Kuin kaksi marjaa, mustikka ja mansikka

16.01.2014

Postauksen otsikon on tarkoitus kiteyttää hassunhauskasti se, millaisia meidän tytöt keskenään ovat. Toteutus kieltämättä ontuu hiukan, vaikka osuva onkin. Tiara ja Zelda ovat niin samanlaisia, mutta kuitenkin joissain asioissa ihan kuin yö ja päivä. Multa toivottiin päivitystä siitä, miten tytöt tänä päivänä eroavat toisistaan ja missä asioissa taas ovat samanlaisia, kiinnostusta löytyi myös siihen miten heidän sisarussuhteensa on kehittynyt, ja näistä aiheista voisin jaaritella loputtomiin!

Tässä kuluneen yhdeksän kuukauden (ja jo oikeastaan Zeldan odotusajan) ollaan hihitelty sille, miten erilaisia saman perheen samaa sukupuolta olevat lapset voivatkaan keskenään olla! Eroja löytyy kaikessa mitä mieleen saattaa vain juolahtaakaan, mutta loppupeleissä molemmat tytöt ovat rauhallisia, kilttejä ja leppoisia ja rakkaita tapauksia.

tipazelda3Nukkuminen

Tämä on ehkä se suurin eroavaisuus tyttöjen välillä; nukkuminen. Siinä missä Tiara nukkui alusta asti todella hyvin ja kolmen kuukauden ikäisestä täysiä yöunia, on Zeldan nukkuminen ollut katkonaista tähän päivään asti. Aluksi Zeldakin nukkui pidempiä pätkiä, mutta mitä vanhemmaksi hän on kasvanut, sitä rauhattomammiksi yöt ovat muuttuneet, kun taas Tipalla oli juuri toisinpäin. Tällä hetkellä yöt ovat jo aika sujuvia, herätyksiä on yhdestä kolmeen ja syöntikertoja nolla, mutta itkut saattavat parina yönä viikossa kestää aamuyöllä jopa tunnin tai kaksi.

Vaikka Zelda on ollut erilainen nukkuja, olen kuitenkin kokenut jaksavani pyörittää arkea paljon paremmin nyt. Osansa tähän ovat varmasti antaneet imetyshormonit, mutta nyt imetyksen ollessa paljon harvempaa ja yösyöttöjen loputtua huomaan että yövalvominen alkaa kasvattaa mukavankokoisia silmäjätesäkkejä kasvoilleni. Tiaran kanssa yksittäiset ”huonot” yöt tuntuivat paljon raskaammilta, sillä niihin ei ollut tottunut ja sellaisen yön jälkeen edessä oli aina hyvin väsynyt päivä. Zeldan kanssa  taas yhden herätyksen yö on voitto ja olo kuin uudestisyntynyt! Eli ei jotain huonoa ettei jotain hyvääkin, kun viimein saavutamme täydet yöunet taas jossain vaiheessa, on tehokkuus päivisin varmaan ihan omaa luokkaansa, tai ainakin toivossa on hyvä elää.

Ruokailu

Molemmat tytöt ovat aina olleet hyviä syömään. Tiaran kanssa imetys takkusi alusta asti neidin ennenaikaisuudesta ja mun kokemattomuudesta johtuen, ja siirryttiinkin hyvin, hyvin nopeasti korvikkeeseen,  jota Tipa söikin oikein reippaasti. Zeldan kanssa imetys on sujunut alusta asti kuin tanssi, eikä meillä ole mikään kiire imetyksen lopetteluun vielä. Zelda ei aluksi tykännyt soseista ollenkaan kun aloiteltiin maistelua viiden kuukauden iässä, mutta nykyään syö reippaasti kaikkea mitä tarjotaan. Tipa taas veteli hyvällä halulla heti alusta alkaen mitä tahansa hänelle tarjottiin. Tiara on ehkä ennakkoluulottomampi maistelija, mutta tällä hetkellä Zelda kyllä syö paljon kiltimmin mitä vain. Uhmaikä saattaa tietysti hieman vaikuttaa isomman neidin ruokatemppuiluun, Zeldastahan sitä ei vielä voi sanoa millainen ruokailija hän on esimerkiksi vuoden kuluttua.

IMG_3330 IMG_8528Liikkuminen

Siinä missä Tiara oli rauhallinen liikkeellelähtijä ja oppi konttaamisen ja seisomaan nousemisen yhdeksän kuukauden iässä, on Zelda harjoitellut konttausasentoa jo pitkään ja oppi konttaamaan, seisomaan ja nousemaan istumaan yhden viikon aikana n. kahdeksankuukautisena. Zelda on aina ollut tosi liikkuvainen ja vaikka moneen muuhun verrattuna onkin varmasti rauhallinen liikkeellelähtijä hänkin (jotkut kun kävelevät tukea vasten jo puolivuotiaana) niin Tiaraan verrattuna Zelda on oikein menevä tapaus. Tiara on vielä kaksivuotiaanakin enemmän rauhallinen ja pohdiskeleva tyttö joka tykkää piirrellä tai rakennella mitä mielikuvituksellisimpia Lego-rakennelmia, kun taas Zelda viilettää ympäri kämppää repimässä johtoja pistorasioista ja levittelemässä vessapaperirullia.

Matkustus

Zelda ei pikkuvauvana pahemmin viihtynyt vaunuissa, muistan muutamankin kauppareissun kun kannoin pikkupullaa vajaan kilsan matkan kauppaan sylissäni, kun vaunuissa hän huusi suoraa kurkkua taukoamatta. Siksipä Zelda olikin pikkuvauvana reissuilla usein Tulassa, sillä siinä hän viihtyi oikein tyytyväisenä ja suurimmaksi osaksi nukkui kokoajan. Tiaran kanssa testasimme Tulaa kantokiertueella vasta hetkeä ennen 1v-synttäreitä, ja silloin Tiara viihtyi ihan hyvin mutta varmaankin tottumuksen puutteesta johtuen halusi aina aika nopeasti myös repusta pois. Tiara taas on aina viihtynyt vaunuissa täysin mukisematta, ja niin Zeldakin onneksi nykyään kun tuota painoakin on jo vähän enemmän ja Tulassa esimerkiksi useamman tunnin shoppailureissuilla kanniskelu ei olisi enää niin helppoa ja mukavaa (ei sillä että tässä viimeaikoina olisin kauheasti ehtinyt shoppailemaankaan).

IMG_5039x IMG_5172xIsi ja äiti

Tiara on pienestä asti ollut isin tyttö, siitä ei ole epäilystäkään. Jo ihan pikkuvauvana Tiara rauhoittui aina Oton sylissä heti, jos oli pienikin harmi, ja sama on vielä nykyäänkin. Aina välillä on ehkä ollut havaittavissa pientä mielenosoitusta siitä että isi on paljon töissä, ja silloin äiti on ollut hetken aikaa lemppari, mutta yleensä se on kuitenkin niin että sillä sekunnilla kun isi astuu ovesta sisään niin äiti unohtuu kokonaan ja Tipa haluaa että isi tekee kaiken vesimukin antamisesta hampaidenpesuun ja legotornin rakennukseen.

Zelda taas on niin äidintyttö kun voi vaan olla, ja on aina ollutkin. Imetys varmasti vaikuttaa siihen omalta osaltaan, ja nyt kun eroahdistusikä on parhaillaan menossa, on äidin pysyminen näköpiirissä vauvelillemme äärimmäisen tärkeää. Olemme kuitenkin huomanneet että mitä enemmän Zelda on alkanut liikkumaan, sitä enemmän hän on alkanut ottaa ihan itse kontaktia myös Ottoon, ja eilenkin Oton tultua töistä kotiin Zelda konttasi tämän perässä jatkuvasti eikä muistanut koko äidin olemassaoloa. Zelda seurasi Ottoa huoneesta toiseen kokoajan kannoilla pysyen. Otto on aina hoitanut molempia neitejä ihan yhtä paljon kuin mäkin töissäoloaaikaansa lukuunottamatta, eli ollaan tarjottu molemmille neideille mahdollisuuksia olla kummankin vanhemman kanssa tasapuolisesti ja siksi varmaan loppupeleissä kummallekin tytölle on oikeasti aika sama kumpi vanhemmista tekee mitäkin.

IMG_3761 IMG_3812Sisarussuhde

Zeldan opittua liikkumaan olemme huomanneet että tytöt ovat alkaneet viettää paljon enemmän aikaa yhdessä, ja jopa leikkimään yhdessä. Usein se menee niin että Tiara leikkii omia leikkejään, vaikkapa legoilla, ja Zelda nappaa yhden legopalikan jota imeskelee tyytyväisenä vieressä Tiaran leikkejä seuraillen. Zelda on myös alkanut ”rikkomaan” leikkejä, ja tykkää tällätä pyllynsä ihan Tiaraan kiinni jotta saa olla tarpeeksi lähellä Tiaraa. Tämä meidän neiti isosiskoa ymmärrettävästi hieman ärsyttää, mutta meitä vanhempia hihityttää.

Tytöistä huomaa että he ovat selvästi tosi tärkeitä toisilleen, ja Zelda varsinkin seuraa Tiaraa kuin hai laivaa. Tiara auttaa usein Zeldan pukemisessa ja vaipanvaihdossa pyytämättä, antaa Zeldan maistaa omia murojaan ja jakaa maissinaksutkin mukisematta. Kylvyssä vallitsee kristillinen tasajako, Zelda saa yhden kylpylelun ja Tiara kaksi. Molemmat rakastavat läiskyttää vettä toistensa päälle ja kiljua kilpaa. Joka ilta Tiaralle on tärkeää saada toivottaa hyvänyön toivotukset siskolleen ja antaa iso pusu.

Mustasukkaisuutta on välillä havaittavissa puolin ja toisin, mutta kuitenkin aika harvoin mielestäni. Välillä toista ärsyttää toisen saama huomio, tai pitäisi saada juuri se lelu itselle millä toinen leikkii, mutta ei mitään sen suurempia kahinoita ole ollut. Varmasti vielä vuosien varrella on niitäkin luvassa, mutta nyt Tytöt nauttivat toistensa seurasta ja olemassaolosta ainakin ihan uskomattoman paljon, ja mä oon niin iloinen että tytöt saavat kokea sisaruuden kun itse olen aina ollut ainoa lapsi. Vaikka en siitä olekaan kärsinyt ainakaan mielestäni, vaan ollut aina oikein tyytyväinen, niin musta on kuitenkin mukavaa että meidän tytöillä on aina toisensa turvanaan.

Sellaisia ovat meidän ihanat tytöt!♥ Tajusinpa muuten tässä ihan vasta, että tytöillä on kalenterin mukaan vain 1,5 vuotta ikäeroa, vaikka olen aina ajatellut että ikäeroa on melkein kaksi vuotta. Hassua miten en ole aiemmin tajunnutkaan.

Millaisia sisaruksia teillä asuu? Mitä he tykkäävät tehdä yhdessä? Millainen ikäero lapsillanne on?


46 Responses to “Kuin kaksi marjaa, mustikka ja mansikka”

  1. krista sanoo:

    Voi miten kauniita tytöt on! Ja ihana sinä! <3 Sun blogi on niin hyvänmielen blogi, aivan sama mikä on aiheena mutta kirjotat niin että tulee hymy huulille lukiessa 🙂 Ihanaa jatkoa teidänperheelle!

  2. Jelena sanoo:

    Voi kun on ihana kuulla, että teillä menee noin hyvin! 🙂

    Tuli ihan hirvee ikävä omaa isosiskoa, kun luin tän postauksen! :/ Me oltiin pienenä kans tosi läheisiä ja mun sisko aina puolusti mua, jos mua kiusattiin. Teini-iässä sit rupes menee sukset vähän ristiin, kun mä halusin mennä tietenkin aina siskon ja sen kavereiden mukaan. Luonnollisesti 2,5 vuotta vanhempi sisko ei haluu 16-vuotiaana peräänsä 13-14-vuotiasta pikkusiskoa 😀 Nykyään sitten asutaan molemmat jo omissa kodeissa ja soitellaan ja nähään valitettavan harvoin… Pitää varmaa nyt tän siskoikävän takii soittaa sille kohta! 🙂

    Toivottavasti Tiara ja Zelda pysyy yhtä läheisinä näin pienenä, teini-iässä sekä aikuisiässä! On valitettavaa, jos välit huononee liikaa :/

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos!♥ Kyllä mäki oon iloinen että tytöt tulee hyvin toimeen 🙂

      Mä toivon myös että meidän tytöt pysyy läheisinä, vaikka toi on ihan varmasti totta että ei 16v- isosisko välttämättä halua sitä paria vuotta nuorempaa pikkusiskoa mukaansa jokapaikkaan 😀 Mutta sitten kun sen pahimman teinivaiheen ohi pääsee niin voi toivottavasti pitää edelleen tiiviisti yhteyttä :)!

  3. Piia sanoo:

    Voi miten ihana postaus!!! <3 niin ihania tylleröitä molemmat :')

  4. anna sanoo:

    Meillä on lapsilla ikäeroo 3v1kk. Kuopus onkin melkolailla teiän Zeldan kanssa samaa ikää (”pimu” on syntyny 16.4).

    Hauska kyllä huomata lapsia seuratessa miten pienestä pitäen jo huomaa jotain eroja. Meillä isoveli on pienestä pitäen ollu kova menijä, perhekahviloissa yms. käydessä painatti suoraa leikkiin, pimu taas kattelee rauhassa ensin ympärilleen ja saattaa istua pitkänkin tovin vaan paikallaan ennenkun lähtee hakeen lelua tai mitä sitten tekeekään.

    Isoveikka välillä niin hienosti antaa leluja pikkusiskolle ja toisinaan harmittaa niin vietävästi kun toinen tulee leikkiin mukaan. Välillä hieman kovakourasuuttakin nähtävillä kun isoveikka tulee omistajan elkein suojeleen lelujaan.

    • Iina sanoo:

      Ompas meillä samanikäiset tytöt, Zelda on syntynyt 14.4. :D!

      Se on oikeesti niin hauskaa miten erilaisia lapset voivat olla keskenään! 😀 Ihanaa että teilläkin on isoveikka ja pikkusisko läheisiä jo nyt, varmasti kolmevuotias osaa olla vielä enemmänkin avuksi siskon hoidossa, mitä meidän Tiara :)!

  5. Petra sanoo:

    Tää oli tosi hyvä, just semmonen mitä toivoinki, että kirjottaisit! 🙂

    Ihania tyttöjä ♥

  6. laura sanoo:

    Tosi kiva postaus ja kauniita kuvia <3

    Itse olen nyt 18-vuotias, ja minulla on 16- ja 11-vuotiaat veljet. Vanhemman veljen kanssa kun on ikäeroa vain kaksi vuotta, niin varsinkin pienenä ollaan tehty kaikki yhdessä ja olen opettanut hänet mm.lukemaan. Nuoremman kanssa on vähemmän yhteistä, vaikka pienenä olinkin todella paljon hänen kanssaan ja pidin hänestä huolta. Nykyään, kun veljet ovat jo tuon ikäisiä, ei isosisko olekaan mikään huippujuttu aina. Yhteistä tekemistä ei ole kovin paljon, mutta koitan ottaa kaiken ilon irti esim.yhteisistä automatkoista, kun vien heitä harrastuksiin. Sisarukset ovat kyllä valtava rikkaus!

    • Iina sanoo:

      Kiitos hurjan paljon<3 Kiva että tykkäsit!

      Ihana kun oot opettanut veljesi lukemaan! Ja ihanaa että vieläkin olette kuitenkin läheisiä ja jaksat isosiskona kuskata veljiäsi harrastuksiin, aww! Tuollaista sisarussuhdetta toivon meidänkin tytöille :)!

  7. jensku sanoo:

    Meillä pojilla on 1v ja reil 2kk ikäeroa, ja ovat myös monessa asiassa ihan samanlaisia, mutta myös täysin toistensa vastakohtia toisissa asioissa. Meillä harmillisen suuri osa ajasta menee riitelyyn. Joel on eläväinen, vilkas ja tosi tarkka omista leluistaan, kun Alex taas on rauhallinen, janoaa huomiota ja antaa helposti periksi luovuttaen lelunsa Joelille. Kovassa harjoittelussa on lelujen jakaminen ja yhdessä touhuaminen. Kyllä pojista on seuraa toisilleen, mutta suurimmaksi osaksi ajasta tuntuu että Joel ei halua Alexia mukaan leikkeihin ”pilaamaan” kaikkea. Joel on tosi itsenäinen eikä kaipaa ketään mukaan leikkeihinsä, kun Alex taas haluaa tehdä kaikki yhdessä jonkun toisen kanssa. Toisaalta meillä on juuri nyt meneillään pahin vaihe, kun uhmaikä ja omatahto-vaihe on samaan aikaan molemmilla lapsilla. Mutta nyt vihdoin, kun Joel lähestyy 3 ikävuotta ja Alex on jo 1,5v alkaa näkymään sitä yhdessä tekemisen riemua ja kuinka pojat viihtyvät keskenään. Joel lukee Alexille kirjoja, auttaa palapelien teossa ja kyselee ”tule Alex katsomaan, tule Alex leikkimään”. Eli eiköhän näistäkin vielä tule entistä läheisemmät ja rakkaammat veljekset toisilleen.

    • Iina sanoo:

      Teidän Joel ja Alex ovat kyllä ihania poikia!♥ Tiara on kans samaa mieltä aina välillä että Zelda vaan pilaa leikit ja se varmaan pahenee tässä vielä jonkin aikaa, mutta varmasti mitä vanhemmiksi tytöt (ja teidän pojat) kasvaa niin sitä enemmän heistä on kaveria toisilleen 🙂 Ihana Joel kun lukee Alexille kirjoja, voi että♥

  8. Maiju sanoo:

    Mä oon seurannut sun blogia jo useamman vuoden ja kerta toisensa jälkeen ”joudun” toteemaan että sä olet varmasti sellainen äiti jonkalaista kaikki lapset toivoisivat saavan! Tunnut ihan mielettömän ihanalta ihmiseltä muutenkin ja musta on mahtia että jaksat olla myös Iina, etkä ”vain” se kotiäiti jolta musta ainakin usein näin 7kk tytyn äitinä tuntuu. Teidän perheelle ei voi toivoa kuin pelkkää hyvää <3

    • Iina sanoo:

      Voi itku miten ihana kommentti, eikä! Kiitos ihan hirmuisen paljon♥ Eipä paljon tuota suurempaa kohteliaisuutta voi edes saada, mä oon täällä ihan tippa linssissä. Ihana äiti olet varmasti ihan itse ja kaikkea hyvää myös teidän perheelle♥♥

  9. noora21 sanoo:

    voi miten ihana postaus! mulla itelläni on 2 siskoa, ja en voi kuvitellakkaan miten erilaista mun elämä olisi ollut ilman heitä. varsinkin nuoruusiässä oli ihanaa, kun oli isosisko jolle pysty puhumaan välillä sellasistakin asioista, joista ei vielä äitille viittinyt puhua! 😀

  10. Annika sanoo:

    Aivan ihana postaus! Mulle tuli hirvea ikava omaa rakasta pikkusiskoa, joka asuaa monien tuhansien kilometrien paassa musta.
    Oon nyt siis vaihto-oppilaana Amerikassa, Utahissa ja kyllahan taalla viimeistaan sita on ymmartanyt perheen todellisen arvon, etenkin pikkusiskon. Meilla on siskoni kanssa kouluvuosissa nelja vuotta ikaeroa (3,5 vuotta oikeasti) mutta ollaan silti oikeastaan aina oltu hyvin laheisia. Ihan pienena (alle kouluikaisena..) inhosin siskoa kun se aina vei huomion multa ja mun siisteilta jutuilta, kulki perassa ja kun se oppi puhumaankin vasta 2,5v ni ei siita ollut edes iloa mulle 😀 sitten varmaan siina 7vuotiaana hokasin etta siskohan onkin oikeasti tosi ihana. Monet kerrat olen puolustanut siskoa kun isommat pojat kiusasivat sita ja yksikin poikkisana siskostani sai kylla aikaan sellaisen saarnan etta. Toki meilla on aima riitoja ollut, valilla melko vakivaltaisiakin (varautukaa vaan tukasta vetamiseen ja tonimiseen Tiaran ja Zeldan kanssa, esim kun sisko lainaa vaatetta, ottaa vikam jogurtin tai muuta yhta tarkeaa XD) ja oollaan me pahastikin sanottu toisillemme, mutta aina ollaan silti tiedetty kuinka paljon toinen rakastaa. Vanhempia vastaan ollaan oltu aina toimiva yksikko ja toisen puolta pidetaan viimeiseen saakka. Jos mulla oli puhelakko aidille, niin oli siskollakin, jos sisko oli vihanen iskalle, mina menin puolustamaan siskoa ja aina ollaan ”siivottu toistemme jalkia”. Teen sillon tallon siskon laksyja kun se on ollut harkoista niin vasynyt, sisko huijaa aitia taitavasti ”ei annikalla mitaan bileita oo kotona eika siella ole sataa ihmista” ja tahan tyyliin 😀 Muistan kun tehtiin nuorempina siskon kanssa vala etta kumpikaan ei kerro toisen juttuja kelleen, varsinkaan vanhemmille ja se vala on pitanyt. Mina kerron siskolle salaisuudet ja niin tekee hankin minulle. Tana paivana on ihana kun sisko on kuin kaveri ja monesti ollutkin mun ja mum kavereiden kanssa, huomaa etta isosiskon huomassa tuosta 13 vuotiaasta on kasvanut melko pikkuvanha tytto haha 😀
    Kylla sisaruus on vaan niin kamalan ihana asia (joskus myos kamalan kamala haha) ja se on sellainen side mika ei katkea. Vaikka pikkusena toivoin etta haikara olisi tullut hakemaan sen raakyvan pullan takaisin niin tanapaivana oon niin onnellinen etta mulla on sisko, ja mahtava sisko se onkin.
    Olen menossa nyt Suomeen hautajaisiin viiden kuukauden jalkeen ja sydan suli kun iska kertoi yks paiva etta sisko haluaa nukkua mun vieressa Suomen vierailuni ajan ♥ Rakastan siskoa vaan niin paljon.
    Mahtavaa etta Tiaralla ja Zeldalla on toisensa:)

    • Iina sanoo:

      Voi vitsi miten kiva kun kommentoit pitkästi ja kerroit vähän kuulumisia! Ompa ikävää että teillä on hautajaiset lähipiirissä, osanotot täältä!

      Tosi kauniisti ja ihanasti kerroit siskostasi, upeaa että teillä on noin ihanan läheinen suhde. Tuollaisesta siskosta mä voin vain haaveilla, mutta onneksi voin myös toivoa että Tiara ja Zelda saavat kokea keskenään läheisen sisarussuhteen 🙂 Kaikkea hyvää sulle sekä Jenkkeihin että Suomen vierailulle :)!

  11. roosa sanoo:

    Tosi kiva postaus! Tänne sun blogiin on aina mukava tulla, oot jotenkin niin aurinkoinen 🙂

  12. Siiri sanoo:

    Mistä toi Zeldan viininpunainen paita olikaan? Saakohan niitä vielä? 🙂

  13. st.brigitten sanoo:

    Meiän tytöllä ja pojalla on ikäeroa 2v1kk. Ovat olleet alusta asti tosi läheisiä ja nyt kun tyttö on 4 ja poika 2, leikkivät he yhdessä kokoajan 🙂 Isosisko myös pitää pikkuveljestään ihanasti huolta <3 Mitään pahempaa mustasukkaisuutta en ole koskaan havainnut, pientä sellaista "kilpaa syliin" ja just leluista taistelemista on ollut, mutta ne on ihan perusjuttuja, muistan kyllä lapsuudesta ;D Nyt on jännä nähdä miten tämä tuleva pikkusisko asettuu joukkoon, vallan mainiosti uskoisin 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi miten ihanaa kuulla! Toivottavasti meilläkin menee yhtä hienosti 🙂 Mulla ei omasta lapsuudesta ole ollenkaan sisaruskokemuksia, niin on jotenkin niin jännnää seurata miten meidän lasten sisarussuhde kehittyy :)! Onnea vielä tulevasta pikkusiskosta♥

  14. O sanoo:

    ihana postaus! 🙂

  15. anna sanoo:

    Moikka! Mulle tuli heti mieleen että Zelda itkee varmaan nälkää yöllä…Jack Newmanin mukaan (jenkki imetysguru) puolet yksivuotiaistakin tarvitsee yöllä ruokaa. Meillä puolitoistavuotias suö nyt kerran aamuyöstä, eli olen pikkuhiljaa vähentänyt kertoja ja hyvin toimii. Imetyshormonit tosiaan pistää jaksamaan että senkin takia mielelläni jatkan imetystä. Meilläkin oli vaihe että olin tuttina koko yön mutt sitten rupesin vaan rajoittamaan syöntikerrat yössä kahteen ja sitten yhteen. Tosin tämän ikäinen jo vähän ymmärtää mistä kyse. Tsemppiä! Ja ihanaa että olet onnistunut imetyksessä!

    • Iina sanoo:

      Moikka! Haha mua naurattaa että imetysguruna on mies :D! Mutta siis joo eikai siinä, varmasti osaa asiansa :D! Zelda syö yleensä 6-7 aikaan aamulla, ja siis suurimmaksi osaksi nukkuu sinne asti itkemättä ja ne on aina pari kertaa viikossa ne itkut, siksi en itse usko että nälkää itkisi koska se varmaan olisi jokaöistä se itkeminen jos nälästä johtuisi. En myöskään halua sekoittaa Zeldan päätä silleen että itkuöinä antaisin maitoa keskellä yötä, koska sitten hän vaatisi sitä joka yö. Kiitos paljon tsempistä ja mäkin oon kyllä iloinen että imetys tällä kertaa onnistui! Ja ihanaa että teillä on sujunut noin hienosti imetys :)!

  16. Saija sanoo:

    Aivan ihana postaus! <3
    Olen vasta äskettäin löytänyt blogisi, mutta ihastunut siihen ihan täysin! Ensimmäinen kommentoija sen sanoikin ~ tää on sellanen "hyvänmielenblogi". 🙂
    Mulla vanhemmat tyttäret (ikäeroa tosin 4v) ovat kuin yö ja päivä. Nyt heillä on pikkusisar (3kk), jolla nuorempaan isosiskoonkin ikäeroa on lähes 9 vuotta. Mielenkiinnolla odotamme millainen tapaus tästä tytöstä tulee – muistuttaako jompaakumpaa isosiskoa vai onko vielä aivan kokonaan omanlaisensa 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi että, kiitos ihan hirmuisen paljon!♥ Ihana kuulla että koet mun blogin hyvänmielen blogina, sellaiseksi se on tarkoitettukin :)!

      Ihanaa kun teillä on kolme tyttöä! Varmasti jännä seurata millainen pikkuisesta siskosta kasvaa :)!

  17. Jenni sanoo:

    Todella ihana postaus. Sulla on aivan ihanat pienet tytöt, Tiara vaikuttaa niin kiltiltä ja suloiselta pieneltä tytöltä :’) (katsottiin mun miehen kanssa uudestaan ja uudestaan sun lisäämään videota Tiarasta instagrammissa <3) oon vasta viikon lukenut sun blogia ja luin molemmat, tämän sekä bride:n kertaheitolla läpi. Se miten kirjoitat asioista saa niin hyvälle mielelle. Vaikutat todella ihanalta ja vilpittömältä ihmiseltä ja se miten huomaa kuinka paljon rakastat ottoa ja tyttöjä saa mut joka kerta ihan hirveän hyvälle tuulelle. Kiitos ihanasta blogista! 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ja ihanaa että oot löytänyt tiesi mun blogiin ja tykästynyt, tervetuloa :)! Mulle tuli niin hyvä mieli sun kauniista sanoista, mahtavaa kuulla että meidän jutuista tulee hyvälle tuulelle 🙂 Tipan tanssivideo oli kyllä niin hassu, haha onneksi sain sen ikuistettua :D! Kiitos vielä itsellesi ja toivottavasti pysyt mukana seuraamassa vielä pitkään! Kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi :)!

  18. jope sanoo:

    kiinnitin jo viime postauksessa huomiota zeldan punottaviin poskiin..ja nyt mainitsit katkonaiset yöt..ootteko miettiny et se vois olla allerginen esim maidolle?meillä alko pojalla löytyä vuodeniässä allergioita ja katkonaiset yöt parani huomattavasti kun ruokavalio saatiin kuntoon:)meillä ei maitoallergia tee naamaan läiskiä mut oon kuullu et monilla poskien punotus on paljastanu allergian/herkkyyden.

    • st.brigitten sanoo:

      Näin entisen maitoallergikon äitinä voin sanoa, että ei näytä maitoallergikon punoitukselta tuo… se on kutiavaa ja verestävää. Mun mielestä näyttää lähinnä ulkoilun jälkeiseltä punoitukselta tuo Zeldan suloinen punaposki 🙂

    • Iina sanoo:

      Zeldalla punoittaa posket yleensä silloin kun on hampaita tulossa, niinkuin just pari iltaa sitten esimerkiksi! Ja tässä videolla taas Zelda on melkein vasta herännyt 2,5h pakkaspäikkäreiltä, eli varmaan siitä vielä vähän punoittaa posket 😀 En ainakaan usko että olisi maitoallergiaa, sillä tuota punoitusta on tosi harvoin ja oon itse just liittänyt sen niihin hampaisiin, mutta täytyy seurata! Kiitos vinkeistä :)!

  19. Mama D sanoo:

    Suloinen postaus. Meidän pojalle syntyy pikkusisko nyt huhtikuussa ja kovasti odotan, millaisia yhtäläisyyksiä ja eroja heidän kasvussa on ja varsinkin miten tulevat toimeen, kun ikäeroakin tulee yli 4 vuotta.

  20. Piiu sanoo:

    Ihanat, suloiset siskokset! 🙂

    Miten meinaat toimia imetyksen kanssa häiden aikaan/häämatkalla? Vai oletteko siis yhä menossa matkalle hetipian häiden jälkeen? 🙂

    Tsemppiä viimeisille järjestelyviikoille! 🙂

    • Iina sanoo:

      Niin ovat kyllä♥

      Ei olla menossa ihan vielä häämatkalle, vaan varmaan sittenkin vähän myöhemmin keväällä, juurikin tuon imetyksen takia. Mutta hääpäivänä/-yönä en aio imettää, sillä Zelda pärjäsi ihan hyvin 24h ilman tissiä mun polttareiden ajankin niin kyllä se toinenkin vuorokausi menee, mukista suostuu hörppimään sentään vähän pumpattua maitoa, vaikka ei sitä pullosta tai nokkiksesta kunnolla juokaan. Kiitos paljon tsempistä, sitä tarvitaan! 😀

  21. hulamaja sanoo:

    Ihana postaus 🙂
    Meillä asustaa kaksi poikaa, ikäeroa n. 1v3kk. Nyt pojat on 5v5kk ja 4v1kk. He on ollu alusta asti kuin paita ja peppu, eikä isoveli kiusannut pikkuveljeä kun toinen oli vauva (tällaisiakin sisarussuhteita olen nähnyt esim. kavereiden lapsilla että toista tönitään ja läpsitään ym). Leikit alkoi sujua yhdessä melko nopeasti kun pienempi alkoi ryömiä ja kontata, ja toisista on ollut aina hirmuisesti iloa ja seuraa! Ja tosi paljon eroavaisuuksia ja toisaalta myös yhtäläisyyksiä pojista löytyy. Esikoinen nukkui 2kk iästä lähtien 12h katkeamattomia unia, nuorempi heräili varmaan parivuotiaaksi useita kertoja yössä. Vanhempi on isin poika ja pienempi äitin poika. 🙂 Ihania rakkauspakkauksia <3

    • Iina sanoo:

      Voi kiitoksia, ihana että tykkäsit!♥
      Mahtavaa kuulla että teidän pojat ovat kuin paita ja peppu, ja leikit sujuvat yhdessä, toivottavasti meilläkin menee noin! 🙂 Ja tedän yönukkumiset kuulostaa niin samalta kuin meidän, samoin kuin tuo että vanhempi on isin ja nuorempi äidin vauva 😀 Varmasti ovat ihania rakkauspakkauksia! 🙂

  22. Himpula sanoo:

    Nukkuuko tiara ollenkaan päiväunia? Koska päiväunet ovat tiaran ikäiselle lapselle tärkeät sen suhteen että hän suodattaa nukkuessaan aamupäivän tapahtumat.. Sitten kysymys sinulle iina, oletko ajatellut mennä opiskelemaan kun sinulla loppuu äitiysloma vai jäätkö vaan kotiin kotihoidon tuella?

    • Iina sanoo:

      Silloin kun ulkoillaan pidemmästi tai tehdään jotain muuta rankkaa niin nukkuu, mutta perus kotipäivinä pihaleikkeineen ei nuku. Lapset ovat erilaisia ja kotona ollessa lapsi rasittuu paljon vähemmän kuin esim päiväkodissa, meillä Tiara saa nukkua silloin kuin häntä väsyttää :). Mä teen tälläkin hetkellä kotoa käsin töitä tässä blogatessani, eli pelkällä kotihoidontuella en ole ”jäämässä vaan kotiin” missään tapauksessa, mutta syksyn suunnitelmat ovat vielä auki :).

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.