Huono hiuspäivä? Osallistu arvontaan!

20.07.2014

Pantene otti muhun jokin aika sitten yhteyttä, ja kysyi haluaisinko kokeilla heidän uusia tuotteitaan, ja videotutoriaalejaan, jotka on tehty huonojen hiuspäivien välttämiseksi. Uuteen tukkaani ihastuneena, mutta senkin kanssa jo pari huonoa hiuspäivää kokeneena, päätin tarttua tarjoukseen, ja kertoa tutoriaaleista teillekin. Videot ovat parin minuutin pituisia, hiusstailisti Dejan Cekanovicin helppoja tuote- ja kampausvinkkejä sisältäviä huonojen hiuspäivien pelastajia, ja jokaiselle huonon hiuspäivän syylle löytyi oma videonsa.

Itse kärsin usein huonoista hiuspäivistä siksi, että hiukseni oikein loistavat blondauksen tehneen tehtävänsä ja jättäneen hiusteni perusolotilan hapsottavaksi, pörröiseksi ja kuivaksi, siitä huolimatta että ne on vasta hyvin leikattu, enkä ole vaalentanut hiuksiani kuukausiin. Joudun käytännössä pesemään hiukseni päivittäin, jotta voin välttää superkuivan pörröefektin, ja sille päivittäiselle pesulle olisi kiva löytää vaihtoehto. Yksi Dejan Cekanovicin tutoriaalivideoista esittelee vinkkejä juuri pörröisten ja harottavien hiusten taltuttamiseen, sekä sisältää pari kivaa kampausvinkkiä.

Toinen hiusongelmani liittyy välillisesti siihen pörröisyyteen, nimittäin ällöttävä tunne hiuksissa jo seuraavana päivänä pesusta, koska hiukseni ovat tottuneet siihen että pesen ne joka päivä pörröisyyden takia. Yleensä en siis voi jättää hiuksiani pesemättä seuraavana päivänä pesusta, vaikka haluaisinkin, ellei sitten satu olemaan hirveä kiire, jolloin ärsyttää näyttää siltä kuin hiuksilleni olisi kaadettu pullollinen Bertollia. Pantenelta löytyy tuote ja tutoriaali myös rasvaisten hiusten käsittelyyn, joilla voi välttää pesun tarpeen vaatiessa.

Sain itselleni testiin paketillisen Pantenen uusia, huonojen hiuspäivien välttämiseen tarkoitettuja tuotteita, joita myös tutoriaalivideoilla käytetään. Toisen paketin saan arpoa teille! Paketti sisältää shampoon, hoitoaineen, tehohoitonaamion, bb-voiteen hiuksille, hiusöljyn, lämpösuoja- ja kiiltosuihkeen, kuivashampoon ja hiuslakan.

DSC_0004xKaikkia tuotteita en ole ehtinyt vielä kokeilemaan, mutta ainakin tehohoitonaamio- bb-voideyhdistelmä taltutti tämän pörrön, ja kuivashampoon avulla onnistuin välttämään päivittäisen hiusten pesun, joten olen enemmän kuin tyytyväinen. Tulevalla viikolla tulen tekemään oman videotutoriaalini, videon siitä kuinka tehdä helpot laineet suoristusraudalla, ei-perinteisellä tekniikalla. Apuna ajattelin käyttää näitä uusia Pantene-tuotteita! Sitä odotellessa, lisää Pantenen tutoriaaleja voi katsella täältä.

IMG_0100x IMG_0257xYhteistyössä Pantene pro-v.

Jos haluat päästä kokeilemaan tuotteita itsekin, tässä ohjeet kuinka osallistua arvontaan: Jaa paras hiusvinkkisi kommenttiboksissa, keksi itsellesi nimimerkki ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on lauantaihin 26.7.2014 klo 22.00 asti. Onnea arvontaan kaikille!


Vierailu kauppatorilla ja matkasuunnittelua

20.07.2014

Eilen vietettiin tyttöjenpäivää mun äidin ja lasten kanssa. Hurautettiin aamusta jo metrolla keskustaan, ja lähdettiin käymään kauppatorilla ja Esplanadin puistossa. Tiara oli innoissaan torikojuista, kaikista torilla lentelevistä linnuista ja tietenkin maailmanpyörästä, johon on kuulemma päästävä sitten kun hän on iso tyttö. Tiaran omin sanoin, hän on iso tyttö sitten kun täyttää kolme vuotta, ja ette arvaakaan kuinka monta asiaa hän on kertonut aikovansa tehdä sitten kun on iso tyttö. Syksyllä Tiarasta tulee kuulemma mm. äiti, hän menee kouluun ja aloittaa tanssijan uran. Hyvä että on kovat tavoitteet, mutta ainakin tuota äitiyttä voisi sen 20 vuotta vielä lykätä eteenpäin! Onneksi Tiara on myös kertonut, että hän ei tarvitse isona vauvoja, kun hänellä on jo Zelda-vauva.

IMG_0127x IMG_0131xIhanat säät ovat hellineet koko viikon, ja tänään on tarkoitus viettää vähän kahdenkeskistä aikaa neiti esikoisen kanssa, kuopuksen ollessa päiväunilla. Me lähdetään käymään rannalla ihan kahdestaan, ja minäkin aion heittää talviturkin mäkeen. Noin! Nyt se on sanottu ja munkin on pakko kastautua kunnolla. Ihana päästä Tipan kanssa kahdelleen rannalle, niin ei tarvitse kokoajan olla sydän syrjällään nuoremman takia, vaan voi keskittyä leikkimään Tipan kanssa. Kamera jää kotiin, mukaan lähtevät hiekkalelut ja kellukkeet.

IMG_0133 IMG_0154Otto kotiutuu muutaman tunnin kuluttua mökkireissultaan, ja illalla luvassa on yhdessä Berliinin kohteiden suunnittelua, jonka olen jo pikkuisen laittanut alkuun eilisen iltalenkin jälkeen, koostettuna on ainakin yhden A4:n kokoinen lista reittiohjeineen. Meidän hotelli sijaitsee aivan Mittessä, lähellä Friedrichstrassea ja muita keskustan shoppailumahdollisuuksia, ja luulen että kauppoihin meidän on aika helppoa löytää.

Shoppailukohteet uskon löytäneeni aika hyvin, vierailulistalla on kaikki Ku’dammista ja KaDeWe:sta Friedrichstrasseen, Europa-Centeriin, Alexaan, Arkadeen ja muihin (sekä pikkuliikkeet, ostoskeskukset, että tavaratalot), mutta nähtävyyksien ja ravintoloiden kanssa meillä on vielä mietittävää, aika on kuitenkin rajallinen.Tv-tornia, Checkpoint Charlieta, Brandenburgin porttia ja juutalaisten muistomerkkiä ollaan ainakin mietitty. Mikäli joku teistä on käynyt Berliinissä ja haluaa suositella jotain mahtavia kohteita, tai kertoa jos joku hehkutettu kohde ei ollutkaan niin ihmeellinen, niin sana on vapaa! Ajattelin jakaa matkasuunnitelmaa vielä ennen matkaa, ja matkan jälkeen sitten tietysti kokemukset paikanpäältä.

Nyt alkaa olla lounasaika, minkä jälkeen suuntana siis biitsi, ellei ukkonen ala jyrisemään. Illemmalla luvassa arvontaa! Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille<3


Meidän kesäkeittiön suosikit

19.07.2014

Ruokapostausta pitkästä aikaa vuorossa! Kesäloman aikana me ollaan oltu suorastaan äärimmäisen laiskoja ruuanlaittajia arkeen verrattuna, syöty siis ulkona useamman kerran viikossa, ja kotonakin tehty paljon vain helppoa ja nopeaa ruokaa. Helppo ja nopea ei välttämättä aina ole huono, sehän on se paras vaihtoehto jos saa nopeassa aikataulussa ruuan väännettyä mahdollisimman terveelliseksi ja maistuvaksi. Välillä on kuitenkin kiva myös panostaa, ja kokkailla vähän pidemmän kaavan mukaan!

Ajattelin esitellä pari meidän helpompaa kesäruokaa, ja pari vähän enemmän vaivaa vaativaa ruokaa (helppoja toteuttaa nekin kyllä), sekä yhden ihanan kesäherkun.

IMG_0022x IMG_0031xPaistettua bataattia ja perunaa

  • 1 n. 1-1,5kg painoinen bataatti
  • 5-6 perunaa
  • 2 kevätsipulia
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 1dl oliiviöljyä
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria

Pilko bataatti ja perunat sopiviksi viipaleiksi, ja kevätsipulit varsineen pieneksi. Murskaa valkosipulin kynnet ensin veitsellä, ja pilko sen jälkeen pieneksi silpuksi. Sekoita oliiviöljyyn oman maun mukaan suolaa ja pippuria, sekä sipulit ja valkosipulit. Sivele vaikka pullasudilla pellille ohuesti levitettyjen bataattien ja perunoiden päälle. Paista uunin keskitasolla 30-40 minuuttia 225 asteessa.

Tarjoile itketetyn ja paistetun kesäkurpitsan, grillattujen pihvien ja salaatin kanssa. Mä laitoin kokonaisen kesäkurpitsan viipaloituna talouspaperin päälle, lisäsin vähän suolaa ja annoin nesteen irrota kymmenisen minuuttia. Sitten pyyhin nesteen ja liian suolan pois, ja paistoin öljyssä pannulla. Nam!

IMG_8038xMaissi-halloumisalaatti

  • 2 tuoretta maissia
  • halloumi-juusto
  • rasiallinen kirsikkatomaatteja
  • 1/2 kurkku
  • salaattia oman maun mukaan’
  • 1 paprika
  • 1 kevätsipuli
  • margariinia
  • suolaa

Sivele maisseihin vähän margariinia ja grillaa (joko grillillää tai uunin grillitoiminnolla) kypsäksi yhdessä viipaloidun halloumin kanssa. Pilko veitsellä maissista jyvät (??) irti, ripottele oman maun mukaan suolaa. Pilko halloumi, vihannekset ja salaatti pieneksi, ja tarjoile pihvien tai vaikka grillimakkaran kanssa. Salaattiin voi myös lisätä vaikka kanaa tai lohta jos haluaa siitä ruokaisamman.

IMG_8980xIMG_8990xKesäkurpitsa-tomaatti-mozzarellavuoka

  • 4 tomaattia
  • 1 kesäkurpitsa
  • 1 mozzarellapötkö/ 1 vuohenjuustopötkö
  • 1/2 purkkia pestoa
  • mustapippuria

Viipaloi tomaatit, kesäkurpitsa ja mozzarella tai vuohenjuusto. Sivele pestoa tomaatteihin ja kesäkurpitsoihin, ja lado vuorotellen pyöreään vuokaan tomaattia, kesäkurpitsaa ja mozzarellaa. Ripottele lopuksi mustapippuria päälle, ja paista uunissa n. puoli tuntia 225 asteessa.

Paistettua pinaattua ja valkosipulia

  • n. 400-500g pinaattia
  • kolme valkosipulinkynttä
  • 1-2rkl voita

Pilko valkosipulit pieneksi silpuksi ja paista yhdessä pinaatin kanssa voissa pannulla n. 3-5 minuuttia.Tarjoile esim. broilerin ohuiden fileeleikkeiden kanssa.

En voinut laittaa pinaatista parempaa kuvaa, sillä itse fiksuna ostin 70g pinaattia (puolustuksekseni on sanottava että iso rasia näytti siltä että pinaattia saa kunnon satsin, mutta enhän mä dille tajunnut että se kutistuu niin paljon). Itse siis tosiaan sain pinaattia juuri tuon verran, kuin kuvassa pihvin päällä näkyy, ja Otto samanlaisen nykerön. Ensi kerralla ostetaan tosiaan vähän enemmän ehkä. Oli aika valkosipulista kun tosiaan siihen 70 grammaan käytin tuon kolme pilkottua kynttä, mutta onneksi se ei valkosipulilovereita haittaa!

IMG_9650xJokirapu-caesarsalaatti

  • 150g jokirapuja
  • 1 ruukku romainesalaattia
  • 1 cosmopolitansalaatti
  • 1 ruukku tammenlehtisalaattia
  • 100g parmesanlastuja tai raastetta
  • 100g krutonkeja
  • caesar-salaatinkastiketta

Revi salaatit sopiviksi kulhoon. Raasta tai vuole parmesanista lastuja ja lisää salaattien joukkoon. Lisää jokiravut ja krutongit. Sekoita joukkoon Caesar-kastiketta oman maun mukaan.  Kastike on ilmeisen helppo tehdä itsekin, mutta kesällä laiskotellessa myös esimerkiksi Hellmansin valmis kastike on ihan kelpo vaihtoehto.

IMG_5214xHuijausbanoffeen resepti löytyi Valion sivuilta, ja oli ihan taivaallisen herkullinen! Omasta annoksestani jätin banaanin pois kun olen allerginen, ja maistui se hyvältä ilmankin. Annokset oli nopea ja helppo valmistaa ja herkku maistui Otollekin, vaikka hän ei niin makean ystävä yleensä olekaan.

Mun annokset eivät todellakaan ole mitään esteettistä blogiruokaa, mutta maistuvat herkulliselta ja se on pääasia. Ihastelen usein blogikollegojeni upeita ruokakuvia, ja voin vain toivoa että kykenisin itse samaan! Mutta edelleen on jäänyt mysteeriksi, miten ne ruuat saa näyttämään niin kauniilta?! Tykkään käyttää paljon kasviksia ruuanlaitossa, ja kokeilla aina kaikkea uutta. Haluan tutustuttaa tytöt jo pienestä asti kaikkiin erilaisiin makuihin, ja opettaa heidät rakastamaan ruokaa, sillä ruoka on ehdottomasti yksi elämän suurimpia nautintoja.

Nyt me aiotaan nauttia siitä että ollaan tyttöjen kesken tämä viikonloppu, eli toisinsanoen laitan metsäsienikastikkeen tulille, ja herkutellaan tuoreilla kanttarelleilla ja muilla herkuilla tänään äidin ja lasten kanssa. Ihanaa lauantaipäivää kaikille<3


Kuulumisia & Sheinside-arvonnan voittaja

17.07.2014

Moikka! Kulunut viikko on ollut yhtä hulinaa, huomaa että loman lähestyessä loppuaan sitä yrittää puristaa siitä kaiken viimeisenkin irti. Ollaan hoidettu asioita ennen Berliinin reissua, joka viimeinkin koittaa ensi viikolla, ja lisäksi mä oon kokoustanut Kidenaisten kanssa. Tänään oltiin sitten koko perhe valokuvauksissa, joista lisää myöhemmin!

Paljon ollaan saatu aikaiseksikin, mutta en voi kyllä sanoin kuvailla miten paljon odotan meidän kahdenkeskistä kahden yön minihäämatkaa ensi viikolla! Matkaan ei ole enää monta päivää, ja olen jo ihan into piukassa täällä. Käsittelin tätä häämatka-aihetta hääblogissani jo kauan sitten, ja totesin silloin jo että kaksi yötä on mulle ihan ehdoton maksimimäärä, vaikka moni suosittelikin edes yhden yön pidempää matkaa, jotta siitä saisi enemmän irti.

Mä oon kuitenkin todennut sen tässä parilla blogimatkalla käytyäni, että se yksi yö erossa lapsista on mulle jo niin iso juttu (vaikka lapsille ei niinkään), että kahta yötä enempää en mitenkään pysty olemaan erossa.  Zelda on kuitenkin vasta 1v3kk, me ehditään Oton kanssa matkustella kahdestaan vaikka maailman ympäri sitten kun tytöt ovat aikuisia, nyt riittää ihan hyvin tällainen minipyrähdys, ja pidemmät reissut sitten lasten kanssa yhdessä. Onneksi lapset saavat olla kotona, tutun ja turvallisen mummun kanssa, eikä mun tarvitse heidän pärjäämisestään stressata ollenkaan, enemmän stressaan sitä omaa ikävöimistäni.

IMG_0062 IMG_0072Huomenna Otto lähtee mökille poikien kanssa viikonlopuksi, ja meillä on kotona tyttöjen viikonloppu. Äiti tulee huomenillalla Oulusta Mörkön kanssa tänne ja otetaan ihan rauhassa, ulkoillaan jos säät sallivat, ja tehdään hyvää ruokaa. Ehkä voisi pyörähtää kauppatorilla syömässä mansikoita, tai tehdä jotain muuta hauskaa, mitä omassa lapsuudessani tehtiin äidin kanssa kesäisin. Odotan innolla, että päästään viettämään äidin ja tyttöjen kanssa rauhassa yhdessä aikaa, kun viimekerrat on olleet aina niin hulinaa äidin ollessa täällä.

Lopuksi vielä Sheinsiden kesäarvonnan voittaja! Voittajaksi arpoutui Jenny, paljon onnea voitosta! Välitän sun sähköpostiosoitteen eteenpäin Sheinsidelle, niin he ottavat sieltäpäin suhun yhteyttä, ja saat palkintosi.

sheinsidevoittajaViikonlopun aikana on tulossa toinenkin arvonta, joten pysykää kuulolla. Tulossa on myös vihdoinkin toivottua ruokapostausta, kun olen muistanut kuvata ruokia ja kokata vähän eri ruokia, kuin mitä aiemmin olen blogissani jakanut.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille<3


Syksyn ostoslista

16.07.2014

Moikka! Meidän häämatka lähestyy, ja ajattelin tehdä pientä ostoslistaa syksyn varalle, matkalla kun on kuhertelun lisäksi tarkoitus shoppaillakin. Etenkin kun herra aviomieheni hiljattain heräsi siihen, että hän tykkääkin shoppailusta, haha! Viime vuonna tein listausta ennen Tukholman reissua, ja mielestäni sain silloin hyvin mietittyä ostokset valmiiksi, eikä tullut ostettua mitään turhaa. Se ongelma ostoslistoissa ja shoppailussa tietysti on, että aina kun etsii jotain yhtä tai kahta tiettyä vaatetta, ei koskaan löydä juuri niitä, vaan kaikkea muuta siistiä. Siksi ajattelinkin tehdä vähän suuremmat valikoimat listoihin, niin on ehkä suuremmat mahikset että edes jotain hauskaa, mutta tarpeellista, tarttuu mukaan.

Ihan ensimmäiseksi listasin laukkuja. Mulla on jo pitkään ollut haaveissa ostaa joku ajaton, kaunis, musta arkilaukku. Tarpeeksi iso, että se vetää sisäänsä mun peruskamppeet työjuttuihin, eli tabletin tai läppärin ja järkkärin, tai vaihtoehtoisesti peruskamppeet lapsille mukaan, jos mennään vaikka kylään tai puistoon. Mulla ei oikeastaan koskaan ole vielä hajonnut mikään peruslaadukas Zaran, Mangon tai Michael Korsin laukku, mutta olen jo pitkään haaveillut unelmanpehmeästä nahasta sekä tyylikkäästä ja kestävästä mallista.

bagsautumn14Olivia Palermoa monta vuotta ihailtuani, on Rebecca Minkoffin laukut nousseet mun suosikeikseni. Ne ovat verrattain edullisia, mutta silti todella tyylikkäitä ja klassisia. Rebecca Minkoffin laukuissa mua vaan häiritsee se, että kun nyt teen tämän suuren laukkuostokseni, mä haluaisin päästä hiplailemaan laukkuja ostotapahtuman yhteydessä, vertailemaan, ja miettimään rauhassa, minkä valitsen. Rebecca Minkoffin laukkuja ei ainakaan sieltä häämatkakohteestamme Berliinistä saa, joten ehkä ne jäävät sitten pois laskuista.

Marc Jacobsilla sensijaan on oma liike Friedrichstrassella Berliinissä, ja siellä pääsisin hiplailemaan. Ja eivät nuo Marcin laukkumallit mielestäni häviä Rebecca Minkoffille ollenkaan ulkonäössä, etenkin ylärivin keskellä oleva Goodbye BB on ihan mun lemppari. Otin kollaasiin mukaan myös tuon River Islandin ihanan pirteän laukun, vaikka se nyt ei määritelmääni unelmanpehmeästä nahasta ja ajattomasta tyylikkyydestä sovikaan. Se on vaan ihan hurjan hauska!

coatsautumn14Takeissa mä olen ihastunut tuohon waterfall-malliin, jota ei laiteta kiinni mitenkään, vaan se laskeutuu pehmeästi ja kauniisti kuin vesiputous. Nahkainen waterfall-takki olisi kyllä ihan unelma, jos sellaisen sattuisi löytämään! Varmasti myös lämmin, koska nahkatakit pitävät kuitenkin myös tuulta, ja helppo yhdistää erilaisiin neuleisiin syksyn tullen. Haluaisin myös jonkin lyhyen, skarpimman takin joka menisi niin arkeen kuin juhlaan. Hopean värinen bomber on ihan huikea, ei mikään ajaton ja klassinen vaihtoehto, mutta taatusti katseenvangitsija, jos pukeutuu vaikkapa pikkumustaan.

Ruutupaperikuosi on ollut nyt jonkin aikaa jo pinnalla, mutta vasta hiljattain olen alkanut lämmetä sille. Talveksi haluan mahdollisesti ylisuuren villakangastakin, ja tässä on yksi kiva vaihtoehto. Pääasia loppusyksyn ja talven villakangastakissa on se, että se on lämmin, ja vetää alleen mahdollisimman paljon vaatekerroksia.

jeansautumn14Mom jeans & Boyfriend jeans, lämpeättekö kummillekaan? Pitkään pelkkien pillien liputtajana olen yllättynyt siitä, miten kivalta molemmat näyttävät nykyään mun silmään. Kerran olen tänä kesänä kokeillut boyfriend-farkkuja, ja silloin ei riittänyt rohkeus ostamaan, kun ajattelin että jäävät kaappiin pölyttymään. Sitä päätöstä olenkin katunut tässä koko kesän, sillä kyseisiä farkkuja ei löydy enää mistään, eikä mikään muu malli ole istunut yhtä hyvin kuin juuri ne. Tyhmästä päästä saa kärsiä koko vaatekaappi! Lisäksi hakusessa on mustat peruspillit, jotka menevät asuun kuin asuun. Etsin vaihtoehtoa Dr. Denimin plentyille, olen kyllästynyt siihen, että ne kuluvat polvista vaalean harmaaksi alle kaksi viikkoa ostosta, kun leikin lasten kanssa lattialla. Saa suositella superstretch-jeggingsejä!

accessoriesautumn14Laukku, takki ja farkut ovat sellaisia arkipukeutumisen peruspilareita syksyllä, jotka kaipaavat seuraksi vielä muutaman säväyttäjän. Täydellistä takkia asustaa tietysti täydellinen pipo, etenkin huonoina hiuspäivinä, ja River Islandilta löytyi ihania pipojakin. Leijonapipo on niin makea, että menisi vaikka blogipippaloihin, harmaameleerattu pipo taas olisi arjen lämmittäjä. Aika moni taitaa tietääkin, että mustavalkoraita ja kaikki mustavalkoinen ovat mun suuria suosikkeja, ja siksi ihastuin myös tuohon kaulakoruun.

En tiedä mikä tuossa hopeassa nahassa oikeasti vetoaa muhun, en todellakaan sonnustautuisi siihen ylempänä esiteltyyn takkiin ja tuohon hameeseen yhtäaikaa, mutta jokin niissä vain saa mut ihastumaan. Yksinkertainen musta toppi, mustat peittävät sukkikset ja jotkut kivat nilkkurit olisivat  niin kivat tuon hameen kanssa. Rento harmaa college, ja pari kivaa kuvioitua kauluspaitaa pelastaisivat monta pukeutumiskriisiä, ja harmaa college multa vielä puuttuu, vaikka muissa väreissä niitä löytyykin.

shoesautumn14

Kollaasien kuvat: hunter-boot.com, riverisland.com, topshop.comshopbop.com, ja marcjacobs.com 

Hunterit, Hunterit, Hunterit. Kaksi vuotta mä oon niitä pyöritellyt, kerran Tukholmassa sovittanut ja jättänyt ostamatta, ja taas syksyn tullen ne palaavat mun mieleeni kummittelemaan. Kuvissa näkyvä malli on juuri se, mitä sovitin, mutta kollaasien tekemisen jälkeen tutustuin malleihin enemmän, ja ajattelin kokeilla vielä takaosasta säädettävää mallia, jos se istuisi paremmin. Viimeksi jätin Hunterit ostamatta siksi, että siihen varteen olisi mahtunut vaikka mun molemmat jalat ja ne vaan näyttivät liian tyhmältä, mutta jos sitä saisi säädettyä vähän enemmän, ne mukailisivat paremmin mun oman jalan muotoa.

Uudet nilkkurit tukevalla korolla, ovat myös ostoslistalla, koska en uskalla toivoa että viimetalven vähälumisuus toistuisi tänäkin vuonna, ja saisin kipitellä liukkailla piikkikoroilla koko vuoden. Lisäksi etsin vielä niitä täydellisiä, teräväkärkisiä korkkareita. Nilkkaremmi on ihana yksityiskohta, mutta toisaalta ihan perus avokkaatkin olisivat hyvät ja monikäyttöisemmät.

Syksyn ostoslistalla siis: Laadukas musta arkilaukku, skarpimpi lyhyt takki ja mukavan väljä ja lämmin pidempi takki, mom- tai boyfriend farkut, mustat superstretch jeggingssit, kivoja asusteita, hame, college, kauluspaitoja, sekä nilkkurit, kumpparit ja korkkarit. Ei nyt mikään ihan mahdoton lista, etenkin kun niitä kaikkein lämpimimpien yksilöiden ostamista voi lykätä vielä vähän syksymmälle.

Mitä teidän syksyn vaatehaaveistanne löytyy? Mitkä olivat lempparit mun kollaasien kengistä ja muista?