Pastellihiukset, check!

31.05.2014

Iik, nyt mulla sitten on vaaleanpunainen tukka! Eilen oli pinkki päivä, joka valitettavasti aiheutti blogitaukoa. Aamulla kävin kynsihuollossa laittamassa uudet, pastellipinkit kynnet ja ilta kului sitten hiuksia värjäillen. Nyt ajattelinkin kertoa vaihe vaiheelta siitä, miten pastellipinkin sävyn metsästys tapahtui. Ensiksi oli edessä valinta pinkkien sävytteiden väliltä. Lopulta päätös oli helppo, kun kynsihuollossa ollessani Jemmi muisti että hänellä on vielä purkin pohjat Biozellin raspberry-sävyistä colormaskia kaapissa, ja antoi sen tarpeettomana minulle.

_DSC0338x _DSC0345xOtto kiikutti mulle kaupasta purkillisen Doven perus värjättyjen hiusten hoitoainetta, johon sekoitin sitten raspberry-sävyä. Hoitoainetta kannattaa varata kaksi purkkia, mitä en itse typeränä tajunnut etukäteen. Onneksi mulla oli vaahtomaista Aussien 3 minute miracle -light tehohoitoa kaksi purkkia, ja doven hoitoaineen loputtua sekoitin värit siihen. Hoitoaineen pitää olla valkoista, jotta oikean sävyn näkee.

Aloitin varovasti, sekoitin Doven hoitoainetta n. puoli purkillista yhdessä kahden etusormenpään kokoisen pisaran kanssa raspberry-sävytettä. Halusin olla mieluummin liian varovainen, kuin  vetää heti alussa överiksi. Sävy näytti purkissa aika pinkiltä, yllätyin miten vähällä määrällä sävytettä koko soosi muuttui niin pinkiksi. Testasin sävyä ensin valkoiselle paperille, jossa sen pitäisi näkyä suhteellisen samanlaisena kuin omassa tukassa. Aika haalealta se näytti, ja olin vähän epäileväinen. Niinhän siinä sitten kävi, että ensimmäinen sävy oli ihan todella haalea, melkein ei edes huomannut eroa.

_DSC0348x _DSC0349x _DSC0353x_DSC0358x _DSC0368xHalusin vähän tummempaa, joten laitoin pari pientä pisaraa raspberrya lisää, ja sen lisäksi Schwarzkopfin vaalennusaineen mukana tullutta hopeahoitoainetta pisaran sekaan, sillä huomasin että sävy ei ole ihan niin kylmä kuin olisin toivonut. Tällä kertaa väri onnistui täydellisesti, ja siitä tuli juuri sellainen kuin toivoinkin. Tokan testipidennyksen jälkeen uskalsin sitten levittää värin kaikkiin pidennyksiin, minkä jälkeen sekoitin vielä omalle tukalle aussie-hoitoaineeseen uuden värin samassa suhteessa kuin aiemminkin.

_DSC0383x _DSC0371x _DSC0376x _DSC0381xVäri näytti tosi, tosi tummalta mun hiuksissa ja olin jo ihan paniikissa, että niistä tulee ihan purkkapinkit. Pelko osoittautui kuitenkin ihan turhaksi, sillä lopulta väri jäi omissa hiuksissani kaikkein haaleimmaksi, eikä tarttunut latvoihin juuri ollenkaan. Se ei haittaa, sillä omia hiuksia on kuitenkin paljon helpompi muokata kuin pidennyksiä, eli päätin laittaa vielä aamulla kerran sävytteen omaan tukkaani, jotta saisin latvatkin edes vähän vaaleanpunaisiksi. Kokeiltuani pidennyksiä päähän, yleisilme oli kuitenkin jo tosi kiva, ja sävy oli juuri täydellinen kaikkialla muualla paitsi niissä omien hiusteni latvoissa.

_DSC0389x10352774_10203092261841750_2241140759270208111_nTänään aamulla levitin sävytteen sitten uudelleen omaan tukkaani, keskittyen erityisesti latvoihin. Uskalsin tehdä sävystä vähän tummempaa kuin eilen, sillä eilenkään se purkkapinkkiefekti ei tarkoittanut mitään. Latvoihin väri ei tarttunut tänäänkään ihan niin paljoa kuin olisin toivonut, mutta nyt sentään kaikki hiukset ovat pastellipinkkejä, edes hitusen verran. Mä tykkään hurjasti, vaikka on tässä omaan peilikuvaan totuttelemista.

_DSC0409xVäri näyttää oikeastaan joka valossa vähän eriltä, mun silmään se on luonnonvalossakin paljon tummempi, kuin ylläolevassa kuvassa. Tämä oli nyt vain nopea ensimmäinen  räpsäys pikkukameralla lopputuloksesta, meillä on nimittäin kiire kauppaan! Mutta laitan kyllä myöhemmin lisää kuvia, joissa väri eri valaistuksissa näkyy paremmin. Joku kyseli että mitäs Otto ideasta tuumaa, no hän oli ideasta innoissaan, ja lopputuloksesta vielä enemmän. Ehkä me nyt sovitaan ulkonäöllisesti vielä paremmin yhteen, kun toisella on liila tukka ja toisella pastellipinkki, ainakin siihen asti kunnes kyllästyn ja haluan klassisemman lookin, haha.

Ihanaa lauantaipäivää kaikille ja hurjasti onnea kaikille valmistuneille<3


35 Responses to “Pastellihiukset, check!”

  1. Linkku sanoo:

    Jes iha sikahyvät!! Arvasin että sopii! 🙂

  2. Katarooma sanoo:

    Näyttääpä hyvältä!

  3. Annu sanoo:

    Kiitos tästä! Nyt alko mieli ruveta vaalentaan ja sen jälkeen saada ihanaa purkkapinkkiä <3 sopii sulle todella hyvin!:)

  4. Veronika sanoo:

    Sopii hyvin hiuksiisi, koska lopputulos ei ole yhtään liian överi, vaan juuri hyvä! Tosi ihanan näköinen! 🙂

  5. LPP sanoo:

    Tosi kiva tuossa alimmassa kuvassa 🙂

  6. Fanni sanoo:

    Hyvältä näyttää! 🙂

  7. st.brigitten sanoo:

    Sopii hyvin, niin kaunis <3

  8. J sanoo:

    Sopii todella hyvin 🙂 ja olet niin kaunis viimeisessä kuvassa, onko sulla siinä huulipunaa? Jos on niin voisitko kertoa mitä, olen kauan etsinyt juuri tuon väristä!!

  9. jonu sanoo:

    Todella hyvin käy! Ihana kesätukka 🙂

  10. Emmi sanoo:

    Ihanan kesäiset, sopii hyvin sinulle 🙂

  11. Jarno sanoo:

    Hyväthän noi on 🙂 Vaihtelu virkistää… 🙂

  12. maiju sanoo:

    Sopii sulle ihan superhyvin! :>

  13. MJL sanoo:

    sopii kyl tosi hyvin toi väri sulle! 🙂

  14. Elisabet sanoo:

    Noistahan tuli makeet!:)

  15. Nimetön sanoo:

    Ihana kesätukka! (:

  16. Sannu sanoo:

    Nää on tosi kivat! Sopii sulle tosi hyvin.
    Jos vertaa vaikka Tinkerbellan Helin värjäämiin pinkkeihin hiuksiin niin kyllä nää on paljon paljon kivemmat. Helillä on tumma juuri kasvu ja teinipinkin väriset hiukset, ei kivat.
    Mutta sä olet tosi kaunis.

  17. Katri sanoo:

    Tää on ihan kamalaa kun luen postaukset aina puhelimella Bloglovinista, sit klikkaan ne lukemattomiksi että kommentoin myöhemmin läppärillä ollessa ja sitten ne kiireiden keskellä pääsee kasaantumaan! Nyt on sunkin postauksia kasaantunut varmaan 10 mutta enää en viitsisi kaikkeen kirjoittaa sitä mitä aiemmin aioin kun asia on jo ns. vanhentunut 😀 Damn!

    Tää pinkki tukka sopii sulle paremmin kuin kellekään muulle kellä olen sen nähnyt, mutta se kauniin tasainen supervaalea oli ihan mielettömän klassisen kaunis ja sopi sun kasvoihin 🙂 Tosin yksi mun lemppareista on myös se Zeldan odotuksen & syntymän aikoihin(ko?) ollut keskiruskea polkka, korosti hirmuisen nätisti sun silmiä ja hymyä 🙂

    • Iina sanoo:

      Hahah no mut hei mulla kasaantuu nää kommentit ihan hulluna, taas vastailen yli viikon vanhoihin juttuihin ja tuntuu höpöltä kiitellä kehuista pinkkiin tukkaan ku oon jo värjänny takas blondiksi :D! Kiitos paljon tukkakehuista, lyhyeksi en enää leikkaa, mut tummempaa voisin kokeillakin! Ihanaa kesää sulle<3

  18. Jelena sanoo:

    Mun on ihan pakko kommentoida vielä näin vanhaan postaukseen. Tää postaus nimittäin anto mulle rohekutta ja voimia värjää oma tukkani pinkiksi. Haaveilin pastellipinkistä, mutta päätin kokeilla eka kirkasta, koska sehän kuitenkin pastelliin sitten haalistuu. Oon saanu älyttömän paljon kehuja, erityisesti kirkkaana ja tänään mä kirkastinki sitä taas 🙂

    Kiitos siis sulle, että uskallat kokeilla uusia asioita ja lookeja ja kerrot niistä täällä. Uskon, että en ole ainoa, jolle olet jossain asiassa antanut rohkeutta kokeilla jotain uutta ja erilaista! 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.