Kirje isälle

09.11.2014

Hei!

Sä et tunne mua, enkä mä sua, mutta arvaa mitä, sä olet mun isä. Sä et halunnut tuntea mua, etkä olla osa meidän elämää, tai nähdä mun kasvavan. Et tiedä musta mitään. Kun olin pieni tyttö, mä joskus kyselin susta mun äidiltä. Halusin tietää, miksi toisilla lapsilla oli isä, mutta mulla vain äiti. Se ei häirinnyt mua, en osannut kaivata sua koska mulla ei koskaan ollut sua alunperinkään. Silti mä ihmettelin, miksi sä et halunnut tuntea mua? Miksi mulla ei ollut sitä isää jonka kanssa lähteä luistelemaan hokkareilla tai pelaamaan jalkapalloa sunnuntaisin? Sitä isää joka auttaa matikantehtävissä jos äiti ei osaa, tai joka esittää kiperiä kysymyksiä poikaystäväehdokkaille.

Sä olit aikuinen ihminen, et mikään teini enää. Et kyennyt kohtaamaan tilannetta johon itse olit syypää, vaan juoksit karkuun. Mun silmissä sä olit ja olet pelkuri, oikea pahemman luokan munapää. En ole sulle katkera siitä että et halunnut mua, koska jos mulla olisi ollut sut, mä en olisi minä, enkä haluaisi olla kukaan muu. Mä olen aina ollut onnellinen äidin kanssa, ja uskon että äiti on ollut mulle tuhat kertaa parempi vanhempi yksin, kuin mitä sä olisit ollut toisena vanhemmista. Ehkä olet hyvä isä jollekin toiselle, vaikka susta ei mulle isäksi ollutkaan. Toivon ainakin että olet, enpä mä siitä hyöytyisi mitään jos loukkaisit mun lisäksi muitakin.

Ja kyllä, mä olen loukkaantunut sulle. Vaikka en ole katkera, olen loukkaantunut, mua harmittaa että sä et halunnut olla osa mun elämää. En ollut sulle tärkeä, etkä välittänyt musta. Mietitköhän koskaan millainen mä olen tai mitä teen? Se olisi hauskaa tietää. Mä olen joskus miettinyt sua paljonkin, nykyään pyörit mun mielessä aika harvoin, ehkä juuri näin isänpäivinä, mutta et muuten.

Nuorempana mietin paljon sitä, mitä ominaisuuksia olen perinyt sulta. Tulisiko mustakin isona pelkuri-munapää niinkuin isästäni? Ei onneksi tullut, olen perinyt äidiltä kaikki ne ominaisuudet joilla on väliä. Mä olen rohkea, periksiantamaton ja rehellinen. Sun täysi vastakohta siis. Mutta on mulla sun hiustenväri, ja ehkä taidot matemaattisissa aineissa ja luonnontieteissä tulevat sulta, ne keskivertotaidot siis, kyseiset oppiaineet kun eivät äidin vahvuuksiin kuulu.

Näin vanhempana olen miettinyt paljon sitä, miten paljon asioita multa on pimennossa, koska en tunne isääni? Entä jos sinulla onkin jotain perinnöllisiä sairauksia, joista en saa tietää ajoissa koska en tunne sinua? Entä jos jompikumpi meidän lapsista olisi ollut syntyessään perinnöllisesti sairas, minun puoleltani, enkä olisi tiennyt sairastumisriskistä sinun takiasi? Onneksi niin ei käynyt. Onneksi emme joudu kärsimään sinun valintasi takia, ainakaan vielä, tulevaisuudesta ei voi tietää.

Loppupeleissä sun puute mun elämästä ei ole vaikuttanut mihinkään tärkeään, vaikka tietenkin yksin konkreettinen puute on myös se, että meidän lapsilla ei ole toista pappaa ollenkaan. Sulla on tyttären lisäksi kaksi ihanaa lastenlasta, 1,5- ja 3-vuotiaat reippaat ja rakkaat tytöt, jotka eivät myöskään koskaan opi tuntemaan sua. Onneksi meidän tytöillä on rakastava, läsnäoleva isä, joka paljon sinua nuorempanakin osasi ja halusi kantaa vastuunsa, eikä lähtenyt karkuun niinkuin sinä.

Jos olisit ollut läsnä mun elämässä, olisin toivonut että olet niinkuin mieheni, ja lasteni isä, Otto on. Aina täysillä mukana lasten jutuissa, valmiina legorakentamiseen tai nukkeleikkeihin. Tasavertainen vanhempi, joka suojelee perhettään kaikin mahdollisin keinoin. Suuri tuki mulle äitinä, tärkeä, rakas ja paras mahdollinen isä lapsille. Hän on aina läsnä, leikkii ja opettaa, kuuntelee ja auttaa. Hän on kärsivällinen, fiksu ja omaa samanlaiset arvot kuin minä.

En ole kaivannut sun rakkautta, läsnäoloa tai hyväksyntää, niitä olen saanut tarpeeksi muutenkin. Tietoa mä olen kaivannut, mutta sitä mä en koskaan saa. Vaikka mulla ei ole sua, mulla on äiti ja mulla on Otto. Mulla on myös ihana pappa, ja paljon miespuolisia sukulaisia, joiden kanssa olen käynyt kalastamassa ja ajamassa nurmikkoa. Mun äiti on hoitanut kahden vanhemman hommat ihan yksin, ja onnistunut siinä ihan loistavasti. Hänellä on ollut rankkaa, vakavasti sairaana toisen vanhemman tuki olisi ollut korvaamatonta. Mutta me selvittiin, hyvin selvittiinkin.

En tiedä mitä sinulle kuuluu tai miten sinulla menee, mutta toivon että nykyään et juokse enää karkuun, vaan kohtaat tilanteet sellaisina kuin ne ovat. Toivon että olet läsnä lapsillesi, etkä sellainen kiireinen isä joka ei koskaan ehdi jutella tai auttaa läksyissä. Aina pienenä tein isänpäiväkortin päiväkodissa ja koulussa papalle, ja äidilleni, koska äiti on hoitanut sunkin hommat. Mutta olkoon tämä nyt kortti ja kirje samassa sinulle, kaikkien menneiden ja kaikkien tulevien isänpäivien kortti.

Hyvää isänpäivää, isä!

Ystävällisin terveisin,

tyttäresi Iina

Paljon onnea kaikille nykyisille ja tuleville isille, papoille ja isopapoille, sekä tietenkin meidän Otolle ja mun papalle! Kiitos Otolle siitä, että olet juuri sellainen isä kuin olet, eli maailman paras.


107 Responses to “Kirje isälle”

  1. Linkku sanoo:

    Vetipä jälleen kerran hiljaiseksi. Oon ihan sanaton, tosi hienosti ja koskettavasti kirjoitettu. Saisipa sun isä joskus lukea tän tekstin jossain!

    En osaa kuvitella miltä tuntuisi kun ei tietäisi elämästä molempien vanhempien kanssa. Mutta sun äiti on sun kertomusten perusteella ollut niin upea vanhempi, ettet varmasti ole jäänyt kyllä yhtään mistään paitsi. Ja kuten sanoit, et olis muuten sä jos asiat ei olis mennyt juuri tällä tavalla :) Ja Otto oli varmasti tarkotettu just sulle, koska hän on selkeesti näyttänyt, millainen isän kuuluu olla ja saat oman perheen kautta kokea kaikki nuo asiat! :)

    • Iina Iina sanoo:

      Voi ihana Linkku, kiitos paljon jälleen kerran <3 Aina oot niin ihana!

      Äiti on ihana äiti ja en uskokaan jääneeni mistään paitsi, kaikki on mennyt juuri niinkuin on pitänyt! Silti olen sanoinkuvaamattoman onnellinen kaikkien niiden puolesta, jotka saavat nauttia molempien vanhempien tuesta ja rakkaudesta, mukaanlukien meidän omat tytöt<3 :) Ja tosiaan, on ihanaa kun saa oman perheen kautta kokea näitä asioita jotka ennen ovat olleet vähän hämärän peitossa! :)

  2. Nimetön sanoo:

    Oliko sun äiti ja isä yhdessä kun äitis tuli raskaaksi ja olivat käyttämättä ehkäisyä? Vai oliko tää joku yhden illan juttu tai vastaava, ja äitis pamahti paksuksi. Hän halusi pitää lapsen, isä ei. Se on valitettavaa mutta totta, että miehellä ei oikeastaan ole minkäänlaista sanavaltaa, sillä keho on naisen missä lapsi kasvaa. Niin jos tää on ollut sellainen tilanne, niin silloin mun mielestä miestä ei voi syyttää pelkuruudesta, jos hän ei alun alkaenkaan halunnut lapsia, ehkäisy petti tms, mutta nainen silti halusi lapsen pitää.
    Toinen asia on jos olivat äitis kanssa jo yhdessä ja puhuneet lapsista, mutta livisti kun äitis teki positiivisen raskaustestin.. Mä en tiedä, eikä sun tarvitse vastaakaan jos sä itsekään asiaa tiedät, mut mieti sitä että miehellä ei oikeasti ole varaa valita.. Vaikka oliskin niin päin että mies halua pitää lapsen ja nainen ei, niin mitä mies voi tehdä?! Niin. Ei mitään.

    • Iina Iina sanoo:

      Mä en syyttelisi jos ei olisi syytä :) En ala tässä sen enempää avaamaan kun ei kuulu tänne, mutta ei tosiaan ole mistään yhdenillanjutusta kyse. :)

      • maria sanoo:

        pakko iskeä oma lusikka soppaan..tiedän valitettavan monta naista (16-22v) joilla ei ole isää, koska ne miehet eivät vain halunneet kantaa vastuuta ja lähtivät menemään. about kaikilla petti ehkäsy ja sitten niitä ei vaan kiinnostanu ja ne lähti menemään. musta MIEHEN kuuluis olla sellanen olio (jotkut miehet kun ovat just sellasia kun oisivat tulleet suoraan avaruudesta) joka kantais asioistaan vastuuta. toisaalta ymmärrän sen, ettei jotkut miehet pysty, mutta tosi moni ei edes yritä.
        me just keskusteltiin yks päivä poikaystäväni/avomieheni kanssa lapsista. selitin just siitä, et miten mua pelottas jos tulisin joskus paksuksi, ja mitä mahdollisesti tehtäis. itse olin jotenki ihan kauhuissani pelkästä ajatuksesta, mutta mies totes että ”mä tuen sua aina, yhdessä mietittäs sillä hetkellä mikä on paras ratkasu tulevaisuuden kannalta” ja mun mieltä se lämmitti tosi paljon. toivon, etten koskaan joudu tekemään raskauden keskeytyksiä, mutta samaan aikaan oon tosi ilonen, että oon ensimmäistä kertaa IKINÄ tavannut ja saanut miehen, joka oikeasti on valmis kantamaan. tässä suhteessa mies ei kiellä etteikö lapsi olis joskus kiva, kun taas minä oon vähän vastaan :D mutta sen näkee sitten! :)
        ps. Iina olet ihana (: tuo kirjotus kolahti, vaikka olenkin saanut kasvaa isän ja äidin kanssa

    • Pilvi sanoo:

      Vai ei mies voi vaikuttaa. . Jos kuule haluaa täysin varma olla ettei lapsia tule niin silloin olis parempi vaan pitää housut jalassa. Kyllä on aika pelkuruutta ja raukkamaista juosta siinä vaiheessa karkuun kun lapsi onkin tulossa ja sitten sitä ei haluakaan.

      • Pilvi sanoo:

        Koskettava ja rohkea kirjoitus Iina. Vaikea edes ymmärtää tuollaista tiiviissä ydinperheessä kasvaneena. Onneksi sulla on ihana äiti joka on kasvattanut susta sisäisesti kauniin ja rohkean naisen. <3

      • Olivia sanoo:

        Puutteessako ihmisen pitäis olla? :D Kai se vaan kannattaa varman päälle pelata jos ei lapsia haluta, esim. e-pillerit ja kondomit kummatki käytössä. Monimutkasia asioita kuitenkin, kun pitäisihän kaikilla olla oikeus päättää itse haluaako olla vanhempi vai ei. Silti se on väärin jos päättää lähteä lätkimään raskauden takia, siinä jää kuitenkin tuleva elävä, ajatteleva ihminen ilman toista vanhempaa ja varmasti joutuu kärsiin siitä jossain vaiheessa elämäänsä.

        Sä ansaitset Iina kaiken onnen mitä sulla nyt on!♥ Oot todella saanu nuorena kokea kaikenlaista, mut se kaikki on varmasti tehnyt susta tosi vahvan ihmisen. Tuo ylempi teksti ei viitannu muuten tuohon sun tilanteeseen, kuhan otin kantaa keskusteluun. :D

        • Kukka sanoo:

          Tämän Olivian kirjoituksen taustalla vaikuttaa olevan ajatus, että ihmisen oikeus tyydyttää seksuaaliset tarpeensa on suurempi kuin lapsen oikeus vanhempiin. Ei ”puutteessa” eläminen niin mahdoton vaihtoehto ole. Jokaisella ihmisellä on oikeus itse päättää onko vanhempi, mutta se oikeus pitäisi turvata seksistä pidättäytymällä, ei ehkäisyllä. Koska ehkäisy ei vain aina toimi, eikä siihen voi luottaa 100%:sesti.
          Jos ajatellaan, että ihminen voi päättää ettei halua olla vanhempi, mutta voi silti harrastaa seksiä kunhan ehkäisystä on huolehdittu niin silloin päädytään nähdäkseni väkisin siihen, että ehkäisyn pettäessä on oikeus paeta paikalta. Siksi pidättäytyminen on minusta loogisesti ajatellen ainoa mahdollinen vaihtoehto jos halutaan olla johdonmukaisia.

          • Olivia sanoo:

            Joo sori kun ymmärsit väärin :D Miksi aina täällä kommenttipalstoilla ihmiset keksii jotain omia johtopäätöksiä toisten kommenteista. Minähän tuola ihan selvästi sanoin että on väärin lähteä karkuun jos sattuu tuommonen epätoivottu raskaustilanne.
            Ja ihmisilläkin on erilainen tarve täyttää nuo seksuaaliset halut, joillekin se on ehkä helppoa mutta ei kaikki pärjää ilman seksiä. Mutta ei tietenkään ole oikein paeta jos tuo raskaus sattuu kohdalle. Mun mielestä on typerää ajatella et pitäis pidättäytyä kokonaan ettei nyt vahingossakaan tule raskaaksi, jos on kaksinkertanen ehkäsy nii on aika hiton pieni todennäköisyys tulla raskaaksi.

        • Pilvi sanoo:

          Pointtini oli Olivia se, että jos on tarpeeksi kypsä ja valmis harrastamaan seksiä täytyy myös olla valmis kantamaan seuraukset jos ehkäisy sattuukin pettämään. Mikään ehkäisy, ei edes mainitsemasi yhdistelmä ole täysin varma. :)

          • Olivia sanoo:

            Tottakai pitää kantaa seuraukset! Sanoinhan tuossa et on tosi väärin lähtä lätkimään jos käy tuommonen raskaustilanne, mutta tottakai pitäis jokaisen saada päättää, haluaako olla isä tai äiti. Vähä kakspiippunen juttu. Jotenkin siinä lapsen elämässä pitäis olla mukana jos vahinko tapahtuu, eikä vaan lähteä kokonaan ja jättää toisen vastuulle.
            Mutta jos vasta sitten saisi harrastaa seksiä kun on valmis kantaan mahdolliset seuraukset niin sittehän kaikki sais harrastaa seksiä vasta reippaasti yli kakskymppisinä. :D:D Tommonen kortsu+e-pilleri on kyllä jo niin varma että aika paksa tuuri pitäis käydä että tyyliin kortsu hajoo ja e-pillerit ei toimikaan. En oo ikinä kuullu et joku ois tullu tollasessa tapauksessa raskaaksi.

          • Olivia sanoo:

            Paksa XD tarkoitin toki paska :D

      • sara sanoo:

        Jos mies ei edes halua _yrittää_ tai pitää minkäänlaista yhteyttä lapseen, niin silloin on kyse pelkuruudesta, mutta jos yrittää niin se on tärkein asia. En sitten tiedä millainen tilanne tässä Iinan tapauksessa oli, mutta puhun nyt yleisesti. Ikävältä kuulostaa kuitenkin tämä Iinan tilanne, respectit äidillesi kun jaksoi kasvattaa sinut yksin :-)

    • Jenni sanoo:

      Se on sitten ihan se ja sama mitä on tapahtunut, millaisissa olosuhteissa tai suhteessa. Millainen ihminen hylkää oman lapsensa!? Se lapsi kun on olemassa vaikka sitä ei itse ajattelisikkaan! Rohkea teksti Iina, kurjaa että sulle on näin käynyt vaikka hienosti olet ilman isääkin pärjännyt!

      • Jenni sanoo:

        Niin ja tällä kommentilla en halua arvostella ihmisiä jotka antavat lapsen adoptioon. Näin jälkeenpäin luettuna sen voi joku halutessaan ymmärtää niinkin, mutta adoptioasiaan tämä ei nyt liity mitenkään.

  3. Äitilandia sanoo:

    Iina <3

    Kuin omasta kynästäni.
    Ainoana erona, että mun isä päätti juosta karkuun vasta kuutisen vuotta sitten.
    Meinasin itsekin tästä kirjoittaa tänään, mutta en mä tiedä haluanko antaa sille luuseri-munapäälle yhtään enempää palstatilaa mun elämässä kuin on pakko. Viime viikolla viimeksi Neiti kysyi, kuka on äiti sinun isäsi ja myönnetään, että kirpaisihanse.
    Kun onhan se tuolla, olemassa. Sitä ei vain kiinnosta.

    Tsemppiä <3 Sä olet pärjännyt elämässäsi upeasti, ilman munapää-pelkuriakin <3

    • Iina Iina sanoo:

      Voi Helena<3 Sulla on varmasti ollut paljon vaikeampaa kuin mulla tämän asian suhteen, sä olet kuitenkin saanut kokea isän läsnäolon ennen kun hän lähti! Voin vaan kuvitella miten pahalta susta tuntuu, kun tiedät kuka isä on ja tiedät että hän vaan lähti omasta halustaan ja jätti teidät taakseen. Mutta kuule, sä pärjäät upeasti ihan itse, ilman omaa munapää-pelkuriasi! Ja onneksi meidän molempien miehet on niitä fiksuja, jotka voivat näyttää meillekin että kyllä niitä kunnon isiäkin on olemassa! <3 Kiitos Helena, oot paras tsemppari ja vertaistuki<3

  4. Janni sanoo:

    Iina, kerran aiemmin olen kommentoinut, lukenut jo monenmonta vuotta. Vaikka mulla ei ole samanlainen tarina, koen samanlaisia fiiliksiä. Tää osu ja uppos, ja toivon että joskus uskallan omalle isälleni vastaavan kirjeen kirjoittaa. Isänpäivä on aina ollu mulle pohdinnan aikaa, varsinki tänä vuonna. Ehkä ens vuonna, ei välttämättä ees isänpäivänä, mä uskallan kirjottaa asioista mun isälle, niinku sä teit. Olet Iina huikea. Kiitos. Ja olen sydämestäni onnellinen, sinua oikeasti tuntematta, että olet jaksanut, ja sinun elämääsi on näin paljon onnea löytänyt tiensä.

    • Iina Iina sanoo:

      Voi ihana sinä, kiitos sinulle <3 Kiva että jaksat lukea, ja ihana että tulit kommentoimaan! Kirjoita ihmeessä ylös asioita, se selkiyttää omoia ajatuksia tosi paljon. Ja mä toivon paljon onnea ja kaikkea hyvää sun elämään<3

  5. Mietin vain... sanoo:

    Että toisaalta sulla on vain äitisi versio tapahtuneesta. En todellakaan väitä, että äitisi valehtelisi tai muuntelisi totuutta, mutta isäsi pelkurimaiseen valintaan on voinut vaikuttaa myös moni asia äitisi ja isäsi suhteessa. Sellainenkin, mitä äitisi ei ehkä ole tullut ajatelleeksi. Ei siis pelkästään se, että isäsi ei olisi halunnut sinua. Tämä ei tietenkään muuta sitä tosiasiaa, että isäsi on valinnut, että enemmin lähtee kuin kantaa vastuunsa. Asia ei kuitenkaan välttämättä ole niin mustavalkoinen kuin miltä se ilman isäsi henkilökohtaista puolustuspuhetta voi vaikuttaa. Isäsi olisi kuitenkin varmasti ylpeä sinusta. Jos hän tulisi nyt elämääsi, mitä ajattelisit?

    • Iina Iina sanoo:

      No huh, nyt tulee sellainen olo että tämä teksti oli ihan selvä virhe, koska viimeinen asia mitä mä haluan lukea tai kuulla on ”isän puolustuspuhe” Mulla on syy käyttämilleni termeille tässä tekstissä, mulla on faktat ja mä tiedän mistä puhun, ja siksi tälläiset kommentit tuntuvat suoraan sanoen ihan paskalta. :D

      • anna sanoo:

        Kun asioissa on mukana kaksi ihmistä on myös kaksi tarinaa, se onko se molemmilla sama on asia mitä ei välttämättä koskaan saa tietää. Mutta uskon että sillon myös asian on tarkoitus jäädä pimentoon! Minusta on huikeeta että uskallat julkaista näinkin henkilökohtaisen tekstin tietäen että sen lukee monta monta ihmistä ja mahdollisesti jopa isäsi!
        En usko että olisit kuulut valheelisen totuuden äidiltäsi, koska se mitä velvollisuutta tuntee omaa lastaan kohtaa olaa rehillinen on sanoin kuvailematonta. Mutta omalla kohdalla olisi myös valmis valkoisen valheen kertomaan lapselleni jos se satuttaisi häntä vähemmän!
        ”Mietin vain” sai minusta pointin hyvin esille. Ja ehkäpä hänellä on omakohtaista kokemusta vastaavasta asiasta!

        • Iina Iina sanoo:

          Mun äiti on lukenut tämän tekstin ennenkuin sen julkaisin, ja en usko että hän antaisi mun mitään ”valkoisia valheita” tänne kirjoittaa, etenkään koska niinkuin itsekin sanoit, blogi on sen verran iso, ettei ole mitenkään epärealistista odottaa että joku isäni tuttu esimerkiksi tämän näkisi ja yhdistäisi asioita, jos sattuisi jo jotain entuudestaan tietämään. :).

          Jos isä nyt tulisi elämääni, mä en haluaisi olla missään tekemisissä, siltä musta ainakin nyt juuri tuntuu. Ei hän ansaitse tuntea mua tai mun perhettä kaiken jälkeen.

  6. Annina sanoo:

    <3

  7. moikka sanoo:

    Kirjotan tän nyt eri nimellä, mutta sä varmaan e-mailista mut tunnistat! Voin jokseenkin samaistua tähän tekstiin. Mulla tosin on tieto isästäni, tiedän hänen nimensä ja suurinpiirtein asuinpaikan (ainakin viime tiedon mukaan reilu kilometri meiltä). Mun isä on henkisesti sairas. Hän kuitenkin käsittääkseni on kieltänyt asian eikä käytä lääkityksiä. Hän ei ole ollut mun kanssa missään tekemisissä, en tiedä eikö halua vai onko sairaus niin paha, ettei hän jaksa. Tuntuu pahalta, tottakai, että isä on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Pienempänä aina mietin onko mussa jotain vikaa, minkä takia en isälle kelpaa. Nyt aikuisena yritän ymmärtää, että isättömyys ei ole mun syytä. Isänpäivät oli ennen mulle raskaita, koska isoisänikin on ulkomailla. Nykyään isänpäivät ovat ihania, kun voi juhlistaa lasten kanssa heidän isäänsä <3 Mutta tottakai tunnen surua edelleen. Halauksia sulle Iina, onneksi on ihana äiti <3

    • Iina Iina sanoo:

      Tunnistan kyllä ja hyvin ymmärrän ettei näin henkilökohtaista asiaa halua kirjoittaa tiedot näkyvillä. Mutta huh, sulla on varmasti ollut paljon rankempaa kuin mulla isättömänä. En voi edes kuvitella miten pahalta tuntuu tosiaan että toinen on niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Onneksi olet tajunnut ettei se ole sinun syytäsi, ja ihanaa että saat nauttia isänpäivistä oman perheen kautta. Kiitos ihana ja halauksia takaisin, olet vahva! <3

  8. Oona sanoo:

    <3 mulla on sama tilanne, ikinä en oo isääni nähnyt, en tuntenut enkä tiedä siitä etunimeä enempää. se on hauskaa miten muille tää asia on niin vaikee kun siitä mainitsee ja saa kuulla "anteeksanteeks, ei tästä tarvii puhua" miksei? mulle se on iha normaalia, en mä häpeä tai vieroksu isättömyyttäni. mulla on maailman paras ja rakastavin äiti, enkä oo ikinä osannu ees kaivata sitä toista vanhempaa. vaikka välillä tietysti miettii että millanen se on, onko sillä muita lapsia, miettiikö se ikinä mua. ehkä joskus vielä etsin isän ja otan yhteyttä, mutta sen aika ei ole vielä.
    jos multa kysyttäs että mitä mun elämästä puuttuu ni vastaus ei todellakaan olis isä. päinvastoin, nyt kun vanhemmista on vaan se toinen elämässäniin mulla on äitiin paljon parempi suhde kun monilla, joilla kummatkin vanhemmat on. niin kuin säkin kirjotit, äiti on tuhat kertaa parempi vanhempi yksin.
    "Mom, Happy Fathers Day. Because, let's face it, you're the best dad I've ever had."<3

    • Iina Iina sanoo:

      Sanoit kyllä tosi hyvin kaiken, en olis voinut itse paremmin sanoa! Mä oon tismalleen samoilla linjoilla sun kanssa, ja viimeinen lause oli niin totta! <3

  9. Vanha tuttu lukija&kommentoija sanoo:

    Tulipas ilta itkutkin vielä sitten…
    Voin samaistua aika paljolti tuohon sun kirjeeseen.

    Itse näin oman isäni ensimmäistä kertaa tätini (isän sisko) hautajaisissa, kun olin kuudennella luokalla. Kännissähän se oli sielläkin.
    Isäni on siis alkoholisti ja siitä syystä ulkona elämästäni. Kun olin vauva, äitini antoi hänelle ihan mielettömän monta mahdollisuutta tulla tapaamisiin, mutta viina vei aina voiton. Ristiäisissäni oli kyllä, mutta ei tietenkään selvinpäin, voin vaan kuvitella kuinka äitiäni on hävettänyt, kun pappi kuulemma totesi, että ´´ei taida isä olla juhlakunnossa…”
    Hautajaisiin palatakseni, katselin, kun mies kaatusi tätini haudalle, ja kysyin äidiltäni ´´kuka toi äijä on?” – se on sun isäs. JUST.
    Isäni ensimmäiset sanat minulle oli vain: ´´oot tommonen kiva peikkotyttö”
    Sen jälkeen ollaan nähty kolme kertaa ennen minun pojan syntymää, mutta aina mulla on ollut joko veljeni (meillä on eri isät) tai isänäiti mukana, koska ei tosiaan voinut tietää missä kunnossa tämä on. Poikani on nyt yli 2v. ja isäni on hänet tasan kerran nähnyt, silloin hänellä oli setäni mukana, joka huolehti että homma pysyy raittiina.
    Nyt meidän on pitänyt nähdä isänäidin luona kaksi kertaa, kummallakaan kerralla ei pysynyt pullon korkki kiinni.
    Hän aina välillä soittaa mulle ja alkuun oli aina kännissä. Sitten tajusin, että ei hitto, ei mun tarvi sietää tällästä vaikka kuinka olis mun isä ja sanoin suoraan, että mulle ei ole mitään asiaa soittaa kännissä. Sen jälkeen on useinmiten soittanut selvinpäin. Viina kuitenkin on vienyt muistin täysin, joten eipä hän muista edes sitä minkä ikäinen lapsenlapsi hänellä on tarkalleen, vain että n.2v.
    Tänään hän taas soitti ja oli taas pitkästä aikaa kännissä soittaessaan, onnittelin isänpäivästä johon tämä kehtasi sanoa ´´ai muistat vielä että oon sun isä”, olis tehny mieli huutaa… Sanoin sitten vaan tyynen rauhallisena, että ´´ihme kyllä joo, ei sua ole paljon näkynyt kun et mummillekkaan kyennyt taas vaikka lupasit”
    Että… jos isä on jotain muuta kun kunnon kansalainen, ei sen tuntemisestakaan mitään hyötyä ole… Mutta ymmärrän kyllä sua, että olisi kiva tietää edes sitten se jos äijä on täys juoppo tms. Edes jotain tietoa.
    Äitini joutui muutamaan sukunimeänikin, koska isäni nimi on melko harvinainen suomessa, eikä äiti halunnut että minut yhdistetään häneen, tuo juominen kun ei tosiaan ole ainut huono asia hänessä… Ei viitsi tähän enempää avautua jos joku sattuu kuitenkin tunnistamaan :/
    Minäkin olen aina tehnyt isänpäivänä kortin papalle- äitini isälle enkä ikinä pitänyt sitä mitenkään outona, koska olin kasvanut siihin normiin.

    Olen ihan fine, ettei isä ole mun elämässä ollut, koska en tarvitse tuollaista surkimusta, olen enemmän kuin fine, ettei poikani ole nähnyt tätä kuin ihan pienenä vauvana, koska ei hänen tarvitse tuollaista rampaa juoppoa muistaa.
    En vaan yhtään tiedä miten tälläisenkin asian sitten joskus lapsen kanssa käsittelee..

    Huh rustasimpa pitkästi, mutta helpottaa purkaa edes jonkun kommenttiboksiin vaikeaa asiaa, jonkun kuka ei tunne, jonkun kuka ei ole kokoaika vaan haukkumassa isääni (viittaan äitiini&äidin vanhempiin) jos puran omia tuntojani, tai jonkun kuka ei kokoaika vähättele isäni tekoja (viittaan isäni muuhun sukuun, heihin olen siis aina ollut tekemisissä kaikesta huolimatta)

    Ps. olen sun vakkari lukija ja kommentoinkin usein nimellisesti, mutta nimeni takana on myös blogini, jossa en ole juurikaan isästäni puhunut, joten suojaan näin itseäni.. Muuten minäkin kirjoittaisin paljonkin, olisi hirveästi purettavaa, mutta sukulaiseni isän puolelta lukee blogiani, joten enpä viitsi sitten.. Saatat kuitenkin pystyä yhdistämään vaikka s-postin kautta mut, kuka olen :)

    • Iina Iina sanoo:

      Huh, voi sua, sori että sain sut itkemään <3 Ymmärrän täysin että ei halua omaa nimeä näin henkilökohtaisiin juttuihin yhdistää!

      Ihanaa että halusit kirjoittaa oman tarinasi, kiitos! Ja kiva jos helpotti oloa kun sai kirjoittaa, niin siinä yleensä käy, se että näkee omat ajatukset tekstinä selkiyttää niitä huomattavasti. En edes tiedä mitä sanoa, tosi ikävää että isäsi ei pysty olemaan ilman viinaa, ja sen takia sekä sinä että hän itse menettää niin paljon :( Tosiaan, olisi kiva kun olisi edes jotain tietoa, mutta toisaalta taas se kliseinen sanonta, että tieto lisää tuskaa, on myös totta. Onneksi saat tuntea sentään isäsi puolen suvun, etkä ole täysin vailla toisen puolen sukua niinkuin mä! Tsemppiä, toivottavasti isäsi saisi asiansa kuntoon! Kaikkea hyvää teille ja toivottavasti kommentoit taas jatkossakin<3

  10. Iitu sanoo:

    Mä kirjotin ihan lähiaikoina myös kirjeen mun isälle. Isälle, jota en ole koskaan tavannut enkä elämääni osaksi kaivannut. Tiedän siitä asioita, tiedän miten se ei myöntäny isyyttään muutakuin oikeuden kautta ja tiedän miten se on nyt mun aikuisiällä yrittänyt lähestyä muutamankin kerran. Sun kirjeessä on monia asioita mitkä kolahti muhun, koska ne tunteet on monelta osin niin samanlaisia. Toivottavasti tää helpotti sun oloa, jollain tapaa kevensi.. Mä nimittäin huomasin kirjotettuani itse sen kirjeeni, että mä tein sen oikeasti tasan itseäni varten ja se autto mua just sillä hetkellä paljonkin. :)

    Oot hirveen rohkea nainen ja ihanaa, että sulla on niin mieletön perhe ja verkosto!

    • Iina Iina sanoo:

      Kyllä toi kirjeen kirjoittaminen tosissaan auttoi! Lähetitkö kirjeen sun isälle vai kirjoititko sen vain itsellesi? Sori mua jäi kiinnostamaan tämä, ei ole pakko kertoa :D! Mutta kiitos hurjasti sun kauniista sanoista, ja kaikkea hyvää sulle<3

  11. piipa sanoo:

    kylläpä veti hiljaiseksi ja sai kyyneleet valumaan. mä toisaalta pystyn samaistua tuohon tekstiin, koska me ei olla oltu mitenkään kauhean läheisissä väleissä mun isän kanssa. asia on vähän korjaantunut sen jälkeen kun muutin omilleni ja aikuistuin.

    hatunnosto yh-äideille ja vielä suurempi sun äidille! <3 vahva nainen joka on pystyny huolehtimaan susta parhaalla mahdollisella tavalla yksinkin.

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon, kiva jos pidit tekstistä!<3 Ihanaa että teidän välit ovat vähän korjaantuneet ja saat olla kuitenkin isäsi kanssa tekemisissä! Äidit on kyllä ihania ja parhaita, pystyvät ihan mihin vaan!<3

  12. HelKaMa sanoo:

    Vetipä tosiaan hiljaiseksi… Ei tämmöistä voi tällainen ”normaalissa” ydinperheessä elänyt ja elävä ymmärtää… Isäsi on menettänyt niin paljon.
    Tuli mieleen (ei tarvitse vastata jos et halua kertoa), että tiedätkö isäsi nimen tms ja oletko ikinä miettinyt ottavasi yhteyttä?

    • Iina Iina sanoo:

      Kiva jos teksti herätti ajatuksia! Ja joo, ei sitä varmasti voi ymmärtää jos ei itse ole kokenut. En mäkään ymmärtänyt miten erilaista on kun on kaksi vanhempaa, ennenkuin itse olin toinen niistä kahdesta vanhemmasta! En aio ottaa isääni yhteyttä koskaan.

  13. M sanoo:

    Onneksi sun äiti on osannut kasvattaa sut yksinkin ja ilmeisen hyvin vieläpä. Sä oot onnekas kun sulla on (näin lukijan näkökulmasta) ihana äiti sekä Otto sun vierellä. Mä en halua isänpäivänä juhlistaa omaa isääni kun meillä on aika huono menneisyys hänen takiaan. Mä haluan edes mun tuleville lapsille isän, joka olisi ihana isä eikä koskaan tekis mitään pahaa lapsilleen tai mulle. Mä olisin ehkä mielummin olisin ilman isää kokonaan kun meidän isä ei ole kovin montaa hetkeä ollut hyvä isä. Tulipas avautuminen..

    • Iina Iina sanoo:

      Toivottavasti saat nauttia itse vanhempana sellaisesta perheestä, jossa kukaan ei satuta toisiaan! <3 Ymmärrän kyllä täysin jos et halua sellaista isää juhlistaa, joka on tehnyt teille pahaa. Avautuminen tekee välillä hyvää! Tsemppiä, ja kaikkea hyvää<3

  14. Kaisu sanoo:

    On meillä ihmisillä elämiä monia… Oma isäni kuoli 15v sitten kun päätti päissään kiivetä 4 kerroksen parvekkeen kaiteelle ja putosi sieltä alas. Isä oli huonossa psyykkisessä kunnossa ja minun viimeiset sanat hänelle olivat ”mene hoitoon”. Unissani selvitin välit isän kanssa ja tiedän että kun sitten tavataan taivaassa niin kaikki on hyvin. Viime aikoina olen surrut isää enemmän mitä esim muutama vuosi sitten. Isäni oli aivan huippu tyyppi kun oli terve ja selvin ja sitä miestä on useasti ikävä. Onneksi minulla on minulle maailman paras mies ja tosi kultainen appiukko, heitä on tänään juhlittu <3

    • Iina Iina sanoo:

      Voi hurja mitä olet joutunut kokemaan! <3 Ihanaa että olet saanut rauhan, ja saat kuitenkin nauttia omasta miehestäsi, ja olet läheinen appesi kanssa. <3

  15. Jemmi sanoo:

    Mä en ymmärrä, kuinka jotkut kehtaavat tulla spekuloimaan tällaista tekstiä. Kyseenalaistamaan sitä, kuinka asiat on kerrottu, kuinka ne on koettu tai ”No ei miehellä ole vaihtoehtoja.” Etenkään tietämättä asian taustoja.

    Ihan sama, että Iina on bloggaaja ja ”asettaa itsensä julkiseksi” ja kirjoittaa näistä – ei se silti suoraan tarkoita sitä, ettei kommentoijalla olisi jotain vastuuta kommentistaan. Itselleni henkilökohtaisesti nousi parista kommentista karvat pystyyn, sillä en olisi ikinä kuvitellut, että joku haluaa tällaistakin tekstiä lähteä oikein tutkimalla tutkimaan ja miettimään, että onkohan nyt kuitenkin Iinan äiti ehkä jopa petkuttanut ja muunnellut tarinaa! Kun on vain yksipuolisesti nyt kerrottu.

    Niin. Yksipuolisesti kerrottu, koska se, jolla on tarinan toinen puoli, ei ole viitsinyt tehdä elettäkään kertoakseen sitä toista puolta. Siinä ei ole mielestäni enää mitää spekuloitavaa.

    Mun mielestä tää oli helvetin rohkea, upea kirje. Isot halit sun äidille <3 Ja teille ihanalle kahdelle aikuiselle, jotka olette pystyneet kantamaan sen mielettömän vastuun, jolta yksi aikuinen aikanaan livisti. You're doing an amazing job. <3

    • Iina Iina sanoo:

      ”Niin. Yksipuolisesti kerrottu, koska se, jolla on tarinan toinen puoli, ei ole viitsinyt tehdä elettäkään kertoakseen sitä toista puolta. Siinä ei ole mielestäni enää mitää spekuloitavaa.”

      Jemmi<3 Oot tärkeä, ja kiitos taas kerran niin paljon<3 Olet ihana ja samat sanat kuule! Ikävä ja haleja<3

  16. idamaria sanoo:

    Voi Iina❤ Ikinä en ole itkenyt postauksien tai muiden vastaavien takia mutta nyt itkin koko lukemisen ajan niin paljon että itsekkin vähän säikähdin. Ihanaa että olet isäsi pelkuruudesta huolimatta pärjännyt elämässä:) Olet ihana ❤

    • Iina Iina sanoo:

      Voi ihana, kiitos paljon sun sanoista!<3 Ihanaa että postaus herätti tunteita, vaikka en tietenkään toivo saavani ketään itkemään!

  17. Jenni sanoo:

    Täytyy sanoa etten muista milloin joku blogi kirjoitus olisi saanut ihmisen näin hiljaiseksi ja miettimään asioita! Tämä kirjoitus oli todella koskettava ja ihanaa kun jaoit sen myös meille, olet rohkea ja ihana nainen, kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi <3

    • julle sanoo:

      samaa mieltä, onneksi sulla iina on ollut hyvä äiti tukenasi!

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjasti <3 IHana kuulla että kirjoitus herätti ajatuksia ja tunteita, eipä sitä enempää voi toivoakaan! Mä halusin kirjoittaa, koska tiedän että moni on käynyt läpi saman, mutta ei silti välttämättä tunne ketään muuta joka olisi ollut samassa tilanteessa. Vertaistuki ja ajatustenvaihto on tärkeää!

  18. Kirsi sanoo:

    Ihan loistava teksti Iina! Kyllä kosketti! Vaikka itsellä oma isä onkin vahvasti mukana mun elämässä <3 Mutta sä oot ihan huippu ihminen ja pärjäät hienosti ilman sitä luuseri-isää. Iso halaus ja onneksi sulla on niin ihania ihmisiä ympärilläsi <3

    • Iina Iina sanoo:

      Voi ihana sinä, kiitos ihan hirmuisesti<3 Tulipa hyvä mieli sun sanoista! <3

  19. Janni sanoo:

    Du är en vacker typ, Iina <3

  20. Moi sanoo:

    Oletko siis lähettänyt tämän ihan oikeana kirjeenä isällesi vai vain julkaisit tämän täällä, jos isäsi mahdollisesti tämän lukee? :) Pakko kysyä vielä.. Kun menitte Oton kanssa naimisiin, kuka saatteli sinut alttarille? :) Kaunis teksti!

    • Iina Iina sanoo:

      Siis ihan vaan täällä kirjoitin, en ole lähettänyt! :) Ja mun pappa saatteli mut alttarille, ja oli maailman paras saattaja! Kiitos paljon<3

  21. elsi sanoo:

    Voi Iina, tämä postaus todella kosketti. Kyyneleet valuivat… Sinä ja äitisi ootte vahvoja naisia<3

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjasti <3 Kiva että teksti kosketti, ja kaikkea hyvää sulle!<3

  22. kaisla sanoo:

    Voi Iina, itkin niin, että en ole pitkään aikaan itkenytkään! Olet vain niin älyttömän vahva nainen, onneksi sulla on ympärillä niin paljon rakastavia ja välittäviä ihmisiä, että tuskin tämä miesraukka olisi sulle paljoakaan voinut antaa. Olen todella onnellinen Tiaran ja Zeldan puolesta, sillä heillä on niin hyvät ja rakastavat vanhemmat <3

    • Iina Iina sanoo:

      Voi sinua, kiitos ihan hurjasti <3 Ihanaa että heräsi tunteita, vaikka en ketään itkettää haluakaan! :D Niin kauniisti sanottu, oot kyllä ihana!<3

  23. Sonja sanoo:

    Mahtavan koskettava teksti Iina! Mun lapsilla ei myöskään ole isää, mutta he eivät sitä vielä ymmärrä, joten suren tänään yksinäni heidän puolesta. Toivon koko sydämestäni, että he myös kokisivat joskus aikuisina, että äiti olisi täyttänyt kummatkin saappaat, ja ettei mitään ratkaisevaa olisi jäänyt puuttumaan.

  24. Saman kokenut sanoo:

    Nimimerkki ”mietin vain” toi mielipiteensä julki aiemmin tässä kommenttiketjussa ja vaikka sä et tuntunut kommenttia käsittäneen, niin mä käsitin kyllä. Ei hän, enkä minäkään tahdo tuottaa pahaa mieltä sulle, eikä sun tarvitse miettiä niitä asioita, jos sä et tahdo. Mä kuitenkin halusin vielä jatkaa tuota juttua, kun mä olen kokenut jotain saman tyyppistä, kuin sä, mutta mun todellisuudessa myös tuon aiemman kommentoijan pointti paljastui totuudeksi.

    ”Mulla on faktat ja mä tiedän mistä puhun”, sä sanot. Kyllä, sulla on faktat, jotka sä olet kuullut sun äidiltä ja muilta tuttavilta, mutta käsittääkseni sä et koskaan ole kuullut sun isän kantaa asioihin. Käsitäthän, että riidoissakin on aina kaksi puolta, eikä vain toisen ihmisen totuus ole se yksi ainoa totuus. En mä väitä, että sun äiti valehtelee, hän vain saattaa nähdä asiat eri kannalta, kuin isäsi on ne nähnyt.

    Oma isäni lähti, kun olin kaksi vuotias. Minulla ei ollut muistikuvia isästä, en tiennyt hänen nimeään tai kohtaloaan. Täytettyäni kuusitoista sain mä yhteyden isääni. Nyt, kahdeksantoista vuotiaana olemme puheväleissä isäni kanssa ja minulle on selvinnyt, ettei lähtö ollutkaan täysin hänen syytään, vaikka kuusitoista kesäiseksi asti ehdin niin luulla. Aiemmin en voinut käsittää kuinka kukaan voisi jättää omaa lastaan, mutta nyt mä käsitän. Kuultuani isän puolen tarinasta totuus paljastui, vaikkei äidin kertomuskaan valhetta ollut.

    Nää on vaikeita asioita, enkä mä puolustele sun isää, tottakai hän teki väärin ja varmasti olisi ollut muitakin vaihtoehtoja. Taustalla vain saattaa olla niin kipeitä asioita, ettei hän silloin nähnyt muuta mahdollisuutta, kuin lähteä. Voi toki myös olla, että sinun uskomasi totuus on se oikea ja isäsi vain yksinkertaisesti on ääliö. Muista kuitenkin, ettei niin välttämättä olekaan, vaikka kuinka kovasti tahtoisit uskoa niin.

    Uskomattoman rohkea postaus kaikesta huolimatta. Mä todella toivon, etten loukannut sua millään tavalla, tahdoin vain tuoda esille sen, että kaiken sen kivun alle olet saattanut piilottaa sen faktan, että muitakin totuuksia on olemassa.

    Kaikkea hyvää sinulle :)

    • Iina Iina sanoo:

      Kiitos :) Kiva että olet saanut yhteyden isääsi! Ja mitä mun isääni tulee, kun mä itse tiedän mitä on ollut taustalla ja miksi mulla ei isää ole, niin siinä ei paljon isän selitykset asiasta kiinnosta. Mulla ei ole mahdollisuutta koskaan olla hänen kanssaan missään tekemisissä, ja se riittää mulle syyksi olla kiinnostumatta hänen henkilökohtaisesta mielipiteestään todistetulle munapääkäytökselleen :).

  25. Alisa sanoo:

    Hmph, aika moni kokenut saman ja täälläkin yksi. Minäkään en ole koskaan nähnyt biologista isääni, tiedän hänen etunimensä ja sen, että hän antoi äidilleni turpaan, kun äitini kertoi olevansa raskaana. Minulla on kyllä ollut koko elämäni ajan maailman paras isäpuoli, jota kutsunkin isäksi, sillä se on ainut ja paras isä, mitä minulla on! Aika harvoin minäkään edes mietin oikeaa isääni, eihän hän ansaitse edes ajatuksiani. Mutten kyllä osaa kantaa hänelle kaunaakaan. Näin 28-vuotiaana ajattelen, että tarinassa on aina ainakin kaksi puolta, eikä koskaan asiat ole mustavalkoisia. Vaikka ne kaikki asiat olisivatkin totta, mitä äidiltäni olen kuullut ja tietysti se, että isä on ollut vastuuton. Silti tiedän, että on parempi olla sitten elämästä pois kokonaan kuin tuntea isä, joka ei osaisi tarjota muuta kuin pettymyksiä. Kyllä isättäkin pärjää, jopa paremmin kuin huonon isän kanssa :) Tsempit sulle, tää oli ihana kirjoitus :)

    • Iina Iina sanoo:

      Ihanaa että sulla on ollut ihana isäpuoli, joka on voinut olla sulle isähahmona<3 Ja se on hyvä ettei kanna kaunaa, eihän se mitään auta, satuttaa vaan itseä lisää. Se on ihan totta että parempi ilman, kuin huonon kanssa! Kiitoksia hurjasti ja ihanaa joulunodotusta sinne! :)

  26. Katarooma sanoo:

    Pakko kommentoida taas. Mun isä on ollu hirviö, mun elämässä painajaisena, mutta silti ei koskaan isänä, vaikka ollaan asuttu vuosikaudet saman katon alla. Melkeinpä pidän sua onnekkaana, koska et ole ainakaan saanu hirviöisää.

    Olet rohkea ja sisukas nainen, jota ihailen täältä kaukaa. Onneksi sulla on ollu äitis, mulla ei oo ollu äitiäkään, koska hän on sulkenu silmänsä kaikelta, haamuna leijunu mun elämässä, olematta äiti.

    Oot ihana! <3

    • Iina Iina sanoo:

      Voi mä tulin niin surulliseksi sun puolesta<3 :( Saa tosiaan olla onnellinen että on edes se yksi vanhempi johon voi luottaa kaikessa, kaikilla ei ole sitäkään. En voi edes kuvitella miten rankkoja juttuja oot läynyt läpi. Mutta ihailen sua ja sun elämäniloa, oot ihan mielettömän vahva kaikesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi! <3 Kiitos paljon<3

  27. Riikka sanoo:

    Moi! Mä en oon tosi huono blogien seuraaja mutta sun blogi on koukuttava!! En voi olla avaamatta puhelimeni kotisivulta suoraa linkkiä blogiisi joka ilta ja toivoa uutta postausta! Sä olet niin positiivinen ilopilleri ja sun kirjoitukset piristää maailman hirveimmätkin illat! Puhut otosta ja teidän lapsista niin kauniisti! Tämä kirjoitus oli mun mielestä ihan kärkipää kirjotuksia! Oon siis lukenu sun blogia noin vuoden verran. Mielestäni ”puolustuspuheet” isästäsi voivat jossain määrin olla totta kuka sen voi tietää mutta sinun vihasi ja katkeruutesi on aivan ymmärrettävää ja hyväksyttävää! Sä kirjoitit tosi ”hienosti” noinkin suurista ja voimmakkaista tunteista etkä käyttänyt voima sanoja tai muutenkaan pilannut tekstiäsi asiattomilla kommenteilla. Viha mikä sinulla on isääsi kohtaan on varmasti niin suuri että sitä ei voi edes sanoin kuvailla! Sä oot ihan huippu kirjoittaja ja osaat ilmaista tunteesi niin kauniisti! Teidän perhe on ihana ja te aivan huokutte rakkautta! Sä oo iina todella hyvä bloggaaja ja ihanan avoin ihminen! Jatka ns. Rohkeidenkin kirjoitusten tekemistä. En tiedä edes miksi kirjoitin tämän mutta halusin vain kommentoida ja kertoa että et ole ainoa joka kokee samanlaisia tunteita, jos se yhtään helpottaisi. Kaikke hyvää teidän perheelle ja ihanaa joulun odotusta!<3

    • Iina Iina sanoo:

      Moikka! Hei kiitoksia ihan hurjasti sun kommentista, ihan mahtavaa kuulla että tykkäät tälläisistä tunteikkaammistakin kirjoituksista. Musta on ihanaa kun mulla on mahdollisuus ottaa tälläisiäkin asioita esiin, ja saada lukijat kertomaan omista jutuistaan, koska puhuminen tai kirjoittaminen yleensä helpottaa tunteiden käsittelyä! :) Ja mitä isään tulee, en mä häntä vihaa tai ole katkera, aika välinpitämätön oikeastaan, kun tosiaan ei häntä koskaan ole ollut, niin en osaa kaivatakaan. Hän on mulle täysi mysteeri, kuten sanottua, tietoa mä toivoisin lisää, mutta ilman isää on ihan fine! Kaikkea hyvää sinullekin ja ihanaa joulundotusta, ja kiitos vielä<3

  28. Voi, olipa koskettava teksti! Voin osittain samaistua tekstiisi, vaikka minulla isä onkin. Hän erosi äidistäni minun ollessani alle vuoden ikäinen, ja kesti muutama vuosi ennen kuin olin (kuulemani mukaan) ensimmäistä kertaa isäni kanssa. Parin vuoden ajan olimme hänen luonaan joka toinen viikonloppu, kunnes sekin tyssäsi isän alkoholiongelman takia. Ollessani 13-vuotias joutui äitini vankilaan, ja minä ja veljeni jouduimme muuttamaan lähes tuntemattoman isämme luokse. Siellä asuttiin 4 kuukautta, ja isän alkoholiongelman ja perheväkivallan vuoksi muutimme nuorisokotiin ja sijaisperheeseen. Sittemmin isä oli vaihtelevasti mukana elämässäni.

    Sitten, lähes 2 vuotta sitten syntyi tyttäreni, Peppi. Tein omalle isälleni hyvin selväksi, ettei hänellä ole mitään asiaa meidän elämään eikä saa lasta nähdä varsinkaan, jos on juonut (joi siis päivittäin). Siitä päivästä asti isäni on ollut täysin raittiina, ja on mukana elämässämme nyt enemmän. Vieläkään en voi sanoa tuntevani isääni, eikä minulla ole sellaista normaalia isä-tytärsuhdetta, mutta olen iloinen että hän on elämässämme mukana. Välillä ajattelen, yrittääköhän paikkailla tekemiään virheitä ja haluaa siksi olla mukana Pepinkin elämässä.

    Kaikkea hyvää ja ihanaa sinulle, olet upea nainen <3

    -Mirka
    http://mkasvukipuja.blogspot.fi

    • Iina Iina sanoo:

      Moikka, kiitos hurjasti ihana Mirka sun sanoista <3 Rankkoja asioita olet kyllä joutunut kokemaan, ei voi muuta sanoa! Mutta hienoa että isäsi on päässyt eroon alkoholista, ja voi olla osana teidän elämää. Ehkä hän tosiaan yrittää nyt paikkailla virheitään, mutta ei kai siinä mitään, pääasia että hän välittää teistä ja yrittää teidän takia! :) Kaikkea hyvää teillekin ja ihanaa joulun odotusta<3

  29. Noora sanoo:

    Mä tapasin mun isän ekaa kertaa ollessani 15-vuotias. Muutamia kertoja vuodessa ollaan sen jälkeen nähty, vaikka asutaan aika lähekkäin. Mun isää ei kiinnosta ja mä en suostu olemaan se, joka anelee yhteistä aikaa. Joku sairas ja omahyväinen osa musta sanoo, että mun isän pitäisi tuntea loppuelämänsä syyllisyyttä ja madella polvillaan anteeksiantoa. Eipä ole näkynyt. Ja joo, olen katkera vaikka mun äiti onkin täyttänyt isän jättämän aukon täydellisesti! Tällä hetkellä en kaipaa mun isää elämääni, mutta harmittaa lapsen puolesta kun aluksi mun isä oli innoissaan lapsenlapsestaan, mutta nyt ei ole äijää näkynyt puoleen vuoteen. Enpä ole kertonut uudesta raskaudestakaan, tosin kaipa joku sille on kertonut kuitenkin. Säälittävä mies. Mun äiti on ainut isovanhempi meidän lapsille, kaksi on kuollut ja yhtä ei tosiaan kiinnosta. Onneksi on siis edes yksi elossaoleva ja täyspäinen isovanhempi, eipä kai sitä voi muuta kuin olla kiitollinen kun kaikilla ei ole senkään vertaa. Äiti <3

    • Iina Iina sanoo:

      Voi että, ompa inhottavaa että ensin ollaan innoissaan ja sitten ei pidetäkään mitään yhteyttä. Ei sun tarvitsekaan mitää anella, hän ei selkeästi ymmärrä mitä menettää. Onneksi on äidit tosiaankin, ne on ihan parhaita <3

  30. joanna sanoo:

    Tää on kun mun kirjottama, mun isä on lähteny kun oon täyttäny kolme ja sen koommin ei oo kuulunut.. Paitsi viime viikolla kun täytin 22 vuotta, facebookissa tuli viesti ”Paljon onnea!”. Se oli omanlainen shokki, mutta oon pärjännyt loistavasti ilman häntä tähänkin asti ja pärjään jatkossakin! Mä en oo myöskään koskaan erityisemmin kaivannut isää mun elämään, mulla on äiti<3 Tärkein ihminen maailmassa! Tiedän että jos isä olisi ollut kuvioissa en olisi välttämättä saanut harrastaa rakkaita harrastuksia yms. Meillä on äitin kanssa ollut paljon parempi kahdestaan :) Toivon silti että joskus kun omia lapsia saan, että heillä on välittävä ja läsnäoleva isä koko elämän läpi!

    • Iina Iina sanoo:

      No ompas hämmentävää että päättää yhtäkkiä vaan onnitella noin pitkän hiljaisuuden jälkeen! Äidit on niin tärkeitä, rakkaita ja uskomattoman vahvoja. <3 Kyllä ehdottomasti parempi on kahdestaan maailman parhaan äidin kanssa, kuin kolmestaan huonon isän kanssa. On kuitenkin mieletöntä seurata lasten suhdetta Ottoon, kun ei omaa isäsuhdetta ole edes ollut. Toivottavasti sinun tulevat lapset ja sinä itse saatte nauttia ihanan, rakastavan isän ja miehen läsnäolosta :)

  31. Iina sanoo:

    Ajatuksia herättävä kirje, vaikka en ydinperheessä kasvaneena pysty täysillä samaistumaan. Oot Iina rohkea ja vahva ja onneks sun äiti on kanssa ♥

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitoksia ihan hurjasti kauniista sanoista <3 Ja niinpä, onneksi on äiti!

  32. Ennu sanoo:

    Ensimmäistä kertaa blogiasi luin ja tämä kirje isällesi veti kyllä hiljaiseksi, miettimään omaa tilannetta.

    Itselläni on aivan upea ja ihana isä, jonka kanssa olen saanut elää saman katon alla koko elämäni, mutta itse en ole taas koskaan tuntenut isoisiäni. Vanhempieni vanhemmat erosivat molemmat, eivätkä isät sen koommin pitäneet yhteyttä lapsiinsa, äitiini tai isääni. Kun olin pieni, perheemme yritti tulla toimeen isäni isän kanssa, mutta aika turhaan. Näin isoisääni kaikkien näiden 19 vuoden aikana suunnilleen viisi kertaa. Hänen luona käydessämme, ei suuressa kirjahyllyssä ollut ainuttakaan kuvaa isästäni, hänen siskostaan, saati sitten minusta ja siskostani. Hän ei halunnut olla osa elämäämme. Keväällä hän nukkui pois, enkä oikeastaan osannut surra hänen poismenoaan, sillä enhän edes tuntenut koko miestä. Silti hautajaisissa itkin silmät päästäni, sillä pahiten minua sattui nähdä isäni ja tätini itkevän ja surevan sitä, mikseivät he ehtineet korjata välejään ennen kuin oli liian myöhäistä. Kävin tänään kuitenkin viemässä haudalle kynttilän, miettien samalla minkälaista olisi lapsuuteni ollut jos minulla olisi ollut isoisä.

    Äitini isää en koskaan edes nähnyt. Tai saatoin hyvin nähdäkin, mutten tuntea näkemääni miestä, sillä hän kuulemma eläessään asui alle kilometrin päässä kotoani. Hän oli kuulemma pettäjä, uhkapeluri ja valehtelija, tämän kaiken sain kuulla tänä vuonna, noin 7 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Oli hän myös todella komea ja lempeä niin halutessaan, ja mummuni mukaan minulla on isoisäni suvusta tulevia kasvonpiirteitä, sekä yhtä pitkä pinna kuin hänellä. En käy hänen haudallaan, sillä en tunne kuuluvani sinne. En tiedä tiesikö hän edes olemassaolostani yhtään mitään. Jouluisin kuitenkin vien hänellekin kynttilän, lähinnä muodon vuoksi ja sen ajatuksen saattelemana, etten olisi olemassa ilman häntä.

    Ja äitisi. Hän kuulostaa upealta naiselta :) Omat mummunikin kasvattivat lapsensa yksinhuoltajina ja vaikka välillä tekikin vähän tiukkaa, niin kyllä heistä mallikansalaisia kasvoi. Olen iloinen sinun ja tyttäriesi puolesta, ehkä äidistäsi tulee heille sellainen supermummu kuin omistani tuli minulle :)

    • Iina Iina sanoo:

      Moikka! Olipa ajatuksia herättävä kommentti! Mä oon itse siitä onnekas että on edes mummu ja pappa äidin puolelta, jotka ovat molemmat olleet aina läsnä ja isona tukena mun elämässä, vaikka isää ei olekaan ollut. Ja onneksi sinulla on oma isäsi ja äitisi, sekä supermummusi! Tosi surullista että isäsi, tätisi ja isoisäsi eivät ehtineet korjata välejään ajoissa, mutta toisaalta eihän sitä voi etukäteen mitenkään tietää että milloin ne välit pitäisi korjata, ja jos toinen ei yhtään auta asiaa tai ole kiinnostunut omista lapsistaan, niin ei lasten ainakaan tarvitse itseään syyttää! Mä olen varma että mun äidistä tulee, tai hän on jo, meidän supermummu. Lapsille niin hurjan tärkeä, ja se on musta ihanaa<3 Kiitos vielä kun kommentoit ja ihanaa joulunodotusta!

  33. Tytti sanoo:

    Teksti kolahti. Itse kasvatan isätöntä lasta. Hän on vielä niin pieni, ettei osaa kaivata tai edes ymmärrä että jotakin puuttuu. Joku päivä hän kuitenkin varmasti tulee kyselemään minulta. Isä on kertonut haluavansa tutustua, yksi vuotis päiville ei ole vielä saapumassa, mutta rippijuhlissa viimeistään tavataan. Nuoria ollaan vielä, aikuistuessaan isä voi muuttaa mieltään suuntaan tai toiseen. Vain aika näyttää. Toivoisin kuitenkin että lapseni ei vanhempana ole surullinen siitä, että hänet pidin vaikkei isä mukana olekaan. Että osaisin kasvattaa hänet edes lähes yhtähyvin kuin sinun äitisi on sinut kasvattanut.

    • Iina Iina sanoo:

      No ei varmasti kukaan lapsi ole surullinen siitä että on saanut syntyä, älä sitä pelkää! Varmasti osaat kasvattaa. Ihanaa että hänellä on mahdollisuus tutustua isäänsä kuitenkin joskus, mulla ei ole edes sitä! Tsemppiä ja ihanaa joulunodotusta teille<3

  34. nina sanoo:

    Mitä tekisit jos isäsi tulisikin yhtäkkiä elämääsi, olisi löytänyt sut vihdoin ja viimein monen vuoden etsimisen jälkeen ja haluisi kaikin tavoin tutustua suhun ja sun perheeseen? Korjata ne virheet mitä silloin joskus teki ja lähti karkuun?
    Ja entäpä jos olisikin tosiaan niin että isäsi etsisi sua tälläkin hetkellä, mitä ajatuksia se herättää?
    Ihan mielenkiinnolla haluan kysyä, ei tietenkää oo pakko vastata jos koet että nämä oli liian henkilökohtasia tai muuten vaan sellasia kysymyksiä mihin et halua sanoa vastausta!
    Onneksi sulla on rakastava äiti elämässä :-)

    • Iina Iina sanoo:

      No mulla ei tuota mahdollisuutta yksinkertaisesti edes ole, mutta jos olisi, mä varmaan suostuisin tapaamaan ja kuuntelemaan mitä sanottavaa hänellä on, mutta niin en tiedä. Oon tosi anteeksiantavainen tyyppi, mutta jossain ne munkin rajat kulkevat. ONneksi on äiti<3

  35. Jenni sanoo:

    Olipas koskettava kirjoitus! Sai paljon ite miettimään asioita! Itselläni on kyllä maailman paras isä, isä joka on hoitanu asiansa kunnialla kahden vanhemman edestä.. Eli mulla tilanne on niin päin, ettei äiti kuulu mun elämään :/ mun ollessa ala-asteella vanhemmat eros äidin juomisen takia.. Olin usein pikkusisaruksille ”äidin roolissa”, kun äiti jätti meidät keskenään kotiin lähtiessään monen päivän ryyppyreissuilleen. Oon siis sisaruksista vanhin! En uskaltanu pienenä kertoa kellekkään tosta, vaan esitin reipasta ja onnellista koulussa ja harrastuksissa. Äitiin ei saanu puhelimitse yhteyttä, ja joskus se saatto hermostua mulle siitä kun soitin niin monta kertaa sen ryyppyreissun aikana.. Tänä päivänä äiti saattaa ottaa yhteyttä jos haluaa esimerkiks lainata rahaa, mut eipä juuri muuten. Tiedän missä kaupungissa äiti asuu, mutten tiedä edes missä siellä, enkä kenen kanssa! Äiti on jo ulkonäöltään aikamoisen karun näkönen, eikä muistikaan oikein toimi :( siinä mielessä sä saat olla isääs nähden onnellinen, ettei teillä oo mitään yhteisiä ihania muistoja! Sillä mulla äidin kanssa niitä ehti tulla, ja välillä ikävöin sitä aikaa yli kaiken, koska sillon äiti oli paras äiti ja rakastavin. Harmi että viina vei voiton :( en tiiä kuinka paljon tässä tekstissä mahtaa olla kirjotusvirheitä, kun puhelimella näpyttelin! Kiitos ajatuksiaherättävästä kirjotuksesta ja ylipäätänsä blogistas! <3

    • Iina Iina sanoo:

      Voi miten rankkoja juttuja olet joutunut lapsuudessasi kokemaan!<3 En voi kuvitella miten pahalta tuntuu, että ensin on saanut nauttia rakastavasta ja ihanasta äidistä, ja sitten hän onkin yhtäkkiä kuin toinen ihminen jota ei enää tunne. Onneksi sulla on sun isäsi<3 Kiitos paljon kun kommentoit, ja kiva että teksti herätti ajatuksia! Kaikkea hyvää sulle<3

  36. ellu sanoo:

    Ei kannata välittää toisten puheista! Hieno teksti eikä tarvitse selittelyjä. Kukaan ei voi tietää asiasta paremmin kuin sinä itse. Jotku vain pakon omaisesti haluavat tramatisoida, sekoittaa pakkaa ja olla vaikeita, se on heidän tappionsa jos käyttävät aikaansa moiseen.
    Haleja! :)

  37. X sanoo:

    Voi Iina! ❤️ Iso kaukohali. Onneksi susta on tullut hyvä ja vastuullinen äiti ja olet perinyt kaikki olennaiset ja tärkeät ominaisuutesi äidiltäsi. Sussa ei ollut mitään vikaa. Isässäsi oli.

  38. Riina sanoo:

    Nää tällaset juhlapyhät on kyllä hassuja. Osa hehkuttaa jo viikkoja etukäteen ja toisille aiheutuu vaan surua ja murhetta. En ole koskaan tavannut omaa isääni, ja myöhemmällä iällä minulle selvisi, että olen vanhasta kunnon syrjähypystä seurannut pikku pallero. Äitini oli kertonut minulle lapsena nk isäni nimen, eli silloisen poikaystävänsä nimen. Noh kului vuosia ja elämä heitteli meidän perhettä, mutta lukiossa tämä mysteeri mies saapui elämääni, en koskaan tavannut häntä, mutta mies halusi teettää isyystestin, koska oli aina epäillyt että äitini oli valehdellut hänelle. Ja oikeassahan hän oli, hän ei ollut isäni. Koko prosessi kesti n. Kuukauden ja siinä ajassa ehdin jo miettiä, mitä tapahtuisi jos hän olisi isäni. Olisin lukioikäisenä saanut kokonaan uuden suvun ja isänpäivälle jonkun sisällön. Kävi kuitenkin niin, että kuvitteelliselta isähahmoltani lähti myös nimi. En koskaan kertonut äidilleni, että tiedän, ettei kyseinen mies ole isäni koska en usko että hän pystyisi minulle antamaan uutta nimeä. Tyytynen siis odottamaan, että joskus tulevaisuudessa isänpäiväni näyttää samalta kuin sinun.

    Ps. Kukaan lukemani bloggari ei osaa käsitellä tällaisia aiheita yhtä hyvin kuin sinä. Kunnioitukseni ja ihailuni, myös myötätuntoni sinua kohtaan on nykyään (oli jo äiti-postausten jälkeen) ihan mieletön. Olet uskomaton ihminen ja ansaitset kaiken hyvän, mitä elämällä on tarjota.

    • Iina Iina sanoo:

      No huh, ompa varmasti ollut raskasta kun ensin saa toivon siitä että vihdoinkin olisi isä elämässä, ja sitten kaikki osoittautuukin vain valheeksi! En voi edes kuvitella! Mutta sä oot kyllä vahva ja suhtaudut uskomattoman hienosti tähän asiaan. Kiitos ihan hurjasti sun kauniista sanoista <3 Mieletöntä kuulla, että mielestäsi osaan käsitellä tunteikkaampiakin asioita hyvin, ja oikeesti, kiitos. Nyt en kyllä osaa kirjoittaa muuta, kun sun kehut vetää sanattomaksi :D Mutta olet ihana ja samat sanat hei, ihanaa joulunodotusta ja kaikkea hyvää elämään<3

  39. Venla sanoo:

    Ihana ja koskettava kirjoitus! Oot varmasti kokenut kovia. Tällaisen kirjeen kirjottaminen helpottaa kummasti, kun saa avautua. Joillakin helpottaa myös se, että kirjeen vielä lähettää sille kenelle se on kohdistettu tai että sen repii ja polttaa. Tällasista asioista puhuminen on tärkeetä. Uskon siihen, kun vihan pyrkii sanoittamaan niin siitä voikin pikkuhiljaa muuttua voimavara. Oot kyllä tosi rohkea ja huipputyyppi!

    http://kukapelkaapallinaamaa.blogspot.fi/

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitoksia hurjasti <3 Mä en tätä voi eteenpäin lähettää, mutta kyllä ehdottomasti selkiytti ajatuksia jo se että kirjoitti tänne! Asioista puhuminen tai niiden purkaminen edes jollain tavalla on tärkeää ehdottomasti.

  40. Anna sanoo:

    Tätä lukiessa nousi pala kurkkuun ja kyyneleet silmiin. Minulla on ollut aivan ihana suhde isäni kanssa, paljon vahvempi kun äitini. En tiedä mitä tekisin tai millainen olisin ilman isääni. Asia kuitenkin koskettaa minua erityisen paljon, koska vanhempieni eron jälkeen äitini tuli raskaaksi ja hänen silloinen kumppaninsa, samanlainen pelkuri munapää, jätti äitini yksin siskoni kanssa. Siskoni on minulle aivan kamalan rakas ja tuntuu aivan kamalalta hänen puolestaan, kun kuvittelin millaisen kirjeen hän kirjottaisi isälleen sinun ikäisenä. Sinulla on Iina aivan uskomaton äiti ja ihana perhe, olen niin onnellinen siitä, että olet löytänyt lapsillesi noin omistautuvan ja hyvän isän ja että olet saanut äitisi kanssa elää hyvän, vaikka varmasti normaalia rankemman lapsuuden :) Ja katso itseäsi, sinusta on kasvanut fiksu, sympaattinen, suloinen ja itseään arvostava nainen. Kaikille munapäille terkkuja vaan, että ette koskaan tule tietämään mitä menetitte. Haleja Espanjasta koko perheelle :)

    • Iina Iina sanoo:

      Voi ihana sinä, kiitos paljon<3 Voin vaan kuvitella miten surullista on katsoa vierestä, kun toinen jää ilman isää samalla kun itse saa isästä nauttia. Haleja takaisin Espanjaan! <3 Ja siskosi on onnekas kun hänellä on kuitenkin sinut, vaikutat maailman parhaalta siskolta!

  41. Sandra sanoo:

    Kiitos, kun jaat näin henkilökohtaisen asian. Hiljaiseksi veti minutkin. Mutta kuten itsekin totesit, onneksi sulla on ihanat ihmiset ympärillä :)

    • Iina Iina sanoo:

      Kiitos teille kaikille jotka kommentoitte<3 Onneksi on äiti, Otto, lapset ja kaikki muut ihanat!

  42. Tiia sanoo:

    Iina <3 sä oot todella taitava kirjoittamaan. Aika hiljaseks vetää täälläkin, vaikka itse ihan eri tilanteessa olenkin.
    Sun isäs on menettänyt tosi paljon kun ei tunne sua. Oot aivan upee, vahva, mutta muut huomioiva. Sun äiti on kyllä tehnyt ihan valtavan upeeta työtä. Mua melkein alkaa itkettään :D oot ihan huippu <3
    T.Tiia

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan mielettömästi sun kauniista sanoista <3 Ihanaa että tykkäsit ja teksti herätti tunteita, vaikka eri tilanteessa ollaankin. Kaikkea hyvää sulle<3

  43. Omppu sanoo:

    Olipa koskettava teksti.

    Kasvatan itse isätöntä lasta ja se on minulle todella kova pala monestakin syystä johtuen.
    Lapsen ”isä” on hoitanut kaikki asiat niin päin ”persettä” kuin vain voi, ja toiminnallaan vaikuttanut paljon arkeemme ja näin lapsen elämään, siis minun mielenterveyteni kautta.
    Juuri tuollainen ”pää pensaaseen”-pelkuri ja pakoilija hän on, aiheuttanut niin paljon tuskaa ja kärsimystä, että ei tosikaan.
    Lapsi rupesi kyselemään isästään oikeastaan heti, kun oppi kunnolla puhumaan (oppi siis aika ”myöhään”, vasta 2,5-vuotiaana) ja jokainen kysymys on aina kuin puukko rintaan.
    Nykyisin lapsi ei enää kysele juurikaan, sillä hän on kai hyväksynyt sen tosiasian, ettei isä koskaan tule (joskus hän jaksoi vielä vängätä vastaan kun kerroin, että häntä on turha odotella).
    Leikeissä ja erilaisina fantasioina ”isä” on usein kyllä mukana, eli esimerkiksi leikkii barbeilla ja leikissä barbi menee ”isän syliin”, sanoo minulle joskus mietteissään, että kerro äiti isästä ja kun kysyn, että mitä haluat kuulla, vastaa pieni näin: ”noooo…tuotaa…että se tulis tänne ja ois meiän sohvalla ja tuotaa….” jne.
    Jotenkin niin sydäntä särkevää, etenkin kun omatkin tunteet edelleen aiheen tiimoilta pinnassa.

    Toivottavasti tyttärestäni kasvaa joskus yhtä hieno ja vahva nuori nainen, kuin sinusta ja hän osaisi aidosti olla sitä mieltä, että äiti kykeni antamaan hänelle kaiken tarpeellisen.
    Tosin en tiedä, kuinka todennäköisesti voi OIKEASTI olla tuota mieltä, sillä eihän toista vanhempaa vaan voi täysin korvata mitenkään ja tuo on tietynlainen ”hylkääminen” kuitenkin, joka voi jollain tapaa vaikuttaa lapsen identiteetin kehitykseen.
    Hienosti ja rehellisesti kirjoitit! Katkeruudentunteetkin ovat täysin ymmärrettäviä ja sallittuja tällaiseen aiheeseen liittyen.

    Kaikkea hyvää!

  44. t sanoo:

    Koskettava teksi. Mulla on aina ollut elämässä isä ,mut ei äitiä. Kun muilla tytöillä on ollut läheinen suhde äitiin, niin mä vaan olen voinut haaveilla siitä että mullakin olisi äiti jonka kanssa jakaa asioita (etenkin sillon kun murrosikä alkoi). Mun äiti vaan oli se pelkuri.

  45. Milla sanoo:

    Hei. En tiedä näätkö kommenttiani, kun kommentoin vuoden vanhaan postaukseen. Aloin muutama kuukausi sitten blogiasi lukemaan ja bongasin tänään tämän postauksen facebookkiin linkattuna. :)

    Tämä kirje sai mahanpohjassa muljahtamaan. Tunnen samoja asioita, mutta asettelu on kohdallani toisin.

    Äitini kantoi minua raskauden ajan, synnytti minut, ja sitten lähti. Hän jätti minut isäni kanssa sairaalaan, jouduin siellä olemaan hieman pidempään kuin syntyneet normaalisti. Hän kertoi isälleni, ettei kykene minua rakastamaan, eikä olisi halunnut minua. Pilasin kuulemma hänen kroppansa, eikä hän voi antaa sitä anteeksi. Olen siis kasvanut pelkän isän kanssa. Ja olen saanut parhaan mahdollisen elämän. Isä minulle on puhunut kuukautisista parhaansa mukaan, käynyt ostamassa mekkoa wanhojen tansseihin ja käynyt läpi kanssani kaiken, minkä ”normaalisti” äidit hoitavat.

    Halveksin äitiäni, ja toivon, että jos minulle joskus suodaan oma lapsi, kykenen rakastamaan sitä pientä, enkä ole äitini kaltainen.

    Tiedän, että äitini sai minun ollessani noin kaksi vuotias, uuden lapsen. Tätä lasta hän rakasti ja hänen elämäänsä äiti halusi kuulua. Onneksi minä en tarvitse äitiä, minulla on isä. <3

  46. Mine sanoo:

    En minäkään oo nähny koskaan isää, enkä ole kun kerran kysyny äidiltäni pienenä. Mulla on ukki joka on oikeastaan äitin isäpuoli. Äiti biologinen isän oon nähny pari kertaa ja hän oli alkoholisti. Hän kuoli muutama vuosi sitten, ennen sitä ei oltu nähty yli 5 vuoteen. Se äitin isäpuoli on ollu syntymästä saakka mun elämässä ja sille on tultu rustattua isänpäiväkortit ja lahjat. Tänääkin hänelle soitin ja onnittelin.

  47. Nimetön sanoo:

    Olipa hyvin kirjoitettu! Itselläni ei ole lapsia ja olen aina saanut elää oma isä rinnallani. Sensijaan avopuolisollani on tilanne, jossa hän palasi exänsä kanssa yhteen hetkeksi aikaa ja ex jätti ehkäisyn pois kertomatta ja tuli raskaaksi. Aluksi avokkini ei halunnut olla lapsen kanssa missään tekemisissä mutta tämän ihanaisen lastenvalvojan tapaamisessa näki, alkoi hän pitää yhteyttä. Kävi viikottain tapaamassa ja hoitamassa. Reilu puolen vuoden jälkeen kävi niin, että ex katkaisi välit ilman syytä eikä tapaamisia enää tullut. Tilanne oli hyvin raskas avokilleni ja hän ei enää jaksanut taistella. Pointtini on se, että toivon koko sydämestäni, että tämä pieni lapsi saa jokupäivä tietää kuka hänen isänsä on ja hän on aina tervetullut ”kotiin”. Ettei hän kanna katkeruutta siitä ettei isä ollut läsnä. Joskus äidit tekevät hallaa myös lapsilleen ja tässä tilanteessa ei ole aineiden käytöstä tms mistään kyse miksei lapsi saisi isäänsä nähdä.
    Ehkä joku päivä avokkini vielä kerää voimat ja taistelee tapaamisoikeudet itselleen, siihen mä ainakin kannustan. Toivotin hänelle tänään hyvää isänpäivää koska korttia eikä mitään ole tullut vuoteen, mutta hänellä on ihana lapsi tuolla joka varmasti rakastaisi jos tietäisi ja saisi. <3

    Ps. En viittaa tässä mitenkään sinun tilanteeseesi! Halusin vain tuoda yhden näkökulman lisää asioille :)

  48. Nimetön sanoo:

    Ei ole kukaan osuvampaa tekstiä kirjoittanut. Ihan kuin olisin lukenut omaa tarinaani, mutta sanoiksi sitä en ole koskaan osannut laittaa. Kiitos – sinä osasit.

  49. Nimetön sanoo:

    Hei hieno kirjoitus. Puit myös oman tarinani sanoiksi. Oikeastaan kirjaimellisesti.

Kommentoi