Rennosti kavereiden kanssa

15.03.2013

Eilen näin pitkästä aikaa mun ystävää vuosien takaa, Parisia, sekä Tipan kummitätiä Nonaa ja aamulla nautiskeltiin aamukahvit mun ihanan naapurin kanssa. Oli siis kerrankin ohjelman (ja seuran- ) täyteinen päivä tämän lepäilyn keskelle! Miten piristävää onkaan nähdä ystäviä ja unohtaa hetkeksi kaikki raskauden tuomat kolotukset ja vaivat. Tiarakin oli haltioissaan kavereista ja höpötti minkä kerkesi. Meillä pistetään vieraatkin lattialle leikkimään legoilla ja ainakaan toistaiseksi kukaan ei ole uskaltanut valittaa tästä käytännöstä!

Mun oli alunperin tarkoitus leipoa mokkapaloja mutta juuri hetkeä ennen vieraiden saapumista huomasinkin että tomusokeri oli loppunut! Onneksi äiti sitten keksi että me voitaisiin tehdä lettuja niiden sijaan ja täytyy sanoa että kyllä äidin tekemöt letut mansikkahillon kera pesivät mokkapalat mennen tullen! En tiedä liittyykö tähän pesänrakennusviettiin jotenkin mutta mulla on kamala leipomisvimma ihan kokoajan, googlailen herkkureseptejä jatkuvasti ja tekisi mieli kokeilla valmistaa whoopieseja, cake popseja  tai vaikka ihania uunijäätelöannoksia. Koitan kuitenkin vähän pitää näistä linjoistakin huolta ja oon onnistunut vastustamaan kiusausta toistaiseksi, mutta ristiäistarjoiluihin aion kyllä tosissani panostaa!

IMG_6504x IMG_6510 IMG_6511 IMG_6514 IMG_6531 IMG_6545 IMG_6552 IMG_6555x IMG_6562 IMG_6577Tiaralla on ollut taas viikko täynnä loistavia oivalluksia, mä oon jopa muistanut kirjoittaa niistä parhaimmat ylös ja ajattelin jakaa niitä teidänkin kanssa näin perjantain kunniaksi!

”Äiti nainen. Isi mies. Mummu nainen. Tiara tyttö. Kaunis! Vauva sikko tyttö. Kaunis!” Voisiko tuosta päätellä että Tipan mielestä tytöt on kauniita mutta naiset ja miehet ei ja jos voi niin miksihän on näin?

”Kohta isi tulee töistä! Tanssii isi hiiri, Tiara ylös. Muskiini! (=musiikki)” Tiara rakastaa yli kaiken kun isi nostaa syliin, laittaa Hilarius Hiiren soimaan  ja tanssii Tipa sylissä <3 ja tuosta lausahduksesta on erilaisia versioita joka päivä Oton ollessa töissä!

”Kidsssing! Maikkari! Mainos!” Edelleen se sama Kidsingin mainos telkkarista mutta nyt Tiara on napannut ohjelman nimen lisäksi jo Maikkari- ja mainos -sanatkin! En käsitä miten voi oppia tuollaisia sanoja ihan tuosta noin vaan kun eihän ne edes tarkoita Tiaran käsityskyvyllä mitään kovin konkreettista.

”Popsi popsi ponkkanaa! Omenaa! Mansikkaa!” Neiti oli siis menossa nukkumaan ja lauleskeli sängyssä itsekseen, ihana<3

”Laittaa musikki! Pidä musta kiinni! TIUKKA!”Mä oon siis muutaman kerran (kröhöm, muutaman) kuunnellut Spotifyn toplistaa ja sillä listalla on mm. tuo Teflon Brothersien biisi jossa Meiju Suvas käskee pitämään kiinni tiukemmin ja joka on ilmeisesti tehnyt kovan vaikutuksen Tiaraan. Mä istuin tosiaan Oton tietokoneen ääressä tekemässä kauppalistaa eikä olla kuunneltu musiikkia pariin päivään mutta näin Tiara mulle sitten päätti ilmoittaa ja pontevasti osoitteli tietokoneen näyttöä samalla.

Tässäpä näitä muutama, ollaan me kyllä saatu hihitellä Tipan jutuille muutenkin ja unohdin varmaan suurimman osan mutta nämä on jäänyt viimepäivinä parhaiten mieleen! Nyt toivottelen ihanaa perjantaipäivää kaikille ja alan käymään noita kysymyksiä urakalla läpi. Mahtavaa viikonloppua ihanat<3


41 Responses to “Rennosti kavereiden kanssa”

  1. maru sanoo:

    Se pitää varmaan tyttöjä kauniina sen takia kun puhutte ”tiara kaunis tyttö” ja vieraat selittää ”kaunis tyttö”.tiara ei kuule varmaankaan että sanoisitte toisianne kauniiksi tai ei osaa siihen kiinnittää huomiota samalla tavalla kuin siihen että sanotte sitä kauniiksi.

    • Iina sanoo:

      Aivan totta muuten :)! Kyllä se taitaa kuulla että Otto sanoo mua kauniiksi mutta ei Otto kyllä yleensä silloin sano että ”äiti on kaunis” vaan suoraan että ”sä oot kaunis” mulle niin Tiara ei varmaan osaa yhdistää 🙂

  2. murmeli sanoo:

    Voi että se tyttö on oppinut PALJON! ♥ Valtterilta ei VIELÄ kunnon sanoja tuu, mutta pikkuhiljaa, kovasti kirjoista ja lehdistä näytän ja kerron juttuja sille mitä tehdään 🙂

  3. Anna sanoo:

    Eikä, ihania noi Tiaran lausahdukset! 😀 En malta odottaa että oma tyttö alkaa puhua… 🙂

  4. Mintue sanoo:

    Ihanan tasapainoinen tuo kuva, jossa Nona istuu Tiaran huoneessa! Jäin jostain syystä tuijottamaan sitä melkein pidemmäksi aikaa kuin Tiara-söpöläistä. 😀 Todella vangitseva katse Nonalla, ehkä se oli se. 🙂

    Muista ihmeessä kirjoittaa noita Tiaran oivalluksia ylös! Mun äiti on kirjoittanut paljonkin mun oivalluksia ja oon niille saanut nauraa monet kerrat näin aikuisena. Niistä myös voi nähdä sitä sanavaraston karttumista, mikä taitaa Tiaralla olla tällä hetkellä ihan huipussaan. 😉 Taitaa tytöstä tulla kirjallisesti hyvinkin lahjakas… 🙂

    • Iina sanoo:

      Nona on kyllä kaunokainen<3 🙂

      Ja joo mä oon koittanut vauvakirjaan rustailla noita juttuja, voin vain uskoa että niistä on hupia muksulle itselleenkin sitten isompana ;D! Ja tuntuu kyllä että nyt viimeiset pari kuukautta Tiara on napannut jatkuvasti niitä sanoja, kokoajan vaan enemmän ja enemmän 🙂 Kohta puhuu varmaan enemmän kun isi ja äiti yhteensä :DD!

  5. E sanoo:

    Niin ihania juttuja tulee teidän Tiaralta!! Mulla on kans toi leipomisvimma ollut päällä, sekä myös kokkailuinnostus. Ja nimenomaan uusia juttuja tekee mieli kokeilla. Pitäis leipookin pakkaseen kaikkea niin olis vauvan syntymän jälkeen valmiina herkkuja tarjottavaksi!

  6. Umpsit sanoo:

    Ihana Tiara! 🙂

  7. Inga sanoo:

    Ihana Tiara ja sen ”lausunnot”! 🙂 Tipan eka kuva on niin södeee… <3

  8. Noora sanoo:

    Haha ihanan tomera Tiara siellä huulet tötteröllä. 😀 Söpö!

    Joo älä puhu tuosta leipomisvimmasta, mäkin olen vääntänyt kylään tulleille vieraille kaikenmaailman täytekakut ja mustikkapiirakat tässä lähiaikoina ja pahintahan tässä on se, että oon herkuttomalla dieetillä synnytykseen asti vauvan ison koon takia. 🙁 Oon mä kuitenkin vähän aina uskaltanut maistaa ja mies on onneksi syönyt kaikki loput jämät 😀

    Kiitti muuten tuosta sairaalakassipostauksesta, pitänee varmaan itsekin alkaa jo pakkailemaan kun on enää 6 vkoa (!!) laskettuun aikaan. :O

    • Iina sanoo:

      Hahah jep, meidän tötteröhuuli<3 😀

      Ja voi hitsit, no mut sit synnytyksen jälkeen voit syödä vaikka kuinka paljon kun imetys kuluttaa, nii otat sit kaikki herkut takas mitä oot nyt menettänyt ;D! Ei oo onneksi kauaa enää 🙂

      Olispa mullakin vain kuusi viikkoa, mut ei! Tänään tasan seitsemän 🙁 Mutta perässä tullaan! 😀 hyviä vointeja :)!

  9. Kastanjapuu sanoo:

    Voi ihanuus! Pitääkin nyt kertoa, että meidän 1,5-vuotias poika on ihan Tiara-fani!Äsken se ajeli bobbycarillaan ympäriinsä (mikä on sen lempipuuhaa), mutta kun kysyin että tuutko kattomaan Tiarasta kuvia niin se oli salamana mun sylissä ja hoki Tia-a, Tia-a 🙂 Sit kysyin jossain vaiheessa että meetkö taas autolla ajamaan, vastaus oli tiukka ei! Piti saada kattoa vielä Tiaran puuhia ja sit kun kuvia ei enää ollut niin lähti taas kaahailmaan autollaan 🙂

  10. Emppu sanoo:

    Oi oi oi, ihana Paris! ♥

    Ja voi miten Tiara jo höpöttelee paljon, ihana pikkutyttö! 🙂

  11. Nimetön sanoo:

    Voi! Sä vaikutat jotenkin niin hyvältä ja tasapainoiselta äidiltä! (: ja on kyllä tiarakin aivan ihana! (: Mutta yksi asia minua jäi mietityttämään, nimittäin asuuko sinun äitisi teillä nykyään vai onko hän vaan auttamassa kodin pyörittämisessä ja tiaran hoidossa, kun sinun täytyy levätä? Nimittäin itselläkin oli raskausaikana oma äiti apuna. Vaikka minulla onkin mies, en kyennyt siltikään pyörittämään normaalia lapsiperheen arkea supisteluista johtuen ja se harmitti minua aivan vietävästi. Olisi ollut niin ihana leikkiä
    rakkaan poikani kanssa, mutten kyennyt :/ mutta voimia sinulle (:

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos :)! Siis ei äiti asu meillä, äiti on täällä apuna siihen asti että vauva syntyy koska mulla on nostokielto ja mun pitäisi sen lisäksi myös levätä paljon eli arjen pyörityksestä Tiaran kanssa ei oikein tulisi mitään silloin kun Otto on töissä. Muakin harmittaa kovasti mutta onneksi äiti on hyvä apu ja ei tässä ole enää montaa viikkoa jäljellä!

  12. Laura sanoo:

    En olekaan aiemmin kommentoinut mitään, vaikka olen blogiasi lukenut siitä asti, kun Tiara oli n. kuukauden ikäinen. Halusin kuitenkin tulla kertomaan, että blogisi on yksi lempiblogeistani, vaikka elämäntilanteeni onkin ihan erilainen! Kirjoitat todella hyvin ja blogisi on ihanan piristävä 🙂 Nuo Tiaran oivallukset ovat kyllä ihania, rupesi hymyilyttämään! Tiara on muutenkin yksi suloisimmista lapsista joita olen nähnyt!

  13. Nimetön sanoo:

    Ihan uskomaton pikkuneiti ja hänen puheenkehityksensä! Tiara on varmasti puolisen vuotta edellä tässä asiassa ikätovereitaan 🙂

  14. Jarno sanoo:

    Lettui mullekki.
    Tiara on vaan niiiiiiin kaaauis <3

  15. popsi popsi ponkanaa. Ihana toi ponkkana sana! ♥

  16. Emppu sanoo:

    Ihan käsittämättömän taitava höpöttelijä Tiara!!! Miten voikaan olla noin ihana ja lahjakas tyttö! 🙂

  17. mirzu sanoo:

    voi miten söpsöt vaatteet tiaralla ja muutenki niiiiin ihana <3 ja voi että leipominen on kivaaaa! oon aatellu kans et noita whoopies:eja ois kiva kokeilla! et jos koitat tehä niitä nii kerro sitten miten onnistui ja oliko hyviä ::)
    vähän muuten tiara osaa jo puhua paljon 😮 ihana toi vika XDD voi kun saisit noita videolle!!

    • Iina sanoo:

      Tiara kiittää<3 Ja mäkin haluaisin noi videolle, mut jos et oo nähnyt niin aiemmat Tipan höpötysvideot löytyy mun youtubekanavalta nimellä "Iina Laura" :)! Mä kerron jos whoopiesit onnistuu (ja varmaan kerron kyllä vaikkei ne onnistuiskaan :D)! Mukavaa alkavaa viikkoa sulle 🙂

  18. Mimosa sanoo:

    Ei vitsi miten ihania noi Tiaran jutut, pisti kyllä hymyilyttämään 🙂 Ja nyt mun alko tekee mieli lettuja tai jotain muuta hyvää. On vaan niin kipeä olo ettei jaksais oikein alkaa leipomaan mitään. Onneks pakastimessa on mokkapaloja! 🙂

  19. aiti sanoo:

    Voi ei mitä ihania kuvia Tiarasta taas <3 söpö typy kyllä todella! Ihana aina lukea blogiasi, niin mielenkiintoista tekstiä että! Kyllä on jollakin vaan kirjoitustaitoa! Löysin sut vasta kideblogeista, kultahipun kautta ja oon niin tykästynyt. Itelläni on 3 vkon ikäinen tyttö ja nää arkipostaukset ehkä eniten on just sitä mitä nyt tykkään lukee. :)Tää vauva-aika on kyllä maailman ihaninta ikinä! Kaikkea hyvää teille<3

    • Iina sanoo:

      Hurjan paljon kiitoksia, mukavaa että tykkäät ja tervetuloa mukaan :)! Ja paljon onnea ihanasta pikkuisesta tytöstä<3! Vauva-aika on ihanaa ja antoisaa, ihanaa vauvavuotta siis teille! Ja kiitoksia tosi paljon<3 Saa tulla jatkossakin kommentoimaan!

  20. sugarapple sanoo:

    Tiara on kyllä niin sulonen tyttö:)! Kuulostaa niin söpöiltäkin noi sen jutut!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.