Joulukalenteri luukku 21

21.12.2013

luukkukuva21Tämän päivän luukku pitää sisällään meidän perheen jouluperinteet, tai pohdintaa niistä. Meidän perheen joulu on vähän suhteellinen käsite, perheenä kun olemme viettäneet vasta kaksi joulua jotka ovat olleet keskenään hyvin erilaisia. Ensimmäisen joulun esikoisen syntymän jälkeen vietimme Oulussa, mun tädin luona ja se oli aivan ihana joulu. Viime joulun taas vietimme täällä omassa kodissamme Helsingissä, kuten myös tämän joulun vietämme. Myös viime joulu oli ihana joulu, viime joulu oli täysin meidän näköinen ja jotenkin siinä oli sitä jotain kun kaikki jouluruuat oli tehty ihan itse ja sai olla omassa kodissa.

Tulevaisuudessa mun mielestä olisi ihanne ehkä se että vietettäisiin vaikka jokatoinen joulu Oulussa sukulaisten luona (niinkuin mun kaikki joulut ennen viime joulua) ja sitten jokatoinen vuosi oltaisiin omassa kodissa. Joskus haluaisin ehkä viettää jonkun täysin erilaisen joulun ja matkustaa vaikka ulkomaille lämpimään, mutta en vielä ihan lähivuosina vaan sitten kun tytöt ovat isompia.

Oulussa mua viehättää se että siellä on koko mun suku ja siellä olen tottunut viettämään joulua ihan pienestä asti. Mä oon tosi perhekeskeinen ihminen ja tykkään siitä että jouluna on paljon ihmisiä ympärillä, siitä syntyy ihana joulufiilis. Ikävöin kovasti mun pieniä serkkuja ja toki muitakin sukulaisia, ja olisi ollut ihanaa viettää myös tämä joulu Oulussa, mutta koska Otolla ei tänä vuonna ole yhtään joululomaa niin me päätettiin että ollaan tämä joulu kotosalla.

IMG_5372 IMG_5440 IMG_5608Viime jouluna me luotiin ensimmäistä kertaa omia jouluperinteitä. Kokattiin Oton kanssa kaikki ruuat itse mun mummon ohjeiden mukaan, paisteltiin kinkkua yömyöhään ja nautittiin siitä että kaikessa sai mennä omien aikataulujen mukaan. Käytiin aamulla joulusaunassa ja syötiin riisipuuroa kahdentoista aikaan päivällä. Lahjat jaettiin joululounaan jälkeen iltapäivällä ja tunnelma oli rennon rauhallinen. Jotenkin silti musta tuntuu että joulufiilistä on enemmän silloin kun ihmisiä on ympärillä enemmän, vaikka se oma perhe tietysti onkin tärkein.

Veikkaan että tänä jouluna joulufiilis tulee kuitenkin olemaan huipussaan, sillä tämä on ensimmäinen joulu kun esikoinen oikeasti ymmärtää joulusta jotain. Joulupukki on tilattu sillä tultiin siihen tulokseen että me ehdottomasti halutaan, että hän saa nähdä pukin jo tänä jouluna ja jännittää että koskas se pukki tulee ja mitä se tuo. Vaikka esikoista vähän pelottaisikin pukki niin luulen, että päällimmäiseksi mieleen jää kuitenkin ilo ja mukava fiilis siitä että pukki kävi! Ollaan jo kerrottu 2-vuotiaalle, että pukki tulee jouluaattona ja hän aina muistaa joka päivä kertoa että montako yötä pitää vielä nukkua että pukki tulee. Ihana rakas kun jännittää ja odottelee jo joulua niin kovasti, taitaa olla samanlainen jouluihminen kuin äitinsä.

Oulussa meidän perinteisiin on kuulunut Joulupukin kuumalinja, käynti isoisovanhempien haudoilla, joululounas, joulusauna ja sitten se pukin vierailu. Ilalla ollaan sitten yleensä pelattu jotain lautapelejä tai Wii-pelejä porukalla ja valvottu myöhään ja tietysti syöty kinkkuvoileipiä niin että ollaan oltu ihan ähkyssä. Kotona perinteet ovat suunnilleen muuten samat, mutta jouluvalmisteluja täytyy tietysti tehdä enemmän eli joulunvietto alkaa jo pari päivää aiemmin ja haudoilla me ei täällä mennä käymään eli toisinsanoen aattona ei liikuta kotoa mihinkään.

Jouluperinteitä jotka haluan meidän perheen jouluihin pysyviksi on ehdottomasti joulusauna, itsetehdyt jouluruuat ja riisipuuro aamuisin, sekä tuo peliperinne että aattoiltana pelataan yhdessä porukalla. Tietysti kaikki muutkin aiemmin postauksessa mainitut jutut ovat tärkeitä, mutta noista haluan pitää kiinni kynsin hampain. En ole mikään peli-ihminen muuten, mutta siinä että jouluna pelataan yhdessä on ihana yhdessä tekemisen ja joulun tunnelma. Ainiin, ja siinä riisipuurossa pitää ehdottomasti olla vain se yksi manteli jonka joku onnekas saa!

IMG_0285x800 IMG_0492x800IMG_0390Mä toivon että meidän flunssasta ja hampaiden puhkeamisesta kärsinyt kuopus paranee jouluaatoksi ja saa nauttia täysin siemauksin joulufiiliksestä hänkin, vaikkei siitä vielä kovin paljoa ymmärräkään. En malta odottaa että päästään paistamaan kinkku joka tällä hetkellä on jääkaapissa sulamassa, se tuoksu on niin huumaava ja ekat maistiaiset niin parhaat! Onneksi ei ole enää kauaa, sillä kolmee yötäää jouluun on…… ♥

Millaisia jouluperinteitä teillä on? Vietättekö joulua kotona vai jossain muualla?


16 Responses to “Joulukalenteri luukku 21”

  1. Suvi sanoo:

    Muutettiin vanhalle kotipaikkakunnallemme takaisin ja vietämme joulun nyt omassa kodissa, sekä vieraillen anoppilassa ja omilla vanhemmillani. 🙂
    Meille ei vielä ole kehittynyt mitään kummempia perinteitä, aatto menee varmasti lastenohjelmia katsellessa, kuusen koristelussa, lahjojen antamisessa, yhdessä olossa ja syödessä aivan jotain muuta kuin jouluruokaa. 😀 Me ei nimittäin T:n kanssa kumpikaan tykätä näistä perinteisistä joululaatikoista tai kinkusta. 🙂 Tomas saa sitten mummolassa maistaa jouluruokia enemmän. 🙂

  2. st.brigitten sanoo:

    Meilläkin se aivan ehdoton perinne on, että ruuat on mun itse tekemiä 🙂 En suostu millään syömään valmisruokia arkena, joten miksi joulunakaan 😉

    Muita perinteitä meillä on kirkko+haudalla käynti sekä aattoaamun hiihto/pulkkalenkki ellei ole kovin kova pakkanen ja sen jälkeinen joulusauna. Joulu vietetään aina meillä kotona ja tänne kokoontuu ne sukulaiset ketkä sattuu samassa kaupungissa olemaan.

    • Iina sanoo:

      Teidän jouluperinteet kuulostavat aivan ihanilta, etenkin tuo pulkkalenkki! Heti seuraavan lumisen joulun sattuessa me suunnataan myös pulkkalenkille, tänä jouluna kun ei oltais päästy 😀 toivottavasti teillä oli ihana joulu♥

  3. Pienestä asti olemme siskon luona viettäneet joulua, mutta asiat muuttuivat niin me (vanhempien kanssa) kotona alettiin viettämään keskenään (plus velkku tuli käymään). Viime vuosina kyllä on jouluperinteet muuttuneet. Olemme mieheni kanssa yritetty kolme eri perhettä/sukua saatu kiertää aattona. Onneksi asuimme lähi kaupungissa tai viereisessä.

    Tänä vuonna asiat muuttuvat kokonaan! Asumme nykyään perheeni kanssa 100 km perheestämme/suvustamme joten emme pääse viettämään perinteistä joulua. Sitä paitsi minulla on jouluaattona sekä päivänä töitä, ettemme pääse sinne juhlimaan. Saamme kumminkin jonkunlaista joulua viettää, koska appi-ukko, kälyni, äiti ja iskä tulevat tänne viettämään joulua! Varmaan tästä lähtien on sellainen joka toinen syysteemi meilläkin. Tämä vuosi kotona ja ensi vuonna varmaan olemme suvumme keskellä. Yritetään silloin järjetää kolmen suvun kanssa joulunvieton.

  4. Johanna sanoo:

    Jouluaattona aamu alkaa Joulupukin kuumalinjalla, riisipuurolla ja joulusaunalla. Joulumusiikki soi, eikä mihinkään ole kiire. Iltapäivällä syömme itsemme täyteen jouluruokia, ja kun ilta vähän pimenee lähdemme hautausmaakierrokselle. Kierroksen jälkeen joulupukkikin sattuu aina tulemaan sopivaan aikaan, ja loppuilta meneekin lahjoja availlessa ja tutkiessa pakettien sisältöä. Illalla tv:stä tulee yleensä Joulutarina, ja se katsotaan kaikki yhdessä glögi-, pipari- ja joulutorttutarjoiluin. Ja ehkä se suklaarasia saattaa olla myös sylissä.. 🙂

    Sen verran haluan vielä kertoa, että mun äiti ja äidin sisarukset keksivät muutama vuosi takaperin sellaisen sukuperinteen että aina tapaninpäivänä kokoonnutaan vuorotellen jonkun heistä luokse viettämään pikkujoulua nyyttärimeiningein. Meitä on tällä hetkellä 14 aikuista ja 16 lasta, ja vaikka metelikin on sitten sen mukainen on se silti ihana perinne jota haluan vaalia.

    Tämä on muuten pisin ikinä kirjoittamani kommentti – hups! Ihanaa joulunodotusta teidän perheelle! ♥

    • Iina sanoo:

      Ihania jouluperinteitä teillä, ja etenkin tuo pikkujouluperinne kuulostaa tosi kivalta! Mustakin olis ihanaa viettää oikein isolla porukalla railakkaita pikkujouluja 😀

      Toivottavasti teilläkin oli mahtava joulu ja ihanaa uutta vuotta! Kiitos että kommentoit♥♥

  5. noora sanoo:

    Joulua on aina vietetty kotosalla rennosti perheen kesken. Perinteisiin omien vanhempieni luona kuuluu aamuisin riisipuuro ja jouluisten ohjelmien katselu, äidin kokkaamat jouluruoat (nam!), hautausmaalla käynti, sauna ja illemmalla lahjojen avaaminen. 🙂 Vaikka ollaan poikaystävän kanssa seurusteltu jo sieltä ysiluokalta asti, ollaan pääosin vietetty joulut kukin omien vanhempiensa luona. Vasta yhteenmuuttamisen jälkeen olen viettänyt jouluisin aikaa myös poikaystävän vanhempien luona.

    Lisäksi olen jo viimeiset pari vuotta harjoittanut uutta perinnettä jouluaattoisin, olen nimittäin viettänyt aamupäivän töissä! Enpä olisi aiemmin uskonut, että joskus vielä työskentelen jouluaattoisin ja vieläpä tykkään siitä. 😀 (Ainut huono puoli työvuorossa on, etten pysty katsomaan Lumiukkoa telkkarista, heh.) On mukava aloittaa jouluaatto leppoisalla työvuorolla mukavien työkavereiden seurassa ja jatkaa siitä omien tai poikaystävän vanhempien luokse joulun viettoon. 🙂 Joulussa ihanaa on rento yhdessäolo ja tietysti hyvät ruoat.<3

    • Iina sanoo:

      Haha, Ottokin teki jouluaattona töitä, tosin kotoa käsin puhelimitse päivystellen että ei tarvinnut lähteä mihinkään onneksi. Mutta mikäs siinä, varmasti siinä tulee ihana joulufiilis kun viettää leppoisan työvuoron ja saa sitten huokaista ja lähteä viettämään kunnolla joulua! Munkin mielestä rento yhdessäolo on joulussa parasta 🙂 Toivottavasti oli ihana joulu ja mahtavaa uutta vuotta sinulle!

  6. Petra sanoo:

    Meillä on ollut aina tapana, että aattoaamuna on tontut tuonut kuusen alle paketteja ja ne saadaan aukoa riisipuuron jälkeen. Klo 13 oltiin aina jo mun isovanhemmilla joulupöydän ääressä ja siellä on sitten ollut minä, veljeni, äiskä, mummi ja pappa sekä enoni, serkkuni ja enon vaimo. (No nykyään myös tietysi oma miekkoseni sekä Kevin.)
    Siellä on ollut jouluruuat, sitten jälkiruoka. Viiden aikaan on tullut pukki jakamaan loput lahjat ja aikuiset on sitten juonut kahvia, kun lapset on purkanut paketteja. Sitten kotiin uusien lelujen kanssa leikkimään.

    Nyt kun on jo myös oma pieni perhe, me matkustetaan Vantaalta Kouvolaan (huomenna, jeee!! ♥) mun äidin luokse, veljeni tulee samalla junalla.
    Täällä meillä olevat paketit auottiin jo tänään, selitin Kevinille, että ´´pukki oli höpsö ja oli pistänyt tontut tuomaan paketteja vahingossa liian aikaisin, sielä on kuusen alla iso kasa lahjoja, äkkiä kattomaan!” 😀
    Tämä siksi, kun ei niitä voisi junalla raahata Kouvolaan.
    Aatto menee samalla kaavalla kuin ennenkin, paitsi että pukki ei tule isovanhemmilleni vaan mun äidille kuuden aikaan, kun Kevin herää päiväuniltaan ja sinne tulee myös Kevinin kummi ja mun isovanhemmat.
    Joulupäivä menee sitten niin, että mennään yhden aikaan Rasmuksen vanhemmille ja viedään heidän + Rasen sisaruksien lahjat ja heilläkin yleensä on meille jotain pientä, syödään ja rupatellaan ja sitten lähdetään taas minun äidilleni, missä se koko viikko vietetään, kun siellä on eniten tilaa nukkua ja olla 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi vitsti, mullakin on ikävä sitä kun saa jouluksi matkustaa junalla perheen kanssa! Me tosin raahattiin _aina_ äidin kanssa joululahjat junalla Helsingistä Ouluun ja sitten takas, otettiin aina erilliset matkalaukut niitä varten :DD Mutta ei varmasti ole huono sekään että ne avaa vähän etukäteen, varsinkaan lasten mielestä ;D

      Toivottavasti teillä oli kiva joulu ja ihanaa uutta vuotta! 🙂

  7. Nina sanoo:

    Hei! Esittelin blogisi joulukalenterini 22. luukussa, jonka aiheena oli lempiblogini 🙂 Lainasin blogisi banneria postauksen teossa, mutta jos tahdot minun poistavan sen, kerro se minulle. Postauksen voit käydä lukemassa täältä: http://pimeanpelko.blogspot.fi/2013/12/22-luukku.html
    Hyvää joulua! 🙂

  8. santsu sanoo:

    Meillä ei vielä ole mitään erikoisia jouluperinteitä mieheni kanssa. Ehkä sitten kun lapsia tulee niin sitten. Mutta niin tämä kuin viime joulukin menee sillä kaavalla että heräilemme rauhassa kotona, avataan parit paketit , sen jälkeen haudalla käymään ja sitten mieheni vanhemmille. 🙂
    Mun äidin luona ei vietetä joulua mitenkään erikoisesti: siellä käy joulupukki ja joitakin jouluruokia syödään. Muuten aatto on siellä aivan tavallinen päivä. Mun isä taas viettää joulua omien sukulaistensa kanssa niin käymme siellä sitten joulupäivänä kun sinne ei ole pitkä matka. Miehen vanhemmilla on taas muutamia jouluperinteitä ja sen takia mennäänkin sinne missä sitä joulua oikeasti vietetään. Myös osasyy miksi mennään mieheni porukoille on se että hänen sisarukset tulevat sinne jouluksi ja ne asuvat kauempana niin näkeepähän niitäkin joskus! Omia sisaruksiani, siskon lapsia ja vanhempia sekä mun muita sukulaisia näemme noin kaksi kertaa kuukaudessa joka tapauksessa niin tärkeämpää mennä katsomaan niitä joita ei näe niin usein. 🙂

    Oikein hyvää joulua teidän perheelle! 🙂

    • Iina sanoo:

      Se on varmasti ihan totta että joulua on kiva viettää sellaistenkin tyyppien kanssa joita ei niin usein näe! Ja kiva että teillä on monta erilaista paikkaa missä vietää joulua, voi mennä sitten ihan omien fiilisten mukaan että missä haluaa olla :)!

      Kiitos paljon, toivottavasti teillä oli ihana joulu ja mahtavaa uutta vuotta!♥

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.