Sheinside giveaway

28.03.2014

Sheinsidelta kysyttiin haluaisinko järjestää teille arvontaa, ja vastasin että tottakai! Tosi moni teistä on ihastellut mun Sheinsiden vaatteita, mutta ehkä monia jännittää tilata kaukaa ulkomailta, mua ainakin jännitti eka kerralla että saanko edes vaatteita perille. Tässäpä kuitenkin huikea tilaisuus testata riskittä, mitä sieltä tulee kun tilaa!

Kokosin teille Sheinsiden järjettömän suuresta valikoimasta muutamia mun kevätsuosikkeja kollaaseiksi kartoittamaan vähän sitä, mitä sieltä tällä hetkellä löytyy. Aurinkoisen viikon jäljiltä olen aivan kesäfiiliksissä ja tietenkin iskin silmäni kaikkiin ihaniin kesäisiin juttuihin. Levitin pitkän tauon jälkeen tänään kerroksen itseruskettavaa, ja kroppa oikein huutaa rusketusta korostavia vaatteita ylleen – valkoista, ja kirkkaita värejä, joten yllättäen niitä valitsin myös kollaaseihin.

beautifulbasicsOlen aiemminkin puhunut täällä arkimekkojen tarpeestani, ja tässä olisi nyt muutama varteenotettava ehdokas! 1. Ankkurikuvioinen mekko on aivan ihana, mustavalkoinen väritys iskee todella kovaa kuten olette varmaan huomanneet ja tämä olisi rento ja kivannäköinen niin kevääksi kuin kesäksikin. 2. Myös harmaameleerattu kietaisuhelmainen mekko olisi ihana, ja sopisi varmasti niin nätisti kesällä sandaalien ja statement-kaulakorun kanssa.

3. Musta spagettiolkaiminen toppi on kuin tuulahdus mun ala-asteajoilta, ihana sellainen. Se näyttää raikkaalta ja olisi varmasti ihana kesällä! 4. Lintukuvioinen mekko on supersöpö, tykkään tosi paljon tuosta printistä ja malli on mukavan casual. 5. Revityt basic -farkkushortsit multa vielä puuttuu, neonvärisiä ja atsteekkikuvioituja löytyy jo mutta nämä tavikset sopisivat tyyliin kuin tyyliin.

coloursplash1. Oranssi on mun uusin värisuosikki, ja ihastuin heti tähän kauniiseen paitaan. 2. Tajunnanräjäyttävä mekko, yksinkertaisen mallin ja räiskyvän värin yhdistelmä toimii ainakin mun mielestä älyttömän hyvin. 3. Pinkki mekko on ehkä vähän hillitympi, vaikka aika silmiinpistävän värikäs sekin. Voin vaan kuvitella miten kauniilta näyttää kesällä ruskettunutta ihoa vasten!

4. Pinkit, vähän siistimmät shortsit olisivat varmasti kivat vaikkapa sen uuden valkoisen bleiserin kanssa. 5. Multa löytyy tämä hame jo mustavalkoraidallisena ja se on mun suosikki. Malli on tosi ryhdikäs ja tämä pinkki versio olisi mukava summer edition!

Yhteistyössä Sheinsiden kanssa toteutettu.

1176152_10201742037730886_548105345_nJos ihastuitte joihinkin tiettyihin vaatteisiin niin pinkeistä linkeistä pääsette suoraan Sheinsiden tuotesivulle. Kaikki linkit aukeavat uuteen välilehteen. Nyt kuitenkin se arvonta, eli tämä menee tällä kertaa vähän eri tavalla kuin aiemmissa tekemissäni arvonnoissa, mutta ei osallistuminen kuitenkaan vaikeaa ole! Arvonnassa voit voittaa 100$ lahjakortin Sheinsidelle! Tässä ohjeet:

1. Rekisteröidy Sheinsiden sivuille TÄÄLLÄ.2. Tykkää Sheinsiden FB-sivuista.
3. Keksi itsellesi jokin nimimerkki, kommentoi tähän postaukseen ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään.

Arvonta päättyy lauantaina 12.4.2014 klo 18.00! Onnea arvontaan kaikille!


187 Responses to “Sheinside giveaway”

  1. emmmamaria sanoo:

    Oi! Oot niin paljon saanu tuolta vaatteita että haluan kyllä mäkin koittaa! 🙂

  2. Lelly R sanoo:

    Mä niin tarvitsisin uusia kevät/kesävaatteita mun vaatekaappiin!

  3. Taru sanoo:

    Pakkohan tähän on osallistua 😉

  4. Piitu sanoo:

    Noi valkoset ankkuri- ja lintumekko on kyl hienot 🙂 mukana arvonnassa siis!

  5. Ninnu sanoo:

    Uusia kuteita ois huippua saaha kesäksi:)

  6. Sara sanoo:

    Jes! huippu arvionta! Ihanat noi sun valinnat 🙂

  7. Sara sanoo:

    Ehdottomasti mukana

  8. embiii sanoo:

    Noniiin aivan uusi paikka mutta mielenkiinnolla tutustun paikkaan 🙂 eli osallistun arvontaan! 🙂

  9. Piia sanoo:

    Jee! Mukana ollaan 🙂

  10. fresita sanoo:

    Kokeillaan taas onnea 🙂 Tuolla rahalla sais jo mukavasti uusia kevätvaatteita kaappiin, ja vois samalla kerralla kattoa siskollekkin jotain!

  11. Mainadii sanoo:

    Tuo ankkuri mekko on kyllä niiiiin ihana! :3
    Kamala, kun ois hirveä hinku tilata kevät/kesävaatteita, mutta nyt raskauden viime metreillä kynnys tilata on taivassa, masu kun estää sovittamasta ja oma kroppa ihan hukassa.

  12. Cindyy sanoo:

    Pakko osallistuu!! =) ihania

  13. Iina sanoo:

    Voi että ihastuin tuohon lintukuvioiseen mekkoon, aivan ihana! Samoin tuo vihreä mekko. Ehkä vielä itekin uskaltaudun joskus tuolta tilailemaan, ite kun satun kuulumaan juurikin siihen porukkaan ketä vähän kauhistuttaa tuo ulkomailta tilaileminen 😀

  14. Julia sanoo:

    Voi tulis tarpeeseen ku just on saanu raskauskilot karistettua ja kaikki vaatteet on nii isoja et tippuu päältä 😀 mukana ollaan!! ;-)<3

  15. Enyo sanoo:

    Jei, mukana ehdottomasti! Ihanan näköisiä olet tuohon valinnut 🙂

  16. NooraSofia sanoo:

    Oon monta kertaa meinannut tilata Sheinsideltä mutta aina tosiaan jänistänyt kun on jännittänyt että kestääkö paketin saapumisessa kuukausia tai tuleeko paketti perille ollenkaan! Sheinsidellä on niin paljon upeita vaatteita, ja kesäksi pitäis uusia saada et varmaan pitää kohta laittaa paketti tilaukseen 🙂

  17. Emmau sanoo:

    Oi jos kerrankin olisi kivoja kesävaatteita mullakin! 🙂

  18. Hanna sanoo:

    Mukana arvonnassa! Ihan uus merkki minulle!

  19. Jänis sanoo:

    Oi! Rakastan SheInsiden vaatteita, mut en oo koskaan uskaltanut tilata ristiriitaisista kommenteista johtuen :/ Lahjakortti olis ihan täydellinen kevätvaatteiden hankintaa varten!

  20. Daisye- sanoo:

    Tehtävä suoritettu! 🙂 ihania vaatteita olit noihin kollaaseihin löytänyt!

  21. Kaisla sanoo:

    Oiii pakko osallistua!! 😀 <3

  22. BBetrinas sanoo:

    oi vitsi ku voittaiski, tuol on nii ihanii vaatteit! mukana ollaan 🙂

  23. jeanette sanoo:

    Jag är med!!! 🙂

  24. V sanoo:

    Toi lintumekko on niin ihana, et pakko saada se! <3

  25. Janita K sanoo:

    Mukana ollaan! 🙂

  26. Ciello sanoo:

    tuol on kyl ihania vaatteita!

  27. oliviagggg sanoo:

    Mahtava arvonta, totta kai mukana! Oon niin kauan ihastellut noita vaatteita, että jos sitä nyt uskaltais tilata. 😀

  28. lotta sanoo:

    Voi kun olis arpaonnea:-)

  29. liia sanoo:

    Ihanan värikkäitä noi vaatteet! Alan varmaan itsekin haalimaan lisää väripilkkuja vaatekaappiine, se kun on toistaiseksi aikas harmaa.

  30. HeidiO sanoo:

    Mukana arvonnassa..:)

  31. Milja sanoo:

    Mä oonkin miettinyt sheinsideltä tilaamista ku oom monissa blogeissa nähnyt niin kivoja vaatteita jotka on sieltä tilattu 🙂 ihana arvonta!

  32. Kaisis sanoo:

    Ouuuii! Mukana ehdottomasti. 🙂 Aurinkoista kevään jatkoa!!

  33. Jenskuliini sanoo:

    Mukana 🙂

  34. hemppa sanoo:

    Olis kyllä mukava kokeilla tuota ja uusille vaatteille olis aina tarvetta :)!

  35. Diana Giselle SanForc sanoo:

    Super giveaway!!! 😀 Thanks for sharing with us!!

    Kisses!!

  36. Pilvi sanoo:

    Tuolla on kyllä ihania vaatteita! Toi lintumekko <3

  37. Iina sanoo:

    Oi mikä ihana arvonta!:) Mukana ollaan!!

  38. Ilonaemilia sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂 ihania vaatteita!

  39. Nende sanoo:

    On kyl ihanan karamellimaisia ja raikkaita värejä!

  40. PiukkuP sanoo:

    Ihania vaatteita 🙂 mukana arvonnassa!

  41. zenar sanoo:

    Mukana ollaan! 🙂

  42. Ellu sanoo:

    Jes mukana! Olen Sheinsidelta tilannut kerran aikaisemmin ja hyvin tuli paketti perille. Siinä mielessä ei siis huoleta. 🙂

  43. Nea sanoo:

    Mä en oo ikinä kyllä voittanut mitään ja nää vaatteet on niin ihania että on pakko kokeilla onnea! Oot muutenkin aivan ihana kirjoittamaan blogia, mä tykkään 🙂

  44. Aino sanoo:

    Olen rekisteröitynyt ja tykännyt sivusta. Lempinimi voisi olla vaikka Qino! 😀

  45. Veera sanoo:

    Mukana!! 🙂

  46. AnnaMaria sanoo:

    Ehdottomasti mukana! Itselläni ainakin on aiemmin ollut ehkä vähän ennakkoluuloja ulkomailta tilatessa, joten nyt olisi sitten hyvä tilaisuus 🙂

  47. Anmari sanoo:

    Mukana ollaan, kokeillaan jos onni on tällä kertaa myöten : )

  48. Emmip sanoo:

    Mukana ollaan:)!

  49. Ira sanoo:

    Ehdottomasti mukana! 🙂

  50. Oonaelina sanoo:

    Mukana!! 🙂

  51. evay sanoo:

    Hiphei! Pakko tänkin mekkofriikin on osallistua! 🙂

  52. norski sanoo:

    Mukana! 🙂

  53. Katinka sanoo:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  54. larossa sanoo:

    Olis kiva saada uutta kesäksi kun raskaana olen ja ei oikein kaapissa ole semmosia vaatteita mitkä ois kesällä sit niin pop ja saatikka mahtuis ku ison masun kans tepsuttaa 😀

  55. emppuli sanoo:

    Ihanan raikkaita värejä! Vaatekaappi kätkee sisälleen isoja ja muodottomia vaateita raskauden jälkeen. Eli mukana arvonnassa 🙂

  56. emmi sanoo:

    ihanan kesäksiä vaatteita<3 ehdottomasti mukana! 🙂

  57. emmi sanoo:

    ihanan kesäisiä vaatteita<3 ehdottomasti mukana! 🙂

  58. Cutting sanoo:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂

  59. Heikku sanoo:

    Voi, oon monesti kuolannut Sheinsiden vaatteita, mutta en oo vaan uskaltanut tilata vaikka paljon hyvää olen kuullutkin. Ehkäpä nyt jos onni osuu kohdalle? 🙂 Lintuprinttinen mekko ja musta spagettiolkaiminen toppi ovat to die for!

  60. Saara sanoo:

    Mukana! Huippu arvonta:)

  61. Susu sanoo:

    Apua, aivan ihania mekkoja tuossa! Tuo lintukuvioinen olisi ehdottomasti sellainen must have! 🙂

  62. Nellaa sanoo:

    Ihania noi neonväriset vaatteet! 🙂 mukana!

  63. Lisbet sanoo:

    Oih, rakastuin totaalisesti tuohon lintumekkoon! Mun kesävaatteet tartteisivatkin täydellistä päivitystä, mukana arvonnassa siis! 🙂

  64. Idaliina sanoo:

    Ihana arvonta ja ihania vaatteita sivustolla!! 🙂

  65. hannahii sanoo:

    Aivan ihania vaatteita!:) mukana ollaan!

  66. jenni sanoo:

    Aivan Super mageet ankkuri ja lintumekko ! lahjakorttiarvonnassa mukana! Mulla myös iho huutaa rusketusta jo. 🙂

  67. Hannemila sanoo:

    Mukana!:)

  68. Janni sanoo:

    Tuolla on kyllä niin mielettömän kivoja kuteita joten toivotaan et tällä kertaa onni osuis kohdalle! 🙂

  69. Reettakatariina sanoo:

    Ihania kesävaatteita! Pitää ehottamasti tutustua lisää Sheinsiden tarjontaan 🙂

  70. Miia sanoo:

    Mukana ollaan!
    Tuo harmaa kietaisumekko himottaisi…

  71. Tiia R sanoo:

    Mukana arvonnassa. Olen jo pitkään ihastellut Sheinsiden vaatteita, mutta vielä ei ole tullut tilattua.

  72. tipes sanoo:

    On kyllä aivan ihania keväisiä vaatteita! 🙂 Tulisi kyllä hyvään käyttöön tuo lahjakortti! En ole aikaisemmin uskaltanut tilata ulkomailta, mutta nyt olisi oiva tilaisuus tutustua siihenkin.

  73. Heintsu sanoo:

    Rekisteröidytty ja tykätty 🙂 Nyt vaan toivon arpaonnea!

  74. Laura sanoo:

    Mukana ollaan arvonnassa! 🙂

  75. Sanni sanoo:

    Ihania keväisiä vaatteita, ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂

  76. Soffiaurora sanoo:

    Mukana ollaan! 🙂

  77. Jetta sanoo:

    Mä oon niin mukana! Rekattu ja tykätty! 🙂

  78. Ilona sanoo:

    Osallistun, tein noi rekistöröitymiset ja tykkäykset 🙂

  79. erjA sanoo:

    Juuri eilen kattelin sheinsideltä, mutta en uskaltanut tilata 🙁 nyt oiskin sitten hyvä mahdollisuus tilata vaarattomasti :))

  80. Umpsit sanoo:

    Mukaan arvontaan! 🙂

  81. miranna sanoo:

    Aivan yli ihania noi värikkäät vaatteet! Varsinki toi oranssi paita ja raidalline hame, oi että 🙂
    Mukana arvonnassa!

  82. Linda sanoo:

    Mul on ollu just se etten oo uskaltanu tilata noin kaukaa! 😀 ja kesä ja kevätvaatteitahan tarvitsee aina lisää 😉 Tosi kiva arvonta!

  83. Meelie sanoo:

    Onhan nyt pakko osallistua, kun tällänen mahdollisuus on! Vaatekaappini huutaa tyhjyyttään ja kesäksi tarvisi se täyttää ihanilla kesävaatteilla 🙂

  84. em sanoo:

    oo mikä arvonta !! pakko osallistua 🙂

  85. matildabb sanoo:

    Mukana! 🙂 en oo oikein uskaltanut aikasemmin tilata ku ainoastaan takin tuolta ku jännittää nuo koot 🙂

  86. Minerva sanoo:

    Ois niin huippua voittaa, tuli niin himo saada kaikkia värikkäitä vaatteita kesää varten! 🙂

  87. marakatti sanoo:

    Oijoi toi ankkurimekko! Kesävaatteita pitäis kyllä hankkia 🙂

  88. Johanna sanoo:

    Yritin tuolta tilata kuukausia sitten biksuja mut oli jotaki ongelmaa ja loppujen lopuksi kaikki bikinit oli sieltä sivuilta hävinneet!:( Ois kiva nyt sieltä jotaki tilata ja kattoo miten onnistuu 😀

  89. Alisa sanoo:

    Arvonnassa mukana! 🙂

  90. Karla sanoo:

    Ihana arvonta, tuolla on niin kivannäköisiä vaatteita! Jospa osuis onni nyt kohdalle! 🙂

  91. marsa sanoo:

    Toi lintuprinttimekko iski muhun niin kovaa, et jos satun voittamaan ni se ainaki varmasti lähtee tilaukseen 🙂 Sormet ristiin ja jännäämään arvontaa!

  92. jennni sanoo:

    Pakko osallistua 🙂 ihania vaatteita.

  93. Minä vain sanoo:

    Toivottavasti onnistais! Ainiin kahvikone lähti tilaukseen!

  94. Mira nda sanoo:

    Mukana ehdottomasti! Tosi kiva arvonta. 🙂

  95. Kätlin sanoo:

    Ihana arvonta, mukana siis! 🙂

  96. Eveliina P. sanoo:

    Oon jo pitkään katellu sheinsiden vaateita mutten vielä oo uskaltanu tilata ristiriitasten kommenttien vuoksi. Nyt ois hyvä tilaisuus kokeilla että mitenkä se onnaapi ja onko vaatteet sellaisia miltä ne siellä netissä näyttää 🙂 siispä mukana arvonnassa!

  97. Mia sanoo:

    Mukana ollaan! 🙂

  98. Sara sanoo:

    Joskohan arpaonni kerrankin suosisi! 🙂

  99. Marika sanoo:

    ylppärimekko hakusessa…. xd ja kevääksi väriä kaappiin !

  100. Heijdi sanoo:

    Mukana ollaan 🙂

  101. Riitasointu sanoo:

    Ihana palkinto, mukana. 🙂 Ankkuri- ja pääskymekot sun kollaaseissa oli mielettömät. <3

  102. Susa sanoo:

    Olisi kyllä mahtavaa kerrankin voittaa jossain, varsinkin kun on tällaisesta kyse! Olen niin arka tilaamaan ulkomaisilta sivuilta, vaikka kuinka tuo vihreä mekkokin siihen houkuttaisi

  103. sonjahelena sanoo:

    Mäkin oon mukana 🙂

  104. iidamaria sanoo:

    Mukana! vitsi, kun kerrankin onnistais! 🙂

  105. Laura sanoo:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  106. Jellu sanoo:

    Varmasti mukana arvonnassa! Oon kuolannut kauan jo näiden vaatteiden perään mutta en oo uskaltanut tilata 😀

  107. Dagmara sanoo:

    Dagmara Marut
    dagmarka.m@wp.pl

    I love this giveaway 🙂

  108. mai sanoo:

    Mäkin alan jo kaivata keväisempää värimaailmaa 🙂
    mukana arvonnassa!

  109. Jenny sanoo:

    Mukana arvonnassa! 🙂 täällä kans yks vailla kesävaatteita:D

  110. hennaannika sanoo:

    Mukana!!

  111. Lily sanoo:

    Itse usein kuolaan sheinsiden vaatteita mutten ole vielä uskaltanut tilata joten ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂

  112. Amanda sanoo:

    SheInside on kyllä kiva! Oon kerran aikaisemminkin tilannut sieltä tosi mageet housut 🙂

  113. Joski sanoo:

    Mukana arvonnassa. 🙂

  114. Elina sanoo:

    Oi, ihan huippu kiva arvonta 🙂

  115. Eveliina sanoo:

    Huikee arvonta, mukana!

  116. Laura sanoo:

    Mukaan arvontaan!

  117. nina sanoo:

    Ihania vaatteita:) Mukana siis ehdottomasti

  118. Ana__ sanoo:

    Ensimmäistä kertaa osallistun arvontaan sun blogissa 🙂
    Toivottavasti tärppää;)

  119. Elisaemilia sanoo:

    Sheinsideltä saa kyllä söpöimmät vaatteet 🙂

  120. janetjulia sanoo:

    mukana! 🙂

  121. Martsu sanoo:

    Ihania! 🙂

  122. Sat- sanoo:

    Mukana myös 🙂

  123. Salamander sanoo:

    Toimittu ohjeen mukaan ja ehdottoman varmasti arvonnassa mukana, ihan huippupalkinto!

  124. Jassu sanoo:

    mukana ollaan ! ihania vaatteita tuolla sheinsdella!

  125. Annika Juulia sanoo:

    Ihania vaatteita, aivan pakko munkin on osallistua!:) Ois ihan mahtavaa, jos arpaonni kerrankin potkaisisi!

  126. kristarzan sanoo:

    Osallistun arvontaan. On niin kivoja vaatteita kevääksi ja kesäksi tuolla sivuilla. 🙂

  127. aiai sanoo:

    Osallistun arvontaan!

  128. ttiia sanoo:

    Monesti olisin halunnut tilata vaatteita tuolta mutta epäilys tilata ulkomailta on estänyt. Tämä olisi siis loistava tilaisuus tutustua Sheinsideen 🙂 vaattet ovat aivan ihania, tykkään!

  129. jansku- sanoo:

    Mukana 🙂

  130. sj sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂 Täälläkin pitäisi päivittää tyyliä ”aikuisempaan” suuntaan ja erityisesti päästä pois halpojen (ja nopeasti pilalle menevien/ nyppiintyvien / kulahtavien) vaatteiden kierteestä.

  131. MILSU sanoo:

    Ihanan kesäsiä vaatteita, mukana !:)

  132. Ria sanoo:

    Aivan ehdottomasti mukana! Tuolla on kyllä aivan ihania vaatteita ja koska raha on tällä hetkellä aivan järkyttävän tiukalla, niin olisi aivan upea saada tilaisuus shoppailla uusia vaatteita. Ei ole pitkään aikaan tullut ostettua itselle mitään uutta vaatetta (jos nyt ei pakollisia alusvaateostoksia lasketa).

  133. ninski sanoo:

    Tämä tulisi enemmänkun tarpeeseen, en edes muista koska olisin uudistanut vaatekaappiani! Osuisipa arpaonni kerrankin kohdalleni !

  134. sugarapple sanoo:

    Olen monesti halunut tilata tuolta, mutta olen jotenkin niin skeptinen ulkomailta tilattaessa… Myös koon valinta mietityttää aina, joten nyt olisikin hyvä mahdollisuus päästä testaamaan tuota kauppaa:) Ollaan siis ehdottomasti mukana arvonnassa!

  135. rosalienism sanoo:

    Mukana, tämä tulisi niin tarpeeseen kun tuntuu että kaikki vaatteet katosivat jonnekkin raskausaikana 😀

  136. maisa sanoo:

    ihana arvonta mukana.

  137. Heini sanoo:

    Mukana kyllä, tarviis takkia sun muuta kesähepenettä 🙂

  138. Pilvi Hopealahti sanoo:

    Mukana ollaan!

  139. Milla sanoo:

    Ehdottomasti mukana! 🙂

  140. hukka sanoo:

    Mukana ollaan ehdottomasti!

  141. Naama A sanoo:

    great giveaway! I’m in!
    Naama A
    nam12 [at] walla.co.il
    tnx!

  142. Tarup sanoo:

    Aivan ihania vaatteita, mukana arvonnassa siis ! (:

  143. yepa sanoo:

    Kesävaatteiden tarve olisi kyllä suuri, mutta etenkin arkimekkoja tänne myös!! ^_^

  144. Sini sanoo:

    Oioi ehdottomasti mukana!:)

  145. Yosa sanoo:

    Tarvisin kesäksi vaatteita. Pienen pojan kanssa kaupassa vaatteiden osto on hankalaa, kun sovituskoppeihin on hankala ahtautua rattaiden kanssa 😀 (eikä täällä missä asun oikein olekkaan hyviä vaatekauppoja) Netistä olen ihan nössö tilaamaan. Rakastuin ankkuri ja pääskys-mekkoihin ihan mielettömästi! Eli olen ehdottomasti mukana arvonnassa!

  146. Roosa Mustonen sanoo:

    ehdottomasti mukana. ihania vaatteita!:)

  147. Chari Perez sanoo:

    enter me, i need new clothes!!
    thanks

  148. Ellu sanoo:

    Tämä tulisi kyllä tarpeeseen! Toukokuussa pääsen eroon raskausmahastani, jonka jälkeen vaatekaapin sisältö olisi uusittava.. Odotan innolla, että vihdoin pääsee ostaamaan normaaleja oman tyylisiä vaatteita! 🙂

  149. stella sanoo:

    Harvinaisen kivoja vaatteita! Sheinsiden sivuja selatessa tuli niin kesäfiilis, että! Kesä, tule jo 🙂

  150. baskuliini sanoo:

    Mukana arvonnassa !! 🙂

  151. Emppimen sanoo:

    Ehdottomasti mukana! 🙂

  152. idaaa sanoo:

    mukana arvonnassa 🙂

  153. nollapiste sanoo:

    Ihana arvonta, mukana!

  154. Jez sanoo:

    Ihan mahtava arvonta ! Olenkin sinulta jo aiemmin kysellytkin tästä Sheinsideristä, mutten kuitenkaan uskaltautunut sieltä tilaamaan. Tämä olisi hyvä tilaisuus saada tilatuksi wishlistin ihanat vaattet kotiin, jos arpaonni vain suosii 🙂 Ehdottomasti mukana arvonnassa.

  155. jumpperi sanoo:

    Mahtiarvonta! Rekisteröidytty ja tykätty, nyt vaan odottelemaan, että osuisi voitto kohdalle 🙂

  156. Tuollapuolen sanoo:

    Messissä! 🙂

  157. Ansku sanoo:

    Mahtava arvonta, jälleen kerran! Ehdottomasti mukana. 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.