Yhtä vuoristorataa

20.01.2015

Huh, mikä viikon aloitus. Sunnuntaina mä julkaisin Oton innoittamana postauksen, joka herätti keskustelua ja joka keräsi enemmän tykkäyksiä kuin mikään ikinä ennen mun blogiuran aikana, kiitos teille siitä, ihan mieletön kiitos kaikista kannustavista kommenteista ja siitä että jaoitte omia kokemuksianne! Te ootte ihan mielettömiä mahtityyppejä siellä, ihan jokainen<3 Täytyy kyllä hehkuttaa silti tuota aviomiestä vielä enemmän, se järjetön hype Oton postauksesta oli mun mielestä kyllä täysin ansaittua, ja ihan kreisiä, kreisin ihanaa. Mä haluan Oton blogiuralle pelkkää hyvää, ja en voisi olla hänestä ylpeämpi. Hieno ja koskettava teksti se oli mustakin, täynnä rakkautta.

Juuri kun me lenneltiin pilvissä teidän reaktioista ja kaikesta tuli niin uskomaton hyvä fiilis, meidän kuopus tempaisi itselleen jostakin talven en-edes-tiedä-monennenko flunssan. Täällä ei olla siis nukuttu pariin yöhön, mutta tänään onneksi Zeldalla ei ollut enää illalla, eikä nukkumaanmennessä ollenkaan kuumetta. Pidän sormia ristissä että selvittäisiin tästä nyt vain tällä parin päivän kuumeilulla, eikä tultaisi jälleen koko perhe vuorotellen kipeäksi. Mun piti tulla jo eilen höpöttämään, mutta toissa yö meni vielä viime yötäkin huonommin, enkä millään saanut itseäni koneen äärelle sen vertaa, että olisin ehtinyt kirjoittaa postauksen.

DSC_0690x DSC_0705x

Tänään(kin) herättiin kuudelta, mutta se ei haitannut, ei ollenkaan. Mulla on takana yksi blogiuran hienoimpia päiviä, Instagramista joku ehkä bongasikin jo pientä #AussieAcademy sneak peekiä, mutta enempää en valitettavasti voi vielä kertoa. Mä sain tavata tänään yhden mun suurimmista inspiraation lähteistä koko blogiskenessä, Rami Hannan, ja vieläkin tuntuu uskomattomalta! Mä tulen kertomaan teille vielä lisää tästä päivästä, mutta nyt tyydyn vain sanomaan että ei haittaa väsymys, ei ollenkaan, tänään oli niin hieno päivä, jota en ikinä tule unohtamaan.

Tytöt olivat täällä Oton tädin, ja ihanan Poppy-koiran kanssa, ja heillä oli kuulemma tosi kiva päivä. Itsestäkin oli ihanaa tulla kotiin kun täällä odotteli sellainen suloinen karvainen kaveri, voi apua! Mulla on niiiiin paha koirakuume, siis ihan järjetön, olen siitä ennenkin kirjoittanut mutta se vain pahenee kokoajan.

DSC_0708x DSC_0709x

Musta tuntuu että mä olen nyt täynnä energiaa blogin suhteen ja muutenkin, ja täynnä uusia ideoita myös. En aio muuttaa blogin sisältöä, tai sitä millainen mun blogi on, mutta aion lisätä olemassaolevan päälle jotain uutta ja toivottavasti myös sellaista, mikä ilahduttaa teitä lukijoita. Blogin suhteen mä olen aina halunnut mennä eteenpäin ja kehittyä, ja vaikka takana on jo pian neljä vuotta, mä toivon että suunta on jatkossakin vain eteenpäin.

Muutama kommentoi silloin kun kerroin muutosta, että toivotte ettei mun blogi muutu liian ammattimaiseksi, sellaiseksi että täältä katoaa rento ote ja aito fiilis ja persoona. Mä takaan että niin ei tule käymään, koska mä nyt vaan olen tälläinen random höpöttäjä, enkä muuksi voi tai edes halua muuttua, hahaa! Ainiin, ja pakko vielä sanoa sen verran, että älkää säikähtäkö viime päivien kuvanlaatua! Olen ollut pari päivää vanhan kamerani varassa, mutta asiaan tuli parannus tänään, eikä tämän postauksen jälkeen pitäisi näkyä enempää kohinakuvia.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille<3 Huomenna uudet kujeet taas, ja viikon arkiruokaresepti!

PS: Moni on kommentoinut että uudet postaukset eivät päivity blogloviniin, mä olen ottanut yhteyttä ja pyytänyt korjaamaan ongelman, enkä itse voi tehdä asialle enempää. Toivon että ongelma korjataan pian, mutta sielläkin on varmasti ruuhkaa kun sieltä aika monta blogia löytyy, eikä välttämättä samantien pystytä asiaa korjaamaan kun minä siitä ilmoitan. Eli pyydän kärsivällisyyttä teiltäkin, mä tiedän että se on ikävää kun ne ei sinne tule, en mäkään siitä nauti, mutta en tosiaan voi asialle juuri nyt tehdä tämän enempää.


15 Responses to “Yhtä vuoristorataa”

  1. Iina sanoo:

    Voi ei, toivottavasti muu perhe säästyy flunssalta! Mullekin tuli yht’äkkiä joku räkätauti, vaikka oon nyt syönyt terveellisemmin ja liikkunut enemmän. 🙁
    Mullakin on ihan kamala koirakuume! Haluaisin ehkä saman rotuisen koiran kuin Poppy, niin suloinen!

  2. Annika sanoo:

    Iina sä olet ihana!

    Sun blogi on aivan mun lemppareita, kirjotat niin ihanan aidosti ja lämpimällä otteella, susta huokuu positiivisuutta joka aina piristää päivää. Vaikutat todella hyvältä äidiltä, lapsesi tuskin voisivat parempaa toivoakaan. Jaksat aina päivitellä usein ja vastailla kommentteihin, sussa on oikeesti niin paljon sitä elämänmyönteisyyttä mitä just tarvitaan harmaaseen talveen ja elämään muutenkin. Ihailen sua ihmisenä, äitina ja vaimona, toivottavasti musta tulee vielä joskus yhtä hyvä kunhan poikaystävän kanssa tohon vaiheeseen päästään <3 Olet mun yks suurimpia esikuvia vaikka tiedänkin sut vain blogin kautta, mutta susta saatu vaikutelma on niin välitön ja vilpitön, et sais moni ottaa mallia. Sinä olet todella kaunis ihminen sekä sisältä että ulkoa!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi miten ihana sinä, kiitos ihan mielettömän paljon sun sanoista<3 🙂 Ihana kuulla että tykkäät, ja voi vitsi, tuntuu huikealta että joku kutsuu mua esikuvaksi, mä oon todella otettu! En oikein tiedä mitä sanoa edes kun olen niin häkeltynyt, mutta mä toivon sulle kaikkea hyvää, ja olen varma että sä tuut saavuttamaan hienoja asioita, sun asenteella ei voi päästä kuin pitkälle!<3

  3. Jenni sanoo:

    Päivittyykö uusi blogi blogilistalle ollenkaan? 🙁 en löydä sieltä kuin vanhan osoitteen..

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Päivittyy heti kun sieltä päästä saadaan hommat toimimaan, mä olen tehnyt kaiken niin valmiiksi kuin itse voin (jo viime viikolla heti muuttopäivänä), mutta en valitettavasti pysty tekemään sen enempää, joudun vain katsomaan sivusta ja odottamaan :/

  4. Vivian sanoo:

    Mie jo ihmettelinkin, et etkö sie oo päivittänyt, mutta fb:n kautta löytyikin nuita uusia postauksia. Seuraan siis useammalla ”somekanavalla” onneksi! 🙂 Ihania kuvia, sie oot niin rento aina kuvissa et tykkään tosi paljon näistä kuvista. ^^

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Nyt pitäisi vihdoin bloglovininkin toimia! 🙂 Mutta ihanaa että seuraat muuallakin, niin ei mennyt ihan hukkaan päivitykset 😀 Kiitos hurjasti sun sanoista, jaksat aina ilahduttaa <3

  5. iitaa sanoo:

    Jos postausehdotuksia saa toivoa, niin itse postaussisällöstä ei ole niin väliä, kunhan sais videomatskua! 🙂 Joko yksin sinun tekemänä tai vaikka koko perhe. Miten vain. Videopostauksia on niin kiva katsoa aina välillä, varsinkin kun välillä tuntuu, ettei jaksa lukea postauksia. Vielä kirsikkana kakun päälle, olisi hauska, jos videopostauksessa olisi kuvattu ihan arkisia tekemisiäkin pitkin päivää. Otetaan nyt esimerkkinä mäenlasku.

    Hyvää alkanutta vuotta teidän koko perheelle! 🙂

  6. Amanda sanoo:

    Mun oli pakko liittyä sun vuoksi Blogloviniin, koska Bloggerin kautta seuraaminen ei enää onnistunut samalla tavalla. Harmi, kun Bloglovinista ei voi nyt sitten katsoa niitä oman blogin tilastoja ja päivittää, mutta ei voi mitään! Kivan näköinen ja kätevä muuten tää 🙂

  7. S sanoo:

    Sä oot kyllä upee! Melkeen minkään muun blogin tekstejä en jaksa lukea kokonaan paitsi sun ja Oton 😀 teiän blogit vielä jotenki täydentää niin hyvin toisiaan! Toivottavasti Zelda parenee pian <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi ihana sinä, kiitos ihan hurjasti <3 🙂 Ja kiva kuulla että täydentävät toisiaan, siihen me pyritäänkin, eikä siihen että kirjotetaan vaan samat asiat samanlaisina kahteen kertaan 😀 Mukavaa alkavaa viikonloppua<3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.