Ihanimmat pilvet lastenhuoneeseen

13.10.2014

Kuten lupailin viime viikolla, Lekmer tarjoaa teille arvonnan! Saimme Lekmeriltä Färg&Formin mustan Moln-pussilakanasetin, joka kiteyttää oikeastaan yhteen pieneen pakettiin koko mun sisustusmaun. Mustaa, valkoista, yksinkertaista ja silti hauskaa. Färg&Formin pilvikuosi on ihan klassikko jo, ja mikäpä ei sopisi lastenhuoneeseen paremmin kuin hauskat pilvet, joita on kiva tuijotella ulkonakin, minkä muodon ne ottavat ja kuinka nopeasti liikkuvat.

Meillä on lastenhuoneessa paljon mustaa ja valkoista, mutta silti en luonnehtisi sisustusta synkäksi. Näitä yksinkertaisia värejä piristämässä on milloin mikäkin väri, tällä hetkellä tyttöjen mieltymysten mukaan pinkkiä, ja äidin mieltymyksen mukaan ripaus keltaista. En malta odottaa, että limenvihreä pinnasänky vaihtuu valkoiseen, ja saadaan vihdoinkin lastenhuone valmiiksi. Nämä ihanat pussilakanat auttavat kuitenkin jo hurjasti, muuttavat koko huoneen ilmeen niin kauniiksi, ettei tosiaankaan tee mieli piedata edes sänkyä!

IMG_7666x IMG_7679x IMG_7702xMeillä on lastenhuoneessa monta kuosia, on pilveä, raitaa ja kiemuraa. Mun mielestä kuoseja voi yhdistellä keskenään, kunhan ne eivät riitele keskenään. Verhon mä ehkä haluaisin päivittää, tuo verho on nimittäin mun omasta lastenhuoneesta peräisin. Lapset kuitenkin tuntuvat tykkäävän siitä kovasti, ja heidän huoneensahan se on. Ja toisaalta on hauskaa ja nostalgista, että omien tyttöjen huoneessa on palanen mun lastenhuoneesta!

Färg&Formin Moln-pussilakanat ovat 100% puuvillaa, ja itse Moln-kuosi on suunniteltu jo vuonna 1967, eli klassikko tosiaan. Moln on yksi ruotsalaisten kuuluisimpia graafisia kuoseja, ja sen on suunnitellut Gunilla Axén. Ymmärrän kyllä erittäin hyvin pilvien suosion, mulle ainakin iski oikea Moln-himo näiden pussilakanoiden jälkeen. Ehkä seuraavaksi säilytyskoreja samalla kuosilla?

IMG_7713x IMG_7736x

Yhteistyössä Lekmer.

Arvonnassa palkintona siis yksi ihana Färg&Formin mustavalkoinen lasten Moln-pussilakanasetti! Arvontaan voit osallistua keksimällä itsellesi nimimerkin, kommentoimalla tähän postaukseen, ja jättämällä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 19.10.2014 klo 00.00 asti. Onnea arvontaan kaikille!

Ihanaa maanantaita kaikille <3


379 Responses to “Ihanimmat pilvet lastenhuoneeseen”

  1. Kukka89 sanoo:

    Nämä ovat kivat ja simppelit lastenlakanat 🙂

  2. Katrii sanoo:

    Oi että miten ihanalta tuo näyttää teidän lastenhuoneessa! 🙂
    Pilvet on niin ihana kuosi <3 mukana!

  3. Mintsu sanoo:

    Aivan ihana setti! Mukana arvonnassa.

  4. Outi K. sanoo:

    Aivan ihanat lakanat! Mun 4 v tyttö ihaistuisi varmasti =)

  5. Laura sanoo:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  6. Jutta sanoo:

    Ooh, aivan ihanat, kyllä iskee mun mielihyvähermoon ja lujaa! 🙂

  7. Laura- sanoo:

    Mukana ollaan! 🙂

  8. Elina sanoo:

    Kivan näköinen lastenhuone teillä. Mukana arvonnassa, nämä pussilakanat sopisi kivasti meidän neidin sänkyyn.

  9. Laura T. sanoo:

    Tää ois aivan loistava lahja joulupakettiin! Ei ole nimittäin mitään ideaa mitä kummitytölle hankkisin 🙂

  10. Jonna sanoo:

    Mukana !! aivan ihana tuo mustavalkoinen,sopisi meidänkin sisustukseen hyvin:)

  11. Mainadiiii sanoo:

    Noi on niin ihania !

  12. bilvi sanoo:

    Näillä lakanoilla saisi lasten huoneen täydelliseksi! Toivottavasti onni suosii 🙂

  13. Elina sanoo:

    Mukana arvonnassa! Pilvikuosi on ihana! Niin ihanan yksinkertainen mutta silti siinä on sitä jotain <3

  14. Aiansi sanoo:

    Aivan järettömän ihanat pussilakanat! 🙂 Mukana myös arvonnassa.

  15. jellu sanoo:

    Ihana tuo pöllötyyny! 😀 arvonnassa mukana! 🙂

  16. Debus sanoo:

    Ihanat!
    Mukana ehdottomasti, ihanan tyylikkäät, mutta hauskat!

  17. Inka sanoo:

    Mukana arvonnassa! 🙂 Lakanat sopisi ihanasti meidän musta-valko-keltaiseen lastenhuoneeseen!

  18. haeltoss sanoo:

    Ihania tosiaan nämä pilvituotteet!

  19. Umpsit sanoo:

    Aivan ihana pussilakana! Mukaan arvontaan.

  20. Nonnuska sanoo:

    Mukaan mukaan! 🙂 tykkään ihan kauheasti! 🙂

  21. Sasu sanoo:

    Täälläkin ollaan tykästytty tuohon kuosiin 🙂

  22. nahanna sanoo:

    Aivan ihania kyllä nuo teijän tytöt! 🙂 ja sievä on pussilakanasettikin, käy kummalle sukupuolelle vaan 🙂 mukana arvonnassa siis!

  23. indiska sanoo:

    Aivan ihanat lakanat. Mukana siis 🙂

  24. tintti sanoo:

    Meidän tyttö tarvitsisikin uusia pussilakanoita ja tuo pilvikuosi on kyllä todella ihana eli ehdottomasti mukana! 🙂

  25. Netta sanoo:

    Ihanat! Mukana!!

  26. hennn sanoo:

    mukana! 🙂 toi musta-valkoisuus oiski aika radikaali muutos meidän valko-vaaleanpuna-vaaleanvihreä lasten huoneeseen ;D

  27. mammuttiliini sanoo:

    Itsekkin hetki sitten löysin tämän ihanan pilvikuosin tosin Hoitoalustan muodossa 🙂

  28. hheidi sanoo:

    Voi miten ihanat! Mukana ollaan 🙂

  29. Annina sanoo:

    Ihanat! Katsoin Lekmerin sivuilta joskus pinniksensuojaa juurikin tuolla kuosilla, mutta ei ollut varaa ostaa semmoista. Meillä siirrytään piakkoin lastensänkyyn, niin olisi ihanat nuo lakanat siihen :*

  30. Laura sanoo:

    Mukana arvonnassa. Meiltä löytyy jo pojan huoneesta pilvikuosinen lamppu ja yksi iso tyyny. Lakanat sopis vielä niin hyvin.

  31. E.K sanoo:

    mukana arvonnassa! 🙂

  32. V sanoo:

    Oi, ihana arvonta!
    Kun odotin esikoista 2012, haaveilin saman kuosin reunapehmusteista, mut hinta oli liian tyyris.. Noi lakanat on I-H-A-N-A-T ja sopis tosi hyvin meiän lasten mustavalkominttu huoneeseen. <3
    P.s mun mielestä noi verhot on ihanat ja sopii teidän lastenhuoneeseen loistavasti!

  33. pilvifani sanoo:

    Tosi söpöt lakanat!

  34. Noora sanoo:

    Mukana ehdottomasti! Ihan törkeen hienot! 🙂

  35. jaanh sanoo:

    Todella kaunis ja simppeli. 🙂

  36. IinA sanoo:

    Makeet lakanat, olisivat varmasti niin tytön kuin pojankin mieleen!

  37. Milla sanoo:

    Näyttääpä nätiltä tyttöjen huone. :))

    Nuo olis söpöt meillekin, mukaan siis arvontaan!

  38. mamba sanoo:

    Oi että ihanat pussilakanat ❤

  39. OK sanoo:

    Ihastuttavat lakanat! Juuri minun makuuni 🙂 Ehdottomasti mukana arvonnassa!

  40. Lottie sanoo:

    Yksinkertaiset, mutta todella nätit lakanat 🙂

  41. janita sanoo:

    Nää sopis niin täydellisesti meidän lastenhuoneen! Eli mukana ollaan! 🙂

  42. brawne sanoo:

    Yksinkertaisen tyylikäs ja söpö kuosi! Aarrekidin pöllökin on päässyt pilvien päälle <3

  43. minnae sanoo:

    oikein mainiot ja söpöt! Mukana arvonnassa.

  44. aletta sanoo:

    ihanaa, haluan mukaan arvontaan!

  45. Roosa sanoo:

    Mukana arvonnassa! Ihanat on lakanat 🙂

  46. Katii sanoo:

    Ehdottomasti mukana, näissä kelpais nukkua itekin !!! :))

  47. sannna sanoo:

    Aivan taivaallisen ihanat !

  48. Erika sanoo:

    Ihanat lakanat! 🙂 mukana!

  49. tinkerbell sanoo:

    ihania!

    mukana

  50. Elisa sanoo:

    Aivan ihanat! Minäkin haluan meidän lastenhuoneesta:)

  51. Riina sanoo:

    Meidän juniori tarttis juurikin lakanoita! Toivottavasti arpaonni suosisi. 🙂

  52. Eppu sanoo:

    Ihana arvonta, mukaan! 🙂

  53. Iinaelina sanoo:

    Ihanat!! Mukana 🙂

  54. Susanna sanoo:

    Ihana pussilakanasetti! Mukana! 🙂

  55. Laura A sanoo:

    Ihanat lakanat, toivottavasti arpaonni suosii! 🙂

  56. emma sanoo:

    Osallistun! Ihanan näkösiä lakanoita 🙂

  57. Nn sanoo:

    Voi että mä rakastan tätä kuosia!! <3

  58. Elppu sanoo:

    IHANA KUOSI!<3 Mukana siis todellakin!:)

  59. Anniina sanoo:

    Mukana!:) Ihana kuosi, sopisi hyvin myös meidän lastenhuoneeseen.

  60. Johanna /nxmo sanoo:

    Mukana arvonnassa! Olisi ihanat kummitytön joululahjapakettiin. 🙂

  61. Salla sanoo:

    Ai ihania! ”Pilvetön syksyinen taivas. Lehdet maassa..” Muutettiin joulukuussa -13 ja vauvan huone on vieläkin kesken. 😀

  62. laura sanoo:

    Toi kuosi kyllä toimii aina! 🙂

  63. Sara sanoo:

    Todella nätit, itsekin kun tykkään melko simppelistä 🙂

  64. Jonha sanoo:

    aivan ihanat <3 Olisivat oikein oivat mun pikkuiselle kummipojalle 🙂

  65. Salisha sanoo:

    Oi, pilvet on kyllä tähtien lisäksi mun suosikkikuosi tällä hetkellä! Etenkin harmaavalkoisena 🙂

  66. Minka sanoo:

    Onpa ihanat pussilakanat ja sopii tosi hyvin yhteen vaaleanpunaisen kanssa. Oon ajatellut, että haluaisin antaa mun Prahassa asuvalle kummitytölle jotkut kivat pussilakanat lahjaksi. Nää olisivat kyllä todella hyvä vaihtoehto, joten ihan pakko osallistua arvotaan 🙂

  67. saara sanoo:

    Ihanat lakanat!

  68. Reetta sanoo:

    Nää on kyllä ihanat, joten mukana!

  69. Tiina sanoo:

    Ihanalta näyttää! Tuo pinkki piristää kivasti 🙂 Mukana arvonnassa!

  70. HansuJanni sanoo:

    Mukana! 🙂

  71. AnnaMaria sanoo:

    Tosi kivannäiköiset pilvilakanat 🙂 Mukana!

  72. eimii sanoo:

    Mustavalkorakastaja ilmottautuu! Im totally in! 😀

  73. Hannadaa sanoo:

    Mukana ollaan! Oon ihan rakastunu tähän kuosiin nyt kun on tulevalle vauvalle tullut etsittyä lakanoita ja muita tarvikkeita! 🙂

  74. Ani sanoo:

    Ihanan simppeli kuosi. Mustavalko kuosit toimii aina!

  75. illen sanoo:

    Voi oon kattellu pitkään tätä kuosia. Ois ihanaa saada tällanen setti pojalle sänkyyn. Semmonen sopivan leikkisä, mutta klassinen ja ajaton. Kerrassaan loistava!

  76. Voi nuo färg&formin tuotteet on ihania, varsinkin moln. Ihanat verhot tytöillä.

  77. SaraH sanoo:

    Meidän 3-vee tyttö tarvisi pussilakanoita lisää, ja nää olis kyllä todella suloiset! 🙂
    Saman sarjan hoitoalusta ja pinniksen reunapehmuste meiltä jo löytyykin.

  78. Ella sanoo:

    Ihanat lakanat! Mukana arvonnassa! 🙂

  79. Marble sanoo:

    Oi miten ihanat! Mukana arvonnassa ollaan 🙂

  80. ellaazio sanoo:

    Ihan järjettömän makeet! Tahtoo! :3

  81. Liisa sanoo:

    Ihanat lakanat! Tarpeeseen tulisivat! Mukana arvonnassa

  82. jennnnaa sanoo:

    Mukana 🙂

  83. Roosa sanoo:

    Ihana arvonta!!!! Mukana 🙂

  84. Elina V. sanoo:

    Ihanat lakanat! Mukana arvonnassa.

  85. Emmiloviisa sanoo:

    Aivan ihanat!! 🙂

  86. jenna sanoo:

    Voi ei tuo kuosi on niin ihana! Haaveilin noista jo raskausaikana,mutta en ole raaskinut ostaa.

  87. Kaisu sanoo:

    Pilvet on ihania!

  88. sannat sanoo:

    Voi kun joskus voittais jotain!

  89. sonkku sanoo:

    Olisipa ihana joululahja kummitytölle! 🙂

  90. Jannutna sanoo:

    Ihanat ja nuo on suloiset<3 ehdottomasti mukana!

  91. marran sanoo:

    Mukana! Nää on niin ihanat!

  92. titta sanoo:

    Nää kävis meidän tytön sänkyyn tosi hyvin,löytyy muitakin sisustus juttuja moln-kuosilla.

  93. viivi sanoo:

    Voi miten ihanat tuollaiset olisi meidän pikkumiehelle! <3 ehdottomasti mukana arvonnassa!

  94. Anja sanoo:

    On kyllä hienot lakanat, itse tykkää myös mustavalkoisesta ja simppelistä kuvioinnista. Sopisi hyvin meidän kolmevuotiaalle. Mukana arvonnassa. 🙂

  95. UllaL sanoo:

    Kiva kuosi! Ja ihania värejä piristämässä musta-valko sisustusta! Mukavan näköistä! 🙂

  96. oliviagggg sanoo:

    Mukana 🙂

  97. LauraR. sanoo:

    Voi että, kylläpä näyttää hyvältä. Mä välillä kaipaisin jotain selkeyttä ja sistustuneisuutta meidän lastenhuoneeseen, mutta valitettavasti huone on niin pieni, että sinne mahtuu juurikina vain ne tarpeelliset ja vähän leikkimään. Ehkä sitten vähän isompaan asuntoon joskus saisi avaruutta jne…

  98. Sumpura sanoo:

    Meiän 4v kaksostyttöjen huone on kanssa melko mustavalkonen ja tapeteissa hennot pilvikuvat, nämä olisivat täydelliset sinne 🙂

  99. Tuikku sanoo:

    Mukana arvonnassa! Söpöt on! 🙂

  100. Katinka sanoo:

    Aivan ihana kuosi! Ja siis mukana ollaan! 🙂

  101. Hende sanoo:

    Ihanat! Mukana arvonnassa 🙂

  102. Maria87 sanoo:

    Tämä olisi juuri sopiva joululahja meidän 2-vuotiaalle, tulisi kovaan tarpeeseen ja kuosi on aivan ihana!

  103. Aannnii sanoo:

    Aivan ihanat lakanat. Olisivat kovasti tervetulleita meillekin.

  104. Iitu sanoo:

    Ihanan yksinkertaiset ja ajattomat lakanat. Mukana! 🙂

  105. seela sanoo:

    Aivan ihanat! Haluan! 🙂

  106. lotta sanoo:

    Aivan ihanat! Mukana arvonnassa 🙂

  107. Papu sanoo:

    Kaunis kuosi tosiaan. Kävis meillekin 🙂

  108. Jasmin:) sanoo:

    Mukana ollaan:)!!

  109. Sofia P sanoo:

    Ihana pilvikuosi <3 Mukana arvonnassa!

  110. Jaana sanoo:

    Oi ihanat! Meillä ollaan uusimassa lastenhuoneessa petivaatteita ja en osaa millään päättää että ostaako ne nyt sitten tähti vai pilvi -kuosisena! 🙂

  111. Kiksteri sanoo:

    Osallistun!

  112. Saara* sanoo:

    Voi että, miten IHANA pussilakana!! Ihailinki sitä, ku näin jossain aikasemmassa postauksessa 🙂 Voisin jopa omaan sänkyyn tuollaisen ottaa, jos ei olis lasten kokoa 😀 Mukana arvonnassa!

  113. Kride sanoo:

    Ehdottomasti mukana 🙂 Tuo sopisi täydellisesti meidän saman merkin pinnasuojaan 😉 Pussilakanasettejä ei voi koskaan olla liikaa!

  114. Detli sanoo:

    Oi, onpas kivan näköiset. Sopisi hyvin meidän lastenhuoneeseen! Mukana siis!

  115. Julia sanoo:

    Tuo kuosi on kyllä aivan ihana! Sitä onkin tulossa meidän vauvan huoneeseen. 🙂

  116. Nina sanoo:

    Tuo pilvikuosi on kyllä ihana, etenkin mustavalkoisena! Mukana ehdottomasti 🙂

  117. Tiuku sanoo:

    Mieluusti ottaisin nuo meidänkin lastenhuoneeseen 🙂 mukana!

  118. Ani sanoo:

    Mukana arvonnassa! Jospa tälläkertaa onni suosisi… 😉

  119. Emilia Käkilehto sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  120. inkeri sanoo:

    Ihanat pussilakanat! Mukana arvonnassa!:)

  121. Tinsk sanoo:

    Ihana setti on! Mukana arvonnassa 🙂

  122. Kaitsu sanoo:

    Oi että, ois aivan ihana lahja kummitytölle <3 Mukana arvonnassa! 🙂

  123. Riina sanoo:

    Ihanat lakanat! Sopii hyvin tytölle kuin pojallekkin 🙂 mukana arvonnassa!

  124. -Jenn sanoo:

    Mukana kummityttöäni silmällä pitäen 😉

  125. uteP sanoo:

    Meillä on tytöllä tuo sama sänky ja raidallinen korikin, joten myös lakanat sopisivat meille mainiosti! Eli sormet ja varpaat pystyssä mukana arvonnassa! 🙂

  126. Veekku sanoo:

    Mukana, nämä ihanuudet on ovat haaveissa jo pitkään ja lakanoille olisikin tarvetta meillä!

  127. Johanna sanoo:

    Mukana ehottomasti! 🙂

  128. Jutta sanoo:

    Ihanat, mukana 🙂

  129. Henskuu sanoo:

    Mukana ollaan 🙂 kummipoika varmasti tykkäis kans noista hirmusesti!

  130. sanna sanoo:

    Määki tahon! Mukana 🙂

  131. Vivian sanoo:

    Onpa ihanat!<3 Mukana oon miekin.:)

  132. up sanoo:

    Ihanan yksinkertaiset ja hauskat! Kelpais meidänki tytöille 🙂

  133. Hanna sanoo:

    Niin ihanat että pakko olla mukana!! 🙂

  134. Heidi sanoo:

    Aivan ihana olisi. Mukana siis 🙂

  135. hulamaja sanoo:

    oijoijoi…. mukana ihan ehdottomasti!! 🙂 hyvälle näyttää teidän lastenhuoneen sisustus 🙂 !

  136. NanaMiro sanoo:

    Ihanat lakanat,kelpais meidänkin touhutaaperon uneksia pilvien keskellä eli mukana! ^^ Ja ihana lastenhuone tytöillä :))

  137. Kiukkis sanoo:

    Aivan ihanat! sopisi meidän uuteen kotiin johon muutetaan pian ja samalla siis tyttären uuteen huoneeseen johon tulossa uusi sisustuskin 🙂

  138. Primrose sanoo:

    Osallistun arvontaan! Meiltä löytyy tuollainen Moln-vaunuverho, ja tykkään kyllä kovasti. 🙂

  139. Lisbet sanoo:

    Arvonnassa mukana! Ihana lakanasetti, pilvikuosi kaunis, ajaton ja tytölle sekä pojalle sopiva.

  140. kata sanoo:

    Mukana arvonnassa! Oonko kenties ainoo jonka silmiin pistää toi sana piedata? onko vahingossa kirjoitettu noin vai tarkotuksella ? 😀

  141. Mmarika sanoo:

    Aivan ihanat – niin ajattomat! Mukana siis arvonnassa. 🙂

    PS. Mitä on tapahtunu ku ennen blogiasi oli hyvä lukea kännykällä, mutta nykysin teksti on niin isoa, ettei onnistu kunnolla :/

  142. Eppu sanoo:

    Mukana! Kivannäköiset lakanat, kelpaisi kelle vaan meidän kolmesta lapsesta 🙂

  143. ss sanoo:

    Ompas kivan näköset, hauskat mutta samalla tosi ajattomat ja moneen sisustukseen sopivat! 🙂 Mukana arvonnassa

  144. oon haaveillu noista pitkään! Ehdottomasti mukana!

  145. Ippu sanoo:

    Mukana oon 🙂

  146. Sanna sanoo:

    Kivat ja tyylikkäät lakanat, mukana arvonnassa! 🙂

  147. maiqqu sanoo:

    Ihana. Tilasin eilen saman sarjan vaunuverhon harmaana. Pilvet on niin mun juttu…

  148. monni sanoo:

    Ihanat! Mukana! 🙂

  149. OutiK sanoo:

    Voi kuinka kauniit!

  150. mustavalkomamma sanoo:

    minä niiiiiin paljo tykkään näistä pilvijutuista! aina uudestaan osallistun kaikkiin arvontoihin,vaikka koskaan en mitään voita 😀

  151. Erika sanoo:

    Mukana! 🙂 Toivottavasti voitan arvonnassa!

  152. saijap sanoo:

    Mä oon kanssa tykästyny tuohon kuosiin joten mukana arvonnassa:)

  153. Heintsu sanoo:

    Tiaran ja Zeldan huone on kyllä tosi hieno! 🙂 Ja toki mukana arvonnassa, söpöt lakanat!

  154. Elena sanoo:

    Noi on kyllä niin ihanat! Ja mustavalkonen on munkin suosikki sisustuksessa. 🙂

  155. Hippu sanoo:

    Minusta taas nuo verhot ovat hienot! Selkeä mustavalkoinen kuosi on ihan jees, ei aina tarvi olla pinkkiä/sinistä. Osallisutn arvontaankin.

  156. Laia sanoo:

    Ihanat! Mukana ollaan!

  157. maimoi sanoo:

    Ihanat pilvet! Mukana! 🙂

  158. Laura L. sanoo:

    Mukana kisassa ja pää pilvissä 😉

  159. iida sanoo:

    Jeejee, mukana arvonnassa !

  160. sannna sanoo:

    Aivan ihanat!! Sopis täydellisesti meidän pikkutaaperon huoneeseen :)) Mukana siis!

  161. Lukija sanoo:

    Nää on niin mun rakkaudet, niin ihanat <3

  162. Linda sanoo:

    Mukana ollaan, ihanat! (:

  163. Noora takala sanoo:

    Mä oon aika kateellinen teidän lastenhuoneesta, mun mielestä se on niin kivasti sisustettu ja vaikka on erilaisia kuoseja, noi sopii hyvin yhteen 🙂 olen mukana arvonnassa, nuo lakanat on täydelliset :3

  164. Alisa sanoo:

    Ihanat lakanat! Mukana siis 🙂

  165. Aama sanoo:

    Ihanat! 🙂 mukana ollaan..

  166. Meeri sanoo:

    Ihanat!!! Sopisi aivan täydellisesti kummipojan uuteen huoneeseen!

  167. Vevvvev sanoo:

    Oi, aivan ihanat! 🙂

  168. isse sanoo:

    Ooh noi on kyllä ihanat! Just päivitin meiän ja lapsen lakanavarastoa finlaysonin norsut pussilakanaseteillä (mustavalkoiset nekin) ja kyllä nuo pilvetkin vielä kelpais! 😉

  169. äiti13 sanoo:

    Ihanat!!! Nnii tulis kyllä tarpeeseen ja vielä nuin ihanat! !!:)

  170. Jenu sanoo:

    Ihanat! Mukana arvonnassa. 🙂

  171. Katarooma sanoo:

    Herkullinen pussilakana… Mukana arpomassa tätä.

  172. Anette sanoo:

    Nyt on mahtava palkinto!! 🙂

  173. Sonja sanoo:

    Mukana arvonnassa

  174. R sanoo:

    Oispa kiva voittaa nämä meidän tytölle! Ovat kyllä myös just mun tyyliäni.

  175. Julia sanoo:

    Tosi nätit! Ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂

  176. Maiju sanoo:

    Osallistun! Antaisin noi mun siskon kesällä syntyvälle vauvalle! 🙂

  177. jonna sanoo:

    Ihanat! Mä oon kuolannu näitä jo varmaan vuoden! Ei oo vaan itte raskinu ostaa. 😀

  178. Piitu sanoo:

    Mukana ollaan 🙂 Minusta on kivaa että lapsillekin on tarjolla mustavalkoista ja muitakin neutraaleja värejä, eikä sisustuksessa aina tavallaan jatketa kirkasta sekamelskaa, joka lastenhuoneeseen tulee väkisinkin lelujen takia.

  179. mimmi* sanoo:

    Kaiken muumihössötyksen keskelle olisi kiva saada jotain noin suloista ja simppeliä..Mukana arvonnassa 🙂

  180. Ella hannus sanoo:

    Niin ihania!! Mukana ollaan

  181. Nepa sanoo:

    Ihanat! Mukana 🙂

  182. Taniira sanoo:

    Ihanat on, ja mieluusti ne kotiuttaisin 🙂

  183. Taru sanoo:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  184. pikku-iia sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  185. Marika sanoo:

    Mukana ollaan, jos kerrankin voittaisi 🙂

  186. Elli sanoo:

    Aivan ihana kuosi 🙂 Mukana siis

  187. Elsi sanoo:

    Mukana arvonnassa!?olisipas ihanat joululahjat antaa 🙂

  188. viiviK sanoo:

    MUkana! Todella nätti pussilakana setti <3

  189. hukka sanoo:

    Tosi söpöt! Mukana ollaan. 🙂

  190. Eps sanoo:

    Ihana lastenhuone :3 Mukana arvonnassa 8)

  191. Inga sanoo:

    Suloset lakanat, oon mukana! 🙂

  192. Mira sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  193. Kk sanoo:

    Mukana arvonnassa! Tää tulis meidän kaks vuotta täyttävälle tytölle synttärilahjaks 🙂

  194. Saarakoo sanoo:

    IHANAT!! Ehdottomasti mukana arvonnassa <3

  195. jensku sanoo:

    Mukana, noi on ihanan tyylikkäät ja simppelit mutta silti leikkisät 🙂

  196. Miap sanoo:

    Kääääks! Ehdottomasti mukana! 🙂

  197. jonna sanoo:

    Ihanat lakanat <3 mukana arvonnassa!

  198. sofia sanoo:

    Iihanat! Ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂

  199. Tawunen sanoo:

    Lakanat juuri minun makuuni, joten peukut pystyyn :)!

  200. Iida sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  201. Hennale sanoo:

    Aivan ihanat pilvet, meille sopisi myös!

  202. Sussuna sanoo:

    Minulla on hirmuinen sisustusinto ja haaveilu ollut päällä jo monen monta viikkoa. Meillä poitsun huone on edelleen yksi niistä joissa olisi paaaaljon tekemistä, (hän on päivän Zeldaa vanhempi) ja nuo piristäisivät huonetta ihanasti! Kivaa vaihtelua äitiyspakkauksen sammakkopeitolle! Ja juuri tänään mietin pilvitapettiakin.. heh, kohtaloa? 🙂

  203. Nicole sanoo:

    Nää on yhdet myös mun lempparit! Rakastan tota mustaa ja valkosta ja yksinkertaisia kuoseja <3 Ja olisin varma, että myös kummipoitsu tykkäis näistä..;)

  204. Heidi^ sanoo:

    Ihania!! Mukana arvonnassa:)

  205. Nimetön sanoo:

    Mukana! Vaihdoin juuri pojan pinnasängystä normaaliin sänkyyn ja isoja petivaatteita ei vielä paljoa ole, eli tarpeeseen tulisi.

  206. minna sanoo:

    Meillä löytyykin tuota samaa kuosia tapettina tosin harmaana, joten pussilakanatkin kelpaisi 🙂

  207. Iida sanoo:

    Tuo pilvikuosi on aivan ihana!

  208. Tiina K sanoo:

    Nämä on kyllä kivat, ja sopii niin tytölle kuin pojallekin 🙂

  209. Missunen sanoo:

    Ehottomasti mukana! <3

  210. Elisabet sanoo:

    Mukana arvonnassa. Söpö setti!

  211. kutri sanoo:

    Vautsi kuin hienot! Mukana taas toiveikkaana 😉

  212. Mymmyryy sanoo:

    Tässäpä olisi oiva lisä pukinkonttiin 🙂 Mukana siis..

  213. MiiaP sanoo:

    Ihanat lakanat kuin myös tuo pöllötyyny 🙂 <3 Ehdottomasti mukana arvonnassa siis!

  214. KaroH sanoo:

    Mukana arvonnassa! Ihanat on lakanat 🙂

  215. Kukka sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  216. Hensku sanoo:

    Mukana arvonnassa. Aivan ihanaa kangasta.

  217. riihitonttu sanoo:

    Ihana! Mukana siis!

  218. Heidi sanoo:

    Aivan ihana! Arvonnassa siis mukana 🙂

  219. jennies sanoo:

    Aivan ihanat lakanat, joten ehdottomasti arvonnassa mukana 🙂 meidän 1,5 poju siirrettiin juuri isojen poikien sänkyyn, isommille lakanoille olisi käyttöä…

  220. tanita sanoo:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  221. Tuula Johanna sanoo:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  222. nette sanoo:

    Lakanat on nätit ja tyttöjen huone ihanan pirteä. Mustavalkoisuus tuo raikkautta 🙂 mukana arvonnassa!

  223. Eevee sanoo:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  224. Ella sanoo:

    Aivan ihanat lakanat! Ehdottomasti mukana arvonnassa:-)

  225. Ella sanoo:

    Aivan ihanat! Ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂

  226. Viliina sanoo:

    Meillä siirryttiin just pinniksestä isojen sänkyyn, nää sopis täydellisesti meijän pikku prinssin sänkyyn, mukana ollaan! 🙂

  227. Petra sanoo:

    Ihanat! Kauheasti tekisi mieli omaankin sänkyyn tuommoiset saada! Mukana arvonnassa!(:

  228. Suvituulia sanoo:

    TÄYSILLÄ MUKANA!

  229. riikka sanoo:

    Ihanat tytöt siellä riekkumassa! Ihan on tytöjen näköinen huone. 🙂

  230. Jonna sanoo:

    Mukana arvonnassa! Nuo ois kyllä niin ihanat 🙂

  231. Henna sanoo:

    Pilvet on mun lempparikuosi vaatteissa ja kaikkialla! Arvonnassa mukana. 🙂

  232. Tinski sanoo:

    Valtavan hienot lakanat, sopisi kivasti meidän 2-vuotiaan vesselin huoneeseen!

  233. jeanette sanoo:

    Todellakin mukana, aivan ihana palkinto! 🙂

  234. krista sanoo:

    Teillä on Tiaralla sama sänky, jota olen tytölleni miettinyt pinnasängyn jälkeen! Kiva nähdä se myös noin jonkun kotona, eikä vain kaupassa.. Ihanat pilvet, mukana arvonnassa ehdottomasti 🙂

  235. squ sanoo:

    hyvältä näyttää, mielelläni kelpuuttaisin meillekkin 🙂

  236. Tiina sanoo:

    Täällä kanssa mustavalkoinen lastenhuone 4v ja 1v tytöillä. Lelutkin tuo niiin paljon väriä ja TOSI harvoin ne on nätisti hyllyssä joten aina on väriä lattialla 😉 Osallistun arvontaan:)

  237. Kkaisa sanoo:

    Mukana arvonnassa :>

  238. kkatzku sanoo:

    Nuo verhothan on ihanat ja näyttäisi sopivan hyvin muuhun sisustukseen. Rakastuin tohon pussilakanasettiin, joten ehdottomasti mukana arvonnassa!

  239. Siiri sanoo:

    Ihana kuosi ja ihanat tytöt! Hyvää alkunutta viikkoa teille kaikille (:

    Niin ja olen siis mukana arvonnassa tottakai

  240. anniree sanoo:

    Ihanat! Ostin vasta Annon pilvilakanat pinnasänkyyn, nekin on kyllä kivat 🙂 Niissä on valkoisella pohjalla erilaisia mustia pilviä! Mutta pilvet iskee siis muhunkin 😀 Eli arvontaan mukaan!

  241. llara sanoo:

    Oii ihanat lakanat, toivottavasti arpaonni osuisi tänne! 🙂

  242. Heli sanoo:

    Nämä on ihanat! Poikani on siirtynyt hiljattain isojen poikien sänkyyn eikä lakanoita ole kuin kaksi paria, olisi ihana saada tämä omaan kotiin! <3 Mukana siis arvonnassa.

  243. Jenna sanoo:

    Aivan ihanat!:) ollaan ajateltu siirtää poika kohta pois pinnasängystä ”isojen” sänkyyn ja nää näyttäis hyvältä siinä, mukana siis arvonnassa!

  244. sj sanoo:

    Mukana arvonnassa! Ehkä meidänkin ison pojan olis aika saada jotain muuta kuin äitiyspakkauksen sammakkokuosia 🙂

  245. Enila sanoo:

    Ehdottomasti mukaan arvontaan! Meillä on ollut tuota moln kuosia jo vauva-aikana vaatteissa ja syöttötuolipehmusteen muodossa ja tykkään kyllä tosi paljon!

  246. kaisla sanoo:

    Nam mitkä lakanat! Mukana arvonnassa Ü

  247. Cami sanoo:

    Ihanat! Oon tykästynyt myös tohon kuosiin, mutta tällä hetkellä meiltä löytyy vain syöttötuolin pehmuste juurikin kyseisellä musta pohja + pilvet yhdistelmällä. Mukana arvonnassa!

  248. Päivi sanoo:

    Mukana. Arpaonnea kaikille!

  249. Ässä sanoo:

    Tahtoo! Noi sopis pojan huoneeseen ku nenä päähän <3

  250. MM777 sanoo:

    Rakastan ruotsalaista designia ja taas löytyi uusi suosikki. Tämä on saatava vaikka sitten itse ostamalla, jos onni ei ole suosiollinen 🙂

  251. mariska sanoo:

    oi ihana arvonta!

  252. Marie sanoo:

    Munkin lapset haluaa nukkua pilvissä!

  253. Yotimix sanoo:

    Ihanuus pöllötyyny ♡

  254. valma sanoo:

    Pikkusiskolta puuttuukin vielä omat lakanat, joten mukana!

  255. Minäkin osallistun, ihanat lakanat 🙂

  256. Hippu sanoo:

    Jei, täysillä mukana! Lekmeriltä kyllä löytyy niin monipuolisesti kaikkea kivaa 🙂

  257. marika.t sanoo:

    Kauniit 🙂 Mukana arvonnassa.

  258. a sanoo:

    Oi, mukana arvonnassa! 🙂

  259. Paula sanoo:

    Aivan ihana sisustus! Tuo verho on just täydellinen!

  260. V sanoo:

    Aivan ihanat lakanat! Tuollaiset kelpaisi aikuistenkin koossa 🙂

  261. jonsku sanoo:

    aivan ihana tuo pussilakana setti tahdontuollaisen esikoiselle!

  262. pepppla sanoo:

    Just tehään lastenhuoneremonttia meidän esikoiselle ja nää lakanat ois I-H-A-N-A-T!!

  263. miakristamaria sanoo:

    Oi kyllä meidän esikoiselle! ♥ jopa isäntä kehaisi silmää miellyttäväksi! =) eli todellakin mukana!

  264. heta sanoo:

    Noihan on ihan pakko saada <3

  265. Ilona sanoo:

    Voi nää ois niin täydelliset siskonpojalle! Hoitoalustasta löytyykin jo tuo pilvikuvio harmaana 🙂

  266. janeyy sanoo:

    Voi, miten ihanat! ♡ ja niin ihana sisustus tyttöjen huoneessa!

  267. Eeva-paula sanoo:

    Upeet lakanat!

  268. Jennni sanoo:

    Oi, noista pilvi petivaatteista mä oon haaveillu mun pikkupojalle. Mukana arvonnassa! 🙂

  269. Kati sanoo:

    Ai kun ihanat – mukana arvonnassa!

  270. Elina sanoo:

    Ihanat pussilakanat, eli arvonnassa mukana! 🙂

  271. Saana sanoo:

    Aivan ihanat lakanat, mukana arvonnassa. 🙂

  272. Heidi sanoo:

    Mukana, ihanat lakanat 🙂

  273. lillamy sanoo:

    Niin söpöt! Noista pilvistä tulee muuten ihan mieleen yksi Nanson kuosi, muistan että mun mummilla oli joskus sellainen yöpaita missä oli samannäköisiä pilviä 🙂

  274. Nella sanoo:

    Ihanat pussilakanat! Sopisi hyvin meidän pojan huoneeseen! 🙂

  275. MemmuH sanoo:

    Oi,aivan ihana kuosi !! Ehdottomasti mukaan 🙂

  276. Misaemilia sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂 nää on niin ihanat <3

  277. napu sanoo:

    Äidin silmää miellyttävät lakanat! Olisi ihanaa vaihtelua prinsessa/Hellokitty lakanoihin.

  278. losse sanoo:

    söpöt pussilakanat!

  279. Ida sanoo:

    Niin söpöt lakanat!! 🙂 Passais meidän pojan huoneeseen niin kuin nenä päähän! 😀

  280. sole sanoo:

    Mukana! 🙂 Kummityttöni (ja varsinkin hänen äiti) olisi mielissään näistä!

  281. Fanny sanoo:

    Olisi ihanaa antaa nämä tulevalle kummitytölle joululahjaksi<3

  282. sallak sanoo:

    Osallistutaan nyt tähänki.. Vähä jo hävettää ku sun jokaisessa arvonnassa oon mukana. 😀

  283. Tiia sanoo:

    Kivan näköisiä, osalllistun arvontaan! 🙂

  284. maiju sanoo:

    Kummipoika saisi itelleen todella hienot lakanat vaikka joululahjaksi. 🙂

  285. Katzka sanoo:

    Voi että ois ihana saada kuopuksellekkin nämä pussilakanat! Esikoisella on jo ja kuopus siirtyy kohta isojen sänkyyn ja ois ihana samistella pussilakanoilla! Mukana siis. 🙂

  286. Sonja.a sanoo:

    Noi ois niin ihanat 🙂

  287. raaraaraa sanoo:

    Olisipa ihana laittaa nämä jouluiseen paperiin ja viedä paketti joulun alla ystävän muutaman kuukauden ikäiselle tyttärelle lahjaksi. <3

  288. Anne sanoo:

    Ihanat lakanat,ja teillä niiin kaunista. mukana ollaan.

  289. Sofia sanoo:

    Kauniit! Arvonnassa mukana:)

  290. Mira sanoo:

    Todellakin mukana arvonnassa! Laittaisin nämä pussilakanat ihanille tätin pienille tytöille joululahjaksi <3 heidän kotonaan on samanlaista sisustusta kuin teillä ja nämä passaisivat sinne paremmin kuin hyvin!

  291. Johanna sanoo:

    Aah ihanat! Oon niin mukana!

  292. anniina T sanoo:

    Meiltä löytyy jo samaa kuosia oleva seinälamppu joten miksipä ei myös lakanat! Eli mukana ollaan 🙂

  293. sara sanoo:

    Ovat kyllä ihanat pussilakanat, tyylikkäät ja lapsekkaat 🙂

  294. Riinu sanoo:

    Ihanat pussilakanat! Ehdottomasti mukana! 🙂

  295. Cessi sanoo:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  296. Maipe sanoo:

    Olen haaveillut näistä lakanoista jo pidemmän aikaa! Meillä on sama kuosi vaunusuojana, joten nämä sopisivat meille kuin nenä päähän! 😉 On vaan jäänyt ostamatta, kun hoitovapaalla on rahat tiukilla.

  297. krista95 sanoo:

    Ihanan näköinen huone ja mä tykkään noista verhoista hyvin sopii sisustukseen. !!;)

  298. Lisli sanoo:

    Oii mukana arvonnassa! Olenkin noita lakanoita pitkään katsellut sillä silmällä 🙂

  299. Tarup sanoo:

    Mukana, ihana kuosi. Olisi varmasti pojan mieleen (:

  300. Eilna sanoo:

    Näyttääpäs kovin suloisilta 🙂 Osallistun arvontaan, toivottavasti tärppää 🙂

  301. Tosi ihanat <3 Mukana arvonnassa 🙂 Kiva, kun sulla on näitä arvontoja välillä, vaikkei itse koskaan voitakaan niin on silti kiva osallistua 🙂

  302. milpero sanoo:

    Mukana! Ihanat lakanat :3

  303. jutska sanoo:

    ihanat lakanat !!! mukana ollaan!!!

  304. sarppane sanoo:

    voittaisinpa :-):-)

  305. Jasmin sanoo:

    Tosi tyylikäs setti! Osallistun ehdottomasti arvontaan. :))

  306. Susanna sanoo:

    Mukaan arvontaan. Tuo setti on kyllä ihana!

  307. yhdenaiti sanoo:

    Meillä juuri hankinnassa pojalle omaan huoneeseen pussilakanasettekä, nää olis ihanat:)

    mukana siis ehdottomasti!

  308. Kata sanoo:

    Oi nuo ois niin ihanat! Ois tarkotus ostaa pojalle joululahjaksi pussilakanasetti, nii jospa onni suosisi ja saataisiin ne tätä kautta. 🙂

  309. Hanna sanoo:

    Mukana arvonnassa! Ihanat lakanat!

  310. MillaS sanoo:

    Ihana kuosi, mukana arvonnassa 🙂

  311. Jenini sanoo:

    Ihanat pussilakanat! Mukana arvonnassa 🙂

  312. Jennahan sanoo:

    Ihanat lakanat! 🙂 Nämä olisi ihanat meidänkin lasten sänkyihin.. 🙂

    Jennahan

  313. tanju sanoo:

    Ihana kuosi! Sopii täydellisesti mun mustavalkoiseen makuun 🙂 Mukana arvonnassa!

  314. Julia F sanoo:

    Mukana! 🙂 noi on aivan ihanat ! Hugon huoneessa on ikeasta joku halpa kattolamppu jossa on kans pilviä! Niitä on keltasinaki 😉

  315. tatjankiina sanoo:

    Mukana! 🙂

  316. Marijaana sanoo:

    tosi kivat! 🙂

  317. Taru sanoo:

    PILVET <3 Mukana arvonnassa :)!

  318. Mussaka sanoo:

    Ihana setti, kelpaisi kyllä!

  319. elina j sanoo:

    mukana! 🙂

  320. Pilvi sanoo:

    Sopis meille 😉 Mukana arvonnassa!

  321. Maiju Winter sanoo:

    Mukana Arvonnassa!! =)

  322. xod sanoo:

    On kyllä söpöt mutta samalla ajattoman tyylikkäät!

  323. Kaneli sanoo:

    Ehdottomasti mukana! Olen kuolannut tätä pussilakanasettiä jo pitkään!

  324. mimmi sanoo:

    Ihanat, ahh! Mukanamukana.

  325. ElinaB sanoo:

    Nämä on niiiin ihanat! Voi kunpa voittaisin ne! <3

  326. Jenny sanoo:

    Meille tää!!

  327. Elise H. sanoo:

    Aivan ihana pussilakanasetti, osallistun innolla arvontaan 🙂

  328. Laura sanoo:

    Voi kuinka ihanat!

  329. Jassu sanoo:

    Pilvikuosi mielyttää omaakin silmää, joten mukana arvonnassa!

  330. hheidi sanoo:

    Nuo on kyllä niin ihanat!

  331. Maiju sanoo:

    Onpa kivannäköinen huone! Tuollaiset lakanat sopisivat meidän poitsunkin huoneeseen todella hyvin!

  332. Ilokseni sanoo:

    Mukana ollaan 🙂

  333. Anniina sanoo:

    Meillä juuri neiti siirtyi nukkumaan ”isojen tyttöjen sänkyyn” eli uudet lakanat olisi ihana saada 🙂

  334. KirsiH sanoo:

    Ihanat lakanat! Meidän poika on parin viikon päästä 1,5 v ja siirtyminen pinniksestä pois on meilläkin mielessä 🙂

  335. Maaria sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  336. Milla sanoo:

    No mukana! 🙂

  337. Auris sanoo:

    Mukana, tulisi niin juuri tarpeeseen ja tyyliltäänkin sopisi paremmin kuin hyvin 🙂

  338. Siinatar sanoo:

    Ehdottomasti mukaan ihanaan arvontaan!

  339. Katann sanoo:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!
    Tuollaiset sopisi hyvin meidän peikkopojalle, varsinkin kun samaa kuosia sinisenä kummitädiltä saatu pyyhe 🙂

  340. Mia sanoo:

    Säilytyskorit tuolla kuosilla tänne heti!

  341. 1609 sanoo:

    Oi ihanaa, vielä ehtii osallistua! Mukana kisassa siis. 😉

  342. Elise1 sanoo:

    Oi, söpöt pussilakanat! Lapseni ilahtuisi näistä kovasti 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.