Stokke Scoot, meidän rattaat esittelyssä

22.05.2014

Toteutettu yhteistyönä Stokken kanssa. Meillä on ollut nyt muutaman viikon ajan käytössä uudet, omat Stokke Scoot -rattaat rikkimenneiden Mountain Buggy Duetien ja lainassa olleiden Stokke Xploryjen jälkeen. Sovimme Stokken kanssa jo aiemmin keväällä ratasyhteistyöstä, mikä olikin suuri onni siinä vaiheessa kun tuplat hajosivat, ja menetin toivoni niiden suhteen. Scootien odotusajan meillä oli lainassa Xploryt, joissa oli seisomalauta, ja Tiara tottui laina-aikana hienosti seisomalaudan käyttöön.

Stokke Scootit ovat Stokken kompaktein ratasmalli, ja kooltaan huomattavasti pienemmät kuin Crusit tai Xploryt. Pelkiksi matkarattaiksi en niitä kuvaisi, sillä ominaisuuksia löytyy paljon enemmän kuin perus sateenvarjoratasmalleista. Monipuolisiksi ominaisuuksiksi luettelisin mm. normimatkarattaiden renkaita suuremmat renkaat, hyvän kuomun, helpon yhdisteltävyyden eri tilanteisiin, tilavan tavarakorin, lukuisat lisävarusteet, sekä tukevan fiiliksen, joka työnnettäessä tulee. Scootit eivät ole liian kevyet, vaan juuri sopivat cityrattaat, täydelliset meidän tarpeisiin.

IMG_4357x IMG_4364xRattaissa on todella monipuolinen kuomu, joka suojaa erittäin tehokkaasti auringolta ja tuulelta, ja tulee tarvittaessa pitkälle eteen. Kuomussa on myös vetoketjulla avattava tuuletusaukko, sekä neppari, jolla ylimääräisen kuomukankaan saa nätisti kiinni ja kuomun siistin näköiseksi. Lapsen ollessa kasvot menosuuntaan, tuuletusaukosta voi myös kurkkia mitä tyyppi puuhailee. Kuomun saa tarvittaessa myös kokonaan irti. Sateen tai hyttysten varalle rattaiden mukana tulee aina sadesuoja, sekä hyttysverkko, jotka auttavat silloin kuin huippukuomukaan ei riitä. Zelda tykkää kovasti siitä, että sadesuoja on täysin läpinäkyvä ja sieltä on yhtä hyvä tiirailla, kuin ilmankin sitä.

Scooteissa on kaksi klipsiä istuimen takaosassa, jotka avaamalla rattaat avautuvat makuuasentoon. Klipsit ovat kätevät, ja selkänoja on tukeva, eli ne saa helposti kiinni ja auki vaikka lapsi onkin kyydissä, eikä selkänoja rämähdä alas ikävästi, vaan laskeutuu pehmeästi ja lapselle mukavasti.

IMG_4173x IMG_4182 IMG_4197Matkoilla tärkeä ominaisuus on helposti vaihdettava istuinsuunta, sen saa käännettyä siis vaikka keskellä katua jos siltä tuntuu, mikä on kätevää. Zelda viihtyy toistaiseksi selkä menosuuntaan päin, kun saa samalla jutella sekä äidille että seisomalaudalla pönöttävälle isosiskolleen, mutta tulevaisuudessa se on hyvä ominaisuus, että istuinsuunnan saa vaihdettua kasvot menosuuntaan, kun ympäröivä maisema alkaa kiinnostaa enemmän. Rattaat saa molemmissa istuinsuunnissa sekä istuma-asentoon, että makuuasentoon.

Scootit sopivat vastasyntyneestä aina 15kg asti, eli meillä sopisivat käytännössä molemmille tytöille vielä ainakin pari vuotta, vaikka Tiara ei enää rattaissa pahemmin istuksikaan. Vastasyntyneelle Scootit sopivat Stokken Softbagin, tai Stokke iZi Go by BeSafe -turvakaukalon kanssa, jonka saa suoraan kiinnitettyä rattaiden runkoon. Muita käteviä lisävarusteita Scooteihin ovat mm. mukiteline joka löytyy meiltäkin niin saa lattemammailla rauhassa.

IMG_4570x IMG_4578xScooteissa on kaksi jalkatukea, kiinteä jalkatuki alhaalla, sekä siirrettävä ja irroitettava jalkatuki, jonka saa molemmissa istuinsuunnissa kiinni runkoon nopeasti ja helposti. Tiaran jalat yltävät helposti jalkatukeen, mutta meidän lyhytjalkainen kuopuksemme saa kasvaa vielä sentin-kaksi että jalkatuki on hänen jaloilleen sopivalla korkeudella, nyt siihen yltävät vain kengänkärjet, mutta se ei menoa haittaa. Laitetaan tuki sitten pysyvästi paikoilleen kun jalatkin yltävät siihen. Allaolevassa kuvassa siirrettävä tuki alimmalla tasolla, ja sen alla kiinteä jalkatuki.

IMG_4585xEhdottomasti paras ominaisuus Scooteissa, on lapsen istuinkorkeus. Istuin on korkeammalla kuin tavallisissa rattaissa, sillä Stokken ideologiaan kuuluu se että lapsi on helposti samalla tasolla vanhempiensa kanssa, ja näin vuorovaikutus ja lapsen tarpeisiin vastaaminen on tehty mahdollisimman helpoksi. Me ollaan käytetty Scooteja jo mm. matkasyöttötuolina, sillä ne sopivat siihenkin tarkoitukseen mainiosti. Lapsi on helppo laittaa rattaisiin kun ei tarvitse kykkiä, ja myös tavarakoriin pääsee helposti käsiksi, kun lapsi ei istu 10 senttiä sen yläpuolella.

Scooteissa on todella hyvä ja tukeva työntöaisa, jonka korkeus on säädettävissä työntäjälle sopivaksi. Mä tykkään todella paljon Scootien työntotuntumasta, ne tottelevat silloinkin ohjaan yhdellä kädellä ja Tipa on myös seisomalaudalla kyydissä. Rattaiden eturenkaat ovat kääntyvät, mikä tekee ahtaissa paikoissa kääntymisestä erityisen helppoa ja mukavaa. Ne saa kuitenkin lukittua myös paikoilleen, mikä on hyvä ominaisuus tulevaa talvea ajatellen.

Kompaktirattaissa tärkein ominaisuus monelle on helppo kasattavuus, mikä toteutuu myös Scooteissa. Meille tällä ominaisuudella ei juurikaan ole väliä, sillä emme pahemmin kasaa rattaita, kun emme käytä autoa. Mutta monelle varmasti se, että rattaat saa muutamassa sekunnissa yhdellä kädellä kasaan, on tarpeellinen juttu. Rattaat menevät todella pieneen tilaan kasattuna, vaikka eivät ne kokonaisinakaan paljoa vie tilaa. Pienimmäm mahdollisen vaunutilan omaavissa busseissakin Scooteja menisi ainakin kolmet vierekkäin, ja onpa niillä mahduttu aikamoniin keskustalaisiin ja punavuorelaisiin jugend-talojen minihisseihinkin, kun ollaan vierailtu eri tilaisuuksissa.

stokkescootfoldedScooteihin on valittavana useita eri värivaihtoehtoja, meillä on ihanan raikkaat ja vaaleat Beige Melange-kankaat, joihin ihastuin jo Stokke Xploryissa kesäkuomuun yhdistettynä. Kankaat ovat täysin konepestävät, mikä on hyvä etenkin jos rattaita sattuu käyttämään matkasyöttötuolina niinkuin me. Kankaat kyllä hylkivät myös likaa ja vettä tosi hyvin, vaikka pestävät ja irroitettavat ovatkin, eli vielä ei olla jouduttu edes konetta pyöräyttämään niiden osalta käyntiin. Polhemin toimistolla kuvaamissani testirattaissa on ihanat Purple-kankaat, jotka ovat Tipan suosikit.

Me testattiin ekan kerran Scooteja elokuisella Tukholman reissulla, jolloin jo ihastuin niihin täysin! Tietenkin osansa ihastukseen teki myös se, että niitä näkyi todella paljon Tukholman keskustassa trendikkäillä ruotsalaislapsilla käytössä. Tukholman reissun jälkeen Scooteja on hieman uudistettu, ja silloin vaivannut rattaiden töksähtelevyys pienissäkin kynnyksissä on nyt poistunut, mistä olen tosi iloinen. Rattaat kulkevat sujuvasti ja keveästi keskustassa, julkisissa liikennevälineissä, hiekkatiellä ja jopa mukulakivillä.

IMG_0989Scooteihin ei ole saatavilla omaa seisomalautaa, mikä hieman jännitti mua aluksi, mutta kun selvisi että ruotsalaisvalmistaja Lascalin yleismalli Buggy Board sopii myös Scooteihin, mulla ei ollut enää epäilystäkään niiden suhteen. Meillä on ollut myös Buggy Board kytkettynä rattaisiin nyt parisen viikkoa, ja kulkeminen on helppoa ja mukavaa. Seisomalauta kiinnittyi Scootien runkoon täysin ongelmitta ja sen kanssa myös Tipalla on helppoa ja mukavaa matkustaa, eikä mun tarvitse jännittää miten pidemmät reissut sujuvat. Buggy Board ei ole ehkä maailman esteettisin kapistus, ja mua vähän harmittaa että se ei niin hyvin sovi Scootien virtaviivaisen tyylikkääseen lookiin, mutta onneksi Tipa seisoo yleensä kirkuvan punaisen logon päällä, haha.

IMG_4214Juuri tällä hetkellä Scootit ovat ihan täydelliset meidän tarpeisiin, ja uskon että ne jäävät meidän viimeisiksi rattaiksi, sillä en usko että me enää muita tarvitaan. Näillä on hyvä kärräillä sinne asti että Zeldakin juosta hilputtaa itsekseen parin vuoden päästä. Neljä eri ratasmallia yhdistelmistä tupliin ja kompakteihin testanneena, sanoisin että nämä ovat ehdottomasti ne kaikkein mieluisimmat, vaikka kovasti Xploryjen ihanaa kesäkuosia kaipaankin. Rakastan meidän rattaita, ja voin lämpimästi suositella, jos ketterille cityrattaille on tarvetta.

Toivottavasti tässä oli nyt tarpeeksi kattavasti asiaa, yritin miettiä kaiken mahdollisen valmiiksi, mutta jos jokin mietityttää vielä rattaiden ominaisuuksista, niin kysykää vain!


14 Responses to “Stokke Scoot, meidän rattaat esittelyssä”

  1. Iita sanoo:

    Nää on ihan älyttömän kivan näköiset! 🙂 Näitä rattaita voitais alkaa tekemään vielä
    isommilla renkailla jotta ne sopis paremmin kunnon lenkkeilyynkin. Pidän tosi paljon Stokken tyylistä, mutta täällä ”maalla” ei tekisi noilla pyörillä mitään, tai varmasti tekisivät semmoiset ihmiset jotka ei noita metsälenkkejä kirmaile, mutta meidän perheelle noi renkaat olis ihan hyödyttömät. Pöh! Tuntuu ettei näihin maisemiin hirveästi muita vaihtoehtoja ole kuin Emmaljungat ja muutamat halpikset. Olis kiva että sais rattaat jotka oikeasti olisi näppärät kaupungissa mutta kulkisi hyvin myös huonommassa maastossa eikä takkuaisi vaikka tiellä olisikin hitusen hiekkaa, kiviä, loskaa, yms. 😀 Meidän Emmaljungat on täydelliset lenkkeilyyn säällä kuin säällä, mutta hyvällä tahdollakaan niitä ei voi kokonsa takia sanoa kovin näppäriksi. Niilläkin on malleja joissa on kääntyvät pyörät, mutta mun silmään ne on hirveän rumat. Ehkä mun täytyy muuttaa kaupunkiin.. 😀

    • Marsu sanoo:

      Täällä kans yks ”maalla” asuva samaa mieltä. Vaunuja olen katellu pitemmän aikaa, vaikka vauvaa on vasta ”tilauslistalla” 😀 Noi näyttää niin hyviltä ja ois ehottomasti oma lempparivaihtoehto, mutta kun edellytyksenä on enemmän metsälenkit koirien kanssa kun metroon mahtuminen niin taitaa perinteiset Emmaljungat/Briot olla ainuut siihen tarkotukseen. Tosin kaupunkirattainahan noi menis, mutta raaskiiko sitten satsata kahtiin tuon hintaluokan vempeleisiin 🙂

    • Iina sanoo:

      No voi harmi! Joo metsälenkkeilyyn nuo ei kyllä varmasti ole mikään kovin optimaalinen valinta 😀 Ehdottomasti täytyy Iita muuttaa kaupunkiin, tänne vaan ;)) Noeii 😀 Mut kyllähän Emmaljungatkin on kauniit ja varmasti luotettavat 🙂

  2. Onko ton seisomalaudan pinta ihan tasainen vai onko siinä jotain röpelöä? Mulla tuli heti mieleen, että vetäisin tohon pintaan söpön logon päälle dc-fixiä 😀 Yksi rulla ei paljoa kustanna ja lopulla voi sitten tuunailla kaikkea muuta 😉

  3. jenwu sanoo:

    Miten tuo jalkatuki siis toimii? Näyttää melko epämukavalta zeldalle kun jalat roikkuvat vapaana, varsinkin nukkuessa.. ei varmaan tee hyvää? Vaikuttavat kyllä muuten näppäriltä työntää yms.

    • Iina sanoo:

      Jalkatuki toimii siten että se laitetaan kiinni runkoon ja sen korkeutta voi säätää, sen saa myös pois, ja lisäksi niissä on toinen, kiinteä jalkatuki isommille lapsille 🙂 Mut ei varmaan ole Stokken vika että meidän pikkusella on vielä niin lyhkäset jalat :))

  4. Nimetön sanoo:

    Kivoilta vaikuttaa. Nää saattais hyvinkin olla meidän valinta toisiksi rattaiksi, jos toinen lapsi joskus tulee 🙂

  5. Nuo on kyllä aivan ihanat rattaat! Yhtenä vaihtoehtona oli meille matkarattaiksi, mutta päädyttiin kuitenkiin edullisempaan merkkiin. Tosin uusi käyttäjä on tulossa perästä, joten eihän sitä koskaan tiedä vaikka nämäkin vielä joskus meiltä löytyisivät 🙂

  6. st.brigitten sanoo:

    Ovat kyllä ihanat rattaat. Mutta ei edes noilla renkailla pärjäisi täällä Lapin lumissa, mekin kun asutaan keskustasta kauempana ja lumiaura saattaa ehtiä tänne vasta puolilta päivin 😉 Jos muualla asuisin, niin taatusti olis mun ostoslistalla nämä 😀 tai ainakin haavelistalla!

    • Iina sanoo:

      Niin ovat<3 Mutta joo, ei oo mitkään luonnossa samoiluun tarkoitetut menopelit nämä! 😀 Saa nähdä millainen talvi tänne tulee, sitten pääsevät rattaat tositoimiin!

  7. Ida sanoo:

    Hei. Painin juuri asian kanssa, että hommaisko nämä matkarattaiksi…meillä on xploryt ja toisaalta mietin vaan niihin prampackia vaikka kasaus ei ihan kätevää olekaan ja tilaakin vievät. Aiemmin oli cosatot reissuun, mutta hajosivat. Vieläkö suosittelisit näitä?

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.