maailmaa, jossa elät. Siinä ei ole mitään hävettävää! Varmasti Iinakin tietää, että Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ei vois kuvitellakaan ostavansa vaatteita sellaisista kaupoista, kun Iina tai asuvansa vuokralla lähiössä, olevansa teiniäiti tai mitä vaan. Luonnollisesti joku kolmekymppinen, kauppatieteen maisteri ja uraohjus pukeutuu vähän eri lailla. Sitä en ymmärrä, miksi kaikilla on ”oikeus” haukkua Tuksua. Että yleisesti halutaan, että ollaan suvaitsevaisia, mutta Tuksua saa haukkua, koska sillä ei ole samaa ihmisarvoa. Olkoonkin, että Tuksu ei varmaan täytä länsimaista kauneusihannetta, mutta ei silti ole mielestäni kovin suvaitsevaista ajatella, et jos näyttää tietynlaiselta niin sitä saa arvostella. P.S. Olisin tosi iloinen jos mahtuisin tollasiin vaatteisiin ja satavarma, että lapsiani ei hävettäis yhtään niin paljon kuin tää XL-koossa raahautuva Marimekkopaitainen SUPERmamma.:o)

  100. Jossu sanoo:

    Oho taisi olla väärinkäsitys, anteeksi siitä aiemmasta ihmettely kommentista. Joku anonyymi tuli vaan mulle ragee jotai lapsista ja siitä kuinka keskenkasvuinen ite oot. Mutta eipä muuta.

  101. Anonymous sanoo:

    Joo mä haluaisin tietää että ne jotka tuollaisia kommentteja kirjoittaa niin miten heidän mielestään äitien pitäisi pukeutua??

  102. my life sanoo:

    Pukeudut vaan niinku ite haluat, ei se tee susta huonoa äitiä :) Nää anonyymit on kyllä ihan hölmöjä.. Ja en ymmärrä miten ei osaa ees kirjottaa Tiaran nimeä oikein???:D

  103. Maryanneh sanoo:

    Haha mä nii repesin tolle kommentille… TiEra :DDD Ja sä et TODELLAKAAN pukeudu törkeästi!!! Pitäiskö kaikkien äitien pukeutuu johonki muslimihuntuihin..

  104. Anonymous sanoo:

    oot mun kohtalon kaveri ;) ei vaan en oo lukenut sun blogia ennen vaan tän kirjotuksen, ja oon ite äiti (mulla on on yksi lapsi 1,5v) niin mä pukeudun samalla tavalla miten ennenkin ja siittä saa palauttetta, mutta en välitä, vaikka olen äiti olen myös nainen ! :D kaikkea hyvää teille :)

  105. Jassu sanoo:

    Olen hetken aikaan seuraillut sun blogia ja minun mielestäni olet mahtava äiti Tiaralle ! :) Sitäpaitsi tää on tätä nykypäivää, että me nuoret pukeudumme muodin mukaan. Se ei todellakaan tee sinusta mitenkään huonoa äitiä, jos pukeudut vähän paljastavammin. Enkä todellakaan usko sitä että Tiara rupeisi häpeämään sinua, päinvastoin ! Olen ihan varma että Tiara isompana ihailee sua, että kuinka ihanan ja kauniin äidin hän on saannut. :)

  106. Iina sanoo:

    Moi kaikille!Mulla on tällä viikolla ollut ja on niin kauhea kiire kokoajan, että en mitenkään kykene löytämään mun aikataulusta useita tunteja näiden kaikkien kommenttien vastaamiseen. Siksi päätin, että en toistaiseksi vastaa kenellekään yksittäiselle kommentoijalle, koska musta olis epäreilua että vastaan nyt joillekin ja toiset sitten odottelevat vastauksiaan vaikka kuinka kauan (jos teitä edes kiinnostaa mun vastaukset :D). Mutta mä aion vastata vielä kaikkiin kommentteihin, heti kun mulla on enemmän aikaa eli luultavasti kun oon tullut Oulusta takaisin pääsiäislomalla. Mä haluan kiittää teitä kaikkia upean kannustavista ja ihanista kommenteista jotka olen kyllä lukenut jokaikisen. Taas tuli todistettua se että mulla vaan on maailman upeimmat ja ihanimmat lukijat<3 Kiitos myös teille jotka olette esittäneet eriäviä mielipiteitä siitä että olette pysytelleet asiallisina ja mukavina. Mahtavaa loppuviikkoa teille kaikille ja isot kiitokset <3

  107. Anonymous sanoo:

    Nuori, nätti, hyvä kroppanen nuori nainen.. miksi ei voisi pitää nuorekkaita/ nuorten vaatteita (napapaidat yms.) naurettavaa tuollainen että liian paljastavasti pukeutuu.. muistaakseni jokin aikakausi taakse päin, niin oli myös sillön napapaidat yms muut muodissa. huoh sanonpa vain! hyvä Iina ku osaat pitää puolesi joka asiassa! olen sulle vähän kateellinen ku osaat ottaa kaikki asiat hyvin vastaan ja puolustautua! :)- ida

  108. Anonymous sanoo:

    Toi anonyymin kommentti antoi sen käsityksen, minkä saa monesta muustakin kommentista ympäri erilaisia palstoja. Että äidiksi tuleminen olisi uuden alku, mutta myös kaiken vanhan loppu? Kyseinen kommenttihan taas viesti siitä, kuinka äidiksi tullessa ei saisi enää olla kuitenkaan nainen! Mun mielipide on se, että sä olet nuori, kaunis ja kauniin vartalon omaava nuori nainen. Sun kuuluu nauttia elämästä, itsestäs ja pukeutua vaatteisiin, joista pidät! Sitäpaitsi, jos jokainen äiti lopettaa itsestään huolehtimisen lapsen synnyttyä, niin kai siinä väsyy ja masentuu! Liian usein voi nähdä tekstejä, joissa kerrotaan, että vasta lasten ollessa aikuisia, on aloitettu se itsensä laittaminen ja itsestään sekä elämästä nauttiminen! Eihän sen niin tarvitse mennä. Lähes jokainen nainen tahtoo olla kaunis ja tyytyväinen itseensä. Silloin täytyy tehdä pieniä muutoksia, joko konkreettisesti tai korvien välissä, jotta näin olisi! Hyvä Iina, arvostan sitä, että jaksat pitää huolta Tiaran lisäksi myös itsestäsi :) Ja niin.. bikinit on jees, mutta alusvaatteiden näkyminen on katastrofi! Me ollaan kaikki alastomia niiden vaatekerrosten alla, eikä niiden vähentäminen aina tarkoita mitään seksististä. Joku järki tähänki ajatusmaailmaan.. PS. Oot ihan oikeessa tosta, että lapset pitäis kasvattaa arvostamaan jne. Mun motto onki pitkän aikaan lapsien suhteen ollu se, että pyrin tulevaisuudessa opettamaan mahdollisille lapsilleni, että kaikkea ei tarvitse hyväksyä, kaikesta ei tarviste pitää, mutta ihmisiä tulee arvostaa! Minä kiitän ja kuittaan :)

  109. mä ainakin tykkäisin äidistä joka pukeutuu yhtä hyvin kun sä!

  110. Ellysi sanoo:

    Tähän vielä sellainen kommentti että eniten tossa kommentissa ärsyttää ehkä se että kirjoittaja itse viittaa monesti että ko. mnielipide ei ole hänen vaan että siinä ollaan ”aattelin vaan, eisiis millään pahalla”-meiningillä liikkellä! Tosi ärsyttävää koska selkeestihän häntä itseään nyppii tuo että sulla on muka halpamaisia vaatteita. Musta pukeudut tosi kivasti ja jos nyt saan sanoa, niin luultavasti Tiara tulee häpäemään teininä äitinsä pukeutumista oli se sitten minkälaista tahansa ( eikös me kaikki vähän ainakin hävetä äitejä aina sillon teiniangsteissa…)

Kommentoi