Vuosikooste 2013

31.12.2013

En voi uskoa että istun tässä nyt sohvalla, kahden lapsen äitinä kirjoittamassa juuri tätä postausta! Vuosi sitten me elettiin hyvin kiireistä aikaa, odotettiin toista vauvaa syntyväksi keväällä ja olin juuri aloittamassa bloggaamisen uudessa blogikodissani, Kideblogeissa. Vauvan syntymään tuntui olevan vielä ikuisuus sillä olin vasta ohittanut puolivälin jouluaaton tietämillä, mutta masu oli jo iso ja ihana. Vuosi on kulunut nopeammin kuin kaikki edelliset yhteensä ja tässä sitä nyt tosiaan istutaan! Nyt on aika muistella kuluneen vuoden tärkeimpiä hetkiä ja mä varoitan jo etukäteen että postauksesta on tulossa vähintään yhtä pitkä kuin edeltäjistään. Keräsin myös tuttuun tapaan jokaisen kuukauden lempparipostaukset linkkeineen joita tuli huikeat 36 kappaletta, jos joku haluaa käydä muistelemassa enemmänkin!

tammikuuTammikuu alkoi Kideblogien lanseerauspippaloilla Tampereella, missä sain ihanien Kide-naisten lisäksi tavata teitä mahtavia lukijoita. Niiden bileiden jälkeen oli hyvä ja rento fiilis aloittaa bloggaaminen uudessa osoitteessa. Hektinen kuukausi jatkui Natali K:n valokuvauksilla, joissa toimin mallina möhömasuni kanssa. Tammikuussa otin myös elämäni ensimmäiset ripsipidennykset, joista tykkäsin! Ramppaamiset ympäri ämpäri vaativat veronsa, ja loppukuusta jouduin vuodelepoon todella rajujen ennenaikaisten supisteluiden vuoksi. Mun äiti matkusti Oulusta tänne meidän avuksi kun Otto kävi töissä ja mä en saanut edes nostaa Tiaraa jolla raukalla oli tammikuussa vasta vuosi ja kolme kuukautta ikää.

Tammikuun lempipostaukset:

helmikuuHelmikuussa vuodelepo jatkui ja olo alkoi olla jo aika tukala. Supistukset eivät missään vaiheessa hellittäneet vaan jatkuivat päivästä toiseen tammikuusta synnytykseen asti, mutta jotenkin niihinkin vain turtui ja käytiin jopa juhlistamassa meidän vuosipäivää Oton kanssa ravintolaillallisella, vaikka se olikin aika raskasta ja näytin varmasti vaappuvalta ankalta kun yritin kävellä mahdollisimman hitaasti keskustassa ettei supistelisi. Karomuru kävi myös morjenstamassa meitä Helmikuussa Topiaksen kanssa, ja Tiara selkeästikin oli oppinut sanomaan kau-isi kun olin tehnyt siitä ihan kuvankin. Ihana Tipa♥

Helmikuun lempipostaukset:

maaliskuuMaaliskuussa maha oli jo niin valtava ja olo niin tuskainen, että mielessä siinsi aika pitkälti pelkästään se synnytys jota kovasti odottelin, vaikka laskettuun aikaan olikin vielä pari kuukautta. Pakkasin sairaalakassin valmiiksi ja lepäilin paljon, sillä halusin tietysti pitää vauvan mahdollisimman pitkään turvassa masussa kasvamassa. Saatiin meidän Mountain Buggyt ostetuksi ja niiden myötä ajatus kahdesta mukulasta jotenkin konkretisoitui entisestään. Tipa muutti pinniksestä isojen tyttöjen sänkyyn ja muutos sujui alusta asti tosi helposti ja mukavasti, ilman sen suurempia yöhankaluuksia.

Maaliskuun lempipostaukset:

huhtikuuHuhtikuussa kerettiin juuri juhlia Babyshowereita viikkoa ennen kuin se synnytys sitten käynnistyi täsmällisesti tasan täysiaikaisena 37+0 ja Zelda syntyi ruhtinaallisen puolentoista tunnin uurastuksen tuotoksena. Zeldan syntymä herkisti kyllä meidän koko perheen ja oli aivan uskomattoman ihana kokemus, vaikka tietysti kaikista ihaninta oli saada uusi pikkuinen tyyppi sielta sairaalasta kotiin ja alkaa opetella uutta arkea kahden pikkuisen murun kanssa. Tiara otti uuden tulokkaan vastaan paremmin kuin hyvin ja oli selvästi ylpeä isosisko! Otto piti reilusti isyyslomaa ja me nautittiin yhdessäolosta täysin rinnoin, huhtikuu oli kerrassaan ihan mieletön kuukausi.

Huhtikuun lempipostaukset:

toukokuuToukokuussa Oton isyysloma jatkui vielä ja siihen päälle Otto taisi kesälomaillakin eli saatiin tosissaan nauttia uudesta arjesta yhdessä. Siihen kerkesi jo tottua niin ihanasti että vähän kirpaisi sitten kun Otto palasi töihin ja olinkin päivät yksin lasten kanssa, mutta onneksi meillä asuu paljon kavereita lähellä ja kevään tullen oli mahtavaa viettää päiviä rauhassa ulkona isompien lasten leikkiessä ja Zeldan nukkuessa. Mä olin tosi iloinen ja helpottunut siitä että Zeldan kanssa imetys lähti sujumaan heti alusta lähtien ja kirjoitinkin aiheesta täällä!

Toukokuun lempipostaukset:

kesäkuuAlkukuusta käytiin Oton serkun ylppäreissä, ja juhlat jatkuivat kun kesäkuussa juhlittiin myös meidän Zelduskan ristiäisiä ja nautittiin parista kesälomaviikosta. Kevät ja alkukesä olikin niin ihanaa lomailua syksyn ja talven hulluun duuniputkeen verrattuna! Onneksi osattiin silloin nauttia ja kerätä aurinkoa ja hyvää fiilistä varastoon, noita päiviä on niin ihana muistella. Käytiin Korkeasaaressa, Snadistadissa ja vietettiin Oton synttäreitä. Tuttikuva symboloi tuossa hienoa saavutusta, eli Tiaran tutista luopumista joka sujui yllättävän kivuttomasti sekin.

Kesäkuun lempipostaukset:

heinäkuuHeinäkuussa meillä loppui lomailu, mutta onneksi ihania ja lämpimiä kesäpäiviä riitti silti. Käytiin Pilvin ja Janin upeissa häissä tyttöjen kanssa ja tavattiin muutenkin paljon ystäviä. Heinäkuussa osallistuin myös A Beautiful Body -haasteeseen, mitä pidän edelleenkin ihan mahtavana haasteena vaikka aikaa siitä on kulunut jo kauan. Se oli jotain uutta ja erilaista, jotain sellaista mitä blogimaailmassa ei ennen ole nähty. Heinäkuussa Zelda alkoi kiinnostua yhä enemmän isosiskonsa touhuista ja näiden kahden kikattelua oli ihan parasta päästä seuraamaan.

Heinäkuun lempipostaukset:

elokuuElokuussa Otolla oli vielä yksi kesälomaviikko joka tuli tosi tarpeeseen! Me ulkoiltiin, käytiin Linnanmäellä koko perhe ja odotettiin tulevaa Tukholmanristeilyä kuin kuuta nousevaa, olihan se meidän perheen eka yhteinen pikku ulkomaanmatka. Elokuussa hamstrasin Mini Rodinin uutuuksia ja katse oli omankin kaapin kohdalla jo tulevassa syksyssä, blogissa taisi olla aika paljon vaateasiaa ellen ihan väärin muista ja sen lisäksi myös Otto postasi yhden kirjoituksen joka sai aikaan hurjan kommenttivyöryn.

Elokuun lempipostaukset:

syyskuuElo-/syyskuun vaihteessa me sitten käytiin siellä risteilyllä ja reissu sujui aivan nappiin. Syötiin herkkuruokia ja shoppailtiin sydämemme kyllyydestä ja Tiara kävi tietenkin Muumidiscossa tanssimassa ja muistelee kaiholla tuota discoa vieläkin. Kenties joku toinen kaksivuotias muumifani vei tyttäremme sydämen kun niin kovasti Tipa haikailee sen perään? Loppukuusta olikin sitten sekä mun 22v-, että Tiaran 2v -synttärit joita juhlistettiin perheen ja ystävien kesken meillä kotona. Karo ihana tuli meille Seinäjoelta, ja tavattiin joukko maailman parhaimpia blogimammoja illallisen ja bileillan merkeissä. Ilta oli ihan superhauska, näitä lisää jooko?!

Syyskuun lempipostaukset:

lokakuuLokakuussa pääsin kokemaan huikeita juttuja blogikollegojeni kanssa, kun juhlittiin BB-talossa kymmenen huipputyypin kanssa ja päästiin Big Brotherin finaaliin Karon kanssa. Istuminen Frederikin vieressä oli kyllä kokemus, hahha! Ilmat alkoivat kylmenemään ja päästiin ottamaan talvihaalarit kaapista esille. Zelda alkoi harjoittelemaan konttausasentoa ja syömään kiinteitä ruokia. Lokakuu on jäänyt mieleen kiireisen loppuvuoden alkuna ja mukavien kokemusten kuukautena.

Lokakuun lempipostaukset:

marraskuuMarraskuussa vietettiin Oton kolmatta isänpäivää perheen kesken herkutellen. Kuun puolivälissä olivat odotetut Indiedays Inspiration awardsit joissa sain tavata ihan huippuja tyyppejä, kavereiden lisäksi tapasin mm. ruotsalaisen huippubloggaaja Andreas Wijkin. Mä oon edelleenkin huikean otettu ehdokkuudestani ja kymmenen parhaan joukkoon pääsystäni, en olisi ikinä osannu edes haaveilla tälläisestä pari vuotta sitten kun bloggaamisen aloitin. Loppukuusta olikin sitten kaikenlaisia pressijuttuja, sekä tietenkin joulukadun avajaiset joissa käytiin ihmettelemässä pukkia ja kulkuetta lasten kanssa.

Marraskuun lempipostaukset:

joulukuuJoulukuussa blogissani oli blogihistoriani ensimmäinen joulukalenteri ja postauksia enemmän kuin koskaan. Saatiin viimein hääkutsuja lähetettyä vaikka osa uupuu vieläkin, hyi meitä laiskureita! Tytöt ja minä oltiin vuorotellen kipeänä ja valvottuja öitä siunaantui vuoden loppuun enemmän kuin laki sallii, mutta joulua juhlittiin kuitenkin hyvillä mielin ja uuteen vuoteen on hyvä lähteä viime yönä hyvin nukutuilla yöunilla jotka päättyivät herätykseen vasta kello 8.30.

Joulukuun lempipostaukset:

Kulunut vuosi on ollut ihan huikea. Mä en uskonut että voi tulla vuotta 2012 parempaa vuotta, mutta perskutarallaa se taisi sittenkin olla mahdollista! Sen lisäksi että meidän pieni perheemme täydentyi maailman suloisimmalla pikku tulokkaalla, tämä vuosi on ollut myös todella antoisa bloggaamisen saralta. Olen viihtynyt Kideissä loistavasti ja en malta odottaa miten upeita juttuja ensi vuonna on luvassa!

Tarkoitus ei ole ikinä jämähtää paikoilleen vaan kasvaa ja kehittyä, kaikilla elämän osa-alueilla. Kuluneena vuonna blogin kävijämäärät ovat lähestulkoon triplaantuneet edellisvuodesta!  Kiitos teille kaikille mahtaville tyypeille, jotka seuraatte blogiani ja joiden kanssa ollaan jaettu niin iloja kuin harmituksia, mahtavia vinkkejä ja ihan parhaita kommelluksia. Toivottavasti ensi vuosi tuo tullessaan paljon kaikkea ihanaa!

Tänään on luvassa uudenvuoden juhlintaa, ensin perheen kesken ja myöhemmin kavereiden seurassa. Uudenvuoden postausta ja muita juttuja luvassa heti ensi vuonna, hahaa. Mahtavaa, onnellista ja rakkaudentäyteistä uutta vuotta teille kaikille♥

Jäikö teillä mieleen jokin oma suosikkipostaus tältä vuodelta, mikä? Mitkä olivat teidän tähtihetkiänne vuonna 2013? Mitä odotatte ensi vuodelta?


46 Responses to “Vuosikooste 2013”

  1. Linkku sanoo:

    Voi mikä ihana teksti oli! Ei ollenkaan liian pitkä 🙂 varmasti seuraan teidän kuulumisia vähintään yhtä ahkerasti koko ens vuoden!

    Itelle jäi tietysti mieleen BB-bileisiin liittyvät postaukset kun siellä kerran mukana sai olla 🙂 sitä kokemusta en kyllä unohda!

  2. Laura sanoo:

    Sun blogia on ollu ihana lukea!:) kirjoitat sujuvasti ja teidän pikkuneitien tohinat on parhaita!

    Jäin miettimään, et miten se sun huhtikuun facediilijuttu niistä ripsenpidennyksistä päättyi?

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjan paljon, mukava kuulla :)!! Se päättyi siten että mä annoin olla kun lähdinkin yhtäkkiä synnyttämään ja kaikki muu unohtui vauvahuuruissa.. Mutta koen että sain oikeutta jo sillä että toin asian monien tietoisuuteen ja paikan nimeä googlaamalla mun kirjoitus toivottavasti löytyy!

  3. fanni sanoo:

    Tää oli kyllä kiva yhteenveto! Mä tykkäsin semmosista arkisista postauksista eniten. Ja vaatejutuista, Oton kirjottamia unohtamatta 🙂

    Ja vuoden kohokohdat – muutto uuteen, rempattuun, omaan kotiin rivariin, toisen palleron syntymä ja ne BB-talossa olleet bileet. Not kidding, se oli mulle(kin) ihan mielettömän iso juttu. Vaik olin henk.koht. aika anti-me-tuulella enkä jutskaillut ihan sillä tavalla kuin normaalisti (ehkä hyvä.. :D) ja aamulla piti olla aikasin duunissa ja jättäydyin osattomaksi sidukkapöydästä sen takia. Nojoo, toivottavasti joskus tuloo uusia tilaisuuksia! Mahtavaa aattoa ja tulevaa vuotta koko perheelle 🙂 ja tsemppiä häähommiin!

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos, kiva kuulla että tykkäsit! 🙂 Mä tykkään Oton postauksista kans 😀

      Oi kuulostaa ihanalta teidän vuosi, ja onnea omasta kodista! Oli tosi mukava tavata BB-bileissä, enkä ikinä unohda sun tekemää ihanaa pientä lahjaa joka on mulla päivittäisessä käytössä, mahtuu hyvin mun uuteen Michael Korsiin!! 😀 Kiitos ihan hirmusti ja kaikkea hyvää teidän perheen vuodelle 2014! 🙂

  4. noora sanoo:

    Mahtavaa uutta vuotta! :)<3 Löysin blogin muistaakseni silloin, kun Zelda oli syntynyt. Luulenpa, että Zeldan syntymästä kertova postaus on siksi jäänyt parhaiten mieleen. Muuten en osaa eritellä suosikkeja, oon tykännyt oikeastaan kaikesta. 😀 Jatka vaan samaan malliin! 🙂

  5. Jarno sanoo:

    Oikein hyvää uuttavuotta! 🙂 ♥

  6. Essi sanoo:

    On tosi hienoa kuinka paljon jaksat panostaa postauksissasi juurikin tekstin laatuun. Nykyään kun löytyy paljon kuvapainotteisia blogeja. Osaat myös tosi hyvin ilmaista mielipiteesi varsinkin tollaisissa ”Nuorena vanhemmaksi”, ”Toivepostaus: Minä kasvattajana” ja ”Voiko maksavaa asiakasta kohdella näin” tyylisissä postauksissa. Ja noista postauksista tykkäsinkin. Pidän myös ihan vaan teidän arjesta kertovista jutuista. 🙂
    Hyvää Uutta Vuotta teille! 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos, ihan mieletöntä kuulla tekstin laadusta kehuja, koska mulle on tosi tärkeää että mun teksti on kiinnostavaa ja sellaista mitä jaksaa lukea! Toivottavasti tykkäät jatkossakin ja ihan mahtavaa uutta vuotta sinulle :)!

  7. oliviagggg sanoo:

    Mun ehdoton suosikki on tuo ONNETTOMAT SUOMALAISET! Ei olis kukaan muu ihminen voinut paremmin sanoa tuota. Se postaus on kirjoitettu sillä tavalla, ettei sitä voi kukaa käsittää. Oon ettiny sitä postausta vaikka kuinka kauan tuloksetta mutta nyt vasta löysin sen. Tuon postauksen jälkeen oon ajatellu monesti niin että ”miksen voisi olla onnellinen nyt?”. Kiitos sulle ihana! Oot ihan mahtava! 🙂 Nyt oli pakko laittaa se postaus kirjanmerkkeihin ettei varppina katoa enää ikinä!

    • Iina sanoo:

      Voii sä olet ihana!! Kiitos ihan uskomattoman paljon, et varmasti uskokaan kuinka paljon sun sanat merkitsee mulle 🙂 Sä oot itse ihan mahtava ja huikeaa kuulla että mun teksti inspiroi sua 🙂 ONnellista vuotta 2014 sulle, oot huipputyyppi! :)♥

  8. inä sanoo:

    Aivan ihana postaus! Uskaltauduin nyt ekaa kertaa kommentoimaan tänne jo yli vuoden lukemisen jälkeen! Oot iha super kaunis, tytötkin niin hellyyttäviä ja Otto komeana osapuolena, ootteko harkinnu vielä lapsia? Miltä tuntuisi saada poika? 🙂 Super hyvää uutta vuotta sinnekkin ja voimia blogin pitoon että kotiinkin 🙂

    • Iina sanoo:

      Kiitos paljon sun kauniista sanoistasi, kiva että uskaltauduit kommentoimaan!!♥ 😉 Näillä näkymin meille ei enää ole tulossa enempää lapsia, me ollaan ihan fiiliksissä meidän ihanista tytöistä ja meillä on just hyvä olla näin! 🙂 Hyvää uutta vuotta myös sinulle!

  9. Jellu sanoo:

    Olipas kiva muistella tätä kulunutta vuotta että mitä kaikkee oot kirjoitellut 🙂 mä aloin odottamaan kuopusta toukokuussa ja nyt tää uusi vuosi alkaa niin ihanasti että pojan pitäisi syntyä tammikuun lopussa 🙂 <3 ihanaa uutta vuotta!! <3

  10. Jellu sanoo:

    Niin ja tää vuosi alkoi mukavasti kun olin myös mukana lanseerauspippaloissa 😉 oli oikein mukava tavata! <3

  11. Helluw sanoo:

    Ihana koostepostaus! ♥
    Lemppari tekstiäsi tältä vuodelta en osaa kyllä sanoa, sillä sun kaikki tekstit on aivan parhautta.♥

    Mullakin on ollut tosi huippu vuosi. Oon saanut uusia ihania ystäviä, kokenut ensimmäisen kunnon ”teinirakkauden:DD”, nostanut koulumotivaatiotani hurjasti, saanut koko koulutieni parhaimman todistuksen ja kaikkea muuta kivaa!

    Ensi vuodelta mä odotan ehdottomasti eniten peruskoulun päättymistä. Toivon tosi paljon että pääsen haluamaani kouluun, ja saan aloittaa opiskelemaan haaveammattiani (lastenohjaaja/lastenhoitaja+kaksoistutkinnolla ylioppilaaksi), ja saan samalla aloittaa oman elämän. 🙂

    Mun on vielä ihan pakko kiittää sua tästä sun blogista! Oon niin onnellinen, että vuodesta toiseen oot jaksanut piristää ja ilahduttaa tällä blogillasi! Tästä sun blogista onkin tullut mulle ihan korvaamaton ykköslemppari. ♥

    Ihanaa uutta vuotta teidän ihanalle perheelle!♥♥ 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi ei mä oon niin otettu sun sanoista, kiitoksia ihan mielettömän paljon!! Ihan huippua kuulla että mun blogi on sun lemppari♥

      Mahtavaa että sulla on ollut huippu vuosi ja toivotaan että tämä tuleva vuosi on vielä parempi, ainakin sun suunnitelmat kuulostaa siltä että että upeita juttuja on tiedossa! Kaikkea hyvää ja ihanaa uutta vuotta sullekin♥♥

  12. Drama off sanoo:

    Oon lukenut pitkään sun blogia mutta en oo kommentoinut. Nyt mun oli pakko kommentoida sulle koska tässä on ollut pientä draamaa muutaman sun blogikollegan puolesta. Mun mielestä on ihan älyttömän hienoa ettet oo ainakaan julkisesti lähtenyt siihen draamailuun mukaan, olet muutamiin tainnut noteerata mut niihinkin mun mielestä tosi asiallisesti. 🙂 sun pisteet kyl on noussut mun silmissä ihan hiukeesti. Toivottavati jatkat samalla tyylillä! 🙂

    • Iina sanoo:

      Mä inhoan draamaa ja mun ainoa toive draaman suhteen on että sitä ei ole 🙁 Mutta kiitoksia, mukava kuulla että mun tapa hoitaa asiat miellyttää, ja ehdottomasti aion jatkossakin toimia samaan tapaan jos jotain tulee, vaikka kovasti toivon ettei edes tulisi.

  13. Tsip sanoo:

    Hyvä postaus! Oot kyllä tosi nopeasti palautunut! Mun maha on yhtä ison näköinen kuin sulla noilla viikoilla ja niin oli edellisestäkin! Mutta en kyllä noin nopeasti palautunut, yli vuosi siihen meni 🙂 Hyvät geenit sulla! Hyvää uutta vuotta!

    • Iina sanoo:

      Kiva että tykkäsit postauksesta!! 🙂 Ja kiitoksia, mulla oli kyllä ihan super iso maha molemmista 😀 Mahtavaa uutta vuotta sullekin ja kaikkea hyvää♥

  14. Nimetön sanoo:

    Oikein hyvää uutta vuotta teidän koko perheelle! (: Sulle Iina todellakin taas tsempit, tää on vaan ihan huippu blogi, josta löytyy niin ihanan erilaisia mutta kuitenkin aina sillä hyvällä mielellä varustettuja juttuja 🙂 Katsaus vuoteen 2013 oli ihana, oli hauska muistella blogin kohokohtia, ja jännää odottaa mitä tämä vuosi tuo tullessaan!

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjasti!♥ Ihana kuulla että tykkäät mun blogista ja kiva että myös tämä postaus kolahti! 🙂 Mä toivon että blogivuodesta 2014 tulee vielä kivempi niin mun kuin lukijoidenkin kannalta :)! Mukavaa uutta vuotta sinulle!

  15. Nimetön sanoo:

    Hyvää uutta vuotta teidän koko perheelle! ♥

  16. Susanna sanoo:

    Moikka! Oon aina tasaisin väliajoin lueskellut sun blogia, ja nyt kun taas palasin niin voi että kun ihastuin tähän vuosikoosteeseen! 🙂 oot kyllä hurjan kaunis ja ihana nainen, onnea uudelle vuodelle koko teidän perheelle <3

    Olisin halunnut vielä kysellä, että kuinka pitkä oot? 🙂

    • Iina sanoo:

      Moikka! Voi kiitos ihan hirveästi sun kauniista sanoisrta ja kiva että palasit tänne lukemaan 🙂 Mä oon 167cm pitkä ollut kun viimeksi on mitattu, eli aika tämmönen perus 😀 Onnellista uutta vuotta sinullekin♥

  17. karo sanoo:

    ”Vuosi on kulunut nopeammin kuin kaikki edelliset yhteensä” niin kai se useimmiten tuppaa kulumaan :DDD heh okei ei ollut tarkoitus nussia pilkkua, pisti vaan huvittamaan! sun kirjoitustyyli on tosi kiva ja blogisi mun ehdoton lemppari :—-) mielenkiinnolla aina lukee ja odottelee postauksia, ja facebookista sekä instagramista seurailee hih! oon varmaankin joskus kommentoinutkin mutta ei sitä liikaa voi sanoo että teidän lapset on ylisulosia ja tiaran jutut ihan mielettömiä! :DD pieni höpsö, kavereiden kans aina nauretaan :’)

    • Nimetön sanoo:

      en nyt ymmärtäny että mikä tossa lauseessa huvittaa ?? 😀

    • Iina sanoo:

      Lause kuulosti mun väsyneille aivoille ihan fiksulta ja edelleen kun sen lukee niin kuulostaa ihan järkeenkäypältä mutta sitten kun alkaa miettimään niin eihän tossa ole mitään järkeä XDDD Nooo, ei se oo niin justiinsa!

      Kiva kuulla että kirjoitustyyli miellyttää vaikka tommosia sammakoita päästelenkin XD Kiitoksia hurjan paljon♥ Ja ihana että meidän jutut naurattaa ja kiva kun seuraat montaa eri kanavaa! 🙂 Mahtavaa uutta vuotta sinulle!

  18. Inga sanoo:

    Odotan innoissani niitä sun ja Oton videopostauksii ! 🙂

  19. Demi A. sanoo:

    Viima bongattu! :————D ♥
    Ihan mahtava postaus, ihanat te! ♥

  20. Olivia sanoo:

    Kiitos mahtavasta blogista! Oon seurannut tätä muistaakseni kesästä 2011 ja ihan huikeaa nähdä miten lapset kasvaa. Ja ennen kaikkea Iina sun kehittyminen ja kasvaminen niin bloggaajana kuin ihmisenäkin! 🙂 Muistan niitä ensimmäisiä postauksia, sun kirjotustyyli on niistä ajoista niin muuttunut parempaan suuntaan ja ainakin mun mielestä oot aikuistunut ja viisastunut tosi paljon ja myös kaunistunut! Sen on pakko olla se perheen tuoma onni mikä kaunistaa. 🙂 Toivottavasti tää blogi jatkuu hamaan tulevaisuuteen jos vaan mahdollista. 😀

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos vain itsellesi sun iahnasta kommentista, tuli niin hyvä fiilis! Ihana kuulla että kehityksen huomaa ja että se on positiivista! 🙂 Blogi jatkuu varmasti niin pitkään kun mahdollista, toivottavasti sä seuraat mukana :)! Kaikkea hyvää ja ihanaa uutta vuotta!

  21. hulamaja sanoo:

    Ihana postaus, ja ihana vuosi sulla takana. 🙂 Mieleen on jäänyt postaus, jonka ansiosta jäin blogiasi seuraamaan, helmikuun Nuorena vanhemmaksi. 🙂

    Onnea ja iloa uudelle vuodelle, tääkin on varmasti mm. häiden ansiosta ihan spesiaalivuosi! <3

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon, ihana kuulla että mun mielipidekirjoitus sai kiinnostuksen heräämään :)! Aivan ihanaa uutta vuotta myös sinulle, toivotaan että siitä tulee huikea! :)♥

  22. 2013 yksi parhaimista hetkeistä tapahtui jo 1/1. Sinä vuodeen vaihdessa saimme ensimmäistä kertaa pitää käsissämme meidän ensimmäistä lasta. Toinen kiva päivä oli viime syksynä. 19/10 minusta tuli ruova 🙂 Kävimme salaa vihillä. Ainoastaan bestmen (2 kpl), minun maid of anor sekä valokuvaaja tiesivät vihkimisestä.

    2014 vuodelta toivon tervempää elämää. Minulla on stressistä elämää ja pyöryttää liiankin useasti. Jos ei ole liikaa vaadittu niin haluaisin toisen kerran nähdä plussan raskaustestissä! 😉

  23. Noora sanoo:

    Siis mä luin tätä postausta eilen illalla monta tuntia! Petollista laittaa noita kuukausien lempparipostauksia, kaikki kuulosti kiinnostavilta ja luin useita myös uudelleen, vaikka olin ne jo aiemmin lukenut!

    Tykkään vaan niin paljon sun tyylistä kirjottaa ja kertoa asioista. Noi postaukset, missä kerrot teistä kasvattajina, suhtautumisesta nuoriin vanhempiin, alkoholin käytöstä ja tupakoinnista sekä teidän ruokailukasvatuksesta on ihan loistavia! Luen niitä ja kokoajan ihmettelen enemmän, miten joku voi edes ajatella joistain asioista niin samalla tavalla kuin itse ajattelen. Monet ajatukset ovat tulleet konkreettisiksi vasta kun olen lukenut ne kirjoittamanasi täältä. Sanoin eilen avokillekin, että joku päivä kyllä luetaan Iinan blogia ja keskustellaan näistä tärkeistä asioista ja mielipiteistä jo ennen kun lapsen kasvatus on ajankohtaista!

    PS: Teethän edes jonkinlaisen hääpostauksen myös tämän blogin puolelle?!

  24. Mainio kooste ja erityisen kiva idea tuo lempipostausten listaaminen!
    Ensi vuonna lienee tiedossa myös aika ihania juttuja! 😉

    (Omakin kooste valmistui vihdoin. En tiedä, missä välissä ehdit omasi vääntää, senkin tehopakkaus: http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2014/01/02/vuosi-2013-blogissa-ja-sen-ulkopuolella/)

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.