Viikonlopun vipellyksiä

26.08.2012
Meillä on ollut toiminnantäyteinen viikonloppu pitkästä aikaa! Perjantaina Otto siis lähti kavereineen parin tunnin ajomatkan päähän mökille ja mä vuorostani pidin meillä tyttöjen iltaa Tiaran ja mun kavereiden Kaislan, Jassun ja Annun kanssa. Jassu värjäsi mun hiukset ja näistä tuli tosi ihanat! Mä valitsin kaupasta samasta hiusvärisarjasta astetta vaaleamman sävyn kuin viimeksi, kirkkaan tummanvaalean ja lisäksi laitettiin vaaleita raitoja. En vain ottanut huomioon sitä että mun hiukset oli haalistuneet niin paljon kahdessa kuukaudessa, että tummanvaalea väri vetäisi nää sen hetkisestä tilanteesta taas astetta tummemmaksi. Mutta ainakin sävy on nyt kohdillaan; ei enää ollenkaan punertava vaan ihanan viileä vaaleanruskea. Ja eiköhän nämä tästä taas pikkuhiljaa haalistu niin jos vaikka seuraavalla kerralla väri olisi sitten tismalleen sellainen kun haluan! Kaislan kanssa katseltiin illalla leffaa Tiaran mentyä nukkumaan ja mä sitten tietysti nukahdin taas puoli tuntia ennen loppua kuten tavallista. Mutta onneksi Kaislaa ei haitannut!
               Eilen Otto mun yllätykseksi kotiutui mökkitunnelmista jo ennen aamukymmentä ja me lähdettiin sitten reippaina koko perhe shoppailemaan Tiaralle vähän syyskamppeita. Mukaan tarttui Kappahlin välikausihaalari, Kangaroosin muotoillut ja nilkkaa tukevat hienot kengät sekä pipo ja parit lapaset. Itselleni löysin vihdoinkin Cubuksesta täydellisesti istuvat farkut kaikkien lököttävien muka-pillihousujen tilalle ja en voisi olla tyytyväisempi! Me päädyttiin siksi tuohon Kappahlin haalariin, että Tiaralle piti ostaa nyt haalari koossa 80 koska 86-kokoinen ois ollut vielä liian iso kun koitettiin paria eri merkkistä. Eli haalari ei mene enää keväällä todellakaan, joten tuntui tyhmältä ostaa pariksi kuukaudeksi superkallista merkkihaalaria kun ainakin netistä lukemieni Kappahl-käyttökokemusten perusteella Kaxs ProXtec -haalarit ovat oikein laadukkaita. Eikä mua ollenkaan haitannut sekään että upouudelle haalarille jäi kanta-asiakas alennuksen jälkeen hintaa vaivaiset 24,95 euroa! Hassua muuten sinänsä, että toi Kappahlin 80-kokoinen haalari ei ole kovin paljoa suurempi kuin meidän talveksi ostettu Molo Kidsin Pyxis -haalari, vaikka se on taas sitten kokoa 86, eli taisi myyjä olla oikeassa kun kertoi niissä olevan nafti mitoitus. Mutta tässäpä vähän näitä ostoksia!
 Mä tykkään hirveästi tuosta haalarista ja toi ötökkäheijastin pohkeessa on ihan paras! Ainoa mikä ehkä vähän harmittaa on se että haalari ei ollenkaan mätsää uusien kenkien kanssa. Kenkiä oli todella vaikea löytää kuten ennustinkin, me vierailtiin valehtelematta ainakin kymmenessä eri kenkäkaupassa ja lopulta melkein jo luovutettuamme Sokokselta löytyi nuo Kangaroosit. Jokapaikasta puuttui juuri Tiaralle sopiva koko tai sitten sopivaa kokoa oli vain tummansinisena tai musta-vihreänä. Mun haaveilemat Crocs -kumisaappaatkin jäi vain haaveeksi neidille kun kenkään jäi lähemmäs viisi senttiä tilaa Tiaran jalan lisäksi. Mutta noihin mä nyt oon todella tyytyväinen ja onneksi ainakin toistaiseksi on sen verran lämmintä ettei niitä tuon haalarin kanssa tarvitse vielä käyttääkään. Ehkä viileämpiin ilmoihin mennessä saadaan sitten kumisaappaatkin  löydettyä jotenkin ihmeen kaupalla niin pääsee neiti rämpimään kuralätäkköihin!
 Siihen oon noissa kengissä tosi tyytyväinen, että muotoillusta pohjallisesta ja erittäin tukevasta varresta huolimatta ne eivät omaa perinteistä susirumaa ensikenkälookia. Vaikka kovasti olenkin lukenut Superfiteistä ja Kavateista niin myyjä vakuutti noiden olevan vähintään yhtä hyvät. Mä en muutenkaan ymmärrä miksi ensikenkien pitäisi automaattisesti olla sellaiset nahkaiset kirjaillulla auringonkukalla varustetut nauhakengät kun ne voi yhtä hyvin olla supercoolit streetlenkkarit ja silti yhtä hyvät ja laadukkaat!
Jenkkilippupipo sopii neidin collegehaalariin täydellisesti ja oon niin onnellinen että löydettiin toinen musta pipo se kadonneen tähtipipon tilalle. Hennesin ohuet lapaset on vaunulapasiksi juuri passelit, vielä pitäisi etsiä haalariin sopivat hanskat (onko ne jotain välikausihanskoja vai mitä nykyään, mun lapsuudessa ne oli kurahanskat) ja sitten just ne kumpparit. Talveksi pitää etsiä vielä pipoja, kengät, joku kaulurisysteemi ja kunnon hanskat myöskin. Villapuku meiltä löytyy jo ja mun mummo neuloo juuri parhaillaan Tiaralle pinkkejä villasukkia valkoisten kaveriksi. Mutta siinäpä se Tirriskän vaatteista, kattokaas mun uusia byysoja!
Farkut on siis Cubuksen Abbeyt, ja mun mielestä ihan mahtavat! Ainoa mikä Cubuksessa ärsytti, oli se että jonotin sovituskoppiin 20 minuuttia sovittamaan noita farkkuja (joita ihan oikeasti on pakko sovittaa että ne istuu) siksi koska n. miljoona 12-vuotiasta (mulla ei ole mitään tuon ikäisiä vastaan) olivat ilmeisesti juuri saaneet viikkorahansa ja sillähän oli pakko rynnätä shoppailemaan (=ostamaan halvinta mahdollista perustoppia jota on aivan pakko sovittaa vaikka niitä onkin kaapissa jo seitsemän eri väreissä!). Mutta ehkä se oli vähän Cubuksenkin vika, noin suositussa ketjuliikkeessä kun luulisi olevan enemmän kuin viisi sovituskoppia mutta noh, aina ei voi voittaa. Tänään halutti ulos eilisen kaupoissa pyörimisen jälkeen ja  käytiin jo päivällä kävelyllä ja vähän puistossa leikkimässä Tiaran kanssa ja tosi hyvin neiti ainakin seisoi ilman tukea myös kengät jalassa, että ehkä se pian tottuu noihin!
Ja sitten mulla olis vielä torstailtakin muutama ulkoilukuvanen jaettavana kun on ollut aika videopainotteisia postauksia tässä viimeaikoina niin on jääneet kuvat vähemmälle!
Ja sitten aattelin vielä esitellä tän päivän asun, joka jo melkein kokonaisuudessaan näkyikin tuossa farkkukuvassa kun se oli niin yksinkertainen, mutta kun mun on pakko hehkuttaa miten paljon rakastan vieläkin viime syksynä ostettuja ihania kiilakorkoplatform-nilkkureitani (toi on sana ihan varmasti!)!
Farkkupaita – Gina Tricot
Musta toppi – H&M
Farkut – Cubus
Nilkkurit – DinSko
Arskat – Glitter
Että sellainen viikonloppu, mulla on ollut hauskaa kyllä ja ilmeisesti Otolla ja Tirriskälläkin. Tiara on oppinut sanomaan namnam syödessään ja on aivan hurmaavan söpö! Toinen suloinen juttu on että Tiara vilkuttaa aina kodille heipat kun me lähdetään yhdessä ovesta ulos, kuinka ihana pieni! Nyt mua tosin masentaa, kurkku tuntuu siltä että huomenna musta ei lähde pihaustakaan ja mun oli äsken pakko käydä hakemassa sukat jalkaan ekaa kertaa kolmeen kuukauteen kun mulla oli niin pirun kylmä, toivottavasti se ei ois kuumeen nousu mikä mua paleltaa. Ensi viikolla onkin tiedossa leffassakäyntiä Saran kanssa, Lintsireissua viikonloppuna ja varmaan kaikenlaista muutakin hauskaa. Ihanaa viikkoa teille kaikille♥

54 Responses to “Viikonlopun vipellyksiä”

  1. jenna sanoo:

    Niin yli-ihania kuvia oot taas tänne pläjäyttänyt, emmä kestä! Tiara on ehkä söpöintä ikinä, kun se on tuon haalarin sisällä! Ja voi, miten tyylikkäänä hän on ollut liikenteessä, kun kattoo noita kuvia jossa Tiara seisoo uudet (on muuten supahienot!!) kengät jalassa ja pipo päässään, äidillä taitaa olla hyvä maku 😉 mutta tää postaus oli taas kerran mahtava! yleensä mä en jaksa lukea mitään pitkiä postauksia, mutta sun postaukset on ihan toista luokkaa. näitä sun postauksia luen mielelläni 🙂

    • Iina sanoo:

      Vooi kiitos paljon Jenna! Tirriskälle sopii kyllä toi haalari kuin nenä päähän :D! Ja noi kengät on supersöpöt! Ihana että tykkäsit ja jaksat lukea pidempiäkin höpötyksiä mun blogista :)!

  2. Anonymous sanoo:

    Ihania löytöjä olette tehneet ja nuo Tiaran kengät ovat tosi hyvän näköiset!Hyvä,että löysitte 🙂 Mukavaa alkavaa viikkoa !

  3. Anonymous sanoo:

    Rakastan noita sun edellisiä hiuksia! Ovathan nuo nykyisetkin tosi kivat mut enemmän tykkään noista sun ”haalistuneista” hiuksista !:)<3

    • Iina sanoo:

      No mäkin tykkäsin niistä mut halusin sen punertavuuden + juurikasvun pois 😀 kunhan nää tästä vähän syväpuhdistavalla shampoolla haalistuu niin nää on just samanlaiset kun edellisetkin mut ilman sitä punasuutta just 😀

  4. hesu sanoo:

    Ihana Tiara ja kaunis sinä!
    Aivan ylisulo toi hellokitty paita^^!

  5. Heini sanoo:

    Meillä oli Nooalla toi sama haalari sinisenä keväällä 2011, oli tosi hyvä ainakin meillä ja kovasti tykättiin. Ja iso plussa hinnasta nimenomaan! 🙂

  6. Anonymous sanoo:

    olkaa ylpeitä ittestänne! Ite ainaki ihailen teitä ja uskon että tiarasta tulee vielä jotain todella upeeta 🙂

  7. Sirkku sanoo:

    eiii vitsi kuin söpöjä kuvia ! ja aivan ihania vaatteita <3 ja noi tirriskän uudet kengät on kyl coolit samoin kuin hapsusaappaat 😀 Mukavaa viikkoa !

  8. Mirka sanoo:

    Mistä toi pipo on? En ainakaan huomannut, että olisit maininnut? Tosi kivoja löytöjä ootte tehneet 🙂

  9. Essi sanoo:

    Söpö toi Tiaran valkee takki ja ihanat kans noi sun nilkkurit! Tollaset mä kapaisit, paitsi mustana vaan:)

  10. jassy ja annu sanoo:

    en kestä ku tiara on niin söpö!! <3 -jassu

  11. Olivia sanoo:

    voooi, tiara on niin ihana kun se on aina niin iloinen ja nauravainen :’) tai ainakin kuvista saa sen käsityksen, aina nauru naamassa! 😀

  12. Anonymous sanoo:

    Voi että se tyttö on vaan päivä päivältä sulosempi <3

    Oli muuten hauska bongata sut Kodin kuvalehdestä 🙂

  13. Emilia sanoo:

    Voi miten ihanat töppöset Tiaralla noissa viimeisissä kuvissa! 🙂

  14. Linkku sanoo:

    Oi Tiara tossa haalarissa! Voiko söpömpää olla 😀

    Ja täytyy viel kehuu miten upeelta näytät, sun kroppa on niin hyvässä kunnossa! Kateus <3

  15. ida sanoo:

    voi, onpa Tiara sulonen noissa haalarikuvissa, ylisöpö! 🙂 ja hei, mistä toi sun ihana harmaa takki (vai onks se takki? :-D) on noissa hissikuvissa, tahdon kans!

  16. Anonymous sanoo:

    Ihania ostoksia! Noi Tiaran lilat kengät on tosi pirteän väriset ja eiköhän Tirriskä totu, kun jo aiemminkin jotain kenkiä käyttänyt! 🙂 Noi sun uudet farkut on myöskin kivat ja sopii syksyn tummempiin vaatteisiin tai miksei värikkäisiinkiin siis kaikkeen. 😀 Toi on muuten totta, että vaatekaupat on täynnä nimenomaa nuoria teinejä!

  17. Hei di sanoo:

    Aivan ihana tuo Tirriskän uus pipo! ja noi hapsukengät! <3
    Mäkin oon miettinyt tota kax:in haalaria, mut haluisin niin kovasti ton punasen enkä tiedä saako M traumoja vanhempana kun ostin sille ”tyttöhaalarin” 😀
    Mä oon ikuisesti katkera mun äidille kun se osti mulle ala-asteella neon oranssin haalarin jossa oli kaikki mahdolliset planeetat! 😀

    • Iina sanoo:

      Kiitoksia!!<3 En usko että M saa traumoja, kun senkin voi asustaa silleen poikamaisesti kumminkin et vaik laivastonsininen pipo ja tumput ja mustat kengät tms 😀 Voi ihana neon oranssi planeettahaalari!! 😀 Mä sain traumoja ku äiti puki mut liian isoon kukkakuvioiseen röyhelöhaalariin jossa mä näytin ihan kukkakuvioiselta lihapullalta ku se ylimääränen haalarikangas kasaantu mun vyötärölle nii olin nii pallo XD

  18. Anonymous sanoo:

    te ootte niin upee perhe! <3

  19. Anonymous sanoo:

    Oi ihana Tiara ja niiiin söpö hymy :3 <3 Oot sairaan kaunis ja IHANAT nuo uudet hiukset!! Sopii tosi hyvin ja näyttää niin luonnollisilta! 🙂 Ja sun kaikki vaatteet on niin upeita, että haluan ne kaikki 😀 Oot muutenki niin ioinen ja positiivinen ihminen, ihana! 🙂 Ainiin, ja SUPER hyvä äiti! <3 Ihanaa syksyä!

    Salla

  20. Ellinoora sanoo:

    Mä oon ostanut ihan ton saman Hello Kitty -takin kirpparilta joskus viime vuoden marraskuussa, kun sain tietää, että tulee tyttö. :–D Se on vaan koko 74, eli ei tulla pitkiin, pitkiin aikoihin sitä käyttämään ellei Lunalle jotain kasvuspurttia tule(se oli vasta nyt 62cm). Hintaa tais olla joku 3e, eli ei haittane vaikka joudutaankin odotella sen sopivuutta. :—D

    Ps. IHANA TIARA ja noi hapsu-tossut on suorastaan rakkautta!<3

  21. Mm sanoo:

    Mä itseasiassa tykkään niistä joistakin ensiaskelkengistä, paitsi niistä sen mallisista, jotka näyttää siltä, että ne on suunnattu vanhemmille miehille : D Sitä mä en vaan tajua, että miks niissä suurimmassa osassa on nauhat tarrakiinnityksen sijaan, ei meinaan pysy ne nauhat hetkeäkään kiinni, ku pikkukädet niitä räplää.
    Meille olis hakusessa nyt jotkut hyvät syys- ja talvikengät, mutta täältä ei vaan mistään löydy kunnollisia jotka kelpuutan, ja jos jotain oon näistä lasten kenkäasioista oppinut, niin se on se, että on ihan sairaan vaikeeta ostaa oikean kokoiset jalkineet noin pienelle 😀 Sikspä mä en uskallakkaan netistä tilata kun siellä ei oo kukaan neuvomassa eikä voi sovittaa, mutta kaipa se on pian pakko, meillä tuo tyttö kulkee vieläkin sandaaleissa : (trendikkäästi sukat sandaaleissa ===D).

    Ihana tuo punainen haalari, ja niin söpö Tiara!♥

    • Saara sanoo:

      Olin aikoinaan kenkämyyjänä muutaman vuoden niin täytyy kommentoida, et syy siihen et niitä nauhallisia on enemmän on se, että ne saa kiristettyä paremmin juuri kyseisen lapsen jalkaan sopivaksi ja niitä siis pidetään ergonomisempana kävelemään opettelevalle lapselle. Mutta onhan ensiaskelsandaaleissakin useimmiten tarrat, enkä hetkeäkään epäile Tiaran tarrakenkien istuvuutta! Meillä 3-vuotias käyttää enimmäkseen tarrakenkiä koska saa itse puettua ne. 1-vuotiaallani taas on todella siro rimpulajalka, ja oon huomannut että Superfitit istuu ”rimpuloihin” parhaiten ja nimenomaan ne nauhakengät, jotka saa kiristettyä joka kohdasta sopivaksi.

  22. Anonymous sanoo:

    Kauniita kuvia taas ja ihania löytöjä ootte tehny! Meillä ne hanskat oli lapsena ihan vaan kurarukkaset. : D Olette ihanan energisiä ja positiivisia. Mahtavan mukavaa syksyä ja jatkakaa samaan malliin!

  23. S. sanoo:

    Tuo haalari on tosi hyvä! Idalla oli se viime vuonna ja nyt se sama haalari on edelleen hyväkuntoisena Oonalla tämän syksyn. Kesti kaikki sorassa konttauksetkin! Ja onhan se nyt hienokin 😀

  24. Anonymous sanoo:

    onks sulla noissa hissis otetuis kuvis ne vanhat hiukset vai uudet? noi on nimittäin ihan täydellisen väriset<3 millä värillä sä oot värjäilly noita hiuksia? uskaltaiskohan tälläsille keskiruskeille hiuksille vetästä tummanvaaleen hiusvärin vai tuliskohan siitä liian vaalee? ku vaaleenruskeella oon koittanu värjätä mutta siitä tulee vaan tummemman ruskeet :s
    oot kyllä tosi kaunis ja tirriskä on söpöliini<3

  25. Anonymous sanoo:

    hui ku se kasvaa nopeesti 😮

  26. Henna sanoo:

    Oooh mä luin tän postauksen vasta nyt ja siellähän se samishaalari! 😉 Niilollekin muuten otin kokoa 80cm ja aika reiluhko vielä oli kun tänään testailin. Menisköhän vielä keväällä… 😮 taitaa olla toiveajattelua 😀

  27. Anonymous sanoo:

    Pakko kysyä, toivon ettet loukkaannu, tai ettei täällä ala mikään kamala pikku tyttöjen vouhkaus, mutta ethän keskity syömisiisi liikaa?
    Näytät aika karun laihalta pienen tytön nuorelta äidiltä. Äitinä oleminen, jotenkin korostaa sitä kysymystä, että eihän kyse ole syömishäiriöstä?

    Olet nätti tyttö, mutta tuo kolhon laiha olemus vie huomion persoonallisen kauniista olemuksestasi. Ole rohkeasti oma itsesi, mutta älä vaan kyttää mitä syöt, anna elämän pyöriä laihuuden ympärillä, sillä olet jo vähän huolestuttavan näköinen.

    Muistakaa äidit, että pienen lapsen / lapsien äitinä on muitakin onnea ja iloa tuovia asioita, kuin uudet vaatteet, merkit ja ulkonäkö. Tällaisia ajatuksia minulla herää, kun luen nuorten äitien blogeja.

    Älkää ottako itseenne tai päivitelkö vanhan, lihavan äipän kommentteina ;)Ihanaa syksyä 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.