Vuosikooste 2014

31.12.2014

Näin. Tässä sitä taas istutaan, kirjoittamassa blogin neljättä vuosikatsausta. Mitä? Kun ikää tulee lisää tuntuu jokainen vuosi kuluvan aina entistä nopeammin. Uskoisin että aika moni vanhempi siellä ruutujen takana voi tähän samaistua, eikö? Joka vuosi sitä silti vaan tulee hämmästeltyä, että joko se vuosi meni. Mä olen tehnyt tästä vuosikoosteesta itselleni perinteen. Istun aina pari päivää ennen vuoden loppua alas, mukavaan asentoon, ja käyn koko kuluneen vuoden blogista läpi. Nyt mä jaan teille, kuukausi kuukaudelta vuoden tärkeimmät hetket, sekä joka kuukaudelta mun lempparipostaukset linkkeineen.

Tammikuu2014Tammikuussa meidän häihin oli enää kuukausi, ja jännitys alkoi kasvaa hurjaksi, eikä päässä juuri muuta pyörinyt! Vietettiin tammikuun aikana sekä mun että Oton polttareita, ja kummankin pirskeet olivat ikimuistoiset. Tammikuun aikana olin myös boudoir-kuvauksissa, sillä mua kuvattiin Otolle huomenlahjaksi. Pääsin pitkästä aikaa lentokoneen kyytiin ja uuten maahan ja kaupunkiin, kun blogikuviot lennättivät mut kohti Kööpenhaminaa ja Amazing Space luksuskylpylää. Matkaseurana mulla oli ihanat Naakan siskokset Erika ja Irene, ja meillä oli huippu reissu!

Tammikuun poiminnat:

helmikuu2014Helmikuu alkoi viimeisellä viikolla ennen häitä, jolloin tosiaan keskityttiin aika täysillä hääjärjestelyihin. Se viikko huipentuikin sitten 8.2.2014 kun me viimein sanottiin Helsingin Vanhassa Kirkossa toisillemme tahdon. Se päivä on kyllä mielessä vieläkin melkein joka päivä, elämäni upein päivä kyllä kertakaikkiaan.  Hääblogini voitti helmikuussa myös Wedding Blog Awards -äänestyksessä tittelin Vuoden Hääblogi 2014, ja sitä käytiin juhlistamassa Love me do -tapahtumassa. Kirjoitin aika paljon parisuhteesta, ja tietenkin häistä, sekä jaoin meidän häävideosta kymmenen minuutin koosteen 8.2.2014 -postauksessa.

Helmikuun poiminnat:

maaliskuu2014Parisuhde- ja avioliittoteemojen jälkeen maaliskuussa keskityin aika paljon lapsijuttuihin, kasvatukseen ja muihin vanhemmuuden aiheisiin. Käytiin tyttöjen kanssa kuvauksissa blogitutun lopputyötä varten ja taidettiin muuten ottaa aika rennosti kuukausien häärutistuksen jälkeen. Zeldan synttärit alkoivat jo lähestyä, me nautittiin vauvavuoden viimeisistä hetkistä. Tuli kirjoitettua myös lapsiluvusta, siitä miksi kaksi on hyvä meille, sekä tietenkin niistä ihan tavallisista päivistä.

Maaliskuun poiminnat:

huhtikuu2014Suuntasin heti huhtikuun alussa parin päivän blogityömatkalle Mami Go Go -Mintun ja Kaksplussan Kaisan kanssa Frankfurtiin, Pampersin tutkimuskeskukseen tutustumaan. Reissu oli ihan mielettömän mielenkiintoinen, ja oli ihana päästä näkemään taas uusi paikka ja kaupunki, vaikkakin vain pikaisesti! Sijoituin Aussie Blog Awardseissa Reader’s Choice -kategorian kakkoseksi, vain 25 äänen erolla voittajaan, ja olin pyörtyä kun mun kaverit käskivät mun astella lavalle. En taida vieläkään oikein uskoa sitä todeksi! Huhtikuussa juhlittiin myös kuopuksen 1v-synttäreitä, ja kirjoittelin imetyksestä ja imetyksen lopetuksesta. Palasin myös hetkeksi nuoruuteni Oulun vuosiin pitkän tekstin muodossa.

Huhtikuun poiminnat:

toukokuu2014Toukokuussa juhlittiin Vappua sisäpiknikillä kotona, kun ulkona oli ei-niin-ihana vesisade. Mä kehittelin myös itselleni kauhean uudistumisen tarpeen ja päätin värjätä hiukset pastellipinkiksi. Blogi juhli 3v-synttäreitään, ja mä vietin myös äitienpäivää. Toukokuun ihanan lämpimät säät saivat meidät viettämään kaiken mahdollisen ajan ulkona ja käytiin me ulkopiknikilläkin moneen otteeseen. Jos joku ei vielä tiedä mistä Zelda puhelimessa -läppä tulee, kannattaa tsekata kyseinen postaus, hahha!

Toukokuun poiminnat:

kesäkuu2014Alkukuusta käytöstavat nousivat tapetille metrossa käydyn keskustelun seurauksena. Kesäkuussa alkoi myös meidän kauan odotettu kuuden viikon yhteinen kesäloma. Startattiin lomailu juhlistamalla Oton synttäreitä, minkä jälkeen lähdettiin perheristeilylle Tukholmaan. Zelda-raukka oli kipeänä reissulla, mutta muuten meillä oli tosi kivaa. Tukholmasta paluusta seuraavana päivänä lähdettiinkin jo Ouluun mun tädin luokse juhannuksen viettoon. Oltiin Oulussa melkeinpä kesäkuun loppuun asti, ja hytistiin kylmästä. Kukapa voisi unohtaa juhannuksen räntäsateen? Kirjoitin myös parisuhteista, omastani, ja siitä kuinka toivoisin samat oikeudet kaikille parisuhteen suhteen.

Kesäkuun poiminnat:

heinäkuu2014Lomailu jatkui koko heinäkuun, ja vihdoin päästiin nauttimaan helteistäkin. Käytiin uimassa ja Korkeasaaressa, ja vietettiin ihania kesäpäiviä. Luovuin pidennyksistä pitkästä aikaa, ja kävin leikkauttamassa itselleni Long Bobin. Ihanan kesäloman päätteeksi me lähdettiin Oton kanssa kahdeksi yöksi kahdelleen Berliiniin viettämään häämatkaa, ja reissu oli ikimuistoinen. Matkan viimeisenä päivänä me myös tehtiin kliseinen häämatkajuttu, ja kiinnitettiin rakkauden lukko hotelliamme lähellä sijainneelle sillalle.

Heinäkuun poiminnat:

elokuu2014Pitkän loman jälkeen arkeenpaluu ei ehkä ollut sieltä helpoimmasta päästä elokuussa, mutta kyllä sitä taas pikkuhiljaa tottui rutiineihin. Esikoinen aloitti kerhossa, ja päivät menivät eteenpäin hurjaa tahtia. Mä aloin treenaamaan ja muuttamaan elintapojani terveellisempään suuntaan. Muhun iski yllättäen myös synnytysikävä, ja kirjoitin aiheesta pitkän postauksen, joka herätti rutkasti keskustelua, ja sain lukea teidän ihania ja herkkiä synnytyskertomuksia. Osallistuin myös #KutsuMua -haasteeseen ja kirjoitin omia kokemuksiani aiheeseen liittyen.  Loppukuusta meitä kohtasi suuri suru, kun rakas Mörkö-koira nukkui pois sydänvian takia.

Elokuun pominnat:

syyskuu2014Syyskuu on meillä se synttäreiden kuukausi. Juhlittiin ensin mun synttäreitä, sitten Tiaran synttäreitä ja lopuksi vielä mun äidin synttäreitä. Kirjoitin kolmesta vuodestani äitinä, ja kirjoitin myös postauksen mun omasta äidistäni. Lisäksi podin ihokriisiä, kun ihoni joutui huonoon kuntoon. Postaus keräsi hurjan määrän vinkkejä ja kommentteja teiltä, ja teidän vinkeillä sainkin ihon rutkasti parempaan kuntoon, mistä olen ikuisesti kiitollinen!

Syyskuun poiminnat:

lokakuu2014Lokakuussa treenitulokset alkoivat jo näkyä, ja olo oli mitä mainioin! Jaoin ennen-jälkeen -kuvia ja sain teidän sanoista motivaatiota jatkaa eteenpäin. Käytiin Holiday Clubin joulukuvauksissa, ja saatiin maistaa miltä kokopäivän kuvaukset maistuvat. Mun äiti kirjoitti vieraspostauksen blogiini, joka herkisti mut ihan täysin. Kirjoitin itsekin äitiydestä, ja siitä miten se on vaikuttanut mun minäkuvaan. Loppukuusta juhlittiin Indiedays Blog Awardseja, ja Inspiroivin perheblogi -äänestyksen kolmatta sijaa, sekä lähdettiin Oton kanssa kahdelleen risteilylle Tukholmaan rentoutumaan.

Lokakuun poiminnat:

marraskuu2014Marraskuu oli oikein kunnon risteilykuukausi, kun kuukauden ensimmäisenä päivänä me palattiin meidän kahdenkeskiseltä reissulta, ja heti seuraavana viikonloppuna lähdettiin sitten perheen kesken uudelleen Tukholmaan. Tultiin sieltä takaisin isänpäivänä, jolloin mä kirjoitin kirjeen mun omalle isälleni, isälle jota en koskaan ole tavannut. Marraskuu oli vuoden kiireisimpiä kuukausia ellei hääjärjestelyitä lasketa, ja mä olin aika loppu välillä. Onneksi äiti oli auttamassa meitä, ja selvittiin kuin selvittiinkin kiireisistä viikoista.

Marraskuun poiminnat:

joulukuu2014Vuoden viimeinen kuukausi kului aika pitkälti blogijoulukalenterin ja jouluvalmisteluiden muodossa. Kiireet kuitenkin hellittivät, ja vietettiin enemmän rauhallisia kotipäiviä kuin kertaakaan kesän jälkeen. Tein vuosikatsauksen vuoden asukuviin, ja osallistuttiin Joulupuu-keräykseen. Juhlittiin tietenkin myös joulua, ja nautittiin joululomasta ja yhteisestä ajasta. Loppukuusta kirjoitin teille suuret uutiset, blogi muuttaa Indiedaysiin 12.1.2015

Joulukuun poiminnat:

Tähän on hienoa päättää kulunut vuosi. Kahdentoista päivän päähän suuresta askeleesta eteenpäin. Blogi on kasvanut tänä vuonna ihan järjettömästi, teitä on tullut niin huikean suuri määrä etten meinaa edes uskoa! Olen kirjoittanut tänä vuonna enemmän postauksia kuin koskaan ennen, melkein 400, alkuvuodesta vielä kahteen blogiin yhtäaikaa, ja jos hääblogin ja Kaksplussan blogivierailun postaukset lasketaan mukaan, on kirjoituksia oikeasti kertynyt yli 400. Mä aion pitää tästä tahdista kiinni, ja aion jatkaa kehittymistä ja kasvamista ensi vuonnakin.

Olen myös oppinut aikatauluttamaan, suunnittelemaan ja tekemään hommia pienemmissä osissa. Se helpottaa blogin pitämistä kovasti. Mun blogi ei tule muutosta huolimatta muuttumaan, vaan samalla tyylillä jatkan edelleen eteenpäin. Lopuksi haluan kiittää teitä vielä kaikesta tuesta, ja ihanista viesteistä ja kommenteista joilla olette olleet meidän menossa mukana. Olen saanut teiltä ihan uskomattoman paljon positiivista energiaa, ja luottoa itseeni. Kiitos, että te olette siellä <3 Kiitos kaikille, jotka moikkasivat, kommenteissa tai henkilökohtaisesti, kiitos vinkeistä, kiitos lohdusta silloin kun me surimme Mörköä. Kiitos kaikesta. Ilman teitä, ei tämä blogi olisi yhtään mitään. Ootte parhaita!

Ihan mielettömän ihanaa, antoisaa ja energistä uutta vuotta kaikille <3 Nauttikaa uudenvuoden aatosta!

Mikä oli teidän mielestänne blogivuoden mieleenpainuvin tapahtuma tai postaus? Mikä omassa elämässä jäi tältä vuodelta parhaiten mieleen? Mitä toivotte ensi vuodelta?


37 Responses to “Vuosikooste 2014”

  1. Elina sanoo:

    Hei Iina! Löysin blogisi keväällä, varmaan maaliskuun aikaan. Siitä lähtien olen päivittäin käynyt lukemassa juttujasi. Olen aika eri elämäntilanteessa – joitakin vuosia vanhempi, eikä minulla ole perhettä – mutta siitä huolimatta (ja sen vuoksi, minulla on vauvakuume!), blogisi on yksi lemppareistani. Kirjoitat tosi hyvin ja sydämellisesti, ja tyyliäsi ja kuviasi on kiva katsella ja inspiroitua. Lempparipostauksiani blogissasi olivat ehkä 359 päivää imetystä ja vieraspostaus äidiltäsi, mutta vaikeaa valita kyllä. Jatkan mukana muutossa! 🙂

  2. Jellu sanoo:

    Teidän häät jäi ehdottomasti parhaiten mieleen! 🙂 onnellista uutta vuotta koko perheelle! <3

  3. krista sanoo:

    Teillä on hieno vuosi takana! Sun joulukalenteria seuratessa oli ihana odottaa joulun tuloa, ja nyt illan uuden vuoden viettoa sun vuosikatsausta lukien. Toivotan teille ja blogille yhtä mahtavaa ensi vuotta kuin tämä oli!

  4. Iina sanoo:

    Tää vuosikatsaus oli kiva, koska tässä oli kaikki teidän vuoden pääkohdat kivasti käyty läpi. Aloin lukea blogiasi vasta tänä vuonna, mutta en muistanut tarkkaa ajankohtaa, mikä jäi itseä aiemmin häiritsemään. Tämän postauksen ansiosta ajankohtakin muistui mieleen-helmikuun loppu se oli!

    Mieleenpainuvin postaus oli Mörkön kuolema, koska eläimet ovat tärkeitä mullekin. Mieleen jäivät myös synnytyspostaus, kirje sun isälle sekä ylipäätään kaikki tosi pohdiskelevat postaukset. Osaat kirjoittaa niin hyvin, että niitä on ilo lukea! Lempparipostauksia ovatkin juuri nuo pohdinnat sekä kaikki asupostaukset-sulla on ihana ja inspiroiva tyyli.

    Omasta vuodesta parhaiten jäi mieleen aprillipäivän kosinta, joka ei onneksi ollut pilaa. 😉 Opiskelusta parhaiten mieleen jäivät puolestaan harjoittelut päiväkodissa ja esikoulussa.

    Ensi vuonna toivon valmistuvani, ja haluaisin saada mukavan ja antoisan työpaikan, jossa olisi hyvä työporukka. Sun blogin toivon pysyvän samanlaisena paikkana, sillä teidän perheen elämää on ollut mukava seurata. Hyvää Uutta Vuotta 2015 teidän koko perheelle! :)♥
    T: Iina

    • Iina sanoo:

      Voi vitsit, aivan ihana kommentti! Kiitos tosi tosi paljon sun sanoista<3 Ja tosi kiva että on jäänyt mieleen noita postauksia, ja että tykkäät juuri pohdiskelevammista teksteistä, ne on kyllä oikeestaan munkin lemppareita kirjoittaa, vaatejuttujen lisäksi! 🙂

      Aivan ihana kun sua kosittiin aprillipäivänä, huippu päivävalinta ;)! Onnea kihloista, vaikkakin vähän myöhässä, ja hei aivan ihanaa uutta vuotta sinnekin<3

  5. jonu sanoo:

    Teidän häät jäi kyllä mieleen! 🙂 tykkäsin myös että oli aika paljon sellasia syvällisempiä postauksia. Rupesin lukemaan blogiasi noin 1,5 vuotta sitten ja kovasti olen tykännyt. Koko ajan menossa vain parempaan suuntaan. Hyvä Iina! Aika on todella mennyt nopeasti, tuntuu että vastahan itsekin jännityksellä odotin syksyä kun kaksi vuotiaani lähti tarhaan ja minä töihin. Onneksi teen vain aluksi kuutta tuntia, joten jää hyvin aikaa touhuta lapsenkin kanssa. Ensi vuodelta odotan että päästäisiin koko perhe yhdessä johonkin reissuun. Emme ole käynyeet lapsen syntymän jälkeen kuin suomessa lähi kaupungeissa. Hyvää uuttavuotta koko teidän perheelle ! <3

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon<3 Mä haluaisin kauheasti kirjoittaa syvällisempiä postauksia enemmän, ja harmittaa kun tuossa loppusyksystä ne jäivät vähemmälle. Nytkin on aiheita mielessä, mutta jotenkin tuntuu että en saa nyt sitä touchia minkä haluaisin, kun on ollut niin pitkä tauko! 🙁 Mutta kyllä se tästä! Toivottavasti pääsette reissuun ja aivan iihanaa vuotta 2015 teidän perheelle <3

  6. Iina sanoo:

    Tämä vuosikatsaus oli kiva, koska tässä oli kaikki teidän vuoden pääkohdat kivasti käyty läpi. Aloin lukea blogiasi vasta tänä vuonna, mutta en muistanut tarkkaa ajankohtaa, mikä jäi itseä aiemmin häiritsemään. Tämän postauksen ansiosta ajankohtakin muistui mieleen-helmikuun loppu se oli!

    Mieleenpainuvin postaus oli Mörkön kuolema, koska eläimet ovat tärkeitä mullekin. Mieleen jäivät myös synnytyspostaus, kirje sun isälle sekä ylipäätään kaikki tosi pohdiskelevat postaukset. Osaat kirjoittaa niin hyvin, että niitä on ilo lukea! Lempparipostauksia ovatkin juuri nuo pohdinnat sekä kaikki asupostaukset-sulla on ihana ja inspiroiva tyyli.

    Omasta vuodesta parhaiten jäi mieleen aprillipäivän kosinta, joka ei onneksi ollut pilaa. 😉 Opiskelusta parhaiten mieleen jäivät puolestaan harjoittelut päiväkodissa ja esikoulussa.

    Ensi vuonna toivon valmistuvani, ja haluaisin saada mukavan ja antoisan työpaikan, jossa olisi hyvä työporukka. Sun blogin toivon pysyvän samanlaisena paikkana, sillä teidän perheen elämää on ollut mukava seurata. Hyvää Uutta Vuotta 2015 teidän koko perheelle! :)♥
    T: Iina

  7. IRIS sanoo:

    Voi Iina, en kestä kuinka IHANA tuo teidän häävideo onkaan <3
    Onnellista uutta vuotta koko teidän perheelle.

  8. Elisabet sanoo:

    Teidän häät jäi ehdottomasti mieleen eniten! Muistan, kun teidän hääpäivänä oli niin malttamaton olo, kun odotin jotain kuuluvaksi sieltäpäin. 😀 Omasta vuodesta jäi mieleen parhaiten kaikki ihanat arkiset jutut, esikoisen 1v synttärit ja muutto uudelle paikkakunnalle. Ensi vuodelta odotan samaa mukavaa arkea ja tottakai meidän pienimmäisen syntymistä. Toivon siis, että asiat menee hyvin. 🙂

  9. Srnni sanoo:

    Oot kyllä taas saanu aikaan ihan huipun postauksen! <3 Parhaiteen mieleen jäi ehkä se kun kerroit nuoruusvuosistasi Oulussa, asun nimittäin Oulussa enkä ennen sitä tiennyt sinunkin asuneen täällä! 😀 Nyt sain myös ajoitettua sen millon oon alkanu sun blogia lukemaan, viime maaliskuussa! Jatka Iina samaan malliin ja onnea ensi vuodelle <3

    ..pakko muuten mainita, että kiinnitin huomiota siihen että syyskuun kollaasista puuttui se "syyskuu" haha 😀

    • Iina sanoo:

      Hahaa aijaa hauska juttu, että ollaan asuttu samassa kaupungissa! 😀 Kiitos paljon<3 Ihanaa uutta vuotta sinnekin! <3 Ja hahaa mä en huomannut ennenkun sanoit ja nyt en kehtaa enää vaihtaa 😀

  10. krista sanoo:

    Ihana postaus ♡ mulla on ollut ihana vuos ja parhaiten jäi varmasti mieleen kun musta tuli Tripla täti ihanalle tytölle!;) lisäksi olen tutustunut moneen ihanaan ihmiseen ja koulu on jo loppusuoralla ja valmistun kohta ja muuten kin niin mahtava vuos ja ensivuodesta tulee toivottavasti vielä mahtavampi♡ Oikein ihanaa uutta vuotta teillekkin!!♡

  11. Anu sanoo:

    Teidän häät jäi ehdottomasti mieleen ja omasta elämästä esikoisen syntymä syyskuussa ❤️

  12. st.brigitten sanoo:

    Ihana vuosi takana. Mulla jäi päällimäisenä sun blogista mieleen teidän häävideo, mä vuodatin onnenkyyneliä sen aikana niin paljon, voi että <3 Toisena myös kirje isälle, se kolahti. omassa elämässä tietysti kolmannen lapsen syntymä. vuodelta 2015 toivon että saisin painonpudotusurakkani valmiiksi ja päästäis lasten kanssa vaikka muutamaksi viikoksi pois täältä rovaniemeltä 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi olet niin ihana<3 Kiitos paljon! Toivottavasti teille tulee ihana vuosi 2015, ja pääsisitte johonkin kivaan reissuun, ja tsemppiä sulle myös painonpudotukseen, vaikka mä kyllä uskon että sä pystyt ihan mihin vaan itse haluat, oot huippu! :)<3

  13. st.brigitten sanoo:

    niin ja kiitos kuluneesta vuodesta. oon sanonut tän tuhat kertaa, mutta sanon vielä kerran: sä oot ihana <3

  14. Olivia sanoo:

    Taas pitää todeta miten hullun nopeaa aika menee ja miten kauan itsekin olen ollut blogimaailmassa. 😀 Olen kirjoittanut pientä blogia vuodesta 2010 ja samalla aloin lukemaan myös muiden blogeja, sinun blogiisi taisin eksyä joskus elokuussa 2011? Teidän matkaa on ollut todella ihana seurata ja sinun kiehitystäsi kirjoittajana myös. 🙂 Kun lukee yli kolme vuotta samaa blogia niin kyllä siitä tulee itselle rakas!

    • Iina sanoo:

      Voi miten ihana kuulla että mun blogi on sulle rakas, kiitos niin paljon!<3 Ja täytyy sanoa, että niin olette myös te lukijat mulle!<3 Ihanaa vuotta 2015 sulle!

  15. miisa sanoo:

    Hyvää uutta vuotta! 🙂 Noista kuvakollaasin kuvista kyllä huomaa hyvin, kuinka kauheasti teidän tytöt on kasvanut vuoden aikana, tossa tammikuun kuvassa Zelda on niiiin pikkuinen vielä! 😀

  16. Kukkavarvas sanoo:

    Mä olen Iina sua reippaat kymmenen vuotta vanhempi mutta tykkään hirveästi siitä että sä et ole ehdoton. Monesti siinä parinkympin korvilla sitä on tosi mustavalkoinen elämän suhteen ja se, mitä silloin ajattelee ihan kaikesta on kovin ehdotonta. Tulevaisuuden ja kaiken suhteen. On hyvä että sulla on vakaa näkemys elämästä ja asioista mutta että sieltä puuttuu se ehdottomuus ja pystyt hokaamaan että tulevaisuudessa mieli voi olla toinen ja se on ok! Se paistoi läpi tosi monen postauksen kohdalla, mitä olit linkannut tähän.

    Mä olen sun ikäisenä ollut myös kahden pienen äiti ja naimisissa jne ja ollut varsinainen ehdottomuuden kuningatar. On kiva nähdä että sä olet noin nuorena hokannut sen että kannattaa aina jättää pieni varaus kun elämää on vielä niin paljon edessä. Että ei tarvitse vielä tietää kaikkea ja mieltä saa muuttaa. Se nimittäin olisi ehkä ainoa neuvo jonka antaisin sille mun kymmenenvuoden takaiselle minulle.

    • Iina sanoo:

      Voi vitsi mikä kommentti, en voi sanoin kuvailla miten hyvä mieli mulle tuli sun sanoista! Kiitos hurjasti, oikeasti!! <3 Ehdottomuus varmaan kuuluu nuoruuteen, mutta jotenkin mä oon ehkä jo skipannut sen vaiheen. Kyllä mäkin joskus oon ollut ehdoton, etenkin vielä muutama vuosi sitten. Mutta äitiyskin kasvattaa, ja opettaa että ei siitä hyödy mitään että tiukasti pysyy vain yhdessä kannassa, jos toinen on selvästi parempi! Ihanaa uutta vuotta sinulle ja perheellesi, ja kiitos vielä<3

  17. Cherrymarja sanoo:

    Hei Iina!

    Minullekin jäi mieleen hääpostaukset kaikkiaan (menen itse naimisiin tänä keväänä) sekä kirje isälle, joka oli blogimaailmassa harvinaisen henkilökohtainen. Hienosti olit sen kirjoittanut.

    Minulla ei ole perhettä, joten aina lapsi- ja lasten kehitys- ym. postaukset eivät ole minulle niin mielenkiintoisia, mutta kokonaisuutena blogisi on kiinnostava ja laadukkaasti tehty. Hyvää vuotta ja tulevaa blogimuuttoa sinulle!

    • Iina sanoo:

      Moikka! 🙂 Kiva että tykkäsit, kiitos paljon sun sanoista! 🙂 Ihana kuulla, että täältä löytyy sisältöä myös teille jotka ette lapsijutuista niinkään ole kiinnostuneita. Vaikka mä niistä(kin) mielelläni kirjoitan, mä tykkään henkkoht. ehkä eniten juuri pohdiskelevista teksteistä, ja sitten ehkä vaatejutuista 🙂 Oikein hyvää vuotta 2015 sinne myös ja kiitos vielä kovasti!

  18. Henna sanoo:

    Hitsi, mä nyt vasta tajusin ku luin tosta, että teidän hääpäivä on 8.2. Oon kyllä seurannu sun blogia kauan aikaa ja hääblogiakin luin ahkerasti, mut ei se jotenki menny tonne kalloon. 😀 Mutta se on myös mun ja mun poikaystävän (en osaa sanoo sitä avomieheks, ei se mikään mies vielä oo ku poika! … ollaan 23v molemmat :D) vuosipäivä! Tulevassa helmikuussa tulee jo kuus vuotta yhteiseloa täyteen. Mutta me ollaan hitaita eikä olla päästy vielä edes kihloihin. 😀 Ollaan me yhdessä asuttu kuitenkin jo neljä ja puoli vuotta.

    • Iina sanoo:

      Hahaa no mutta hei eihän sitä nyt niin kiire ole, menette sitten kihloihin kun siltä tuntuu, tai ootte menemättä! 😀 Ihanaa että ootte olleet yhdessä noin kauan, harvinaista vielä tässä meidän iässä! 😀 Mahtavaa vuotta 2015 teille<3

  19. zuzu sanoo:

    Moi Iina 🙂

    Mun on nyt aivan pakko saada kertoa sulle kuinka upea blogi sulla on. Vaikutat niin symppikseltä ja hyväsydämiseltä ihmiseltä, upealta vaimolta ja äidiltä. Sun blogi on ehdoton suosikki vaikka useita blogeja seuraankin 🙂 Jatka samaan malliin ja kaikkea parasta teidän perheelle <3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.