Joulukalenteri 2014 luukku 7

07.12.2014

joulukalenteriluukku7No nyt on sitten joulukuusi koristeltu, ja sitä pääsette kurkkaamaan tässä luukussa numero 7! Tänä vuonna kuparin väri on noussut aika suureksi trendiksi, ja niin myös minä ihastuin siihen. Tiesin jo kuukausia sitten että tänä vuonna haluan ensimmäistä kertaa kokeilla jotain muuta metallisävyä kuusessa, kuin pelkkää hopeaa. Lopulta meidän kuusesta sitten kuitenkin löytyy useampi metallisävy eli kulta, kupari ja hopea yhdistettynä mustaan ja valkoiseen.

P1010019x P1010123x PkssjkjsjsxKupari yksin tuntyi jotenkin liian lämpimältä, kun meillä kuitenkin on muuten aika kylmän sävyinen koti (lastenhuonetta lukuunottamatta). Onneksi sitten näin jossain mainoslehtisessä valkoisen kuusen, jossa oli käytetty koristeissa kaikkia mahdollisia metallisävyjä, ja tajusin että ihan hyvinhän kuparia voi yhdistää hopeaan, kun lisää siihen vielä kultaa tai ruusukultaa, jotka ovat vähän niinkuin siitä välistä. Alunperin tarkoitus ei ollut sekoittaa tähän sekametelisoppaan vielä mustaakin, mutta jotenkin kuusi näytti niin ei-meidän-näköiseltä ilman sitä että oli pakko kipaista vielä mustat koristeet laatikosta mukaan koristeluun.

P1010318xTytöt olivat aivan into piukassa kun pääsivät ripustelemaan koristeita. Zelda kylläkin keskittyi lähinnä heittelemään kuusenpalloja, mutta Tiara osasi ripustaa koristeita tosi hienosti niin että ne pysyivät paikoillaan. Oli ihana saada pikkupotilaalle jotain mukavaa tekemistä monen päivän sairastelua piristämään!

P1010329xMä tykkään kyllä nyt meidän kuusesta tosi paljon, vähän se vaati totuttelua silmälle että tottui noihin lämpimämpiin sävyihin, mutta nyt kun sitä on päivän tuijotellut niin onhan se nyt just eikä melkein sellainen kuin tavoittelinkin! Ostin kuparin värisiä koristeita H&M Homesta, Lidlistä ja Stockmannilta. Lisäksi ostin myös kultaisia pisaran muotoisia koristeita Stockmannilta, kultaisia Glitter-koristeita Tigerista ja kultaisen koristenauhan Citymarketista. Tykkään siitä että kuusi on runsas ja siinä on paljon erilaisia koristeita, mutta kuitenkin jotenkuten harkitusti.

kuusetKuten jo aiemmin todettua, meidän kuusi on tekokuusi koska olen allerginen aidoille kuusille. Aitoa kuusta ei mun mielestä voita mikään, ne on aivan hurjan kauniita ja ottaisin sellaisen meille enemmän kuin mielelläni, mutta jos pitää tyytyä tekokuuseen kerran, niin mun mielestä se saa näyttää sitten täysillä feikiltä ja olla valkoinen!

Millainen joulukuusi teillä on tai millainen teille tulee? Milloin tykkäätte koristella kuusen? Onko teillä jotain väriteemaa vai tykkäättekö sekoitella kaikkia värejä?


41 Responses to “Joulukalenteri 2014 luukku 7”

  1. ooona sanoo:

    herttinen kun tiaralla on nykyään pitkät hiukset! missä vaiheessa ne on noin pitkiksi kasvaneet? 😀

  2. Ellu sanoo:

    Kiitos ihanasta joulukuusi kuvasta ja palloideoista! Olen juuri lähdössä pallokaupoille 🙂 Meillä menee iso osa palloista uusiksi. Kuusi tosin haetaan perinteisesti metsästä. Ja vielä kuusen valoista, mielestäni kynttilän malliset valot juuri kruunaavat kuusen.

  3. Hoshi sanoo:

    Onpa nätti kuusi. :)))

    Meille tulee tänä vuonna kotiin eka kuusi ikinä! Tai näin oon ainakin kovasti suunnitellut ja yrittänyt ostaa vähän koristeita. 🙂 Jouluisin ei kuitenkaan olla kotona, niin siksei aiemminkaan ole tullut hankittua. Jos se kuusi vaan kotiin asti saadaan, niin oikea ehdottomasti. Ne on niiin ihania ja joulunviettopaikassa mummolassa on semmoinen onneksi aina. ♥

    Koristeita oon ostanut vähän eri värisiä: liiloja, punaisia, hopeisia.. Saa nähdä miltä ne sit lopulta näyttää. 😀

    Hmmm, ja varmaan ensi viikolla tai sitä seuraavalla kuusi yritetään kotiin hakea, että ehditään siitä nauttimaankin. 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitoksia paljon<3 Ja oi ihanaa että teille tulee eka oma kuusi, joulukuusessa on niin paljon joulufiilistä! Teille tulee varmasti ihanan värikäs ja eläväinen kuusi! 🙂 Ihanaa joulunaikaa sinne<3

  4. Sanna sanoo:

    Onpas Tipan hiukset kasvanu hurjasti ja ihanan näköinen kuusi teillä. Ite vielä harkitsen että pitäiskö hankkia (teko)kuusi kotiin vai tuhooko mun kissat sen 😀

  5. Iita sanoo:

    Meidän kuusi tulee vasta aattoa edeltävänä päivänä ja silloin se myös koristellaan, meillä on siis oikea kuusi niin sitä ei auta paljon etukäteen hakea tai jouluaatto menee neulasia imuroiden. 😀 Meidän kuusi on ollut jo muutaman vuoden koristeiltaan hopeaa ja valkoista, mutta tänä vuonna ajattelin antaa meidän taaperon valita kaupasta hänelle mieleisiä palloja joukkoon. 🙂

  6. Tähän kotiin ei vielä kuusta hankita, yksinkertaisesti siitä syystä, että se olisi hirveän vaivalloinen homma, eikä edes vietetä aattoa tai joulunpyhiä täällä. Tekokuusista en tykkää (vaikka nykyään näyttää kyllä saavan jo yllättävän aidon näköisiä vihreitä tekokuusiakin) ja toisaalta minulla on aina ollut sellainen traditio lapsuuesta asti, että joulukuusi tuodaan sisään ja koristellaan aatonaattoiltana ja sen annetaan olla paikallaan sitten aina loppiaiseen asti, joten ei olisi mitään järkiä laittaa tänne kuusta ko tuo aika ollaan reissussa. Kuusen koristeleminen aiemmin tuntuisi jotenkin huijaukselta. 😀 Vanhempien luona saa sitten koristella kuusen aatonaattoiltana. 🙂

    Mutta ensi jouluna sitten asutaanki jo omakotitalossa kotipaikkakunnalla ja silloin aijon laittaa ihka ensimmäisen meijän oman joulukuusen. 🙂 Joulupallojakin olen ostanut jo valamiiksi varastoon ensi joulua ajatellen…

    • Iina sanoo:

      Me koristeltiin alunperin kuusi aina itsenäisyyspäivänä siksi, että vietettiin koko joululoma aina pois kotoa! Siten ehdittiin nauttia siitä omasta kuusesta kotona, ja sitten sukulaisten luona koristeltiin aatonaattona yleensä 🙂 Ihanaa että ensi jouluna saatte nauttia ekaa kertaa omasta kuusesta! 🙂

  7. käpytin sanoo:

    Mä oon niin samaa mieltä tosta kuusi asiasta! Vihreät tekokuuset jotka yrittävät näyttää aidoilta on kamalimpia ikinä!

  8. Iina sanoo:

    Me koristeltiin alunperin kuusi aina itsenäisyyspäivänä siksi, että vietettiin koko joululoma aina pois kotoa! Siten ehdittiin nauttia siitä omasta kuusesta kotona, ja sitten sukulaisten luona koristeltiin aatonaattona yleensä 🙂 Ihanaa että ensi jouluna saatte nauttia ekaa kertaa omasta kuusesta! 🙂

  9. elsi sanoo:

    Tiara näyttää jo niin isolta tytöltä!<3

  10. Annika sanoo:

    Tosi nätti kuusi ja ihania koristeita! Meidän kotona tykkään koristella kuusen punaisella ja tonttukoristeilla sun muilla, koska meillä on kotona muutenkin aika paljon lämpimiä värejä sisustuksessa, mutta teidän asuntoon tuo kyllä sopii kuin nenä päähän!

    Meillä on ollut kotona tapana tuoda kuusi sisälle ja koristella se aina jouluaattoaamuna, mutta viime vuosina siitäkin on jo vähän luovuttu ja jätetty kuusi ulos (mun harmikseni). Ulkokuusihan nyt on ihan turha kapistus, jos sisällä ei ole kuusta :–D Mun mielestäni on ihana perinne koristella joulukuusi Joulupukin kuumaalinjaa katsellessa ja aion jatkaa perinnettä viimeistään sitten, kun on omia lapsia :–)

    • Iina sanoo:

      Voi kiitoksia ihan hurjasti<3 Punainen on kyllä kaunis, jouluinen väri, joku joulu mäkin haluan koristella koko kodin punaisella! 😀 Ulkokuusikin on kyllä kaunis, mutta jos mulla olisi mahdollisuus laittaa ulos niin laittaisin silti myös sisälle 😀 Ja joulupukin kuumalinja on täälläkin perinteenä, varmasti se ja kuusennkoristelu yhdessä ovat ihana perinne! 🙂 Ihanaa joulun odotusta sinne! <3

  11. nella sanoo:

    Heippa!:) oon lukenu siun blogia jo monta vuotta ja siun postaukset on ollu miun päivien kohokohtia:) nyt en ole kuitenkaan yli kolmeen kuukauteen päässyt lukemaan teidän kuulumisia, kun ei ole ollut tietokonetta käytössä (tosin luen muutenkin aina blogit puhelimella), ja kideblogit ovat alkaneet näkyä tosi isona puhelimen näytöllä, eli sivua ei saa näyttöön sopivaksi, vaan aina pitäisi selata vasemmalta oikealle eivätkä kuvatkaan näy kunnolla:( onko sivusto tällainen tarkoituksellaan, vai onko vika vain miun puhelimessa? 😀 ikävä teidän höpötyksiä! Ihanaa joulunaikaa:)

    • Iina sanoo:

      Ei ole vika sinun puhelimessa. Eli pystyt lukemaan jos vaihdat puhelimen selainasetuksista ”käytä tietokonenäkymää/työpöytänäkymää”, jolloin tekstiä pystyy zoomaamaan sopivan kokoiseksi kuten ennenkin. Mutta mobiiliversio tulee tammikuussa, ei ole enää pitkä aika siihenkään! Toivottavasti pysyt mukana jatkossakin <3 Ja kiitos hurjasti!

  12. Nora sanoo:

    Näyttääpä kyllä yllättävän kivalta! Ite kammoan kauheesti metallivärien yhdistelyä, mutta tää tais murtaa sen kammon.

  13. Linkku sanoo:

    Voi että mä vaan niin rakastan tota teidän valkoista kuusta! Se on niin mahtava 😀 Ja kyllä nuo koristelutkin on ihan nappiin 🙂

    Meillä kotona on varmaan sitten ihan aito kuusi kun sinne jouluksi mennään 🙂 Koristeita on yleensä ollu ihan laidasta laitaan, aina on löytyny kynttelikkö ja ainakin yks nauha muiden koristeiden lisäksi. Me ei varmaan tänne Tampereen kotiin Mikon kanssa kuusta hommata 😀

  14. Hilkka sanoo:

    Itse olen vielä opiskelija, niin ei tule tänne kämppään kuusta hankittua (jouluvalot tosin ostin!), mutta kotona käydään aina hakemassa aatonaattona kuusi ja aattona sitten koristellaan se kinastellen samalla sisarusten kanssa että mitä koristeita siihen tänä vuonna laitetaankaan… Yleensä siitä tuleekin aikamoinen sekametelisoppa, kaikkia värejä sekaisin, mutta ihan meidän perheen näköinen siis, haha!

  15. Jelena sanoo:

    Oi ihanan näköinen kuusi teillä <3

    Mulla on hirvee joulukuusikriisi, koska en tiedä mihin sen pistäisin. Viime jouluna tuli todistettua, että 11-vuotias kissakin innostuu joulupalloista. Tänä vuonna on sitten alle vuoden ikäinen kissarääpäle mukana joulunvietossa… Pysyyköhän kuusi pystyssä ollenkaan 😀

    Voishan sen toki parvekkeellkin laittaa, kun kissoilla ei ole vapaata pääsyä sinne… Mutta kyllä se sisällä olis paras <3 Meillä on vihreä tekokuusi ja tällä hetkellä mulla on ainoastaan vaaleanpunaisia koristeita. Saa nähä mitä mieltä mies on vaaleanpunaisesta kuusesta 😀 Vaikka hän varmaan olisi ihan iloinen, jos täällä ei koristeltaisi joulua ollenkaan… D:

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon<3 🙂 Meillä ei kans meinannut löytyä paikkaa kuuselle kun vaihdettiin järjestystä olkkarissa 😀 Mutta pakko se on olla, iskettiin sitten tuohon ihan keskelle se vaan 😀 Voi ihana pieni kisunpentu<3 Ja hei just ihanat vaaleanpunaiset koristeet, meilläkin oli viime vuonna, ja mä voisin tehdä pinkin glitterjoulun vaikka joka vuosi mut Otto ei varmaan innostuisi 😀

  16. st.brigitten sanoo:

    Ihana kuusi, wau! Mä mietin vielä ostetaanko tekokuusi vai aito…

  17. nannu sanoo:

    Kaunis kuusi! 🙂 meille tulee aito pikku kuusi. Väreinä valkoinen, hopea, punainen ja musta. Latvaa koristaa lumihiutale, kun mies äkkäs sanoa ettei myö kuuluta kirkkoon. Ei se sitä kuitenkaan sanoa etteikö voitas tähteä käyttää. Parina viime vuotena ollu kuusi missä on ollu jonki sorti tähti viritelmä vaikkei kirkkoo olla kuuluttu. 🙂 tänä vuonna tälleen!

  18. Päivi sanoo:

    Minäkin olen allerginen kuuselle (ja harmillisesti myös hyasinteille), mutta jonkinverran allergiaoireisiini auttaa se, että kuusi pestään suihkussa. Eli kun kuusi on sulanut, niin huolellinen suihkutus ja kuivuminen ennen asuintiloihin tuomista.

    Olen joulufanaatikko, joten kuusen on oltava aito. Pienet allergiaoireet kyllä kestän!

  19. Amanda sanoo:

    Hieno kuusi! Menen viettämään joulun ja uuden vuoden vanhempieni luoksi kotiin, joten en aio omalle asunnolleni laittaa mitään jouluaiheista. Mutta kotona meillä tulee olemaan aito kuusi ja koristeina vaan kaikkea sekalaista. Ei ikinä mitään väriteemaa ja samat koristeet vuodesta toiseen. 😀 Meille laitetaan aina kuusi vasta aatonaattona ja mua harmittaa, koska haluaisin sen tulevan jo aikaisemmin! Mieluummin sitten otettaisiin pois jo vähän aiemmin. Mutta niin kauan kuin en sitä kuusta itse hanki, niin minulla ei taida olla sananvaltaa tähän. 😛

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon<3 🙂 Siinä on toisaalta myös sitä fiilistä kun on aina ne samat koristeet joka vuosi, oikein perinteinen meininki :)! Suurin osa taitaa laittaa kuusen vasta aatonaattona tai aattona, mä en vaan pysty oottamaan niin kauaa! 😀

  20. Myy sanoo:

    Voikun valkoinenkin kuusi on kaunis ! Meillä kotikotona on ollut aina aito kuusi, isällä on paljon metsää ja oli yksi jouluperinne lähteä yhdessä hakemaan. Nyt muutamana vuonna, kun ollaan asuttu avomiehen kanssa yhdessä, ollaan haettu kuusi hänen isän metsästä. Kyllä se aito on aina aito, vaikka roskasiivohan siitä tulee. Tänä vuonna ajateltiin tuoda kuusi sisälle jo hyvissä ajoin ennen aattoa, että se ehtii alkaa tuoksumaan kunnolla aatoksi. Koristeet on tasan hopeaa ja valkoista, oon hyvin tarkka sen suhteen. Osa koristeista on saatu äidiltä, niitä samaisia joita ite joskus pikkutyttönä ripustelin kuuseen kotikotona 🙂 Muissa koristuksissa suosin myös valkoista ja hopeaa, mutta myös punaisia yksityiskohtia löytyy mm. kynttilöiden, liinojen ja joulukukan muodossa.

    • Iina sanoo:

      Voi kiitoksia paljon<3 Ja hahaa ihana kun sanoit kotikotona, mäkin aina ennen sanoin niin kun puhuin äidin kodista! 😀 Oi se kuusen tuoksu on niin ihana, siitä tulee varmasti niin jouluinen fiilis 🙂 ja valkoinen ja hopea ovat kyllä ihania värejä, punainen toki myös :)!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.