Vihdoinkin kesä!

05.07.2014

En voi tarpeeksi hehkuttaa, miten ihanaa on kolmen hyytävän kylmän lomaviikon jälkeen vihdoin fiilistellä lämpöä, biitsiä ja aurinkoa. Kesä, se tuli sittenkin takaisin! Melkein olin jo menettänyt toivoni säiden suhteen, mutta onneksi heinäkuu viimein näytti kyntensä ja toi auringon sateen tilalle. Aamupäivä kului siivoillen ja leipoen, iltapäivällä tavattiin odotettuja vieraita, Oton pikkuserkkua perheineen, ja päästiin nuuskuttelemaan ihanaa vauvaa, jolla on päivää vaille vuosi ikäeroa meidän Zelduskan kanssa. Ihana pieni, palasi ihan mieleen viimekesän vauvamuistot Zeldasta, kun keinuttelin pikkuista tyttöjen vanhassa sitterissä.

IMG_8485 IMG_8526IMG_8560Ruuan jälkeen me otettiin suunnaksi Aurinkoranta, ensimmäistä kertaa yhdessä tänä kesänä. Puhelimen säätiedotus näytti asteiksi vain 21, joten jätettiin uikkarit kotiin ja napattiin vain hiekkalelut mukaan. Vesi oli aika kylmää, mutta kun muutkin lapset uivat, ei Tiaraa saanut mitenkään pidettyä pois vedestä, vaan lopulta hän sitten ui cooleissa Angry Birds -pikkareissaan ja liskotopissaan. Onneksi oltiin otettu mukaan tuulen varalta villatakkeja ja muita, niin saatiin neiti kuitenkin kuiviin vaatteisiin uinnin jälkeen.

Zeldakin oli kovin kiinnostunut vedestä, eikä hätkähtänyt hänkään sitä, että vesi oli ihan jäätävää. Miten se veden lämpötila onkin niin toissijainen asia lapsille, kun itsestä tuntuu että jäätyy jo pelkän varpaan kastamisesta? Kai se vain on niin että vesi on lapsille niin jännä asia itsessään, että sen lämpötilalla ei ole mitään merkitystä, kunhan vain pääsee läträämään. Huomenna pitäisi ilmeisesti olla vielä lämpimämpää kuin tänään, mutta huomenna me ei mennä rannalle, vaan perhetuttujen vauvan ristiäisiin Espooseen.

IMG_8487IMG_8548 IMG_8555Juhlat ovat kuitenkin rennot, ja niissä on lapsille uima-allas, liukumäki ja muuta hauskaa ulkoilmatekemistä, niin he pääsevät nauttimaan auringosta juhlahumun keskellä. Erittäin fiksu idea järjestää lapsille kivaa tekemistä juhlien ajaksi! Voin vain kuvitella miten innoissaan meidän tytöt tulevat olemaan sekä kivasta kesäpuuhasta ulkoilmassa, että samanikäisistä leikkikavereista. Itsekin odotan kesän ensimmäisiä isoja juhlia, tänä vuonna kun ei meidän lähipiirissä ole ollut meidän häiden lisäksi vielä muita suuria juhlia ollenkaan!

Nyt on aika katsoa Oton kanssa leffaa, meillä on nimittäin sopimus, että kaikkina iltoina kesäloman ajan, kumpikin saa valita vuorotellen yhden leffan, joka katsotaan. Tietenkin on iltoja, jolloin ei aina ehdi leffaa katsomaan, mutta jokatapauksessa kumpikin pääsee valitsemaan vuorollaan, ja tulee katsottua paljon sellaisia leffoja, jotka vuoden aikana ovat kiireen vuoksi jääneet katsomatta. En tiedä vielä minkä leffan Otto on valinnut tänään, mutta jännityksellä odotan!

Ihanaa huomista sunnuntaipäivää kaikille<3


15 Responses to “Vihdoinkin kesä!”

  1. Nimetön sanoo:

    ihanat tytöt, varsinkin Tiaran valloittava hymy piristää aina mieltä, ihanan huoleton 🙂 ja tosi kivan näkönen asu sulla !

  2. Kotitonttu sanoo:

    Tosiaan ihanaa, että lämpimät säät ovat palanneet <3
    Voi jukra, justiin joku aika sitten muisteltiin lapsuuden ystävän kanssa sitä, kun käytiin uimassa säällä kuin säällä. Tietysti vesi oli kylmää, mutta aikuisille vastattiin hampaat kalisten ja huulet sinertäen "ei tää oo kylmää!" 😀

  3. Milla sanoo:

    Miksei Zelda koskaan hymyile?

    • Iina sanoo:

      Kyllä se hymyilee aika monissakin blogin kuvissa, mutta kujeilevana 1-vuotiaana on kiva ottaa aina vakava ilme kun kameran ottaa esiin 😀 Oton blogista voit käydä katsomassa tuoreen videon jolla Zelda nauraa räkättää vaikka kuinka kauan, jos olet hänen onnellisuudestaan huolissasi 😀

  4. Emilia sanoo:

    Voi kun tytöt näyttävät suloisilta!

    Meillä on tuollainen samanlainen sopimus, että vuorotellen toinen valitsee leffan. Ihan hauskoja uusia elämyksiä on sen jälkeen tullut, kun on ”joutunut” katsomaan leffan, jota ei koskaan ois itse valinnut.

    Nauttikaa ihanasta säästä 🙂

    • Iina sanoo:

      Tytöt ovat ihania<3 Leffasopimus on tosi hyvä, ja oon samaa mieltä että usein yllättyy kun joku leffa mitä ei olisi itse valinnut, onkin tosi hyvä :)! Ihanaa kesää ja viikonloppua teille<3

  5. Mekin ollaan ihan kesähuumassa. Pitäisi tehdä opparia ja sata muutakin asiaa, mutta oikeasti ollaan vaan maattu meren rannalla pienessä hiekkapoukamassa, grillattu kasviksia ja saunottu yömyöhään. Ei yhtään raaskisi istua koneen kanssa sohvannurkassa, kun aurinko viimein porottaa… Ja ei Kuuttiakaan kammota kylmä vesi yhtään vaan tämä ui pitkin merenrantaa kellukepuvussaan. Hullu lapsi. 😀

    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2014/07/06/kesalla-kerran/

    • Iina sanoo:

      Kesähuuma on niin ihanaa<3 Ihana kun te ootte nauttineet lomafiiliksistä myös! 🙂 Kesällä saa ottaa vähän rennommin ja laistaa koneella olosta ja muista velvollisuuksista ihan hyvällä omallatunnolla 😉 Nauttikaa!

  6. Klara sanoo:

    Voi Zelda ja hänen poskensa! Meidän tyty on saanut haastajan 😀

  7. Mauskis sanoo:

    Ihanan näköisiä kesätyttöjä! Täytyy muuten kysyä viisaammalta, että kuinka suojaat tytöt palamasta auringolta? Tiarallehan saa jo varmasti aurinkovoidetta käyttää mutta entäs Zelda? Minulla on Zeldaa pari kuukautta nuorempi tyttö ja nyt kovat helteet on aiheuttaneet päänvaivaa kun aurinkovoidetta ei tuon ikäiselle suositella, mutta vauhdikasta tyttöä ei saa varjossa pysymään. Ollaan oleiltu sisällä vuorokauden pahin paahdeaika, mutta ei kuitenkaan koko kesää huvita sisällä oleilla! 😀
    Sun blogi on paras 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitoksia paljon, kiva että tykkäät!<3 Tiaralla tosiaan käytetään aurinkovoidetta, mutta Zeldalla myös, meillä on apteekista Sebamedin aurinkovoidetta, jossa on vain fysikaalinen suoja, ja sitä saa ainakin käyttöohjeen mukaan käyttää jo Zeldan ikäisellekin 🙂 Mutta paras suoja meillä on se, että mennään rannalle yleensä vasta 18 jälkeen, niin myös näissä kuvissa, kun silloin arska ei enää porota ja polta niin kuumasti, kuin päivällä :)! Puistossa ja muuten suojataan sitten tosiaan vaan rasvalla näkyvät ihoalueet, ja muuten vaatteilla 🙂 Ihanaa kesää teille!

      • Mauskis sanoo:

        No pitääpäs vielä laittaa nuo fysikaaliset suojat harkintaan jos niitä kuitenkin näin kemikaalipelkoisena uskaltaisi käyttää! Kiitos vinkeistä ja ihanaa auringontäyteistä lomaa teidän perheelle! 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.