Throwback Oulun vuosiin

21.04.2014

Paras keksintöni ikinä tämän blogin suhteen oli eilinen gallup arvonnan yhteydessä. Tiedän kyllä että vain murto-osa teistä tyypeistä osallistuu arvontaan ja vastaa kysymyksiin, mutta arvonnan kommentit antavat kuitenkin suuremman läpileikkauksen lukijoiden mielipiteistä kuin postausten kommenttiboksit yleensä. Olen inspiroitunut, innostunut, ja ennenkaikkea kiitollinen teidän upeasta palautteestanne. Mulla on jo pitkään muhinut mielessä ajatus kirjoittaa teinivuosistani uudelleen blogin puolelle, ja toiveenne asiapostauksista ja Oulu-aiheisista postauksista saivat mut ottamaan aiheen esille. Edellisen kirjoituksen poistin jo pari vuotta sitten, kun se lukijamäärän kasvaessa tuntui liian henkilökohtaiselta tuhansille ihmisille jaettavaksi.

Mä tosiaan olen syntynyt, ja kasvanut lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni Helsingissä. Vuonna 2005 joulukuussa, mun ollessa kahdeksannella luokalla, me muutettiin kuitenkin äidin työn ja meidän sukulaisten perässä Ouluun asumaan. Muutama kuukausi meidän muuton jälkeen mun äiti sai aivoinfarktin ja molemminpuolisen keuhkoveritulpan, mikä muutti meidän elämän pysyvästi. 14-vuotias epävarma tyttö kasvoi aika nopealla tahdilla tyypiksi joka huolehti kotona ruuanlaitosta, kodinhoidosta ja raha-asioista. Veritulpat toivat mukanaan muitakin komplikaatioita, ja äiti oli sairas useamman vuoden.

Mä aloin elää teini-ikää oikeastaan vasta lukion ensimmäisenä vuonna, siihen asti olin suorituskeskeinen miniaikuinen, joka nappasi koulussa leikiten kymppejä aineesta kuin aineesta, ja kotona leikki pakon edessä aikuista. Ulkopuolista apua meidän perhe ei saanut mistään sukulaisia lukuunottamatta, sillä kaupungin kotiavun silmissä 14-vuotias oli tarpeeksi vanha huolehtimaan vuodepotilaasta ja kodinhoidosta. Mä kävin läpi rankkoja asioita, ja päästin ne pintaan vasta siinä vaiheessa kun äiti alkoi parantua ja käydä töissä.

oulu1Lukiossa mä en enää jaksanutkaan suorittaa, vaan päästin ne kaikki tunteet pintaan joita olin pitänyt piilossa sekä itseltäni, että muilta. Kävin läpi masennuksen, ja sen vastapainoksi meno  oli aika villiä välillä. Lukioaikoina tutustuin niihin ystäviin, jotka tänä päivänä ovat myös meidän lasten kummeja, ja niitä tyyppejä joihin voin luottaa sataprosenttisesti. He seisoivat mun rinnalla kaikkina aikoina, ja uskon että  näin tulee olemaan loppuelämän.

Meidän ystäväporukka oli tiivis, kaikenkirjava joukko tyttöjä ja poikia, jossa kaikki saivat olla omia itsejään. Oltiinhan me vähän sellainen kanalauma, että saatiin aikaan draamaakin, mutta kukapa teini ei? Oulussa meillä oli maine, meistä liikkui paljon juoruja ja osa ystävistäni sai jopa törkeää huutelua ja uhkailua osakseen kun liikuttiin keskustassa. Syynä tälle huutelulle oli niinkin iso asia kuin seksuaalinen suuntautuminen, joka ainakin vielä viitisen vuotta sitten tuntui olevan Oulussa big deal. Moni ehkä ajatteli meidän olevan jotenkin olevinamme, ehkä me joskus vähän oltiinkin, mutta oikeastaan me yritettiin vain olla välittämättä kaikkien muiden puheista.

Juoruja liikkui, rikkinäinen puhelin -efekti oli valloillaan ja juttuihin lisättiin aina puolet ilmaa päälle ennenkuin kerrottiin eteenpäin. Tuttua kauraa, tätähän ne teinit ja valitettavasti monet aikuisetkin harrastavat. Mä en koskaan Oulussa välittänyt itseäni koskevista juoruista, olin ihan rohkeasti oma itseni vaan ja annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vasta blogia pitäessäni, saadessani alkuaikoina päivittäin, nykyään ehkä viikoittain, kommentteja Oulun vuosia koskien, olen tajunnut miten monet ihmiset kuulivat näitä juttuja, ja uskoivat niitä.

oulu2Tyypillisin kommentti joita Oululaisilta saan, on positiivista kehua ja ihmettelyä siitä, miten olen muuttunut niin kauheasta ihmisperseestä tällaiseksi rakastavaksi ja vastuuntuntoiseksi äidiksi. Mä olin se, jolle kaikkien piti nauraa räkäisesti kun se jää 19-vuotiaana yksinhuoltajaksi, tulee maitojunalla takaisin Ouluun äidin nurkkiin, eikä saa itselleen ammattia. Sitä en kiellä etteikö mulla ja mun ystävillä olisi teinivuosina mennyt lujaa, mutta ei me nyt koskaan ihan idiootteja oltu, ihan normaaleja teinejä jotka kokeilivat rajojaan. Varmasti mun elämä olisi voinut saada huonommankin suunnan, Otolla on iso osa siinä että olen nykyään näin onneni kukkuloilla, mutta ehkä mä toivoisin että ihmiset uskoisivat toisiin enemmän, ja tuomitsisivat vähemmän.

Mä oon kuitenkin kaikesta huolimatta kiitollinen kaikille epäilijöille, sillä koskaan, milloinkaan mulla ei ole ollut niin vahva halu päästä eteenpäin kuin muuttaessani takaisin Helsinkiin vuonna 2010. Näyttämisenhalu oli se mikä sai puskemaan eteenpäin ja haluamaan menestyä elämässä. Nykyään se näyttämisenhalu on saanut tilalleen jotain paljon arvokkaampaa, kaksi lasta ja aviomiehen joille haluan antaa rutkasti syitä olla ylpeä musta, eikä mulla ole tarvetta kenellekään muille todistella mitään.

Oulu on Suomen suurimpiin kaupunkeihin kuuluvuudestaan huolimatta pienten piirien kaupunki, ja siinä on omat hyvät ja huonot puolensa. Kaikesta huolimatta siellä oli hyvä kasvaa, ja oli onni että muutimme sinne ennen äidin sairastumista, niin en jäänyt täysin yksin äidin jouduttua ensimmäistä kertaa sairaalaan. Päällimmäisenä Oulun vuosista on jäänyt hyvä fiilis, sillä vaikeiden asioiden lisäksi sain kokea ihanaa ystävyyttä, ikimuistoisia bileitä, lämpimiä kesäöitä merenrannalla kavereiden kanssa, teiniromantiikkaa, bussipysäkillä kiroilua pakkasaamuina, sydänsuruja ja koulussa puurtamista, kaikkea sitä mitä teininä kuuluukin.

ouluuu3Sellaista oli mun teinielämä, herättikö ajatuksia? Millaista teidän teini-ikänne oli tai on?


No Responses to “Throwback Oulun vuosiin”

  1. Oona sanoo:

    Vau! Tosi hienoa, että puhut tällaisista asioista julkisesti. Varmasti monelle nuorelle lukijalle hieno juttu huomata, että vaikeista ajoista pääsee yli. Oot upea ja vahva nainen! Mielettömästi ihailen :)

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon sun kauniista sanoista, ihanaa että tykkäsit :)<3 Kaikkea hyvää sulle!

  2. Sini sanoo:

    Siis muutitko 2010 yksin Helsinkiin ja mikä sinut sinne sai muuttamaan? Tapasitko oton sitten helsingissä?:)

    • Iina Iina sanoo:

      Muutin yksin opiskelujen perässä ja tapasin Oton sitten 2010/2011 uudenvuoden aattona Helsingissä :)

  3. Miia sanoo:

    Moi Iina! Oon aika vasta alkanut tiiviisti lukemaan sun blogia ja tässä tekstissä minut herätti kertomasi tapaturma äitiisi liittyen. Tunsin jonkinlaista kohtalontoveruutta, sillä oma äitini sairastui aivoinfarktiin 2010 kesällä ja halvaantui toispuoleisesti. Täytin juuri silloin 19 kun äitini tila oli kriittinen eikä hänen selviämisestä ollut varmuutta, nykyään hän kuitenkin voi hyvin ja itseasiassa opettelee kävelemään uudelleen. Oot todella rohkea ja inspiroit monia ihmisiä, erityisesti minua. Asenteesi elämää kohtaan on ihailtavaa, toivon sinulle kaikkea hyvää ja ehdottomasti jatkan blogisi lukemista niin pitkään kuin vain tätä hommaa jatkat! :) P.S. teidän tytöt on todella suloisia päivänsäteitä <3

    • Iina Iina sanoo:

      Moikka! Kiitos hurjan paljon, ihan mahtavaa kuulla että blogini inspiroi sinua!♥ Upeaa että äitisi toipuu, aivoinfarkti on ihan kauhea sairaus joka aiheuttaa niin paljon pahaa.. Paljon voimia parantumiseen äidillesi, ja aurinkoista kevättä sekä kaikkea hyvää sinulle<3

  4. sanna sanoo:

    voi ei :D tulipa itelläki muisteltua kaikkia tuon ajan bileitä ja kuin monta kertaa sain huolehtia sen yhen herran kotiin :D olihan nuo mukavia aikoja ja mukava näin jälkeen päin muistella ;)

  5. Linkku sanoo:

    Olipa kiinnostava postaus! Ikävää, että olet joutunut kokemaan noin paljon juoruilua ja ilkeilyä, mutta aika harva teini-ikäinen siltä pääsee täysin välttymään :/ itse asuin teinivuoteni pikkukylässä, joten tiedän paremmin kuin hyvin millaista se juttujen nopea liikkuminen ja muuttuminen matkan varrella on :D mutta kyllä noissa tuollaisissa ajoissa on niin paljon hyvää ja hauskaakin mitä muistella, että ne ikävät asiat ovat loppujenlopuksi sivuseikka, vaikka ne ovat aikanaan kamalilta tuntuneetkin.

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitos, kiva että tykkäsit :)! Kyllä ehdottomasti mun mielestä teini-ikä oli ihan mahtavaa aikaa, enkä vaihtaisi sitä pois mistään hinnasta :D päällimmäisenä ne hyvät muistot on mielessä vaikka juorut ikäviä ovatkin! :)

  6. Lende sanoo:

    Voi vitsit, miten en oo ikinä täällä blogissa törmännyt siihen että oot asunu Oulussa!?
    Hauska kuitenki kuulla koska itekki Oulussa asustelen :) itselläni on toiveena kylläkin muuttaa vähän etelämmäksi heti kun valmistun.

    • Iina Iina sanoo:

      Hassua! :D En ehkä mainitse sitä enää kovin usein kun kuitenkin jo niin pitkään olen asunut takaisin Helsingissä, joskus blogin alkuaikoina kirjoitin enemmän Oulusta :) Oulu on ihana paikka!

  7. Minea sanoo:

    Olipas kivan avaava postaus sun teinivuosiin, hauska huomata että oot ollut ihan normaali ”teinipelle” sun nykyisestä, tasapainoisesta elämästä huolimatta :D ootko siis käynyt lukion? Mulla oli sellainen kuva että olisit merkonomi?

    • Iina Iina sanoo:

      Hahah, teinipelleily oli hauskaa aikansa, mutta eipä se sitä tarkoita etteikö siitä voisi kasvaa ohi ja ottaa vastuuta :)! En ole merkonomi, ihan ylioppilas olen :)

  8. Mymmyryy sanoo:

    Sulla on mahtava asenne :) Et sä ole ihan toivoton tapaus voinut teininäkään olla koska olet huolehtinut äidistäsi. Ei mikään todellinen hulttioteini olisi niin tehnyt. Olet ihana!

    Mun nuoruuteni oli erilainen kuin suurimmalla osalla. Vietin suurimman osan ajasta yksin omassa huoneessani haaveillen paremmasta.
    Kärsin kovista hermosäryistä ja en jaksanut mitään joten kaverit hylkäsi. Koska taustalla oli vielä koulukiusaamista niin masennuin vakavasti.

    Mutta nyt en voisi olla onnellisempi. Kun tuo rakas lapseni katsoo minuun ja hymyilee niin tajuan että olen hyvä juuri tällaisena :)

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjasti!♥ En mä koekaan olleeni toivoton tapaus, vaikka monen oululaisen mielestä sitä varmasti olinkin :D

      Sun nuoruutesi kuulostaa niin surulliselta, ikävää että olet saanut kärsiä noin paljon. Mutta ihanaa että sulla menee nykyään noin hyvin ja olet onnellinen, mahtavaa♥ Varmasti olet hyvä ja ihana juuri omana itsenäsi :)

  9. Nimetön sanoo:

    Ihanaa miten rohkeasti kerroit omasta teini-iästäsi! Susta on kasvanut kyllä vaikeuksien kautta tosi positiivinen ja vahva ihminen. 14-vuotias on kyllä mielestäni liian nuori huolehtimaan kodista noinkin rankkoja asioita samalla läpi käydessään, joten outoa ettei kotiapu tullut avuksi. Mutta tosi hienoa, että jaksoit vaikeat ajat läpi ja sait elää sitä normaaliakin teinielämää. Mullakin teini-ikä (tosin taidan olla näin 19-vuotaana edelleen ainakin vähän vielä teini :D) meni siihen, että olin koulukiusattu ja sen jälkeen mulla oli tosi syvät itsetunto-ongelmat ja siinä samassa oli mummon kuolema ja kaikkea muuta ikävää.. Mutta niinhän se on, että ikävätkin kokemukset vahvistaa. Sullakin menee teini-iän vaikeuksista huolimatta nyt loistavasti, joten ehkä mullakin on toivoa :) Täytyy sanoa vielä, että sä oot kyllä loistava esikuva ihan kelle vaan! :)

    • Iina Iina sanoo:

      Kiitos paljon sun kauniista sanoista!♥ Teini-ikä kaikessa rankkuudessaan oli kuitenkin mun siihenastisen elämän parasta aikaa ja kyllä mä nautin ja elin täysillä silloinkin! Kauheaa kuulla että jouduit kokemaan noin paljon kaikkea ikävää, mutta ihan varmasti sulla on toivoa ja tulet saavuttamaan vaikka mitä hyvää ja ihanaa sun elämässä! Kaikkea hyvää ja aurinkoista kevättä sulle!♥

  10. Annele sanoo:

    ihana postaus, tätä olin odottanut. <3 ja aww noita kuvia! :)

  11. jenni sanoo:

    Hyvä ja erilainen postaus ! tälläisiä lisää

  12. S sanoo:

    Ihan offtopic kommentti, mutta mulla tuli vaan mieleen, että ois siistiä lukea sun ajatuksia abortista, jos vain tahdot aiheesta kirjoittaa.

    • oliviagggg sanoo:

      Joo hei, tää ois supermielenkiintoista! Kannatan, jos vain tahdot tehdä sellaisen postauksen. :)

    • Iina Iina sanoo:

      Se on kyllä todella, todella arka aihe monille ja siitä olisi pelottavaakin kirjoittaa, mutta myös tosi mielenkiintoista. Tätä täytyy kuitenkin pohtia vähän enemmän, että miten ja milloin siitä kirjoitan :)

  13. Anna_aka_Schlierie sanoo:

    Minullakin oli vähän saman tyyppinen teini-ikä kuin sinulla. Juoruja pyöri ja jotku paskat asiat olivat tottakin :p 7-8 luokilla olin koulun mustimmista tyypeistä (emo-kausi), litsasin aivan sikana. Arvosanoja ei tullut muustakun niistä aineista mikä kiinnosti (äikkä ja kemia).
    Koti-asiat painoivat niskaani, tein aikusen juttuja jo 4-5 v (ruuanlaittaminen). En jaksanut huolehtia oikein mistäkään. Syöminen ei kiinnostanut kovin paljon (teini-ikänä). Tupakoin ja join sikana. Oksensin alkoholit pois melkein joka kerta, laihuin, tyypit haukkui minuna anorektikoksi. Kiva kuulla huonolla itsetunnolla….

    9 luokalla alkoi koulu taas jotenkin kiinnostaa. Lukioon pääsin kun arvosanani nousi aika kivasti. Koulun hoidin lukiossakin ihan kiitettävästi. Viikonloppuna kännissä ja pilasin parisuhteeni pari kertaa. Poikien perässä kännissä juoksentelin… Joskus kiitän etten muista kaikkea mitä kännissä tein.

    Lukion puolivälissä, luokkatoverini kysyi ihan ystävällisesti, ettenkö tykkää että juon liikaa. Siitä se lähti, menin alkoholineuvonantajalle ja pysyin tipattomana vuoden, kunnes sain riippuvaisuuteni hallintaan. Siellä myös sain puhua masennuksestani ja muusta mikä vaivas.

    Vips, minustakin tuli sitten ihan kiva avionainen ja äiti, joka juo alkoholia silloin kuin on juhlat. En tosiaan juo samaa määrää ja osaan lopettaa kun olen juonut riittävästi.

    • Iina Iina sanoo:

      Sun nuoruus kuulostaa todella rankalta, ikävää kuulla että jouduit kokemaan jo noin pienenä tuollaisia asioita :( Hienoa kuitenkin että sait elämäsi muutettua sellaiseen suuntaan että voit olla onnellinen, ja sait puhua vaikeuksistasi ihmisille jotka auttoivat sua :)

  14. Terhi sanoo:

    Tosi mielenkiintoinen postaus! Olen jo aika pitkään blogiasi seuraillut, mutta en muista koskaan lukeneeni että olisit Oulussa asustellut ja millaista teiniaikasi on ollut. Kiitos rohkeasta kirjoituksesta!
    Vähän jäi mietityttämään ja haluaisinkin kysyä (ei tietenkään tarvitse vastata jos et halua), että millaisia juoruja susta/teidän porukasta on aikanaan liikkunut? Ja onko Otto myös Oulusta vai ootteko tavanneet vasta kun muutit takaisin Helsinkiin?

    • Iina Iina sanoo:

      Kiitos paljon :) Mä kirjoitin Oulusta ehkä enemmän blogin alkuaikoina kun silloin takaisin Helsinkiin muutto oli vähän tuoreempi juttu, nykyään se tuntuu jo niin kaukaiselta asialta että sielläkin on tullut asuttua :D Juorut olivat ihan tavallisia teinien levittämiä juoruja, etköhän tiedä mitä tarkoitan :) Otto on Kauniaisista ja me tavattiin Helsingissä 2010/2011 uudenvuoden aattona :)

  15. Emmi sanoo:

    Mielenkiintoinen ja persoonallinen postaus, kiitos :) http://finestprocrastination.blogspot.co.uk/

  16. Nimetön sanoo:

    Hauskan erilainen postaus! (: Itse olen ollut aina tosi tasainen luonne, eli teini-ikään ei kuulunut sen kummempia draamoja, ainakaan mitä ulospäin olisi näkynyt. Parhaita muistoja ”teiniajoilta” on kyllä lukiosta ja kaikki hetket kavereiden kanssa (:

    Mun perheessä on myös ollut osansa sairauksista, ja ne on kyllä aina vaikeita juttuja. Jotenkin sitä onneksi elämä kuitenkin jatkuu. Ja kaikkein parastahan on tehdä töitä niiden tavoitteiden eteen, mitä elämältään haluaa, ja osoittaa että ne ketkä epäili oli väärässä ;) Tsemppiä kaikkeen mitä keksitkin, ja ihania aurinkoisia päiviä!

    • Iina Iina sanoo:

      Kiitos paljon, kiva että tykkäsit :) Hieno juttu että sulla oli draamavapaa teini-ikä, draama on kyllä asia mitä mä välttelen nykyään viimeiseen asti :D

      Sairaudet ovat kauhea asia, mutta tosiaan elämä jatkuu, ja ne voivat myös avata silmiä ja saada taistelemaan kovemmin oman elämän eteen. Kiitos vielä ja kaikkea hyvää sekä aurinkoista kevättä sulle :)!♥

  17. Amanda sanoo:

    Paljon näkyy tuttuja ihmisiä! :D Itse tullut teininä pyörittyä sun kavereidesi kavereiden kanssa.

  18. Katarooma sanoo:

    Oot sissi! Ja vaikka en tunnekaan sua kuin tän sun blogin kautta, voin sanoa, että oon ylpeä susta. Itellä oli teinivuodet kauheata mylläkkää myös perhetilanteen takia. Onneksi kaikesta selviää!

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon♥ Onneksi tosiaan kaikesta selviää, harmi että sullakin on ollut rankkaa, mutta ihanaa että olet säilyttänyt positiivisen asenteen ja päässyt elämässä eteenpäin :)!

  19. Jarno sanoo:

    Voi, aika kultaa muistot! Miten noistakin vuosista tuntuis vasta olevan pari vuotta, vaikka mekin tutustuttiin jo 6v sitten!!!! :D
    Toi oli hyvin sanottu, että ei me niin oltu oleviminnamme, miten lie kirjotetaan, mutta me ei vaan välitetty muiden mielipiteistä. :D

    Mutta fatka on se, että noi vuodet on kasvattanu meitä kaikkia ihmisinä. Ei sitä koskaan olis tienny itekkään mitä nuo vuodet tuo tullessaan. Ei voi, kun huokaista syvään, ja katsoa ympärillä. Tässä me ollaan :DD

    • Iina Iina sanoo:

      Hahaaa niin kultaa :D<3 En voi käsittää että siitä on tosiaan 6v kun hengasin Mäkkärissä sun kans eka kertaa XD Oot rakas ja oon ylpeä siitä miten pitkälle oot päässyt! NE on todella kasvattanut meitä kaikkia, tässä me kaikki nyt ollaanja kaikilla menee paremmin kuin ikinä!

  20. katariina sanoo:

    Anteeksi jos kysyn henkilökohtaisen kysymyksen, mutta voisitko kertoa jotain isästäsi? En ole tainnut lukea hänestä mitään täällä.

    • Iina Iina sanoo:

      Mun isästä ei ole mitään kerrottavaa kun ei olla tekemisissä, äiti on mun molemmat vanhemmat<3

  21. Helluw sanoo:

    Olipa ihana postaus!<3 Kyyneleet silmissä tätä luin, miettien kuinka raskasta sulla varmasti on nuoruusvuosina ollut. Sä oot Iina vaan niin ihailtava ihminen. Oot niin vahvan oloinen, todella kaunis, positiivisuuden perikuva. Oot niin upean oloinen ihminen, vaimo ja äiti.

    Sun blogia on ollut ihana seurata, ja nähdä, kun oot kasvanut blogin mukana upeaksi aikuiseksi ja äidiksi. Toivonkin että kirjotat tätä blogia pitkään, sillä joka aamu ensimmäinen asia minkä herätessäni teen, on se, että katson puhelimella ootko postannut. Taidankin olla ihan koukussa tähän blogiin! Sun blogi on ollut vaan niin iso osa omaakin elämää jo niin kauan, että oon jotenkin ihan kasvanut kiinni tähän. :D Näistä sun jutuista välittyy vaan niin ihana positiivisuus, onnellisuus ja iloisuus. Blogistasi saa itsellekkin niin hyvän mielen, olipa itsellä miten huono päivä tahansa.

    Oon niin onnellinen siitä, että sulla menee hyvin ja omistat noin ihanan miehen ja perheen. Toivon kaikkea hyvää teille! ♥:)

    Ps. Koko perheen videopostaus olis tositosi kiva! :)

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjan paljon! Sulta tulee aina niin kauniita kommentteja että mullakin meinaa tulla itku silmään :D<3 Mahtavaa kuulla että tykkäät vieläkin mun blogista noin paljon, toivottavasti myös jatkossa! Ja ei ole juuri parempaa kehua kuin saada kuulla piristävänsä toisen päivää!

      Kaikkea hyvää myös sulle ja aurinkoisia kevätpäiviä!♥♥ Videojuttuja on tulossa taas jokavuotuisen perinteen mukaan tässä lähiaikoina ;)

  22. Minävaan sanoo:

    Moikka, mä vaan mietin et mitä sun äiti oli mieltä sun teinielämästä? Yrittikö se puhua sua rauhottumaan vai ymmärskö se et sun pitää antaa olla nuori?

    • Iina Iina sanoo:

      Äiti on itsekin ollut teini ja tiesi kyllä että voi luottaa muhun ja antaa mun elää mun elämää ja tehdä omat virheeni :)! Toki äiti huolehti musta niinkuin vanhemman kuuluukin!

  23. Mama D sanoo:

    Viimeisin hiustenleikkuu olikin sun oululaisen kaverin käsialaa :)

  24. Hemppu sanoo:

    Löysin tänään vasta blogiisi ja pääsin tähän postaukseen asti ja koin, että pitää kommentoida:D kiitos, että kerroit niin avoimesti elämästäsi. Miten äitisi voi nyt? Mulla on ollut aika samanlainen tilanne, olin 15, kun iskä sai aivoinfarktin, halvaantui puoliksi ja menetti puhelykynsä. Äiti kävi töissä ja mä hoidin 3 nuorempaa sisarusta.. Tällä hetkellä toimin isäni avustajana, hän ei ikinä kuntoutunut kunnolla..

    • Iina Iina sanoo:

      Hei mahtavaa, tervetuloa lukemaan!♥ Äiti voi nykyään hyvin, tosin on työkyvyttömyyseläkkeellä ja pienet muistot aivoinfarktista vaikeuttavat jonkinverran elämää (sen verran että työt eivät onnistuisi) mutta ihan tavallinen mummu se on meidän lapsille ja asuu ja pärjää yksin ihan kuin kuka tahansa! :) Ikävää että aivoinfarkti aiheutti noin paljon vahinkoa isällesi, se on kyllä ihan hirveä sairaus :( Paljon voimia sinulle, ihailtavaa että toimit isäsi avustajana!♥

  25. Anonyymi sanoo:

    Ohhoh, ethän sä oo ehtiny juhlia elämässäs kun pari vuotta! Tuntuuko susta koskaan siltä, että jäät jostain paitsi kun et oo oikein ehtiny rellestää kuin lukiovuodet? Tai että et ehtiny olla tarpeeks kauan nuori? Kaikki ei siis missään nimessä vain ole luonteeltaan villejä bailaajia, eikä tarvitsekaan olla, mutta niinhän se nykyään on, että on harvinaisempaa saada lapset nuorena kuin juhlia pitkälle aikuisikään :)

    • hmm sanoo:

      mua vähä ihmetyttää ku iina ei tosiaa oo vielä aikuinen ja silti kirjottelee ”sillon kun olin teini” ihankuin ois pitkän teini-iän jo elänyt. vahinkoraskaus ja perheen perustaminen kun ei tee aikuista kenestäkään. mun mielestä tarpeeks kertoo jo kypsyydestä se et pistää lapsensa kuvii julkiseks koko nettiiin…

      • Iina Iina sanoo:

        Kuuleppas nyt ”hmm” :D tiesitkö että teini-ikä käsittää ikävuodet 13-19? Aikuiseksi en koskaan ole itseäni täällä väittänyt, mutta teini-iän ohituksesta on pian kolme kokonaista vuotta aikaa, mielestäni koen kyllä eläneeni sen ”pitkän teini-iän” joka kaikilla on yhtä pitkä :). Koetko jotenkin tuntevasi mut kun kirjoittelet että ”iina ei tosiaan oo vielä aikunen”? Millä perustelet tämän faktana esittämäsi oletuksen?

    • Iina Iina sanoo:

      Ei tunnu siltä yhtään, mä sain noiden muutaman vuoden aikana kokea ihan tarpeeksi rellestystä, ei tule ikävä :D Ainakin tähänastiset 3,5 vuotta ilman rellestystä (ellei erittäin satunnaisia baarireissuja tai blogikekkereitä lasketa) ovat olleet silkkaa onnea ja rakkautta, vailla ikävän häivääkään teiniaikojen draamoista :D

Kommentoi