Joulukalenteri luukku 22

22.12.2013

luukkukuva22Huh, tämän jälkeen enää kaksi luukkua jäljellä! Aika huikeaa miten nopeasti tämä joulukuu onkaan kulunut jälleen kerran ja nyt ollaan jo kahden yön päässä jouluaatosta. Huomenna meillä on edessä jouluruokien kokkaaminen alusta alkaen, sillä kaikki valmistelut joita olin ajatellut viikonlopun aikana tehdä jäivät kaupassakäyntiä lukuunottamatta tekemättä Zeldan äkillisen korvatulehduksen vuoksi.

Meillä on takana hyvin vähäuninen, itkuinen ja rankka viikonloppu, mutta nyt kun syy neidin kuumeelle ja kivulle paljastui ja saatiin lääkkeet niin olen toiveikas että huominen ja jouluaatto sujuvat jo ihan mukavasti. Vaikka olenkin positiivinen luonne niin senverran täytyy kyllä nyt sanoa että välillä kävi mielessä muutama sellainen ”tästä joulusta ei tule mitään, syödään noutopizzaa koko joulu ja ollaan yökkärit päällä” -ajatuskin mutta kyllä me täältä tuhkasta vielä noustaan ja saadaan mahtava jouluaatto!

Mun mielestä joulussa on tärkeintä yhdessäolon lisäksi ehdottomasti se ruoka, ja tämä joulukalenterin kolmanneksiviimeinen postaus keskittyykin meidän tuleviin jouluruokiin. Mummon salaisia reseptejä en jaa joilla itse kokkaan suurimman osan ruuista, mutta sensijaan ajattelin linkata pari reseptiä joita tänä vuonna testaan tuodakseni jotain uutta meidän joulupöytään mummon perinneruokien rinnalle. Mä oon aika perinteinen joulutyyppi siinä mielessä että pöydässä täytyy ehdottomasti olla joululaatikoita, kinkkua ja lohta, ilman niitä ei ole joulu!

Aamu alkaa tietysti itse puuroriiseistä keitetyllä riisipuurolla, kanelilla, sokerilla ja mantelin etsinnällä. Saa nähdä moneltako me herätään puurolle ja kuka löytää mantelin!

Alkupaloina joulupöydässä meillä tulee olemaan itsetehtyä metsäsienisalaattia, graavilohta ja graavisiikaa (AH, vihdoinkin, kuka muistaa mun viimejoulun tuskastelut kun en raskaanaollessa saanut syödä graavikalaa?)! Ajattelin myös värkätä jonkinlaisen sinappisen kastikkeen kaloille ja mahdollisesti tehdä vielä jotain muutakin salaattia, jos ehdin/jaksan/muistan. Mä oon niin odottanut saavani graavilohta että olen ihan into piukassa meidän jääkaapissa tälläkin hetkellä suolautuvasta isosta lohipalasta, nam!

sienisalaattiJoululaatikoista mä oon itse kokeillut jo valmistaa imellettyä perunalaatikkoa, porkkanalaatikkoa, bataattivuokaa ja lanttulaatikkoa joista kaksi edellämainittua päätyvät tänäkin vuonna meidän joulupöytään. Lantut ja bataatit unohdan tänä vuonna vaikka ne hyviä olivatkin, sillä niiden tilalle haluan kokeilla valmistaa punajuuri-vuohenjuustolaatikkoa joka kuulostaa ainakin niin älyttömän hyvältä ettei mitään järkeä! Kodinkuvalehden reseptissä jota aion kokeilla, suositellaan ensiksi aurajuustoa tai sen tilalle vuohenjuustoa, ja aurajuusto varmaan on se joka sopii kaikkein parhaiten punajuurten kanssa (kun aura-punajuurilaatikosta löytyi huomattavasti runsaammin ohjeita pikagooglailun perusteella). Mä itse en vaan tykkää auran mausta ollenkaan ja siksi korvaan sen mieluummin suurella suosikillani vuohenjuustolla.

Laatikoiden lisäksi pöydässä kuuluu ehdottomasti olla vielä yksi lisuke, eli hernerokka tai hernetuutinki, rakkaalla ruualla on monta nimeä. Hernerokka on herneistä, kermasta ja mausteista tehty maukas mössö joka näyttää aivan kamalalta, on koostumukseltaan monen mielestä varmasti kuvottava, mutta mun mielestä maistuu aivan superhyvälle kinkun ja kinkun kastikkeen kanssa! Mä rakastan hernerokkaa ja oon syönyt sitä jo ihan pienestä asti jokaikinen joulu.

hernerokka joululaatikotKinkku on tietysti joulupöydän kuningas ja meidän kinkku on perinteinen korppujauhoilla ja sinapilla kuorrutettu harmaasuolattu kinkku jota paistetaan kärsivällisyydellä ja rakkaudella koko huominen ilta. Kinkun kastikkeessa on omenahilloa, sinappia, kermaa ja kinkunrasvaa ja se on superherkullista! Mä panostan muuten ruoissa terveellisyyteen aika pitkälti ja valitsen hyviä rasvoja ja kevyita tuotteita, mutta jouluna en säästele kerman tai voin määrässä vaan laitan vielä sen extra-voinokareen ja käytän ainoastaan kuohukermaa. Kinkkua syödään jouluruokailujen lisäksi myös aamu-, ilta-, yö- ja välipalaksi joululimpun ja sinapin kanssa eli joulusta on tulossa aika kinkkuisa, juuri niinkuin pitääkin.

joulukinkku kinkunkastikeJälkiruuaksi meillä on perinteisiä joulutorttuja ja pipareita, ja tänä vuonna valmistan niiden lisäksi myös glögijuustokakkua. Lisäksi on tarjolla valikoima erilaisia juustoja (esim. Mustapekka, Brie, Morbier juusto tuhkaraidalla, vanha Cheddar ja valkosipulijuusto), keksejä ja viinirypäleitä. Mä oon tehnyt ennenkin juustokakkuja monta kertaa ja toivon kovasti että tämäkin kakku onnistuu kuten edeltäjänsä vaikka en juuri tätä yksilöä ole aiemmin koittanutkaan valmistaa.

joulutortutMeillä ei ole mikään maailman runsain joulupöytä, itsetehdyt leivät, sillit ja silakat ja varmasti monet muutkin muiden suosikit puuttuvat, mutta uskon että tässä tulevien vuosien varrella meidänkin jouluperinteiden vakiintuessa löydämme ne meidän ikiomat jouluruokaperinteet joita halutaan jatkaa vuodesta toiseen. Mä oon kuitenkin ylpeä siitä että valmistetaan kaikki alusta loppuun aivan itse niitä joululimppuja lukuunottamatta, ja itsetehty maistuu ehdottomasti parhaalta.

Millaisia jouluruokia teidän joulupöydistänne löytyy? Onko hernerokka tuttu kaveri? Mikä on joulun paras jälkiruoka?


37 Responses to “Joulukalenteri luukku 22”

  1. :):) sanoo:

    Oi kuulostaa namilta kaikki, mä aijon kyllä graavilohta hiukan syödä vaikka raskaana olenkin neuvolasta minulle sanottii että kuhan ei ole vakuumissa ollutta, mutta tää asia jakaa joka joulu varmasti raskaana olevien mielipiteet 😀 mutta jokainenhan itse päättää mitä suuhunsa pistää ja milloin:) Oikein hyvää joulua teille<3

    • Iina sanoo:

      Hahah no tämähän se jakaa ne mielipiteet! 😀 Mutta jokainen päättää itse, eipä siihen muilla ole sanottavaa 😀 Ihanaa raskausaikaa sinulle ja mahtavaa uutta vuotta!

  2. Jaana sanoo:

    Voi tota hernemuhennosta! Se kuuluu Pohjalaiseen Joulpöytään ehdottomasti! Meillä oli sitä aina Mummin reseptillä tehtyna kun olin pieni. En voi sanoa että oli silloin suosikkini, mutta nyt vois jo maistuakin, ei vaan ole tullut isän kuoleman jälkeen tehtyä… Oikein hyvää ja maistuvaa Joulua koko teidän perheelle! <3

  3. niina sanoo:

    Hei määkin tein viimevuonna ton glögijuustokakun ja se oli ainakin omasta mielestä tosi hyvää! 🙂 Huomenna pitäs väsätä karpalojuustokakku, saa nähdä mitä siitä tulee 😛

    Oikein hyvää ja rauhallista joulua teille ♥ Toivottavasti Zeldakin tulee kuntoon aatoksi 🙂

  4. savah sanoo:

    Toi glögijuustokakku on aivan mahtava! Useaan kertaan tehty 🙂

  5. Carata sanoo:

    Voi ei, mä en kestä! Täällä alkaa huomenna 33 raskausviikko ja kamala tarve ois saada graavilohta, mätiä, juustoja jne! Tekis niin kamalasti mieli, mut pakko olla ilman. Ehkä syön jouluherkkuja sitten helmikuussa, kunhan tämä masuvauva on saatu pois yksiöstään.
    Meillä tehdään kinkku, porkkana- ja lanttulaatikko. Lisäksi karjalanpaisti kuuluu meillä joulupöytään. Kaloja ei tänä vuonna tule, mun takia. Salaatteja tulee useampi, eli punajuuri, sieni ja tavallinen vihreä salaatti, jossa siis erilaisia salaatinlehtiä, tomaattia, kurkkua, paprikaa, purjoa ja ehkä fetajuustoa. Leipäjuusto ja kotijuusto kuuluu kans ruokapöytään meillä. Raejuustoakin on tänä vuonna tytön (1v 4kk) takia. Mitähän vielä? Perunamuusi tehdään tänä vuonna, ei kokonaisia. Riisipuurolla meilläkin alkaa aamu, mut mantelin jätän pois, koska jos se sattuu olemaan tytöllä, niin ei välttämättö ehditä ennakoimaan. Jälkiruokana meillä on mun jokavuotinen lemppari, eli karpalokiisselii/karpalohyydyke, jonka päälle tulee kuohukermaa ja jäisiä karpaloita. Niin hyvää ruoan jälkeen, mäkin kun usein vedän siihen huonoon oloon asti. Koskahan sitä tajuais lopettaa ajoissa.

    Hernerokka näyttää kamalalle, mutta näin ajatuksissa se vois kyllä sopia kinkun kanssa. Meidän miehen suvussa perinteenä on tehdä joulupöytään makaronilaatikkoa. Seurustelumme alkuaikoina tämä oli mulle järkytys ja sitä koko suku selittelikin sillä, että sitäon tehty silloin, kun lapset ovat olleet pieniä ja laatikot ja muut eivät maistuneet. No, lapsethan ei välttämättä imelletystä perunalaatikosta ym tykkää, mutta oli se pieni shokki, että noinkin perus ruoka löytyy joulupöydästä.
    Onneksi mies ei sitä halunnut meille joulupöytään. Tytöllämme oli viime joulu se kuuluisa ensimmäinen joulu, mutta koska ikää oli 4kk, ei luonnollisesti jouluruokia päässyt maistelemaan, muuten kuin tissimaidon mukana. Nyt homma on eri ja toivon todella,e ttä joku ruoka olisi hyvää. Ainakin karjalanpaistin pitäisi upota, sillä sitä meillä tehdään joskus arkenakin.

    • Iina sanoo:

      Voi vitsit, paljon onnea raskaudesta ja ihanaa raskausaikaa sulle! Onneksi joulu on jo ohi niin ei tartte enää kärsiä kielletyistä jouluruokahoukutuksista 😀

      Hernerokka on tosi hyvää vaikka näyttääkin ällötykseltä, se ei pettänyt odotuksia tänäkään vuonna 😀 Mäkin oon kuullut et joillakin makaronilaatikko kuuluu joulupöytään, mut itse en oo koskaan törmännyt sukulaisilla tms siihen 😀 Toivottavasti teillä upposivat jouluruuat neidin napaan :)! Ihanaa uutta vuotta koko perheelle!♥

  6. Julia sanoo:

    Kuulostipa hyvältä, ja runsaalta teijän joulupöytä! Meille ei noin paljoa ruokia tule, kun ollaan Hugon kanssa kahdestaan, ellei pojan isä tule käymään, ja Hugo ei vielä jouluruokia oikein saa syödä, ja itekkään en monista välitä ollenkaan 😀 Mullaki oli alunperin tarkotus tehä joku glögijuustokakku tms mutta se nyt siirtyy johonki muuhun kertaa, sen verran oon tota suklaata hamstrannu jo ja muita herkkuja ! 😀 Taatelikakkuki on niiiiin hyvää! Harmittaa kyun nyt ei tänä jouluna ole sitäkään =(

  7. minävain sanoo:

    Milloin loppuu tuon kahvikonsertti arvonta kun sitä ei mainita missään?

  8. Elina sanoo:

    Meillä jokainen ruokailija saa sanoo ne mitä ehdottomasti haluaa joulupöytään ja sen perusteella tehdään joulupöytä 🙂 Aika samoja meillä syödäön kun teilläkin tän postauksen perusteella 🙂 hieman ehkä monipuolisempaa, meillä isompi perhe ja minä nuorimmaisena niin jokasella jo omat joululempparit 🙂

    Oikeen hyvää joulua teidän koko perheelle ellen enää kommentoi ennen joulua <3 (aika vähästä nimittäi tämä minun kommentointini :D)

    • Iina sanoo:

      Hyvä periaate! noin mäkin tekisin varmaan jos olis enemmänkin jouluvieraita kuin minä, otto, äiti ja lapset 😀

      Ihanaa uutta vuotta teille ja toivottavasti oli ihana joulu♥

  9. Henna sanoo:

    Olen tehnyt tuon glögijuustokakun ja voin kyllä sanoa, että sitä kannattaakin kokeilla, oli todella hyvää. Tänä vuonna olisi tarkoitus tehdä semmoinen vähemmän jouluisempi mariannejuustokakku, saa nähdä mitä siitä tulee 🙂 Kerrohan sitten, mitä pidit juustokakusta 🙂

    • Iina sanoo:

      Mä tykkäsin juustokakun mausta tosi paljon mutta onnistuin sössimään sen kiilteen kun ei ollut irtopohjavuoka kunnolla kiinni ja kiille valui meidän jääkaappiin, ah <3 :DDDDDD

  10. empampa sanoo:

    Oi mikä ihana postaus! Mun mielestä teidän joulupöytä kuulostaa aivan herkulliselta ja just sopivan runsaalta 🙂 ja tuo hernejuttu !!! Mun suosikki ihan vauvasta lähtien joulupöydässä on olleet kokonaiset herneet, mutta tommonen herkkumössö kinkun kanssa voi olla aivan taivaallista!

    Muuten meidän joulupöytään kuuluu tietenkin valtava kinkku, perinteisiä laatikoita, perunaa ja bataattia ja hurjana erilaisia kalaherkkuja. Monesti tykätään tehdä jotain erikoisia aina piristämään muuten niin perinteistä kattausta, ja tänäki vuonna siian ja lohen kaverina löytyy wasabisilakoita, mätimoussea ja haukiterriiniä.

    Jälkiruokana meillä toimii yleensä vain piparit, tortut ja konvehdit kahvin ja glögin kanssa kun ollaan muutenkin niin täynnä kaikesta ruoasta, vaikka sille jälkiruoalle on tunnetusti ihan oma mahansa 😀

    Aivan ihanaa ja rakkaudentäyteistä joulua teidän koko perheelle <3

    • Iina sanoo:

      Voi kiitoksia ihan hurjan paljon!!♥ Mä suosittelen hernerokkaa, se on tosi helppo tehdä ja ihan ylihyvän makuista just kinkun kanssa 😀

      Teidän jouluherkut kuulosti aivan ihanilta, varsinkin mätimousse ja haukiterriini, NAM! Toivottavasti teillä oli ihana joulu ja mahtavaa uutta vuotta :)!

  11. Ninna sanoo:

    Oon kohta viikolla 30 ja raskausdiabetes seurannassa, eli hurja dieetti päällä normaalien raskaana olevien ”ei-listan” päälle. 😀 Aika pahaa tekee, kun ei saa jouluna syödä edes hedelmiä paljoa, sokerista puhumattakaan. Mun joulutraditioihin on kuulunu lapsesta asti syödä esim. koko paketillinen After Eighteja ja kilo satsumoita. Kummallisen tästä joulusta tekee myös se, että odotan lasta yksin (ihan alusta asti, mutta silti), mun vanhemmat asuu ulkomailla enkä pääse käymään siellä eikä nekään pääse tänne. 🙁 Mä rakastan jouluna syödä rosollia ja lanttulaatikkoa ,mutta nyt en viiti niitä tehdä kun ei syöjiä oikein ole tarpeeks, ja itsekään en saa hirveen isoja annoksia syödä.

    Tehtiin kompromissi pikkuveljen kanssa – se tulee huomenna meille ja vietetään joulu kahdestaan (kolmistaan) ja tehdään pitaleipiä (meidän lapsuuden herkkua jota äiti aina teki perjantaisin 🙂 ) ja jälkkäriks hedelmärahkaa. 😀 Saapahan ainakin jotain herkkua, ja jos sitä sokeria vähän vetää ekstraa jouluna niin tulkoot se sitten hedelmien sokerista. 🙂 Lisäks oon löytäny alkoholittoman oluen (Krombacheria Alkosta, van 2,20! :D), ja sekin tuntuu aika luksukselta. Pienet asiat. 😀

    Ainakin se lohduttaa, että ens jouluna (ja kaikki joulut siitä lähtien) mulla tulee olemaan uus oma perhe jonka kanssa viettää joulua! Ihanaa <3

    Sulla on kiva, positiivinen blogi ja oon jo hetken sitä lukenu, hyvää joulua sinnekin 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi ei miten inhottavaa että et saanut nauttia jouluruuista, ihan pyllystä ja niin epäreilua!! Mutta ihana teidän kompromissi-idea ja mä ihailen sua niin paljon miten osaat iloita pienistä asioista etkä jää murehtimaan vaikka ei jouluruokia tänä vuonna voinutkaan syödä. Ihanaa että sun kaltaisia ihmisiä on olemassa, oon varma että ensi jouluna sulla on ihana joulu oman perheesi kanssa :)! Mukavaa raskausaikaa ja hyviä vointeja sekä ihanaa uutta vuotta!♥♥ Kiitos hirmuisen paljon♥

  12. Hilma sanoo:

    Aivan ihanalta kuulostaa teidän ruuat ja hienoa, että teet ruuat itse! Aika hommahan niissä laatikoiden yms. teossa on, mutta on kyllä sen arvoistakin. Meillä oli yhtenä jouluna tuota hernetuutinkia, oli kyllä kinkun kanssa tosi hyvää! Pitäisiköhän tehdä tänä vuonnakin, hmmm? Sen verran pikkuvinkkiä annan tulevia jouluja varten, että porkkanalaatikkoa varten kannattaa keittää ja soseuttaa porkkanat jo syksyllä ja laittaa pakkaseen odottamaan, säästyy yksi työvaihe joulunaluspäiviltä!

    Ja graavilohta söin kyllä minäkin pikkusen raskaanaollessani, kun kala oli tuoretiskiltä (torilta) ostettu ja itse graavattu.

    • Iina sanoo:

      No sepä se, kyllä se vaan maistuu niin hyvältä kun tekee itse kaikki! 🙂 Hernetuutinki on herkullista. Mekin haetaan aina kala tuoretiskiltä, mä oon vaan niin hysteerinen etten raskausaikana uskaltanut tehdä suunnilleen mitään 😀 Toivottavasti teillä oli ihana joulu ja mahtavaa uutta vuotta! Kiitos vinkistä, pidetään mielessä! 🙂

  13. noora sanoo:

    Oi miten hyvältä näyttää! Täytyy sanoa, että tuo hernerokka oli mulle aivan uusi tuttavuus, mutta kuulostaa ihan syömäkelpoiselta kuitenkin. ;D Itse en ole vielä jouluruokia päässyt valmistelemaan, kun vietetään poikaystävän kanssa joulut vanhempien hellässä huomassa ja päästään siis suoraan valmiiseen pöytään.

    Joulupöydät on molempien vanhemmilla melko samanlaiset ja perinteiset: itsetehdyt laatikot eli imelletty perunalaatikko, lanttulaatikko ja porkkanalaatikko (omilla vanhemmillani on usein myös maksalaatikkoa, se onkin pöydän ainoa eineslaatikko :D), joulukinkku, graavikalaa ja savukalaa, myös jotain sillejä saattaa olla, rosollia, mahdollisesti muita salaatteja, keitettyjä perunoita jne jne..

    Oma äitini tykkää välillä tehdä karjalanpaistia joulupöytään ja lisäksi meillä on aina lihapullia. Ne on jääneet tavaksi kun pienenä ainakaan mulle ei oikein kinkku maistunut (ja kaiketi myös pikkuveli nirsoili jostain ) niin varavaihtoehtona oli sitten lihapullia. 😀 Nykyään kinkku kelpaa, nam! Poikaystävän äiti on taas vielä innokkaampi tekemään asioita itse, hän jopa suolaa kinkun itse, tekee joululimput ja maailman parhaita karjalanpiirakoita. Että semmoista, mahdollisesti oon unohtanut tästä jotain, mutta josko tässä nyt suurin osa asioista olisi. 🙂 Jouluruoat = <3

    • Iina sanoo:

      Oh voi vitsi kun joulu meni jo ja nyt mä kuolaten luen näitä kommentteja ja ikävöin sinappikinkkuvoikkareita ja hernetuutinkia :DD Ihanilta kuulosti teidän jouluruokaperinteet, ja huikeaa että poikaystäväsi äiti jaksaa nähdä vaivan ja tehdä noin alusta alkaen kaikki itse! Jouluruuat on kyllä niin ihania♥

      Mahtavaa uutta vuotta teille!

  14. Isabel sanoo:

    Nam! Googlettelin kuvahaulla sienisalaatin ohjeita, kun en ennen itse ole moista tehnyt ja eksyin tänne kuvan perässä… Bataattivuokaa olisi myös kiva kokeilla, täytyy katsoa riittääkö tänään aika kaikkeen, huomenna nimittäin on tarkoitus vain paketoida viimeiset lahjat ja sitten vain olla ja nauttia muutama päivä kiireettömyydestä.

    Meidän joulupöydästämme löytyy tuttuun tapaan tuoresuolattu luomukinkku, jonka perinteisesti äitini on tehnyt. Itse olen sitten tehnyt perunasalaatit ja porkkanalaatikot. Meiltä löytyy joulupöydästä myös itse tehtyjä kermaperunoita heille, jotka eivät porkkanalaatikosta välitä, sekä punajuurisalaattia. Kalat ovat myös ihan must – savustetut ja graavatut. Löytyy meiltä paljon muutakin, mutta en nyt tähän hätään muista (vaikka varmaan pitäisi, että tajuaisi käydä ostamassa puuttuvat tuotteet!).

    Jälkkärinä ei ole yleensä ollut mitään tiettyä. Välillä on joulutorttuja välillä ei, joskus marjoja ja jäätelöä tms. Tänä vuonna ainakin bostonkakkua ja ehkä jouluhenkistä juustokakkua – täytyy katsoa riittääkö aika!

    Käyhän osallistumassa arvontaan blogissani, aikaa tosin enää muutama tunti!

    Mukavaa joulun odostusta!

    • Iina sanoo:

      Oi miten hyvältä teidänkin tarjoilut kuulostivat! Toivottavasti teillä oli ihana ja maukas joulu (varmasti oli :D)!♥ täytyy sanoa että hauskaa että päädyit noin erilaisen googlettelun tuloksena mun blogiin, usein kun tänne päätyy juurikin äitejä tai äitiydestä haaveilevia vauvajuttujen perässä, niin tuli hyvä fiilis että ”löytyy mun blogista muutakin” :D! Kiitoksia paljon ja mahtavaa uutta vuotta! 🙂

  15. Inga sanoo:

    Meidän joulupöydässä on itsetehtyjä laatikoita, pipareita, torttuja, kinkkua, kalaa, montaa eri silliä, salaattia…. Vaikka mitä herkkuja! Ja toi glögikakku on ihan huippuhyvää!! Se tulee olee meidänkin joulupöydässä. Täälläpäin sitä on leivottu jo monta kertaa, vuosien kokemuksella. 😉 Uskon, että tekin tykkäätte siitä. 🙂 Ihanaa joulua teille! <3 <3

    • Iina sanoo:

      Kuulostaapa hyvältä! Me tykättiin glögijuustokakusta, mutta mä sössin sen kiilteen kun vuoka ei ollut kunnolla kiinni ja kiilteet valui jääkaappiin :—————-D Mutta ensi vuonna paremmin sitten! Ihanaa uutta vuotta sinulle ja perheellesi!♥

  16. Mama D sanoo:

    Itse en ole oikein koskaan tykännyt perinteisistä suomalaisista jouluruuista. Nyt onneksi Englannissa asuessa se englantialinen perinneateria osui täysin makuhermoihin ja sitä perinnettä tietenkin jatkamme nyt Suomessa. Joulupöytään tulee uuniperunat, kalkkuna, ”staffing” (sille ei ole suomalaista vastinetta) ja paljon uunissa valmistettuja vihanneksia. Jälkiruoaksi tehdään sitten kerrosjälkkäri eli trifle.

    • Iina sanoo:

      Eikös stuffing ole täyte? Vai oonko ihan väärässä? 🙂 Trifleä Otto on tehnyt mulle monta kertaa, ainakin sellaista suklaatrifleä jossa on erilaisista suklaista tehtyjä vaahtoja ja sitten sellaista keksimurua 🙂 Nam!

  17. Nimetön sanoo:

    Mutta oikeestihan hernerokka = hernekeitto, eikä tuommonen muhennos… Yritin googlettaa mutta sieltäkin tuli vaan hernekeittoa. Olen hämilläni. D:

    • Iina sanoo:

      Siksipä sanoinkin että rokka/tuutinki, rakkaalla lapsella on monta nimeä 🙂 Rokaksi sitä on sanottu mun suvussa, Oulussa, monet kutsuvat myös tuutingiksi ja sillä sanalla ainakin löytyy 🙂

  18. Johanna sanoo:

    En ole ikinä aiemmin kuullut tuosta hernerokasta, mutta näyttää tosiaan hieman epäilyttävältä.. 🙂

    Meidän joulupöydästä löytyy aina lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikot, lohi, pariisinperunat tai keitetyt perunat, rosolli ja rosollivaahto, mamman itsetehty sinappi, kinkku, herneet ja saaristolaisleipä. Sitten on aina lisäksi jotain uutta, kuten tänä jouluna bataatti- ja punakaalilaatikot jotka on molemmat uusia meidän joulupöydässä. 🙂 Eri asia sitten jos menisi omille vanhemmille tai appivanhemmille syömään.. Pöydät notkuu ties mitä erikoisuuksia. 🙂

    • Iina sanoo:

      Se näyttää epäilyttävältä mutta on tosi nam!! 😀 Punakaalilaatikosta mä taas en ole ennen kuullutkaan, muut kuulostivat tutuilta, mutta herkulta kuulosti sekin 🙂 Mukavaa uutta vuotta ja toivottavasti teillä oli ihana joulu!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.