London calling

03.02.2015

Te varmaan olette mun hehkutuksesta huomanneet että meidän hääpäivä on sunnuntaina. Kuten tavallista, meillä ei oikeastaan mikään mene ihan oppikirjan mukaan, ja suunnitelmatkin ovat aivan alkutekijöissään. Yhden asian olen kuitenkin hoitanut, jopa niin etuajassa että tänään salailun tuska kävi jälleen kerran niin sietämättömäksi että joo, mä annoin Otolle sen hääpäivälahjan, jo nyt, viisi päivää etuajassa. Oton blogia facebookissa seuraavat tietävätkin jo mitä mä herralle hommasin, mutta mä vien teidät muut nyt läpi samanlaisen avaamisprosessin, jonka laitoin Oton läpikäymään tänään töistä tullessa.

Metri kertaa puoli kokoinen iso pahvilaatikko, valkoisella lahjanauhalla. Sisällä megakokoista kuplamuovia ja pieni pussukka, jonka sisällä olevassa viestissä lukee ”Suuri lahja vaatii suuren laatikon”. Kaiken muovin alla toinen, keskikokoinen laatikko, joka pitää sisällään kortin ja kirjeen Otolle. Kirjeen lopussa oli vihje, ”lahja, joka on jotain mitä voimme odottaa yhdessä”. Lopulta tämän toisen laatikon sisältä paljastuu vielä yksi tiukkaan paketoitu laatikko, jonka sisällä on mitäs muutakaan kuin pumpulia, juhlimmehan sunnuntaina ensimmäistä, pumpulihääpäivää. Onneksi kaiken pumpulin kaivettuaan Otto löysi vielä pienenpienen pussin, jossa oli kaksi lippua. Lippua, joissa luki Fall Out Boy, The SSE Arena, 12th October 2015. Eikä tyyppi vieläkään hiffannut kunnolla, onneksi tämän pussukan alla oli vielä toinen kortti, Lontooaiheinen, jonka takana kerroin että ostin meille liput lokakuulle Fall Out Boyn Lontoon keikalle.

DSC_0913x DSC_0918x

Eli sinne, mun lempparikaupunkiin me suunnataan kahdestaan lokakuussa, ja mä en millään malttaisi odottaa! Fall Out Boy on yksi meidän molempien pitkäaikaisimmista lempparibändeistä, ja Otto oli aika paljon hehkuttanut bändin uudelta levyltä julkaistuja biisejä, kun keksin idean joskus viikkoja sitten. Onneksi Otto jatkoi koko levyn hehkutusta siihen malliin, että mä olin varma että tämä lahja on tismalleen oikea. Ja olihan se, olisittepa nähnyt sen ilmeen, kun tuo toinen puolisko tajusi mitä on saanut lahjaksi. Taisin saada tämän vuoden pisimmän halauksen, ja kyllä mulla vierähti pieni kyynelkin poskelle, kun tajusin antaneeni mieluisan lahjan.

DSC_0926x DSC_0929x

Mä olen aina ollut tälläinen, että en jaksa odottaa lahjojen antamista. Jouluisin mä skarppaan, koska on pakko kun olen niin jouluihminen etten vaan voi antaa joululahjoja etukäteen. Mutta melkein kaikki muut Oton lahjat mä annan aina vähän etuajassa, ellen sitten ennakoi ja jätä lahjan ostoa sille päivälle jona aion sen antaa. Tätä lahjaa en voinut jättää hääpäivälle, koska liput olisi saattaneet loppua kesken, ja siksi mulla petti itsekuri tänään. Onneksi Otto tuntee mut aika hyvin, ja häntä ei haittaa saada lahjoja etuajassa, päinvastoin.

DSC_0932x DSC_0941x

Omaa lahjaa mä sen sijaan odottelen ystävänpäivään saakka, koska silloin me vietetään aikataulujen vuoksi vasta kunnolla meidän hääpäivää. Sovittiin yhdessä että vaihdetaan hääpäivän ja ystävänpäivän paikkoja tänä vuonna. Sunnuntaina syödään sydämenmuotoisia suklaita ja katsotaan ällösöpöromanttista komediaa peiton alla lasten mentyä nukkumaan. Ystävänpäivänä mennään sitten kahdestaan syömään, mä saan mun hääpäivälahjan ja keksitään jotain muutakin kivaa. Ihan passeli järjestely, ei se ole niin päivän päälle.

idDSC_0935x

Mä kuvasin tänään tämän lahjaprosessin, ja sunnuntaina kuvasin ihan huipun pätkän mulla tällä hetkellä tekeillä olevaan kivaan videoylläriin, mutta valitettavasti mun muistikortti päätti tänään muuttaa kuvat ja videot tyhjiksi kansioiksi joiden nimet olivat käsittämätöntä siansaksaa, ja säästää vain kaksi kuvaa melkein täynnä olleelta kahdeksan gigan muistikortilta. Siksi saatte tyytyä näihin lumiukonrakennuskuviin, jotka eivät mitenkään liity asiaan. Onneksi onneksi onneksi kyseessä oli vain yksi muistikortti, josta en vielä ollut ehtinyt siirtää kaikkea turvaan. Kaikki muut tiedostot mulla on turvassa eri paikoissa, useampanakin kopiona.

Mä en malta odottaa lokakuuta, olen niin innoissani tästä ettei mitään järkeä. Tänään jäljellä 251 päivää!

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3


19 Responses to “London calling”

  1. jonu sanoo:

    Aivan mielettömän huippu lahja! Ihanaa että pääsette kahdestaan pienelle lomalle ja molemmille mieluisan bändin keikallekin siinä samalla! En ois varmaan itsekään malttanut odottaa noin huipun lahjan antamista! 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon<3 😀 Ja joo, siis on kyllä ihanaa päästä yhdessä pikkureissulle, ja tuo keikka on ihan unelmien täyttymys, varsinkin kun mä en ole käynyt minkään bändin keikalla sen jälkeen kun Tiara on syntynyt, ja tykkään hirveästi käydä kuitenkin keikoilla! 😀

  2. Erika sanoo:

    en kestä oon niin kateellinen!!

  3. Annina sanoo:

    Kyyneleet silmissä luin tämän! Aivan ihana yllätys :)<3 Mäkin tykkään ihan hurjan paljon antaa lahjoja ja usein teen ne itse!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi ihana olet, kiitos hurjasti<3 🙂 Lahjojen antaminen on ihanaa kyllä, ja itsetehdyt lahjat ovat erityisiä koska niissä on niin paljon tunnetta ja ajatusta mukana<3

  4. Roosa Emilia sanoo:

    Se on niin hieno tunne kun onnistuu antamaan juuri sen oikean lahjan! 🙂 minusta onkin tylsää kun mieheni ei niin välitä lahjoista että osoittaisi kiitollisuutta onnistuneesta lahjasta vaikka se olisikin juuri se oikea. Äitiäni olen kyllä onnistunut ilahduttamaan parilla lahjalla 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Se kyllä todella on ihanaa! 🙂 Harmi että miehesi ei osoita kiitollisuutta sun vaivannäöstä lahjojen suhteen! Olet kyllä huippu kun silti haluat niihin panostaa :)! Kiva että olet ilahduttanut äitiäsi, mustakin on kiva yllättää äiti aina välillä :)!

  5. maria sanoo:

    aaaw! iihana lahja:) mä mietin ennen joulua, joskus marraskuun lopussa että mitä annan toiselle lahjaksi, mutten keksinyt oikeen mitään järkevää (toisella ku on jo kaikkea). noh sitten jostain kivenkolosta muistin hänen haaveilleen billebeinon punamustaraidallisesta piposta! muttei sitä raaskinut ostaa koska aika arvokas pipoksi… sitä sainkin metsästellä ja odotella kun ei missään niitä ollut ja koko ajan loppuunmyyty. kunnes yhtenä päivänä niitä oli varastossa internetin ihmeellisessä maailmassa! tilaukseen laitoin ja paria päivää myöhemmin ojensin mysteeripaketin ja voi että kun herra oli tyytyväinen ^____^

  6. Elina sanoo:

    Voi etta! Ihan mahtavan lahjan annoit. Siita saa niin hyvan mielen itsellekkin kun antaa toiselle jotain mieluista, ja nyt paasette viela nauttimaan siita yhdessa 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon<3 🙂 Ja kyllä, se on parasta kun saa ilahduttaa toisia! Enkä kyllä ollenkaan valita että hyödyn lahjasta itsekin yhteisen ajan ja huippukeikan muodossa! 😉

  7. Vivian sanoo:

    Aivan ihana lahja ja miten ajattelevaisesti sie oot paketoinutkin! 🙂 Ihanat kuvat tässä postauksessa, ihana perhe ootte. ^^

  8. Susanna sanoo:

    Sä kaunistut päivä päivältä <3 Äitiys pukee sua 🙂

  9. Essiiih sanoo:

    Ootko ajatellu myyväsi tuon Zeldan haalarin kun se jää pieneksi? 😉

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.