Nuku hyvin rakas

31.08.2014

Meidän Mörkö piti eilen illalla nukuttaa eläinlääkärissä ikiuneen, kun sydänvika oli mennyt niin pahaksi että keuhkot olivat ihan täynnä vettä, ja Mörkö olisi voinut kuolla hukkumalla hetkenä minä hyvänsä. Vaikka sydänvika on ollut tiedossa jo kauan ja sitä on hoidettu, ja tiedetty että eletään viimeisiä hetkiä rakkaan koiran kanssa, ei mikään silti voinut valmistaa tähän miten pahalta se tuntuu. Pahimmalta tuntuu se, että ei saatu nähdä Mörköä enää viimeistä kertaa, eikä mitenkään voitu tietää että juuri viime kerta oli viimeinen kerta. Mörkö oli kuitenkin jo selvinnyt rankasta ja kuumasta kesästä, ja syksyn ja talven piti olla helpompaa aikaa sairauden kannalta.

mörkörakas1Mörkö tuli meille kesällä 2007, ja heti alusta asti hän toi valoa meidän elämään. Kun äiti taisteli rankkojen sairauksien kanssa, Mörkö oli se joka sai meidät molemmat nousemaan sängystä ylös aamuisin, ja joka auttoi äitiä toipumaan. Mörkö oli aluksi mun koira, mutta kun tuli mun aika muuttaa pois kotoa, en mitenkään voinut viedä Mörköä mennessäni. Mörköstä oli tullut äidille se voima joka piristi masennuksen keskellä, ja antoi syyn nousta sängystä ja lähteä ulos jokaisena päivänä.

mörkörakas2Vaikka Mörkö oli asunut jo monta vuotta mun äidin kanssa, hän oli silti aina myös mun, ja meidän kaikkien koira. Meidän lapset tottuivat vauvasta asti pieneen karvaiseen tyyppiin joka meillä hengasi vähät väliä. Molemmat ovat oppineet Mörkön kanssa, miten eläimiä rapsutetaan ja kohdellaan kauniisti, ja se oli molemmille tärkeä ja rakas. Zeldakin ehti oppia taluttamaan Mörköä tänä kesänä, ja teki sen sellaisella yksivuotiaan ylpeydellä, että itku ilosta tuli jo silloin.

mörkörakas3Yksi pahimmista hetkistä oli kertoa Tiaralle Mörkön poismenosta. Ensimmäisenä Tiaralle tuli mieleen hetki tältä viikolta, kun emme ehtineet jäädä silittämään ohi kävellyttä koiraa, ja lupasin että parin viikon päästä Mörkö ja mummu tulevat, ja sitten saa silittää niin paljon kuin haluaa. ”En saanutkaan silittää Mörköä”. Tiarakin tiesi, että Mörkö oli sairas, ja kerrottiin että Mörkö nukkui pois ja meni koirien taivaaseen. Se tuntui helpoimmalta tavalta kertoa alle kolmivuotiaalle. Tiara tuntui ymmärtävän asian, vaikka ei olekaan jäänyt sitä murehtimaan samalla tavalla kuin me aikuiset. Hän sanoi että ”Minua surettaa, kun en näe enää Mörköä”.

mörkörakas4Meillä on kaikilla nyt suuri suru, ja viime yönä ei tullut nukuttua montaa tuntia. Tuntuu pahalta etten saanut olla äidin ja Mörkön mukana eilen, ja etten ole nyt äidin tukena Oulussa. Vaikka kuinka tietää, että koiralle oli parempi näin, niin ei se vähennä surun määrää ollenkaan. Mun piti kirjoittaa tänään eilisistä Helsingin Venetsialaisista ja siitä kuinka ihana ja hauska ilta meillä oli, mutta äidin puhelut muuttivat kaiken,  tunnissa vielä ensimmäisen puhelun aikaan itse kävellyt koira oli lähtenyt pois. Mä tarvitsen nyt hetken aikaa, ennenkuin voin taas jatkaa normaalisti. Juuri nyt mun positiivinen asenne on hukassa, ja kyyneleet valuvat poskille aina kun muistan mitä on tapahtunut.

IMG_7561Nuku hyvin rakas Mörkö, me rakastetaan sua aina <3 R.I.P


#kutsumua

30.08.2014

IMG_3365Tähän mennessä kaikki ovat varmaan törmänneet jo Lukioilaisten liiton #kutsumua -kampanjaan? Rytinällä levinnyt kiusaamisen, ja kiusaamisen hiljaisen hyväksynnän vastainen kampanja on kerännyt jo pelkästään Instagramissa tähän mennessä yli 7000 #kutsumua -hashtagillä merkittyä kuvaa.

Tämä on hieno aloite lukiolaisilta, josta niin monet saisivat ottaa onkeensa. Sosiaalisen median myötä keinot kiusaamiseen lisääntyvät kokoajan, yhä useampi joutuu kiusaamisen kohteeksi joko netissä, tai jokapäiväisessä arjessa. Kiusaaminen ei ole enää pelkästään kouluikäisten murhe, vaan se leviää yhä useampiin ryhmiin. Valitettavan usein äiti on toiselle äidille susi, ja yksi pahimpia kiusaajaryhmittymiä netissä ovatkin juuri äidit. Se on surullista, sillä nämä äidit kasvattavat uutta sukupolvea, sukupolvea joka olisi mahdollista kasvattaa myös ymmärtämään, että kiusaaminen ei ole hyväksyttävää. Millaisessa maailmassa kiusaavat äidit tahtovat seuraavan sukupolven elävän? Sellaisessako, missä on  oikein kutsua toista huoraksi tai lyödä kotimatkalla?

Mä toivon, että jokainen, joka on joskus haukkunut toista netissä tai muuten, oli äiti tai ei, heräisi tämän kampanjan myötä miettimään.  Lukiolaisten liiton puheenjohtajaa Otto Ahoniemeä lainaten: “Huonoa käytöstä on vaikea lopettaa käskemällä, mutta ryhtymällä passiivisista aktiivisiksi voimme muuttaa tätä kulttuuria, jossa kiusaaminen on ihan ok.” Kiusaaminen ei ole ok, ikinä. Toisen haukkuminen ”koska tää on vaan mun mielipide, ja tää on vapaa maa”, ei ole ok. Toisen satuttaminen, fyysisesti tai henkisesti, tavalla tai toisella, ei ole ok. Kaikkein vähiten ok on katsoa vierestä tekemättä mitään, kun toista satutetaan.

Reilun kolmen vuoden bloggaamisen aikana, olen törmännyt haukkuihin jos jonkinlaisiin. Kuvassa esiintyvät kaksi yliviivattua sanaa, ovat törkeitä. Joskus ne satuttivat mua, mutta eivät enää. Ne ovat sanoja, joita olen kuullut jo kauan ennen blogia, ja ne ovat sanoja, joita kenenkään ei tarvitse kuulla. Mulle on toivottu netissä kohtukuolemaa ja vammautunutta lasta, mua on syytetty milloin mistäkin pienemmästä ja isommasta asiasta. Kaikki täyttä valhetta. Tärkeintä on se, että ei lannistu toisten sanoista.

Mun kirjoittamassa lapussa on kirjoitusvirhe. Sen huomaaminen sai mut nolostumaan. Miksi? Koska pelkäsin että joku tulee haukkumaan mua tyhmäksi, kirjoitustaidottomaksi, tai muuten vain ilkkumaan. Kirjoitusvirhe on ehkä inhimillisimpiä virheitä maailmassa, niitä sattuu kaikille joskus. Tässä maailmassa missä me elämme, kirjoitusvirhekin riittää syyksi kiusaamiselle. Mä haluan päästä eroon tästä tunteesta, että pelkään virheiden tekemistä, epäonnistumista tai itseni toteuttamista siksi, että joudun pelkäämään muiden sanoja. Niitä ei tarvitse pelätä, ne sanat eivät määrittele mua.

Uskallan väittää, että kuten kampanjakin osoittaa, meitä kaikkia on haukuttu joskus. Haukut eivät määrittele meitä ihmisinä, vaan me määrittelemme itse oman persoonamme. Ikinä ei saa alistua kiusaajien tahtoon, ja uskoa siihen mitä he sanovat, vaan pitää uskoa itse itseensä. Ei anneta kiusaajien voittaa.

Näin olet mukana #kutsumua-kampanjassa: Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Halutessasi voit kertoa kuvatekstissä pidemmänkin tarinan! Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla.