Love Me Do

19.02.2014

Lauantaina vierailin kauan odotetussa häätapahtuma Love Me Do:ssa. Harmillisesti minun kannaltani tapahtuma oli vasta tasan viikkoa meidän häiden jälkeen, eli en itse tapahtumasta saanut hirveästi vinkkejä enää hääjärjestelyihin. Olin kuitenkin jo useamman kuukauden seurannut Love Me Do:n Facebook-sivuja ja löytänyt sieltä paljon vinkkejä erilaisista hääalan firmoista. Olin esimeriksi unohtanut teidän lukijoidenkin vinkkaaman karkkikauppa Sweetheartin häähöyryissäni, mutta Love Me Do:n sivuilla oli juttua Sweetheartista ja pari viikkoa ennen häitä sain soitetuksi sinne ja ilokseni sain vielä astiat vuokrattua!

Menin tapahtumaan kaasoni Kaislan kanssa, ja paikanpäällä oltiin sovittu tapaavamme ystäväni ja blogikollegani Karoliina ja hänen kaverinsa. Suunnattiin Suvilahteen neljän jälkeen, jolloin suurin ruuhkapiikki oli ilmeisesti jo rauhoittunut ja tapahtumassa oli ihanan kotoisa ja kiireetön tunnelma, jotain täysin erilaista kuin kolkoissa messuhalleissa yleensä siis. Suunnattiin yläkerran drinkkibaariin nautiskelemaan yhdet drinkit, itse otin mojitoa tottakai, lempidrinkkini kun se on, ja tiirailtiin tunnelmia parvelta.

10 DSC03939

12 IMG_5978 IMG_5981 IMG_5985 IMG_5986 DSC03967 DSC04501 DSC04528Drinkkien jälkeen kierreltiin eri ständeillä ja moikkailtiin tuttuja, kuten Stilissiman maailman parasta Hannaa ja Tuhkimotarinan Heidiä. Aika kului kun siivillä kun tutustuttiin eri juttuihin ja haettiin inspistä Karoliinan talviteemaisiin häihin. Maisteltiin herkullista kakkua, ja käytiin ihastelemassa mun hääpukua tai sen samanlaista kaveria joka oli tapahtumassa esillä. Mä tykkäsin siitä että kaikki paikat olivat selkeästi jaoteltu, mutta kuitenkin kotoisasti lähekkäin toisiaan. Ja kattilahalli oli saatu kyllä todella kauniin näköiseksi, taisin päästä vähän viikon takaisiin häätunnelmiin liikaa taas kun siellä oli niin nättiä ja weddingblues paheni taas asteen verran, jos jotain negatiivista täytyy sanoa.

Muotinäytöskin me kerettiin katsomaan läpi ennenkuin oli Suomen ensimmäisten Wedding Blog awardsien aika. Mä en jännittänyt tilannetta yhtään, sillä en uskonut voittavani. Ajattelin vaan että seisoskelen nätisti yleisössä taputtamassa, mutta ennenkuin huomasinkaan olin yhtäkkiä lavan edessä muiden finalistien kanssa, ja mun nimi sanottiin mutta en ymmärtänyt että se tarkoitti voittoa! Onneksi White and Knightin ihana Pauliina mun vieressä sanoi että se tarkoitti mua, ja älysin viimein kivuta lavalle ammattilaissarjan voittajan Tanja Hakalan viereen.

DSC04233 17 18 19Mä voin myöntää että tärisin kuin hullu enkä tajunnut mistään mitään lavalla, niin häkeltynyt ja jännittynyt olin täysin odottamattomasta tilanteesta! Mulle vielä annettiin mikrofoni käteen ja yritin saada sanottua jotain järkevää. Muistikuvia sanomisista on pyöreä nolla, mutta taisin sentään muistaa kiittää äänestäjiä. Nyt haluan kiittää teitä upeita huipputyyppejä vielä uudemman kerran siitä että äänestitte mun blogin voittoon, mä oon todella otettu ja mulle on suuri kunnia saada noin hieno titteli. Haluan myös kiittää tapahtuman järjestäjää, ihanaa Nonnaa siitä että hän mahdollisti sekä upean tapahtuman, että hienot uudet blogiawardsit hääblogeille joita ei ennen ole palkittu mitenkään!

22 DSC04479 DSC04492Love Me Do  ja Wedding Blog awardsit tulevat ensi vuonna uudelleen, mikä on mielestäni todella hienoa! Hääblogeja ei saa unohtaa blogiskenestä, mikä muu blogi voisi kertoa yhtä paljon rakkaudesta, antaa inspiraatiota ja vertaistukea kuin hääblogi? Mulla oli niin uskomattoman ihania ja taitavia kilpakumppaneita, että heistä jokaikinen olisi ansainnut voiton. Haluan myös onnitella ammattilaissarjan voittanutta BLACK.bling.WHITE:n Tanja Hakalaa, joka kirjoittaa aivan mieletöntä hääblogia, josta hain (ja sain) inspiraatiota lukuisia kertoja häitä järjestellessämme.

Voittoni kunniaksi saan kirjoittaa vielä Häät.fi -sivustolle tekstin, mikä on suuri kunnia mulle! Tulen linkkaamaan tekstin myös hääblogiini.


Alkuviikon pikamoikat

19.02.2014

alkuviikkoaMoikka! Ihan ensinnäkin, hurjan isot kiitokset kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille, te olette valaneet muhun uskoa ja antaneet paljon ajattelemisen aihetta tuleviin valintoihin, ihan mahtavaa. Mulla on ollut kova ikävä syvämietteisempien postausten kirjoittamista, ja tulen kevään aikana kirjoittamaan taas enemmän myös mielipidejuttuja ja muita keskustelua toivottavasti herättäviä kirjoituksia. Nyt voin taas kirjoittaa ja paneutua aiheisiin, kun häähöttö alkaa tehdä pikkuhiljaa tilaa muillekin ajatuksille! Jos teillä on jotain päivän polttavia aiheita mielessä, joista haluaisitte mun mahdollisesti kirjoittavan kevään aikana, olen ehdotuksille avoinna. Musta on ihanaa kun aina välillä kommenttiboksiin tipahtelee mitä kivoimpia postausideoita!

Mulla on ollut kiireinen alkuviikko tyttöjen kanssa, ollaan juostu blogitapaamisissa, passikuvissa ja kavereita näkemässä. Hyvä että meillä on ollut puuhaa, sillä Otto on kipeänä ja varmasti on mukavampi levätä kun henkilökohtainen kolmen hengen kanalauma poistuu välillä kaakattamaan muihinkin maisemiin ja herra saa nauttia hiljaisuudesta. Ottaessani Oton sukunimen ajattelin vain sitä kuinka helppoa ja mukavaa on kun koko perheellä on sama sukunimi, mutta voi hitsi mä sanon että onneksi ei tarvitse tehdä tätä korttienvaihtorumbaa tämän jälkeen enää koskaan!

Jokapaikkaan saa soitella, tosiaan nuo passikuvat piti käydä ottamassa (no ihan kiva saada päivitys vanhojen henkkareiden mustatukkainen-angstiteini-jolla-on-toisessa-silmässä-enemmän-meikkiä-kuin-toisessa -kuvaan) ja sitten pitää vielä käydä poliisiasemalla hakemassa ne henkkarit. Nykyään sinnekin varataan etukäteen aika, mikä oli mulle täysin uusi juttu! Mutta ihan mukavaa että tällainen käytäntö on, muistan kyllä miten aina passia hakiessa joutui jonottamaan pitkiä aikoja ennen.

Tarkkasilmäiset ehkä huomasivat pinkin herkkukameran kuvissa? Mulla on suuri kunnia osallistua Nikonin kamppikseen tämän kevään ajan, missä tulen testaamaan erilaisia Nikonin 1-sarjan vaihdettavia objektiiveja tukevia digikameroita aina muutaman viikon kerrallaan, ja kertomaan niistä enemmän. Ensimmäinen kokeiltava kamera on tämä Nikon 1 S1, josta kerron lisää heti kun olen sitä päässyt kunnolla kokeilemaan erilaisissa kuvaustilanteissa. Täytyy sanoa että tämä minikamera tuntuu niin helpolta kun vertaa järkälemäiseen eos 600D:eni, mutta on jännittävää nähdä mihin vaihdettavilla objektiiveilla varustettujen kompaktikameroiden ominaisuudet pystyvät oikeisiin järjestelmäkameroihin verrattuna. Mutta tosiaan kamera-asiaa luvassa myöhemmin, en malta odottaa että pääsen kunnolla testailemaan!

Tänään luvassa on vielä juoksevien asioiden hoitamista, sekä vierailu kaverin luona tyttöjen kanssa, mitä odotan innolla. Paljon on tulossa asiaa vaikka ja mistä aiheista, eli pysykääpä kuulolla, julkaisen illalla lisää juttuja, ja hääblogiin on luvassa postausta myöskin. Mukavaa päivää kaikille♥


Nykyistä ja tulevaa

17.02.2014

Multa on pitkään pyydetty postausta tulevaisuuden suunnitelmista, mutta en ole voinut tehdä sitä. Miksi? Koska en ole itsekään tiennyt mitä tulevaisuus mahdollisesti voisi tuoda tullessaan. Kuluneen syksyn ja talven aikana olen kuitenkin viimein saanut kiinni siitä, mitä haluan saavuttaa elämässä. Mä ajattelin tässä postauksessa kartoittaa vähän sitä, millaista on elämä nyt, ja mihin aion tästä tilanteesta pyrkiä.

Niiden kolmen vuoden aikana, jotka olemme Oton kanssa seurustelleet, mun elämä on saanut täysin uuden suunnan. Tasan, tismalleen kolme vuotta sitten, 17.2.2011 mä tein positiivisen raskaustestin, panikoin, iloitsin, pilkoin tärisevin käsin paprikaa ystävän luona tortillaillallista varten. Itkin, nauroin ja haaveilin, vaikka en oikeastaan edes ymmärtänyt mitä kaikkea ne kaksi viivaa tikussa tulisivat saamaan aikaan. Kolme vuotta, ja kaikki mun unelmat ovat täyttyneet, ja olen saanut paljon enemmänkin kuin koskaan uskalsin edes toivoa.

Mä olen saanut oman, ihanan perheen ja aviomiehen jollaisesta en osannut edes haaveilla. Kaksi ihanaa tytärtä, joista mä olen niin ylpeä ja onnellinen ettei mitään järkeä. Ja raskausaikana aloittamastani harrastuksesta, bloggaamisesta, on kasvanut myös suuri ja tärkeä osa mun elämää, ja jotain paljon enemmän kuin pelkkä harrastus. Koskaan, tämän kolmen vuoden aikana en ole edes harkinnut lopettavani bloggaamista, ja nyt saan nauttia määrätietoisuuteni hedelmistä.

IMG_5298xMun blogi on kokenut aikamoisen kasvupyrähdyksen kuluneen vuoden aikana. Keskikokoisesta äitiblogista bloggerissa on kasvanut paljon suurempi kuin ikinä osasin kuvitella edes. On ollut upeaa päästä ehdolle erilaisiin blogi awardseihin, ja jopa voittaa vuoden paras hääblogi 2014 -titteli. Hienot sanat paperilla tai tietokoneen ruudulla, eivät kuitenkaan ole mitään sen rinnalla miten mahtaviin ihmisiin mä olen blogin ansiosta tutustunut. Mä olen saanut uusia sydänystäviä, tutustunut mielettömiin neuvonantajiin, ja löytänyt paljon ihmisiä joita katsoa ylöspäin ja joista ottaa mallia. Olen myös tutustunut sellaisiin ihmisiin, joiden toivon olevan hienoja kontakteja mahdollista tulevaa uraani ajatellen.

Niin, se ura. Se mitä mä haluaisin tehdä isona, ei ole ”olla kokopäiväinen bloggaaja”. En tarkoita että siinä olisi mitään vikaa, mä teen tälläkin hetkellä blogiin liittyviä juttuja varmasti lähestulkoon perus kasistaneljään -päiväduunin verran seitsemänä päivänä viikossa, ja se on palkitsevaa ja upeaa. Mä haluan kuitenkin saavuttaa myös paljon muuta. Bloggaamisesta tuskin tulen lähitulevaisuudessa luopumaan, se on mulle liian rakasta. Enkä aio jarrutella siksi että en haluaisi missään nimessä tehdä tätä työkseni, jos blogi menee eteenpäin niin menkööt ja niin menen ehdottomasti minäkin, mutta haluan saada itselleni myös aivan oikean ammatin sen lisäksi.

IMG_5300xMä haluan opiskella markkinointia. Bloggaajana tulee sekä vaihdettua lukemattomia sähköposteja PR-toimistojen kanssa, että pyörittyä paljon erilaisissa PR-tilaisuuksissa. Sen lisäksi että mä niissä tilaisuuksissa keskityn ottamaan kuvia, syömään herkullisia coctailpaloja ja tutkimaan esiteltäviä tuotteita, mä olen tutustunut moniin alan ammattilaisiin. Olen päässyt näkemään läheltä, millaista markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisen työ voi parhaimmillaan olla, ja todennut että se on juuri sitä mitä mä haluan tehdä.

Kun ymmärsin itse tämän asian, kaikki loksahti paikoilleen mun päässä. Sehän on tavallaan juuri sitä mitä teen nytkin, mutta toisinpäin. Entä jos itse markkinoisinkin uusia tuotteita bloggaajille, lehdille tai vaikkapa tavarataloille? Se kuulostaa ihan mahtavalta ainakin mun korvaan, mulla olisi omakohtaista kokemusta ja alan tuntemusta, ja pääsisin kokemaan myös sen toisen puolen asioista. Nyt kun olen tehnyt tätä jo pitkään, solminut lukuisia yhteistöitä ja tavannut erilaisia ihmisiä, mä olen tullut haaveestani entistä varmemmaksi. Tämä on pisimpään kantanut urahaaveeni sitten lapsuusvuosien muotisuunnittelutoiveiden, eikä tämä haave ole hiipumassa mihinkään vaan nälkä päästä tekemään ja toteuttamaan sitä oikeasti kasvaa kokoajan.

IMG_5305xHauskaa tässä on se, että ei se omena kauas puusta putoa jos vertaa markkinointia ja muotisuunnittelua. Samaa trendien luomista ja suunnan näyttämistä pääsee tekemään molemmissa. Taisin siis oikeasti tietää jo lapsena mitä elämältä haluan, ja onneksi löysin takaisin oikealle tielle vaikka muutamalla harhapolulla tulikin asteltua. Nyt jäljellä on enää työn tekeminen haaveen toteuttamiseksi, ja sitä odotan innolla. Aion hakea ensi syksyksi ammattikorkeakouluun opiskelemaan liiketaloutta. Noin, nyt se on sanottu. Kun haaveen sanoo ääneen, siitä tulee totta, ja sen saavuttaminen on askeleen lähempänä.

Kaikki yksityiskohdat tulevaisuudesta eivät ole mulle itsellenikään vielä selvillä, sillä tällä hetkellä ne ovat vasta päivän polttavana aiheena meidän perheessä. Tavoitteena on kuitenkin kyetä suorittamaan opintoja niin, että ainakin Zelda voisi olla vielä kotihoidossa koska on niin pieni, Tiara sensijaan menisi varmasti jo mielellään tarhaan 3-vuotiaana, vaikka ei varmasti kokopäiväisesti. Katsellaan mitä tapahtuu, koskaan ei kuitenkaan pidä sanoa ei koskaan ja aina tilanteet eivät järjesty niinkuin itse eniten toivoisi, silloin pitää vain valita mahdollisista vaihtoehdoista se vähiten kökkö.

Syksyyn asti keskityn kuitenkin pääsemään bloggaamisessa eteenpäin, imemään itseeni niin paljon informaatiota kuin vain mahdollista ja viettämään mahdollisimman paljon aikaa tyttöjen kanssa. Haluan vielä nauttia tästä ihanasta ajasta kun saan olla heidän kanssaan jokaikinen päivä ja nähdä kaikki uudet asiat joita he oppivat.

Mistä te haaveilette?


Mielettömän viikon kuvasatoa

16.02.2014

Mä jotenkin kummallisesti ajattelin päässäni, että häiden jälkeen otan rennosti ja kiireet hellittävät, mutta mitä vielä – tämä viikko on ollut ihan samaa pyöritystä kuin ennen häitäkin. Sanallakaan en kuitenkaan halua valittaa kiireestä, päinvastoin! Huikeita asioita on tapahtunut tällä viikolla, ja jos tämä vuosi jatkuu samaa rataa kuin tähän asti niin en uskalla edes haaveilla miten hienoja asioita tänä vuonna saattaa vielä tapahtua kun on reilut kymmenen kuukautta vuotta jäljellä.

Kiire ei mua haittaa, mä oon oppinut nauttimaan siitä. Silloin kun on hiljaisempi viikko, niin olo tuntuu jotenkin aikaansaamattomalta, vaikka nautinkin myös sellaisista perus kotipäivistä puistoreissuineen ja rauhallisine ruuanlaittohetkineen. Ehdittiin me tälläkin viikolla rauhoittua myös kotona ihanan fajitaillallisen merkeissä, katsoa muutama jakso Himymiä jotka oli jäänyt katsomatta hääkiireiden aikaan, sekä tietysti leikkiä lasten kanssa.

IMG_5878x IMG_5881x IMG_5884x IMG_5887xFajitaksien reseptin olenkin täällä jo aiemmin jakanut, mutta en löytänyt sitä tähän hätään edes itse blogistani, eli jos joku sitä kaipailee niin kysykää vain!

IMG_5903 IMG_5917 IMG_5930Zelda oli eilen niin söppänä (tai on aina) kun luki niin keskittyneen vakavalla ilmeellä muumikirjaa, Muumit is serious business. Tiaran kanssa ollaan leikitty vaikka ja mitä, ja etenkin Zeldan päiväuniaikaan meillä lähtee Barbieleikit kunnolla vauhtiin kun saadaan kaivella piiloistaan esille kaikki kengät ja muut pikkutilpehöörit jotka pikkuahmattimme Zelda muuten vetelisi napaan. Tipa on tosi hienosti ymmärtänyt että pikkuesineitä ei saa levitellä sillon kun sisko on hereillä, vaan odottaa aina kiltisti siihen asti että Zelda nukkuu, ja kerää ne myös nätisti pois ennen Zeldan heräämistä.

IMG_5999 IMG_6021 IMG_5712 IMG_5716 IMG_5738 IMG_5758Eilen lähdin käymään Love Me Do -häätapahtumassa ystäväni Kaislan kanssa, ja oltiin lähinnä kavereiden moikkailu – ja kiertelytarkoituksella liikenteessä, mutta ilta huipentui siihen kuinka kaikeksi yllätyksekseni voitin Vuoden Hääblogi 2014 -palkinnon! Mä kirjoitan Love Me Do:sta ja palkinnosta lisää häblogini puolella, sekä Häät.fi -sivustolla lähipäivinä, mutta olen todella kiitollinen ja otettu tästä kunniasta, olette te vaan aivan hitsin mahtavia tyyppejä siellä ruudun toisella puolella♥

lovemedoIhanaa alkavaa viikkoa kaikille! Mä alan nyt herkuttelemaan dippivihanneksilla Oton kanssa, ja syvennyn pian vastaamaan kommentteihin joita olette laittaneet ihanan runsaasti viime päivinä! Jokainen kommentti merkitsee mulle oikeasti tosi paljon, ja piristää päivää. On ihanaa huomata, että mun kirjoittamista teksteistä herää ajatuksia, kysymyksiä ja mielipiteitä. Kiitos kaikille teille jotka jaksatte aina avata sanaisen arkkunne!♥


Hääpuku

16.02.2014

Kun kirjoitin syys-lokakuussa hääpukuostosreissustani, mulla komeili leveä hymy kasvoilla. Mä tiesin että olin löytänyt sen täydellisen, oman pukuni. Kuten tiedätte, mun hääpuku ei ollut yhtään sitä mitä mä lähdin etsimään. Ei pitsiä, ei merenneitohelmaa, ei vähäeleistä tyylikkyyttä. Mutta mun hääpuku oli näyttävä, tajunnanräjäyttävä ja ennenkaikkea mun näköinen! Kun mä spottasin sen muiden pukujen joukosta, mä kiinnitin siihen huomioni samantien, enkä saanut siitä silmiäni irti vaikka yritin samaan aikaan etsiä sitä täydellistä pitsipukua.

Muistan ikuisesti kun Stilissiman Hanna sanoi mulle että ”sovitetaan toi nyt ensimmäisenä pois alta kun se vie niin paljon tilaa sovituskopissa” ja tuhahdellen totesin että joo, se on kyllä tiellä, eikä yhtään sellainen kuin haluan. Mutta saatuani puvun päälle, mä sekosin totaalisesti. Pidin sitä päällä kauemmin kuin mitään muuta pukua, ja se päällä tunsin itseni heti morsiameksi. Ensimmäisen puvun jälkeen sovitin lähemmäs kahtakymmentä pitsipukua, joista yksi kolahti muhun tosi paljon, mutta loppupeleissä sekään ei tuntunut tämän puvun veroiselta.

hääpukuekasovitusStilissimassa silloin vielä töissä ollut Heidi valoi muhun uskoa, että kyllä mä voin valita jotain sellaistakin mitä en alunperin ollut etsimässä, ja niin mä päädyin sitten valitsemaan tuon ihanan, isohelmaisen pukuni. Miten mä saatoinkin erehtyä niin pahoin ja kuvitella olevani tyylikäs ja aikuismainen pitsipukutyttö, kun ihan selvästi olen muhkeahelmainen prinsessa! Mutta ihminen on erehtyväinen, ja onneksi mä luotin vaistooni enkä ottanut ilmiselvää valintaa vaan villin kortin.

Oli ihan järkyttävän hankalaa pitää pukua salassa Otolta, kun mieli olisi vaan tehnyt samantien hehkuttaa kun puvun olin löytänyt. Kävin ihastelemassa puvusta ottamiani kuvia suunnilleen joka päivä siihen asti että kävin viimeisessä sovituksessa ja sain kokeilla pukua uudelleen. Syyskuussa pukua sovittaessani 6-kokoinen puku istui aivan täydellisesti, mutta viikkoa ennen häitä kun menin kokeilemaan, olinkin kutistunut huomaamattani jonkinverran ja pukua täytyi ottaa sisään viisi senttiä molemmilta puolilta. Mulle iski pieni paniikki, sillä olin kuvitellut vain meneväni hakemaan täydellisesti istuvan puvun.

5_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 6_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva20__haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva

101_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 102_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva

Onneksi kuitenkin tiesin että Stilissimaan voi luottaa, ja ammattitaitoinen henkilökunta korjasi pukuni sopivaksi parissa päivässä, vaikka päällä oli juuri pahimmat vanhojentanssikiireet, ja huojentuneena hain pukuni roikkumaan kaapin päälle häitä edeltävänä keskiviikkona. Pari viikkoa ennen häitä huomasin että minun upea pukuni, oli voittanut Stilissiman vuoden hääpuku 2014 -äänestyksen, ja hihkuin riemusta! Se valoi todellista itseluottamusta pukuvalintaani, että niin moni oli äänestänyt juuri sen puvun vuoden kauneimmaksi.

Mielestäni se titteli on ehdottomasti ansaittu, ja olen ylpeä ja iloinen että sain kantaa tuota ihanaa pukua hääpäivänäni. En tule koskaan unohtamaan sitä ilmettä, mikä Oton kasvoilla oli kun kävelin hänen eteensä ensimmäistä kertaa hääpuvussani. Siirappista tai ei niin mulla meinaa kyllä tulla tippa linssiin kun muistelen tuota hetkeä. Sillä hetkellä ei ollut epäilystäkään ettenkö olisi valinnut oikean puvun.

105_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva

14_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva

Ainiin, ehkä joku haluaa tietää jotain muutakin mun puvusta? Se on tosiaan Ella Rosan mallistoa, joka on Kenneth Winstonin toinen mallisto. Itse en ollut aiemmin törmännyt Ella Rosan pukuihin, mutta ehkä on sanomattakin selvää että olen enemmän kuin iloinen siitä että löysin kyseisen merkin! Puku on mallia BE195 ja sitä löytyy tosiaan Stilissiman valikoimista, eilen viimeksi ihastelin ”omaa” pukuani Stilissiman ständillä Love Me Do:ssa!

Mä tulen laittamaan puvun myyntiin morsiuspukuliike Lovebirdsiin kevään aikana, vaikka tuntuukin haikealta luopua siitä. Fakta on kuitenkin se että meillä ei mitenkään ole puvulle tilaa, enkä tule sitä enää käyttämään vaikka haluaisin olla se päällä 24/7. Ehkä vielä kerran haikeana kokeilen sitä ennenkuin raaskin luopua, ja onneksi puvun näkee kuvilta ja videoilta ikuisesti.