Pieni videopostaus

22.07.2012
Sain äsken kuvattua sen videopostauksen Tiaran kanssa jota teille alkuviikosta jo lupailinkin! Otto ei nyt ollu tällä kertaa mukana kun sillä on tänään laiska päivä, mutta eipä tää varmasti ollut viimeinen videopostaus mun blogissa. Tirriskä on tosi väsynyt kuten varmaan videolta huomaa joten nyt jatkan iltapuuhia, tulin vain äkkiä julkaisemaan tän sillä aikaa kun Otto syötti Tirriskää. Toivottavasti tosta videosta saa ees jotain tolkkua vaikka ollaankin neidin kanssa vähän tämmösiä pönttöjä siinä!

PS: upea toi pysäytyskuva<!–3


Yksi vuosaarelainen viikonloppu

21.07.2012
Moikkamoi! Eilen alkoi vihdoinkin viikonloppu (kukaan muu ei varmaan huomannut niin piti erikseen mainita!), tästä viikonlopusta pitääkin ottaa kaikki irti kun ensi viikolla Otolla on lauantainakin töitä. Me päädyttiin tään tekemään meidän kävelyreissu vähän erisuuntaan kuin yleensä, nimittäin Meri-Rastilaan hakemaan kiinalaista ruokaa. Täytyy kyllä sanoa että kyllä viihdyn paljon paremmin täällä Vuosaaren puolella, oli siellä jotenkin sen verran karua. Mutta hyvät sapuskat saatiin kumminkin ja ihan mukava kävelykin tehtyä! Se on vain niin hämmentävää miten erilaista voi olla ihan vierekkäin olevilla asuinalueilla. Mutta toisaalta, mikäpä mä olen dissaamaan mitään asuinaluetta jolla en itse ole edes asunut, en mä tiedä millaista siellä oikeasti on asua. Onhan ihmisillä usein Vuosaarestakin ties millaisia ennakkoluuloja (mukaanlukien itsenikin ennen tänne muuttoa mm. Eirassa asuneena) mutta oikeasti ainakin tää puoli Vuosaaresta missä itse asutaan on maailman mukavinta ja rauhallisinta seutua.Voihan ne erot olla suuria lähiön sisälläkin, varsinkin kun kyseessä on niinkin jättimäinen lähiö kuin Vuosaari.
                Mutta eiköhän tässä ollut nyt ihan tarpeeksi Vuosaarilöpinää jos vaikka jatkaisin niillä kuulumisilla! Tirriskä on nyt eilisen tukea vasten kävelemään oppimisen jälkeen harjoitellut sitä ihan koko ajan ja alkaa olla siinä jo aika hyvä! Pari päivää on neidillä ollut aina välillä aikamoista kiukkuamista, luulenpa että nyt olis hampaita tulossa lisää kun kuolakin on taas alkanut valua putouksena leuasta mahaa pitkin alas taukoamatta. Toivottavasti tulis ne hampaat äkkiä niin ei olis pienellä paha olla! Kattokaapas meidän pikkupirpanaa joka kiipeilee isin päältä<3
           

Otolla on käsissä toi meidän uus tabletti joka saapui eilen postissa! Se on ihan uusi merkki ja malli nimeltä iZen jota ei vielä edes ole yleisillä markkinoilla, mut me lupauduttiin testikäyttäjiksi niin saatiin toi vähän etuajassa. Tää ei ole mikään mainos sitten, eli ihan omilla rahoilla ollaan toi hommattu enkä hyödy itse mitenkään siitä että tästä teille kertoilen. Toi iZen on suomalainen tuote ja me aateltiin et tollanen olis ihan hauska! Itsehän en teknologiasta mitään ymmärrä, mut osaan kumminkin käyttää tota kun tossa on android 4.0 ja mulla on itelläkin android -puhelin. Tolla voi helposti tehdä vaikka kesken automatkan postauksen tai katella leffoja tai pelata kaikkii pelejä, mä ainakin tykkään ja Otto ilmeisesti kans!
Meillä oli eilen rento ja leppoisa perjantaipäivä Tirriskän kanssa kun nukuttiinkin onneksi pitkään. Mä täytin tosiaan sen uima-altaan neidille ja siitä olikin kuvia jo eilisessä postauksessa. Samalla kun Tirriskä polskutteli niin mä öljysin itseni baby oililla ja otin vähän aurinkoa. Menin matolle makaamaan siihen partsin lattialle koska oon vähän hysteerinen ton uima-altaan kanssa, vaikka vettäkään ei ole siellä yleensä kovin paljoa (esim jos Tiara makais selällään niin ei menis ees suuhun) mutta silti mua pelottaa ja siksi menin sentin päähän altaasta enkä aurinkotuoliin vaikka se olis ollut huomattavasti mukavampi vaihtoehto (ja puoli metriä kauempana altaasta). Kuunneltiin musiikkia, mä join tapani mukaan liikaa kahvia ja Tirriskä joutui nukkumaan päikkärit sisällä vaunuissa kun laiska äiti ei jaksanut tyhjentää uima-allasta että vaunut ois mahtuneet parvekkeelle. Onneksi tuo näytti nukkuvan ihan hyvin sisälläkin, ja saihan neiti sentään ulkoilmaa aamuisella uintihetkellä ja illalla isin kanssa kauppareissulla. Mä annoin myös Tirriskän harjoitella itse puuron syöntiä uudella lapselle ergonomisella lusikallaan, mutta eipä siitä oikein vielä muuta tullut kuin sotkua. Onneksi tässä on aikaa harjoitella!
Tänään tosiaan käveleskeltiin ja otin kuvat sekä mun että Tirriäisen päivänasuista. Mä vaan oon edelleen niiiin rakastunut tohon Tiaran viiksi-bodyyn, se on varmaan paras lastenvaateostos mitä oon tehnyt. Ei ehkä järkevin mutta paras silti! Oltiin pukeuduttu aika matchy-matchy; minä puna-valko-harmaissani (kuin joulupukki) ja Tiara puna-valko-mustissaan.
 Tirriskän päivänasu:
Kaikki – Lindex
Mun päivänasu:
Raitapaita – Lindex
Harmaa hame ja punaiset arskat – H&M
Ballerinat – ZARA
Tänään lenkin ja syönnin jälkeen me nukahdettiin neidin kanssa päikkäreille ja sitten ollaankin vaan oltu ja öllötelty. Tirriskä meni tunti sitten nukkumaan ja nyt meillä ois taas tarkoitus katsella lisää Game of Thronesia, se on melkeinpä mun  lempparisarja tällä hetkellä (tietty mikään ei voita ah-niin-ihania salkkareita<3)! Ihanaa lauantai-iltaa kaikille<3 
Viikonlopun gallup: Onko teillä ennakkoluuloja paikkakuntienne tietyistä lähiöistä? Onko teillä huonoja kokemuksia tietyiltä asuinalueilta? Jos on niin mistä lähiöistä ja miksi? Mua nyt kiinnostaa jotenkin  hirveesti tää aihe kun aloin tänään miettimään, kertokaa ihmeessä omiakin kokemuksianne jos riittää mielenkiintoa aihetta kohtaan! 🙂

EDIT: Tilapäisessä mielenhäiriössäni unohdin laittaa tän maailman söpöimmän kollaasin Tirriskästä ja oli vielä pakko tulla lisäämään se!

 Ja nyt toivottelen sitä ihanaa iltaa kaikille uudemman kerran<3

Tirriskä 10kk

20.07.2012
Apua! K-Y-M-M-E-N-E-N kuukautta! Ensimmäistä kertaa Tiaran iässä on kaksi numeroa, tietenkinhän pian aletaan puhua iästä vain vuosissa, mutta siihen asti toi kaksi numeroa kuukausissakin tuntuu jo aivan huikean paljolta. Miten paljon on ehtinyt tapahtua näiden kuukausien aikana; malttamatonta odottelua ”Milloin se kääntyy mahalleen?” ”Johtuukohan toi kuolaaminen siitä että on eka hammas tulossa?” ”Kato, kato se istu ilman tukea ainakin viisi sekuntia!”. Sen rinnalla mitä Tiara nykyisin osaa niin nuo kaikki tuntuu pieniltä jutuilta, mutta näiden kuukausien aikana yksikin juttu on aina ollut Tiaralle itselleen jo iso harppaus eteenpäin. Tänään otettiin taas yksi askel lisää, kirjaimellisesti, kun Tiara 10kk -päivän kunniaksi otti ensimmäistä kertaa tukea vasten niin monta askelta että liikkui koko sohvan mitan verran, ja sitä on jatkunut koko päivän; peilin edestä siirrytään tukea pitkin kävellen sohvaa vasten jne. Tähän asti askelia on aina tullut vain muutama, mutta Tirriskälle on tainnut tulla tapa tästä että aina kuukausipäivinä opitaan jokin uusi taito kuten viimeksi seisomaannousu. Noh, en valita ainakaan vaan oon maailman ylpein meidän reippaasta tytöstä ja sen hienoista taidoista!
              Ensimmäiset kuukaudet Tiara vain makoili, tuhisi ja nukkui. Tiaran valtakuntaa meidän huushollissa olivat sängyt, sohva ja leikkimatto. Pikkuhiljaa Tiara valloitti koko olohuoneen kun oppi pyörimään ja siitä sitten ryömimään. Olohuoneesta elinpiiri laajeni keittiöön ja ruokailutilaan, kunnes pikkuhiljaa Tiara oppi itse avaamaan myös raollaan olevat ovet ja nykyisin se tutkiikin sitten ihan koko kämppää. Alayllyiltä on siirrytty keski- ja ylähyllyille, sohvan päältä ja sängyltä neiti yltää ottamaan haluamansa, ja yrittääpä tuo ipana itsekin jo kiivetä sohvalle vaikka ihan vielä ei jalka nousekaan tarpeeksi korkealle. Neiti osaa itse etsiä ja ottaa haluamansa tavarat, niin hyvässä kuin pahassakin. Hyvä se on siinä mielessä että mun ei oo pitkään aikaan tarvinnut enää arvailla että mikä lelu olisi Tiaran mielestä kiva tai mitä kirjaa se haluaisi mun sille lukevan. Nykyään Tiara itse hakee kirjan ja haluamansa lelut tai kiskaisee hyllystä monta kirjaa yhtäaikaa ja niitä sitten lueskellaan.  
                Huono juttu tää taito on siinä mielessä, että Tiara osaa itse ottaa lähes kaiken haluamansa (siis vaaperon taitojen rajoissa, ei tietenkään neiti osaa jääkaapista itse ottaa itselleen ruokaa tms), eli kun tämä huonomuistinen äiti joskus jättää kameran sohvalle on Tiara kovaa vauhtia ottamassa sitä sieltä alas (silloin Tiara ilmeisesti tahdonvoimalla kasvaa 10 lisäsenttiä ja yltää lattialta vaikka sohvan perimmäiseen nurkkaan). Mutta sepä ei ole Tiaran ongelma jos mulla on huono muisti ja itse joskus unohdan tärkeitä tavaroita vääriin paikkoihin, vaan aivan mun oma. Onneksi mulla on sen verran kumminkin aivojakin vielä tallella, että kaikki Tiaralle vaaralliset esineet on hyvin piilossa ja korkealla ja pidän huolen että ne pysyykin siellä!
                Tiara on hauska ja hupsu tytsy, neiti tykkää naurattaa kaikkia ja heti jos jollekin neidin tekemälle jutulle nauraa niin se tekee sitä vaikka 75 kertaa uudelleen. Tiara osaa itse mennä piiloon ja aloittaa piiloleikin, enää ei tarvitse itse näyttää kuinka mennä huivin taakse piiloon vaan Tiara näyttää että ”äiti  kato mä oon piilossa” ja auta armias jos ei huomaa että arvon neiti on mennyt piiloon, sehän nakottaa naama huivin päällä vaikka tunnin putkeen niin kauan että äiti tai isi sanoo hyvin teatraalisella äänellä ”Missä Tiara? Missä on? Onko Tiara mennyt piiloon?” ja sitten se tulee huivin takaa esiin niin itsetyytyväisen näköisenä. Ihana pallero<3
Nyt aattelin parin kuukauden tauon jälkeen tehdä perinteisen ”Tiara osaa/Tiara tykkää/Tiara ei tykkää” -osion tähän postaukseen jotta voin niitä itsekin käydä vilkuilemassa sitten tulevaisuudessa! Lihavoidut jutut ovat 9kk-postauksen jälkeen opittuja uusia taitoja.

Hienot leidit lukee vaan VOGUEa<3
Tiara osaa..
..Kääntyä selältä masulleen (4,5kk iästä)
..Kääntyä masulta selälleen (vastasyntyneestä asti)
..Ryömiä (7kk iästä asti)
..Mennä konttausasentoon (8kk iästä asti)
…Kontata (n. 9kk iästä asti)
..Istua ilman tukea (5,5kk iästä asti)
..Nousta istumaan (8,5kk iästä asti)
..Nousta karhukävelyasentoon (8,5kk iästä asti)
..Kävellä talutettaessa (5kk iästä asti)
..Varata painoa jaloille (4kk iästä asti)
..Nousta tukea vasten seisomaan  (9kk iästä asti)
…Kävellä tukea vasten (10kk iästä asti)
…Istua polvillaan ilman tukea (10kk iästä asti)
..Taputtaa käsiä yhteen (7,5kk iästä asti)
...Pitää käsillä kiinni jaloistaan ja taputtaa niitä yhteen (9,5kk iästä asti)
…Vilkuttaa kun Tiaralle vilkuttaa tai sanoo ”Heihei” (n. 9kk iästä asti)
..Sanoa äiti (9kk  iästä asti)
…Sanoa mamma = maito (9,5kk iästä asti)
…Sanoa mummu (9,5kk iästä asti)
..Toistella useita eri tavuja (7kk iästä asti)
..Tulla luokse kutsuttaessa (8kk iästä asti)
..Hytkyä musiikin tahdissa (8kk iästä asti)
…Taputtaa musiikin tahtiin (9,5kk iästä asti)
..Syödä itse tuttipullosta (5kk iästä asti)
…Juoda itse nokkamukista (n. 9kk iästä asti)
…Mennä piiloon (9,5kk iästä asti) 
…Pinsettiotteen (n. 9kk iästä asti)
…Osaa ottaa käteen tiettyjä esineitä pyydettäessä (esim. Missä ankka? Missä kirja? Missä tutti? etc.)

Eilen Tirriskä sai polskutella aamupäivällä kun oli niin ihanan lämmintä<3
Rakas<3
Ensin naurattaa ja sit piti vähän vilkutella!<3
Tiara tykkää..
..Taputtaa
…”Lukea” äidin lehtiä 
..Tutkimusmatkailla ympäri kotia
..Lukea kirjoja ja avata niiden luukkuja
..Kiipeillä joka paikkaan
..Keinua
..Leikkiä piilosta
..Kuunnella musiikkia
…Tanssimisesta (joko äidin sylissä ja äiti heiluu tai sitten neiti heiluttaa käsiä ja pyllyä ihan itse)
..Hampaiden pesusta

..Halimisesta ja pusimisesta 
..Hyppyyttämisestä
…Köröttelystä
..Kutittamisesta
..Nuuskuttamisesta ja pöristelystä
..Vaipanvaihdosta
..Kylpemisestä (niin ammeessa kuin altaassakin), vedellä läträämisestä ja kylpyankoista
…Leikkiä toisten lasten kanssa
         

Palikat on jänniä!
Tiara ei tykkää..
..Bodyjen/paitojen pukemisesta
…Siitä kun äiti tai isi kieltää jotain
…Potalla istumisesta, se on ihan pyllystä!
 
Tiaran lempiruokia on…
…Puolukkapuuro
…Äidin tekemä spagetti-tomaatti-porkkana-kesäkurpitsa-jauhelihakastike
…Mustikka-banaanimössö
…Porkkana sormiruokana
…Raejuusto (ollaan tällä viikolla kokeiltu pari kertaa pienellä määrällä, ei ole tullut mahaoireita)
…Ruisleipä
 
Tuossa kuvia Tirriskän lemppariruuista, tossa vikassa kuvassa neidin porkkanansyönti-ilme on ihan paras! 😀

Lopuksi mulla on viel äsken kuvattu video just ennen kun Tiara meni iltakylpyyn! Neiti oli hieronu silmiä jo varmaan vartin aina vähän väliä mut yhtäkkiä tuli hetkellinen piristyminen. Sen verran väsy taisi olla ettei Tirriäinen jaksanut vilkuttaa, mutta eipä sitä joka videolla tarvikaan kun viimeksi neiti vilkutti niin tomerasti! Aika ihana pieni hömppä!

Nyt alan vastailemaan kommentteihin ja sen jälkeen voisin leikkiä vähän meidän uudella tablettitietokoneella ja kattoo sitten ton Otsukan kanssa pari jaksoa Game of Thronesia johon ollaan aivan koukussa! Hyvää yötä kaikille<3

Huomenna mä tuun kertoilemaan vähän kuulumisia ja sunnuntaina ajattelin toteuttaa yhden toivepostauksen, ehkä joku muistaakin mitä mä lupailin aiemmin tällä viikolla! Mutta juu, moimoi ihanat<3


Toivepostaus: Lastenhuoneunelmia

19.07.2012
Noniin, jos vaikka nyt saisin tämän vihdoinkin tehtyä! Mä jo viime viikolla pyörin tuntikausia iltaisin kuolaamassa ihania lastenhuoneen kalusteita eri nettisivuilla ja nyt ajattelin jakaa teillekin sen millainen tyyli mua viehättää. Kuten vaatteissa ja noh – kaikessa yleensäkin, mä tykkään tosi erilaisista jutuista sisustuksessa. Tai siis tarkoitan sitä, että mua viehättävät täysin ääripäistä olevat tyylit, romanttinen ja hempeä sekä modernin värikäs tyyli. Mä luulen että modernia ja värikästä meille sitten lopulta tulee, mutta esittelenpä kumminkin myös näitä hempeän vaaleanpunaisia unelmiakin. Lastenhuoneessa tärkeintä on mun mielestä se että se on lapselle viihtyisä ja siellä on mukava olla. Värikästä, iloista ja toimivaa tyyliä mä tavoittelen Tiaran tulevassa huoneessa, en mitään hifistely prinsessa-tylliunelmapylvässänkyjä.
Kuvat  1 2 3
Mä rakastan itse ruuanlaittoa ja Tiarakin viihtyy keittiössä mun kanssa kun teen ruokaa joten se on ainakin varmaa että hommaan Tirriskälle ihka oman keittiön! Toi Pottery Barn Kidsin punainen retrokeittiö on ihan järkyttävän makee, mutta se ei sovi muuten niihin sisustusväreihin joita Tiaran huoneeseen haluan. Sitä tarkoitusta palvelisi paremmin toi suloisen vaaleanpunainen leikkikeittiö. Hintaa noilla ihanuuksilla oli sellaiset 350 dollaria, eli luulen että tyydytään tuohon Ikean vaihtoehtoon joka myöskin on oikein tyylikäs ainakin jos vertaa niihin nykypäivänä joka esitteessä vilkkuviin Tefal- tai OBH Nordica -leikkikeittiöihin jotka on täynnä kyseisten merkkien logoja. Voisikohan tuota Iken keittiötä maalata, vaikka limenvihreäksi nuo puunväriset osat?
Kuvat 1 2 3
Ikean Mammut -jakkaroita ja pöytiä oon ihastellut pienestä asti ja niihin me luultavasti päädytään, ne on kevyitä ja kestäviä sekä helppo pitää puhtaana, ja niitä löytyy juuri niissä väreissä joita Tirriskän huoneeseen haluan! Kertakaikkisen söpöjä ja toimivia!

Kuvat 1 2 3

Lekmerin sivuja selaillessani törmäsin tuohon ihanaan Micki:n siilikuvioituun pöytään ja nyt en olekaan varma että haluanko sen Mammutin vaiko tuon, molemmat on niin söpöjä! Micki-pöydän kanssa samaan sarjaan kuuluu myös tollaisia ihania pehmustettuja jakkaroita, pinkin ja limen sävyissä nekin ja mä tykkään kyllä niistäkin ihan kauheasti. Koita nyt sitten tässä päättää kun on liikaa ihania juttuja! Ja tuossa on myöskin kuva neidin limenvihreästä Somnat -pinnasängystä joka on maailman söpöin!

Kuvat 1 2 3

Tuo mieletön isossa kuvassa oleva kirjahylly on myös Pottery Barn Kidsin ja se on ihan super suloinen! Mä tosin luulen että meidän neiti ainakin toistaiseksi pärjää vähän vähemmälläkin säilytystilalla ja siihen noi Ikean Trofastit soveltuisi täydellisesti. Ne vaikuttaa oikein toimivilta ja mikä parasta, myös niitä on saatavilla kivoissa väreissä ja monessa eri koossa.

Kuvat 1 2
Tuohon simpukkavalaisimeen mä oon aivan rakastunut, mutta kaikkein eniten mä tykkään ihan perinteisistä kristallikruunuista. Tuollainen ikean kruunu meillä on jo makuuhuoneen valaisimena ja se saa myös jäädä Tirriskän omaan huoneeseen.
Kuvat 1 2 3

Tuo Färg & Formin sammakkovalaisin on ehkä sulosinta mitä oon nähny ja mun on pakko saada Tirriskälle sellainen! Ikean Smila blomma -seinälamppu neidiltä ja löytyykin ja sen kaveriksi tekisi vielä mieli hommata toi ötökkä. Lamppujahan ei koskaan voi olla liikaa!

Kuvat 1 2 3 4
Färg & Formilla on ihanan sammakkolampun lisäksi paljon kaikkea muutakin ihanaa kuten esimerkiksi tuo sammakkotyyny ja pilvikuvioinen ihana rullaverho! Mä haluaisin Tiaralle myös jotkut ihanan suloiset normaalit sivuverhot kivalla kuvioinnilla, mutta ankarasta etsinnästä huolimatta en onnistunut sellaisia ainakaan netin ihmemaasta löytämään. Olen myös surkea ompelija, enkä omista ompelukonettakaan joten kiva kangaskaan ei oikein auta ellei sitten vie ompelijalle. Mutta toivottavasti me löydetään jotain kivaa! Mä tiedän että valkoinen nukkamatto on ehk tyhmintä mitä voi lastenhuoneen matoksi ajatella, mutta silti haaveilen siitä. Ikean Hampenit on ainakin niin halpoja että se ei paljoa tilipussia ravistele jos joutuu maton pariin kertaan uusimaan, mutta oishan se kiva löytää joku pehmeä ja kivannäköinen, kestävä mattokin. Mä vaan inhoan niitä perinteisiä lastenhuoneen Bucklee-mattoja, ne on inhottavan tuntuisia ja halvan näköisiä mun mielestä (ei tietenkään kaikki, mutta mihinkään kovin silmiä hivelevään kyseisen mattotyypin edustajaan en ole vielä törmännyt. Ludde-lampaantalja on ehdoton, mulla oli itselläkin aina pienenä sellainen kunnes Mörkö pentuna pissi ne pilalle (kyllä, ostettiin sellainen mulle ainakin kahdesti uudestaan koska Mörkö). Mihin muualle olisi mukavampaa upottaa varpaansa heti herättyään kun ihanaan lampaantaljaan!
Kuvat 1 2 3
Leikkikeittöön tarvitaan tietysti Ikean Duktig -sarjan ihana leikkiastiasto sekä paljon noita maailman suloisimpia pehmeitä leikkiruokia! Jostain pitäisi myös löytää joku kiva leivänpaahdin- ja kahvinkeitinlelu vaikka, sitten kunhan Tirriskä niistä enemmän ymmärtää.

Kuvat 1 2 3

 H&M Homen lastenmallistoa olen kuolannut siitä saakka kun tiesin sen nyt heinäkuussa saapuvan ja Tiaralle todellakin tulee noi leopardilakanat ja toi -pyyhe. Vauvoille ei koskaan löydy mitään söpöjä lakanoita mut noi on maailman sulosimmat! Ja kyllä pinkin, limen ja valkoisen sekään vähän leopardikuviota mahtuu sekä tietysti tollanen supersuloinen tekoturkispeitto.

Kuvat 1 2
Noi pallokuosiset rasiat on väriltään täydellisiä Tiaran tulevaan huoneeseen ja ihan hirmuisen ihania muutenkin ja lattialle pari tuollaista tähtikuvioista koria niin sinne saa kerätä vaikka pehmolelut pyörimästä ympäriinsä.
Lapsena kaikkein ärsyttävintä oli oman huoneen siivoaminen! Senpä takia mä haluankin Tiaran huoneeseen paljon säilytystilaa ja sellaisia ratkaisuja jotka lapsenkin on helppo käsittää. Jokaiselle pikkulelullekin pitää olla oma paikkansa jotta jo pienen lapsenkin on sitten helppoa ja mukavaa kerätä lelut takaisin paikoilleen ihan itse. Tietenkään Tiara ei varmaan vielä pariin vuoteen osaa siivota kauheasti (vaikka ajattelin kyllä antaa Tiaran ”auttaa” mua siivoilussa  heti kun sitä vain kiinnostaa), mutta helpottaahan se äidinkin siivousurakkaa kun jokaiselle tavaralle on oma selkeä paikkansa ja ne saa helposti ja nopeasti kerättyä.

Mitäs tykkäsitte? Onko jollain kokemusta noista Mammut -pöydistä ja -jakkaroista, ovatko kestäneet hyvin käytössä? Entäpä se mattoasia, millaisia mattoja teillä on lastenhuoneessa? Onko edes mahdollista löytää lastenhuoneeseen helppohoitoista mutta tyylikästä mattoa?
Mä lisäsin  hei muuten tuonne oikeaan sivupalkkiin nyt taas päivitettynä teidän toiveiden mukaan tuon ”Tulevat postaukset” -kohdan ja toteuttelen niitä sieltä aina kun sattuu sopiva hetki. Niitä onkin aika lista, mikä on vain hyvä juttu, eipähän ainakaan tule ideapulaa kirjoittamisessa! Ihanaa päivää teille kaikille<3 Huomenna tulenkin tekemään Tirriskän 10kk -postauksen, miten mun prinsessa voikin olla noin iso jo?!

Vinksallaan

17.07.2012
Otsikko tulee siitä, että jotenkin oon ollu aivan pihalla koko päivän! Siksipä myös tämä postaus on aivan vinksallaan, eikä kronologisessa järjestyksessä, eli ensin on tän päivän juttuja ja alempana eilisiä ja toissapäiväisiä. Herätys kello 6.30 aamulla kirpaisi aika tavalla monen viikon rentojen ysin aamujen jälkeen, mutta täytyy pysyä positiivisena ja toivoa ettei tämä nyt jää meille tavaksi. Saatiin sentään piristävää seuraa kun lähdettiin Saran ja Eliaksen kanssa lenkille, jolla vierähtikin ihan mukava tovi. Ensin Tirriskä nukkui ja Tirriskän herättyä oli Eliaksen päikkäreiden vuoro, vaan hyvinpä noi mukulat näytti viihtyvän ilman höpöttelyseuraakin. Loppumatkasta olivat sentään molemmat hetken hereillä yhtäaikaa ja sitten juteltiin, vilkutettiin ja pidettiin suloisesti toisia kädestä kun pysähdyttiin Saran kanssa hetkeksi. On ne kaksi vain niin suloisia keskenään! Ja nyt mä havahduin siihenkin että Elias täytti juuri vuoden verran, mikä todella konkretisoi mulle sen että Tiara täyttää kahden kuukauden päästä myös vuoden! Ja kolmen päivän päästä on jo 10kk -päivä! Ihan hullua ajatella että siitä on pian vuosi kun mulla salkkareita katsellessa alkoi tuskaiset oltavat supistusten merkeissä, niin se aika vain kuluu. Mutta tosiaan, näin ekaksi voisin laittaa muutaman kuvan tän päivän ulkoilureissulta:
Pilvet näytti hyvin uhkaavilta koko reissun ajan, mutta sade alkoi onneksi vasta sitten kun ulko-ovi oli turvallisesti naksahtanut kiinni lenkin jälkeen. Oli ihana päästä kunnolla ulkoilemaan ja varsinkin noin supermukavan lenkkiseuran kanssa! Tirriskä höpötteli iloisena vaunuista meille<3
Päivän lenkkeilyasu:
Toppi, shortsit, bleiseri ja kaulakoru – H&M
Kengät – ZARA
Aurinkolasit – Bershka
Kun tultiin lenkiltä kotiin mä annoin Tirriskälle maissinaksun että sain äkkiä tehtyä pikasiivouksen olkkariin joka oli kuin pommin jäljiltä kun neidin lelut oli aivan levällään. Neiti mutusteli naksua viitisen minuuttia jossa ajassa sain pahimmat sotkut siivottua eli lelut ja kirjat paikoilleen. Heittäkääpä villi veikkaus kauanko Tirriskällä meni saada tää huone uudestaan saman näköiseksi? Varmaan viisi sekuntia! Miten noi lapsukaiset osaakin olla tollasia pikku  pyörremyrskyjä! Äidin pieni maissinaksunmussuttajamuksu<3
Noissa päivänaskuvissa näkyikin noi keltaiset ihanuus-shortsit jotka saapuivat eilen olkihatun kanssa H&M:ltä, eli se mun tilauksen toinen osa jonka toimitus oli vasta nyt. Shortsit on aivan ihanat, vaikka ovatkin vähän löysät mutta se asia on onneksi helppo korjata muutamalla buenolla ja parilla grillimakkaralla. Olkihattu oli myöskin mun mielestä tosi kiva, nyt voidaan olla Tirriäisen kanssa samiksia meidän hatuissa! Mä kuvailin (toisinsanoen suostuttelin Oton räpsimään) musta muutaman otoksen uusissa kamppeissa:
Tirriskä on nyt oppinut istumaan polvillaan ilman tukea, äkkiä se tasapaino kehittyy! Sain jopa eilen napsaistua kuvankin kyseisestä tapahtumasta, sekä pari muuta ihanaa kuvaa meidän pikku hooposta. Tiara viettää nykyisin ison osan päivästä peilin edessä pussailemassa omaa peilikuvaansa ja vääntelemällä nassua mitä hassuimpiin ilmeisiin ja ajattelin jakaaa niitä ihania hassuja ilmeitä teillekin.
Tirriskä eilisen kauppareissun jälkeen. Kauheassa rankkasateessa tallusteltiin kauppaan, mutta Tiaralla oli onneksi lämmintä, kuivaa ja mukavaa sadesuojan alta kurkistellen, toisin kuin mulla mun just ja just vedenpitävässä H&M-takissa, farkuissa ja ballerinoissa. Mutta onneksi on kesä ja lämmintä niin se pieni tai vähän isompikaan sade ei tunnu ihan niin kauhean kamalalta, vaan oikeastaan ihan mukavalta. Puhdistavalta ainakin! Ja oikealla neiti esittelee uutta taitoaan<3

 Iloinen isin tytsy! Noi kuvat on otettu heti kun tultiin kaupasta ja Tirriskä pääsi ekaa kertaa päivän aikana isin syliin kun se oli tullut vihdoinkin töistä. ”Tulee välillä semmonen olo et onko mun naamassa jotain outoa ku niin hymyillään, mut kai niistä on oikeesti kiva nähdä mua, tiedä häntä.” Otto kulta, ei sun naamassasi ole mitään outoa niinkun omassa postauksessasi epäilit, paitsi että se on ihan erikoisen söpö ja komea, ja kyllä, meistä todella on maailman ihaninta nähdä sua aina pitkän päivän jälkeen!
Ainiin, ne hassut ilmeet; miten voi näyttää noin pöntöltä ja noin söpöltä yhtä aikaa! Tirriskä on äidin ja isin höpsö kulta! Voin vaan kuvitella millasia kuvia Tiara ottaa itsestään sitten kun osaa…. 😀
Sunnuntaina me piipahdettiin pikkuvesisateessa iltasella hakemassa pirtelöt Oton kanssa, mulle päärynätuplamakupirtelö ja Otolle normipäärynä, naminami! Mä en edes tykkää päärynästä yleensä, varsinkaan keinotekoisesta päärynä-aromista (esim. joku smurffilimu tai päärynämehujää) mutta Mäkin päärynätuplis on vaan kaikista parasta!
Mä onneksi vapautin itseni jo postauksen alussa kaikista velvollisuuksista kirjoittamisen suhteen ja sen näköistä on kyllä tekstikin mutta toivottavasti tästä nyt saa edes jotain tolkkua! Kiitos kaikille ihanista postaustoiveista joita tuli erittäin runsaasti niinkuin toivoinkin! Sen verran voin ainakin luvata että jonkinnäköistä vide
opostausta on ainakin luvassa jo tällä viikolla! Nyt toivotan kaikille ihanaa tiistai-iltaa ja alan syöttämään Tirriskälle iltaruokaa. Moikkamoi<3