Iloinen viikonloppu

09.06.2013

IMG_4450 IMG_4457 IMG_4464 IMG_4473Moikka! Meillä on ollut tosi kiva viikonloppu vaikka eilisen Otto viettikin töissä. Eilen hengailtiin meidän maailman parhaan  lempparinaapurin Oonan kanssa päivällä ja Tiara oli ihan innoissaan kun sai leikkiä Oonan kanssa legoilla. Käytiin pihalla ulkoilemassa ja muksujen nukkuessa höpöteltiin ummet ja lammet. Onneksi Tipallakin oli tekemistä sillä neiti ei meinannut pysyä pöksyissään sen jälkeen kun aamulla kerroin ohimennen että mummu ja Mörkö tulisivat. Kovasti Tipa suunnitteli kuinka sitten hän menisi mummun kanssa keinumaan ja ”Mörkö tulee, Tiara silittää vähän sievästi!”.

Iltapäivällä äiti sitten saapui Oulusta meille ja voin kertoa että ikinä en ole kuullut Tiaraa vielä niin iloisena tähän mennessä kuin eilen mummun astellessa ovesta sisään Mörkön kanssa! Tiara kiljui ja kikatti ja pyöri ympyrää ja halusi syliin ja halusi silittää Mörköä ja voi sitä riemun määrää. Ihana pieni! Musta on mielettömän ihanaa että meidän pitkästä välimatkasta huolimatta Tiaralla (ja toivottavasti tulevaisuudessa myös vauvalla) on upea ja ainutlaatuisen läheinen suhde mummuunsa.

Illalla Tiaran ja vauvan mentyä nukkumaan me hiippailtiin Oton kanssa ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen viettämään hetki ihan kahdestaan, ilman lapsia. Äiti jäi valvomaan lasten unta ja me mentiin tuohon läheiselle merenrannalle istuskelemaan tunniksi ja voi että teki hyvää. Istuttiin ja juteltiin ja halittiin, tunsin taas itseni ihan vastarakastuneeksi pikku-Iinaksi. On mulla aika ihana mies! Sitten oli ihana palata kotiin nuuskuttamaan vauvan varpaita♥

IMG_4479x IMG_4490x IMG_4520xSunnuntain asu / Paita ZARA / Housut BIKBOK / Kengät H&M / Laukku River Island / Aurinkolasit Gina Tricot

Tänään ollaan käyty kävelyllä ja Tiara kävi puistossa mun äidin kanssa leikkimässä. Ei ole neiti huolinut äitiä tai isiä koko päivänä kun vain mummu kelpaa! Kauppaan Tiara sentään lähti meidän kanssa vaikka mummu jäikin huilimaan, ja tuossa kuvassa on mun päivän asu kuvattuna kauppareissulla. Tuossa kuvauspaikalla tuuli ja mua naurattaa kun toi viimeinen kuva näyttää niin hassulta sen tuulen takia, oli pakko laittaa se siksi!

IMG_4524x IMG_4560 IMG_4567 IMG_4572 IMG_4576Kuvista varmaan välittyy Tiaran iloisen riehakas olemus? Neiti kaatui illalla rättiväsyneenä sänkyyn iloisen ja touhukkaan päivän jälkeen. Vauveli-ihana on ihan hirmuisesti alkanut jokeltelemaan ja hymyilemään, nyt saattaa jo satunnaisten kujerrusten lisäksi tulla pitkiä jokelluksia ja isojen hymyjen lisäksi mä vannon että toi pikkuneiti on hihitellyt pari kertaa, siltä se ainakin on kuulostanut! Ihania tyttöjä molemmat. Nyt alkaakin sitten puuhaa täynnä oleva ristiäisviikko, tätä on odotettu ja lauantaina neiti saa nimensä, iik!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, ootte parhaita♥♥

PS: Käykää blogin FB-sivuilla kurkkimassa ihana video meidän vauvan leveästä hymystä!


39 Responses to “Iloinen viikonloppu”

  1. Nimetön sanoo:

    Jotenki tää pienempi typy näyttää kuvien perusteella ainakin tällä hetkellä enemmän sulta 🙂

  2. teekuppi sanoo:

    Lapsen ilo on aina aito! Suloisia kuvia Tiarasta! 🙂

  3. Annukka sanoo:

    Oikeesti, minkä värinen sun naama on. Järkyttävä!

    • janita sanoo:

      Mitä ihmettä? 😮 ihan normaaliltahan tuo näyttää 😀

    • Jambu sanoo:

      mikä siinä nyt nii kamalaa on? päivettynyt väri iholla? pitäskö sitä olla kalpeena?

    • Jelena sanoo:

      Joo, en kyllä nyt mäkään nää Iinan kasvoilla mitenkään erikoista väriä, joka olisi ihan hirveä.

      En voi oikeesti ymmärtää, että miksi taas piti tällainen törkeämpi kommentti laittaa. Varsinkaan, kun tuo kasvojen väri ei ole mikään kamala. Normaalilta päivettyneeltä iholtahan tuo näyttää 😀 Ainakin mun silmissä!

    • Iina sanoo:

      Ihan normaali, ruskettunut nassukka mulla ainakin omasta mielestäni on ja ilmeisesti muidenkin? 😀 Toki tuossa mun ja vauvan yhteiskuvassa meikit ei todellakaan ole mitenkään tiptop enää kun kuva on otettu myöhään illalla ja tarkoituksena ei ole esitellä mun meikkiä vaan meidän söpöä vauvaa jonka kanssa höpötellessä saattaa meikin tiptop-asteisuus vähän kärsiä 🙂

  4. laura sanoo:

    Ihana nuo viimiset kuvat Tiarasta ! 🙂 tsemppiä tulevaan viikkoon vaikka on varmasti kiireinen, kyllä sä siitä selviit 🙂

  5. Saara sanoo:

    Voi Iina, olet niin kaunis nainen! Valtavan suloisia kuvia Tiarasta ja pikkuneidistä taas <3 tsemppiä ristiäisviikkoon, täällä ainakin jo odotellaan malttamattomana, minkä nimen pikkuinen saa! 🙂

  6. Odottelen innollaan vauvelin nimeä!

  7. Bella sanoo:

    Nyt muistin tulla kysymään että vieläkö teillä on niin että Otto puhuu Tipalle ruotsis ja sä suomea?

  8. Nimetön sanoo:

    Ihana Tiara ja isot sädehtivät silmät! 🙂

  9. Sonja sanoo:

    Onpas vauva ihan äitinsä näköinen! Tiaralla alkaa ikänsä ppuolesta olemaan paljo omia piirteitä mutta vauvasta yhdennäköisyyden huomaa kyllä kilometrin päähän 🙂

  10. Nimetön sanoo:

    Missä sä Iina käyt töissä, vai oletko supersuloisten
    lapsiesi kotiäiti? Tiara on ihan sikasuloinen!:D

  11. Suvi sanoo:

    Voi mitä pikku söpöliinejä teillä onkaan, Tipa on niin suloinen kun pitää pientä kädestä. JA kyllä välittyy hyvin kuvista Tipan iloisen riehakas olemus! Ihana tuo vika kuva. 😛

    Me päästiin kans viikonlopulla viettämään miehekkeen kanssa laatuaikaa kunnolla, kun oltiin T:n mummolassa. 🙂

    Mukavaa alkavaa viikkoa ja paljon jaksuja järjestelyihin! 🙂

    • Iina sanoo:

      Molemmat typyt on kyllä niin ihania että saa olla iloinen ja ylpeä<3 😀

      Ja voi miten kiva että saitte viettää kahdenkeskistä aikaa, se on arvokasta :)!! Mukavaa viikkoa sinnekin ja kiitoksia hirmuisesti<3

  12. Pihla sanoo:

    Jokainen voi ajatella tän omal taval et onks tää sairasta vai ei. Mun mielest ihan normaalia. Elikkä siis, näin teistä unta viime yönä! Se oli ihan sellai lyhyt mut mieleenpainuva. Oltiin jossain sisällä minä, sinä iina, tiara ja vauva. Mä leikin hirveesti Tiaran kans ja Tiara tykkäs tosi paljon leikkii mun kans. Samalla juteltiin sun kanssas kaikkee maan ja taivaan väliltä vaikkei edes tunnettu mut tuntu et oltais tunnettu aina! Siinä sit aikamme leikittii ja vauva nukku sen koko ajan kunnes te sit lähitte ja mä jäin yksin. Mulle jäi siin unes sellai fiilis et haluun enemmän tutustuu teijän perheeseen, olitte niin ihania! Ja todellisuudessaki oon samaa mieltä, te vaikutatte niiin ihanalta perheeltä että varmasti olis tutustumisen arvoinen 🙂 oon teijät kerran nähny columbuksessa ja voi että ku tuli sellanen fiilis et pakko mennä moikkaa mut en sit viittiny 🙁

    • Iina sanoo:

      Hihi voiei mikä ihana uni :D! Kiitos tosi paljon<3 Ja hei tuu ihmees moikkaamaan jos viel näät meitä jossain, musta on vaan kiva kun tyypit tulee juttelemaan, siitä tulee hyvä fiilis! Mukavaa viikkoa♥

  13. Kurojaki sanoo:

    Voin kyllä nyt ihan rehellisesti sanoa, että eläissäni en ole nähny yhtä suloista lasta kuin Tiara! Ja todellakin tarkoitan sitä. Tiaran masuasukki ajoista lähtien olen tätä blogia lukenut.. Vauvelistakin tulee varmasti yhtä ihana. Tosin meidän napero on maailman suloisin, mutta Tiara tulee hyvänä kakkosena! 😉

    • Iina sanoo:

      Voi miten ihanasti sanottu :D! Tiaralla on kyllä ihan äärettömän kauniit piirteet, en voi kieltää! Ja ainahan se on niin et omat lapset on sulosimpia, ja niin sen kuuluu ollakin :)! Mukavia kesäpäiviä teille!

  14. maisse sanoo:

    voieei, kui söpö tuo viimeinen kuva !! aivan ihana :))

  15. Maija sanoo:

    Sulla on kyllä maailman söpöimmät tytöt!

  16. Nimetön sanoo:

    upeat noi housut sun päällä 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.