Huh. Viimeiset neljä viikkoa ovat olleet äärimmäisen kiireisiä ja voimat ovat lopussa. Kiire sinällään vielä menee, etenkin kun kyseessä on sellainen mukava ja positiivinen kiire, pääsee tekemään hauskoja asioita ja tapaamaan mahtavia tyyppejä. Mutta kiireen lisäksi meillä on ollut kuukausi täynnä vastoinkäymisiä, ja välillä on tehnyt mieli vaan luovuttaa. En mä mikään luovuttajatyyppi ole, en tosiaankaan, mutta etenkin tällä viikolla kaikki on tuntunut olevan niin liikaa.

Tänä syksynä ollaan koko perhe sairasteltu jatkuvasti, enemmän kuin koskaan ennen, ja tuntuu että tämä loputon sairastelukierre vaan jatkuu ja jatkuu. Aina kun yksi parantuu, on seuraavalla jo kurkku kipeänä. Viime viikolla molemmat neidit saivat vuorotellen keuhkoputkentulehdusdiagnoosin, josta onneksi selvittiin jo muuten, mutta yskä on jäänyt lääkkeistä huolimatta, ja yöt tuppaavat edelleen olemaan katkonaisia kun raukat eivät saa nukuttua yskän takia. Sairastelu on raskasta ja väsyttävää, tottakai olen onnellinen että meidän sairasteluista ollaan selvitty vain antibiooteilla, mutta olisi ihanaa kun olisi tässä välissä edes yksi viikko kun kukaan ei tarvitse kertaakaan kuumelääkettä tai lämmintä juotavaa siksi että kurkkuun sattuu.

Työjuttujen kanssa mulla on ollut hurja kiire ja stressi, niin paljon tapahtuu kokoajan. Se on hassua, miten vähän näistä kiireistä sinne ruudun toiselle puolelle välittyy. Omaa instagramia selatessa siellä näkyy kivaa pientä brunssia, ystävien tapaamista, lasten leikkejä ja hienoja tilaisuuksia. Ruudun tällä puolella arkea ovat kuitenkin loputtomat tietokoneen ääressä vietetyt myöhäiset tunnit, puhelut, stressi ja alati kasvava to do -lista. Laivareissu kahdenkesken Oton kanssa rentoutti ja repäisi hetkeksi irti arjesta, mutta ei se kyllä valitettavasti nostanut energiatasoja pysyvästi taivaisiin, nuutuneita tässä ollaan edelleen.

Ollaan nähty kavereitakin aina kun on ehditty, mutta siinä kohtaa tietää olevansa liian väsynyt, kun treffien jälkeen murehtii muistiko edes sanoa heippa lähtiessä. Muistin kuulemma sanoa. Mutta kokoajan on sellainen fiilis että jotain hurjan tärkeää on unohtunut, ja takaraivossa raksuttaa jatkuvasti mitä pitäisi olla tehtynä jo toissapäivänä ja mitä menoja on edessä. Kun on kiire, tuntuu tekevän jatkuvasti yhtäaikaa montaa asiaa, ja silti tuntuu että mitään ei saa valmiiksi.

Tämän viikon kruunasivat ensin ikävät uutiset lähipiiristä, ja sitten isovanhemman joutuminen sairaalaan. Onneksi jälkimmäinen osoittautui helposti hoidettavaksi ja vaarattomaksi jutuksi, mutta pahempi vaihtoehto oli lääkäreiden mukaan olemassa, ja sen murehtiminen meinasi viedä järjen. Onneksi saimme huokaista edes tässä asiassa helpotuksesta. Tänään on kuitenkin hyvä päivä, sillä tänään on edessä vielä koko viikonloppu, perheen kesken, k-o-t-o-n-a. Me ei mennä mihinkään, kauppareissukin hoidettiin jo tänään, jotta huomenna ja sunnuntaina voidaan vain olla, ja käydä lasten kanssa pihalla tai lähimetsässä pyörimässä.

Eiköhän tämä stressi ja kiirekin tästä helpota pikkuhiljaa, viimeistään jouluna rauhoitutaan oikein urakalla kun Otolla on kahden viikon joululoma. Sinne asti pitäisi jaksaa puurtaa, ja kyllä me vielä jaksetaan. Kunnon yöunet, menojen karsiminen minimiin ja pipon löysääminen vaikka sitten pakolla auttavat varmasti edes vähän. Nyt mä lähden ainakin saunaan, laitan kasvonaamion naamaan ja juon ison lasillisen jäävettä, mikäs sen parempaa!

OOTD / Takki Sheinside* / Paita Zara / Neule Zara / Housut Dr. Denim / Huivi Monki* / Kengät H&M / Laukku Coach / *saatu blogin kautta.

Mä arastelen kirjoittaa blogiin väsymyksestä tai kiireestä, koska haluan ehdottomasti pitää tämän positiivisena paikkana! Nyt kuitenkin tuntui vaan siltä, että tämä kirjoitus on ainoa mitä voin juuri nyt kirjoittaa, kaikki muu olisi tuntunut väärältä. Ihan positiivisena mä edelleen täällä olen, välillä on vaan hyvä purkaa tunteita ylös, silloin niistä on helpompi päästää irti ja edes yrittää rentoutua.

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille<3