Peplum, sittenkin mun juttu

05.01.2015

Mä olen yleensä sellainen trendien suhteen, että tiedän heti tykkäänkö jostain uudesta villityksestä vai en. Näin esimerkiksi pillifarkkujen kanssa, hommasin ensimmäiseni jo kutosluokalla Tukholmasta, kun näin kauniilla tukholmalaisilla niitä jalassa ja löysin kivat yksilöt H&M:ltä. Vaikka mua dissattiin koulussa niistä, olihan meneillään vielä trumpettilahkeiden kultakausi, mä itse kannoin ne ylpeänä, ja myhäilin tyytyväisenä kuin vuoden kuluttua pillejä alkoi olla muillakin. Kynähameisiin ihastuin heti, samoin kuin keskivartaloa paljaaksi jättävään trendiin. Mom-jeanseista tiesin kerran kokeiltuani, että noup – eivät todellakaan sovi mun vartalolle vaikka kivat ovatkin.

P1010039x P1010044xPeplum sen sijaan on aina ollut mulle jotenkin hankala. Silloin kun peplum-vaatteet tulivat muotiin, mä olin raskaana aika pitkällä, eli tipahdin sen trendin kelkasta heti kättelyssä. Synnytyksen jälkeen maha oli vielä löllö, ja siinä missä peplumin löysä helma olisi antanut pömpötyksen anteeksi, tiukka keskiosa ei tuntunut mukavalta, ja peplum-toppeja ei löytynyt imetysmallisena mistään, en tiedä löytyykö vieläkään. Jotenkin en vaan päässyt siihen sisälle, vaikka peplum on ollut valloillaan jo parikin vuotta.

P1010076xPäädyin kuitenkin mun 23v-synttäripäivänä ostamaan jotenkin kummasti yhtäkkiä kaksi peplum-toppia, vaikka niin kauan olin vastustanut trendiä, sanoen että se ei sovi mulle. Otto kehui toppeja kun sovitin niitä, ja jotenkin mä sitten itsekin ihastuin. Nykyään peplum-topit ovat mun lempparitoppeja, mukavia, tyylikkäitä, ryhdikkäitä. Ja mikä parasta, ei haittaa vaikka söisikin muutaman palan liikaa rocky roadia, tai kärsisi hormoniturvotuksesta, peplumissa näyttää aina solakalta, vaikka ei siltä tuntuisikaan.

P1010077x P1010079xToppi Sheinside* / Takki Sheinside* / Housut Dr. Denim / Kengät Skopunkten / Kaulakoru Cailap* / Korvakorut Marc by Marc Jacobs / *saatu blogin kautta

Valitsin itselleni pitkästä aikaa muutaman vaatteen Sheinsidelta, ja yksi niistä oli musta peplum-toppi, tai no paita. Siinä on sellaiset ei t-paita eikä 3/4-hihat, vaan jotain niiden välistä. Paita on vähän reilu mulle, voisi istua paremminkin, mutta neuletakin kanssa menee ihan kivasti. Paita on laadukkaan tuntuista, tukevampaa trikoota, ja selkäpuolella on pitkä hopeinen vetoketju. Vetoketju on kiva yksityiskohta, mutta voin kertoa että näin talvipakkasilla se tuntuu hieman kylmältä selkää vasten kun ulkoilee!

Onko teillä sellaisia trendejä, joille ette ole lämmenneet aluksi yhtään, mutta ajan kanssa olettekin alkaneet tykkäämään? Mitä mieltä olette peplumista?


36 Responses to “Peplum, sittenkin mun juttu”

  1. M sanoo:

    Heh.. mä itse kovasti tykkään peplumeista mut laitoin jouluna ensimmäistä kertaa uuden peplumpaidan päälle ja iskän ensimmäinen kysymys oli, että oonks mä raskaana. Tais jäädä paita kaappiin. 🙂

  2. empampa sanoo:

    Sä kyllä näytät solakalta aina, ihana olet! 🙂 tosi raikkaita kuvia 🙂

  3. Amanda sanoo:

    Ei tule mitään sellaista mieleen, joka olisi aluksi ollut inhokki, mutta sitten päätynytkin suosikiksi. Sen sijaan muistan, että alakoulun lopussa/yläkoulun alussa aloin käyttämään haaremihousuja ja ensiksi niille vähän naureskeltiin, että mitä ihmettä sulla on päällä. Vuosi tai pari myöhemmin ne tulivatkin muotiin. 😀 Tosin taisivat kadota muodista aika nopeaa, itse tykkään edelleen.

    Peplumit ei suoraan sanottuna miellytä omaa silmää ihan hirveästi, koska niitä on niin monella. Varsinkin kun baariin menee, varmaan niitä on joka toisella tai ainakin kolmannella. Eivätkä ole kyllä yhtään mun tyylisiä, ovat jotenkin mun mielestä tyttömäisen naisellisia, sellasia söpöjä, etten pistäisi itse päälleni. 😀

    • Iina sanoo:

      Hahaa hei mullekin naurettiin kun hankin ekat haaremihousut joskus 2009 keväällä 😀 Peplumit on kyllä tosi yleisiä nykyään, näkee paljon! Mut mä tykkään silti 😀

  4. Enna sanoo:

    Kun Peplumit tuli niin vannoin etten koskaan pistä sellaista päälleni. Nyt mulla taitaa olla niitä kolme ja ehdoton suosikki esim ”baaripaidaksi” etenkin kun lisään perus mustaan peplumiin siihen sauma kohtaan mistä levenee niin jonkun kivan ohkaisen vyön, tuo kivasti lisä ilmettä 🙂 olen muuten kade kun löydät noin hyviä kenkiä sun ohkaisille pohkeille! Itse oleb kääntänyt puoli kaupunkia ympäri etsien sopivia ei korollisia saappaita, mutta aina kun löydän kivat, ovat ne pohkeen kohdalta liian isot tai sitten maksavat mansikoita :/ ihanaa tätä vuotta ja tulevaa kevättä! 🙂

    • Iina sanoo:

      Hahaa peplum tuntuu olevan tosi monen baarisuosikki! ;D Ja noi kengät on AINOAT saappaat ikinä jotka on ollu hyvät ohkasille pohkeille, mä en oo kans löytänyt mitään kokonahkaisia saappaita jotka sopis 🙁 IHanaa kevättä sinnekin<3

  5. Vivian sanoo:

    Ihanat asukuvat!<3 Miulla menee yleensä tovi, ennen kuin lämpenen uusille trendeille, oli sitten napapaidoista tai peplumeista kyse. Peplumit ovat kauniita, mutta vain silloin, jos sen leikkaukset istuvat kantajalleen. Itselläni on yksi peplum toppi, jossa leikkaus on oikeassa kohdassa, muita ei ole löytynyt ja monesti peplumin vaakasaumat eivät istu oikeaan kohtaan omaan vartaloon nähden.

    Napapaidoista tuli lapsuus ja teini-ikä mieleen, en tykännyt aluksi ko. Ilmiöstä vaikka hetken päästä olinkin lämmennyt sille niin, että miulta löytyy napapaitoja jo useampia. Ihana muoti-ilmiö siis! <3 Pillifarkkuihin en ole sortunut, joskus vuosia sitten yksiä sovittelin, mutta eivät näytä hyvältä miulla. Tosin nykyään käytän vain mekkoja ja hameita, niin ei ole tarvettakaan katsella housuja vaatekaappiin. 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon<3 Ja se on kyllä totta että peplum näyttää hyvältä vaan jos sen saumat on kantajalleen just oikealla kohdalla! 😀 Mä rakastan pillifarkkuja, kun tykkään korostaa jalkoja pukeutumisessa! 😀 Mutta mullakin on ollut mekkohame-kausi, kesti pari vuotta ja silloin en koskaan laittanut farkkuja jalkaan 😀

  6. Misaemilia sanoo:

    Mä en kans ikinä päässy tohon pemplum muotiin mukaan koska olin kanssa raskaana ja siiihen tilanteesen se ei vaan sopinut 😀 oon nyt sit sen jälkeen pariin otteeseen sovittanu sellasta paitaa mut aina tulee vaan olo et oonko raskaana 😀 en sitte tiiä mikä siinä on.. :/ tota keskivartalon paljaaks jättävää paita trendii en oikeen tajunnu kans.. Mä en jotenki pidä siitä ollenkaan ja mulle tulee niistä vaan mieleen ne 90-luvun kauheet napapaidat 😀 sulle kyllä sopii kaikki ja näytät nätiltä 🙂 ehkä kohta tulee joku trendi mikä sopis munkin vartalolle ja silmälle 😀

    • Iina sanoo:

      Hahah joo peplum on kyllä vihoviimenen vaate raskausmahalle 😀 Mä tykkäsin 90-luvullakin napapaidoista ja mulla oli niitä useita, mihin sitä seepra raidoistaan pääsisi 😉 Kiitos hurjan paljon<3 Ja varmasti tulee semmosiakin trendejä jotka miellyttää sunkin silmää, tai sit sun pitää vaan luoda ne itse ;)!

  7. maria sanoo:

    mä en oikeen koskaan oo lämmenny peplumeille, suurin osa ku on tosi lyhyttä mallia, ja itse oon 177cm ja mulla vie jalat puolet kropasta, niin lyhentäis vaan entisestään yläkroppaa. mutta yhen nahkasen peplumin tilasin nellyltä joskus syksyllä ja se on kyllä ihan kiva 🙂 vaan kun olis neuletakki, minkä kanssa sitä käyttäs!

    • Iina sanoo:

      Mulla on kans tosi pitkät jalat kroppaan nähden, reilusti yli puolet kropasta, vaikka muuten ihan suht keskimittainen oonkin 😀 mut mä tykkään korostaa just sitä pituutta itse, koen että jalat on mun paras puoli! 😀 Nahkapeplum kuulostaa upealta ;)!

  8. st.brigitten sanoo:

    Mä tuun kaikessa aina jälkijunassa, haha 😀 Mulla on yks peplum-mekko, muuta ei taida olla kun tosiaan en imetysystävällisenä ole vielä löytänyt… Mutta tykkään kyllä, ihanan naisellinen ja jotenkin sellasta arjen luksusta 🙂 Kauniita kuvia taas <3

    • Iina sanoo:

      No kyllä, sitä se nimenomaan on! Mut ei imetysystävällinen ollenkaan, se on totta! Toivottavasti ne on muodissa vielä silloin kun sun ei tarvitse ottaa imetystä huomioon pukeutumisessa ;D Kiitos paljon ihanuus<3

  9. Annaby sanoo:

    maksimekot oli ehdoton inhokki aluks, mutta nyt niitä löytyy kaapista lähemmäs 10 😀 ”uggeja” en voinu aluks myöskään ymmärtää, kun näin niitä -07 Englannissa tytöillä jalassa KESÄLLÄ! Talvikäytössä ihanan lämpimät.

    • Iina sanoo:

      Hahah joo sama 😀 Mä ostin mun ekat uggit kun olin ala-asteella vai olikohan ylä-asteen alkua en oo varma, sillon oli se joku punalogonen kauppa aleksilla, mistä sain hennon vaaleenpunaset ekat uggit 😀 mut mä kyl käytin niitä talvella heti alussa 😀

  10. Olivia sanoo:

    Peplumit on kivoja ja imartelevat joka vartaloa! Tuo napapaitamuoti oli kanssa jees, niille joilla on kroppaa siihen. XD Oon ollut tosi hoikka aina (paitsi nykyään) mutta kyllä sillon hoikkuusaikoinakin mulla oli pömppis jota ei todellakaan tehnyt mieli esitellä. Mutta se näyttää kivalta niillä jotka sen uskaltaa kantaa ja osaavat paljastella tyylikkäästi olematta hirveitä heruttelijoita. 😀

  11. Ilona sanoo:

    Toi peplum-toppi sopii joidenkin vartaloille ihanasti. Se tuo kauniita muotoja ja on muutenkin sanalla sanoen söpö! Itselleni en ole kokeilemisesta huolimatta löytänyt sellaista mallia, missä olisi luonteva olla. Jotenkin maha ja kyljet kasvavat aina kohtuuttomasti! Sun päällä toi näyttää tosi kauniilta, hyvä kun lämpenit sille lopulta. 🙂

  12. Mä en oo koskaan tykännyt peplumista. Se näyttää liian prinsessamaiselta. Joillekin se toki sopii! 🙂

    • Iina sanoo:

      Haha no mä en taas nää mitään prinsessaa esim mustassa nahkaisessa hyvin leikatussa peplumissa, mut sit taas esim pitsinen peplum on hyvinkin prinsessamainen 🙂 Kai se on ihan kankaasta ja muusta leikkauksestakin kiinni! 🙂

  13. Elisabet sanoo:

    Hyvin sopii sulle peplum malli, oot todella kaunis! 🙂 Mä oon muilla katsellu ja todennut ihan kivaksi nää peplumit, mut en vaan itselle asti oo sellaista vielä hommannut.

  14. Nebsi sanoo:

    Wau, nimenomaan sulle sopii ainakin toi kyseinen paita ihan huipusti!! Just noitten housujen janssa ja
    mun mielestä just sopivan ”löysä”! Jos sinne vetoketjun sisäpuolelle ompelis jonkun kangaskaistaleen että ei olis niin jäinen?

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos <3 Kuvissa vähän asentokin huijaa, jos seisoo jämäkästi selkä suorana se ei näytä niin isolta, mitä slloin kun otaa rennosti 😀 Ja joo hei hyvä idea toi ompelu, laitan Oton töihin ;)!

  15. magga ra sanoo:

    Taisin kanssa olla 7 luokala ylä-asteen ainut ja ensimmäinen tyttö jolla oli pillifarkut.. Kylläpä niitä ihmetteliöitä ja nauravia naamoja riitti, ja ei mennyt montaa kuukautta kun melkein kaikilla oli pillit xD olen niitä ihmisiä jota ei yksinkertaisesti kiinnosta mitä muut ajattelee, vaan puen päälle juurikin sellaiset vaatteet mitkä omaa silmää miellyttää ja tuntuu hyvälle. Taisin myös aluksi vierastaa maximekkoja ja hameita, ja nyt niitä löytyy useampi kappale. Leopardi eli lepardikuosi on kanssa yksi mitä en ikinä voinut sietää kunnes 1,5 vuotta sitten yhtäkkiä jysähti, nyt on lepardikuosisia lyyssejä vaikka muille jakaa.
    Korispaidat tytöillä on sellainen villitys jota en ymmärrä, tai en itse koe viihtyväni sellainen päällä..

    • Iina sanoo:

      Hahah jee kohtalotoveri siellä pillien kanssa! 😀 Mutta joo se on oikea asenne! Mulla on ollut just samat jutut kuin sulla, mä inhosin lapsena leopardia ihan hulluna ja vasta vanhempana ihastuin siihen 😀 Sama maximekkojen ja hameiden kanssa 😀 Ja mäkään en ymmärrä korispaitoja, se kangaskin on ihan super inhottavan tuntunen!! 😀

  16. Nimetön sanoo:

    Noi peplum-topit näyttää kyllä tosi kivalta sulla, se aiempi paljettitoppi ja se koko asu oli tosi ihana, varmaan yksi lemppareistani sun asuista ikinä (: Itse en ole myöskään lämmennyt peplumille, mutta en toisaalta ole niitä yrittänyt vältelläkään, ei vain ole tullut sellaista vaatetta vastaan että olisin mennyt sovittamaan asti 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitoksia ihan hurjasti<3 Se paljettipeplumi on kyllä ihana, harmi vaan kun ei ole niin sopiva kevääseen/kesään 😀 Ehkä ensi talvena taas sitten, tai syksyllä! 😉

  17. Riikka sanoo:

    Moikka,
    Oon seuraillu sun blogia vuoden verran ja oot saanu mut kiinnostunaan noista Sheinsiden vaatteista 😀 Osaatko kertoa minkälaiset koot siellä on vaatteissa, onko pienempiä/isompia kuin esim. Suomen ketjuliikkeiden vaatteissa? Minkälainen toimitusaika?
    Kiitos kivasta blogista, tätä on kiva lukea! 🙂

    • Iina sanoo:

      Moikka! Kiitos paljon sulle <3 Siellä ne koot vaihtelee tosi paljon, kaikki vaatteet jotka ovat jotain kiinalaista merkkiä on tosi pieniä, käytän normaalisti siis Suomessa kokoa XS/32 mutta Sheinsiden kiinalaismerkkiset vaatteet saattaa jopa S-koossa olla mulle esim hihansuista liian tiukkoja/mekot liian lyhyitä/liian lyhyet hihat. Sitten taas esim Bernard Lafond (?) ja muut europpalaistyyliset merkit vastaa eurooppalaista kokoa, eli S on mulle aina vähän reilu. One sizet on yleensä olleet mulle sopivia vaikka pieni olenkin, en tiedä mistä johtuu! 😀 Toimitusajat on pitkiä, vaikka mulla ei ole edes standarditoimitus vaan he aina tilaa ne vaatteets ieltä mulle kotiin, joudun odottelemaan viikkoja.

  18. Enni sanoo:

    Voi miten ihania ja raikkaita kuvia! Näytät tosi kauniilta ja jotenkin aikuiselta. 🙂 Etenkin nuo sinun hiukset on aivan ihanat! Ja väri on sulle niin nappi! itse olen kasvattanut omaa tukkaa nyt pari vuotta pidemmäksi ja nää kuvat pisti taas epäröimään että leikkaisiko sittenkin… 😀

  19. Emmi sanoo:

    Nuo saappaat on tosi makeat? Haluaisin samanlaiset! Skopunkten! Mikä malli tarkemmin?

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.