Herkutellaan

05.11.2014

Eilen vietettiin joulunajan ensimmäinen piparinleivontatuokio lasten ja naapurin Oonan ja Enni-vauvan kanssa. Marraskuu on alkanut, ja joulu on virallisesti ensi kuussa! Ensimmäiset piparit mä teen aina valmistaikinasta, koska haluan säästää sitä spesiaalifiilistä sinne jouluun asti. Sitten kun tekee ne maailman parhaat piparit mummon reseptillä juuri ennen jouluaattoa, voi kokea uudestaan sen riemun kun maistaa joulun ensimmäistä herkkupiparia.

IMG_0997x IMG_1013xTänä vuonna lapset olivat ensimmäistä kertaa ihan kunnolla mukana leivonnassa. Viime vuonna Tiara ei vielä jaksanut painaa muotteja kunnolla taikinaan, ja keskittyi lähinnä taikinan popsimiseen. Tänä vuonna tilanne oli toinen, ja tyyppi ensin muotoili pipareita kokonaisen taikinalevyn verran, minä tein toisen, ja sen jälkeen koristeli valikoimiaan pipareita varmaan yli tunnin ajan. Zeldakin koristeli pipareita, pursotti sokerimassaa ja asetteli päälle helmiä ja lumihiutaleita oikein keskittyneenä.

IMG_1003x IMG_1064x IMG_1075xTehtiin omat kirjainpiparit meille kaikille, ja Oonan perheelle myös. Yllättävän hyvän muotoiset sain aikaiseksi vaikka leikkasin ihan vaan veitsellä muodon! Olisi vaan pitänyt tajuta tehdä pipareihin reiät että olisi saanut ripustettua joulukuuseen sitten kun sen aika on. Mutta kyllä me tässä taidetaan ehtiä leipoa vielä aika monet piparisatsit ennenkuin joulukuusi koristellaan itsenäisyyspäivänä. Kiitos paljon seurasta ihanille naapureille<3

Tällä viikolla ollaan herkuteltu kyllä muutenkin, vähän jo melkein liiallisuuksiin! Vietettiin maanantaina juustoiltaa äidin ja Oton kanssa lasten mentyä nukkumaan, ja herkuteltiin viidellä erilaisella, nappivalinnoiksi jo aiemmin todetuilla juustoilla. Brietä, tottakai, pippurigoudaa, Morbier-tuhkajuustoa, sekä perinteisiä mustapekkaa ja valkosipulituorejuustoa. Juustojen kanssa Carr’sin keksilajitelma, mun suosikki jo lapsesta asti, sekä persimonia. Luin jostain K-ruokalehden kätköistä, että persimon sopii juustojen kanssa, ja ai että oli hyvää kun laittoi digestivekeksille brietä ja persimonia päällekäin. Toimii muuten varmaan myös piparin kanssa, pakko kokeilla!

IMG_0938xHerkuttelupostaukseen kuuluu myös herkkuresepti, eli toissapäiväinen myskikurpitsa-merguez-makkarapasta. Kaupoissa oli ainakin vielä eilen kurpitsat alennuksessa Halloweenin jäljiltä, ja meidänkin myskikurpitsalle (1,2kg) hintaa kertyi vaivaiset pari euroa! Mä olen aiemmin just epäröinyt kurpitsan ostoa, kun en ole sitä koskaan ennen valmistanut, ja isoilla kurpitsoilla on ollut paljon hintaa. Vähän sama kuin en halua ostaa superkalliita härän sisäfileepihvejä, kun en voi taata että osaan paistaa ne pannulla joksikin muuksi kuin sitkeäksi möykyksi.

IMG_0918x IMG_0928xPelkoni osoittautuivat kuitenkin turhiksi, ja kastike oli erittäin helppoa valmistaa. Näin se käy:

5-6 annosta, valmistusaika n. 40min. Helppo!

  • 1 myskikurpitsa n. 1kg painoinen
  • 2 pakettia Kabanossi Merguez-makkaraa
  • 1 iso sipuli
  • n. 0,5dl oliiviöljyä
  • sormisuolaa
  • mustapippuria
  • ruokakermaa
  • nokare voita
  • 1/3tl muskottipähkinäjauhetta
  • parmesan- tai grana padano -raastetta
  • hyvää pastaa esim. pappardelle

Halkaise myskikurpitsa ja poista siemenet. Pilko kuutioiksi ja laita kulhoon. Lisää öljy ja suola ja pippuri, sekoittele ja laita uunipellille. Suolaa saa olla kastikkeessa jonkin verran, sillä kurpitsa on tosi makea. Paista uunissa 200 asteessa n. 25-30min. Kurpitsoiden ollessa uunissa pilko makkarat ja sipuli, ja laita pastavesi kiehumaan. Keitä pasta ohjeen mukaan, ja paista makkarat ja sipuli voinokareessa pannulla. Kaada kypsät kurpitsakuutiot kattilaan, ja sekoita tasaiseksi kastikkeeksi sauvasekoittimella. Lisää joukkoon n. 1dl ruokakermaa, 1/3tl muskottipähkinää, sekä makkarat ja sipulit. Lisää oman maun mukaan juustoraastetta. Keittele pari minuuttia ja tarjoile pastan, sekä juustoraasteen kanssa.

IMG_0934xTätä on pakko tehdä pian uudelleen, maistui nimittäin niin hyvin lapsillekin että! Kurpitsasta tulee ehkä vähän mieleen bataatti, mutta koostumus on kuitenkin erilainen. Kastikkeessa se on tosi kermainen. Vesi herahtaa kielelle kun muistelenkin sitä makua! Onneksi uskalsin kokeilla jotain ihan uutta ja erilaista, ja yllätyin positiivisesti. Ruoka on tosi helppo valmistaa, mutta ei tietenkään maailman nopein kun kurpitsoilla kestää se hetki uunissa.

Ihanaa ja herkullista keskiviikkopäivää kaikille!

 


12 Responses to “Herkutellaan”

  1. kaisla sanoo:

    Mä en kestä tuota Zeldan ilmettä kun hän koristelee piparia! Niin ihanan vakava ja keskittynyt ilme 😀 Meillä kanssa leivottiin ekat piparit viime viikonloppuna, jotain piristystä pimeyteen ja sateeseen. Ilman joulua tästä talvesta ei kyllä tulisi mitään!

  2. Linda Aikala sanoo:

    En oo koskaan varmaan syönytkään kurpitsaa, mutta aion tehdä tota ruokaa, koska se kuulostaa niin herkulta! Ja alko tekee mieli pipareitakin. 😀

  3. juliannna sanoo:

    Opin meidän kotona muutaman kuukauden asuneelta vaihto-oppilaalta hauskan vinkin ! Kurpitsan siemenetkin voi hyötykäyttää, uunipellille ja jotain maustetta päälle, uunissa sen aikaa että väri hueman tummuu ja vola ! Oli oikeesti aika hyviä esim. Lihamausteella tehtyinä 😉

    • pihvi sanoo:

      Vielä helpommalla pääsee kun paahtaa ihan vaan kuivalla pannulla ja lopuksi ihan pieni loraus öljyä ja hyvää suolaa, nam! Siemenet pitää tietenkin ensin huuhtoa ja kuivata. Mutta roskiin ei kannata heittää! Kilonkin kurpitsasta löytyy yllättävän paljon siemeniä, siitä määrästä siemeniä saisi maksaa kaupassa enemmän kuin koko kurpitsasta 🙂

      • pihvi sanoo:

        Ja pitää vielä lisätä että nuo siemenet paahdettuna maistuu popcornilta 😀 ja kannattaa malttaa paahtaa riittävän paljon, itse lopetan siinä vaiheessa kun ensimmäiset alkavat poksahdella popparin tavoin..

    • Iina sanoo:

      Voi vitsi, siis mä otin ne siemenet oikeen talteen vielä et teen jotain niille, mut sit vaan unohdin ne pöydälle hengaamaan ja ne ei näyttänyt enää kovin hyvältä! 😀 Pitäisköhän ostaa uus kurpitsa…. 😀 Kiitos vinkeistä<3

  4. Sonja sanoo:

    Nam! Meilläkin ollut tapa, että ensimmäiset piparit tehdään kaupan taikinasta ja joulun piparit aina itetehdystä paraisten taikinasta 🙂 Mulla vielä piparit tekemättä(hassua, yleensä ei) mutta glögiä nautiskeltu senkin edestä.. Juustotkin on melkein kaikki nappivalintoja ja tuo keksilajitelma! Persimonista oon monesti lukenut, mutta en ole ostanut, seuraavaksi taidan ostaa juustojen kaveriksi 😀

    • Iina sanoo:

      Haha se on just hyvä tapa! 😀 Mä ostin glögiä jo pari viikkoa sitten, mut en oo avannut vielä sitä tölkkiä, en tiiä miksi!! 😀 Juustot on niin ihania, voisin syödä juustoja joka päivä 😀 Kerro ihmeessä mitä tykkäsit persimonista juustojen kanssa jos testasit!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.