Takkihaaveita

06.11.2013

Mä oon käyttänyt viime talvista raskauden ajaksi hankittua beigea parkaani lukuunottamatta samaa armeijanvihreää parkatakkia jo vuodesta 2009 asti koska en ole löytänyt sille korvaajaa joka miellyttäisi silmää yhtä paljon. Takki alkaa kuitenkin vedellä jo ihan viimeisiään, se kun on kulkenut mukana niin teiniaikojen pippalot kuin äitiyden myötä kuvioihin astuneet puistoreissutkin tunnollisesti jo neljä vuotta ja on todellakin haukkunut hintansa joka muistaakseni vuonna 2009 oli niinkin edullinen kuin 59,90 euroa. Tänä talvena hihasta on ratkennut sauma ja muutenkin kangas alkaa hiutua vähän joka suunnasta, eli nyt on korkea aika hankkia uusi takki. Mutta millainen?

Kokosin muutaman takkilempparin Sheinsiden valikoimista. Mä en oo koskaan tilannut Sheinsidelta mitään eli mulle saa kertoa käyttökokemuksia kyseisestä kaupasta! Oon vaan aina ihastellut nettisivuilla ihania vaatteita ja haaveillut, mutta jotenkin toi tullimaksusysteemi jännittää,  kun en ole koskaan tosiaan Euroopan ulkopuolelta tilannut. Mä todella haluaisin tilata tuolta koska olen upottanut varmaan kymmeniä tunteja sen sivujen selaamiseen tässä syksyn aikana ja moneen otteesen täyttänyt ostoskoriakin mutta sitten jänistänyt kun olen ajatellut sen olevan hankalaa. Toivottavasti näin ei ole! Tässä kuitenkin on niitä mun suosikkeja:

GREENPARKASTakki numero yksi tässä, kakkonen tässä, tribaalikuviohihainen ihanuus tässä, kiva perusparka alavasemmalta tässä, lyhyempi muhkeakarvainen ihanuus tässä ja camosuosikki tässä!

Armeijanvihreän parkatakkini tilalle haluaisin yllättäen…. tittididiididii…. jännitys tiivistyyyyyy: vihreän parkan! Kun on neljä vuotta käyttänyt jo jotain tiettyä niin ei oikein osaa olla ilmankaan. Sheinsiden valikoimista löysin ihan mielettömän kivoja parkatakkeja jotka todellakin vievät tuota mun kärsinyttä takkirukkaa ihan 6-0! Takit ovat ihanan edullisia, ja niitä löytyy vaikka minkälaisia erilaisia. Sheinsiden sivuilla oli parkoja todella monta sivullista ja oli vaikea päättää lemppareita niin suuresta valikoimasta! Mä tykkään hirmuisesti tuosta camo-kuosisesta parkasta, sen kanssa matchaisin Tiaraan täydellisesti – mutta siinä ei ole karvahuppua. Miten mä osaisin olla ilman karvahuppua kun oon niin tottunut siihen! Mikä takeista on teidän lemppari?

BLACKWOOLNahkahihainen biker-ihanuus täällä, yksinkertainen nahkahihainen takki täällä, ajaton bikertakki  nahkayksityiskohdin täällä, alarivin tuplanappirivinen takki täällä, rusettivöinen ajaton upea takki täällä ja alarivin viimeinen tyylikäs lemppari täällä!

Parkatakin kaveriksi tarvitsisin myös uuden mustan villakangastakin kaupunki- ja juhlakäyttöön, parkatakki kun ei ole ehkä se kaikkein juhlavin mahdollinen silloin kun tilaisuus vaatii esimerkiksi pikkumustaa tai jotain muuta kaunista juhlamekkoa. Tavallaan haluaisin panostaa ajattomaan takkiin joka menisi monen monta vuotta mallinsa puolesta, mutta toisaalta olen aivan hirveän ihastunut tekonahkahihaisiin ja bikermallisiin villakangastakkeihin.

BIKERORBOMBER

Tikattu bomber täällä, perusbiker täällä, peplumtyylinen ihanuus täällä, alarivin tikattu ja tyylikäs malli täällä, vyöllä ja tikkiyksityiskohdilla varustettu biker täällä ja viimeinen ajattoman tyylikäs biker täällä.

Mulla on neljä nahkatakkia, mutta yksikään niistä ei ole tällä hetkellä mun mielestä tismalleen sellainen kuin toivoisin. Kaksi takeista on bomber-mallisia, aitoa nahkaa olevia ikisuosikkeja ja kaksi bikermallisia. Toinen bikermallisista oli täydellinen, tismalleen toiveideni mukainen mutta tekonahkaisena ja ei-niin-laadukkaana se hajosi niin pahasti että on nykyisin käyttökelvoton. Asokselta tilaamani biker-nahkatakki taas on ihana ja laadukas sekä muuten täydellinen, mutta 3/4 -hihoilla ei sovi mitenkään talvikäyttöön.

Mä oon aivan ihastunut tikattuihin nahkatakkeihin, ne on ihanan tyylikkäitä ja tikkauksista tulee sellainen hienostunut fiilis. Tikkauksia on näkynyt tosi paljon kaikissa takeissa tänä syksynä, mutta ne eivät välttämättä pysy muodissa kuitenkaan kovin kauaa. Fiksua olisikin siis valita sellainen ajattoman tyylikäs perus biker tai perus bomber, mutta kun kuitenkin ne tikkauksetkin viehättävät kovasti. Iskeekö teihin malleista enemmän pyöreä kauöa-aukkoinen bomber vai vähän rokimpi biker? Mä en oikein osaa päättää kun tykkään molemmista!

Millainen on teidän unelmienne talvitakki? Parka vai villakangastakki? Mikä takeista on teidän lemppari?


32 Responses to “Takkihaaveita”

  1. Nimetön sanoo:

    ekasta suosikki on toi missä on tuo ihana missä on lippu, ois nii sun tyyline!!
    toisesta kans toi samassa kohtaa oleva, se ois jotekii ajaton ja voisin kuvitella hyvin sulle. Ja vikasta toinen. Valitset mknkä vaan ni kaikki on ihania:)

  2. Annu sanoo:

    Olipas halpoja! Tilaan kans heti kun kuulen kokemuksia 🙂

  3. tuua. sanoo:

    Ylimmästä kollaasista iski eniten kolmonen ja vitonen, sulle siis! Ite ottaisin ennemmin perusmallin, mutta nuo kaks näyttää enemmän sinulta jostain syystä! 🙂

  4. idaaa sanoo:

    voi että pitikin lukea tää postaus :–D nyt on varmaan pakko tilata joku takki kun on niin kivan näkösiä ! itse fiksuna oon ostanut valkosen talvitakin jossa on hupussa punasta hiusväriä ja joka muutenkin likaantuu niin nopeasti : D
    itsekin haluaisin kuulla kokemuksia tuosta kaupasta ja että onko tarpeeksi lämpimiä tänne suomeenkin :/

    • Iina sanoo:

      Hahah noi on kyllä tosi ihania, tuolla on hurjan isot valikoimat! 🙂 Voi valkoinen takki, ne on kyllä kauniita mutta varmasti arkoja likaantumaan! :/ Mutta ehkä Sheinsidesta löytyy joku joka ei mene niin helposti likaiseksi! 🙂

  5. Duweyaa sanoo:

    Heeeii, mä oon tilannut kyseiseltä sivustolta 😀 halpaa tavaraa, mutta jos haluaa laadukkaan takin niin en suosittele! Mulla on ton ekan kollaasin ylemmaltä riviltä keskimäinen takki. Paljo hienompi todellisuudessa mitä kuvassa, ei oo ehkä mikään toppa takki tms. Siinä on sellanen irrotettava se karva 😀 aikaa meni tilauksessa kolme viikkoa.. Ja tulleja ei tullu 🙂 muuten hyvä, mutta tosiaan laatu ja toimitusaika…

    • Iina sanoo:

      Mikä siinä laadussa sitten tarkemmin sanottuna mättää, jos takki on kuitenkin luonnossa hienompi kuin kuvassa (ja kuvassakin on jo tosi hieno :D)? Haluaisin tietää koska harkitsen vakavasti tilaavani tuolta 😀 Toimitusaika varmaan on pidempi, luin kans tuolta shipping infosta että saa varmaan muutaman viikon odotella vaatteita!

  6. emppuli sanoo:

    Pakettia oon odotellu jo vähän päälle 4vko, seurantakoodi sanoo paketin olevan sveitsissä ja on ollu sielä viimeset 3vko 😀 saa nähä milloin tulee vai tuleeko ollenkaan.. pitää varmaa laittaa viestiä sinne

    • Iina sanoo:

      No kannattaa kyllä varmaan laittaa viestiä! :O Toivottavasti tulee!

      • Sari sanoo:

        Mulla on ihan sama juttu oon varmaan odottanu tilausta melkeen jo 2kk ja noin 5 viikkoa sitten paketti on sieltä lähetetty ja ainakin viime viikolla seurantakoodi näytti, että olis ollut vieläkin Sveitsissä. Kerran oon jo asiakaspalveluun ottanu yhteyttä eivätkä vastanneet. Tänään laitoin uudemman kerran viestiä, mutta saa nähdä vastataanko siihenkään :/ Toivottavasti paketti nyt tulis perille.

  7. Ade sanoo:

    Ompele itse karvareunus takkiin. Mä oon niin tehnyt, ja hyvä tuli 🙂 ei tarvitse edes ompelukonetta kun käsin pistelet sen kiinni.

  8. Veronika sanoo:

    En ole tilaillut itse SheInsideltä, koska maksusysteemi on sellainen, mitä en ymmärrä eikä mulla ole Visaa tai muutakaan luottokorttia jolla maksaisin. 🙂

    Pakko sanoa, että keskikollaasin ajaton bikertakki nahkaisilla yksityiskohdilla oli oma suosikkini kaikista kollaaseista! Ajattelen sen sopivan sulle myös todella hyvin! 🙂

  9. takkifani sanoo:

    Toi tribaalitakki näyttää musta ihan lasten takilta 😀 tai että voisin kuvitella sen ennemmin tipalle kun sulle. Itse omistan ylärivin keskimmäisen vihreän parkan, ihan mahtitakki♥

  10. Paprika sanoo:

    IHANA toi parkatakki missä on noi kirjaillut hihat ja taskut! <3 (kolmas siis..) Ottaisin semmoisen koska vaan, mutta koska kirpputorilla aina käyn en vaan raaski maksaa 🙁

    • Iina sanoo:

      Mäkin tykkään siitä hirmuisesti!! 🙂 Tuolla Sheinsidella on paljon aleja, eikä hinnat ole lähtökohtaisestikaan kalliita! Muistaakseni esim ekasta tilauksesta saa -15% alennusta :)!

  11. Jollene sanoo:

    Vero Modassa myydään parkatakkia joka on 49,95€ eli aika edullinen ja värejä ovat musta, vaalea beige ja muistaakseni vielä punainen

  12. hihhu sanoo:

    älä ainakaan tota parkaa ota missä on etelävaltioiden lippu..

  13. Heh sanoo:

    Vero modassa on tai oli ainakin tommosia camokuosisia parkoja. kannattaa siis käydä tsekkaamassa josko olis vieläkin! 🙂

  14. Nimetön sanoo:

    etkö sä ostanut sen begen takin kun odotit nuorimmaistasi?

  15. pilkun viilaaja sanoo:

    etkö sä ostanut sen begen takin kun odotit nuorimmaistasi?

  16. Nimetön sanoo:

    Mua häiritsee ihan sikana paljon kuinka paljon sä siis nyt painat? 😀 Luin sitä palautumispostausta ja jäi niin ärsyttämään, kun en tajunnut! 😀

  17. dindin sanoo:

    Koot noissa saattaa olla mitä sattuu, että eivät ole keskenään aina samankokoisia, jos molemmissa takeissa olis vaikka S… niin se toinen voi hyvinkin olla enemmän M kokoa. Ja joissakin vaatteitta vaan se onesize mahdollisuus, joka kyllä 90% liian iso XS-kokoiselle (mitä luulen sun olevan kuvien perusteella). Laatu kanssa vaihtelee. Jotkut rätit ei oo paljon eronnut mistään perus Ginan ja H&M:n räteistä, välillä sit on sellasta kiina-laatua ihan suoraan. Eli pitkäikäinen ei varmasti ole. Mutta eiköhän hinnatkin jo jotain kerro.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.