Toivepostaus: Vanhempien päihteiden käyttö

24.07.2013

Multa toivottiin mielipidepostausta vanhempien päihteidenkäytöstä ja hetken mietittyäni mä ajattelin nostaa kissan pöydälle. Tämä on aihe joka aivan takuuvarmasti jakaa mielipiteitä! Mun täytyy tunnustaa teille että tämän postauksen kirjoittaminen oli ehkä hankalin aihe mistä olen koskaan kirjoittanut. Ensimmäisiä tunteita mussa itsessäni herättivät jo itse postaustoiveet, jotka käsittelivät ”äitien tupakointia/äitien alkoholinkäyttöä”. Miksi tosiaan ainoastaan äitien päihteidenkäyttö pitäisi nostaa tapetille, mutta isit saisivat sauhutella ja dokailla aivan rauhassa ilman pienintäkään paheksuntaa?

Mun mielestä molempia vanhempia kuuluu kohdella tasaveroisesti ja siksi kirjoitan tämän tekstin koskien molempia vanhempia eikä vain äitejä, vaikka tietysti äideillä on joitakin tekijöitä jotka tekevät äitien päihteidenkäytöstä vaarallisempaa tiettyinä aikoina kuten raskaus ja imetys. Raskausaikana mulle ainakin oli päivänselvää että en polta yhtäkään savuketta enkä juo pisaraakaan alkoholia. Mä en uskaltanut edes yhtä pientäkään huikkaa maistaa esimerkiksi kaverin uutuussiideristä, vaikka tiedän ettei se yksi huikka varmasti olisi mitään haitannutkaan. Tiedän että jos olisin maistanut pienenkin huikan ja vauvalle olisi raskausaikana tapahtunut jotakin niin olisin syyttänyt siitä itseäni vaikkei se alkoholin maistamiseen olisi liittynytkään.

Se on fakta että päihteet eivät kuulu raskausaikaan. Mä en paheksu äitejä jotka tupakoivat raskausaikana koska ei ole mun asiani paheksua sitä miten muut toimivat, mutta itse en koskaan voisi toimia niin. Kun tiedän tupakoinnin vaarat, en koskaan haluaisi altistaa omia lapsiani niille. Mäkin olen tupakoinut nuorena vaikka se inhottava tapa onkin, mutta lopetin heti tultuani raskaaksi. Mun mielestä on myös erittäin kunnioitettavaa jos isä ryhtyy äidin tueksi raskausaikana ja lopettaa myös tupakoinnin, se helpottaa äidin lopettamista tosi paljon.

Raskausaikoina vältin oman tupakoinnin lisäksi myös passiivista tupakointia. Mun mielestä oli ihanaa että myös mun kaverit osasivat ottaa mut tosi hyvin huomioon ja välttää tupakointia mun seurassa silloin kun kannoin meidän mukuloita mahassani. Passiivinen tupakointi on melkeinpä yhtä vaarallista kuin se että itse tupakoisi, joten on tärkeää pitää huolta siitä ettei altistu myöskään sille. Sama juttu tupakan kuin alkoholinkin kanssa, jos lapsille olisi sattunut jotakin raskausaikana ja olisin itse tupakoinut  – en koskaan olisi voinut antaa sitä itselleni anteeksi. Koska mulla oli mahdollisuus tarjota mun lapsille turvalliset ja terveelliset yhdeksän kuukautta mun masussa, mä tarjosin ne ilomielin.

Myös imetysaikana päihteidenkäyttöä on rajoitettava. Neuvolan ohjeistuksen mukaan alkoholia saisi juoda yhden pienen annoksen silloin tällöin imetysaikana kunhan pitää pari tuntia taukoa imetyksessä, eli se annos olisi hyvä juoda juuri imetyksen jälkeen. Myöskään tupakointia ei suositella imetysaikana koska haitalliset aineet erittyvät myös rintamaitoon. Tupakointi myös lisää kätkytkuolemariskiä jos vauva nukkuu tupakoivan vanhemman vieressä. Mä oon pari kertaa juonut juurikin jossain juhlatilanteessa sen muutaman senttilitran kuoharia ihan hyvällä omallatunnolla ja imettänyt sitten parin tunnin päästä. Olen myös käynyt juhlimassa kerran kun kaasoni ja rakas ystäväni Emmis oli täällä käymässä Rovaniemeltä. Silloin pumppasin maitoa valmiiksi, jätin Zeldan Oton hellään huomaan ja join muutaman annoksen alkoholia. Ja mulla oli super kivaa!

Imetys on sitovaa, imetysaikana en itse ainakaan uskalla enkä halua käydä usein juhlimassa. Kerran olen siis käynyt ja seuraavan kerran menen varmaan omilla synttäreilläni, syyskuussa. En halua että maidontuotanto häiriintyy tauoista. En kuitenkaan koe että siinä on mitään pahaa jos käy silloin tällöin pitämässä hauskaa ystävien kanssa, juo muutaman annoksen alkoholia ja palaa virkistyneenä takaisin kun on saanut tanssittua ja purettua stressiä. On niitä varmasti parempiakin keinoja purkaa stressiä, mutta myös huonompia.

Mun mielestäni lapsi ei ole hoidossa silloin kun hän on toisen vanhempansa kanssa, joten sille kuinka usein äiti tai isä saa käydä omien kavereidensa kanssa juhlimassa ei mun mielestä ole lasten kannalta mitään tarkkaa rajaa. Siinä taas on eroja mikä on vanhemmilta toisiaan kohtaan reilua. Mun mielestä ei olisi reilua juosta joka viikko juhlimassa ja jättää lapsia Otolle, eikä se olisi reilua mua kohtaan jos Otto toimisi niin. Lapset sen sijaan eivät tietäisi missä mä olen – sama kai se on lasten kannalta käykö äiti tai isä töissä, juhlimassa vai koiranäyttelyssä toisella paikkakunnalla.

Me ei olla käyty nyt vuoteen yhdessä juhlimassa Oton kanssa, koska ensin olin raskaana ja nyt Zelda on vielä niin pieni etten ole raaskinut jättää häntä hoitoon. Sitten kun tulee aika että me lähdetään joskus juhlimaan yhdessä, Zelda ja Tiara jäävät kotiin ja hoitaja (luultavasti mun äiti) tulee meille heitä hoitamaan. Kotona Zeldalla on varmasti turvallisempi olo olla ensi kertaa hoidossa kun hän on tutussa ympäristössä ja täältä löytyy kaikki tarpeellinen helposti. Tiara on ollut kerran yökylässä 9kk iässä ja muuten hän on ollut aina kotona jos me ollaan lähdetty Oton kanssa käymään jossain. Pienten lasten kanssa mun mielestä hoitokuviot on helpointa järjestää näin ja itsestäkään ei tunnu niin pahalta jättää lasta kun tietää että hän on kotona eikä ole yötä poissa. En kuitenkaan missään nimessä sano että vauvoja tai pikkulapsia ei saisi viedä yöhoitoon muualle, enkä todellakaan usko että se aiheuttaa mitään traumoja että vie hoitoon.

Sitten kun en enää imetä on juhlimaan lähteminen helpompaa, mutta en usko että silloinkaan kovin usein käyn juhlimassa. Vaikka mä en sitten toimikaan enää lapseni ruuanlähteenä, en aio muuttua bile-eläimeksi joka käy krebaamassa ainakin joka keskiviikko, perjantai ja lauantai. Mä oon juhlinut ihan tarpeeksi jo silloin kun ei vielä ollut lapsia, eikä se enää jaksa innostaa samalla tavalla. Joskus varmasti tulee sellainen tunne että olisi ihan mahtavaa käydä tanssimassa jalat kipeiksi ja juomassa pari mojitoa ja silloin voin ihan hyvin mennä, mutta yleensä mukavuudenhalu vie voiton ja istun mieluummin iltaa kotona Oton kainalossa, käyn saunassa ja syön hyvää ruokaa.

Saunasta pääsenkin luontevasti aiheeseen nimeltä saunasiiderit! Saunasiideri, saunakalja, saunalonkero, saunamikävaan on juoma jota mä en koskaan ole oppinut juomaan. Mä oon joskus ostanut itselleni saunasiiderin mutta ne on aina jääneet kaappiin lojumaan ja menneet joko pilalle tai sitten Otto on juonut ne pois. Vaikka kaupassa tuntuu joskus että ”Hei tätä olis kiva maistaa illalla saunassa” niin sitten mä kuitenkin vaan unohdan sen juoman jääkaappiin kun kotona ei käy mielessäkään. Oon näiden vuosien aikana oppinut että mun ei kannata saunajuomia ostaa kun Cokis ajaa saman asian oikein hyvin. En siis näe saunajuomissa mitään pahaa mutta en tiedä miksi ne eivät vain kolahda mulle!

Mä en myöskään tykkää alkoholista ruokajuomana vaikka Oton mielestä oluella on joihinkin ruokiin pyhä yhteys. Mua ei muiden ruokajuomat kiinnosta mutta itse suosin vettä ja maistelen mieluummin ruoan makua. Mun mielestä se on kuitenkin ihan hyvä että vanhemmat joskus juovat vaikkapa viiniä tai sitä olutta ruokajuomana, näin juuri lapsetkin oppivat näkemään sitä kohtuukäyttöä eikä alkoholista tule sellaista mörköä joka kiinnostaa siksi että sitä ei koskaan näe omassa kodissa. Ehkä mäkin joskus lämpeän uudestaan viinille vaikka nykyään mua ällöttää jo pelkkä ajatuskin, nuorena tuli lipitettyä viiniäkin mutta raskausaikojen pitkien alkoholitaukojen jälkeen mä en hirveästi tykkää minkään alkoholin mausta, mikä on varmaan se suurin syy sille että en juo kovin usein.

Mä oon itse ollut  muksuna monta kertaa ystävien tai suvun kesken illanistujaisissa joissa aikuiset ovat ottaneet alkoholia ja lapset ovat leikkineet ja pyörineet siinä sivussa. Koskaan ei mulle jäänyt pelkoa tai pahaa mieltä tällaisista juhlista enkä näe niissä mitään pahaa. Kaikki osasivat juoda nätisti ja pitää huolen itsensä lisäksi myös lapsistaan. Mun mielestä myös lasten seurassa saa ottaa alkoholia, kunhan muistaa kohtuuden eikä vedä räkäkännejä. Ja lasten seurassa on eri asia kuin vauvojen seurassa, vauvaa en ikinä käsittelisi edes siinä pienessä kahden siiderin hiprakassa eli se yksi annos on ainakin mulle ihan ehdoton maksimi.

Joillakin yksi, kaksi tai kolmekaan annosta ei tunnu missään ja toisilla tuntuu heti. Mun mielestä lasten kanssa hyvä ohjenuora on se että illanistujaisissa sun muissa olisi aina vähintään yksi aikuinen joka on ajokunnossa, eli juonut maksimissaan yhden annoksen alkoholia. Vaikka meillä ei autoa olekaan on ajokunto mun mielestä hyvä raja: jos kykenet turvallisesti ajamaan autoa, kykenet myös huolehtimaan lapsista. Eli teoreettisesti ajatellen, jos me nyt pidettäisiin illanistujaiset joissa on lapsia mukana – jompikumpi meistä vanhemmista joisi vain yhden annoksen tai ei ollenkaan. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu –  joku lapsista voi vaikka sairastua ja tarvita lääkärihoitoa – ja siksi mun mielestä aina on ehdottomasti oltava selvä aikuinen joka lapsen voi viedä lääkäriin.

 Vanhempien päihteidenkäyttö on todella tunteita herättävä aihe. Kaikki vanhemmat toimivat näissä asioissa omalla tavallaan niinkuin omille lapsilleen ja itselleen parhaaksi näkevät ja kaikilla löytyy jokin mielipide aiheesta. Olit sitten isä tai äiti, absolutisti tai alkoholisti – aina löytyy niitä joiden mielestä toimit väärin. Uskokaa mua, absolutistiakin voidaan morkata siitä että hän ei näytä kohtuukäytön mallia – ja isää siitä että hän on tylsimys kun ei lähde juhlimaan joka viikko. Tärkeintä on kuitenkin se että rakastaa lapsiaan ja pitää heistä hyvää huolta!

Tämä on meidän perheen tyyli, Mitenkäs teillä?


74 Responses to “Toivepostaus: Vanhempien päihteiden käyttö”

  1. Jonna sanoo:

    Täällä mennään samalla tyylillä ja itselläni samat ajatukset vanhempien päihteiden käytöstä! Ja tosiaan näiden raskauksien, eli taukojen jälkeen.. ei se alkoholi edes ole enää hyvän makuista, mielummin juon sitä limpparia!

  2. Random sanoo:

    Moikka!

    Olipas hyvä kirjoitus!

    Tuli mieleen, että oletko harkinnut väliotsikoiden käyttämistä tällaisissa vähän pidemmissä kuvattomissa postauksissa? Selkeyttäisi mukavasti, kun alaspäin scrollatessa helposti menee sekaisin että mitäs kappaletta sitä olikaan lukemassa 🙂

    Ja toinen, että jos mikään alkoholi ei maistu enää hyvältä, niin suosittelen kokeilemaan Alkosta saatavaa Lime-lonkeroa sitten, kun viihteellä käyt 🙂 Potkuja tavarassa on 5,5 eli vaatii kyllä jääpaloja sekaan (jotka sitten sulaessaan vähän pehmentävät terävintä kärkeä), mutta maistuu mielestäni paremmalle kuin mainitsemasi mojito, josta myöskin itse pidän 🙂

    • Iina sanoo:

      Heippa! Kiitos tosi paljon, mukavaa että tykkäsit!♥ Mä yleensä pätkäisen pidempiä postauksia kuvilla kuten esim. tuon Tiaran 22kk-postauksen, mutta alkoholiaiheisia kuvia mulla ei kauheasti ollut tähän laitettavaksi 😀 Väliotsikoita en tykkää käyttää, yhdenkin keksiminen on jo tarpeeksi hankalaa! Mutta ymmärrän että saattaa mennä sekaisin ja yritän aina yleensä laittaa niitä kuvia noihin kappaleiden väleihin :)!

      Kiitos juomasuosituksesta, täytyy pistää korvan taakse ;)! Vaikka sitä en usko että mikään voi koskaan voittaa mojitoa tai oikeaa shamppanjaa! 😀 Mutta siiderin tai normilonkun varmasti kyllä!

  3. Maiju sanoo:

    Hyvin kirjotettu! Mä oon ihan samaa mieltä sun kanssa ja itse oon myös lapsena ollut monestikkin esim. Perhe tutuilla kylässä niin että vanhemmat ottaa alkoholia ja viettää aikaa ja me lapset ollaan leikitty ja pyöritty ympärillä enkä mä siitä mitään traumoja ole saanut päinvastoin! Oli kivaa nähdä että vanhemmilla oli kivaa kavereiden kanssa ja ne saattoi esim pelata pelejä tms lasten kanssa ja sillon yleensä sai ite herkutella kanssa ! 🙂 tietenkin vauvat ja pienet lapset on eriasia. 🙂 olipas sekava tää mun teksti, mut pointtina se et hyvä teksti!

  4. Linkku sanoo:

    Hyvä ja tärkeä teksti! Ihan samoilla linjoilla oon kaikesta. Kohtuukäytön esimerkkiä on hyvä näyttää 🙂 alkoholia voi todellakin käyttää sivistyneesti ja tähän kykenevä henkilö voi kyllä olla lasten seurassa samaan aikaan.

  5. Nimetön sanoo:

    Hyvä kirjoitus!
    Ja en halua takertua pikkuasioihin mutta passiivinen tupakointi on periaatteessa vaarallisempaa ja myrkyllisempää kuin tupakointi muuten. Mun isä polttaa aina autossa ja silloin kun olin pieni ja silloinkin kun olin raskaana. 🙁 Harmittaa kun se ei ymmärrä.

  6. Maria sanoo:

    Itse olen kärsinyt aikuisten ja vanhempien alkoholin käytöstä pienenä. Myöhemmin jopa pelkäsin kaikkia humalassa olevia aikuisia, josta onneksi pääsin eroon. Olin todella herkkä lapsi ja ehkä siksi reagoin voimakkaammin. Silti allekirjoitan tekstisi ja huomaa, että selkeästi vastuuntuntoinen ja järkevä äiti on sen kirjoittanut. 🙂 Lasten turvallisuus on kaiken a ja o, ja vaikka tuntuisi siltä ettei juominen haittaa, voi silti erilainen käytös säikäyttää lapsen.

    • Iina sanoo:

      Voiei, ikävää että olet joutunut kokemaan inhottavia juttuja :(! Mutta kiitos todella paljon, mukavaa että kaikesta huolimatta mun tekstini kolahti. Mulle tuli hyvä mieli sun sanoista! Kaikkea hyvää sulle, oot vahva ihminen♥

  7. mariia sanoo:

    Hyvä kirjoitus sinulta muuten, mutta vaikka puhuit päihteistä yleisesti niin et kuitenkaan puhunut huumeista mitään. Niiden käyttö on kuitenkin nykyisin todella yleistä myös vanhemmilla 🙁

    • Iina sanoo:

      Totta! Mulla ei vaan jotenkin huumeet tulleet pieneen mieleenkään kun ne tuntuu niin kaukaiselta asialta joka ei itseä koske onneksi. Mutta niidenkin vaaroista olisi hyvä puhua enemmän!

  8. Johanna sanoo:

    Todella hyvin kirjoitettu tärkeästä aiheesta, Iina. Mun mielestä sulla on hyvinki ihailtava ja oikeanlainen suhtautuminen päihteiden käyttöön pikkulapsiperheessä. Ja yksi juttu jota arvostan todella paljon (niin tässä kirjoituksessa, kuin monessa muussakin postauksessasi!) on se, ettet tee eroa äidin ja isän välille. Vanhempia ovat molemmat, eikä minunkaan mielestäni ole mitään syytä korostaa toista jotenkin tärkeämpänä vanhempana. 🙂 Ihana blogi sulla. <3

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos, todella ihana saada tuollaista palautetta!! Mahtavaa kuulla että mun kirjoitus kolahti ja mulle tuli kyllä tosi hyvä fiilis sun sanoista 🙂 Kiitos kiitos vielä kerran♥ Kaikkea hyvää sulle ja toivottavasti pysyt jatkossakin mukana!

  9. Maria sanoo:

    Hyvin kirjoitettu. Olen samoilla linjoilla, mutta jättäisin lapset kokonaan pois illan istujaisista, joissa jompi kumpi vanhemmista (tai molemmat) ovat humalassa vaikka paikalla olisi yksi selväkin aikuinen. Olen sitä mieltä että lapsi tuntee turvattomuutta nähdessään vanhempansa humalassa, koska käyttäytyminen ja moni muu asia voi tällöin olla erilaista kun normaalisti.

    • E sanoo:

      Samaa mieltä. 🙂 Mun mielestä perhejuhliin ei kuulu kuin se yksi annos alkoholia per aikuinen maksimissaan, aikuisten omat illanvietot hiprakoineen olis järkevin pitää sitten erikseen.

      • A sanoo:

        Mun mielestä tässä ei tarkoitettu että siis missään kännibileissä lapset ois mukana vaan illanvietossa jossa muutama kaveri kylässä ja ottavat esim. parit? 🙂

    • Iina sanoo:

      Jokainen perhe tavallaan, ymmärrän kyllä tämänkin kannan vaikken itse koskaan ole pelottavan humalaista seuraa joutunutkaan kokemaan enkä koskaan lapsena nähnyt äitiäni niin humalassa että olisin tuntenut turvattomuutta vaikka näissä illanistujaisissa olinkin. Mun mielestä on eri asia ottaa muutama sukujuhlissa tai pienissä perhetuttujen illanistujaisissa esim joissa on lapsia kuin sitten jotkut kavereidenkesken -räkäkännipippalot joihin en tosissaan veisi lapsia. Ja näitä ensin mainittuja tarkoitin tekstissä 🙂

      • E sanoo:

        Juu, en mäkään siis tarkoittanut räkäkännibileitä tai kuvitellut laisinkaan, että teillä sellaisia pidettäis tai sellasiin osallistuttaisiin. Anteeksi jos sai väärän kuvan kommentistani.. :/ Mutta meinasin, että omasta mielestä alkoholi on yksinkertaisempi jättää pois illanvietoista, joissa on lapsia, sillä joku voi käyttäytyä jo erilailla vaikka parista lasista viiniä ja sitten on se riski, ettei kaikilla välttämättä pysy homma hanskassa. Ehkä oon vähän neuroottinen.. 🙂 Mutta siis kun muiden kuin itsensä käytöstä ei voi ennustaa tai hallita, niin siksi meillä on rajana se yksi annos esim. saunaoluen tai onnittelumaljan muodossa ja toivotaan vierailta samaa. Itsekin pystyn rentoutumaan paremmin sitten niiden parin-kolmen viinilasin äärellä, kun lapset on hoidossa. Mutta tapansa kullakin – jotkut ei käytä alkoholia ollenkaan lasten nähden, jotkut juo yhden, jotkut pari.. suurta eroa ei varmastikaan näiden välillä ole! Tarkoituksenani oli kertoa meidän tavasta, muttei kritisoida muiden tapoja, vaikka hömelösti sen ilmaisinkin. 🙂

  10. Emppu sanoo:

    Täyttä asiaa! Hyvä teksti! Arvostan! Samoilla linjoilla mennään taas kerran 🙂

  11. Janna sanoo:

    Tosi hyvä ja ajankohtainen teksti! Minulla ei ole omia lapsia mutta miehellä on 7-vee poika ja itsekin lapsen/lasten seurassa otan max pari/muutaman ja nekin yleensä vain silloin jos on ystäviä kylässä tai ollaan itse jossain. Itsekään en koskaan voisi käsitellä lapsia hiprakassa/humalassa ja olen samaa mieltä, että aina olisi joku aikuinen oltava ihan selvinpäin. Tietysti ambulanssi on keksitty jos jotakin sattuisi, mutta käsittääkseni hoitohenkilökunta voisi tehdä vaikka lastensuoj.ilmoituksen, jos huomaisi että selväpäistä aikuista ei olisi. Miullakin on muuten ihan sama, etten ole oikein alkomaholia sisältäviä saunajuomia oppinut nauttimaan, (ellei sitten sauna-iltana ole baariin tai jonnekin lähdössä että erikseen muutenkin nauttisi sinä iltana alkoholia) Paras virvoitusjuoma onkin miusta joku ihana maustettu jääkylmä vissyvesi 🙂 Ps. Ihana blogi siulla, jatka samaan malliin 🙂

    • Iina sanoo:

      Kiitos, kiva että tykkäsit! 🙂 Näin mäkin oon käsittänyt että saattavat sen ilmoituksen tehdä jos lapsi on päihtyneiden vanhempien seurassa ja mun mielestä se on hyvä vaan että tekevät!

      Ja mulla on sama että kyllä sitten toki voin saunassakin juoda jos johonkin on muutenkin menoa 😀 Mutta pelkkää saunajuomaa en osaa ostaa! 🙂 Kiitos paljon, kaikkea hyvää teidän perheelle!♥

    • magda sanoo:

      Kyllä siitä ihan oikeasti voidaan lastensuojeluilmoitus tehdä. Meidän neuvolatäti nimittäin varoitti, kun sanottiin, että laitettiin auto pois, että kannattaa varautua, että syynäävät tarkkaan, ollaanko käytetty alkoholia, jos huomaavat päivystyksessä, että tultiin lapsen kanssa taksilla. (Huh, mikä lausehirviö, muutama sivulause!) Ainakin täällä kuulemma automaattisesti tehdään ilmoitus, jos lapsi tuodaan taksilla siksi, ettei kukaan aikuinen ollut ajokunnossa.

      Meillä ollaan alkoholin kanssa melkein samoilla linjoilla, ehkäpä vielä vähän tiukempia mun taustoista johtuen. Mä en käytännössä juo ollenkaan, ennen lastakin saattoi mennä muutama siideri vuodessa. Mies harrastaa viskejä ja saattaa kotona silloin tällöin maistella 1-2 annosta tai sen saunaoluen. Vieraille voidaan tarjota viiniä ym. ruuan kanssa, mutta vain yksi annos. Jos haluttais pitää jotain illanistujaisia, jossa tarjotaan enemmän, lapsi menisi hoitoon. Ja kun mies haluaa muiden viskinharrastajakavereiden kanssa maistella enemmän, se tapahtuu aina sellaisen kodissa, jolla ei ole lapsia.

      Itselläni on kamalat muistot siitä, miten vanhemmat tai ainakin äiti oli kaikki viikonloput kännissä. Ja mummolassakin pappa oli aina kännissä. Mökkiviikonloppuina vanhempien kavereiden kanssa minä olin lopulta se, joka huolehti 4 vuotta nuoremmasta siskosta ja teki kaikille aamupalaa. Opin nopeasti huomaamaan äidistä, jos oli juonut edes yhden ja viemään siskon ulos tai omaan huoneeseen leikkimään siinä vaiheessa. Aamuöisin siivoilin oksennus- ja verisotkuja (isän, meillä se oli äiti, joka löi) ennen kuin sisko heräsi. Vieläkin kuulen puhelimessa äidin äänestä, jos on juonut edes tilkan ja silloin alkaa ahdistaa niin, että lopetan puhelun heti. En ikinä halua, että minun lapsien tarvitsee nähdä vanhempiansa kännissä!!

  12. Mirka sanoo:

    Muuten samoilla linjoilla, mutta itse olen ehkä vielä neuroottisempi. Ajokunto tarkoittaa mulle nollatoleranssia, siis en ota jos aion ajaa. Olen muutaman kerran joutunut yllättäen rattiin juotuani saman päivän aikana sen yhden oluen/siiderin ja silloinkin on ahdistanut, vaikka ajokunto promillemittarin mukaan oli hyvä. Jos nyt saisin päättää, en ajaisi sen yhdenkään jälkeen. Varsinkaan, kun olin noina aikoina vasta saanut ajokortin. En tosiaankaan halua kolaroida varsinkaan silloin, kun mulla on edes sen oluen verran alkoholia veressä. Saatika vielä enemmän, hyi helv. Tiedän olevani aika jyrkkä 😀 Tästä johtuen me ei kotona uskalleta samaan aikaan ottaa, edes sitä saunakaljaa. Ja toinenkin (yleensä mies) ottaa vain sen yhden.

    Alkoholipitoisiin illanistujaisiinkaan en ehdoin tahdoin änge lasten kanssa, vaikka kyse olisikin muutamista kaljoista. Tietysti eri asia on vaikka jouluglögi ja juhannuskalja, vaikka olisikin lapsia paikalla. Silloinkin jätän ne mieluusti muille.

    Itse otan alkoholia sitten, kun lapset jää isänsä kanssa kotiin. Olen tosiaan raskaana ja totuttelen vasta puhumaan monikossa (lapset) 😀 Ennen raskautta, esikoisen syntymän jälkeen, kävin ulkona kerran parissa kuukaudessa ja poika oli isänsä kanssa kotona sen aikaa. Lucas 1v7kk on ollut yökylässä kahdesti ja kerran kotona jonkun ”ulkopuolisen” kanssa. Kyseessä oli mummila ja mummi meillä 🙂

    Ja tosiaan, nyt raskauden aikana en käytä alkoholia, tupakkaa, nuuskaa tai huumeita. Miksi käyttäisin, kun voin olla ilman? 🙂

    • Mirka sanoo:

      Huumeisiin en ole kyllä koskaan koskenut 😀 Pakko mainita haahha

    • Iina sanoo:

      Mulla ei ajokorttia edes ole kun mä olisin sen ajamisen kanssa neuroottinen muutenkin 😀 Mua pelottaa että kolaroisin ihan selvinpäin kun olen niin tumpelo! Mutta ymmärrän kyllä hyvin sun pointin 🙂

      Onnea raskauden johdosta! 🙂 Joo en mäkään nuuskaa tai huumeitakaan käytä vaikka en niitä maininnut, ei vaan käyneet mielessäkään :D!

  13. Nimetön sanoo:

    Minulla oli alkoholisti äiti ja me lapset kärsittiin siitä aina. Minut otettiin huostaan, ja myöhemmin nuorin siskonikin. Keskummäinen sisko asuu nyt isänsä luona.
    Tästä syystä minulle on jäänyt aika syvät traumat ja kotona on lasten kanssa täysi nollatoleranssi. En näe siinä mitään pahaa että juo esim ruokajuomana oluen, mutta meillä ei juoda edes sitä. Syvät arvet jäi lapsuudesta ja siksi ehkä oon liiankin kriittinen alkoholia kohtaan.

  14. Noora sanoo:

    Hyvä teksti ja oon aika samoilla linjoilla. 🙂 Me lopetettiin päivittäinen tupakointi silloin kun alettiin suunnitella perheenlisäystä, koska meille kummallekin oli tärkeää että vauva syntyy savuttomaan perheeseen. Raskausajan olin muuten täysin päihteetön, mutta maistoin yhden teelusikallisen skumppaa kun piti hyväksyä se meidän hääskumpaksi. 😀

    Nyt vauva on tosiaan tasan 3kk ja kävin 1,5 vkoa sitten ekaa kertaa tyttöjen kanssa humputtelemassa ja olin jopa suht humalassakin, myönnettäköön. Ja oli superhauskaa! Poju oli isin kanssa kotona ja niillä oli mennyt tosi hyvin kahdestaan. Imetän edelleen ja jouduin pumppailemaan aika lailla kun tulin yöllä kotiin, huh. 😀 Kotona yleensä jos esim. mies ottaa pari-kolme saunaolutta niin mä juon vain limpparia ja toisinpäin toimii tietty samalla tavalla. Enempää ei juoda koskaan vauvan läsnäollessa ja siitä oon tosi tarkka! Ekan kerran me ollaan pojusta yö erossa kun tyyppi on puolivuotias, kun meillä on hääbileet kavereille lokakuussa. 🙂 Jännittää jo nyt!

    P.S. 3kk-neuvolamitat komiat 8135g ja 66cm. 😀 Ruoka-aikaan ollu kotona… Sanoinhan, että Zelda on ihan mini!

    • Iina sanoo:

      Hienoa että lopetitte tupakoinnin! Ja hahah, ehkä hääskumpan maistaminen on raskausaikanakin ihan okei ;D!

      Onnea teidän pojulle kolmesta kuukaudesta!♥ Hyvä että oli hauskaa, se on tärkeintä kun tietää että lapsi on turvallisesti ja hyvässä hoidossa isällään! 😀 Ja mäkin jouduin pumppaileen hulluna silloin yöllä kun tulin baarista, kun olin niin kauan ollut imettämättä 😀

      Voi hitsi miten ihanaa kun teillä on häät jo sillon, mun pitää odottaa vielä yli puoli vuotta!!! Ja hei tosi komeet mitat teidän pojulla, on Zelda siihen verrattuna pikku kirppunen :DD! Hienosti kasvaa!

  15. Ann sanoo:

    Suhtaudun alkoholiin tosi negatiivisesti, koska mun äiti on alkoholisti. Mulla on huonoja kokemuksia aikuisten alkoholinkäytöstä kun olin lapsi ja nuori. Sen takia en halua juoda oman lapseni seurassa ollenkaan, eikä tee mieli antaa lasta hoitoon ja mennä itse juomaan. Ennen lasta join korkeintaan kerran kuussa. Ymmärrän, että jotkut haluavat antaa lapselle mallia alkoholin kohtuukäytöstä, mutta omien kokemuksieni takia en vaan pysty enkä halua juoda yhtään lapsen nähden. Onneksi mun mies on samoilla linjoilla ja juo itsekin todella harvoin. Enkä mielellään vie pientä lasta minnekään missä yhtään juodaan, tai kutsu kotiimme ketään juomaan. Koska jo pienikin määrä alkoholia voi muuttaa ihmistä lapsen silmissä turvattomaksi, ja joskus ihmisillä menee juominen yli eikä kohtuukäytössä pysytä. Sitten kun hän on vähän isompi, niin Tulevaisuudessa ajattelin antaa lapsen maistaa alkoholia kotona, kun hän on siinä iässä. Parempi, että alkoholiin tutustutaan kotona kuin jossain kavereiden kanssa. Jos häntä alkoholi edes kiinnostaa. Itsekin kun join ensimmäisen kerran vasta täysi-ikäisenä.

    • Iina sanoo:

      Mä ymmärrän kyllä tosi hyvin jyrkän suhtautumisesi koska sulla on tuollaisia kokemuksia. Eihän todellakaan ole mikään pakko juoda lasten nähden, tuhat kertaa parempi olla absolutisti kuin alkoholisti 😀 Kaikkea hyvää teille :)!!

  16. Mira nda sanoo:

    Tosi hyvin ja asiallisesti kirjoitettu. Tämä on tosiaan sellainen aihe, jolla helposti sohaisee ampiaispesää ja on siksi hyvä pitää teksti suht neutraalina. Tykkäsin siitä, että kerroit paljon omia näkemyksiäsi ja painotit, että muutkaan tavat eivät ole vääriä; joskus kun lukee sellaisia teksejä, että ”tämä ja tämä tapa on väärin” ja ”vain minun tapani on oikea”, tai joista ainakin paistaa läpi sellainen ajattelutapa.

    Meidän perheessä toimitaan suht samoin tavoin, paitsi että olemme jättäneet lapsen hoitoon jo pienempänä. Saamme olla kyllä niin onnekkaita mahtavasta tukiverkostosta, niin kuin varmasti tekin. 🙂 Ehkä tarkota siis vain, koska löytää hoitajia vaan ihan muutenkin. Miten sitä pärjäisikään ilman ihania läheisiä ihmisiä, jotka auttavat aina tarpeen tullen ja muutenkin.. 🙂

    Jatka samaan malliin! 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos, mukavaa että tykkäsit neutraalista tyylistä. Mä en tykkää provosoida tahallaan, mieluummin koitan kirjoittaa niin ettei kenellekään tulisi paha mieli koska en ajattele niin että vain minun tapani toimia olisi se oikea!

      Hyvä tukiverkko on kyllä ihana asia josta saatte olla onnellisia! 🙂 Meidän tukiverkko asuu vähän turhan kaukana mutta täällä ollessaan äiti on kyllä loistava apu♥ Kiitos vielä ja kivaa loppukesää teidän perheelle!

  17. Karoliina K sanoo:

    Iina jälleen kerran niin hieno teksti ja osoitus siitä, että nuori äiti voi olla kypsä ihminen. Hienoa että tartuit tähän aiheeseen!!

  18. noora sanoo:

    Peukku tälle! Hyvä ja tervehenkinen asenne 🙂

  19. Erika sanoo:

    Tosi hyvin kirjoitettu! Ja itse täysin samoilla linjoilla, varsinkin tuossa ettei alkoholista tarvitse tehä mitään tabua. Itsekään en tuota alkoholia ruokajuomana ymmärrä, paljon paremmalta ruoka maistuu jos juo sen kanssa esim. vettä tai maitoa. 😀 Ja pidän mielipidekirjoitustyylissäsi erityisesti siitä, että lisäät usein esim. että ”minä en pidä tästä, mutta se ei tarkoita, että muut eivät saisi pitää” yhtäkuin et ole silleen ”tämä on minun mielipiteeni ja se on ainoa oikea mielipide”. Oon sun blogiasi pari vuotta seuraillut ja ensimmäistä kertaa kommentoin ja täytyy vielä se sanoa, että susta on saanut todella hyvän ja miellyttävän kuvan blogin perusteella! 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi miten mahtava kommentti, kiitos ihan tuhannesti! Piristit kyllä mun päivää :)! Kiva että kirjoitustyyli kolahtaa, mä pyrinkin just siihen että otan myös muut huomioon kirjoituksissani! Kaikkea hyvää sulle ja iso kiitos vielä, toivottavasti pysyt mukana jatkossakin!♥

  20. st. brigitten sanoo:

    Meille tämä on sinänsä melko vieras aihe, sillä me ollaan molemmat absolutisteja emmekä kumpikaan polta tupakkaa taikka käytä muita päihteitä. Minunkin lapsuudenkodissa suhde alkoholiin ja tupakkaan oli nolla, kukaan ei käyttänyt mitään päihteitä. Silti alkoholista ei tullut mitään ”mörköä”, mulle on ok jos joku seurassani ottaisi jotain. Uskon, että suhtautumisia alkoholiin on yhtä monta kuin perheitä. Kunhan kaikki pysyy terveissä rajoissa, niin kukaan ei ole väärässä. 🙂

  21. josefina sanoo:

    Mun lapsuuden kodissa ei milloinkaan käytetty alkoholia. Meillä on parikin perhetuttua(perheen isejä, jotka ovat mun iskän todella hyviä ystäviä), jotka ajautuivat alkoholisteiksi saunakaljan myötä, joten meillä isä on aina ollut todella tarkka alkoholin suhteen. Jotenkin iskän asenne on iskostunut muhunkin, enkä ole ikinä käyttänyt alkoholia. Mun aviomies ei ole absolutisti ja saattaa joskus ottaa ruuan kanssa esim. viiniä. Mun mielestä alkoholin käyttö ei todellakaan ole paha asia, kunhan se pysyy aisoissa. Mutta itse olen ollut todella tarkka, kun olen nähnyt läheltä miten pienestä alkoholin käytöstä on menty siihen, että se on hajottanut esim. perheitä ja lisännyt väkivaltaa perheissä. Veikkaan, että jos asuttaisiin esim. jossain muussa maassa, niin saattaisin käyttää alkoholia, koska alkoholi kulttuuri olis erilainen. Mutta Suomessa kun kulttuuri on niin sellanen ”räkäkänni”- kulttuuria, niin oon päättänyt jättää alkoholin käytön muille 😀

    • josefina sanoo:

      En silti halua tuomita niitä, jotka alkoholia käyttävät. Tämä nyt vaan sattuu olemaan meidän perheen tapa toimia. Tapoja on luultavimmin niin monta, kun on perheitäkin 🙂

    • Iina sanoo:

      Aivan totta, tapoja on yhtä monta kuin perheitäkin! 🙂 Mun mielestä sekin on hienoa että voi pysytellä kokonaan erossa alkoholista, eihän sitä sinällään tarvitse kukaan yhtään mihinkään 🙂 Mutta ihailen myös mainitsemaasi eteläeurooppalaista juomakulttuuria joka on paljon fiksumpi kuin suomalainen! 😀

  22. Nimetön sanoo:

    Ei nyt liity juuri tähän postaukseen, mutta tämä on kyllä mun lemppariblogi! Uhmatuhma-postaus oli ihana ja Tiara niin suloisena, asu ja kaikki (:

    Tästä postauksesta tuli mieleen, että ei olisi haittaa aikuisille tai nuorillekaan, että porukassa olisi aina joku ajokunnossa. Lapsia en ottaisi ikinä illanistujaisiin, joissa alkoholia nautittaisiin vaikka kohtuudellakin, mutta sen sijaan koen että isä/äiti voi hyvin juoda sen saunakaljansa tai minkä nyt saunan jälkeen juokaan, jos sellainen on tapana. Jotenkin minulla vain on tunne, että se kohtuudella on niin paljon joustavampi kuin saunakalja, vaikka jälkimmäinen toki varmasti venähtää jos juojana on alkoholisti. Ja ehkä meno ei mene niin villiksi kotona saunan jälkeen kuin niissä pippaloissa joissa on enemmän porukkaa. Lapsena en juurikaan humalaisia ihmisiä kohdannut, mutta aina niissä tilanteissa tuntui inhottavalta olla humaltuneen ihmisen lähellä, pelotti siis varmaan. Nykyäänkään ei jotkut keski-ikäiset humalaiset suuremmin innosta, mutta kavereiden ja yleensä nuoremman baarikansan seurassa en asiaan kiinnitä mitään huomiota (:

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjasti, kiva että tykkäät!!♥

      Lapsetkin kokevat alkoholin vaikutukset vanhempiinsa ja muihin ihmisiin niin eri tavalla! Itse en koskaan ole pelännyt vaikka äiti tai sukulaiset tai perhetutut ovat jotain juoneetkin mutta toinen taas ahdistuu todella paljon! Tärkeintä on varmasti kuunnella omaa lastaan ja ottaa hänen tapansa suhtautua alkoholiin huomioon sen lisäksi että muistaa terveet rajat! 🙂

  23. Veronika sanoo:

    En ole edes täysi-ikäinen vielä mutta suhtautumiseni alkoholiin on todella jyrkkä. Olen joskus viisi vuotta sitten maistanut ehkä desilitran jotain alkoholia ja tupakkaa poltin reilu kuukauden mutta sen jälkeen kun tapasin mieheni, en ole koskenut mihinkään. En tuomitse ihmisiä jotka osaa käyttää alkoholia kohtuudella, tietää omar rajansa enkä usko siitä lapsillekaan olevan haittaa mutta itse olen (ja mieheni) olen absolutisti ja koitan välttää myös passiivista tupakointia. Jos/kun meille tulee lapsia, toivoisin heistäkin tulevan absolutisteja.
    Kai tämä ajatusmalli on lähtöisin omasta perheestä, jossa ei juoda eikä polteta ikinä. 🙂

  24. Annika sanoo:

    Mä en kyllä mitenkään pysty hyväksymään sitä, että isä tupakoi tai äiti käyttää päihteitä raskausaikana tai imettäessään (en nyt siis puhu esim. pienestä kuohuviinilasillisesta vaan paljon enemmästä), koska se vaikuttaa pieneen lapseen niin negatiivisesti )–: Tuntuu tosi väärältä, että moni lapsi syntyy kehitysvammaisena vanhempien päihteidenkäytön takia.

  25. Täällä juodaan hyvin harvoin. Joskus ollaan viety Kiira mummun ja muffan luokse (tai faffan) kun on ollut joku kiva juttu meinneillään. Esim: avomiehen lemppari bändi soitti rock-kapakassa. En pidä ajatuksesta että vanhemmat olisivat humalassa lapsensa edessä. Varsinkin niin humalassa, joten he eivät voi hoitaa lasta kunnolla. Mutta monet eivät onneksi tällaista tee!
    Välillä ottaa vastaan jos juon yhden ainoan lasillisen viiniä kotona, mutta silloin on tärkeää että lapsen isä ei juo tippaakaan. En oikein tiedä miksi tämä nyt näin minusta tuntuu, mutta näin asia on.

    Avomieheni ainoastaan polttaa ja hän vie tupakansa kauas pois tytöstä silloin kuin hänellä tekee mieli. Olen myös suositellut että hän pysyy hetken pois lapsestamme kunnes haju katoaa hänestä pois. Hyvin hän tätä totteli kun olin raskaanakin. Hän meni kauas pois, ettei minulle tai masulle tulisi pahat aineet.

    Muuten, passiivinen tupakointi on vaarallisempaa entä tavallinen!

    • Iina sanoo:

      Mä oon sun kanssa samaa mieltä! Humalaisten ei pidä hoitaa lapsiaan vaan lapset menevät hoitoon jos alkoholia aikoo ottaa useamman annoksen. Ja oon samaa mieltä että ainakin toisen vanhemmista on aina hyvä olla selvinpäin kun lapset ovat paikalla.

      Hyvä että avomiehesi on ottanut sut ja Kiiran huomioon ja välttänyt passivista tupakointia!

  26. Laura sanoo:

    Hyvä kirjoitus! Samaa mieltä täällä. Tupakointi loppu kuin seinään kun sain tietää olevani raskaana. Ja mitä alkoholiin tulee.. Muistan AINA kun yläasteella opettaja halveksi vanhempia jotka ottavat esim saunakaljan tai käyttävät muutenkaan alkoholia lasten nähden. Ja tarkentaen, myös 14 vuotiaan edessä saunakaljan nauttiminen oli hänen mielestään väärin. Hänen lapsensa sillon 14 ja 16 , eivät koskaan olleet nähneet hänellä alkoholia..
    Isäni on nauttinut aina saunoessaan oluen tai pari, enkä koe että olen traumatisoitunut tämän takia, vaikka opettaja kauhistelikin meitä kenen vanhemmat saunakaljan ottaa…

    • Iina sanoo:

      Kiitos paljon! Mukava kuulla että teksti osui ja upposi 🙂 Olipa kummallinen suhtautuminen alkoholiin teidän opettajalla! 😀 Ei se saunakalja mitään traumoja aiheuta!

  27. Nimetön sanoo:

    Tää oli ehkä vähän turhankin neutraali ja varovainen teksti vaikka tietysti ymmärrän ettet halua mitään paskamyrskyä aikaan. Se mua jäi vähän häiritsemään että puhuit tupakoinnista vaan raskausaikana. Mun mielestä vähintään yhtä hirveetä on nähdä vanhempi rööki suussa vaunuja työntämässä tai lapsi vieressä kävelemässä. Mua myös tupakanvihaajana kammoksuttaa se hajukin hirveesti ja käy sääliksi niitä pikkusia jotka joutuvat haistelemaan parvekkeelta tupakanhajusina tulevia vanhempia.

    • Iina sanoo:

      Totta, tää oli aika neutraali mutta mun mielestä mitä enemmän lukijoita tulee sitä enemmän mä oon myös vastuussa sanomisistani enkä tosiaankaan halua tarkoituksella pahoittaa kenenkään mieltä. 🙂 Ja mä itse en ainakaan lapsena kiinnittänyt tupakanhajuun mitään huomiota, jotkut vaan haisivat tupakalle ja thats it 😀 Mun mielestä tupakka tuoksui jopa hyvälle! En kirjoittanut siitä enää siksi että olin muutenkin kirjoittanut jo niin pitkästi että ei vain ollut aikaa, mutta oikeassa olet: vaunuja työntäessä polttaminen on kyllä ihan yhtä vaarallista kun raskaanaollessa polttaminen.

  28. Laura sanoo:

    Vaikka mulla ei vielä lapsia olekaan, musta on aina hauska lukea näitä ja pohtia miten toimin sitten omieni kanssa 🙂 Olen sun kanssa hyvin pitkälti samoilla linjoilla. Meillä tosin viini kuuluu illallispöytään muutaman kerran viikossa, jos teemme jotain ns. parempaa ruokaa, ja aion tämän tavan opettaa myös lapsilleni sitten kun he ovat sopivan ikäisiä. Itse muistan, että koin ihan normaalina että esim. juhlapäivinä aikuiset juovat viiniä ja ylä-asteella muistaakseni sain itse maistaa hieman siideriä tai vedellä jatkettua viiniä.

    Mielestäni tämä oli sopiva keino alkoholikasvatukseen – tuodaan se tutuksi turvallisessa ympäristössä pikkuhiljaa. Ainakin kavereideni kanssa näin jälkikäteen muisteltuamme, mielestäni ne, joilta alkoholi oli tiukasti kielletty kaikissa muodoissa, olivat nimenomaan niitä teinikännikokeiluja enemmän tehneitä. Aihe karkasi vähän lapsista nuoriin, mutta eipä se kai haittaa, eihän se vanhemmuus pääty koskaan 🙂

    • Iina sanoo:

      Niinhän mäkin tekstissä sanoin että mun mielestä se on hyvä keino että just juo vaikka viiniä ruokajuomana, totesin vaan että itse tykkään eniten veden mausta :D! Ollaan siis samoilla linjoilla 🙂

  29. Mmarika sanoo:

    Ihailtavaa lukea noin hieno teksti!! Olen kanssasi samaa mieltä, itse olen nuorempana nähnyt kännisekoilua ja vasta nyt sen tajuaa jättäneen pysyvät jäljet. En niinkään muista pikkulapsena vaan vasta kouluikäisenä kohdanneeni vanhempani humalassa. Itselle tuli juhannuksena oikein huono omatunto kun otin yhden kummilapseni (2v) ”nähden”. Hänen vanhempansa kyllä ottavat muutamia, mutta minulle on aina ollut itsestäänselvyys että olen selvä aikuinen joukossa jossa on lapsia. Mieheni aina patistaa minua ottamaan, mutta minkäs sille voi kun limppari on parempaa, eikä seuraavan päivän pahaolo houkuttele :)) Hyvä näin! 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjan paljon!!♥ Mukavaa että tykkäsit tekstistä! 🙂 Limppari on kyllä hyvää ja krapula ei houkuttele muakaan :D! Kaikkea hyvää sinulle!

  30. Tiia sanoo:

    Tiedän liian monta tarinaa perheistä, joissa alkoholi on/on ollut suuri ongelma ja lapset eivät ehkä koskaan siitä toivu. Olen todella iloinen, että suhtaudutte asiaan noin hyvin ja kaksi suloista lastanne saavat varmasti onnellisen lapsuuden 🙂

  31. M sanoo:

    Meillä kotona on aina käytetty alkoholia. Joskus vähän liikaakin… Itse olen kohta täysi-ikäinen enkä oikeastaan tykkää juoda itseäni humalaan ja mä itse ajattelen sen johtuvan siitä, että meillä on kotona ollut vähän huonot oltavat nimenomaan alkoholin takia. En tykkää enää edes käydä meidän mummolla kun se on aina ottanut ”muutaman lasin viiniä”. Pienempänäkin inhosin sitä ettei hän ollut ikinä täysin selvinpäin… Mä haluaisin omille lapsilleni näyttää sen kohtuukäytön kyllä. 🙂

    • Iina sanoo:

      No mutta se on ihailtavaa että sinä olet se joka on fiksu teidän perheessä eikä juo liikaa! Inhottavaa että olet joutunut alkoholin takia kärsimään mutta sulla on tosi hyvä suhtautuminen asiaan :)! Kaikkea hyvää sulle!

  32. shoppailija sanoo:

    Näin teidät tänään itiksen h&m:llä. Oot sä vaan niin kaunis ja niin on lapsetkin. Selvästi äitiinsä tulleet ♥

  33. Emmye sanoo:

    Hyvin kirjoitettu teksti!! Olen hyvin pitkälti ellen täysin samaa mieltä kanssasi. Mä en ole ikinä ollut se kaikista eniten juova nuori, mutta toki aina silloin tällöin. Ja silloin, kun oltiin miehen kanssa kaksin opiskeluaikoina, niin tykättiin kokeilla itse erilaisia drinkkejä. Nekin tosin jäivät siinä vaiheessa, kun tulin raskaaksi.

    Mä taisin ottaa jonkun hörpyn miehen saunalonkerosta, mutta siihen se jäi. Joskus yli raskauden puolen välin oltiin risteilyllä ja olin ajatellut, että joisin pienen miedon drinkin. Ostinkin sen ja menin pöytään. Katselin sitä ja jo se alkoi ällöttämään mua. Otin varmaan suullisen, mutta en pystynyt juomaan sitä. Mies onneksi lupautui pelastamaan minut pulasta… =)) Mulla on ollut vähän sama juttu kuin sulla, että ei sitten raskauden jälkeen ole oikein maistunut, edes se viini ruuan kanssa.

    Olen myös sitä mieltä, että lapsen kanssa, kun ollaan liikkeellä, mennään hänen ehdoillaan ja vähintään yhden pitää olla täysin selvä. Hyvin monesti se olen minä itse, mutta se on täysin oma valintani.

    Mä olen kasvanut sellaisessa ilmapiirissä, että on ok ottaa viiniä ruuan kanssa tai joku drinkki silloin tällöin. Olen myös saanut joskus yläasteikäisenä kotona maistella esim. sitä viiniä tilkan. Ja minulle myös aina sanottiin, että otat sitten mielummin kotona kuin missään muualla jonkun vieraan juomia, joista ei voi tietää.

    Mä haluan toteuttaa samanlaista kasvatusta alkoholin suhteen kuin olen itse saanut. Meidän neiti (kohta 5v) tietää, että on olemassa ns. aikuisten juomia, jotka ei ole tarkoitettu lapsille. Kuitenkin on nähnyt sen, että on ihan ok ottaa lonkero tai juoda viiniä ruuan kanssa. Mä olen myös sanonut, että jos ollaan esim. jouluna tai juhannuksena sukuloimassa, niin lapsen läsnäollessa muutamaa annosta enemmän ei ole sallittua. Jos ei sovi, niin sitten me emme tule. Olen ehkä tiukka, mutta sossuna olen nähnyt vähän liikaa kaikenlaista.

    Olisi toki ollut mielenkiintoista kuulla mielipiteesi myös huumeista ja lääkkeiden väärinkäytöstä, mutta ymmärrän sen olevan aika kaukainen aihe. Itselleni on ollut tosi kova paikka jo se, että olen joutunut käyttämään vahvoja särkylääkkeitä, jotka saattavat joskus vaikuttaa toimintakykyyn. Toki ollessani kaksin tytön kanssa, otan niin pienen annoksen kuin mahdollista (tämä vaan mahdollisille kritisoijille tiedoksi), mutta hirveästä kivustakaan kärsivä vanhempi ei ole hyvä juttu.

    Ennen kuin lopetan ylipitkän kommenttini, niin vielä kiitos tästä postauksesta ja erityisesti siitä, että tekstisi ei koske vain äitejä ja ylipäätään ihanasta blogista!! Teidän tytöt on niin söpöjä. Monesta Tiaraan liittyvästä jutusta tulee oma ihanuus mieleen.

    Ihanaa viikonloppua teille!!

  34. Sarppa sanoo:

    Mielettömän hyvä kirjoitus Iina! 🙂
    Tuosta tulikin mieleeni, että lapsella/lapsilla tulisi aina olla yksi vanhempi tai holhooja selvinpäin jo ihan viranomaistenkin ohjeistuksesta. Jos esim. jotain sattuu ja vanhemmat eivät pysty toimittamaan lastaan ensiapuun. Tai vastaavasti vanhemmille joudutaan tilaamaan ambulanssia, tehdään tilanteesta välittömästi ilmoitus sosiaaliviranomaisille, jonka jälkeen asiaa selvitellään kotikäynnein ja keskusteluin.

  35. eeww sanoo:

    Tää oli kyl tosi hyvä kirjotus ja todella arvostan sun mielipidettä tässä asiassa 🙂
    Alkoholin juomisessa KOHTUUDELLA ei oo mitään pahaa, mutta kaikki ihmiset ei osaa sitä jaloa taitoa.

    Mun ensimmäinen muisto lapsuudesta on se, kun istuttiin olohuoneessa koko perhe ja äiti oli kännissä. Se alkoi riitelemää mun isän kanssa ja heitti popcornit sen päälle. Olin just muistaakseen alottanu koulun ja tilanne tuntui sillon tosi pelottavalta koska en voinu tehä mitää.
    Vaikka mun isäki juo paljon, se ei oo mua koskaan sinänsä haitannu. Äitistä tulee kuitenkin ihan eri ihminen, lähes hirviö. Monta kertaa se on yrittäny lyödä iskää, haukkuu sitä aina ties millä sanoilla. Ja iskä kestää tän kaiken sen lapsien takia.
    Äiti syytti mua ja iskää sen alkoholismista. Ja viini ja tupakka on asiat mistä se ei omien sanojen mukaan luovu. Nyt varmaan viiden vuoden aikana ollaan vasta nähty mitä tääl asunnossa on tapahtunu koko meidän lapsuus. Iskä ei oo vaan halunnu kertoa tai näyttää sitä meille.
    Meidän kotona on aina juotu alkoholia,paljon. Sen takia musta on tärkeetä et jos porukat haluaa juoda, ei ikinä tee sitä lastensa edessä. Lasi viiniä on ruuan kanssa ihan jees tai kahvin kanssa joku konjakki, mut ei mitään muuta.
    Alokoholistien lapset helposti sortuu sitte vanhemmalla iällä samaan, kun esimerkki on jo annettu kotoa. Tietenki jokainen voi vaikuttaa sitte omaan juomiseensa 🙂

  36. enninen sanoo:

    Pitkälti samoilla linjoilla sun kanssas! 🙂
    Itsellä ei vielä lapsia ole, mutta todennäköisesti tulen alkoholipolitiikassa seuraamaan omien vanhempieni jalanjälkiä. Isä ja äiti on joskus kotona saattanut keskellä viikkoa ottaa saunakaljan tai kaksi, ruuankin kanssa on saattanut juoda siiderin tai oluen. Joinain viikonloppuina on toinen saattanut kotona ottaa muutaman. Viineistä tai väkevistä mun vanhemmat ei pahemmin oo koskaan välittäny, joten niitä ei meillä oo pahemmin juotukaan siis 🙂
    Muutaman kerran ollaan käyty koko perheen voimin jossain sukujuhlissa, oltu yötä sukulaisten mökillä tms, missä sitten vanhemmat ottaa vähän enemmän. En oo ikinä koskaan milloinkaan kokenut oloani yhtään turvattomaksi vanhempieni kanssa.
    Olen kyllä nyt aikuisella iällä nähnyt vanhempiani joskus isommassakin humalassa, mutta he eivät minun mielestäni ole mitenkään rajusti erilaisia humalassa ja selvinpäin, joten ehkä siitä johtuu, että olen aina kokenut oloni turvalliseksi.
    Itseasiassa, ei ole kovinkaan montaa kuukautta siitä, kun minulle kerrottiin, että jo vuosia sitten pois nukkunut pappani otti lähes päivittäin viinaa. Hänellä ei mitään alkoholiongelmaa ollut, pystyi kyllä olemaan halutessaan juomatta, mutta piti vain kaljan ja rommitotin mausta. En kuitenkaan ikinä itse tajunnut hänen olevan humalassa 😀
    Mutta siis; kuten ehkä kommentistani pystyikin jo päättelemään, niin kun joskus saan lapsia, aion heille ’opettaa’ kohtuukäyttöä, että ruuan kanssa voi ihan hyvin juoda lasin viiniä, saunassa voi ottaa oluen, tai kesällä voi lähteä terassille kaverin kanssa yksille, ja se on ihan ok. Joskus voi myös ottaa vähän enemmän, kunhan tuntee rajansa, eikä se ’joskus enemmän’ tarkoita jokaviikonloppuisia överiperseitä, vaan juurikin jotain 3-10 annosta.

    Oletko muuten miettinyt vielä, minkä ikäisenä olet ajatellut antaa omien lapsiesi maistaa sitä saunakaljaasi, antaa ruuan kanssa sen lasin viiniä, tms (kannattaa aloittaa maistatus esim konjakista, viskistä tms, joka on ihan vitun pahaa usean teinitytön mielestä :D)? Suostuisitko ostamaan alaikäiselle lapsellesi (en nyt siis tarkoita esim 10v, vaan jo lähemmäs täysi-ikäistä lasta, 16-17v) pari siideriä kun hän on menossa viettämään iltaa kavereidensa kanssa, vai onko mielestäsi ”parempi” vaihtoehto, että joku lapsesi kaveri hakee lapsellesi juomat, etkä itse voi tietää mitä tai kuinka paljon?
    Tästä aiheesta voisi itseasiassa riittää juttua postaukseksi asti, Teya saikin samanlaisen ”haasteen” kommenttiboksiinsa tähän postaukseen meandmylittleprincess.blogspot.fi/2013/07/pikaista-postausta.html#comment-form anolta 14. heinäkuuta 2013 2.19, ja voisin heittää sinulle saman postaustoiveen, jos vain aiheesta keksit jutunjuurta! 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.