Tiaran 1v-bibikset!

17.09.2012
Tiara tuossa kerkesikin julkaisemaan aloittamani luonnoksen aiheesta, kunnioitettavana saavutuksena luonnokseen olin saanut kirjoitettua ainoastaan sanan ”Tiaran” otsikkoon. Mutta jos vaikka nyt saisin ihan itse tämän valmiiksi ja julkaistua! Perjantaina meillä oli siis synttäritohinat täydessä vauhdissa ja ensimmäinen vieras Nettakin saapui jo meidän luokse. Lauantaina aamulla viimeisetkin pitkänmatkan vieraat tulivat perille ja aamu kuluikin leipoessa vielä ja laittautuessa. Harmillisen moni ihminen ei päässyt paikalle, mutta meidän oli järjestettävä juhlat niin että ne sopivat pitkänmatkan vierailijoiden aikatauluihin, mun äitini onneksi tulee tänne jo ensi viikolla ja sitten päästään juhlimaan niin Tiaran, mun kuin äidinkin synttäreitä vaikka yhtä aikaa, me kun ollaan kaikki synnytty ihan lähekkäisinä päivinä. Mutta nyt voisin sen pidemmittä höpinöittä laittaa ”vähän” synttärikuvia, toisin sanoen suurimmaan kuvapläjäyksen mitä blogissa on vähään aikaan nähty!
 Tiaralla on tälläinen uusi ”en varmana hymyile kameralle vaikka mitä yrittäisit” -vaihe meneillään joten kaikissa kuvissa neiti on aivan vakavana. Harmittaa kun kuvista ei välity ollenkaan meillä vallinnut riehakas riemun kiljunta, jokapaikkaan pyöriminen ja hyöriminen, into parista ilman tukea otetusta askeleesta ja lahjojen avaamisen hauskuus. Mutta hauskaa meillä tosiaan oli ja Tirriskällä varmasti kaikkein eniten!

 Ennen juhlia Tiara otti rennosti, makoili vähän lattialla ja kierteli sylistä syliin. Välillä yritti varastaa vähän karjalanpiirakkaa ja onnistuikin, munavoi on neidin uusi lemppari!

Juhlapöytä näytti sitten loppujenlopuksi tältä. Lopputulos oli aika koruton, mutta ruoka onnistunutta. Voin jopa itsekin kehua onnistuneeni ainakin limevalkosuklaakakun ja munavoin suhteen, ruisnappi -skagenit taas olivat Oton käsialaa ja menivätkin kuin kuumille kiville (niitä tuli kolme kuvassa näkyvää annosta ja ne hävisivät alta aikayksikön pöytään ilmestyttyään). Täytekakut ei todellakaan oo se mun juttu, ensi kerralla varmaan tilaan joko leipomosta tai jätän kokonaan tekemättä koska ulkonäkö ei ikinä ole sellainen kuin haluaisin. Maku on aina juuri sellainen kuin haluankin, mutta ulkonäkö ei koskaan! Mutta enpä ota stressiä, meillä ei ole enää jääkaapissa kuin pieni muru täytekakkua, kaikki muut on jo syöty joten eiköhän se kerro siitä että vieraille ruuat maistuivat kumminkin.
 Yritettiin saada Tiaraa puhaltamaan kakkukynttilä (muodon vuoksi, ei me oletettukaan että se onnistuisi vaikka Tiara osaakin puhaltaa ihan hienosti :D), mutta minähän sen lopulta puhalsin!
Tirriskä maistoi pienen palan kakkuakin ja tykkäsi kovasti, mutta karjalanpiirakat oli selkeästi sitä suurinta herkkua varsinkin munavoin kanssa.
 Ensimmäisessä kuvassa pollea synttärisankari, seuraavissa iloiset Kaisla ja Kim!
Siinä osa Tirriskän lahjoista! Ihana palapeli oli todellakin lahja Tirriskän mieleen ja nukke myös, sitä onkin hoidettu jo kovasti! Kiitos kaikille ihanille ihanista lahjoista♥
Neiti availi isin kanssa Baby Born -pakettia aivan onnesta soikeana ja tuijotteli nukkea ensin ihmeissään.
 Sitten päästiin hoitamaan nukkea ja sille annettiinkin monta halia ja pusua ja tungettiin tuttipulloa mahalaukkuun asti vähintään. Muutaman kerran kokeiltiin että miltäs se tuntuu kun hakkaa nukella lattiaa ja sitten taas pussailtiin, eiköhän noista ihan hyvät kaverit tule!
 Tässäpä myöskin lahjojen kirjoa, aika tyttömäiseltä näyttää näin yhteen ympättynä! Pieni pinkki sanakirja on kyllä tosiaan pinkein sanakirja ikinä, aika hauska kirja kantokahvoineen! Tiara myös rakastui ihanaan Pentikin pupuun ja uusiin pinkkeihin kylpyankkoihinsa!
 Mummu oli laittanut neidille muutamat tumput kummitädin matkaan sekä lisäksi ihanat pupusukat jotka kuvasta puuttuvat!
 Palikat osoittautuivat suurmenestykseksi, varsinkin mun ja Oton rakentamien tornien rikkominen. Alarivin ensimmäisess kuvassa tuutuväinen Otto kun sai rakennettua niin korkean tornin, seuraavissa tyytyväinen Tirriskä hajoittamassa tornia.
Synttäreiden jälkeen Tirriskä oli aivan naatti ja nukahtikin samantien kun pääsi sängylle uuden unelmanpehmeän Pentik-pupunsa kanssa. Oli se vaan aika suloinen väsynyt päivänsankari, ja niin hirveän reipaskin vielä! Kertaakaan ei kiukutellut eikä vierastanutkaan vaan konttasi menemään ympäri huushollia innosta kiljuen!
Huomenna onkin sitten mun omat
21v -synttärit ja ajattelin huomenna julkaista synttäripostauksen mun omista pirskeistä lauantai-illalta. Torstaina on Tirriskän oikea synttäripäivä ja silloin sitten 1v -postausta! Hirveästi mulla olisi ideoita tälle tunteita ja ihania muistoja herättävälle viikolle myös blogin puolella, katsotaa mitä saan aikaiseksi kun meillä on taas perinteisesti oikein tapahtumarikas viikko tulossa. Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille♥
PS: Kello 00.00 ollaan oltu Oton kanssa kihloissakin jo vuosi, hullua! Mä muistan kuin eilisen nää samat päivät viime vuonna, erityisen hyvin tietysti sen kun Otto kosi mua mun synttäripäivänä (-yönä) ja tietenkin Tiaran syntymän!

Kommentoi