Uusi postaus, vanha tarina: kiirettä, kiirettä ja kiirettä. Miksi musta tuntuu että kiireet ei koskaan hellitä vaan aina vähän lisääntyy pikkuhiljaa salakavalasti? Jotenkin sitä hommaa vain aina kertyy ja kertyy ja sitten huomaakin yhtäkkiä ettei ole istunut itsekseen alas ja syönyt rauhassa jäätelöä blogisuosikkeja lukien moneen viikkoon! Tänään mä aion ottaa rennosti, ulkonakin on kökön näköinen ilma niin voi hyvällä omallatunnolla viettää yhden pyjamapäivän. Zelda nukkuu ja Tiara lukee kirjoja, ah mikä ihana rauhallinen hetki.

Musta tuntuu että viime aikoina olen vähän valahtanut kiireisestä suorittajan puolelle, en enää osaa rentoutua vaikka joskus saisinkin nipistettyä hetken ettei tarvitse tehdä mitään. Takaraivossa kummittelee ainavain uusi puuha joka on tekemättä; sähköpostit, kommentit, uusi postauskin pitäisi kirjoittaa, blogin Facebook -sivut, hääblogin päivitys vain muutamia mainitakseni – ja sitten samalla mulla on nämä meidän kaksi ihanaa pientä palleroista joista huolehdin sekä koti. En valita, olen maailman onnellisin siitä että olen tässä pisteessä ja teen edes osapäiväisesti työkseni hommaa jota rakastan: kirjoittamista.

Joskus vain kaiken yhteensovittaminen arjessa tuntuu haasteelliselta, mulla kun sitä selkeää työaikaa ei ole vaan hommat täytyy tehdä silloin kun arkipuuhilta kerkeää. Blogihommiin saattaa helposti kulua vain yhden päivän aikana neljästä viiteen tuntia jos laskee kuvien ottamisen, niiden läpikäymisen, sähköpostit, kommentit ja uuden postauksen kirjoittamisen! Osan saan hoidettua tietysti silloin kun Otto on töissä ja neidit joko päikkäreillä tai puuhailevat omiaan, mutta vähintään viitenä iltana seitsemästä tyttöjen mentyä illalla nukkumaan lähestulkoon mun koko ”vapaa-aika” kuluu näihin blogijuttuihin. Se on mulle ihan okei, mutta mun täytyisi löytää se taito rentoutua edes niinä parina vapaailtana uudelleen! Pitäisi kyetä päästämään hetkeksi irti kaikista velvollisuuksista ja olla vain.

Onneksi on Otto joka muistaa sanoa mulle kun stressaan liikaa ja yllättää esimerkiksi itsetekemällä herkkujälkkärillä tai tuomalla kaupasta mun lempilehden. Ja onneksi mulla on myös paljon ihania ystäviä, joiden kanssa sitä väkisinkin irtautuu hetkeksi arjesta ja samalla lapsetkin saavat mukavaa seuraa! Viime päivinä ollaankin tavattu ahkeraan ystäviä ja Tiara on ollut aivan pyörällä päästään kavereiden määrästä. Hienosti Tipa silti muistaa kaikkien kavereiden nimet ja on mummullekin selittänyt puhelimessa ummet ja lammet leikeistään kivojen kamujen kanssa.

Launtaina me saatiin kaksi ihanaa blogiäitiä lasten kanssa meille kylään sekä vekkulit Helmi ja Armas Tipalle leikkikavereiksi. Viimeksi kun näin Armaksen tammikuussa oli hänellä ikää vasta muutama hassu viikko ja nyt hän jo niin tomerasti kääntyili ja ryömi ja oli niin isoa poikaa meidän pikkurääpäleen rinnalla! Oli ihana nähdä Annaa ja Anniinaa pitkästä aikaa, syödä vähän herkkuja ja jutella niitänäitä. Mahtava lauantaipäivän piristys, näitä useammin! Osa kuvista lainattu Annalta.

Sunnuntaina pyörähdettiin rannalla, alunperin suunnitelmana oli suunnata Skidit Festareille, mutta Otolla olikin senverran työjuttuja että päätettiin pysyä ihan kotikonnuilla ja mennä vaan rannalle lekottelemaan ihanaan hellesäähän. Ihan uskomatonta miten Tipa jo nauttii rannalla olosta ja vesileikeistä kun viime vuonna Tipakin oli niin pikkuinen ja pelkäsi kylmää vettä. Me oltiin pari tuntia rannalla ja syötiin jätskit ja oli aivan ihanaa. Siinä toinen keino rentoutua, helle ja ranta! Ehkä mun ongelma ei olekaan se rentoutuminen vaan se että en osaa rentoutua kotona niin helposti kun tietokone ja kamera hengaavat lähettyvillä muistuttamassa odottavista puuhista. Paras stressinpoistovinkki taitaisi olla juoksukengät, läheinen lenkkipolku ja nappikuulokkeista pauhaava musiikki.

Maanantaina nähtiin pitkästä aikaa meidän mahtavia entisiä naapureita Saraa ja Eliasta sekä tietysti pienintä kaveria Niklasta jota ei oltu ennen tavattukaan. Oli tosi mukava vaihtaa kuulumisia ja jutella siitä millaista tämä arki kahden pienen kanssa on nyt kun meillä on sekä esikoiset että kuopukset melkein samanikäisiä ja samalla ikäerolla syntyneitä. Käytiin yhdessä parissakin eri leikkipuistossa, merenrantakävelyllä ja lopuksi kaverit tulivat vielä meille käymään kun eivät tätä meidän ”uutta” kotia olleet vielä nähneet. Hassua muuten ajatella että me ollaan asuttu täällä jo reippaasti yli puoli vuotta vaikka tuntuu että vastahan me muutettiin! Kuvat lainattu Saralta.

Niklas 4kk & Zelda 2,5kk

Eilen tavattiin vielä lisää blogikavereita kun Jenni ja suloiset Joel ja Alex tulivat piipahtamaan meillä kylässä. Lapset tulivat tosi hienosti toimeen keskenään ja oli mukava jutella vähän erilaisista jutuistakin kuten lasten kaksikielisyydestä, meillä kun ei muita ruotsinkielisiä lapsiperhekavereita vielä olekaan! Tipakin intoutui puhumaan muutaman sanasen ruotsia Jennille mutta kyllä se suomen kieli silti on käytössä suurimmaksi osaksi edelleen. Mä kirjoittelen tästä aiheesta lisää Tiaran 22kk-postauksessa jonka teen varmaankin ensi viikolla kun Tipalla tulee tuo ikä täyteen. Hurjaa että kohta Tipa juhlii jo 2v-synttäreitä!

Hui mikä kaveripläjäys! Ihanaa miten äitiyden myötä on saanut tutustua niin mielettömän kivoihin tyyppeihin ja ihaniin minityyppeihin jotka viihtyvät meidän minityyppien kanssa. Multa toivottiin postausta siitä miten kaverisuhteet ovat muuttuneet lapsien myötä ja aion ottaa tämän aiheen kyllä esille mahdollisimman pian! Mutta nyt mä jatkan mun rentoilupäivää ja menen sohvalle lukemaan ison kasan kirjoja Tiaralle ja Zeldalle.

Toivottavasti kukaan ei ymmärtänyt väärin mun stressiavautumista, tarkoitukseni ei suinkaan ole sanoa että en jaksaisi blogata tai en jaksaisi arkea lasten kanssa, vaan halusin vain kirjoittaa ajatuksia ylös. Ehkäpä juuri siksi että itse muistaisin miten turhaa on stressata! Mä tiedän että te ihanat lukijat ymmärrätte vaikka joskus postaustauko venähtääkin parin päivän mittaiseksi tai jos en heti kerkeäkään vastata kaikkiin kommentteihin.

Ihanaa keskiviikkopäivää kaikille, olette parhaita♥♥