Kuulumisia ensilumen keskeltä

14.01.2014

Moikka tänne normibloginkin puolelle! Mä oon tässä hetken ajan päivittänyt ahkerammin hääblogia, kuin  lifestyleblogiani ja sama tilanne jatkuu varmaankin vielä hetken, sillä häämme lähestyvät kovaa vauhtia. Viime viikonloppuna juhlittiin polttareitani, joista myöskin kirjoittelin jo eilen, ja muutenkin puuhaa on riittänyt sekä häiden tiimoilta, että ihan muutenkin. Polttareista voi käydä lukemassa lisää sieltä hääblogistani, ja lisäksi Instagramista löytyy paljon kuvia hashtagilla #iinanpolttarit sekä mun että kavereideni toimesta.

Viime viikolla oli hammaslääkäriä, kuvauksia, kirkossa vihkiseremonian läpikäymistä, hääjärjestelyiden läpikäymistä kaasojen kanssa, sekä tietysti ne mainiot polttarit joihin koko viikko huipentui. Kaukaiselta tuntui sunnuntain rauhaisa poreammeessa lilluminen hotelli Seurahuoneen sviitissä, kun eilen palattiin rytinällä takaisin arkeen. Ensin piti hoitaa vielä muutamia muodollisuuksia häitä varten kirkkoherran virastossa, ja sitten lähdinkin kiireellä taas Vantaalle hampaita hoidattamaan ja sain ne valkaistuksi, mistä lisää myöhemmin!

Juuri ennen viikonloppua mä sain Sheinsidelta pari vaatetta, joita olinkin jo odotellut innoissani. Toivoin nimittäin että saisin valitsemani hameen päälleni polttareihin, ja se ehti kuin ehtikin tulla päivää ennen juhlia ja olin tosi iloinen. Hameen seuraksi sain vaaleanharmaan neuleen, jota olin sen valitessani luullut kuvauksen perusteella collegeksi mitä se ei sitten ollutkaan. Tykkään kuitenkin myös neuleesta vaikka se ei ihan sellainen olekaan kuin alunperin kuvittelin, se on nimittäin ehkä himpun verran hienostuneempi kuin college.

IMG_3369x IMG_3381xIMG_3393xIMG_3404xTakki Sheinside (saatu) / Neule Sheinside (saatu) / Nahkahousut ZARA / Nilkkurit ZARA / Laukku Michael Kors / Aurinkolasit Glitter / Kaulakoru Glitter

Mua naurattaa kun näissä kahden talon välissä varjossa otetuissa kuvissa ei yhtään huomaa että eilen paistoi kirkkaasti aurinko, ja näyttää vaan höntiltä että mulla on arskat päässä. Mutta mä oon aivan ihastunut noihin laseihin ja odotan innolla että tulee kevät ja kesä ja pääsen kunnolla käyttämään niitä! Tykkään myös neuleesta tosi paljon, mielestäni se on sopivan rento mutta kuitenkin tyylikäs ja pitsikuviot olkapäillä ovat kiva ja söpö yksityiskohta.

IMG_3428x IMG_3435x IMG_3439xHame Sheinside (saatu) / Neule Indiska / Paita BIKBOK / Neulesukkahousut Lindex / Nilkkurit ZARA / Kaulakoru Glitter /

Hame oli menestys polttareissani ainakin ystävieni keskuudessa, ja olen siihen itsekin aivan rakastunut. Hameessa on ihanan eläväpintainen kangas ja raidoissa on söpöt piparkakkureunat jotka huomaa kun tarkastelee lähempää. Hame on myös täydellisen mittainen eikä liian lyhyt, ja helppo yhdisteltävä asuun kuin asuun. Moni tietää että rakastan mustavalkoista raitaa, mutta harvoin löytää vaatekaappiin näin tyylikästä mustavalkoraitaa, yleensä tykkään raidasta enemmän sisustuksessa.

Meidän Zelda-neiti täytti tänään yhdeksän kuukautta, mikä on aivan uskomatonta! Zeldasta on tullut niin iso tyttö, täällä se konttailee ympäri asuntoa, nousee seisomaan jokapaikkaan ja repii pistokkeita pistorasioista pois heti kun silmä välttää. Kirjahyllyn tyhjentäminen on myös Zeldan lempipuuhaa, ja tuntuupa että tytöt ovat saaneet aivan uuden ulottuvuuden sisarussuhteeseensa ja löytäneet jo yhteistä hauskaa tekemistäkin, kuten tornien rakentelua ja niiden kaatelua ja vaikka mitä muutakin. Mä tulen kirjoittamaan postauksen Tiarasta ja Zeldasta lähiaikoina, missä vertailen tyttöjen kasvua ja luonteita, vähän samaan tapaan kuin aiemminkin mutta tietysti nyt voin tarkastella asioita vähän paremmin kun Zeldakin on kasvanut niin reippaasti.

IMG_3483 IMG_3508 IMG_3520 IMG_3584Lisäksi tulossa on tosiaan lasten ruokailusta postausta, pari kivaa arkiruokareseptiä, sekä postausta ja lukijatarjousta hampaiden valkaisusta, jollaisen sain eilen itselleni. Tässä ollaan oltu tulisilla hiilillä ilman kahvia, cokista ja suklaata eilisestä kello neljästä eteenpäin ja vielä huominen pitäisi olla ilman. Normaalisti mulla ei ole ongelmaa kyseisten juttujen kanssa, voin olla koko päivän tai vaikka useammankin aivan ongelmitta täysin ilman näitä kolmea, mutta nyt kun tiedän etten saa niitä juoda tai syödä niin tekee tietysti kokoajan mieli.

Huomenna, ja tällä viikolla on tarkoitus yrittää ottaa vielä vähän rennommin, ja ensi viikosta eteenpäin onkin sitten taas kaikki päivät täynnä puuhaa. Mä oon jopa lähdössä piipahtamaan pikaisella työmatkalla ulkomailla, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt mä käperryn viltin alle selaamaan erilaisia hääkimppuja, ja miettimään hääkenkiä ja -kampauksia itselleni, voitteko uskoa että mulla ei ole vielä pienintäkään hajua noista jutuista ja häihin on 24 päivää!

Hyvää yötä ihanat♥♥


32 Responses to “Kuulumisia ensilumen keskeltä”

  1. Jarno sanoo:

    Oot vaan niin upee. Tollanen oikee julkkis 😀 <3

  2. nb sanoo:

    Noi sun kengät on vaan niin uskomattoman upeat!! Harmi ettei meilläpäin oo Zaraa lähimaillakaan. Tosi suloiset tytöt teillä<3

    • Iina sanoo:

      Voi kiitoksia, mäkin tykkään niistä kovasti! Harmi kun Zaralla ei ole edes Suomeen toimittavaa nettikauppaa, se on tosi outoa kun melkein kaikilla kaupoilla nykyään nettiversiotkin löytyy! :O

  3. Laura. sanoo:

    Sulla on aivan ihanat hiukset! Oon nyt tässä jonkin aikaa pohtinut että milloin vaihdoit sivujakaukseen, ja miksi? 😀 Se sopii sulle tosi hyvin, niinkuin kyllä sopi keskijakauskin 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon!♥ Mä taisin vaihtaa tuossa joulukuussa (?) ihan vaihtelun vuoksi, kun keskijakaus alkoi kyllästyttää monen vuoden jälkeen! 😀 Musta on kiva vaihdella välillä ees jotain tukkatyylissä, kun kuitenkin sama väri ollut jo pitkään 😀

  4. Jenn- sanoo:

    Zelda näyttää niin isolta tytöltä nyt kun se osaa istua. Huima ero parin kuukauden takaiseen makoilevaan vauvaan 🙂

  5. jenwu sanoo:

    Vieläkö imetät? 🙂 kiinnostaa kun itse lopettelin tytön imettänisen tuossa iässä, 10kk kun oli lopetettiin kokonaan ja oli musta hyvä ikä 🙂 mites teillä?

    • Iina sanoo:

      Imetän vielä, me ei varmaan ihan vielä lopetella, varmaankin tuossa vuoden iässä suunnilleen 🙂 Zelda ei oikein juo maitoa muuten kuin rinnalla, joten siksikin haluan ylläpitää imetystä mahdollisimman pitkään! Hienoa että teillä onnistui lopetus mutkattomasti!

  6. Mellu sanoo:

    Oot niin upean naisellinen! Ootko värjänny hiukset kampaajalla vai ihan kaupan värillä? Jos oot käyttäny kaupan väriä niin muistatko merkkiä ja sävyä? 🙂

  7. Nimetön sanoo:

    Mites sun tukka on nykyään noin tuuhee ?! 🙂 Laitatko sen jotenkin eritavalla vai ?

    • Iina sanoo:

      Mulla on pidennykset, tai oikeastaan tuuhennokset eli oma tukka on saman mittainen kuin pidennykset mutta se tuuheus on kyllä ihan niiden ansiota, oma tukka samanlainen hiirenhäntä kuin aina ennenkin :D!

  8. Jenna sanoo:

    Zelda on niiiiin soma! 🙂

  9. Kaisla sanoo:

    Aivan ihania kuvia! <3 Vitsi tolla sun objektiivilla saa ihmeitä aikaan! upeeta!

    p.s. oon vieläki poikki polttareista XD

  10. Päivi sanoo:

    oon katsellut sun hiuksia muutamien postauksien ajan, mielettömmät 🙂 ! sopii sulle törkeän hyvin.

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos, olipas kauniisti sanottu <3 Mäkin tykkään näistä nyt, pitkään olin tyytymätön mutta tuntuu että oon viimeinkin löytänyt sen mulle sopivan mallin :)!

  11. Iida sanoo:

    Onnea 9- kuukautta vanhalle Zeldalle!
    Vau, miltä noi nahkahousut näyttää sun päällä, gorgeous! Oon pitkään haaveillut
    tollaisista housuista, mutta en mistään ole löytänyt mun pyllylle/reisille sopivia..

    (P.s.olen aloittanut oman lifestyle- blogin, joka kertoo elämästä Kalliossa! Käy kurkkaamassa, jos kiinnostaa 🙂 http://kalliogalleria.blogspot.com)

    • Iina sanoo:

      Zelda kiittää♥ Ja minä kiitän myös, kiitoksia hurjan paljon! Mä rakastan noita Zaran tekonahkaleggingsejä, ne istuu varmaankin aika monenlaisille pyllyille ja reisille, kun ovat puoliksi paksua trikoota ja puoliksi tekonahkaa :)!

      Täytyy käydä kurkkimassa sun blogia, mielenkiintoinen aihe :)!

  12. riihitonttu sanoo:

    pakko kysyö mitä teet nykyisin sun hiuksille kun ne näyttää älyn paksuilta??

    • Iina sanoo:

      Mä oon lakannut yrittämästä, pidän tukkaa aina pikkumyynutturalla jotta siihen tulee sopivat sotkuiset laineet, ja sitten isken lisukkeet kiinni joissa ne sotkulaineet on myös 😀 Vähän lakkaa ja avot!

  13. - sanoo:

    Ei millään pahalla, mutta nää Sheinside -postaukset alkaa tulemaan jo korvista ulos 😀 Vaatteet on kauniita ja niin edelleen, mutta tuntuu että jokaisessa postauksessa esitellään Sheinsiden vaatelahjoituksia..

    • Iina sanoo:

      Nyt on kieltämättä tullut lyhyen ajan sisään useampi Sheinside-aiheinen postaus, mikä johtuu siitä että mulla on ollut niin vähän aikaa postata että en ole ehtinyt niiden välissä kirjoittamaan niin usein kuin yleensä. Pahoittelut siitä! Yritän kirjoittaa mahdollisimman usein kiireestä huolimatta!

  14. Marika sanoo:

    ihana kun molemmilla tytöillä sama ilme leikkiessä :’) ja ihan älyttömän makeet arskat !!

  15. Nimetön sanoo:

    Facebook ei jostain syystä anna kommentoida mihinkään, niin kirjoitan täällä… Suonenvetoihin auttaa banaani ihan super hyvin! Auttaa varmasti Tiaralle, niissä on runsaasti magnesiumia. 🙂

  16. Essi sanoo:

    Oot kyllä kunnon style-mamma! Et kulje missään vanhoissa verkkareissa aina vaan! Vaikka eihän niissä vikaakaan ole, jos itse vaan tykkää:) Odotan kyllä jo teidän häitä innolla… Tuntuu tyhmältä olla näin iloinen ja innostunut tuntemattoman ihmisen häistä… 😀

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.