Tukholman toivelistaa ja lomakuulumisia

28.08.2013

IMG_0613 IMG_0617 IMG_0622 IMG_0634 IMG_0694Moikka! Meidän lomailu on jatkunut rennoissa merkeissä kahvitellen ja ulkoillen. Eilen poikettiin siellä leikkipuistossa ja käväistiin Ciao Caffessa ”kahvilla” eli herkuttelemassa vähän italialaistyylisillä herkkuleivillä, fruit frappella, Tiara Croissantilla ja Otto leipänsä lisäksi energiajuomalla kuten tavallista. Tiara ihastui ikihyviksi mun fruit frappeen ja yritti juoda kaiken mutta sain mäkin lopulta muutaman huikan! Lomalla on ihanaa kun ei ole aikatauluja eikä pakollisia menoja, vaikka kyllähän ne arkirutiinitkin ovat omalla tavallaan kuitenkin kiva ja arkea helpottava juttu.

Tänään ollaan vaan siivoiltu ja leivottu mutakakkua, sekä vähän ulkoiltu ja käyty kaupassa, ja nyt juuri ennen Tiaran ja Zeldan nukkumaanmenoa mun äiti ja Mörkö saapuivat Oulusta tänne viimeinkin. Yllättävän nätisti tytöt silti menivät nukkumaan vaikka hetkeksi etenkin Tiara intoutui koirakaverista ja mummustaan niin ettei meinannut housuissaan pysyä. Huomenna me suunnataan laivaristeilylle, määränpäänä yksi mun lempparikaupungeista eli Tukholma. Mulle tää on varmaan kolmaskymmenes kerta kun Tukholmaan matkustan, mutta tytöille tämä on ihka ensimmäinen ulkomaanmatka!

Mä kokosin kollaasit Tukholman ostoshaaveista itselleni, Tiaralle ja Zeldalle. Oon viimepäivinä (okei, viikkoina) tutkinut aika ahkeraan Tukholmasta löytyvien kauppojen valikoimia ja en malta odottaa että perjantaina päästään pyörimään lempparikauppoihin. Kuten sanoinkin niin olen käynyt Tukholmassa niin monta kertaa että tunnen sen paikkoja jo aika hyvin, osaan liikkua ja tiedän missä sijaitsevat mitkäkin kaupat ja miten niihin pääsee. Tarkoituksena on perus Åhlensin ja Suomestakin löytyvien ketjuliikkeiden lisäksi suunnata mm. Topshopiin/Topmaniin vaikka Tukholmassa hinnat ovatkin korkeampia kuin nettikaupassa, Urban Outfittersiin ja NK:lle tutkimaan Mini Rodinin huomenna ilmestyviä uutuuksia livenä. Tarkoitus olisi myös käydä Sturegallerianissa katsastamassa vastikään avattu Babyshop-nettikaupan myymälä.

Mä kirjoittelen enemmän ja kattavammin meidän Tukholmajutuista sitten reissun jälkeen, mutta kamerasta on muistikortti tyhjennetty ja akku ladattu täyteen eli rutkasti kuvia luvassa. Käytiin lainaamassa Polhemilta Stokken Scoot -matkarattaat testikäyttöön matkan ajaksi joten niiden ja Tulan voimin on tarkoitus reissata tyttöjen kanssa. Molemmat neidit tuntuivat viihtyvän matkiksissa todella hyvin ja Zelda on myös viimein kasvanut sen verran että Tulan kanssa olemme luopuneet vauvatuesta ja asento on oikeaoppinen, jes! Mulla olikin jo ikävä kantamista kun oltiin siinä ikävässä välivaiheessa ettei reppu ollut sopiva tuen kanssa, muttei ilmankaan.

fallstyleinspo Itselleni mulla on haaveissa löytää täydelliset mattamustat pillifarkut, pikkumusta ja jokin ihana muhkea neule johon kietoutua. Tarvitsisin myös kaappiini imetysystävällisiä napitettavia paitoja ja toppeja syysväreissä, sekä vaalean harmaameleeratun printticollegen. Aina on käyttöä mustille perusbaltsuille ja vuoden verran asiaan pohdiskelleena koen kenkävalikoimassani ehdottomasti olevan aukon tyylikkäille, mustille Huntereille. Mä haluaisin kiiltävät, mutta jos en onnistu sellaisia löytämään niin mattamustatkin ovat okei.Tiarastyleinspo Tiaralle haluaisin myös omat Hunterit, lasten versioita ei ole saatavilla kiiltävinä mutta nuo mattamustatkin ovat kivat. Ne olisivat käytännölliset, tyylikkäät ja sopisivat tosi moneen asuun. Tiaralla on paljon tarvetta uusille pitkähihaisille puseroille, neuletakeille, huppareille ja collegeille kun kaappi on tällä hetkellä vielä tosi kesäpainotteinen ja ihastuin erityisesti tuohon Zaran pilkulliseen collegeen. Se on ihan hurmaavan söpö! Paidat ja hupparit tarvitsevat myös kaverikseen vähän paksumpia ja syksyisempiä housuja joten sellaisia täytyy myös etsiskellä. Syystakkeja Tiaralta löytyy jo useampikin mutta ihana villainen tuubihuivi uupuu vielä.zeldastyleinspoZeldallakin on tarvetta pitkähihaisille bodeille ja mä oon ihan super ihastunut tuohon Polarn O. Pyretin koiraprinttiin. Kaikkein suurin ihastus ovat kuitenkin nuo keskimmäisenä olevat Zaran vaaleanharmaat rusetilla varustetut housut, ne ovat söpöimmät koskaan! Mä kierrän vaikka Tukholman kaikki Zarat mutta nuo on pakko saada meille. Zelda tarvitsee myös trikoopipoja ja perus leggingsejä sekä neuletakkeja, ja olisi jokin ihana rento mekkokin kiva.

Mä en malta odottaa että päästään laivalle ja herkkubuffetiin syömään, oijoii! Huomenna mulla on teille vielä yksi postaus tulossa ennen lähtöä ja nyt toivotan hyvää yötä♥

Mitäs tykkäsitte kollaaseista? Mikä on teidän suosikkikuosi/-väri tälle syksylle? Tukholman lemppari shoppailupaikat?


24 Responses to “Tukholman toivelistaa ja lomakuulumisia”

  1. Hannele sanoo:

    Ihanaa nimipäivää Iina<3 Ja tietenkin hauskaa Tukholmareissua:)
    Itse kävin hetki sitten Tallinnassa ja se olikin ihan mukavaa,mutta kyllä tuo Tukholma on enemmän se mun paikka käydä 🙂 Ihania kuvia jälleen teistä <3

  2. Nimetön sanoo:

    Ainakin kesä lomalla kun kävin tukholmassa niin NK:lta löyty myös just noita kiiltäviä huntereita! 🙂

  3. plipp sanoo:

    Hyvää nimipäivää Iinalle ja mukavaa reissua koko perheelle!!

  4. Ina sanoo:

    Nimpparionnet meille! 😉

    Hitsi te lähette jo huomenna! Just mietin, että oltaisko/olisitte tullu kylään, ku meillä on vapaapäivä kaikilla. Kokeillaan ens viikolla, ku mulla ei oo koulua?
    Ostoslista näyttää upealta! Rentouttavaa lomaa ja terkkuja koko porukalle! Ootte ajatuksissa <3

    • Iina sanoo:

      Hihii toivottavasti sullakin oli kiva nimpparipäivä! 🙂 Nähdään vaan ens viikolla, mulla on ma, ti ja ke ihan kiinni mut torstaina ja perjantaina ei oo mitään? Laitellaanpa viestiä! 🙂 Ja kiitos ihana, terkkuja sinnekin ja ikävä teitä :)♥

  5. teekuppi sanoo:

    Mukavaa matkaaa! En malta odottaa postausta reissulta! 🙂

  6. taruon sanoo:

    Kannattaa ehdottomasti käydä hollisterissa! Se kauppa on jotain niin ihanaa. Rattailla pääsee hyvin sisään, kun pyytää myyjiä aukasemaan sivuoven.

  7. Laura sanoo:

    Hei luin jostain aiemman postauksen kommenteista ettei sulla oo enää ripsipidennyksiä, ni miten ihmeessä oot saanu noin tuuheet ja täyteläiset ripset? Mä tahdon myös :DD

    p.s aivan ihania kuvia! <3

    • Iina sanoo:

      Mulla on tulossa tästä aiheesta postausta lähiaikoina ;)! Tällä hetkellä käytän ihan normi tekoripsiä mutta mulla on toivottavasti omaan miniripsi -ongelmaani pian ratkaisu ;)! Kiitos paljon♥

  8. Anna sanoo:

    Hei, mistä tuo sun raidallinen paita on?

  9. piia sanoo:

    Littlephantin salmiakkikuvioiset housut muuttuivat (ainakin meillä) harmaiksi heti ensimmäisessä pesussa ja jo parin tunnin käytön jälkeen niissä oli kaksi reikää :/

  10. ripa sanoo:

    http://www.hunter-boot.com/kids
    Onhan nuita kiiltäviä lapsillekin? 🙂

  11. Nimetön sanoo:

    Vitsi Tukholma on kyllä ihana kaupunki! <3 Ja se on kyllä aika edullinenkin matkavaihtoehto, kun useimmiten varsinkin nuoremmilla perheillä ei hirveästi ole rahaa matkustella, varsinkin, kun yleensä vain toinen parista on töissä (:

    • Iina sanoo:

      Tukholma on kyllä aivan ihana :)! Tukholma on tosiaan mukavan edullinen, tai sinne matkustus siis on edullista. Shoppailuun Tukholma on kallis, mutta ihana 🙂

  12. Jarno sanoo:

    Tukholma oi! Minäkin tahdon 😉 ♥ Noi vaate kollaasit näyttää upeilta 😉

    Mulla on ollut sika paljon tässä hommaa niin en ole edes ehtinyt sun blogiin käydä kommentoimassa. Ikävöin!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.