Gaalalook

30.10.2014

Lauantain asu ei ehkä näkynyt niin hyvin kuvissa, kun palkintotaulu oli edessä, enkä viitsinyt poseerata kuvaajalle peppu edellä, että puvun selkä olisi näkynyt. Käytiin siis Oton kanssa eilen kuvaamassa mun gaalalook vielä uudelleen, vaikkakin pienillä muutoksilla höystettynä. Kengät olivat erit: joo, kyllä, minä olen se urpo jolla jäi kengät sinne Tivolin narikan penkille kun vaihdoin mukavampiin popoihin bileiden jälkeen. Harmittaa, ne kengät olivat i-h-a-n-a-t! Lisäksi tietenkin ”kampaus” eli pikanuttura, ja meikki ovat tällä kertaa omaa käsialaani.

IMG_0092xVaihdoin tosiaan pukua pari päivää ennen varsinaista gaalaa, kun olin hakemassa itselleni lainaan Mochinon ihanaa leopardilaukkua. Mulla oli jotenkin sellainen olo, että ostamani puku ei vaan sitten ollutkaan tarpeeksi juhlava, ja kun bongasin sitten Guess by Marcianon mustan midimittaisen mekon, kultaolkaimin varustettuna, oli asuvalinta sinetöity. Lainasin samalla reissulla siis myös puvun, ja koko asu muuttui kertaheitolla.

IMG_0020x IMG_0033xMulla ei ollut aikaa testailla asun toimivuutta, kun torstai ja perjantai olivat täynnä ohjelmaa. Lopulta sitten lauantaina mulla oli mekossa aluksi tosi epävarma olo, sillä pelkäsin kokoajan että se tippuu mun yltä. Onneksi olkaimet pitivät puvun kyllä paikallaan, vaikka olinkin ensin ihan paniikissa, kun ostamani Lindexin kaksipuoleinen teippi ei toiminutkaan niinkuin piti. Se tarttui kaikkialle muualle paitsi sinne minne halusin, ehkä mulla ei kiireessä kampaamon vessassa ollut vaan tekniikka kunnossa, kun yritin pukeutua niin että aikaa oli enää muutama minuutti.

IMG_0072xMä olen kyllä edelleen sitä mieltä että mekko on ihan mieletön, ja tykkään siitä kuin hullu puurosta! Ensi kerralla kuitenkin valitsen sellaisen puvun jossa on mukava olla, eikä tarvitse jännittää. Ihastuin leopardilaukkuun jo pari kuukautta sitten, kun näin sen Zalandon tapahtumassa, ja mulla tuli se heti mieleen, kun Otto ilmoitti laittavansa leopardiconverset jalkaan. Se oli meidän asujen yhdistävä tekijä, vaikka toki meillä oli molemmilla myös paljon mustaa. Leopardikuosi on mun lempparikuoseja, ja parhaimmillaan se on mun mielestä pienissä yksityiskohdissa!

Pian mun täytyy rientää laittamaan niitä ripsiä, mutta sitä ennen edessä on kodin koristelua halloween-juhlia varten! Ja mitä ihmettä mä laitan päälle, apua! Ehkä mä pukeudun noidaksi. Lapsille on leopardiasua, prinsessa- ja keijujuttuja, ampiasmekkoa ja lisää noitahattuja. Saapa nähdä mitä he valitsevat! Ihanaa torstaipäivää kaikille <3


9 Responses to “Gaalalook”

  1. Vivian sanoo:

    Tämä siun puku on kyllä hengästyttävän upea, tyylikäs ja molemmilta puolilta löytyy juju!<3 Kauniina olet ollut liikenteessä, aivan ihana asu ja asusteet, vaikkei oikeat kengät tässä näykkään. Toivottavasti saisit kengät takaisin!^^

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjan paljon<3 :) pitäis varmaan soittaa sinne, unohdin viime viikolla kun oli niin kiire :D ois kiva saada kengät takas!

  2. Siun kropalle sopii tollanen mekko just jees :)! Tikrukuosille myös peukku!

  3. -S- sanoo:

    wow miten upea !! voi kumpa itsekin osaisi/uskaltaisi pukeutua noin. kerrassaan upea :) . miten tuollaisen mekon kanssa etumus tuetaan/tuetaanko se vai onko mekossa kiinni jokin tukevampi kohta?

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjasti<3 :) Mulla ei ollut tuon mekon etumuksessa mitään tukea, mikä kieltämättä aiheutti vähän salamavalon kanssa ongelmia, kun näkyi läpi :D ilman salamaa oli ihan fine!

  4. Nimetön sanoo:

    Upeelta näyttää! Tuollanen vaatteiden lainaaminen on kyllä huippu idea, ekologinen ja nähtävästi sieltä löytää upeita vaatteita. Parempi vaihtoehto ku hakee ketjuliikkeistä joka kemuihin uus mekko :)

    • Iina Iina sanoo:

      Kiitos paljon<3 :) Se on ihan totta, pitäis aina lainata puku, ne vaan ei usein ole mulle sopivia kun usein toimistoilla on vaan mallikokoja eli 38 tai S jotka ei näytä mulla hyvältä. Onneksi nyt löytyi juuri sopiva! :)

  5. Mymmeli sanoo:

    Yleensä nyrpistän nokkaani midi-mittaisille hameille ja mekoille.. Mutta tälle mekolle täytyy nostaa peukut pystyyn, näyttää sun yllä ihan superkauniilta ! :-)

Kommentoi