Lego -arvontaa ja arvonnan voittajaa

31.05.2014

Lego luova piknik –arvonta oli ilmeisen suosittu, ja tänään onkin aika paljastaa arvonnan voittaja. Kerrankin mulla on iloisia uutisia myös niille jotka eivät voittaneet, sain arvottavaksi nimittäin myös Lego luovat jäätelöt -paketin, jonka huippuhauskat jäätelöt näkyivät kuvissa jo viime postauksessa. Legon jäätelöt eivät ehkä viilennä kesähelteillä, mutta piristävät ainakin meidän tyttöjä ihan yhtä paljon kuin kermainen ja syötävä kollegansa.

Lego_10574_DSC0257x _DSC0260xParasta uusissa Legoissa on kyllä herkulliset värit ja kuosit. Silloin kun mä leikin Duploilla, mulla oli niitä perusväreissä punaisena, keltaisena, vihreänä ja sinisenä. Luovat jäätelöt ovat kuin toisesta ulottuvuudesta, jos 90-luvun Duploihin vertaa: pinkkiä, herkkää mintunvihreää, vaaleankeltaista, ja vaikka mitä ihania koristeita, kuten nomparelleja sekä pieniä marengin näköisiä palikoita, jotka kelpaavat mahtavasti myös linnan tornin koristeeksi. Nykyisin lapsilla on enemmän mahdollisuuksia oppia muistamaan ja tunnistamaan erilaisia värejä, muotoja ja kuvioita jo todella nuorena, mikä on aivan mahtavaa!

Lego luovat jäätelöt eivät ole vain näköispainoksia oikeista esineistä, eivät muovisia, jäätelöä esittäviä leluja, joilla ei ole muuta funktiota kuin esittää jäätelöä. Ne kehittävät lapsen luovuutta, antavat mahdollisuuden rakentaa uudenlaisia, ja taas uudenlaisia yhdistelmiä kerta toisensa jälkeen. Legoleikeissä jäätelöpallot yhdistyvät sulassa sovussa cheddar-juustoon, hampparisämpylään ja ketsuppiin, kruununa komeuden päällä komeilevat vielä viinirypäleet.

_DSC0265x_DSC0233xLego luova picnik -pakkauksen voittajaksi selviytyi arvonnassa annirr! Laitatko mulle sähköpostilla osoitteeseen couturecouture (at) windowslive.com sun postitustiedot, niin saadaan paketti oikeaan osoitteeseen! Paljon onnea voittajalle!<3

annirrvoittja

Toteutettu yhteistyössä Legon kanssa.

Ja sitten arvontaa! Arvonnassa palkintona siis Lego Luovat jäätelöt -pakkaus. Mun lempijäätelö on sellainen Classicin jätski, jossa on suolaista kinuskia, suklaata ja pekaanipähkinää, mikä on sun? Jos haluat osallistua arvontaan, kerro lempparijäätelösi tämän postauksen kommenttiboksiin, keksi itsellesi nimimerkki ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta päättyy 7.6.2014 klo 22.00! Onnea arvontaan kaikille<3


343 Responses to “Lego -arvontaa ja arvonnan voittajaa”

  1. st.brigitten sanoo:

    Mun lempparijätski on Lidlissä myytävä perusvaniljajätski, aiettä 😛 Usein teen sen pirtelöksi!

  2. Jonna sanoo:

    Minulta löytyisi kyllä monta lemppari vaihtoehtoa, mutta äskettäin syöty yksi lemppareista on minttu puffet 😉

  3. Tiia sanoo:

    Oma suosikki on Lidlin Gelatelli, makuna suklaa-manteli. Niiiin hyviä ja sopivan halpoja, että niitä voi joka kerta Lidlissä käydessä varata ainakin muutaman pakkaseen! 😛

  4. jenna sanoo:

    Mun lempparijätski on vanhanajan suklaa 🙂

  5. emmyy sanoo:

    Mun ehdoton lempparijäätelö on myös Classicin, mutta se kermatoffeeversio. Aivan ihanan ällömakea ja täyteläinen, ja nyt alkoi tehdä sitä kovasti mieli 😀 Ehkä voisin kesän kunniaksi hamstrata pakkaseen!

  6. Ninni sanoo:

    Mun suosikki jäätelö on murueskimo ja kaikki suklaajäätelöt!

  7. jokarva sanoo:

    Twist jäätelö on ehdoton ykkönen!!:)

  8. äitivaan sanoo:

    Ihan ehdoton suosikki on minttu puffet!

  9. up sanoo:

    Minttupuffet ♥ se maistuu niin kesältä! Meidän tyttöjen leikkeihin kelpais myös jätskit! Joten mukana ollaan 🙂

  10. Johanna /nxmo sanoo:

    Kingis!

  11. Jenni. sanoo:

    Lempijäätelöni on valkosuklaa magnum 🙂

  12. Suvi sanoo:

    Mun lempparijätski on Twister mehujää! Ampparit ja mangomeloni ovat myös herkkuja. 🙂

  13. Julia sanoo:

    Ampparit on mun ehottomia lemppareita! 🙂

  14. Sanna sanoo:

    Classicin minttujäde !

  15. Anna-Maria sanoo:

    murueskimo 🙂 meillä kaksi neitiä tykkää legoista kovin. Paljon meillä onkin prinsessa ja näitä leikkiruoka legoja kovassa käytössä.

  16. Capt. Meow sanoo:

    Koska jätskissä parasta on vohveli, eikä se saa olla pilattu suklaalla, on mun lemppari Kinuski-Jättis. ♥

  17. nina sanoo:

    Mun lempparijätski on vanilja Puffet. 🙂

  18. jonna sanoo:

    Suosikki on ollut classicin kerrosssuklaa mutta tänään löytyi uusi lemppari classicin valkosuklaa-lakritsi NAM 😛

  19. Merbba sanoo:

    Lemppari jätskini on lakujätski!Se on ollut lempparia jo pienestä asti, eikä siihen vain voi kyllästyä 😉

  20. Emmi sanoo:

    Mun lemppari on Ingmanin lakritsituutti!

  21. Pautsi sanoo:

    Miten osaan valita vain yhden? No sanotaan vaikka vanhanajan suklaa.

  22. plipp sanoo:

    Mun lempparijäätelö on tällä hetkellä Geisha-tuutti!! Nam nam!

  23. rosa sanoo:

    Geisha on paras ! 🙂

  24. Tinkerbell sanoo:

    Liikaa monta lemppari vaihtoehtoa 😀 vaikea valita, sanon nyt mitä tuli ensin mieleen pingviini suklaa-nougat.

  25. saara sanoo:

    Lempijäätelöni on ehdottomasti Classicin kermatoffee! 🙂

  26. Ankkaaaa sanoo:

    Lempparijätski on rocky road! Se on liian hyvää, valehtelematta menny jo mooonta pakettia tänä kesänä….:)

  27. mamia sanoo:

    Minttu Classic

  28. Sonja sanoo:

    Mun lemppari jätski on kesällä ihan vain tavallinen vanilja jätski tuoreiden mansikoiden kera. 🙂

  29. Katarooma sanoo:

    Mun lemppari jäätelö on Lidlin suklaamantelijäätelö. 0,8e/kpl ja niin taivaallista! Niitä saa myös paketeissa, jos haluaa ostaa enempi kerralla… 😀

  30. 6tytönäiti sanoo:

    Kingis ehdottomasti 🙂

  31. Ani sanoo:

    Mun ehdoton lemppari jo pitemmän aikaa ollut classic minttu.

  32. Mymmyryy sanoo:

    Lempijäätelö on ehdottomasti mangomeloni 😛 Sitä saa vain kesällä mikä tekee nautinnosta aina entistä isomman.

  33. invisible sanoo:

    Mun lempijäätelö on lakritsijäätelö, ihan mikä vain. <3

  34. hannahoo sanoo:

    Ehdoton ykkönen on Aino lakritsi! Nam!

  35. Marru sanoo:

    Mun lemppari ehdottomasti minttusuklaajäätelö 🙂

  36. Petra sanoo:

    Yksi mun lemppareista on minttu puffet mutta pidän kyllä myös monesta muusta. Mitä suklaisempivtai makeampi sen parempi 😉 Nyt tosin pienen maitoallergikon äitinä ja maidottomalla dieetillä ollessa voisi noi legon jätskit olla mulle sopivia. 😉

    -maidoton jätskin ystävä

  37. mamaiju sanoo:

    lempijäätelöni on pappagallon suklaa tai vanilija 🙂 1v poikani varmaan nuoleskelisi noita palikoitakin,kun on myös kunnon jätskihiiri 😉 mukana arvonnassa!

  38. Jennppa sanoo:

    Ehdottomasti twister! Nam!!
    Ei ole olemassa twisteriä parempaa jätskiä. Monesti olen yrittänyt ”hankkiutua eroon” lempparistani saadakseni uuden lemppari jätskin tilalle 😀 mitta silti palaan aina oikeaan lemppariini takaisin <3

  39. susritz sanoo:

    Pirkan amppari mehujää!

  40. tp sanoo:

    Mun lemppari on kans just Se classicin kinuski pekaanipähkinä!

  41. luppana sanoo:

    Mun lempijäätelö on ehdottomasti minttupuffet. Niitä vois syödä vaikka sata!

  42. Sinit sanoo:

    Lemppari on ässämix!

  43. Hahhaha aloin oikeasti nauraa ääneen 😀 Mä ostan nimittäin useimmiten just ton classicin!! 😀 Vähän spookyä jo! Toinen hyvä puikkojätski on classicin kermatoffee. Mut ylivoimaisesti suurin jätskilemppari on kolmen kaverin jäätelön vadelma-valkosuklaa!

  44. Riikka sanoo:

    Mun lemppari on ehdottomasti classicin kermatoffee jäätelö 🙂

  45. Iida sanoo:

    Mun lempijäätelöni on Dumlen dumle snacks -jäätelö! Tänä kesänä maistoin ensimmäistä kertaa ja vitsit se olikin hyvää! Harvoin kuitenkin syön jäätelöä, mutta jos niin ostan tätä;)

  46. Mama x3(4) sanoo:

    Näin aikuis-iällä lemppariksi noussut mango-meloni, lapsena sitä ei voinut sietää 😀

  47. Mauskis sanoo:

    Puffetit on lemppareita! <3

  48. H sanoo:

    Ihania legoja kyllä! Eikä muuten harmita edes, että ei ollut tuollaisia minun lapsuudessani koska nyt on oma pienokainen, jonka kanssa noita olisi ihana päästä kokeilemaan.

    Niin ja lempijäätelö on Valion perussuklaa 🙂

  49. Sara sanoo:

    Lemppari on carte dorin crema di mascarpone, ihan namia 🙂

  50. Jansku sanoo:

    Magnumin mansikka jätski sillä valkosuklaa kuorutteella <3 tai sitten nää pirkan amppari jätskit taattu lapsuusmuisto.

  51. satua sanoo:

    Vanilja puffet on lemppari!

  52. Hippu sanoo:

    Ehdottomasti paras jätski on LAKRITSI <3 nam!

  53. jope sanoo:

    tiikeri ja lakujäde uppoo parhaiten

  54. mamba sanoo:

    Kingis original, suklaarouhe ja suklaa, nam!

  55. Satu sanoo:

    classic minttusuklaa on ihan paras! 🙂

  56. Siiri sanoo:

    Minttusuklaa!

  57. Laura Emilia sanoo:

    Mun lemppari on ehdottomoasti minttu puffet!!:)

  58. Jellu sanoo:

    Mun lempparijätski on magnumi ja puffet 🙂 tai miten mun 4v. poika sanoo pumfettijäätelö 😀

  59. oliviagggg sanoo:

    Mjn lempparijätski on hmm.. tai yksi lempparijätskeistä Ben&Jerryn se uusin. 😉

  60. Noora S-R sanoo:

    Pingviini rommirusina *rakkautta* <3

  61. Veronika sanoo:

    Mun lempijäätelö on ässämixin mehujäätelö, ihan paras! 🙂

  62. Vivian sanoo:

    Miun lemppari on Pandan Aito Lakupala- jätski, herkkua! ♥

  63. Vimmuliina sanoo:

    Lempparijätski on minttu Puffet ja kesällä vaniljajäätelö tuoreiden marjojen kanssa, nam!

  64. Ertsu sanoo:

    Minun yksi ehdoton suosikki ihan lapsuudesta asti ollut, amppari jätski, viilentää mukavasti lämpöisinä kesäpäivinä:)

  65. pex sanoo:

    ihan perinteinen mansikka eskimo :).

  66. maisa sanoo:

    minttu puffet toimii aina.

  67. Katii sanoo:

    Mehujään vannoutuneena fanina mun lempijätski oli Ässä Mix-mehujää, mutta nykysin se taitaa olla se uusi Pantteri-jäätelö ! 🙂 Kannattaa ehdottomasti maistaa jos tykkää siitä Pantteri-karkista ! Ja ei, se ei oo sellasta äklönmakeeta, mitä sen vois kuvitella olevan vaan oikeesti se on aika bueno ! :p

  68. Alinnan sanoo:

    Mun lemppari jäätelö on classikin valkosuklaa-salmiakki tällä hetkellä! 😉

  69. Jennaap sanoo:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! Lego Duplot on ihan huippuja! Lempi jätski on minun ja mieheni tekemä ”sekametelisoppa”. Sinne tulee Ainon kermainen karamelli jäätelöä kera runsaan kinuskin ja vohvelikeksi pystyyn. Mahdollisesti myös muutama karkki sekaan. 😀

  70. nea sanoo:

    Mun lempparijätski on fazerina! Ja sitä tulee kesässä syötyä ihan kiitettävästi kun jätskikiskalla olen töissä 🙂 työsuhde-etu 😉

  71. Tanja sanoo:

    Classicin- Kermatoffee <3

  72. Jenny sanoo:

    Minttusuklaa<3 ja yleensäkin kaikki suklaa jäätelöt:)

  73. sitruuna sanoo:

    Mun lemppari on kyl kunnon vanhanajan suklaa. NAM!

  74. Minna sanoo:

    Jogurttijäätelö on lemppari!

  75. ErikaP sanoo:

    Twister-jäätelö <3

  76. v sanoo:

    Mä söin pääsiäisenä Ruotsissa salmiakkipallon ja vadelmasorbettipallon. Täydellinen kombo!

  77. rnarie. sanoo:

    Mun ehdoton lemppari on Magnumin Yoghurt fresh <3

  78. eppu sanoo:

    Lemppari jätski ollut jo monta vuotta magnumin strawberry white 🙂

  79. riksu sanoo:

    Tämän kesän ehdoton lemppari jätski on jäätelökojun mascarpone lemon lime!

  80. lotttta sanoo:

    Mulla on monia lempparijätskejä mutta mainitaan nyt yksi, eli magnumin perinteinen!

  81. Kata sanoo:

    Classicin kolmen suklaan puikkojäätelö on ihan parasta!

  82. Iina sanoo:

    Mä oon maistanut joka vuosi uutuusjätskejä, mutta edelleen voiton vie perus lakritsi 🙂

  83. sannamaarit sanoo:

    Mun lemppari on sama ku sullakin! Niin hyvä yhdistelmä, onneksi ei ollut yhden vuoden ihme 🙂

  84. hemuli sanoo:

    Itse olen ikuinen jugurtti jäätelön fani#1!
    Myös tofuvanilla on todella hyvää.
    Toivottavasti voittaisin kun kummipojan synttärit taas kolkuttaa ovea ja voisin viedä jäätelöpaketin alkupalaks ja leikkijäätelöä jälkkäriks;D

  85. MunMurut sanoo:

    Minttupuffet <3
    noi legotkin on kyllä syötävän suloisia!

  86. sara sanoo:

    lempparijätski on mango-meloni! tulee aina lapsuuden kesät mieleen 🙂

    Superihanat noi jäätelölegot! Mun vajaa 2-vuotias rakastaa legoja ja jäätelöä, noi ois ihan huiput meille! 🙂

  87. Ansku sanoo:

    Tällä hetkellä maistuu parhaiten mehujäät! 🙂

  88. Elena sanoo:

    Lempparijätski tällä hetkellä on Ässä mix jäde :b

  89. Tanja sanoo:

    Classicin uutuus valkosuklaa-salmiakki, nam nam ja nam!! Tässäpä olisi myös mainio 1-v synttärilahja kummitytölleni!

  90. Katja sanoo:

    Mun lemppirijäätelö on helteellä Ässämix-mehujää ja viileemmällä Puffet minttu. 🙂

  91. Jutta sanoo:

    Mun suosikki on nyt Ben & Jerry’s Greek Style vadelma-suklaa-jogurttijäätelö, ihanan raikasta

  92. Jjanina sanoo:

    Jäätelökioskin mango-meloni on paras! 🙂

  93. Umpsit sanoo:

    Magnum minttu

  94. Emmye sanoo:

    Ihania jäätelölegot ja muutkin uutuudet! Kyllä on ihan parissa vuodessakin kehittyneet Legot tosi paljon. Silloin, kun oma tyttö oli dublo iässä, niin vasta alkoi tulemaan näitä erikoisempia juttuja. Onneksi nyt on kummityttö, kenet voisi yllättää näillä ihanuuksilla, jos onnetar suosii.

    Kesällä jäätelösuosikit löytyvät kyllä jäätelökioskista: mangomeloni tai mansikkasorbetti maistuu helteellä.

  95. lerppu sanoo:

    Lakritsi ehdottomasti 😉 aina ollut ja tullee aina olemaa! Oulusa vaa nii harvoisa paikoisa ennää tötteröitä tarjoillaa.

  96. Tuula sanoo:

    Murueskimoa ei mikään voita!

  97. SuviR sanoo:

    Lempijäätelöni on minttu puffet 🙂 siihen tuli raskausaikana varsinainen himo, ja niitä tulikin kannettua kaupasta ihan mielettömästi 😀

  98. noora_t sanoo:

    minun lemppari jätski on sateenkaari 🙂 se on ihanan raikkaan makuista nam! mukana arvonnassa 🙂

  99. AnneP sanoo:

    Minttu puffet on ehdoton lemppari! 🙂

  100. Petu sanoo:

    Mun lempparijätskimakuja on lakritsi ja mangomeloni 🙂

  101. jonu sanoo:

    Lemppari Classicin minttujäätelö.

  102. Annaleena sanoo:

    Tämän kesän uutuus Ingmanin Rocky Road.. nams.. siitä tuli suosikki heti. 🙂

  103. repukka sanoo:

    Lakritsi jäätelö maistuu….

  104. hulamaja sanoo:

    Tykkään lakritsijädestä, turkinpippuripuikoista ja mansikkapehmiksestä eniten 🙂

  105. Sarkku K sanoo:

    Oispa ihana synttärilahja meidän neidille! Minun lemppareita on KAIKKI jätskit, ;P suosikkimakuja kuitenkin minttu ja polkka.

  106. Tytti sanoo:

    Mun lemppari on uutuusjäätelö jättis kaktus! Sen kuori on aivan ihanan makuinen ja sisällä ihanaa suolatoffeeta! NAM! 🙂

  107. Jenni sanoo:

    Minttu puffet on kyllä hyvää. Myöskin oikein suklaiset jätskit uppoaa tähän mammaan.

  108. nneeaelisa sanoo:

    Mulla on niin monta lempparia mut ehkä tän hetken kaikista lempparein on classicin valkosuklaa-salmiakki 🙂

  109. Ihana Adele sanoo:

    Lempparijätski on Marianne -tuutti 😛

  110. Saara sanoo:

    Mun lempparijätski on classicin valkosuklaata kuorrutettu mansikkajäätelö 🙂

  111. Fanni sanoo:

    Mun ehdoton lemppari on Totally Black, sitä myytiin ennen myös sellasissa isommissa n. puolen litran rasioissa mut nykyään vaan puikkona! Ja tääl meidän kylässä sitäkin löytää vaan yhdestä kaupasta, argh. Jäätelöavautuminen 🙂

  112. Minttuliini sanoo:

    Lemppari jätski aika perinteisesti on valion pingviini suklaa 🙂

  113. laura sanoo:

    Lempparijätski on niinkin jännä kuin twister mehujää! 😀

  114. Pilvenpisara sanoo:

    Mukana arvonnassa. Lempparijätski on minttujäätelö ja esikoispojan 3v.lemppari on triojäätelö. Noi jäätelölegot on hauskan näköisiä!

  115. Xeve sanoo:

    Suosikkini on tällä hetkellä Ingmanin Rocky Road-jäätelö! 🙂

  116. pikku-iia sanoo:

    Lemppari oli english mint jonka valmistus on jo lopetettu, mukana arvonnassa kuitenkin!

  117. Jenni sanoo:

    Mun lemppari jätski on minttu! 🙂

  118. JonnaN sanoo:

    Lemppari on ehdottomasti Valion Lakujätski,nam:) onpa syötävän suloisia nuo dublot :p

  119. kutri sanoo:

    Lemppari tikkujätski on uus classic valkosuklaa-salmiakki, nam! Legot ois kyllä edelleen supersöpö lahja kummilapselle..! 🙂

  120. Chariot sanoo:

    Lakritsijäätelö, voin yksinään syödä paketin lakritsijäätelöä.

  121. Anja sanoo:

    Mun lempparijäätelö on se classic kolmen sulklaan jäätelö.

  122. krista sanoo:

    Lempparijäätelö on Daim 🙂

  123. Mä en IKINÄ osallistu näihin blogiarvontoihin, mutta haluun niin kovasti leegoja meidän pikkujäbälle!!!

    Mikä mun lempparijäde nyt on.. niitä on niin monta! Sanotaan nyt Classicin minttusuklaa 🙂

    Haluun noi legot!! 😀

  124. Nellaella sanoo:

    Aino karpalo-kinuski 🙂

  125. Yotimix sanoo:

    Classicin minttujätski 🙂

  126. jenna sanoo:

    Toffee tassu,mut yleensä joutuu ostaa niitä 2kun ovat niin hyviä!

  127. Saru sanoo:

    Mun on kaikki suklaajäätelö, mieluimmin suklaakastikkeella ja suklaanomparilleilla.

  128. Naumau sanoo:

    Lempparijäätelöitä on kieltämättä aika monta, mutta mehujäissä ampparit parhaita, ja kermajäätelöissä Magnumin valkosuklaa tai classicin kermatoffee.. Ääk, hankala valinta siis mikä ihan ykkönen 😉

  129. Maiju sanoo:

    Mun lempparijätski on Ässä mix tai Hurmaava suklaa 🙂

  130. JonnaN sanoo:

    Valkosuklaa magnum on ikuinen lempparini.

  131. Aletta sanoo:

    Mun lempparijätski on kismetjäätelö. nam.

  132. Sara sanoo:

    Ässämix mehujäde parasta kesähelteillä, mutta mun pitkään ollut jätskisuosikki on vanhan ajan salmiakki.

  133. Inka sanoo:

    Minttu puffet<3

  134. Henna sanoo:

    Daim-tuutti on ehdoton lemppari 🙂

  135. Heli sanoo:

    Classicin minttusuklaa on ehdottomasti parasta! 🙂

  136. kolmeässää sanoo:

    Lemppari jätski on rommirusina.

  137. Tintti sanoo:

    Mun lemppari on vanhanajan suklaa pallona ja aidolla vohvelilla 🙂

  138. NinaK sanoo:

    Mun lemppari on päärynäjäätelö tötteröstä syötynä =). Sillä aina avaan jätskikauteni.

  139. tanju sanoo:

    Mun ehdoton suosikki on Ainon kinuski-karpalo 🙂

  140. Laura sanoo:

    Ehdoton lemppari on jätskikiskasta ostettu Fazerina- pallo ! Iha huippuhyvää 🙂

  141. iiNa sanoo:

    Mukana arvonnassa! Kestosuosikkijäätelö on lakritsi, mutta tällaiselle makeanystävälle lähes mikä vaan jätski uppoaa. 😀

  142. miljama sanoo:

    Kismet jätski!

  143. Jonna sanoo:

    Hmm vaikea sanoa lempparia, mutta ässä mix mehujäätä tulee varsinkin kesällä ostettua 🙂 nam!

  144. erjA sanoo:

    Lempijätskini on Pingviinin Minttusuklaa-jäätelö. Se on niiiiin hyvää, että harmittelenkin aina kun sitä saa vain jätskikioskeilta kesäisin 🙁

  145. iida sanoo:

    Pirkan lakritsi jäätelö! kaikkia laku jätskejä oon kokeillu, mitä kaupasta löytyy, mut tämä vie kyllä voiton niin hinnan kuin maunkin puolesta 😀

  146. Laura- sanoo:

    Lemppari on valkosuklaakuorrutteinen vaniljajäätelö, mmmm <3

  147. Nooruska sanoo:

    Miun lempparijätski on minttupuffet, mansikkajätskipallo ja tällä hetkellä myös Classicin laktoositon tummasuklaa-kinuski. Oi nam 🙂

  148. Vaaleanpunaisia unelmia sanoo:

    Lempijäätelöni on Classic minttu <3 Kesästä toiseen ostan sitä kun on niin taivaallisen herkullista 🙂

  149. iidamaria sanoo:

    Suosikkini on Daim-tuutti, ne pienet daim-suklaahiput jäätelön sisällä ovat niiiin hyviä! 😉

  150. tanttu sanoo:

    Mun lemppari on minttubuffet 🙂

  151. kaija sanoo:

    Kingis on lemppari

  152. Neamaria sanoo:

    Parasta jätskiä sain aikoinaan New Yorkissa. Asuin mun tädin luona ja saman rakennuksen alakerrassa tehtiin itse jäätelöä. Muistaakseni olivat vielä alkujaan italiasta. Sieltä suklaajäde omnom miten olikaan hyvää! Mutta joo kaikki suklaajädet on ihan lemppareita. Mars-jäde on kärjessä ! No nyt tekee mieli jätskiä…..

  153. Julia Gbg sanoo:

    Twister on ihan paras mehujää kesäkuumalla! 🙂

  154. vilmulii sanoo:

    Yks parhaimmista jätskeistä on ainakin Lidlissä myytävä Noblissiman pekaanipähkinäjätski! Se on niiiiin hyvää…<3 Sit kanssa Ben&Jerrysin BlondieBrownie on taivaallista ja kaikki muut suklaaversiot!

  155. Enila sanoo:

    Lemppari jätski on ingmanin kioskilla ainakin myytävä irishcoffee-pähkinä jäätelö, oo namnam nam! 🙂 Mukaan arvontaan!

  156. paavla sanoo:

    Mun lemppari on aina ollut solero! Olin ihan kauhuissani kun ne katosi kaupasta pariksi vuodeksi ja mä jouduin tyytymään lidlin versioihin. Tänä keväänä kuitenkin kiljuin riemusta kun löysin taas solerot jätskihyllyltä, ai että!

  157. maiqqu sanoo:

    Lempparini on suklaapilvi, aina yhtä hyvää 🙂

  158. E sanoo:

    Minttupuffet on kova 🙂 olis kyllä ihan parasta voittaa nuo. Täällä rakentelis 4v ja 0,5v (ainaki hetken päästä).

  159. Fannyeh sanoo:

    Hmmh. En oikeen osaa valita onko lemppari jäde vai mehujää? Mutta jädeistä herkuin on Classicin kinuski ja mehujäistä murkku, tosin kummityttöni huusi kaupassa että ”täällä on näitä mulkku jätskejä nyt sulle” 😀 Kyllä siinä muutamalla ihmiselle nousi hymykorviin, kun satuttiin olemaan kaupassa vielä neljän ruuhka aikaan…

  160. Ripaushymyä sanoo:

    Mun mielestä vaniljaeskimo on kaikista parasta! 🙂

  161. Nea sanoo:

    Oi kun tuli valinnan vaikeus.. heitetään vaikka murueskimo! 🙂

  162. annie sanoo:

    Lempparijätski on ehdottomasti Valion vadelmanmakuinen maitojäätelö – NAM!

  163. AnnaMaria sanoo:

    Mango-meloni jätskikiskalta on aina hyvää ja varma valinta 🙂

  164. Elisabet sanoo:

    Mun lemppari taitaa vieläkin olla jätskikioskin minttusuklaa! Mikä siinä onkaan, että se on niiin hyvää? 🙂 Jos me voitettaisiin, niin taidettais laittaa siis kioski pystyyn meidän neidin kanssa!

  165. Elina sanoo:

    Classicin minttusuklaa 🙂

  166. Susanna sanoo:

    Ben & Jerry’sin jäätelö, jossa on keksitaikinaa ja brownieita sekaisin. <3

  167. MEMMU sanoo:

    Ehdottomasti Solero <3

  168. Heini K. sanoo:

    Täällä jäätelön suurkuluttaja! Herkkujäätelö on suklaarouhe..

  169. sara sanoo:

    Lempparijätski on perus snickers-jätski. Ei oo vielä löytyny sopivan pientä ja hyvää jätskiä.

  170. Tepa sanoo:

    Kingis-puikko on ikuinen suosikkini 🙂 Irtojäätelöstä valitsen aina lakupallon!

  171. maiski sanoo:

    Magnum white on paras 🙂

  172. Rossu sanoo:

    Lemppari jäde on ehdottomasti ässämix-mehujää!!

  173. Veera sanoo:

    Vanhan ajan suklaa!♡

  174. Kaisu sanoo:

    Aino Ihana Maitosuklaa jäätelö- menisi koko rasia vaikka kerralla.

  175. Annastiina sanoo:

    Mun lemppari on Pirkan murkkujäätelö. Niiiiin hyvää! Toivon voittavani Legot tyttärelleni, joka tykkää sekä jäätelöstä että legoista! 😉

  176. amanda sanoo:

    mun lemppari on ingman tofuline päärynäpuikko, koska olen maitoallergikko! mun mielestä on aivan mahtavaa että Suomessa on niin paljon valikoimaa maitoallergikoille (huom. eri asia kuin laktoosi-intoleranssi). siinä on päärynäsoijajätskiä ja suklaanmakuista kuorrutetta 😛 nam!

  177. Helii. sanoo:

    Joka kevät mainostetaan uutuusjätskejä, ja aina erehdyn maistamaan jotain uutuuksia! Mutta ei ole lempparini voittanutta: Irtojäätelöpallona sitruunalakritsi! Ihana, ihana arvonta! Ikinä ei oo kyllä onni näissä suosinu ;))

  178. RK sanoo:

    Murueskimo, mehujäät, classic white.. Mmm 🙂

  179. Sannna sanoo:

    Mun lemppari on tiikeri jätski.

  180. tyde sanoo:

    Mun lemppari on popcornijäde, kuulostaa oudolta mutta toimii! Nam! 😀

  181. Laura sanoo:

    Ehdoton lemppari jätskeistä on Ben&jerry’sin suht uusi maku blondie&brownie. Siinä on yhdistetty kaikki minkä väliltä en ennen osannut ikinä päättää; toisella puolella suklaajätski browniepaloilla ja toisella vaniljajäätelö keksitaikinapaloilla. Keskellä ihana kinuskipyörre, voi nam<3

  182. essy sanoo:

    Täytyy vastata lapsuusajan lempparijäätelö, Eskimon Muru-puikko!

  183. Teija sanoo:

    Mun lemppari jätski on ehdottomasti puffet jätskit.

  184. Jutta sanoo:

    Ainon maitosuklaa jäätelö, nam. 🙂

  185. Mmarika sanoo:

    Lempparein on amppari-mehujää 😛

  186. C sanoo:

    Classicin kermatoffee 🙂

  187. riina sanoo:

    Twister ehdottomasti! 🙂

  188. Emm sanoo:

    Tykkään eniten mehujäistä, Pirkan Murkku on suosikki!

  189. Henna73 sanoo:

    Vaahteransiirappi-saksanpähkinä nam 😀

  190. Tawunen sanoo:

    Puffetit ovat kyllä yksi lemppari jätskeistäni! 🙂

  191. Henna/Newbie sanoo:

    Lempparijäätelö tällä hetkellä Classicin valkosuklaa-salmiakki, voi herkku <3

  192. Reettakatariina sanoo:

    Mun lemppari jätski on Geisha jäätelö ja classikilta tuli joku uus valkosuklaa lakritsi jäätelö se oli tosi hyvä kans! 🙂

  193. Nimetön sanoo:

    Mun lempparijätski on toi Fazerin Kismet. naminami <3

  194. hennn sanoo:

    ehdoton lemppari on (ei vaan oo pariin vuoteen kaupoista saanut) classikin semmonen suklaa joka maistu ihan fazerinnalle tai sen tapaiselle, oli muistaakseni sinisessä kääreessä 🙂 yläasteella tullu tätä aina ostettua 🙂

  195. linsku sanoo:

    Ehdoton lemppari on ässä mix ja voi ku nuo legot ois hyvä synttärilahja kummitytölle!

  196. mari sanoo:

    Mun lempparijäätelö on nougat.

  197. -S- sanoo:

    Minttukingis 😛

  198. Jonha sanoo:

    mango-meloni on ehdoton lemppari ollut pienestä asti!

  199. minnae sanoo:

    Jätskikioskin pehmis on kesän lempparijätski.

  200. marika.t sanoo:

    Minttupuffet 🙂

  201. janetteii sanoo:

    Mukana arvonnassa!! Lemppari jäätelöni on Magnum valkosuklaa tai sitten saman merkin mutta olisiko se sitten minttukrokantti… NamNam 🙂

  202. Vemppu sanoo:

    Mun lempijäätelö on ehdottomasti tän kesän uutuuksiin kuuluva; Pandan valloittava valkoinen tuutti. Kerranki jäde jossa on vanilijajätskii ja valkosuklaata. NAM!

  203. Tiina K sanoo:

    Minttupiffet tai Kingiksen kinuski-keksi 🙂

  204. mjl sanoo:

    Magnumin minttu jäätelö on mun ehdoton suosikki! Se vaan on niiiin hyvää..<3

  205. Primrose sanoo:

    Mun lemppari on kyllä perinteinen Mars-jäätelöpatukka, nam. 😛

  206. Riikka sanoo:

    mun mielestä ehdottomasti parasta jätskii on mangomeloni! (:

  207. kkatzku sanoo:

    Mun lempparijäätelöitä on kaikki suklaajäätelöt! Varsinkin minttusuklaat. Mutta jos yks täytyy valita niin jätskikiskan minttusuklaa namnam <3 Kesän yks parhaimpia asioita ku jäätelökiskat aukee! =D

  208. Kata sanoo:

    Italialaiset jäätelöt…

  209. Susu sanoo:

    Heipsan 🙂 Ehdoton lemppari on minttu puffet. Ihanaa kesää koko perheelle 🙂

  210. Iida s sanoo:

    Uus lemppari on ”irtojäätelö” fazerin salmiakki nam!:))

  211. Ilonaemilia sanoo:

    Marspatukka-jäätelö ja Ben&Jerryt 🙂

  212. Jules sanoo:

    Melkein kaikki käy, mutta suosikki, johon palaan aina uudelleen on Pirkan amppari-mehujätski!

  213. niinuska sanoo:

    Lapsuudesta asti lemppari jäätelönä on pysynyt Murkku & Amppari mehujäätelöt. nams! Mutta syksyllä ja talvella on mukavampi syödä ben & jerry’s cookie dough jätskiä. 🙂

  214. Kati sanoo:

    Mun lemppari on Ainon suklaajäätelö 🙂

  215. murrmelii sanoo:

    Lempparijätskinä aina ollut amppari ! 😛 Se pinkkikeltainen, mehujää <3

  216. Jaana H sanoo:

    perusvaniljapehmis tulee usein valittua kioskilta, joten on myös lemppari 🙂

  217. Pirre sanoo:

    Mango-meloni, se jokakesäinen pakkosaada-maku! 😀

  218. Anne sanoo:

    Vaniljajäätelö mansikoilla

  219. Sofia sanoo:

    Lakujäätelö

  220. Suvi sanoo:

    Lempparijätski on nyt varmaan Classicin uusi laku-valkosuklaa 🙂

  221. Miraaaa sanoo:

    Mun lempparijäätelö on ehdottomasti suklaa-nougat 🙂

  222. Tiia sanoo:

    Lempparijätski on mars-puikot! Niitä kuluukin kesällä ja etenkin nyt raskaana paljon 🙂

  223. Emppu sanoo:

    Mun lempparijäätelö on Classicin minttu jätksi, aivan parasta! 😀

  224. hanna-mari sanoo:

    Kaupasta ostettavista jäätelöistä suosikkini on ainon karpalo kinuski, mutta kesällä suosikiksi nousee valion kioskeista saatava mangomeloni-jäde pallo niitä on saavava vähintään yksi pallo kesässä.

  225. mirkku sanoo:

    Lempparijätski on solero exotic, ihanaa kun ne tuli takasin myyntiin 🙂

  226. nepu sanoo:

    lemppari jäde toffee puffet 🙂

  227. Ani sanoo:

    Mun ehdoton lempparijätski on ollut jo pitkään Geisha-tuutti ! <3 sitä ei voita mikään 😉

  228. jäätelöhiiri sanoo:

    Lempijäätelöitä on monia, mutta sanotaan nyt vaikka Jättis tuutti,makuna kaktus <3

  229. tintti sanoo:

    Rocky road! 😛

  230. jokirapu sanoo:

    Solero <3, ihan parasta että sitä taas saa kaupoista 🙂

  231. Sikkuralla sanoo:

    Minttu-Kingis, nam 🙂

  232. Sannaa sanoo:

    Lemppari jätski on ässä Mix mehujää puikko 😀 se musta salmiakki osuus siitä on niin huippua että!! <3

  233. Terhi sanoo:

    Kaikki minttujäätelöt ovat tähän mennessä kelvanneet ja aina maistuneet hyvältä.

  234. a sanoo:

    Mä en oo mikään kauheen jätski-ihminen mutta kerran kesässä voi syödä ihan peruseskimon 😀 Mukana!

  235. Siili sanoo:

    Mun suosikki on Ingmanin lakutuutti 🙂

  236. Minna sanoo:

    Suklaa on ehdoton suosikki 🙂

  237. Tiina sanoo:

    Solero exotic

  238. 101Dalmatialaista sanoo:

    Mun tän hetken suosikki taitaa olla Ben&Jerry’s se vadelmainen jugurttijätski, se on ihanan raikasta mutta myös pehmeää (:

  239. Reetta k sanoo:

    Lemppari on pistaasijäätelö!

  240. Kiksteri sanoo:

    Puffet minttu 🙂

  241. LillaS sanoo:

    Lempijäätelöni on vaniljapehmis, vaikka Ainon lakritsi on myös aika täydellistä 🙂

  242. Kati L. sanoo:

    Minttu ja appelsiini on suosikkeja 🙂

  243. Eveliina P sanoo:

    Lemppari on lime-mascarpone jätskipallo jota söin joskus pari vuotta sitte tivolissa. Saispa kaupastaki samanlaisia :p

  244. KaroH sanoo:

    Mun lempparijätsiä on mm. mansikka ja päärynä, jotka ovat ihanan raikkaita kuumalla ilmalla 8)

  245. Mirka sanoo:

    Mangosorbetti on parasta ikinä!

  246. minttu47 sanoo:

    Geisha-tuutti on suosikkini

  247. sonjam sanoo:

    Irtojäätelöistä lemppari on ollut dominon keksijäätelö, nyt en vaan tiedä mistä niitä sais! Kesällä hyvin maistuu aina myös vaniljajäätelö tuoreilla mansikoilla.:)

  248. anskuli sanoo:

    Olispa ihana leikkiä jätskikiskaa noilla legoilla meiän neitien kans 🙂 parasta jätskiä on vaikee valita mut ehkä kaikkien aikojen suosikkini on ollut tavallinen mansikkakermajätski, nam :p

  249. Hiisukas sanoo:

    Kyllä se on kolme-suklaa-pakettijäätelö

  250. Henna sanoo:

    Mulle uppoaa kaikki lakritsijäätelöt. Siihen makuun en oo vielä koskaan kyllästynyt, enkä varmaan tuu kyllästymään. 🙂

  251. Lode sanoo:

    Minttu puffet maistuu joka kesä ihan yhtä hyvälle!:) Ihania duploja, olen mukana arvonnassa!

  252. Piitu sanoo:

    Jätski lemppari ehdottomasti on kesäisin pallojäätelö mango-meloni!

  253. Pinjap sanoo:

    Mmm Mango-melonijäätelö<3

  254. yhdenaiti sanoo:

    Pirkan ampparijäätelö<3

    Ps. Nää Legot olis kyllä ihania 😉

  255. indiska sanoo:

    Ehdottomasti Solero exotic! Valitettavasti en ole löytänyt niitä pitkään aikaan mistään. 🙁 Hyvänä kakkosena ässä mix- mehujää. 🙂

  256. Mira sanoo:

    Pienenä minun piti aina saada tiikerijäätelöä ko se kuulosti niin kivalta, mutta nykyään oon jo tosi onnellinen jos saan oikean makusta vaniljajätskiä eli wanhan ajan vaniljaa! Siitäki tulee niin mieleen lapsuus 🙂

  257. Heidi sanoo:

    Voi ei, niitä on (liian) monta! Classicin salmiakki, solero exotic, puffet minttu ja twister on varmaan ne joiden välillä yleensä jätskitiskillä arvon minkä otan 🙂

  258. karin sanoo:

    Ingman creamy MUDCAKE <3

  259. Ellu sanoo:

    Tämän hetken lempparijäätelöni taitaa olla Wanhan ajan salmiakki, mitä olen toistaiseksi löytänyt vain parista irtomyyntikioskista. 🙂

  260. Annina sanoo:

    Oonkohan mä tylsä kun sanon ettei mulla ole mitään tiettyä lemppari jätskiä? Mä nimittäin otan joka kerralla eri jäätelön kaupan pakastealtaasta, koska haluan maistaa kaikkea! En koskaan ota tötterökiskaltakaan samaa makua joka kerta vaan aina erin kun viimeksi 🙂

  261. Matilda sanoo:

    Namijätskejä on monia, mutta murueskimo on alltime favourite! 🙂

  262. jensku sanoo:

    Supertiikeri on lemppari, siis se missä on appelsiinihilloa tai mitälie. Juuri viikonloppuna korkkasin kiskajäätelökauden ihanalla supertiikeri- ja fazerinajäätelö kombolla! 😉

  263. sannnaa sanoo:

    Exotic!! Ehdottomasti 🙂 Mehujätskit ovat välillä liian tylsiä, ja kermajäätelöistä tulee inhottava olo, mutta exotic taas on sopivan mehukas mutta silti hieman kermainen, mmmm!

  264. 1609 sanoo:

    Minttupuffet <3 ollu jo niin kauan kun muistan 🙂

  265. sj sanoo:

    Mun lempijäätelö (pakkomielle)oli tähän raskauspahoinvointiin Solero. Eli odotteln hartaasti ensimmäisen kolmanneksen päättymistä että pääsen taas nautiskelemaan. Nyt joudun tyytymään perus päärynämehujäihin, eivät toki pahoja nekään.

  266. Ella sanoo:

    Parasta on jätskikiskalta vanhanajan vanilja ♥

  267. Maatushka sanoo:

    Mövenpickin suklaa tai kakkosvaihtoehtona Lidlin suklaajäätelö.

  268. JjenniK sanoo:

    Mun lemppari on ehdottomasti vanhanajan vanilja! Sitten varsinkin kun antaa sen sulaa sellaseksi tosi pehmeeksi niin namnam! 🙂

  269. Heidi sanoo:

    Mun lemppari on Classicin perinteinen (muistaakseni sillä nimellä myyvät sitä 😀 ) 🙂

  270. Kirsi sanoo:

    Lempparijätski on ehdottomasti vaniljanmakuinen Kingis 🙂

  271. Karoliina sanoo:

    Lempijäätelöni on Ässä Mix -mehujää. Ihanan kevyt ja raikas 🙂

  272. Petra T. sanoo:

    Hui, lemppari jäätelöitä on niin paljon! Muutamia suosikkeja on: tiikerijäätelö, laksritsi ja minttu-suklaa!
    Mukana arvonnassa taas 🙂

  273. Nea sanoo:

    Mun lempparijätskini on vaatimattomasti Pingviinin kuningatarjätskituutti. Jaa miksi? Mulla todettiin tosi pienenä laktoosi-intoleranssi ja silloin ei oikein muuta laktoositonta jätskiä ollut ja mehujäistä en pitänyt ollenkaan. Kesällä herkkupäivinä valitsin aina tuon nimenomaisen jätskin ja oikeastaan saman teen myös nykyisin, se on simppeli ja hyvä.

    Mulla on kaksi lasta (3,5v ja 1,5v), esikoisella laktoosi-intoleranssi ja kuopuksella maitoallergia. Onkin tosi kiva, kun nykyisin laktoosittomia jätskejä on paljon erilaisia ja maidottomiakin versioita löytyy tosi kivasti 🙂

  274. karkkia sanoo:

    mun lempparijätski kaupasta: classicin kertatofee 🙂
    (toffee kuorrutus, sisllä vaniljajäätelöä toffepalasia kera)

    Jäätelökioskilta: mangomeloni 🙂

  275. MarjutK sanoo:

    Se vanha perus Kingis on jokavuotinen, pitkä-aikainen suosikkini 😀

  276. viiviK sanoo:

    Mun lemppari jätski on kioskilla päärynä ja irtojäätelöistä varmaankin kaikki mehujäät, oon niihin ihan hulluna!

  277. emmi sanoo:

    classicin kermatoffee 🙂

  278. SV sanoo:

    Classicin kolme suklaata on ihan paras! 🙂

  279. Niina sanoo:

    Mun lemppari on pingviinin appelsiinimaitojäätelö sekä maitokaakaojäätelö 🙂 Hyvää ja ”terveellistä” 😉

  280. krista sanoo:

    Lemppareita on liikaa, mutta jos yksi mainitaan niin ässä mix-mehujää 😀

  281. Sannipaa sanoo:

    Moikka! Arvonnassa mukana.
    Mun lemppari on ehdottomasti classic minttu! Kaikki muutkin minttu jäätelöt on aivan ihania, mutta classic vie voiton. Namnam.
    Pakko varmaan mennä ostamaan heti kun alkoi niin kovin tekemään mieli ! 😀

  282. Pauliina Milla sanoo:

    Mikään ei voita Ben&Jerry’sin Cookie Dough:ta! 😀

  283. NennaM sanoo:

    Lakritsijäätelö on ehdottomasti lemppari! 🙂

  284. Ida sanoo:

    Mun lemppari jäätelö on Aino Lumoava Lakritsi, jota saa ihanissa pikareissa ja hyvänä kakkosena tulee Magnumin Valkosuklaa! 🙂

  285. Tiina sanoo:

    Lemppareita on paaaaljon, mutta yks parhaimmista tikkujäätelöistä on Classicin kermatoffee 🙂

  286. Heini sanoo:

    Kinuskituutti on lemppari, vaniljajäätelöä kaakaojauheella maistuu myös kahvin kanssa 🙂

  287. Jenini sanoo:

    Mun lempparijäätelö on Lidlin cappuccino vaikken edes tiedä myyäänkö sitä enää ku en oo aikoihin ostanu! Pakko kyllä tän innottamana käydä heti huomenna katsomassa ja ostamassa jos on vielä saatavilla 🙂 Tota ei valitettavasti saa tikkujäätelönä, mutta se ei tämmöstä jäätelöhirmua haittaa 😀

  288. Riuna sanoo:

    Mukana ehdottomasti arvonnassa! Mun lemppareita on Ben&Jerry´s jäätelöt, Minttupuffet ja lakritsijäätelö!

  289. Arja sanoo:

    Laku jäätelöt on minun suosikki!

  290. Henna Jenniina sanoo:

    Lakritsi/salmiakki-kermajäätelöt maistuu minulle.

  291. anna sanoo:

    Mulla on jotenkin tapana aina löytäänsellaiset tuotteet lemppareiksi jotka lopetetaan jossain vaiheessa, oli kyse hajuvedestä tai leivästä. Viime kesänä mun ehdoton jätski suosikki palas kauppoihin, nimittäis suklaa pilvi tuutti!! Niitä kuluikin muutama viime kesänä.

  292. Marika sanoo:

    Oi miten suloisia legoja <3 Näillä saisi kyllä aivan mahtavat leikit aikaan varmasti moneen kertaan kesän aikana ja talvella voisi fiilistellä kesää kun pakkanen paukkuu ulkona. 😀
    Ja lemppari jäätelö on Ingmannin totally BLACK <3 😛

  293. Sampsa sanoo:

    Meikän lemppareita jätskimaailmassa on monia, mutta ehkä voiton vievät nämä todella perinteiset valinnat eli Ingmannin vaniljajäätelö ja Pingviinin suklaatuutti.

  294. Riina sanoo:

    Mun lemppari jätski tällä hetkellä on se jättis sour, yli hyvä kuorrute ja ihanaa kirpeähköä kastiketta sisällä.

  295. Kati sanoo:

    Mackie’s of Scotland perinteinen vanilija jäätelö (ah, niin ihanan kermainen mutta kuitenkin raikas) ja oikeastaan kaikki kunnon italialaiset jäätelöt, erityisesti suklaa.

  296. tinttivain sanoo:

    Mun lempparijätski on magnum white. Ihanan valkosuklainen ja sisällä ihan parasta vaniljajätskiä! 🙂 Ihanaa ja jäätelöntäyteistä kesää kaikille! :p

  297. Miia sanoo:

    Lempparijätskejä löytyy paljon, mut yks lemppareista on classicin valkosuklaa salmiakki.

  298. Essi sanoo:

    Ässä mix tai joku classic! 🙂

  299. Elina sanoo:

    Mun lemppari on pommac-mehujää, myydäänköhä sitä ees enää 😀 mutta kesällä (ja meetenkin ;)) menee kyllä kaikki!

  300. murmelina sanoo:

    Yhtä ainoaa lempparijätskiä ei olekaan, mutta sanotaan nyt vaikka viime kesän suosikki Kismet-puikko 🙂

  301. Satu sanoo:

    Lempijätski on ehdottomasti Solero exotic! Oon niin onnellinen kun niitä saa taas pitkän tauon jälkeen kaupoista <3

  302. Marja sanoo:

    Tän kesän lemppari on ollu Suklaasydän-pingviinituutti 🙂

  303. Arhippa sanoo:

    Suklaapilvi on parasta tuuteista, muuten olen Mövenpickin vannoutunut fani, Maple Walnut on mun suuri suosikkini

  304. Karenski sanoo:

    Valkosuklaa-magnum on nyt mun suosikini. Mut on niiiin monia herkullisia jätskejä

  305. Maukkuti sanoo:

    Geisha-tuutti

  306. Malaika sanoo:

    Mövenpickin suklaa, nam! Ja lisäaineeton, luonnollisista raaka-aineista, ihan parasta

  307. KCP sanoo:

    Päärynätuutti

  308. yosa sanoo:

    Ehdottomasti Lidlin Mansikka- Valkosuklaa crisp! Mutten voi enää syödä sitä koska siinä on vehnää (hitsin allergiat).. Hyvänä kakkosena tulee Magnumin minttusuklaa 🙂

  309. lottaliini sanoo:

    Pirkan amppari on lemppari jäde 🙂

  310. Jenni sanoo:

    Paras jäätelö on kyllä kesäkuumalla Twister! 🙂

  311. Cessi sanoo:

    Jäätelökioskilta ostettua pehmistä ei voita mikään! 🙂

  312. Samsam sanoo:

    Kismet-jäätelö on ihan ehdoton, siinä on mahtavan herkullinen koostumus ja maku

  313. Fiinu sanoo:

    Hauskoja palikoita! Mun lemppari on klassinen minttupuffet. Mikään ei vaan voi voittaa sitä, ja vanhemmiten musta on tainnut tulla tosi tylsä jäätelönsyöjä, ku valitsen aina saman enkä ees jaksa kokeilla uutuuksia…

  314. Nimetön sanoo:

    Jätkikioskin mango-melonia ei voita mikään!

  315. Päivi sanoo:

    Minttubuffet. Toimii aina!

  316. MM sanoo:

    Mansikkajäätelö uppoaa aina 🙂

  317. salsa sanoo:

    Amppari on kyllä suosikkini.

  318. Mira nda sanoo:

    Ehkäpä Classicin kermatoffee vai mikäköhän se oli 🙂

  319. Sussuna sanoo:

    Mun ehdoton lemppari on Ingman creamy mudcake jäätelö! Rakastan niitä ihanan pehmeitä mutakakkupala sattumia. NAM!

  320. Heidi Isosalo sanoo:

    Minttu puffet

    -Heidi-

  321. Pihlaja sanoo:

    Parasta jäätelöä on Pappagallon lakritsi! Puffetit on myös hyviä, niiden makuun ovat päässeet jo meidän pikkuisetkin. Mieluusti tarjoisin heille myös näitä ihania Duplo-jätskejä 🙂

  322. Julia sanoo:

    Voi paras jätski miesmuistiin on varmasti Solero, joka teki just comebackin! Nam. Ja mukisematta syön myös vanilja-suklaa-pehmiksen tai vadelmamehujätskin! 😉

  323. Pat sanoo:

    Yksi lemppareista on Aino ihana maitosuklaa, nam! 🙂

  324. Jonski sanoo:

    Classicin valkosuklaa-salmiakki 🙂

  325. Mia sanoo:

    Kesän tekee eka mango-meloni pallojätski! Nam! Myös mansikkapehmis on herkkua, milloin vaan, missä vaan! 🙂

  326. Mariamaria sanoo:

    Puffet-jäätelö, se vihreä

  327. Salama sanoo:

    Mansikkaeskimo, just hyvä, ei mitään liikaa, sopivasti jäätelöäkin

  328. Janttara sanoo:

    Kai Pehmiskin lasketaan jäätelöksi, se on mun suosikkin 😀

  329. Riikka sanoo:

    Muru eskimo 🙂

  330. Nellukka sanoo:

    Fazerina-tuutti

  331. Kristaliini sanoo:

    Fazerina-tuutti on mun kestosuosikki

  332. Tan]a^^ sanoo:

    Magnum Classic on suosikkini. 🙂

  333. Petri H sanoo:

    Trio jäätelö ja Toffee Puffet ovat parhaita.

  334. Aikku10 sanoo:

    Vaniljakermajäätelö mansikoilla ja kinuskikastikkeella.

  335. Rossuli sanoo:

    Mövenpick suklaa

  336. Azlakki sanoo:

    Daim-tuutti on hyvä ja tarpeeksi iso

  337. Peace sanoo:

    Magnum- kaikki maut

  338. Petra sanoo:

    Mun lempparijäätelö on Classic minttusuklaa, ai että<3 vie kielenkin mennessään 😀

  339. Piijuli sanoo:

    Mulla vähä vaihtelee noi suosikit, mut tällä hetkellä irtojäätelöistä nougat on aika herkku ja puikosta pandan lakupala 🙂

  340. sirkkuli sanoo:

    Lampijätskini on kingis

  341. Minni sanoo:

    Ompas vaikeeta miettiä mikä olis paras jätskimaku! 😀 Ehkä sanon vaan tylsästi että jäätelökioskista ostettu suklaapallo 🙂

  342. chariot sanoo:

    Mistä tuo teijän valkomusta raidallinen kassi on?

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.