”Pelataan lomppeliä!” kuului polvenkorkuisen tytön huuto sohvalta jättimäisen Nasun alta. ”Tyttö lyö. Uudestaan, palloa!”

Tytön isän silmäkulmassa näkyi pienen pieni kyynelen pilkahdus, joka tosin hävisi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin, kun isä nappasi tyttärensä syliinsä pelaaman tämän toivomaa golf-peliä.

23 vuotta, 11 pelikonsolia ja satoja, ellei tuhansia, pelejä myöhemmin, olen vihdoin onnistunut siinä mistä jokainen pelaaja haaveilee. Olen kasvattunut itselleni minikokoisen co-op partnerin. Ei varmaan jäänyt epäselväksi että Iina viettää vapaapäivää, kun mammablogissa puhutaan videopeleistä. Tämä siksi että a) menin taas lupaamaan kirjoittavani postauksen, ja 2) tahtoisin kertoa vähän siitä että miksi haluan opettaa meidän tytöille pelaamisen jalon taidon.

Oli kesä, joko vuonna -95 tai -96, ja asuimme ensimäisessä kerrostaloasunnossamme Kauniaisten keskustassa perheeni kanssa. Ellei muistini täysin petä olimme veljeni kanssa pihalla leikkimässä kun vanhempamme huusivat meidät parvekkeelta sisälle syömään. Mikään pienessä päässäni tosin ei olisi koskaan voinut valmistaa minua siihen mitä seuraavaksi tapahtuisi. Olohuoneen lattialla odotti isohko lahjapaperiin kääritty laatikko jonka päällä komeili kortti jossa toivotettiin hyvää syntymäpäivää, minulle. Revin laatikon auki yhtä nopeasti kuin rasvattu helmikana rullaportaissa, uutta legosettiä toivoen, mutta sisältä paljastuikin ensimmäinen ikioma konsolini, tuo tänäkin päivänä toimintakunnossa oleva vaatehuoneessa lepäävä pieni ihmeeni, Nintendo 64. Elämäni suunta oli sinetöity.

Olen viettänyt pelien parissa enemmän aikaa kuin monet ihmiset koulussa. Pelaamisen ansiosta sain ensimmäisestä englannin kielen kokeesta 9½ avaamatta oppikirjaa kertaakaan, ja tämä siis lukion ensimmäisenä vuonna. Olen upottanut peleihin enemmän rahaa kuin tienasin ennen vuodessa, pelkästään tähän pahamaineiseen World of Warcraftiin olen vuosien saatossa upottanut yli 1500 euroa. Minulla on keskivertoihmistä parempi koordinaatiokyky, sekä vahvemmat peukalot. Olen kokenut monet naurut, itkut ja raivarit niin yksin kuin ystävieni kanssa, puhumattakaan siitä kuinka moneen ihmiseen olen pienenä tutustunut repliikillä ”hei mä sain ton uuden *sen hetken uusin peli tähän* tuutko meille pelaamaan?” Hetkeäkään en kadu, ja jos minä jostain tässä elämässä olen varma, niin se on se, että haluan tarjota omille lapsilleni mahdollisuuden päästä kokemaan tämä uskomaton maailma, jossa kirjaimellisesti vain mielikuvitus on rajana.

Ne jotka sattuivat katsomaan videon jossa kerroin Zeldan nimestä, muistavat ehkä minun ohimennen maininneen lapsuuteni. Olin pahasti koulukiusattu läpi ala-asteen. Ja en nyt puhu sellaisesta ”yhyy mua haukutaan eikä oteta leikkeihin mukaan”-kiusaamisesta. Minut pakotettiin hieromaan nokkosia itseeni, ostamaan muille karkkia omasta viikkorahastani sekä juoksemaan pallon perässä joka kerta toisensa jälkeen potkittiin ruusunmarjapensaaseen. Minun päälleni on kaadettu parimetrinen kaappi täynnä lasiesineitä, minua on kuristettu puutyöluokan pimeimmissä nurkissa sekä heitelty pää edeltä tiiliseinään.

Muistan edelleen kuin eilisen kun minua ensimmäistä kertaa pyydettiin mukaan potkimaan palloa, ja hetken verran ehdin jo toivoa tilanteen muuttuneen. Poljettuani kilometrin verran hiekkakentälle, ja iskettyäni pyöräni lukkoon, huomasin ettei kentällä ollutkaan ketään. Huhuilin hetken, turhaan, ja totesin surullisena reissun olleen turha. Olin jo palaamassa pyörälleni, kun niskaani yhtäkkiä napsahti jotain kovaa, ja helvetinmoisella vauhdilla. Muutama kiusaajani oli saanut nerokkaan idean huijata minut paikalle jotta voisivat hyökätä kimppuuni ritsoilla, ampuen sekä kiviä että kastanjoita. Lopputilanteesta en paljoa muista. Muuta kuin sen että havahduttuani ainoan todellisen ystäväni luota itkemästä, kroppa täynnä mustelmia, ainoa ajatus päässäni oli että miten peitän tämän vanhemmiltani, kiusaajieni koston pelossa. Helvetin jepa tilanne siis.

Joku saattaa tässä vaiheessa kysyä että miten tämä asia liittyy mitenkään mihinkään? Tosiasia on se, että ilman pelejä en varmaan olisi kestänyt. Pelit antoivat minulle mahdollisuuden olla jotain suurta, mahdollisuuden unohtaa maailman jossa minulla oli paha olla, mahdollisuuden, vaikka vain hetkeksi kerrallaan, unohtaa kaiken. Sain olla kuka halusin, sain tehdä mitä halusin, sain pelastaa maailman, sain tuhota pahat voimat ja mikä parasta, sain olla jotain muuta kuin minä itse.

Ylä-asteella kiusaaminen yhtäkkiä loppui. Kiusaajani levisivät eri kouluihin, eikä pari jäljelle jäänyttä enää edeltävän kesän kasvuspurttini jälkeen uskaltaneet minulle mitään tehdä. Mutta epävarmuus säilyi. Piilottelin pitkän tukan ja paksujen huppareiden alla. Vihasin kaikkea itsessäni. Luomiani, korviani, nimeäni, itseäni. Kaikkea. Mutta pelit säilyivät. Löydettyäni nettipelit aloin vihdoinkin oppimaan sosiaalisen kanssakäymisen tärkeyden. Aloin oppimaan itsevarmaksi. En ehkä ollut hyvä koulussa, en ollut hyvän näköinen, enkä todellakaan edes kovin hauska. Mutta perkele, olin hyvä tappamaan lohikäärmeitä.

Seuraavaan muutaman vuoedn aikana tapahtui paljon. Todella paljon. Äitini kuoleman ja muutaman, sekä henkisesti että fyysisesti tuhoisan parisuhteen jälkeen löysin itseni yksin, täysin rappiolla ja työttömänä, yksiöstä Keravalla. Ruokavalioni koostui, energiajuomista, kokiksesta, oluesta ja pakastepizzoista. Nukkumaan menin aamulla kun muut lähtivät töihin, ja heräsin vasta myöhään iltapäivällä, niin ettei viikonloppuisin enää ehtinyt muuhun kauppaan kuin Alepaan. En nähnyt ketään muutenvaan. Arkisin laitoin epätoivoisena työhakemuksia, ja viikonloput menivät täysin poikkeuksetta baareissa. Edelleen ainoa tuttu ja turvallinen lohdun lähde oli pelit. Monta yötä sinnittelin, väsyneet silmät 20″ ruutuun liimautuneina, kuin peläten että jos ne hetkeksi edes katsoisivat muualle niin kaikki olisi ohi.

Ja tässä minä nyt olen. 23-vuotiaana, kahden tytön isänä ja maailman kauneimman naisen tulevana aviomiehenä, ystäväni joka pysyi rinnallani kaikki nämä vuodet yhtenä bestmaneistani ja pelit edelleen, jokseenkin pienempänä osana normaalia, tasapainoista ja ennen kaikkea onnellista elämääni.

Ensimmäisen yhteisen konsolimme, Nintendo Wii:n, me ostimme Iinan kanssa noin vuosi sitten, ja tuolla se edelleen kököttää, odottamassa että Tiara ja Zelda siitä joskus, toivottavasti, innostuisi. Tämä on se, sanotaanko varasuunnitelma jonka minä haluan lapsilleni tarjota. Haluan opettaa tytöt pelaamaan. Haluan että vaikka kuinka olisi huono päivä, oli se sitten sen takia että lempinallelta irtosi molemmat jalat tai sen takia että kauan odotettu työhaastattelu ei olisikaan mennyt ihan nappiin, voi aina palata kotiin hyvillä mielin pelastamaan prinsessaa tai katsomaan että kumpi pääsee aavikkorallissa ensimmäisenä maaliin, isä vai tytär.

Tänään on luvassa postaus jonka tekemistä oon odottanut pitkään! Me varattiin hääpaikka jo juhannuksen jälkeen mutta en uskaltanut vielä paljastaa hääpaikkaa jos olisikin tullut mutkia matkaan tai jotain muuta ennen kuin paikka oli virallisesti meille varattu. Nyt ollaan käyty jo suunnittelupalaverissa ja tutustumassa paikkaan ihan livenäkin eikä vain netin kuvissa ja kaikki vaikuttaa ihan loistavalta. Tällä hetkellä meillä on menun suunnittelu käynnissä ja kauhea valinnanvaikeus kun on niin mielettömiä herkkuvaihtoehtoja tarjolla!

Mutta en viitsi enää kauempaa pimittää tietoa, meidän hääjuhlaa vietetään ravintola Dylan Milkissä Helsingin Ruoholahdessa! ”Lokakuussa avattu Dylanin ja Dylan Milkin ”isoveli”, Dylan Milk Bistro & Juhlasali, sijaitsee Ruoholahdessa vain kivenheiton päässä Helsingin keskustasta. Tilaan mahtuu 140 juhlijaa istuvaan tilaisuuteen tai 200 juhlijaa cocktailtilaisuuteen. Kesäjuhlat, iltakokous, häät, rapujuhlat, teemabileet, synttärit – vain mielikuvitus on rajana!” -lainaus Dylan Milkin kuvauksesta Soupster Cateringin sivuilta.

Kuvat 1 2 3 4

Me tiedettiin jo etukäteen että etsitään jotain persoonallista, helppoa ja tyylikästä ja mun mielestä Dylan Milk on sitä kaikkea. Persoonallista siinä mielessä, että se on ainakin itselleni uusi paikka ja tyyliltään modernimpi kuin monet muut juhlapaikat. Helppoa koska kaiken ruoka- ja juomatarjoiluista tilaan ja pöytäliinoihin saa samasta paikasta samalla vaivalla ja paikalle on helppo siirtyä meidän vihkikirkostamme Bulevardilta. Tyylikästä koska Dylanin modernin vähäeleinen sisustus sopii täydellisesti meidän hääteemaan ja jättää hienosti tilaa koristelulle!

Dylan Milkissä on reippaasti tilaa sekä buffetillalliselle että sitten iltabileille ja Brunssiravintolana Dylan Milkistä löytyy myös linjasto buffetien rakentamiseen ja makea baarinurkkaus. Ravintolassa saa myös juhlia senverran myöhään että erillisille jatkoille ei tarvitse uhrata ajatustakaan vaan pirskeet jatkuvat samassa tilassa iltapäivästä myöhään yöhön asti. Mun mielestä se on tosi hyvä, koska helmikuussa mitä luultavimmin on paukkupakkaset ja mua ei ainakaan kiinnosta enää iltasella alkaa siirtymään mihinkään muualle vaan on todellista plussaa voida juhlia ilman sen kummempia säätöjä.

Dylan Milkissä on anniskeluoikeudet eli juomapuolikin tulee ravintolan kautta joten meiltä jää se perinteinen Viron reissu tekemättä. Kalliimpaa, mutta huomattavasti helpompaa! Mä arvostan hääjärjestelyissä ennenkaikkea sitä helppoutta, musta ei ole stressaavaksi Bridezillaksi nimittäin. Menuvaihtoehtojen pohdinnan mainitsinkin alussa, me ollaan Oton kanssa muutama ilta tässä kuolaten lueskeltu noita ehdotelmia ja koitettu kuumeisesti tehdä päätöksiä. Uskon että meillä tulee olemaan ihan huipputarjottavat ja huippujuhlat!

Kuvat 1 2 3 4 5 6

Vaikka tila on tosi iso, avara ja valoisa mä uskon että talven hämärässä sinne tulee aivan mieletöntä juhlatunnelmaa jota voi vielä korostaa sitten tuikkukynttilöillä. Mustavalkoisuus näyttää myös mun mielestä paremmalta tilassa joka on suuri ja avara, koska muuten siitä tulisi helposti tunkkaisen näköistä. Tää oli tälläinen pienimuotoinen esittely tulevasta juhlapaikasta mutta varmasti tulen sekä ennen häitä että niiden jälkeen kertomaan vielä paljon lisää. Ensimmäinen missio tässä on nyt hääpaikan suhteen saada kaikki tarjoilut päätettyä!

Millaisessa juhlatilassa te olette viettäneet häitänne? Millaiset tarjoilut teillä on ollut?

Blogihistoriani hienoin otsikko eiks vaan! Nyt tuli pikkuisen pidempi tauko kun otin sitten FB-tykkääjiltä mielipidettä kysyttyäni parin päivän projektiksi Onnettomat suomalaiset -postauksen kommentit, joihin olen nyt kaikkiin vastannut. Kiitos vielä hurjasti kaikille kommentoineille, ihan mahtavaa miten ajatuksia herättäviä ja tunteikkaitakin kommentteja moni oli laittanut. Parhaita olette! Meillä on ollut ihan luvattoman paljon kiireitä koko alkuviikon, mutta kiire tuottaa tulosta ja voin sanoa että luvassa on huikein blogisyksy koskaan! Kiireiseen viikkoon on mahtunut kymmeniä sähköposteja, mahtavia tulevaisuudensuunnitelmia, pari palaveria ja vaikka mitä! Mä pari postausta takaperin intoilinkin jo tulevasta syksystä ja pakko vielä kerran sanoa että odotan syksyä jo ihan hirmuisesti.

Zelda täytti tänään jo neljä kuukautta, ihan hurjaa! Mun täytyy tehdä ihan kunnollinen 4kk-postauskin mutta täytyy katsoa teenkö sen nyt vai sitten kun saamme mittoja mukaan seuraavalta neuvolakäynniltä. Siihen tosin taitaa olla vielä parisen viikkoa. Meidän neljäkuukautinen neiti on väsymätön ikiliikkuja, pyörinyt oman napansa ympäri jo viikkoja ja nyt hän on löytänyt varpaansakin. Ne ovat ylläripylläri nykyään aina neidin suussa, ihana! En muistanutkaan miten söpöä on kun toinen syö omia varpaitaan autuaasti maiskutellen.

Zeldan 4kk-päivän ja häävalokuvaajien kanssa pidetyn suunnittelupalaverin kunniaksi leipaisin tänään omppupiirakkaa ja siitä tuli tosi hyvää vaikka itse sanonkin! Resepti on vähän kevyempi kuin moni muu, sisältää mm. rasvatonta vaniljajugurttia, nam! Laitan ohjeen sitten siihen ruokapostaus vol. neloseen kunhan olen kerännyt tarpeeksi reseptejä. Suunnitteluapalaveri meni aivan loistavasti ja meidän valokuvaajat on ihan huipputyyppejä, mutta tästä lisää hääblogin puolella, tänne en näitä juttuja löpise enempää.

Ainiin, tämän kiireisen viikonalun kruunasi vielä se että mun Samsung Galaxy S3 jonka ostin kesäkuussa vessanpyttyyn pudonneen tilalle pimahti pari päivää sitten eikä mennyt enää päälle. Se on nyt sitten huollossa ja mulla on käytössä eka kertaa elämässäni iphone, oon aivan hukassa sen kanssa. Eihän iphone ole vaikea, mutta kun on tottunut tekemään kaiken juuri tietyllä tavalla niin on hankalaa kun on eri käyttöjärjestelmä yhtäkkiä! Mutta enköhän mä totu tässä parin viikon aikana, vaikka Samsungia en silti ikinä vaihtaisi pois. Nyt kuitenkin onnistuu taas myös Instagramin päivitys joka oli pari päivää tauolla, jos haluutte nauraa mulle niin käykää katsomassa Oton uusi kuva jolla se ”vähän” dissaa mua, hmph! Ottoa voi seurata Instagramissa nimellä @trueottomoi. Mulla lyö aivot ihan tyhjää kun on ollut niin kiireistä ja olen touhunnut ja näpytellyt koko päivän mutta lupaan palata vähän fiksumpien ajatusten kera huomenna! Tässä vielä pari kuvaa meidän söpöläisestä:

Hyvää yötä ja ihanaa huomista päivää kaikille!♥

Postaus toteutettu yhdessä MiniMintin kanssa. Ensimmäisen osan Mini Rodinin uutuuksista esittelinkin jo viikko takaperin ja nyt helteiden laannuttua saatiin kuvattua myös nuo vähän lämpimämmät vaatteet neitien kanssa. Zeldaa on puettu viimeksi haalariin tämän ollessa alle kuukauden ikäinen joten pelkäsin vähän että hän ei hirveästi innostuisi kuumista ulkovaatteista ja niiden pukemisesta, mutta pieleen meni arvaukseni. Zelda loisti kun naantalin aurinko eikä vastustellut yhtään pukemista, toivottavasti kaikki syksyn ja talven pukemiset menevät samalla kaavalla.

Zeldalle saimme MiniMintistä tuon ihanan camo-kuosisen Mini Rodinin Pico-haalarin, pandakääntöpipon jonka tummansinisen puolen esittelin edellisessä rodini-postauksessani ja nuo aivan ihanat keltaiset panda-tumput. Haalarin otin koossa 68/74 ja sen pitäisi olla sopiva ainakin koko syyskauden Zeldalle. Nytkin haalari oli jo käyttökelpoinen mutta hienosti oli myös kasvunvaraaa vielä. Nämä Mini Rodinin camo-kuosivaatteet on tehty ”Wear and tear” -periaatteella, eli niissä suositellaan vähintään yhtä tai mieluummin useampaa konepesua jotta camo-kangas saavuttaa toivotun vintage-lookin. Aivan loistavaa mun mielestä, lastenvaate joka paranee vanhetessa ja jonka pesua ei todellakaan pelätä vaan suositellaan!

Mini Rodinin vaatteet ovat ainakin meillä kestäneet pesua todella hyvin jokaikinen. Esimerkiksi Zeldan oranssit basic-leggingsit ja budgie-body ovat kaksoiskokonsa 56/62 ansiosta olleet hänellä käytössä n. kuukauden iästä ja mahtuvat edelleen, tai no bodyssa alkaa niska-haara-mitta loppua kesken koska neidillä on niin pitkä selkä mutta leggarit ovat vielä erittäin sopivat. Lukuisista pesuista, Vanishilla tahrojen hinkkauksesta ja kaikesta huolimatta vaatteissa ei ole edes pesunukkaa.

Ja kuinka monen muun merkin vaatteet kestävät näin pienellä vauvalla käytössä yli kolme kuukautta? Meillä ainakin esimerkiksi H&M-bodyt ovat jääneet suunnilleen kuukaudessa pieneksi ensikuukausina, sittemmin toki kestäneet sen 3-4kk. Eli te jotka kauhistelette Mini Rodinin hintaa, kyllä niistä H&M:n kolmesta erikokoisesta bodysta kertyisi se sama 25-30 euroa kolmen kuukauden aikana, kuin yhdestä Mini Rodinista joka kestää sen koko ajan ja siinä samalla säilyttää jälleenmyyntiarvonsa, toisin kuin ne H&M-bodyt.

Tiaralle saimme MiniMintistä tuon ihanan kuvissa vielä vilahtelevan Mini Rodinin pingviinimekon ja knittexin sukkisten lisäksi samanlaisen vaaleanvihreä-tummansinisen pandapipon kuin Zeldallakin ja sitten nuo mielettömät Bisgaardin keltaiset nahkanilkkurit. MiniMintissä todella tunnetaan mun maku, noi keltaiset nilkkurit on niin meidän juttu! Bisgaardista mulla ei ole aiempaa kokemusta, mutta ainakin kaikkien kyseistä merkkiä kokeilleiden äitiystävieni mukaan merkki on kaikkien kehujensa arvoinen ja laadukas. Todella monen olen kuullut kehuvan myös Bisgaardin ensiaskelkenkiä, täytyy pitää merkki mielessä sitten kun Zelda tulee kävelyikään.

Tiara meidän pikku-malli poseerasi innoissaan kameralle, taitavat ulkovaatteet olla tytön itsensäkin mieleen tosi paljon kun harvemmin hän malttaa paikoillaan olla kameran edessä ja nytkin olin varautunut ottamaan tilannekuvia kivien heittelystä kanavaan. Mutta taaperot osaavat yllättää! Hurjan söpö pieni poseeraaja, vai mitä! Takki on vielä aika reilu, kokona on 92/98 mutta en viitsinyt tilata yhtään pienempää kokoa koska se olisi sitten ollut luultavasti joko nafti tai sitten liian pieni. Onneksi tuo Pico-takki on kuitenkin kevyttoppatakki eli käytössä kunnolla vasta alkutalvesta tai loppusyksystä niin Tiarallakin on tässä vielä muutama kuukausi aikaa kasvaa. Ja meneepähän myös loistavasti keväällä sitten!

Mä tulen tekemään kokonaisen välikausivaatetuspostauksen sitten kun meillä on kaikki välikausivaatteet ja -asusteet molemmille tytöille hommattuna, mutta tässäpä nämä ensimaistiaiset. Tykkään, tykkään, tykkään ihan hirmuisesti! Pssst! MiniMintissä edelleen ilmaiset postikulut Mini Rodinille.

Joko te olette pohdiskelleet syksyn välikausivaatetusta? Mikä on teidän luottomerkki? Mitä teidän mielestä lapsi tarvitsee välikausivarusteiksi?

Tänään on vuorossa yksi toivotuimpia postauksia tänä vuonna: kirjapostaus. Mua on useampaan otteeseen pyydetty esittelemään niin lastenkirjasuosikkeja, meidän lukutapoja ja äidin lempparilukemista ja nyt ajattelin vähän kertoa teille niistä enemmän. Tosin ne mun omat suosikki ”aikuisten” kirjani mä jätän toiseen postaukseen koska muuten tästä tulisi sata kilometriä pitkä ja mulla menisi tämän tekemiseen useiden tuntien sijaan useita päiviä. Mä itse rakastan lukemista, ”luin” jo pienenä hirveästi kirjoja vaikka en oikeasti osannut lukea, äiti luki mulle myös aina paljon ja kun sitten 6-vuotiaana opin itse lukemaan, taivas aukesi. Siitä lähtien mä ahmin kirjoja sinne asti että lukion alussa iski totaalikyllästyminen ja olin pari vuotta lukematta muuta kuin hömppälehtiä.

Ala- ja yläasteella mä luin useamman kirjan päivässä, paitsi Harry Pottereihin saattoi mennä kokonainen päivä tai parikin tietysti jos  sivuja oli yli tuhat. Olin suoranainen lukutoukka joka rahtasi kirjastosta pinokaupalla luettavaa kotiin viikoittain. Totaalikyllästymisen jälkeen lukuinto on palannut pikkuhiljaa ja varsinkin Tiaran odotus- ja vauva-aikana tuli luettua paljon. Tällä hetkellä mulla ei oikeastaan ole aikaa paneutua kirjoihin kunnolla koska aina löytyy niin paljon muuta puuhaa, mutta innolla odotan että pääsen taas uppoutumaan edes välillä johonkin ihanaan tarinaan. Sillä välillä mä voin kuitenkin keskittyä lukemaan tytöille, varsinkin Tiara jaksaa jo kuunnella vähän pidempiäkin satuja.

Tiaralle ja Zeldalle on jo kertynyt ihan kiitettävä kirjavarasto, joista pari hyllyllistä on mun vanhoja suosikkeja omasta lapsuudesta ja loput sitten joko kirjakerhosta, itse ostettuja tai lahjaksi saatuja. Vaikka kirjoja on määrällisesti paljon, niitä on kuitenkin kaikkia luettu rakastaen ja ahkerasti, meillä kirjat eivät ole vaan koristeena vaan jatkuvassa käytössä ja harvoin siististi hyllyssä. Omien kirjojen keräilyn lisäksi me ollaan alettu tyttöjen kanssa käymään kirjastossa. Kirjastovierailu on Tiaralle viikon kohokohta kun pääsee tekemään kirjaston jänniä palapelejä ja valitsemaan uutta luettavaa!

Me lainataan yleensä paljon ruotsinkielisiä kirjoja kirjastosta siksi että niitä meillä ei kotona ole niin paljoa, mutta niitäkin on hyvä lukea Tiaran kielellisen kehityksen kannalta. Lisäksi täytyy todeta että mä tykkään ihan hirveästi ruotsalaisista lastenkirjoista, ne ovat hauskoja ja oivaltavia. Esimerkiksi tuo Mjau i köket on mielestäni tosi hauska! Ruotsinkielisiä kirjoja Tiara lukee pääosin Oton kanssa mutta en mäkään niitä kieltäydy lukemasta jos Tiara pyytää. Maisa-, eli Molly-kirjat ovat myös mukavan yksinkertaisia ja niistä Tiara oppii helposti uusia sanoja ruotsiksi.

Ruotsinkielisistä kirjoista tulee valittua ainakin vielä enemmän niitä yksinkertaisempia kuvakirjoja, koska niitä Tiaran on helpompi ymmärtää. Huomasin viimeksi kirjastossa asioidessani että Tiara ei jaksa vielä kuunnella ruotsiksi yhtä pitkiä satuja kuin suomeksi. Mutta sepä ei haittaa, ei tässä ole kiire minnekään vaan ihan rauhassa edetään ettei lukemisesta tai varsinkaan ruotsin kielestä tule hänelle pakkopullaa ja ikävää asiaa vaan mieluisia juttuja! Kotoa löytyvistä ruotsinkielisistä kirjoista Tiaralla on kaksi suosikkia, Den Busiga Bebben borstar tänderna eli ”Touhukas Bebben pesee hampaat” ja Bondgården -eläinkirja.

Hirvittävän paljon on kyselty meidän ns. opetuskirjoista, eli kaikista joissa on muotoja, värejä, sanoja, numeroita ja tuttuja asioita. Mä ajattelin ensin esitellä niitä ennenkuin siirryn sitten satukirjoihin ja muihin. Meillä on aika paljon erilaisia opetuskirjoja, mutta Tiaralla on omat suosikkinsa joita lueskellaan päivästä toiseen. Suurin suosikki on Tiaran mielestä nimeltään ”pöllökirja” koska siinä seikkailevat pöllöt niin numeroiden, arkipäiväisten asioiden, sanojen ja niiden paljon kyseltyjen tunteiden maailmassa. Mun mielestä toi ”Oma suuri maailmani” -kirja on tosi kiva juuri siksi että siinä on niitä pöllöjä tekemässä kirjasta erilaisen ja hauskan ja lisäksi siinä on tosi kattavasti sanastoa ja mielenkiintoisia juttuja. Tuon avulla Tiara tosiaan on oppinut tosi hyvin juuri niitä tunteita ja Tiaran lemppareita ovatkin onnellinen kissa ja innostunut sammakko.

Oma suuri maailmani -kirjassa on myös ohjeistus vanhemmille siitä miten kirjaa kannattaa lukea yhdessä lapsen kanssa jotta siitä saa mahdollisimman paljon irti. Mä tykkään siitä että ohjeet on laitettu koska huomaan itsekin löytäväni aina uudenlaisia tapoja lukea kirjaa lapselle kun luen miten kirjan kirjoittajat ovat sen tarkoittaneet. Lisäksi mulla on myös Vau-kirjan vanhempien opas lasten ensimmäisille vuosille josta mä tykkään tosi paljon. Sieltä on löytynyt niin vinkkejä lasten kanssa yhdessä askarteluun, lukemiseen kuin kaikkeen muuhunkin mahdolliseen. Saatiin tuo kirja kun liityttiin Vau-kirjakerhoon Tiaran odotusaikana ja mä oon havainnut monet siinä olevat vinkit tosi käyttökelpoisiksi ja kivoiksi toteuttaa!

Tiara oppi laskemaan kymmeneen kahdella kielellä ollessaan vuoden ja viisi kuukautta, nyttemmin neiti laskee sujuvasti jo kahteenkymmeneen. Tai siis luettelee numerot, laskea Tiara osaa ehkä viiteen sormilla. Joskus pidemmällekin, mutta yleensä sitten menee jo höpöksi. Mutta kirjasta osaa siis esimerkiksi laskea esimerkiksi ”yksi, kaksi, kolme, neljä pientä possua”. Meidän suosikki on ollut tuo ”Ensimmäinen kuvallinen numerokirjani” joka sekin on Vau-kirjasta tilattu. Siinä on tosi selkeästi käyty numeroita läpi ja jokaiselle numerolle on oma sivu tai aukeama, jonka kaikki kuvat havainnollistavat hienosti kyseistä numeroa. Saman sarjan sanakirja kuuluu myös lemppareihin!

Viime aikoina Tiaraa ovat kiinnostaneet tosi paljon värit ja muodot. Niitä löytyy monipuolisesti myös siitä aiemmin mainitusta ”pöllökirjasta” mutta myös pelkästään niille omistetut kirjat kiinnostavat Tiaraa. Tipa onkin oppinut hyvin tunnistamaan muodoista sydänten ja tähtien lisäksi hienosti myös ympyrät, suorakulmiot, kolmiot ja neliöt ja oppii kokoajan lisää. Värit Tiara tunnistaa myös jo tosi hienosti kysyttäessä. Parhaiten Tiara on oppinut niitä selittämisen lisäksi tuosta Vau-kirjan sanakirjasta jossa on perusvärit ja -muodot yksinkertaisesti yhdellä sivulla. Sitten kun sen sivun opit olivat selkeästi perillä, innostui Tiara kokonaisista värikirjoista osoittelemaan eri värisiä asioita.

Tiara saattaa osoitella erivärisiä ja -muotoisia asioita myös satukirjoistaan joihin voidaankin siirtyä seuraavaksi! Tiara tykkää sellaisista saduista, joissa on myös hauskoja kielikuvia ja hassuja sanoja. Allaolevassa kuvassa oleva Abu-kirja on Tiaran ehdoton suosikki kaikista, jo ensimmäisen sivun ”nokkela ketku” -kuvaus Abu-apinasta teki Tiaraan lähtemätömän vaikutuksen ja nykyään neiti muistaa jo koko kirjan ulkoa.

Jokin aika sitten mä löysin meidän varastosta jättimäisen pahvilaatikollisen mun vanhoja lastenkirjoja ja sieltä löytyneet Maikki Harjanteen Minttu-kirjat ovat sekä mun että Tiaran lemppareita. Tiara haluaa aina kuulla iltasaduksi Abun Kepposten lisäksi Minttu karkaa -kirjan. Musta on ihanan nostalgista lukea Minttuja Tiaralle kun muistan ne omasta lapsuudesta niin elävästi. Minttu-kirjojen kivoihin tarinoihin ei koskaan kyllästy.

Kolmas Tiaran suosikki tällä hetkellä on Vau-kirjan ”Tänään olen aurinkoinen” -kirja jossa on ylläriylläri käsitelty taas niitä tunteita. Tässä kirjassa on mun mielestä tosi hyviä tunnesanoja joita Tiarakin on oppinut käyttämään ja ne on tuotu kirjassa esille niin että pienikin oppii helposti niiden merkityksen. Mä tehostan sanojen merkitystä sillä että eläydyn kuhunkin tunteeseen samalla kun luen, esimerkiksi jos kirjassa puhutaan vaikka surullisesta niin pyrin kuulostamaan mahdollisimman surkealta ja sitten jos taas puhutaan vaikkapa riehakkaasta niin koitan kuulostaa mahdollisimman iloiselta ja innostuneelta.

Tykkään muutenkin lukea satuja eläytyen ja yleensä luen niin että jokainen kirjan hahmo kuulostaa erilaiselta. Tiara tykkää kovasti ja silloin pidemmätkään sadut eivät puuroudu pienen korvissa kun jo äänestä huomaa että kuka hahmo on kyseessä ja mitä on meneillään. Muutan myös saduissa ääntä tunteen ja tilanteen mukaan, jos on meneillään jännittävä kohta niin pyrin kuulostamaan jännittävältä. Onneksi Tiara on aika armelias kuuntelija ainakin toistaiseksi ja mun surkeat esitykset miellyttävät häntä ilonkiljahduksiin saakka!

Ylläolevassa kuvassa on mun suosikkeja meidän tämänhetkisestä kirjavarastosta. Erityisesti odotan että Tiara vähän kasvaa ja päästään lukemaan Mauri Kunnaksen tuotantoa ja nuo kaikki Muumi- ja Peppi -kirjat. Mä rakastan niitä kaikkia ja onkin tullut koluttua ne todella moneen kertaan läpi! Vasemman yläkulman Maitokulho-, Pieni mutta urhea- ja Minttu mummolassa-kirjat ovat sellaisia suosikkeja joita lueskellaan jo nyt. Maitokulho -kirja on Vau-kirjasta myöskin ja siinä on todella makeita iltasatuja ja aivan huikean hienoa kuvistusta. Pieni mutta urhea -kirjassa taas on äärimmäisen symppis pieni ankanpoikanen joka on Tiarankin mieleen. Ja Minttu-kirjat mainitsinkin jo aiemmin.

Mä aloin lukemaan Tiaralle lähes päivittäin kun hän oli noin kolmen kuukauden ikäinen. Zeldalle olen myös aloittanut jo lukemaan kirjoja. Tiara on aina ollut erittäin tarkkaavainen kuuntelija ja niin vaikuttaisi olevan pienempikin neiti. Molempien tyttöjen kanssa ollaan aloitettu lukeminen iloisen värikkäistä pehmokirjoista joissa tekstiä ei ole kuin muutama hassu sana ja edetty sitten vähitellen pidempiin ja ”kirjamaisempiin” kirjoihin. Lisäksi olen lueskellut lorukirjoja ja opetellut niistä erilaisia loruleikkejä joista vauvat usein tykkäävät. Vau-kirjassa lapsen ikätason mukainen kehitys on otettu tosi hyvin huomioon ja sieltä tuli Tiaran vauva-aikana (ja tulee edelleen) joka kuukausi ikään sopiva kirjapaketti.

Pikku-Eetu -kirjat olivat jo ihan vauvana Tiaran lemppareita ja Zeldakin tykkää niistä. Mikä parasta, ne ovat kasvaneet Tiaran mukana ja Pikku-Eetun numerokirja on esimerkiksi tänäkin päivänä Tiaran mielestä hauska kirja. Kivoja loruja oli myös ainakin vuoden 2011 äitiyspakkauksen ”Pikku-poron päivä” -kirjassa. Lorut löytyvät molemmilla kielillä ja tuosta kirjasta Tiara sai ensikosketuksensa ruotsinkieleen sillon kun Otto ei sitä vielä puhunut aktiivisesti kotona.

Yhteenvetona, me ollaan aloitettu lukeminen tosi pienenä, loruilla ja loruleikeillä kirjojen maailmaan tutustuen. Suunnilleen puolen vuoden iästä ollaan luettu enemmän ja otettu iltasadun lukeminen mukaan iltarutiineihin ja mitä enemmän lapsi on kirjoista kiinnostunut, sitä enemmän ollaan sitten luettu. Mä oon myös pitänyt taukoa lukemisesta silloin kun Tiaraa ei ole kiinnostanut (esim. 9kk iässä liikkumaan opettelu oli paljon mielenkiintoisempaa) mutta kokeillut sitten aina varovasti muutaman päivän tai viikon kuluttua että josko se lukeminen olisi taas alkanut kiinnostaa. Nykyään Tiara osaa jo itse pyytää että ”äiti lue minulle satu/abukirja/äiti luetaan numerokirjaa yhdessä!” ja tykkää edelleen lukemisesta hurjan paljon.

 Huh, olipas aikamoinen lukupaketti! Mua harmittaa kun olisin halunnut esitellä vaikka miljoonat kirjat vielä tähän lisäksi, mutta ehkä täytyy säästää vähän tulevillekin vuosille ja uusiin postauksiin. Toivottavasti tämä oli sellainen kuin toivoitte! Me lähdetään pian ulkoilemaan kunhan tytöt heräävät päikkäreiltä ja tarkoitus olisi kuvata nyt ne Mini Rodinin ihanat ulkovaatteet. Mahtavaa sunnuntaipäivää kaikille♥