Moikka pitkästä aikaa!

26.09.2012
Täällä nyt on ollut jos jonkinmoista spekulaatiota mun poissaolosta ja mä pahoittelen yli viikon hiljaiseloa, mutta sille on syynsä. Kuten olen blogin facebook -sivustolla jo viikko sitten kertonutkin, me oltiin koko perhe kipeänä ja vasta tällä viikolla on alkanut olo parantumaan vähän. Edelliseen postaukseen tulleet aika törkeät kommentit tietysti ovat myös osasyy siihen että kirjoittelu ei ole pahemmin huvittanut sängynpohjalta kuumeisena ja migreenin kourissa. Mä en koe olevani velvollinen ottamaan hymyssä suin vastaan kaikkia ilkeyksiä joita ihmiset vain ikinä jaksavat keksiä vain siksi että mulla on blogi ja mun mielestä on aivan naurettavaa edes ajatella niin. Senpä takia blogi tuleekin lähiaikoina kokemaan muutoksia, joiden laajuutta en aivan vielä ole päättänyt mutta jotka kaikki tulevat kyllä huomaamaan. 
            Mä niin kovin mielelläni jatkaisin mun blogia sellaisena kuin se on, mutta en vain kertakaikkiaan kykene siihen enää, tää kun ei todellakaan ole ensimmäinen kerta kun näitä kommentteja mun blogiin tulee. Ei kukaan halua lukea tuollaisia asioita joita te jotkut musta kirjoittelitte, varsinkaan niitä mitä mä oon jättänyt julkaisematta. Mun pappaa lainaten ”Hulluahan se on laittaa itsensä sinne toisten haukuttavaksi”. Mun pappa on oikeassa, me bloggaajat ollaan hulluja, kun altistetaan itsemme vapaaehtoisesti kamalille idiooteille, mutta minkäs sitä mahtaa kun tää on silti niin pirun ihana ja antoisa harrastus! Mutta niin hullu mä en halua enää olla että saisin samanlaisia kommentteja kuin tähän asti.
             Mä haluan vielä kerran kiittää teitä kaikkia jotka olette mielettömiä kannustuskommentteja edelliseen postaukseen jättäneet,jokaikisen niistä oon kyllä lukenut moneenkin kertaan ja te ootte ihan parhaita♥♥♥ Mä en tiedä milloin palaan normaaliin postausarkeen, koska en tosiaan ole  vielä päättänyt mitä mä teen blogin kanssa tulevaisuudessa, mutta siihen asti meitä voi seurata edelleen facebookissa ja nyt myös Instagramissa jota vihdoin oon oppinut käyttämään, @iinalaura on nimi. Toivottavasti mä keksin pian oikeanlaisen uuden tavan toteuttaa postauksia jotta pääsen vihdoin kertoilemaan kuulumisia ja kaikkea muutakin kivaa. Sen verran voin kertoa kuulumisista että äiti tuli tänään tänne (jee!!), Tiaralla on huomenna valokuvaus vauvakerhossa (jee!!), muutto on aikaistunut huikeasti yhdellä päivällä (jee!!) ja mennään viikonloppuna ostamaan meille uusi sohva (jee!!).
Ihanaa loppuviikkoa♥
Kuvissa iloinen Tirriäinen uudessa Missoni for LINDEXin ihanassa bodyssa♥

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.