Keskustelu, kasvatuksen vihollinen vai kaiken A ja O?

13.01.2015

Tämä aihe on pyörinyt mielessä siitä asti, kun luin joululomalla keltaisen lehdistön nettisivuilta kasvatusaiheista artikkelia. Itse artikkeli käsitteli muistaakseni jotain ihan perus kasvatusvinkkejä, näitä joita iltapäivälehdet julkaisevat kerran viikkoon vanhemmuuden kantavana voimana. Kommentit olivat ne jotka saivat mun sapen kiehumaan. Siellä joku hirmustunut Erkki-Marjukka jakeli vinkkejään: ”Nykyään lasten kanssa keskustellaan ihan liikaa. Ei lapselta kysytä kaupassa, mitä tänään syötäisiin!!” Miksi ei? Miksi lapsi ei saisi oppia pienestä asti, että hänenkin mielipiteillään ja toiveillaan on merkitystä, ja hän on tasavertainen perheenjäsen?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime aikoina on ollut lehdissä ja keskustelupalstoilla useammankin kerran juttua lasten kanssa kaupassa käymisestä. Huutava lapsi on häirinnyt siinä määrin, että häntä ja vanhempaa on pyydetty poistumaan kaupasta. Mun mielestä se on oikein, ei muita kaupassakäyjiä saa häiritä kohtuuttomasti, vaikka lapsen normaali kiukuttelu kaupassa, tai missä tilanteessa tahansa kuuluukin elämään, niin lapsen kuin kaikkien muidenkin. Siinä missä on keskitytty miettimään, onko kaupasta poistaminen oikein vai väärin, olisi ennemmin voinut miettiä, miten sellaisen tilanteen syntymisen olisi voinut ehkäistä.

Mun mielestä avain kaikkien hyvään fiilikseen perheessä, on keskustelu. Parisuhteesta ja sen ongelmista puhuttaessa aina painotetaan, että puhuminen on kaikkein tärkeintä. Ja niin se onkin. Mutta miksi se ei olisi sitä myös kasvatuksessa? Tietenkin keskustelu pitää aina toteuttaa keskustelukumppanin ikään sopivalla tavalla, eikä lähteä kyselemään yksivuotiaalta, että mitä tämä olisi mieltä ulkomaanmatkasta tai muutosta toiseen kaupunkiin. Mutta yksivuotiaankin kanssa voi ja kannattaa keskustella, mitä enemmän, sen parempi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tunteiden sanoittaminen on tärkeää, koska se auttaa lasta ymmärtämään miksi joskus itkettää, joskus naurattaa ja joskus suututtaa. Kun lapsi itse ymmärtää että aijaa, nyt mua harmittaa, hän osaa kertoa harmista, ja ehkä lähteä helpommin miettimään yhdessä aikuisen kanssa, että mikä nyt harmittaa. Ja kun syy on selvillä, sille on helpompi keksiä ratkaisu, miten harmitus saataisiin pois.  Tämä toimii myös siellä kaupassa, ja on pienten lasten kanssa vielä oikein helppoa. ”Äiti ymmärtää että sua harmittaa, että just nyt ei osteta tuota lelua. Mutta sä tiedät että sait juuri paljon joululahjoja, etkä tarvitse nyt uutta lelua. Mitä jos tehtäis niin että leikitään kotona sun uusilla joululahjaleluilla, ja nyt mennään valitsemaan mitä hedelmiä ostetaan tälle viikolle” toimii paljon paremmin kuin ”ME EI NYT OSTETA MITÄÄN. OLE HILJAA!” ”MUTTA MINÄ HALUAN!! BYÄÄÄÄÄÄÄÄ!” ”EI!!” ”BYÄÄÄÄÄÄÄ”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sekin on varmasti totta, että pienelle lapselle ei saa antaa liikaa päätösvaltaa, tai liikaa valinnanvaraa ettei lapsi hämmenny, ei kolmevuotiaalta lähdetä etsimään vastauksia elämän suuriin päätöksiin. Mutta ketä se oikeasti vahingoittaa jos lapsi saa valita haluaako punaiset vai siniset sukat, tai päättää mitä syödään ruuaksi maanantaina. Meillä lapset ovat pienestä asti olleet mukana päätöksen teossa, sitä on hyvä harjoitella. Joku ehkä ajattelisi että jos lapsi saa päättää mitä syödään, sieltä tulisi automaattisesti aina ”nakkeja ja ranskalaisia” tai ”hampparia”, mutta ei. Meillä eniten toivottu ruoka taitaa olla avokadopasta, kuopuksella tosin tuttavallisemmin akakooi eli makaroni, kaikki pastaruuat siis kelpaavat. Ja jos sieltä joskus tulisikin se nakit ja ranskalaiset, mä valmistaisin ja söisin mukisematta. Kyllä lapsetkin maistaa kiltisti kaikkia mun uusia kokkauksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keskustelu, se on myös paljon muuta kuin päätöksiä. Se on toisen huomioimista, sitä että kuuntelee lasta silloin kun hänellä on asiaa. Eikä vain silloin, vaan tarjoaa myös hetkiä niille ajatuksille joita lapselle putkahtaa mieleen, eikä kuittaa lapsen sanomisia hajamielisellä ”Joo”:lla. Mä olen käynyt elämäni parhaimpia, tunteikkaimpia ja hauskimpia keskusteluja meidän tyttöjen kanssa – joka päivä, viimeksi tänään. Juteltiin siitä, mikä on parasta isissä, mikä Tiarassa, mikä Zeldassa ja mikä äidissä. Äidissä parasta on kuulemma ”Se että sinä olet minun seurana aina”.

Ei tietenkään sovi unohtaa myöskään lasten kanssa keskustelemisen huumoriarvoa. Usein lapsilta tulee ne kaikkein hauskimmat läpät ja ajatuksia herättävimmät kysymykset. ”Olenko minä äiti 100-vuotiaana aikuinen?” ”No ihan varmasti olet!” ”No hyvä. Voinko minä sitten hypätä kattoon asti?”. ”No ihan varmasti voit!”. Mun vastaus tuli suoraan sydämestä, koska siitä ei ole epäilystäkään etteikö tuo pieni apina hyppisi vielä satavuotiaanakin kattoon.

Keskusteletteko te lastenne kanssa? Onko lapsella oikeus osallistua arkipäivien päätöksentekoon? Hauskinta tai ihaninta mitä lapsenne on sanonut?


88 Responses to “Keskustelu, kasvatuksen vihollinen vai kaiken A ja O?”

  1. Ella sanoo:

    Ihanasti kirjoitettu! Olen täysin samaa mieltä, keskusteluun on suotavaa opettaa, mutta liikaa päätösvaltaa ei oikkulapselle tietenkään tule antaa. Suurimmat ärtymykset ainakin omassa lapsuudessani syntyivät siitä, kun en ymmärtänyt, että miksi minulle ei perusteltu esimerkiksi kieltäviä päätöksiä.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon<3 🙂 Mä oon ehdottomasti samaa mieltä! 🙂 Jos kieltävän vastauksen perustelee, on hänen paljon helpompi ymmärtää ja hyväksyä kielto! 🙂

  2. AnnaMaria sanoo:

    Olen niin samoilla linjoilla, Iina! Uskon myös keskustelun ja kuuntelun voimaan. Ja turhia kiukkukohtauksia (tai ne ovat ainakin pienempiä ja lyhytkestoisempia) tulee paljon vähemmän. Meidän tytär tosin vasta reilut 1v8kk, mutta ymmärtää jo paljon, joten on ihan ok, että saa esim. valita kahdesta vaihtoehdosta mieleiset housut päivälle. Ja lapselle tulee siitä selkeästi niin hyvä mieli, kun saa olla mukana 🙂 Ruokaehdotuksia on turha kysyä, kun vastauksena olisi aina ”kanaa”. 😀 On meidän tytsyn lemppariruokaa, vaikka syökin ihan kaikkea muutakin.

    Terkuin: Yksi vanha lukija, joka seurasi perässä mukisematta tänne Indiedaysille 🙂 Ihanaa,ettet ainakaan ole lopettanut kirjoittamista 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No kyllä, se on ihan totta että kiukkuiluja tulee paljon vähemmän kun lapsen kanssa keskustelee ja perustelee omat päätökset! 🙂 Meillä on Zelda saman ikäinen ja onhan se keskustelu 1v8kk kanssa vielä vähän eri tasolla kuin kolmevuotiaan kanssa, mutta ymmärrystä on kuitenkin jo paljon ja keskustelut saavat naurun raikaamaan kun tulee niin hupsuja juttuja 😀 Onneksi 3v myös tulkkaa 😉 Ja teidän kana on meillä se makarooni :DD Ihana että seurasit tänne perässä, ja kiva kun kommentoit<3 Ihanaa kevään alkua teille!

  3. Qino sanoo:

    Vaikka täytänkin perjantaina vasta 14,(eikä minulla siis ole lapsia tai edes mitään ihan pieniä sisaruksia :D) olen kanssasi samaa mieltä! Entä sitten kun lapsen pitää itse valita jotain vaikka yksinkertaistakin, on päätös tosi hankala tehdä kun ei ole ikinä saanut mahdollisuutta harjoitella päätösten tekoa!

  4. jonu sanoo:

    Meilläkin keskustellaan ja annetaan meidän kaksi ja puoli vuotiaan päättää arjen pieniä asioita, kuten mennäänkö tarhaan kävellen vai pulkalla, iltapalaksi puuroa vai leipää jne.. Miksi ihmeessä lapsi ei saisi päättää ikä tasoonsa sopivista pienistä asioista. Sehän antaa lapselle myös itsevarmuutta

  5. Mymmyryy sanoo:

    Mä olen aina ihmetellyt miksi monet eivät juttele lapsilleen. Siis tarkoitan juurikin tuollaista mistä mainitsit esim. tilanteessa jossa lapsi mankuu lelua kaupassa. Lapselle voi selittää asioita niinku ne ovat. Mun mielestä lapselle voi kertoa jos ei ole rahaa ostaa tietynlaista hupparia, lapselle voi selittää miksei hän saa syödä banaania kaupassa. Lapsenkin on helpompi ymmärtää asioita kun kerrotaan asioiden oikea laita pelkän ”ei”-sanan tilalle.

    Meidän 1,5-vuotias ei puhu vielä juurikaan yksittäisiä sanoja lukuunottamatta. Mutta silti me jutellaan. Lapsi selkeästi ymmärtää asioita ja elehtii omalla ”viittomakielellään” niin taidokkaasti että meillä on antoisia hetkiä 🙂

    Jostain olen lukenut että on hyvinki tärkeää antaa pienenkin lapsen tehdä valintoja. Esim. että äiti antaa kaksi erilaista paitaa vaihtoehdoksi joista lapsi saa valita kumman haluaa. Näin äiti/isä pystyy kontrolloimaan että puetaan sään mukaan sopivat vaatteet, mutta lapsikin saa päätäntävaltaa.

    Tätä ei voi hokea liikaa, mutta Iina sä olet aivan mahtava tyyppi 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No niinpä, asioiden selittäminen auttaa paljon paremmin kuin huutaminen tai tiukka ei! 🙂 Ja me kans ollaan juteltu molempien kanssa ihan pienestä saakka vaikka sanoja ei montaa olekaan aina ollut, siinähän niitä sanojakin oppii kun höpöttelee yhdessä! 🙂 Mäkin olen lukenut just tuon että on hyvä antaa vaikka kaksi vaihtoehtoa lapselle, jotka on molemmat itse jo varmistanut säähän ja tilanteeseen sopiviksi :)! Kiitos ihan hurjasti, sinä myös<3 Sä olet jäänyt mun mieleen kun jätät aina kivoja kommentteja! 😀

  6. Tintti sanoo:

    juttelen 1,5 vuotiaalleni kokoajan ja selitän paljon juttuja niinkuin jos nyt vaikka haluis niin selitän että miksi me nyt ei sitä osteta tai miksi iltapalaksi ei syödä suklaata 😀 pidän sitä puhumista ihan itsestäänselvänä vaikka lapsi ei ehkä kaikkea ymmärräkkään mutta onhan se parempi selittää rauhallisesti kuin vain huutaa että et saa, kun äiti käskee näin :F

  7. Minävaan sanoo:

    Pakko taas ihailla sun taitoasi olla vanhempi ja kasvattaja, ei ainakaan jää vanhemmista ja kasvatuksesta kiinni se, etteikö teidän neideistä kasvaisi fiksuja tyttöjä, go Iina sekä Otto myös 🙂 Lisäksi ihailen sun taitoa pukea upeasti nää mielipiteesi sanoiksi, vau.

    Ja olen kanssasi muuten aivan samaa mieltä. Itselläni ei ole lapsia, mutta olen toki lapsia hoitanut useasti ja tiedän, että keskustelu ja lapsen kuunteleminen ovat erittäin tärkeitä asioita. Monet kiukut on hoidettu perustelemalla ja keskustelemalla. Lisäksi valinnan mahdollisuus on tärkeää
    Perheessä jossa käyn vanhtimassa lapsia kaksi vanhinta poikaa saavat esim valita itse haluavatko iltapalaksi rahkaa vai leipää tai luetaanko illalla satu vai katsotaanko simpsonit, mielestäni fiksua ja mielelläni heillä käynkin lastenvahtina 🙂

    Fakta on, että lapset tarvitsevat rajoja ja rakkautta, mutta heillä on myös oikeus tulla kuulluksi ja oppia tekemäön päätöksiä, pienissä, itseään koskevissa asioissa 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi miten kauniisti sanottu, kiitos ihan hirmuisen paljon<3 Kiva kuulla että tykkäät! 🙂

      Ja tuollaiset valinnat juuri vahvistavat lapsen itsetuntoa ja opettavat tekemään päätöksiä, olet varmasti ihan huippu lastenvahti! 🙂 Ihanaa kevättä sinulel ja kiitos vielä<3

  8. mau sanoo:

    Sun pitää iina useammin muuttaa portaalista toiseen, niin saa mukavasti nää vastauksetkin tänne kommenttiboksin puolelle ajallaan(samana päivänä) ja kattavasti. Katotaan miten pitkään vastausinto kestää 🙂 ps. Sama huomio tehty muissakin blogeissä, eli nou hätä et oo ainut 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Haha, mulla tää johtuu yksinkertasesti siitä että on puolet vähemmän hommaa yhdelle päivälle kun keskityn nyt vaan tähän bloggaamiseen, oon niin ilonen että ehdin vihdoin vastata heti, koska vastausintoa mulla on aina ollut, toisin kuin aikaa! 😀 Toivottavasti tämä kevät jatkuu yhtä rentona ja ehdin aina vastaamaan nopsaan! 🙂

  9. Jenna sanoo:

    Hienosti kirjoitettu! Olen samaa mieltä kanssasi! Ei pidä aliarvioida lapsen älykkyyttä vaan juuri kuvaamallasi tavalla ottaa lapset mukaan päätöksentekoon ikään sopivalla tavalla.

    Olen aina pitänyt tärkeänä sitä että lapselle selitetään asiat totuudenmukaisesti. Tämä selittäminen 7kk ikäiselle vauvalle saattoi näyttää hassulta ulkopuolisten silmin mutta tiesin että pikkuhiljaa lapsi alkaa ymmärtämään mun selityksiä ja tämä on auttanut todella paljon esim siinä että kun lapsi jää hoitoon kenelle tahansa niin luotto siihen mitä me vanhemmat olemme sanoneet on todella 100prosenttista. Huomaan pojastamme että hänen on niin turvallista jäädä muiden ihmisten seuraan koska hän tietää että ’mamma lupasi hakea pian’. Hän luottaa meihin ja se on ensiarvoisen tärkeää.

    Olet kypsä nuori äiti ja sinulla on todella arvot kohdallaan. On ihailtavaa lukea arjestasi ja vaikutat niin tasapainoiselta ja seesteiseltä.

    Olisi mielenkiintoista kuulla miten selvität ongelmatilanteet (lapsen raivokohtaukset) ja meneekö sinulla ikinä hermot lapsiin 🙂

    t. äiti 29v.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon kauniista sanoista, ihana kuulla että olet tuota mieltä! <3 🙂

      Se voi näyttää jonkun silmiin hassulta kun selittää vauvalle joka ei sano muuta kuin gugu-gaga, mutta mitäpä sitten, tärkeintä on että itse toimii omien periaatteiden mukaan ja niinkuin itsestä tuntuu että omalle lapselle on parhaaksi! 🙂 Olet aivan oikeassa, lapsen on varmasti helppo luottaa kun on pienestä asti oltu 100% rehellisiä ja hän on nähnyt että vanhemmat tekevät niinkuin ovat sanoneet.

      Mun täytyy ehdottomasti kirjoittaa tästäkin aiheesta, se onkin mielenkiintoinen aihe se kiukun käsitteleminen! 🙂

      Oikein ihanaa kevättä teidän perheelle :)!

  10. nnn sanoo:

    Ihan ekana haluan sanoa, että onpa mahtavaa lukea postausta kätevästi puhelimella kun mobiiliversio toimii! 🙂
    Tää oli hyvä postaus! Kyllä meilläkin keskustellaan asioista ja lapsikin saa tehdä päätöksiä. Ruuaksi toivotaan usein kalakeitto. Välillä lapsi saa päättää haluaako viettää päivän kotona vai lähteä kyläilemään ja jos valitsee kyläilyn, saa lapsi valita haluaako esim mummolle vai pahalle ja näin kaikilla on hyvä mieli ja lapsikin tosiaan kokee varmasti olevansa tärkeä!
    Yksi parhaista lapsen suusta kuulluista on kun tämä 2-vuotiaana ottaa isänsä kasvot käsiensä väliin ja sanoo ”älä pelkää isi, ei mörköä olemassakaan” :’)

  11. Mertsi sanoo:

    En tiedä, mitä kommentoisin, mutta jotain haluan kommentoida. Olen vain ihan äärettömän samalla kannalla kuin sinäkin, mahtava teksti. 😀 Jälleen kerran, oot ihan loistava äiti arvomaailmasi ja kasvatusajatustesi kanssa. Monien pitäisi ottaa teistä (eli Otosta toki myös) mallia.

  12. kaisla sanoo:

    Hyvä kirjoitus sulta, sai mut muuttamaan ajatusmalliani jonkin verran!

    Itse olen suuren perheen lapsena saanut sellaisen kasvatuksen, että vanhemmat päättävät ja that’s it (ainakin suurimmassa osassa asioita). En ole ikinä kokenut sitä ongelmalliseksi. Lisäksi olen ollut monen monta vuotta hoitamassa kaksostyttöjä, joiden vanhemmat neuvottelevat heidän kanssa aivan liikaa. Tosin, itse keskustelevuus tuskin on suurin ongelma heillä vaan mm. lapsille annetun ajan vähyys, säännöttömyys ja aikuisen auktoriteetin puute. Tyttöjen kanssa olen kotoa saadun kasvatuksen todennut toimivimmaksi; on niin paljon helpompaa päättää, että tänään luetaan iltasaduksi kirjaa X kuin aloittaa neuvottelu, kirjan vekslaaminen ja siitä riitely.

    Kirjoituksesi ”avasi silmäni” ja nyt voin uskoakin, että jos keskustelu otetaan arjessa mukaan jo ensihetkistä niin se saattaa toimiakin myös haastavissa tilanteissa. Kunhan keskustelussa, neuvottelussa ja päätöksien teossa on kuitenkin joku tolkku, eikä anna lapselle päätettäväksi liian suuria asioita. Ja voihan se olla, että kun kerran selittää lelun hyllyynjäämisen lapselle, seuraavan kerran siitä ei tarvitse edes nostaa mekkalaa.

    Mutta kiitos vielä hyvästä kirjoituksesta. Vaikka mulla ei olekaan omia lapsia, sain paljon ajatuksia tulevaisuutta varten. Niin kuin olen monesti sanonut, olet varmasti aivan huippu äiti! 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon<3 Ja hei kiva kuulla että teksti toi esiin myös uuden näkökulman, ja sai ajattelemaan avarammin! 🙂

      Se ei varmasti ole tietenkään hyvä että lapset päättävät kaikesta ja joutuvat siten ottamaan myös ihan liikaa vastuuta jo pienestä asti, asioista joita eivät vielä ymmärrä. Mutta tosiaan, pienet päätökset ja mielipiteiden huomioon ottaminen varmasti vahvistaa lapsen itsetuntoa ja saa hänet tuntemaan itsensä tärkeäksi! 🙂

      Me käydään monesti lasten kanssa ihan vaan katselemassa leluja kaupassa, joskus lapset saattavat sanoa että haluavat tämän tai tuon, ja silloin selitetään miksi ei osteta (tai joskus ostetaan :DD), ja joskus taas he lähtevät vaan pois kun sanotaan että jatketaanko matkaan, ja ovat tyytyväisiä kun saivat käydä katsomassa leluja 😀

      Kiitos vielä hurjasti ja kiva kun kommentoit<3

  13. Hilla sanoo:

    Omat vanhempani ovat aina jaksaneet perustella minulle, miksi tehdään niin tai näin ja miksi ei. Olen vauvasta asti saanut perustelut ja uskon, että se on vaikuttanut minuun pelkästään positiivisesti. Minusta on tuntunut, että olen arvokas ja minulla on väliä, koska minut on huomioitu ja minulle on jaksettu perustella asiat. 🙂

  14. st.brigitten sanoo:

    Onnea uuteen blogikotiin! Meillä myös keskustellaan lasten kanssa paljon. Kysytään mielipiteitä ja tunteita 🙂 Ruokalistaa kirjoittaessa saavat päättää yhden ruuan kukin 🙂

  15. juurikin näin sanoo:

    Alussa vertasit lapsen kanssa keskustelun tärkeyttä parisuhde-keskustelun tärkeyteen.
    Ja niistä lapsistahan jokaisesta kasvaa aikuisia, jotka jossain vaiheessa elämäänsä päätyvät ainakin aikuisiin ihmis-suhteisiin, työ-elämään aikuisten parissa ja niihin parisuhteisiin.
    Eikös tulevan aikuisen pitäisikin oppia kommunikointia? 😉
    Kuinka keskustelemalla voi selvittää erimilisyyksiä, ratkaista tilanteita, ilmaista itseään tai ymmärtää toista…
    Itselle olen joskus yrittänyt muodostaa parisuhdetta ”miehen” kanssa, joka selvästikin
    a.oli saanut kaiken valmiina eteensä(ei osannut toimia missään asiassa, eikä kestänyt jos asiat ei menneet täysin oman mielensä mukaan) sekä
    b. ei omannut minkäänlaista keskustelutaitoa
    Tämähän on siis aivan loistava yhtälö, kun tämän ”aikuinen” ihminen ajautuu raivon partaalle jos toinen osapuoli esim. ei innostukaan pizza-illasta tai haluaisi joskus vaikka tavata omia ystäviään itsekseen…
    Kiukkua raivoava äijä huutaa ”tapan itteni… maailma on *****, sä et koskaan ajattele mua” -tyylisiä kommentteja…
    Ja kun yrität selittää että et nyt haluaisi tuhlata vikoja rahoja pizzaan, tai että ystävä on kutsunut TYTTÖJEN iltaan, ei tämä suostu kuuntelemaan.
    Jos kysyt sopisiko omatekemät herkut, tai ehdotat laatu-aikaa toiselle illalle, vastaus on ”ihan v**** sama, ei kiinnosta pätkääkään, erotaan vaikka”
    Niin, kannattaisiko se lapsi, tuleva aikuinen, opettaa kommunikoimaan maailman asioista? 😀

    • Anna sanoo:

      Kannattaisi. Meille eivät vanhemmat juurikaan perustelleet tai esimerkiksi selittäneet, miksi suuttuivat meille jostain. Keskustelusta puhumattakaan. Olenkin saanut tehdä töitä aikuisena, jotta osaisin keskustella parisuhteessa. Ongelma on lähinnä se, etten avaa suutani ja välttelen riitaa ja mukaudun. Ystävien kanssa osaan kyllä keskustella paremmin ja parisuhteessakin helpot keskustelut sujuu. Mutta kyllä vaan on kauaskantoiset vaikutukset lapsuudenkodin ilmapiirillä ja toimintatavoilla, muistakaa vanhemmat aina ajatella valintojenne seurauksia ja merkittävyyttä lapsen elämässä.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      ”juurikin näin” aivan totta! 😀 Jos kaikki osaisivat keskustella pienestä asti, ja saisivat harjoitella näitä tärkeitä taitoja elämässä tarpeeksi ennen parisuhteen muodostamista, olisi varmaan seurustelukin monelle helpompaa ja terapeuteilla vähemmän duunia 😀

      Anna, ihan varmasti lapsuus vaikuttaa moneen asiaan, ja jopa sellaisiin asioihin, joihin sen tajuaa vasta paljon myöhemmin vaikuttaneen. Hienoa että kuitenkin itse tiedät mistä tietynlainen käyttäytymismallisi johtuu, kun tiedostaa itse mistä on kyse on helpompi harjoitella tietoisesti toimimaan eri tavalla, niinkuin olet tehnytkin 🙂 Sä oot vahva! 🙂

  16. Jenina sanoo:

    Kiva postaus! Tuli mieleen, että Tiara ja Zelda ovat niin ihanan kuuliaisia ja rauhallisia lapsia, että heidän kanssa pystyy varmasti ”neuvotella” hyvin, varsinkin kun molemmat ovat alkaneet puhua niin aikaisin! 🙂 Esimerkiks meillä Milko on _todella temperamenttinen, ja myös tuo ”Äiti ymmärtää että sua harmittaa, että just nyt ei osteta tuota lelua. Mutta sä tiedät että sait juuri paljon joululahjoja, etkä tarvitse nyt uutta lelua. Mitä jos tehtäis niin että leikitään kotona sun uusilla joululahjaleluilla, ja nyt mennään valitsemaan mitä hedelmiä ostetaan tälle viikolle” -lause aiheuttaa myös ”BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH” -reaktion, usko tai älä! 😀 Eikä tuo pikkujätkä oikeastaan tykkää kuunnella muutenkaan hirveästi mitään perusteluja tai kieltoja, välillä tuntuu kun kuuroille korville puhuis. 😀

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos! 😀 Ja joo, tottakai lapset on erilaisia, se mikä ei toimi toiselle toimii toiselle, ja toisinpäin. Sitä oon just miettinyt itsekin, että kuinka paljon meidän lasten käytöksessä (tai kenen tahansa lapsen tai ihmisen) on heille itselleen luonteenomaista, ja kuinka paljon kumpuaa sitten sieltä miten vanhemmat ja muut ympärilläolevat ihmiset on toimineet heidän kanssa ihan synnäriltä asti. Nuo on niin jänniä juttuja miettiä!

  17. minävaan sanoo:

    Hyvä postaus! Itselläni ei ole lapsia mutta olen samaan mieltä kanssasi 🙂 Lapsella saa / pitää olla omat mielipiteensäkin asioihin.

    Ihanaa että blogiasi voi nykyään lukea kunnolla puhelimella! Ikävää vain ettei ole päivittynyt blogloviin eikä tätä löydy haustakaan 🙁

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitoksia, kiva että tykkäsit! 🙂 Uusi osoite päivittyy kyllä blogloviniin, kun jatkat vain vanhan seuraamista. Mä olen ottanut sinne yhteyttä, ja pyytänyt päivittämään uuden osoitteen, mutta eivät ilmeisesti ole vielä saaneet sitä tehtyä. Jos ei kohta päivity niin pitää laittaa uutta viestiä, mutta yleensä siinä menee se pari päivää 🙂

  18. Jelena sanoo:

    Oot ihan ehdottomasti oikeessa. Kyllä sen voi ihan järjelläkin ajatella ja muistella omaa lapsuuttaan, että mikä niissä kielloissa eniten harmitti. Mulle perusteltiin aina välillä kiellot, mutta ei aina. Ja joka perustelun jälkeen ymmärsin kiellon syyn, mutta se oikea kiukku iski sitten siitä, kun sitä perustelua ei tullut vaan pelkästään jyrkkä ”EI!”.

    Keskustelu ja kommunikointi muiden ihmisten kanssa on hyödyllinen taito ja mun mielestä jokaisen vanhemman pitäisi opettaa ko. jalotaito lapsille pienestä pitäen 😀

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Näin on, mä olen samaa mieltä! 🙂 Ja mun äiti kans aika usein perusteli kieltoja, mutta joskus tuli se legendaarinen ”koska minä sanon niin” ja silloin aina ärsytti :DD

  19. Erittäin hyvä postaus ja olen kanssasi samaa mieltä. Lapsen kanssa tulee keskustella vuorovaikutuksellisesti, mutta ei antaa periksi joka asiassa. Lapsien älykkyyttä ei kannata aliarvioida.
    Onnea uuteen blogikotiin! 🙂

  20. anna sanoo:

    hyvä teksti, olen samaa mieltä! Aina tietenkään ei jaksa/tarvitse perustella jokaista kieltoa ja riippuu paljolti myös tosiaan lapsen iästä, että minkä verran lapsi jo ymmärtää. Itse siihen kyllä pyrin, että perustelen suurimman osan kielloista, koska se on mielestäni lapsen oikeus (jo pienenkin). Lisäksi ainakin meidän tytöllä toimii positiivinen kannustus ja palkitseminen paremmin kuin jäähyt (tai kiellot, tietenkin täytyy ymmärtää se, että kaikki ei ole sallittua =)). Sen vain olen huomannut, että pitää olla jokin konkreettinen keino palkitsemiseen toivotusta käytöksestä: esim. värikkäiden kumien kerääminen kulhoon ja se kun on täynnä, niin tehdään jokin kiva etukäteen sovittu asia.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Iästä se on tosiaan paljon kiinni että miten se vuorovaikutus toimii, ei alle 1-vuotiaalle tarvitse hirveästi vielä perustella kun vasta tehdään tutuksi että mitä se kielto tarkoittaa. Mutta mitä vanhempi lapsi, sitä tärkeämpää se perustelu musta on 🙂

      Ja aivan totta, positiivinen kannustus ja palkitseminen on paljon parempi keino kuin rangaistukset ja kiellot! Siihen mäkin pyrin että enemmän juuri kannustaa toimimaan oikein, kuin rankaisee väärin toimimisesta :)! Hyviä keinoja!

  21. Vivian sanoo:

    Todella hyvä postaus, samaa mieltä olen! 🙂 Meillä myös selittäminen toimii rutkasti paremmin taaperon kanssa, kuin pelkkä kielto. Vaikka lasta harmittaa jos vaikka ei saa enää katsoa illalla videota, niin hän ymmärtää ja rauhoittuu, kun selittää syyn, miksi ei enää katsota. Ei todellakaan vahingoita lasta se, että hän saa olla mukana pienemmissä päätöksissä ja toivoa vaikka leikkejä ulkona / sisällä tai toivoa päivän ruokaa. Keskusteleminen on meillä ainakin toiminut ja toivottavasti toimii jatkossakin samalla tavalla. 🙂

  22. Fanni sanoo:

    Mun lapset on kans sellasia härkäpäitä, että itkut tulee lähes joka kerta selityksestä huolimatta, kun jotain kielletään 😀 mut yritys on hyvä kuitenkin ja varsinkin vanhempi poika välillä kuuntelee miksi ei nyt jotakin saa.. ja reagoi vähän rauhallisemmin 🙂

    Oon kyllä huomannut ihan jokapäiväsistä jutuista, ettei lasta kannata aliarvioida vaan alle 2-vuotiaskin ymmärtää jo hyvin kaiken mitä puhutaan. Tuntuu et varsinkin vanhempi sukupolvi pitää pikkulapsia aika idiootteina 😀 mun vanhemman pojan kielellinen kehitys laahaa jonkin verran ja senkin takia keskustelut on tärkeitä. Varsinkin oikeilla sanoilla eikä millään lässytyksillä (juuu, olen poppaa-humma-haukku-natsi, meillä ei käytetä sellasta kieltä :D). Asiajuttu siis! 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kyllä meilläkin itku saattaa tulla, mutta oon huomannut että se selitys just kuitenkin rauhoittaa nopeammin ja lapsi hyväksyy kiellon paremmin kun ymmärtää miksi kielletään! 😀 Ja ihan totta, kyllä ne lapset oikeesti on aika fiksuja ja tajuaa yllättävänkin paljon! 😀 Meillä ei myöskään käytetä lässynlääkieltä, asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, paitsi slangisanoja kyllä käytetään aika paljon, ja viimeaikoina onkin naurattanut kun vanhempi käyttää niitä sujuvasti puheen seassa 😀

  23. sini sanoo:

    Minusta on hyvä asia, että lapsien kanssa keskustellaan iästä riippumatta ja pohditaan mitä nyt esimerkiksi kaupasta ostetaan, kunhan se ei mene liiallisuuksiin. Lapsille voi antaa vaihtoehtoja, varsinkin kun aikuinen on valinnut ekaks ne kaksi hyvää vaihtoehtoa josta lapsi saa valita mieluisamman. Liiallisuuksin mielestäni ei saa mennä, mitä lapset perheessä päättää. Joskus olen kaupassa nähnyt kun alle kaksi vuotias päättää aivan kaiken mitä ostetaan ja äiti ei tee oikeastaan ainuttakaan päätöstä. Ja sen näköinen ostoskorikin oli. Toisaalta jos kotoa nyt sattuu kaikki tarvittava terveellinen ja tarpeellinen löytyvän, voisin harkita antavani lasteni joskus päättää ostoksemme tietyllä raha summa ja opettaa vähän paljonko mikäkin herkku ja mieliteko maksaa 😀 Meillä on tapana keskustella iltapäivisin ruokailun päättyessä päivän touhut ja samalla minä merkkaan kalenteriin tärkeät yhdessä sovitut jutut. Näissä hetkissä isommat eli koululaiset monesti kertovat toiveitaan juuri kauppa ostoksiin ja yhdessä puuhattaviin juttuihin. Uskon, että parhaimmat hetket tässä perheessä on koettu juuri yhdessä ideoiden ja toteuttaen. Varsinkin vähänkään vanhempien lasten kanssa ei kannata alkaa liikaa taistelee vaan enempi ennakoi ja kuulostelee 😉

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mä oon sun kanssa täysin samaa mieltä! 🙂 En mäkään antaisi lapsen valita koko ostoskärryn sisältöä, ainakaan tässä iässä. Muistan kun mun oma äiti oli vakavasti sairas mun ollessa 14v, ja oli vielä siinäkin iässä tosi raskasta, kun mä yksin kävin kaupassa ja päätin just meidän viikon ruuat jo silloin (jotka itse valmistin), se ruokien keksiminen vei aikaa ja hermoja, ja tekee sitä välillä vieläkin 😀 ikinä en haluaisi rasittaa omia pieniä vielä noin isolla vastuulla, aikuisena saa miettiä niitä ruokia sitten ihan tarpeeksi! 😀 Mutta tosiaan niin kauan kuin lapsi saa osallistua ikään sopivalla tavalla yhteisiin päätöksiin, se on musta vaan tosi hyvä juttu :)! Ja tuo rahan arvon opettaminen on myös hyvä juttu, meillä isompi neiti saa joskus ostaa omilla kolikoilla jotain pientä, ja yleensä haluaa itse ostaa aina samalla siskollekin vaikka pillimehun 😀

      Perheen yhteiset ruokahetket on kyllä tärkeitä keskustelutuokioita, mä oon aivan samoilla linjoilla sun kanssa! 🙂 Ennakointi on kaiken a ja o 😉 Ihanaa kevättä teidän perheelle! 🙂

  24. kuitenkinLukija sanoo:

    Olen joskus kommentoinut että välillä tulee sun tekstejä lukiessa olo että on itse surkea kasvattaja jne. Se pitää edelleen paikkaansa mutta edelleen vielä kuitenkin luen joitakin postauksi a 🙂

    Kiitos tästä tekstistä. Olen täysin samaa mieltä tästä asiasta ja tämä teksti muistutti mua edelleen yrittämään enemmän ja enemmän lasten kanssa keskusteluun. Luin tämän tekstin aamulla ennen kun mun lapset 3v3kk ja 7kk olivat heränneet. Kun he heräsivät, koko päivä vaan lähti niin paljon paremmin käyntiin kun muistutan itseäni ”kuuntele, olen kiinnostunut lapsen asioista, keskustele lapsen kanssa” 🙂 Olen ollut tätä mieltä aina, mutta joskus se vaan unohtuu kun on tarpeeksi väsynyt meidän nuorimman sairaskierteiden vuoksi. 🙁

    Meillä on ihana kolmevuotias, mutta edelleen hänen erästä luonteenpiirrettään on vaan niin vaikea itsellä hyväksyä! Olemme molemmat vanhemmista äärimmäisen sosiaalisia, ja lapseni ei valitettavasti ole sitä meiltä perinyt. Hän oli kyllä sosiaalinen siihen asti kunnes täytti 3. Yhtäkkiä on tullut täys käännös asiaan ja jos jokin tuntematon sanoo hänelle jotain niin menee aivan totaalisen lukkoon eikä vastaa mitään. Katsoo vaan kulmien alta. Tutussa seurassa kyllä suu käy. Tämä on vaan itsellä vaikea hyväksyä, sillä oletin, että tottakai omalla esimerkillä meidän lapsesta tulee myös sosiaalinen. Hänessä on muitakin uusia piirteitä tullut esiin täyttäessä 3.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mä muistankin sen sun kommentin! Ja edelleen mun on pakko sanoa että sellaista oloa en missään nimessä halua kenellekään aiheuttaa, en tosiaankaan! Enemmänkin haluan kannustaa huomaamaan erilaisia tapoja toimia, ja antaa vinkkejä, jos joku sellaisia kaipaa 🙂 mutta arvostella tai aiheuttaa huonommuudentunnetta en tosiaan halua!

      Ihana kuulla että teidän aamu sujui mukavasti! Kyllä itselläkin joskus tulee oltua omissa ajatuksissa vaikka lapsilla on asiaa, se on ihan normaalia, se tekee meistä ihmisiä. Ei tärkeintä ole se että on 24/7 superäiti, vaan se että osoittaa sen verran usein lapselle että hän on tärkeä ja hänen jutuillaan on merkitystä, että lapsi tietää ja luottaa siihen itsekin! 🙂

      Se on varmasti vaikeaa hyväksyä, jos lapsen jokin luonteenpiirre on täysin eri maailmasta kuin mitä itse on. Mutta varmasti ajan kanssa siihenkin tottuu ja sen hyväksyy, ja oppii ymmärtämään ja tukemaan lasta siinä ujoudessakin. Meilläkin on 3-vuotiaalla vahvistunut se oma luonne ihan uusin tavoin viime aikoina! Kokoajan sitä oppii tuntemaan nuo pienet ihmiset paremmin ja paremmin<3

  25. anniree sanoo:

    En edes tiedä mitä kommentoisin, mutta halusin kommentoida! Ehkä se punainen lanka löytyy tässä kirjoittaessa 😀

    Tämä oli niin hyvin kirjoitettu. Taas kerran. Ja olen aivan samaa mieltä! Ja olen pyrkinyt näin myös omaa tytärtäni kasvattamaan (pari kk Zeldaa vanhempi). Esimerkiksi pihalle lähtiessä tyttö saa valita kummat fleecehousut/-paita laitetaan, kummat villasukat jne. Välillä tämä auttaa pukemiskiukuttelua (jopa pukemisraivoa!), välillä ei. Mutta ehkä tyttö kuitenkin kokee, että on saanut mahdollisuuden vaikuttaa? Ja aina olen hänelle selittänyt, että ”Äiti ymmärtää kyllä, että sinua harmittaa, mutta..” Ja tämäkin toimii välillä erittäin hyvin, välillä ei yhtään. Mutta kyllähän näiden melkein jo 2-vuotiaiden ymmärrys on ihan valtava! Ihan hyvin voi jo neuvotellakin.

    No jokatapauksessa, olette varmasti Oton kanssa ihan huippuvanhemmat 🙂 Kaikkea hyvää teille kaikille!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi ihana sinä, ihana että halusit kommentoida :D<3 Kiitos tosi paljon! <3

      Ja juuri noin, kyllä meilläkin joskus on pukemiskiukkua, vaikka kuinka neuvotellaan, mutta ainakin lapsi saa kokea että hänen mielipiteellään on merkitystä, ja se varmasti jää positiivisena juttuna mieleen! Ja se on ihan totta, että alle 2vuotiaatkin ymmärtävät jo tosi paljon! 🙂

      Huippuvanhempia olette varmasti tekin, kaikkea hyvää myös teidän perheelle ja kiitos vielä<3

  26. Yksi kommentti sanoo:

    Lapsetkin ovat erilaisia. Joku nelivuotias voi hyvin suunnitella vaikka monenkin päivän ruokalistan ilman että kuormittuu tai kokee saavansa liikaa vastuuta. Toinen taas kokee turvattomuutta jo sukkien valinnasta ja kaipaa aikuisen tukea ja ohjausta kaikissa asioissa. Jokainen vanhempi tuntee oman lapsensa ja tietää, mikä juuri hänelle on parasta. Jostain asioista keskustellaan, jotain vain tehdään näin, koska aikuinen päättää. Kaikkeen ei lapsen kuulukaan saada vaikuttaa. Eikä kotona eikä päiväkodissa tai koulussa.

    En tunne tuota tapausta, missä riehuva lapsi ja aikuinen on poistettu kaupasta ja on toki vaikea ottaa kantaa tapausta tuntematta. Kuitenkin jos lapsella on esimerkiksi aggressiivisuushäiriö tai muuta yli-impulsiivista käytöstä, tuntuu tuomio vähän kohtuuttomalta. Tilanteita voi ennakoida ja tasoittaa, mutta erityislasten kanssa myös pelisäännöt ja toimintatavat ovat erilaisia. Kaikkien lasten kanssa tilannetta ei voi purkaa heti konfliktin tapahduttua vaan lapsen on saatava rauhoittua ennen kuin hän voi käsitellä tilannetta ja tunteitaan rakentavasti. Jos lapsi aina viedään tilanteesta pois ei hän varmasti opikaan rauhoittumaan ja toimimaan toivotulla tavalla.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No niinhän se on että ovat erilaisia 🙂 Vaikka olenkin ehdottomasti sen kannalla että lapset otetaan mukaan päättämään, en kyllä silti kuormittaisi nelivuotiasta monen päivän ruokalistasuunnittelulla, ainakaan jatkuvasti. Itse jouduin kymmenen vuotta vanhempana tilanteeseen, jossa minä päätin ja ostin ja valmistin kaikki meidän perheen ruuat, ja se oli äärimmäisen raskasta, tosin äitini oli silloin vakavasti sairas, mikä nyt oli raskasta muutenkin. Mutta muistan niiltä ajoilta sen hirveän stressin, kun piti keksiä ruokia mutta mitään ei tullut vaan mieleen, saatoin seistä kaupassa vaikka kuinka kauan miettimässä.

      Tuo kauppatapaus on mulle tuttu siksi että sattui tässä lähellä ja tuli siksi luettua aiheesta. Kyseessä oli lehtien mukaan ihan tavallinen lapsi, joka leluosastolla huusi vartin eikä vanhempi saanut häntä rauhoitettua, ja siksi poistettiin kaupasta molemmat. 15 minuuttia on ainakin mun mielestä aika todella pitkä aika, kun normaalikiukku on ohi alle puolessa minuutissa. Erityislapset ovat tottakai asia erikseen, mutta lukemani tiedon valossa tuo poistaminen oli kyllä ihan kohtuullista. Ei tietenkään lapsi opi jos viedään aina tilanteesta pois, mutta tuossa ei nyt varmaan ollut kyse ihan siitä, vaan siitä että ei voi kohtuuttomasti häiritä toisten ostosrauhaa, on ihan eri asia keskustella ja käsitellä ja rauhoitella jos lapsi huutaa puoli minuuttia kuin neljännestunnin! 🙂

  27. Epelia sanoo:

    Niin loistava teksti! Oon jo sun aikaisempia kasvatusaiheisia (miksei muunkin aiheisia) postauksia lukiessani niin monesti ajatellut, että samanlaisia arvoja ja käytäntöjä haluan itsekkin toteuttaa joskus sitten kun lapsia saan 🙂 Sun teksteissä on ihanaa se, että kun niitä lukee niin tulee sellanen olo että ”just noinhan sen kuuluu mennä”. Muutenkin sun blogi on ollut mun lemppari jo pitemmän aikaa! 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon, tosi kauniisti sanottu <3 IHana kuulla että tykkäät ja samaistut mun ajatuksiin, mahtavaa! 🙂 Oikein ihanaa kevättä sulle ja kiitos vielä<3

  28. Laura sanoo:

    Vaikka oma lapsi elää vasta kaukasissa haaveissa, olen kiinnittänyt huomiota samantyyppisiin keskusteluihin esim. just jossain iltasanomien sivuilla. Musta on melkeinpä pöyristyttävää että jotkut haluais melkeinpä kieltää lapsilta pääsyn kauppaan (tai vaikka ravintolaaan tai lentokoneeseen), koska ne eivät osaa käyttäytyä. Jos lapsia ei koskaan oteta mukaan noille reissuille ni miten ne koskaan oppii käyttäytymään jos jäävät aina vaan kotiin.

    Ja mitä näihin kasvatusajatuksiin tulee, olen täsysin samaa mieltä ja haluan itsekin joskus tulevaisuudessa toteuttaa sellaista ”ideologiaa”. Tunnistan ton puhetavan ja valinnanmahdollisuudet myö luokanopettajakoulutuksen vuorovaikutus- ja ainedidaktiikka kursseilta että on sillä ihan tommosta ”tieteellisempääkin” pohjaa:)

    Haha ensimmäinen kommentti ikinä ja kauhea romaani 😀 Mutta sen haluan vielä sanoa että tykkään lukea teijän kuulumisia täältä. JA Zelda ja Tiara on ihanan oloisia lapsia!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No älä muuta sano, samaa olen itsekin miettinyt että miten lapset koskaan oppivat käyttäytymään missään julkisilla paikoilla jos eivät koskaan pääse mukaan! Mun mielestä on äärimmäisen tärkeää totuttaa lapset erilaisiin ympäristöihin ja tapaamaan uusia ihmisiä ja kohtaamaan uusia tilanteita! 🙂 Kiva kuulla että ei ole mun periaatteet ihan tuulesta temmattuja, haha! 😀 Kiitos paljon sulle, mahtavaa kuulla että tykkäät ja kiva että kommentoit! IHanaa kevättä sulle<3

      • Laura sanoo:

        Joo musta on ollut hienoa ku sä oot kertonut lasten olleen mukana noissa kaikissa pe-tilaisuuksissa (vai mitä ne nyt sit ovatkaan), jotka kuvien perusteellaa ainakin näyttävät vähän siistemmiltä tilaisuuksilta ja sellaisilta joissa ei ehkä katottaisi hyvällä jos lapsi vetäsee kauheat itkupotkuraivarit keskellä lattiaa. Itse en varmaan olisi uskaltanut sellaiseen tilanteeseen yksin kahden lapsen kanssa lähteä, vaikka lähtökohtaisesti olenkin sitä mieltä että muksut pitää ottaa mukaan kaikenlaisiin tilanteisiin.

        Hyvää kevättä myös teille:)

        • Laura sanoo:

          ”pe”-tilaisuudet on tietty pr-tilaisuuksia, kirjotustypo paholainen 😀

        • Iina Hyttinen sanoo:

          Joo hahaa pr-tilaisuuksiahan ne! 🙂 Mä tykkään kyllä kovasti käydä niissä yksinkin, kun silloin ehtii keskittyä itse asiaan aivan eri tavalla kuin lasten kanssa, mutta tosiaan on lapsille hirmu hyvää harjoitusta päästä sellaisiinkin tilaisuuksiin mukaan. Tytöt on jo aika tottuneita ja jaksavat ihan nätisti kuunnella briiffejä ja katsella vaatteita ja muita, alussa mua kyllä jännitti silloin kun molemmat oli pienempiä, että miten se sujuu. 😀

  29. Mauskis sanoo:

    Näin kasvatusalan ihmisenä ja äitinä täytyy kyllä sanoa että sun arvomaailma on kyllä ihan täysin teoreettisestikin perusteltuna ihanteellinen. Yliopistossa lapsen kehityspsykologiaa käsittelevällä kurssilla ollaan kovasti keskusteltu siitä, kuinka keskustelu ja päätöksenteon mahdollisuus vaikuttavat positiivisesti lapsen autonomialle ja juurikin sille ”tunnen olevani kykenevä” -ajattelulle.
    Keep on going!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No mutta mahtavaa, kiitos paljon että kommentoit! Kiva jos olet sitä mieltä, en mä enempää toivokaan kuin että voisin kasvattaa ja tukea meidän neitejä parhaalla mahdollisella tavalla :)! Muakin kiinnostaisi kovasti kehityspsykologian kurssit, vaikka en työstä kasvatusalan parissa haaveilekaan, pitäisi varmaan mennä avoimeen yliopistoon ihan mielenkiinnon vuoksi, jos noita olisi siellä mahdollista opiskella :)! Kivaa kevättä sinne!

  30. Srnni sanoo:

    Täältä löytyy kans yks vanhasta osoitteesta tänne mukana seurannut lukija! 🙂
    Tää kirjotus oli ihan huippu, tykkäsin tosi paljon! Muutenkin sun (tai no teidän ;D) kasvatuksen perusajatukset kuulostaa tosi fiksuilta ja toimivilta. Ja selvästi ne myös sitä on, kun teidän tytöt vaikuttaa niin reippailta ja hyväkäytöksisiltä! <3
    Lapsen kanssa keskusteleminen on munkin mielestä tosi tärkeää! Olen itsekkin huomannut sen, lapsia hoitaessa ja tarhassa kesätöissä, että ne pienet suostuu vanhemman/hoitajan ehdotuksiin helpommin kun asioista yhdessä sovitaan 🙂 esimerkkinä vaikka puistosta kotiin lähteminen: sujuu paljon helpommin, kun yhdessä sovitaan vaikkapa että "keinutaan vielä hetki ja voit sitten laskea liukumäkeä vielä muutaman kerran" kuin että ykskaks ilmoitetaan, että nyt pitää lähteä 😉
    Jatka Iina samaan malliin! <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos, tosi kauniisti sanottu<3 Ja ihana että tykkäsit tekstistä! 🙂 Toi puistosta lähteminen on just sellanen tilanne missä niitä keskustelutaitoja on hyvä harjoitella, mä toimin kans just noin niinkuin sä, ja sit meidän tytöt saa aina sanoa että ''heihei keinu, heihei liukumäki, heihei hiekkalaatikko, nähdään taas'' ennen kuin lähdetään ja se on ollu kans semmonen juttu mikä helpottaa niitä lähtötilanteita 😀 Ihanaa kevättä sinulle<3

  31. rauski sanoo:

    hyvä teksti ja oot kyllä oikeassa että lapselta pitää kysyä mielipidettä ja antaa valinnan mahdollisuus harkituissa tilantessa iän mukaan 🙂 mun täti on päiväkodissa töissä ja kertoi siellä eräästä lapsesta(en muista tarkkaa ikää jotain välillä 3-5), joka rupesi aina olemaan itkuinen ja stressaantunut, kun vanhemmat olivat tulossa häntä hakemaan. Päiväkodin tädit kysyivät miksi hän on surullinen niin poika vastasi ”kun minun pitää aina valita kaupassa mitä koko perhe syö ruuaksi”. Tässä hyvä esimerkki että liika valintojen mahdollisuus voi myös ahdistaa pientä lasta.

  32. Kirjoitat (ja niin ilmeisesti myös ajattelet) aina niin fiksusti!
    Mahti kirjoitus ja olen täysin samaa mieltä, ehdottomasti!
    Myönnän kyllä, että mulla tulee välillä tiuskastua ´´ole hiljaa” ´´et saa” kun poika kiukuttelee jotain pitkän aikaa, mutta luulen (yhtään itseäni puolustelematta) että meillä molemmilla on vaan niin turhautunut olo, kun hän ei osaa puhua, ei osaa kertoa mikä harmittaa, ei pysty vastaamaan vaikka kuinka selittäisin asiaa…
    Mielipiteitä olen kysynyt kyllä! Mutta se tapahtuu niin, että esimerkiksi, otan kaksi paitaa kaapista, kysyn kumman hän tahtoo seuraavana päivänä pukea ja hän ottaa sen paidan minkä tahtoo. Tai mitä välipalaksi ja laitan valittavat tuotteet pöydälle, joista poika nappaa mieluisen 🙂
    Ja toki yleensä ensin useammankin kerran kiukkutilanteessa selitän tilannetta pojalle, mutta kun huuto vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu niin joskus se oma kärsivällisyys ei vaan venykkään. Sitten tulee morkkis ja huudan mielessäni itselleni ´´mitähän toikin hyödytti!?! Nyt on kaikilla vaan paskempi mieli, hyvin hoidettu hei!”
    Välillä oon muuten miettinyt, että miksi se pinna ei oman lapsen kanssa veny äärettömyyksiin, koska enhän minä herranjestas töissä ärhentele lapsille eikä töissä lasten kiukuttelut oikeastaan edes rasita 😮

    Niiiin kovasti jo odotan, että meilläkin tuo sanainen arkku aukeisi. Kaikkemme ollaan yritetty ja nyt sitten vihdoin maanantaina aloitetaan puheterapiassa. Katsotaan vähän onko jotain vikaa vikaa vai onko muuten vaan hitaampi kielellisessä kehityksessä – ikää kuitenkin vaan 2½ joten ei mikään suuri hätä tässä vielä ole. Monikin kuitenkin saattaa olla aivan puheeton ja yhtäkkiä kolme vuotiaana höpöttää niin ettei hiljaseks saa 😀
    Mutta kyllä se elämäämme suuresti helpottais jos toinen pystyis kertomaan mitä on mielessä. Nyt hän sanoo vaan jotain sanoja ja ilmaisee itsensä äänteillä ja eleillä, joilla toki pärjätään pitkälle, mutta se ei avaa niitä ajatuksia yhtään.

    Huhhei kun tuli taas pitkät höpinät 😀

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hei mahtavaa että te pääsette sinne puheterapiaan, varmasti siitä on apua! Ymmärrän kyllä että varmasti kovasti haluaa tietää mitä toinen ajattelee ja päästä juttelemaan enemmän 🙂 Mäkin oon kuullut että moni on alkanut yhtäkkiä vaan höpöttämään sydämensä kyllyydestä vaikka olis aina ollut tosi hiljainen, ja mun suvussakin on sellaisia lapsia ollut :D!

      Kiitos paljon, kiva että tykkäsit tekstistä :)! Ja teillä kuulostetaan soveltavan näitä juttuja juuri oman lapsen kehitykseen ja käytökseen sopivalla tavalla, eiköhän se ole myös ihan normaalia että joskus tulee sanottua vaan se tiukka EI vaikka yleensä pyrkisikin perustelemaan! 🙂

  33. Oona sanoo:

    Heippa!
    Alotan sanomalla, että sulla on IHANA blogi!
    Ja tosi suloiset lapset, jotka myös näyttää paljon sulta 🙂
    Itsellä ei ole vielä lapsia, mutta haluan niitä tulevaisuudessa ja on inspiroivaa lukea nuoren äidin elämästä ajatuksia.

    Luen kyllä ahkerasti jatkossakin sun blogia!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Heippa<3 Kiitos ihan hurjasti, ihana kuulla että tykkäät ja kiva kuulla että aiot lukea jatkossakin! Tervetuloa mukaan vaan, ja oon tosi otettu että kommentoit! 🙂 Ihanaa viikonloppua<3

  34. Hemuli sanoo:

    Mä todella toivon, että sitten kun joskus toivon mukaan tulen omia lapsia saamaan, pystyn olemaan edes murto osan yhtä upea äiti kun sä olet!<3 🙂 Teillä on todella kaunis perhe, ja tätä blogia on ollut miellyttävä lukea alusta asti 🙂 Oiken mukavaa loppuviikkoa teille kaikille:-*

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi itku miten kauniisti sanottu<3 Ihana olet, kiitoksia ihan hurjan paljon! Ihanaa viikonloppua sinne, ja kuule ihan varmasti olet maailman upein äiti sitten omille lapsillesi! :)<3

  35. Meriina sanoo:

    Sä olet kyllä niin fiksu! Ei sua voi kun ihailla. Sä olet esimerkki kaikille kasvattajille, toivon että minusta tulisi jonain päivänä yhtä hyvä äiti, kuin sinä olet lapsillesi 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon, ihanasti sanottu<3 🙂 Tuntuu hurjalta vastaanottaa tälläisiä kommentteja, mutta tosi hyvältä! 😀 Ja ihan varmasti susta tulee mahtava äiti<3

  36. Oona sanoo:

    Kiitos Iina loistavasta kirjotuksesta!
    Oon aina ihaillut teitä, sua ja ottoa, vanhempina. On uskomatonta miten hyvin teidän vanhempien ja lasten välinen rakkaus, ja toisista välittäminen huokuu ulospäin, tänne ruudun toiselle puolelle asti! Luulen, että tällä teidän kasvatusmallilla on vaikutusta. 🙂

    Itse olen vielä nuori lukiolainen, perheetön sellainen, mutta silti aina suurella mielenkiinnolla luen näitä sun postauksia teidän lapsista ja kasvatuksesta. Teistä haluan ottaa tulevaisuudessa mallia, ja pitää ohjenuorana muun muassa juurikin kasvatuksen osalta! Kiitos ihanista ajatuksista, ja ennen kaikkea hanasta blogista!

  37. Tiia sanoo:

    Omia lapsia mulla ei vielä ole, mutta päikyn tätinä voin kyllä allekirjottaa koko jutun. Pelkkä ei tai ”ei saa koska mä sanon niin” toimii todella paljon huonommin kun juttelu tai oikeesti läsnäolo. Pienet valinnan paikat myös motivoi lapsia paremmin, esim lapsi joka ei halua ikinä vaipan vaihtoon tulee sinne mielellään kun saa valita laitetaanko tiikeri-vai seepraraitanen vaippa. Ihan pieniä juttuja, mutta joskus sitä vaan ei jaksa keskustella tai yrittää hyvällä kun vaikka tietäisi sen auttavan.
    Tosin töissä kyllä näkee semmosiakin perheitä, joilla lapsen päätösvalta menee ihan yli. Tullaan pakkaspäivinä kumisaappailla, koska lapsi on niin halunnut tai ollaan monta tuntia myöhässä koska lapsi ei ole osannut valita vaatteita. Kahdesta vaihtoehdosta valinta on viä ihan ok mut jos alle kolme vuotias saa koko vaatekaapin sisällöstä valita niin silloin usein menee pieleen.

    Mutta sun tai teidän kasvatusperiaatteet on kyllä aika ihanteellisen kuulosia, oon monta kertaa ihaillut sun tyyliä kohdella lapsia. Toivottavasti itsekin pystyisi noudattaan samaa kun oma vauva syntyy. Onhan lapsen persoonalla tietysti osansa asiaan, mutta mä oon sitä mieltä että hyvällä kasvatuksella voi tehdä paljon.
    Nää kasvatukseen ja lapsiin liittyvät postaukset on ihan mun lemppareita. Vaikutat niin ihanalta äidiltä ja ihmiseltä muutenkin! <3

    T.Tiia

  38. Suvi sanoo:

    Tosi mahtava teksti:)! Itse koen paljon toimivampana ratkaisuna perustella että miksi ei kuin pelkkä kielto!

  39. Noora sanoo:

    Meillä poika saa ihan päivittäin päättää sellaisia suht mitättömiä asioita, esimerkiksi on kaupassa saanut valita hammasharjansa muutamista mun esittelemistä vaihtoehdoista ihan puolivuotiaasta asti. Nyt isompana saa valita meneekö kaupassa autokärryyn vai ottaako pikkukärryt, millä lusikalla haluaa syödä, haluaako välipalalla omppua vai banskua yms. muita pieniä juttuja, joista lapselle itselleen tulee hyvä mieli. 🙂 Saatan myös kysyä tyyliin ”haluatko tänään syödä tortilloja?” ja poika tietty ihan innoissaan että juujuuu. Oikeestihan toki oon ostanut tortillakamat jo kotiin ja niitä syötäisiin joka tapauksessa, mutta lapsiraasu luulee että on saanut päättää 😀

  40. lillamy sanoo:

    Ihana, ajatuksia herättävä kirjoitus. Olet mahtava äiti, Iina <3

  41. Heli sanoo:

    Olen lapseton 20-v, mutta niiiiin samoilla linjoilla. Hoidan paljon lapsia MLLn kautta ja muutenkin, ja minulla on melkein 4-vuotias kummipoika, ja ai että kun rakastan selittää lapsille asioita. Olen hirveä höpöttäjä muutenkin, ja mikään ei ole hauskempaa kuin vastailla kysymyksiin, jotka välillä ovat tosi yksinkertaisia (”onks kuussa autoja?”), joskus hauskoja mutta haastavia (”miks nipsulla on häntä?”) ja välillä laittavat oikeasti pohtimaan (”miks oravan häntä on pörröinen?”).

    Meni vähän ohi aiheen nyt. No enivei, lisäksi olen just sitä mieltä, että lapsille pitää puhua, lukea ja höpöttää, heidän kanssaan pitää keskustella ja heidän pitää saada vaikuttaa päätöksiin, vaikka lopullisen veto-oikeuden ja päätäntävallan tuleekin olla aikuisella. Mutta tosiaan lasten kanssa keskusteleminen on ihan parasta!

    Keep going, olet ihailtava äiti ja kasvattaja.

  42. Kaikki ei ole niin mustavalkoista sanoo:

    Ekan lapsen tehtyäni suunnittelin, että kaikesta keskustellaan, ikinä en huuda, sai esikoinen päättää vaatteista, mentiin kaikessa lasten tahdilla ja muuta vaaleanpunaista.
    Kun lapsia oli 3, yksi 3 v, yksi 2 v uhmailija ja vauva, niin kaikki muuttui.
    Mies avasi silmiäni, kun sanoi että olin aiemmin menettänyt auktoriteettini, enkä sitä itse huomannut, koska ajattelin opettaa lapsilleni kaiken kivoimman kautta! ”Miksi itkettää lapsia turhaan”? – ajattelin ennen. Pelkäsin itse lasten itkua, ajattelin että huonot äidit itkettävät lapsiaan, en halua olla samanlainen. Luin paljon blogeja, positiivisia kasvatusoppeja, kasvatuspsykologiaa. Kun sitten tutustuin ”ulkomaailmaan” eli astuin ovesta ulos ja tapasin monia lapsiperheitä oikeassa elämässä, joissa oli 1-4 lasta, niin kun ei ollut sitä pintaa mukana, vaan oli oikeita tilanteita – oikeassa elämässä – niin kyllä monet sanoivat että ennen sitä kuvitteli että monta vuotta vaan keskustellaan lasten kanssa valinnoista ennenkuin joku tuli vastaan.
    Lapsiperheen määrä, ikä ja muu vaikuttaa paljon, olet kotona vai töissä, mikä aikataulu.
    Itse keskustelin esikoisen kanssa paljon hänen ollessaan 3 v, ”otetaanko kärryt, otetaanko pulkka, otetaanko makaronia”.
    Kun katson taakse huomaan, että oma aika on kyllä vähentynyt, että enää ei jaaritella kaupassa tuhatta tuntia mitä yksi lapsi haluaa – mutta samalla olen itse kasvanut vanhempana ja lapseni kunnioittavat minua uudella tasolla, hekin ymmärtävät asioita, kaikki ei aina ole kivaa, aina ei voi leikkiä, mutta sitten kun voi niin silloin pidetään hauskaa.
    Keskustellaan kyllä tunteista, mikä kiukuttaa, miksi komennetaan jne päivänselvät asiat, mutta meidän perhe on muuttunut enkä palaisi takaisin vaikka voisin!
    Arki on arkea, pukeminen vie kahdelta uhmaikäiseltä tuhottomasti aikaa kun on oikeasti lähdettävä klo. 8 joka aamu töihin. En usko että kukaan siinä vaiheessa kysyy joka aamu iloisena ”haluatko punaiset sukat vai siniset”, kun ei olla saatu edes pikkareita jalkaan kiukulta ja toinen uhmailija huutaa että hän ei halua kurapukua päiväkotiin 😀
    Eriasia toki niillä, jotka ovat kotona ja tekevät kotona töitä. Lapsen pukemiseenkin voi käyttää vaikka puoli päivää, jos haluaa ja millä tyylillä haluaa!
    Realiteetit vaan tulee usealla vastaan kun lähtään ulos kotiovelta, ihan oikeaan elämään ja aikatauluun.
    Oletteko nähneet mitä päiväkodissa tapahtuu? Kun on useampi lapsi, niin eipä siellä kukaan selitä Venla-Minealle, miksi ei nyt voi ottaa hoitolaukusta punaisia sukkia ku ne on vaihtosukat.
    Ja itse huomaan eron kun on VAIN 3 lasta 😀
    Olen kai paskamutsi jonkun mielestä, mutta hyvin menee ja lapset ovat saaneet kehuja käyttäytymisestään ja muusta kaikesta huolimatta.

  43. tanja--- sanoo:

    Mulla ei ole lapsia, mutta kyllä lasten kanssa pitää keskustella, ja antaa heidänkin mielipiteilleen arvoa. Äiti/isi on se, joka valitsee, että tämmöset goretex-kintaat on hyvät ja lämpimät, mutta pieneltäkin lapselta voi kysyä, haluaisiko hän vihreät, siniset vai keltaiset kintaat. Tai vaikka, otetaanko tummia/vihreitä viinirypäleitä, perunaa vai makaronia. Mansikka vai banaanijogurttia. Pieniä asioita aikuiselle, mutta lapselle isoja juttuja, kun hän saa ihan itse valita otetaanko nyt isoja tomaatteja vai pikku kirsikkatomaatteja.
    Liian isoista asioista lapsen ei tietenkään pidä antaa päättää, se ei ole hyvä, vaan semmoisista mitä hänen ikäisensä voi antaa päättää ja mitkä on lapselle kivoja juttuja miettiä.
    Ja tunteista on hyvä puhua myös ja selittää lapselle, miksi jotain tehdään/ei tehdä. Oli inhottavaa pienenä jos aikuisilta tuli vain ”siksi koska olet niin pieni, niin ei!/siksi koska minä sanon/koska minä sanon ei niin ei!”. Kyllä sen ymmärsi ettei se ollut se oikea syy, ei vain vaivauduttu selittämään asioita.

  44. Anna Autio sanoo:

    Olen sinun kanssasi samaa mieltä. Tottakai lapsen kanssa pitäö keskustella ja antaa hänen olla mukana päätöksissä. Eilen emme lähteneet Muskariin koska Kiira sanoi ei. Ja jos näkkäriä halutaan välkkäriksi niin saa. Jos emme osta kaupasta kakkuja niin vaikka banaani tai omenat kelpavat nyös? Yleensä tulee vastaus ”joo”.

    Silloinkuin emme kuuntele lastamme.on vaipanvaihodossa, koska hän haluaa juosta kakka tai pissa vapassa. Hampaiden pesu on big no lapsenmielestä, mutta ei se vaan käy.jättään väliin..

  45. minävain. sanoo:

    Sä oot kyllä niin super ihana äiti sun tytöille <3 <3

  46. Anna sanoo:

    Ihana teksti taas kerran <3 Olen hyvin pitkälti samaa mieltä. Minusta lapsille on hyvä antaa vaihtoehtoja, joista voidaan valita. Joskus taas näkee miten tämä on viety liiallisuuksiin- lapset juoksee pakkasessa tennareissa kun "meidän Juuso-Pekka HALUAA!" Kaupassakin näen ihan kivaksi tavaksi kysyä lapsilta juurikin haluavatko että ostetaan omenoita vai appelsiineja, mutta ei niin että lapset lappaa roskaruokaa kärryihin ja vanhemmat alistuneena piipittää vieressä että "hei ei 10 pakettia keksejä, ai sä alat itkemään, nooh ok ostetaan sitte". Eli samoilla linjoilla olen kun sinä. Minusta on tosi tärkeetä että lapset ymmärtää "miksi ei". Suukkoja suloisille kaunottarille teidän Espanjan faneilta ja kuolainen pusu meidän 4,5 kk señoritalta 😀 <3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.