Päivähoidon aloitus

07.02.2015

Kuten kerroinkin, meidän tytöt aloittavat päivähoidon tässä muutaman viikon kuluttua. Aluksi ei tosiaan saatu tytöille paikkoja, jokapaikassa oli aivan täyttä vaikka oltiin laitettu hakemukset viisi kuukautta ennen hoidon tarpeen alkua. Sitten meillä kuitenkin kävi aivan uskomaton tuuri, ja molemmille tytöille löytyi samasta päiväkodista paikat. He menevät eri ryhmiin, mutta käsittääkseni ryhmät tekevät jokapäivä joitakin juttuja myös koko porukalla, esimerkiksi syövät aamupalan yhdessä. Päiväkoti ei ole meidän ykkösvalinta sijaintinsa suhteen, mutta matka ei kuitenkaan ole mahdoton, pari kilsaa jotka voi tarpeen tullen mennä bussilla, ainakin menomatkat ajattelin kävellä.

IMG_5710x

Mä tutustuin kaikkiin edes etäisesti mahdollisiin päiväkotivaihtoehtoihin jo reilusti etukäteen ennenkuin päätin minne haemme, ja mä olen tosi iloinen siitä miten kattavasti tietoa Helsingin Kaupungin sivuilta löytyy tietoa erilaisista päiväkodeista. Me mietittiin myös yksityistä päivähoitoa, mutta meidän tarpeitamme vastaavia päiväkoteja ei ollut sijainniltaan missään meille fiksussa paikassa, tai jos olikin niin ne olivat sitten vääränkielisiä. Mä tutustuin varhaiskasvatussuunitelmiin, päivärytmeihin ja ryhmiin tarkasti ennen kuin laitoin päiväkodit järjestykseen hakemuksessa, ja täytyy sanoa että juuri tuo päiväkoti mistä paikat löytyivät, on paras mahdollinen vaihtoehto kaiken muun paitsi sen hurjan kahden kilsan matkan takia, hahaa. No mutta, ykkösvaihtoehtoonkin olisi ollut kilsa matkaa, ei se toinen mokoma siinä haittaa mitään.

zeldaihana

Jo pelkkä puhelu että me saatiin paikat vastaan, antoi mulle hurjasti luottamusta ja hyvän fiiliksen hoidon aloituksesta. Päiväkodissa on lapsille omahoitajat, ja jo ennen pehmeän laskun aloitusta omahoitaja ja päiväkodin johtaja tulevat meille kotiin tutustumaan lapsiin heidän tutussa ympäristössään, ja me vanhemmat saamme myös kertoa lapsista, heidän luonteistaan ja kiinnostuksenkohteistaan, ja tavallisista rutiineista. Tämä oli mulle aivan uutta, en edes tiennyt näin hienosta mahdollisuudesta ennenkuin tutustuin meidän hakemiin päiväkoteihin tarkemmin. Kotikäyntiä seuraa pehmeä lasku hoidon aloitukseen, tietenkin mennään sen mukaan mitä meidän tytöt tarvitsevat, mutta pehmeään laskuun on varattu aikaa kaksi viikkoa. Käydään ensin yhdessä tutustumassa muutamana päivänä, ja myöhemmin lapset jäävät hoitopaikkaan ensin aamupalan ja ulkoilun ajaksi, ja myöhemmin lounaalle, päiväunille ja lopulta sitten ihan kokonaisen hoitopäivän ajaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä se kokonainen hoitopäivä sitten meillä tarkoittaa? Meidän tytöt tulevat olemaan päiväkodissa n. 19-21h viikossa, ja ajattelimme jakaa sen niin että he käyvät kolmena päivänä viikossa sen n. 6,5-7h kerrallaan hoidossa, ja ovat aina kaksi päivää + viikonlopun kotona. Mun mielestä se on fiksuinta näin, koska silloin me kaikki saadaan eniten irti noista tunneista. Mulle jää aikaa oikeasti keskittyä rauhassa hommiin, ja he ehtivät tehdä päiväkodissa kaikkea yhteistä kivaa tekemistä, eikä heitä haeta pois juuri silloin kun toisilla alkaa kiva askarteluhetki tai muuta vastaavaa. Neljä päivää kotona, kolme päivää päiväkodissa, kuulostaa musta aika hyvältä. Sitä mä vain olen miettinyt, että mitkä päivät sovimme hoitopäiviksi. Hoidossa ma, ti ja ke? ti, ke ja to? ke, to ja pe? Millaisella järjestelyllä te muut vanhemmat olette kokeneet helpoimmaksi osapäivähoidon?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jokatapauksessa, kun jaamme päivät näin, mä ehdin tehdä hurjasti niinä tunteina joina lapset ovat hoidossa, ja vastapainoksi saan sitten olla entistä enemmän täysillä lasten kanssa niinä hetkinä kun he eivät ole hoidossa, kun ei tarvitse murehtia aikatauluttamisesta, vaan työlle on oma aikansa. 6,5-7h ei ole onneksi sieltä tarhapäivien pisimmästä päästä, mutta mulle henkilökohtaisesti ajatus siitä että saan kolmena päivänä viikossa keskittyä 5-6h vain ja ainoastaan hoitamaan hommia, on ihan uskomaton ja avaa täysin uusia mahdollisuuksia. Se tuntuu vielä toistaiseksi todella kaukaiselta ajatukselta, joltain josta olen vain haaveillut niinä myöhäisillan tunteina kun silmät eivät ole pysyneet auki, mutta on ollut silti pakko keskittyä tekemään jotain.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikista ihaninta tässä on se, että meidän tytöt aloittavat ruotsinkielisessä päivähoidossa. Mä jännitin pitkään, että löytyykö heille paikkaa ruotsinkielisestä, vai menevätkö tytöt suomenkieliseen koska ruotsinkielisissä päiväkodeissa ei ole tilaa. Onneksi niin ei käynyt, vaan nyt tytöt saavat hyvän pohjan kielelle pienestä asti myös päiväkodissa kodin lisäksi, ja voivat mennä myös ruotsinkieliseen kouluun. Päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelmassa on mun lukemani perusteella otettu todella hyvin huomioon lapsen kielellinen kehitys, ja kielitaidon kehittymistä tuetaan useilla eri tavoilla, mm. lukemalla paljon satuja, yhteisillä lauluilla ja loruilla, riimittelyllä ja monilla yksinkertaisilla pienillä jutuilla. Myös se on otettu huomioon, että monet lapsista tulevat kaksikielisistä perheistä, ja tarvitsevat enemmän apua ruotsin kielen harjoittelussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mä olen aivan innoissani kaikesta mitä olen lukenut, ja toivon että kaikki toimii yhtä hyvin myös käytännössä. Meidän tytöt tarvitsevat ehdottomasti tukea ruotsinkielessä, koska tähän asti mä olen kuitenkin ollut heidän kanssaan valtaosan ajasta kotona ja puhunut suomea, siinä missä Otto on voinut puhua ruotsia vain silloin kun ei ole ollut töissä. Suomi on toistaiseksi puhuttaessa vahvempi, mutta toisaalta molemmat ymmärtävät myös ruotsia hyvin, enkä usko heillä olevan sen takia vaikeuksia päivähoidossa. Ehkä he rohkaistuvat myös puhumaan toista kieltä enemmän, kun kuulevat sitä enemmän kuin ennen, ja hoidossa kaveritkin puhuvat ruotsia, siinä missä suurin osa meidän ystävien lapsista on ihan suomenkielisiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mua jännittää ihan hulluna, meidän arki tulee muuttumaan aivan täysin muutaman viikon päästä. Meille tulee rutiinit, aamuherätykset ja paljon uutta. Uskon että tytöt pärjäävät hyvin, molemmat ovat jo nyt innoissaan siitä että menevät pian päiväkotiin. Asiasta kysellään joka päivä ja lasketaan öitä ja mietitään että mitä kaikkea siellä päiväkodissa sitten tehdään. Fiilis on hyvä, ja sellainen että aidosti juuri meidän lasten tarpeet ja luonteet otetaan huomioon. Lisäksi mä olen maailman iloisin ja onnellisin siitä, että meillä on mahdollisuus aloittaa hoito osapäiväisenä, ja pitää myös niitä vapaapäiviä joka viikko.

DSC_0918x

Vielä en voi tietää miten hoidon aloitus sujuu, mutta toivotaan parasta! Kirjoittelen aiheesta lisää kunhan ollaan päästy tutustumaan päiväkotiin! Huomenna on meidän hääpäivä, ja siihen liittyen on tulossa postausta, jonka kirjoittamista olen odottanut jo pidemmän aikaa. Aivan ihanaa lauantai-iltaa kaikille!<3

Jakakaa ihmeessä omia kokemuksianne lasten päivähoidon aloituksesta. Miten on sujunut? Oletteko kokeneet omahoitajan kotikäynnin hyödylliseksi? Millaisella tahdilla olette aloittaneet hoidon täysillä, pehmeä lasku vai suoraan asiaan? Mua kiinnostaa myös kaksikielisten perheiden kokemukset päivähoidosta jollain muulla kuin suomen kielellä! 🙂


71 Responses to “Päivähoidon aloitus”

  1. Ansku sanoo:

    Meidän poika aloitti päiväkotiuransa elokuussa kun mä palasin kouluun. Ikää oli vähän vajaa 2v silloin. Jännitin tietty tosi paljon kaikkea, et miten lapsi sopeutuu ja tottuu uusiin rytmeihin ja ihmisiin. Kolmena päivänä lapsi oli jäänyt itkemään mun tai miehen perään, mut sen jälkeen ei ole ollut mitään ongelmia – paitsi yhden hoitajan kanssa, joka onneksi heitettiin sieltä pihalle juuri. 😀 Yllätyin tosi paljon miten helposti meillä meni aloituksen kanssa. Nykyään poitsu haluis viikonloppunakin mennä hoitoon, se jo mun mielestä kertoo siitä, että hän kokee olonsa hyväksi ja turvalliseksi siellä. Kaikki taidot ja varsinkin puhe on kehittynyt puolessa vuodessa ihan älyttömän paljon ja on ihana nähdä miten jo noin ”pienellä” on oma pieni kaveripiiri siellä päikyssä. Kesällä meille syntyy toinen lapsi ja me vaihdetaan poika osapäiväiseksi, ainakin aluksi. 🙂

    Toivottavasti teidän tytöillä sujuisi myös hyvin aloitus, ja vanhemmille myös tsemppiä varsinkin ensimmäisiin aamuihin! <3 Nimimerkillä, ekana päivänä kun pääsin päiväkodin porteista ulos tuli sellainen itku että huh. 😀

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi miten ihanaa ja helpottavaa kuulla miten helposti teillä on sujunut hoidon aloitus<3 Ja voi ihanuus, en malta odottaa että tytöilläkin on omia kavereita myös päiväkodissa ym! 🙂 Paljon onnea tulevasta vauvasta ja isot kiitokset kommenteista ja tsempistä<3

  2. Nimetön sanoo:

    Meillä lapsi aloitti päiväkodissa 1,5-vuotiaana (alkuun ma-ke klo 9-15, nyt kun mennään jos toista pk-vuotta on hoitoaika ma-pe klo 8.30-15.30, eli lapsi syö puuron kotona ja ehtii päiväkodin aamupiiriin ja haetaan iltapäiväulkoilusta, vanhemmat on limitetty työaikamme niin että pk-päivä on ton mittainen, tosin nyt on lapselta alkanut kuulua napinaa, että ulkona on leikit kesken kavereiden kanssa ja tullaan liian aikaisin hakemaan, joten ehkä venytetään lähemmäksi neljää hakua).

    Omahoitajan kotikäynti on tosi hyvä juttu, ihan jos siitä että lapsi näkee hoitajan ja hoitaja näkee lapsen tutussa ympäristössä. Meillä pk:n aloitus oli aika hurjaa, siis kaksi viikkoa oli kevyttä laskua, mutta pienten alle 2v- ryhmässä aloitti niin monta uutta sinä syksynä, että vanhemmat pyöri siellä sen pari viikkoa ja rytmit ja rutiinit oli ihan sikin sokin. Aamuitkuja oli pitkin ekaa syksyä, mutta se helpotti kun jäi eteiseen kuuntelemaan (näkymättömiin) ja huomasi, että itku loppui tosi nopsaan ja iltapäivällä haettiin iloinen lapsi (eli päivän alku oli lähinnä haastava). Toisen syksyn aloitus meni sit niin, että lapsi innoissaan juoksi leikkimään kavereiden kanssa ja hyvä että ehti vilkuttaa heipat (eli ei pitkän kesäloman jälkeen ollut mitään ongelmia).

    Osa-aikaisuudessa uskon että fiksua on tuo että lapset saa olla ”koko päivän”, eli että pääsevät mukaan rutiineihin. Kannattaa kysellä pk:n ryhmien viikko-ohjelmaa (meillä on esim. pe aina musiikkituokio ja keskellä viikkoa retkiä/jumppaa). Kyselin meidän pk:ssa ja suurin osa osaviikkoisista pitää perjantain vapaata (ts. silloin paikalla on yleensä vähiten lapsia), toiseksi suosituin poissaolopäivä on maanantai.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Tosi kivasti ootte saaneet järjestettyä hoidon ja mahtavaa että tyyppi viihtyy päikyssä niin hyvin että ei malttaisi jättää ulkoleikkejä kesken, toihan on ihan unelmatilanne! :DD

      Toi on varmasti raskasta ja hankalaa lapsille ja vanhemmille itselleen jos on paljon ihmisiä tutustumassa yhtäaikaa eikä normaali päiväkotiarki onnistu, mutta kiva että kuitenkin alun jälkeen alkoi sujumaan hyvin 🙂 Kiitos paljon vinkeistä, toi onkin hyvä että kysyn milloin on eri aktiviteetteja :)! Mukavaa kevättä teille :)!

  3. AJ sanoo:

    Meidän poikamme sai pitkän jonotusajan jälkeen paikan lähipäiväkotiin. Aloin hakemaan työpaikkaa itselleni viime vuonna tammikuussa jolloin hain myös lapselle päiväkotipaikkaa, hyvissä ajoin. Työllistyminen olikin hankalaa ja hoitopaikallakaan ei sitten ollut kiire. Syksyllä saatiin kuitenkin tieto hoitopaikasta ja otin sen vastaan vaikka työtä ei vielä ollutkaan, jännitti että jos työllistynkin pian niin sitten päiväkoti täytyy ottaa kiireellisenä jostain toiselta puolelta kaupunkia. Aloitettiin myös osa-aikaisena, kolmena päivänä viikossa. Minä valitsin päivät ti, ke ja to koska silloin päästiin aina viettämään pitkää viikonloppua mutta lapsi pääsi myös osallistumaan kivoihin yhteisiin juttuihin päiväkodissa, askartelut, lauluhetket yms kun painottuivat juuri noille päiville.
    Harjoiteltiin ehkä kahden viikon aikana niin, että aluksi käytiin yhdessä muutaman päivän ajan ja pikku hiljaa lapsi jäi leikkimään hetkeksi ilman minua, sitten jäi jo syömään ja kolmantena päivänä jo nukkui päiväunia. Täytyy vain osata itsekin lähteä sieltä pois sitten muutaman päivän tutustumisen jälkeen ja luottaa, että kaikki menee hyvin 🙂

    Nyt vuoden alusta pääsin itse aloittamaan työt ja lapsi aloitti kokopäiväisenä hoidon. En voisi iloisempi olla että tämä meni juuri näin. Hän sai harjoitella koko syksyn päiväkotiarkea rauhassa ja siirtyminen kokopäivähoitoon oli niin helppoa, kun paikka ja hoitajat olivat jo tuttuja pitemmältä ajalta. Itsellänikin oli hyvä mieli mennä töihin, kun tiesi että päiväkodissa hommat rullaa ja muksulla on mukavaa. Ihanaa, että tämä oli mahdollista näin!

    Se mitä kaipaan tänne pohjoiseen, on juuri tuo että hoitaja käy tutustumassa lapsen kotona. Kuulin vasta, että Helsingissä on tälläinen tapa ja se on kyllä aivan upeaa! Hieno tapa tutustua lapseen ja vanhempiin heille tutussa ympäristössä 🙂

    Mukavaa uuden arjen aloitusta teille 🙂

    • Nimetön sanoo:

      Niin ja meillä tosiaan poika oli ihan vähän vajaat 2,5 v kun aloitteli osapäiväisenä 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ihanaa tosiaan että saitte aloittaa päivähoidon rauhallisessa tahdissa, ja sitten jatkaminen kokopäivähoitoon oli helpompaa kun työpaikka löytyi :)! Paljon onnea uudesta työstä<3

      Mustakin tuo tapa on tosi hyvä että käydään kotona, mä en ole huomannut että suomenkielisissä päiväkodeissa toimittaisiin (ainakaan yleisesti) näin, vaan tämä taitaa kuulua ruotsinkielisten päiväkotien yhteiseen linjaukseen! 🙂 Mutta rikkaus jokatapauksessa<3

      Mukavaa kevättä sinne ja kiitos paljon vinkeistä!<3

  4. Nami sanoo:

    Itselläni ei lapsia ole mutta jos olisi niin laittaisin ne hoitoon ma, ti ja ke, koska alkuviikosta on aina paljon uutta energiaa ja omat hommat voisivat luistaa silloin joutuisammin kun saa tehtyä ne viikon alta pois ja sitten viettää vapaapäiviä ja viikonloppua rauhassa kun on saanut suurimmat hommat alta pois 🙂

  5. Riikka sanoo:

    oon ite päiväkodissa töissä Helsingissä, tosin suomenkielisessä. Ja ehdotan ehdottomasti valotsemaan hoitopäivät niin, ettei vapaa päivät ole ma ja pe.

    Meidän ryhmässä lapsia on tosi paljon pois niin maanantaina kun perjantainakin, joten hoitopäivien sijoituttua esim ma-ke tai ke-pe ajalle auttaa sekä ryhmää ja hoitajia, kuten teidän lapsiakin. Kun lapset ovat hoidossa maanantaina tai perjantaina (jolloin lapsia on yleensä hoidossa vähemmän) he saavat enemmän huomiota ja yksilöllistä ohjausta.

    Kannattaa siis miettiä siltäkin kantilta 🙂

  6. mersu sanoo:

    jos teillä on mahdollista vaihdella hoitopäiviä esim yhtenä viikkona ma ti ke ja toisena ke to pe tms., jokaiselle päivälle nimittäin on mahdollisesti eri ohjelmaa.(ma pelit ti liikunta ke askartelu jne) ja jos muksuilla on joka viikko samat kolme päivää niin ne jää aina samoista jutuista paitsi! en tiä saitko kiinni siitä mitä yritin selittää..:’D

  7. Kiki sanoo:

    Ihana kuulla,että saitte paikat ja vielä mieluisan sellaisen.!
    Meillä vanhempi tyttö käy osa-aikaisesti päiväkodissa (kaksi kertaa viikossa) ja meille sanottiin että olis parempi et ne päivät vähän hajottaa..eli et ei esim kaikki putkeen alkuviikosta,koska sit tulee 4 päivän tauko joka on esim just teisän Zeldan ikäiselle lapselle vähän ”liian pitkä” tauko päiväkodista..et ei olis enempää ku se max 2 ehkä 3 päivää. 🙂
    Tietenkin joka lapsi erilainen mut noin meille neuvottiin. 🙂
    Ja mehän asutaan täällä Englannissa,joten päiväkoti on tietysti englanniksi. Meillä asuu myös kotona suomalainen au-pair,joka hoitaa tyttöjä meidän ollessa töissä ja pitää yllä sitä Suomen kieltä. Mutta huomaa,että vanhemman tytön aloittaessa päiväkodin, englannin kieli on vahvistunut entisestään eli auttaa ehdottomasti kun on niitä toisia lapsia joiden kanssa leikkiä sillä toisella kielellä! 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon kommentista ja neuvoista <3 Tuo on ihan totta kyllä että se 4 päivän tauko voi olla pitkä niin pienelle kuin Zelda, pitää miettiä sitä. Kiva että kieli on vahvistunut siellä ja toisten lasten seura vaikuttaa paljon :)! Mukavaa kevättä sinne Englantiin<3

  8. Marjo sanoo:

    Kuulostaa laadukkaalta varhaiskasvatukselta tuo sun kertomasi Iina 🙂

    Tulevana lastentarhanopettajana (valmistun ihan pian), kehottaisin esimerkiksi kyselemään ryhmän päivittäisestä ohjelmasta – onko heillä olemassa jonkinlaiset kiinteät jutut, jotka seuraavat viikosta toiseen tai muu ”aikataulu”, mitä tekevät milloinkin ryhmässä. Tarkoitan, onko ryhmässä esimerkiksi jonain tiettynä päivänä jumppaa, askartelua, pienryhmätoimintaa, retki yms.
    Itse olen työskennellyt päiväkodissa ja lapset, jotka ovat olleet ns. ”sopimuspäiväläisiä”, ovat valinneet etukäteen, milloin / mihin toimintaan lapsi osallistuu. Kyseisen lapsen kohdalla lapsi sai itsekin vaikuttaa, mihin päiväkotiryhmän juttuihin halusi osallistua. 🙂 Näin pystytään vaikuttamaan lapsen osallisuuteen (jota päiväkodissa pitäisi toteuttaa myös) ja päiväkotiin menosta tulee kiva ja odotettu juttu 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiva että kuulostaa :)! Hyviä vinkkejä asioista joita ehdottomasti selvitän ennen kuin päätän hoitopäivät, kiitos paljon :)! Mä toivon kovasti että päiväkodista tulee kiva ja odotettu juttu lapsille! 🙂

  9. tänttähäärä sanoo:

    meillä alkoi päivähoito tammikuussa, zeldan ikäinen tyttö kyseessä. Tosi hyvin lähti käyntiin samantien, tyttö viihtyy ja tykkää hoitajista. Mutta kyllä sitä silti tuli jännitettyä, nyt on tippunut iso kivi sydämeltä, kun on lähtenyt sujumaan paremmin kuin odotin.
    Tuolla ylempänä joku jo sanoikin, että ei kannattaisi olla poissa sekä ma että pe, saa tosissaan lapset niitä rauhallisempiakin päiviä. Nää vapaatkin on tietysti ihan lapsesta, luonteesta ja rytmeistä kiinni, mutta jollain hoitolapsilla(olen siis pk:ssa töissä) olen todennut, että ei ole lapselle hyväksi, että on yksittäisiä hoitopäiviä ja yksittäisiä vapaapäiviä(vapaalla esim ti&to, hoidossa ma,ke,pe) silloin lapset ei ole oikein päässeet mihinkään rytmiin kiinni. Meiän tytöllä en ole vielä ainakaan huomannut siinä mitään vaikutusta, vaikka vapaapäivä sattuisikin keskellä viikkoa, mutta pyritään että olisi viikonlopun yhteydessä. Tytöllä siis 4 epäsäännöllistä vapaata kuussa.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hei ihan mahtavaa kuulla että teillä lähti hyvin käyntiin päivähoito! 🙂 Tuokin on varmasti totta, että yksittäiset vapaapäivät keskellä viikkoa saattavat sekottaa rytmiä, etenkin herkemmällä lapsella. Tässä on kyllä paljon mietittävää ja päätettävää ennen hoidon alkua, toivottavasti kaikki sujuu hyvin! 😀 Kiitos neuvoista ja kivaa kevättä<3

  10. th sanoo:

    Mut laitettiin pienenä ruotsinkieliseen päiväkotiin, vaikka molemmat vanhemmat puhuu suomea ja kotona oli korkeintaan jotain kirjoja luettu ruotsiksi. Ruotsi kuitenkin tarttui kuulemma tosi nopeesti päiväkodista ja aloin puhumaan sitä myös kotona toisinaan 😀 Eli päiväkodissa voi kielitaito kehittyä yllättävänkin nopeasti!

  11. Jellu sanoo:

    tosi hyvä tuo kotikäynti! En ole edes koskaan kuullutkaan sellaisesta, ei ainakaan täällä Tampereella ole sitä? Meillä esikoinen aloitti englantilaisessa päiväkodissa 2-vuotiaana kun mies meni armeijaan ja minä takaisin töihin. Kun tulin kuopuksen kanssa raskaaksi ja jäin äitiyslomalle niin vaihdettiin päiväkotia joka on 700m päässä kotoa! Vanha oli tosi kaukana,varmaan joku 10km piti lähteä tosi ajoissa bussilla ja matkaan meni ainakin puoli tuntia ja bussiaikataulut oli huonot 🙁 ja nyt kun olen kummiskin kotona hoitovapaalla niin esikoinen on 10-15pv/kk hoidossa niin saa touhuta kavereitten kanssa ja olla välillä kotona. Parhaat hoitopäivät ovat ehdottomasti ti, ke ja to niin on pitkä viikonloppu 😀 tai sitten katsoo että mitä ohjelmaa on millekki päivälle päiväkodissa niin valitsee niin 🙂 syksyllä sitten poika meneekin jo eskariin :’) <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Se kotikäynti on kyllä, niin huojentava juttu! 🙂 Musta tuntuu et ne taitaa olla pääosin vain ruotsinkielisten päiväkotien juttu, mut en oo satavarma. Kiva että teillä onn nyt esikoisen tarhapaikka lähempänä :)! Ja hyvä että teillä ei tuo pitkä viikonloppu ole vaikuttanut ainakaan hoitoonmenohalukkuuteen viikonlopun jälkeen :)! Ihana eskarilainen, hurjan nopeasti aika menee!<3

  12. Oi miten hieno juttu :)! Ja tosi kiva tollanen lempee lasku :).

  13. Tinkerbell sanoo:

    Meilläkin osapäivähoito, ma ke pe klo 9-13 🙂 kaksoset viihtyvät hyvin ja tykkäävät käydä. Tarvittaessa voin tuoda myös ti:na/to:na. viime syyskuussa aloitettiin. Mä itse tykkään myös kun saan olla lasten kanssa myös ti:na,to:na ja vklp 🙂 kyllä sun lapset varmaan viihtyvät ja tykkäävät!

  14. täti sanoo:

    olen töissä tarhassa ja työskennellyt myös kerhossa jossa lapset voivat käydä enne tarha paikkaa, kuten tiara teki. Lapsethan aina sopeutuvat nopeasti uuteen ympäristöön ja ihmisiin mutta olen huomennaut että lapset jotka onkäyneet kerhossa ovat oma aloitteisempia ja hieman rohkeampia muihin uusiin tarhalaisii nähden. Teidän tytöt tulee varmasti pärjäämään tarhassa!:) Oikein ihania tarha hetkiä lapsille ja vanhemmille!:)

  15. viivia sanoo:

    Kivalta päiväkodilta kuulostaa! 🙂 Toivottavasti päiväkodin vasu totetutuu käytännössä kuten paperilla kuvataan. Harmillisen usein vasun hienot tavoitteet jäävät kiireen ja riittämättömien resurssien jalkoihin. :/ Mutta on toki niitäkin päiväkoteja, joissa toiminta on oikeasti laadukasta ja lapset yksilöllisesti huomioivaa. Tarkentaisin vielä osapäivähoidon tarkoittavan sitä, että lapsi on max 5h päivästä hoidossa. Jos lapsi on yli 5h/pvä hoidossa, on kyseessä kokopäivähoito, vaikkei siis jokaisena päivänä viikossa päiväkodissa olisikaan. Tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen teidän perheelle! 🙂

    • No name sanoo:

      Sen verran täytyy kohta kolmen lapsen äitinä kommentoida, että Helsingissä kokopäivähoito on yli 7 tuntia päivässä kestävää hoitoa. Hoitoajaksi voidaan sopia myös 5-7 tuntia per päivä TAI alle 5 tuntia per päivä, tällöin kyseessä on osapäivähoito.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Näin mäkin oon ymmärtänyt että Helsingissä osapäivähoito on alle 7h mittaista ja siksi siitä sillä nimellä puhuin :)! Mä toivon myös että vasu toteutuu juuri niinkuin on luvattu! Kiitos paljon ja mukavaa kevättä molemmille :)<3

      • tiina sanoo:

        5-7h/ päivä on kokopäivähoitoa Helsingissä. Osapäivähoidoksi kutsutaan alle 5h/ päiväa. Viivia oli tässä oikeassa, vaikkapa mitä väliä sillä on. Pääasia, että saitte lapsillenne ja perheellenne sopivan hoitomuodon.
        Kokopäivähoito yli 7 h, maksu 100%
        Kokopäivähoito 5-7h, maksu 80%
        teidän tuloistanne määräytyvästä hoitomaksusta. Jokaisesta vapaapäivästä(säännöllisistä, sopimuksessa määritellyistä) saa alennusta hoitomaksuun 4%/pvä. Eli teidän tapauksessanne vapaapäiviä on 8/kk eli 8×4=32%.

  16. Tyyne sanoo:

    Meillä lapset ovat käytännön pakosta aloittaneet hoidon vuoden vanhoina. Meillä ne on ollu aina perhepäivähoitajalla ja ovat vaihtaneet paikkaa esikoisen ja toisen välissä. Oman kokemuksen mukaan hoitaja on vaikuttanu eniten niiden hoidossa viihtymiseen. Esikoisen aloittaessa hoitaja oli tosi kokenut ja osaava, mut lapsen ja hänen kemiat eivät kohdanneet.. Seuraavassa paikassa taas ihan päinvastoin ja hoito sujui kuin unelma.

    Meillä on maanantait aina pahin päivä viikossa viikonlopun jälkeen, joten sen voisin välillä jättää väliin ja perjantaina viikonlopun odotus vie tehot omasta työpäivästä. Jos olisivat osapäivähoidossa, niin valitsisin ti, ke ja to päivät. Toki niitä hoitopäiviä voi myös muuttaa kun oma rytmi löytyy. Tsemppiä hoidon aloitukseen.:)

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mäkin aloitin 1-vuotiaana ja hyvin viihdyin :)! Kiva että hoito sujui tokassa paikassa sitten kuitenkin paremmin! Onhan ne kemiat tosi tärkeät, meillä oli hääpäivänä juuri sellainen lastenhoitaja jonka kanssa kemiat ei kohdanneet ollenkaan ja se oli tosi hankalaa!

      Kiitos paljon tsempistä ja vinkeistä ja oikein ihanaa kevättä sinne<3

  17. line sanoo:

    Ei liity kysymykseesi mitenkään, mutta oli pakko kommentoida kun tuntui niin ”kauhistuttavalta”, että pari kilometriä tuntuu jollain tasolla ”pitkältä” matkalta 😀 Meilläpäin sekä päiväkoteihin että kouluihin voi olla useiden kymmenien kilometrien matka. 😀 Mutta toki jokanen asuinpaikkansa valitsee ja suhteessa kaikkeen elämään, eri asiat tuntuvat eri suuruisilta. Haha. Mutta hauskaa, ei siis millään pahalla ollenkaan, tai vähätellen. 🙂

    • tt sanoo:

      Mäkin mietin kanssa et mitä ihmettä, eihän 2 km ole matka eikä mikään kävellä 😀 Itse olen sen 12 vuotta ympäri vuoden (nojoo en kesällä) kävellyt vajaa 3 km koulumatkan enkä ikinä oo pitäny sitä mitenkään pitkänä. Kävellessähän saa loistavaa hyötyliikuntaa. Mutta tietysti, jos on mahdollisuus käyttää julkisia kulkuneuvoja ja on siihen aina tottunut niin varmasti kynnys lähteä kävellen on varmaan suurempi, ehkä ite en oo entisenä maalaisjunttina vaan päässy vieläkään tähän kulttuuriin sisälle vaan kävelen edelleen joka paikkaan 😀 Ja ymmärrän kyllä ettei lasten kanssa se matkan teko ole varmaan aina niin sujuvaa ja joutusaa 🙂

    • Marika sanoo:

      Joo mulla pisti kans silmään ja aattelin just et no voi kamala jos on 2km.. Meilläpäin se olis lyhyt matka 😀 Mun tuttavien lapsi on osapv hoidossa, hällä hoitopvt ti, ke ja to. En tiedä miksi heillä niin, mutta kuitenkin 🙂 Ps. Kuulostas noi et otetaan lapsen kielenkehitys yksilöllisesti huomioon ja tuetaan monin tavoin, niin ihan perusasialta mikä kuuluiski olla jokapaikassa. Kaksikielisyyden tukeminen on jo asia erikseen mitä ei jok paikassa välttämättä ole ”arvona”, mut kiva et löysitte mieluisan paikan ja toivottavasti kaikki menee hyvin 🙂

    • No name sanoo:

      Nuo lyhyet välimatkat sattuvat useimmissa asioissa olemaan täällä Helsingissä asumisen etu, miinuspuolia ovat sitten toiset asiat. Tietyillä alueilla päiväkoteja voi täällä olla yli viisikin kilometrin säteellä, joten kyllä se 2 kilsaa voi vähän jo siinä tuntuakin 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Haha no meillä on siis 5 suomenkielistä päiväkotia alle 200m säteellä kodista, ja kilometrin sisällä varmaan 15+yksi ruotsinkielinen 😀 siksi se 2km tuntuu pitkältä 😀 Ymmärrän että monelle muulle se on lyhyt matka, ja onhan se sitä jos oikeasti miettii! 😀

  18. Ano sanoo:

    Oletteko jo kertoneet tytöille? Miten kerroitte ja miten he reagoivat? Ovatko jo innoissaa menossa päiväkotiin?:)

  19. Pikkutyttö sanoo:

    Hei!
    Olen uusi lukija blogissa, niin voisitko kertoa tuosta teidän perheen kaksikielisyydestä lyhyestä, kun en siihen ole aikaisemmin törmännyt…
    Ihania tekstejä, kiitos!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka ja tervetuloa lukemaan :)! Kiitos paljon, ihanaa että tykkäät<3 Otto on siis meidän perheestä se ruotsinkielinen, hän on asunut osan lapsuudestaan Ruotsissa ja käynyt päiväkodin ja kaikki koulunsa ruotsiksi. Mä olen itse myös opiskellut ruotsia 8-vuotiaasta asti ja käynyt ruotsinkielistä ammattikoulua, mutta en kuitenkaan ole itse kaksikielinen 🙂 Tytöistä on tarkoitus kasvattaa kaksikielisiä ja Otto puhuu heille ruotsia 🙂

  20. Sara sanoo:

    Ihanaa, että olette saanet hoitopaikan! Itse työskentelen ruotsinkielisessä päiväkodissa. Kyllähän siellä vahvistuu useimmiten ruotsinkieli, mutta kyllä meidän päiväkodissa vahvistuu myös suomenkieli. Riippuu tyttöjen luonteesta kuinka nopeasti alkavat puhua ruotsia. Me ainakin työskentelemme kielen kanssa useimmiten niin, että aikuiset puhuvat ruotsia kokoajan. Lapset voivat vapaasti vastata ruotsiksi, ja aikuinen tavallaan toistaa ruotsiksi ja toki vastaakin ruotsiksi. Pikkuhiljaa kun lapsi on alkanut tottua päiväkotiarkeen, alamme pyytämään että lapsi sanoisi fraasit ruotsiksi. Nämä niille lapsille jotka eivät puhu ruotsia. Meillä on ainaki otettu kielenpuhuminen aika lunkisti, että kyllä saa kertoa asioita ihan vapaasti suomeksi. Leikkikieleen ei puututa, muuten kuin että aikuinen kysyy jotain leikistä ruotsiksi niin kieli vaihtuu 🙂 toi on muuten hyvä vinkki vanhemmille että kuuntelee nurkan takana kuinka nopeesti itku loppuu. Vaikka meillä se ei voi toimia, kun lasten lähes tärkein aamurutiini on vilkuttaa ikkunasta vanhemmille. Että kannattaa kuunnella lasta, että onko päiväkodissa tälläisiä tai muita tapoja mikä helpottaa lasta sopeutumaan.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hei aivan ihanaa että kommentoit, kiitos niin paljon<3 Tosi helpottavaa kuulla, että lapset saavat puhua myös suomea jos haluavat, haluan kyllä ehdottomasti että he oppivat ruotsinkielen mitä parhaimmin, mutta on hyvä että suomenkielen käyttö ei ole ''kiellettyä'', jos he aluksi esim puhuvat sitä mieluummin jos eivät uskalla vielä puhua ruotsia 🙂 Kiitos oikeasti! Ja ihana myös tuo vilkutusjuttu! 🙂 Mukavaa kevättä sinne!

  21. Et varmaan julkaise edes tätä sanoo:

    Mun mielestä on typerää laittaa noin pienet lapset päivähoitoon jos äiti on itse kotona. Viette paikan tarhasta sitä oikeasti tarvitsevalta perheeltä.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Siis eikä, ihan mahtavaa että sä tiedät sekä mun kommenttienjulkaisuperiaatteet että mun työtilanteen paremmin kuin minä itse, paljon onnea! 😀

  22. Mä en ole ikinä kuullut, että päiväkodista joku tulisi kotikäynnille vaikka alaa opiskelen :’D
    Voisiko tuo sitten johtua siitä, että kyseessä ei ole perus suomenkielinen pk?

    Meidän poika aloitti pienessä päiväkodissa tasan 2-vuotiaana. Se oli mulle itselleni tosi kova paikka, mutta helpotti kun huomasin kuinka paljon poika nautti siellä olosta.
    Meillä kävi ihan mieletön tuuri siinä, että tuo pieni päiväkoti on meidän kerrostalon alakerrassa, ihan luksusta kun ei tarvitse aamulla tapella ulkovaatteista – kaikki vaan kainaloon ja kantaen tarhaan 😀
    Me aloitettiin niin, että meillä oli yksi tutustumiskäynti, jolloin me aikuiset käytiin aloituskeskustelu ja poika sai tutustua paikkoihin ja ohjaajiin samalla. Eka päivä oli vähän lyhyempi ja sen jälkeen ollut siellä ihan sen mukaan kuinka pitkiä koulupäiviä mulla on.

    Nyt on tasan puolivuotta pojalla tuota tarhauraa takana ja kertaakaan ei ole tarvinut jättää sinne itkevää lasta, joka on suuri ihme, kun kuulemma useimmiten voi olla aina vaikeaa tai edes välillä. Olen ollut ihan tyytyväinen muuten tuohon paikkaan, mutta hoitajat käy näin nätisti sanottuna vähän mun hermon päälle. Jotenkin tuntuu, että he (tai lähinnä se yksi-vanhin- heistä) kuvittelee voivansa puhua mulle silmät korvat täyteen p***aa, koska olen niin nuori niin enhän minä mitään voi tietää tai osata… esim. Väitti mulle tossa yksi päivä kirkkain silmin että kyllähän korvatulehdus tarttuu, meni vähän vaikeeksi kun sanoin, ystävällisesti, että; ihmeellistä että lääkäri sanoi että korvatulehdus ei tartu, toisekseen en ole ikinä kuullut näin käyvä. Tähän tämä hoitaja sitten vähän korotti ääntään ´´kyllä kaikki taudit tarttuu jossain muodossa!” johon edelleen rauhallisesti totesin, että; aivan, flunssa voi hyvinkin tarttua, mutta flunssan takia ei saa lomaa töistä, ja korvatulehdushan on jälkitauti, joten ei se korvatulehdus nimenomaan tartu.
    Hän on muutenkin kova valittamaan ihan joka asiasta, ihan kuin keksimällä keksisis mistä voisi naputtaa: ´´ei ollut vara sukkia” -kyllä siellä OLI, te olette ne taas hukanneet. ´´ai onks ne nää”*kaivaa jostain kopasta* – just ne.
    Housut läks kerran väärän lapsen mukaan ja syytti sitten minua, että kun kaikki pitää nimikoida, kaivoinpa ja esittelin sitten kaikki pojan vaatteet kalsareita myöden kuinka on kissan kokosin kiraimin hänen nimi niissä 😀
    ´´lapsi on puolikuntoinen koska nenä vuotaa”, ´´kynnet on liian pitkät” vaikka todellisuudessa niistä ei saanut mitään leikattua jos ei halua leikata nahkojakin… Siinä ihan murto-osa 😀
    Välillä kiukuttaa tosi paljon, mutta pakko vaan hengittää oikein syvään, koska en halua kuitenkaan ´´antaa heille syytä” käyttäytyä lastani kohtaan eritavalla, olen nimittäin sitäkin kuullut että jos ei vanhempien naama miellytä niin ohjaajat heijastaisi sen lapseen – vaikkei niin tietenkään saisi olla.. Mutta pidän kuitenkin sen verran asiallisesti puoliani, että he ehkä joskus ymmärtää, että mulla on ihan omakin järki päässä jota osaan käyttää iästäni huolimatta. (niin ja täytän juuri 20v., ehkä voisin tämän jotenkin ymmärtää jos olisin 16kesänen….)

    Mutta paljon tsemppiä teille päivähoidon aloitukseen, tekee tytöille varmasti hyvää ja ihanaa että teillä on mahdollista siihin, ettei tarvi olla täysviikkoja 🙂
    Pahoittelut pitkästä sepustuksesta ja muista nimikoida likkojen vaatteet 😉 😀

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mä en myöskään ollut kuullut tästä ennenkuin tutustuin ruotsinkieliseen päivähoitoon, eli luulen että siellä tämä on yleisempää :)! Mutta ehdottomasti olisi varmasti hyvä juttu minkä tahansa kieliseen päivähoitoon 🙂

      Ihan huippua että teidän päiväkoti on noin lähellä, wau! Helpottaa varmasti paljon arkea 🙂 hoitajien käytös sua kohtaan kuulostaa kuitenkin todella ikävältä, harmi että joudut kokemaan tuollaista! Hyvä että kuitenkin käyttäydyt asiallisesti kaikesta huolimatta, ehkä hekin joskus tajuavat että kyllä sä olet ihan samanlainen äiti kuin kaikki muutkin vaikka oletkin ”vasta” 20! Kiitos paljon vinkeistä ja kommentista ja ihanaa kevättä teille<3 Ihana kun aina kommentoit!

  23. Nauru sanoo:

    Kiva kuulla, että tartuitte tuohon omahoitajan kotivierailuun! Kyseinen vierailu tarjotaan (tai pitäisi tarjota) päiväkodin puolelta jokaiselle, mutta kaikki perheet siihen eivät valitettavasti tartu. Sillä on kuitenkin aika merkittävä rooli, kun puhutaan päivähoidon pehmeästä ja hyvästä alusta.
    Joku tuolla jo sanoikin, että kannattaa selvittää ryhmän/ryhmien viikkotoimintaa, eli koska harjoitellaan kädentaitoja, koska on liikuntaa ja niin edelleen. Teidän käytössä olevat kolme päiväähän voi toki eri viikkoina jaotella eri päiville, niin saavat lapset kattavan kokonaisuuden päiväkodin tarjoamasta toiminnasta. Joku myös mainitsi, että neljän putkeen olevan vapaapäivän vuoksi päiväkotiin palaaminen olisi lapsille rankkaa. Itse kuitenkin näkisin asian myös niin, että lapsi saa päivähoidosta enemmän irti, kun hoitopäivät ovat peräkkäin, jolloin nyt ihan esimerkiksi mieluisia leikkejä on kiva jatkaa vielä seuraavana päivänä. Tähän nyt ei toki kukaan ulkopuolinen voi antaa vastausta, sillä Iina tuntee lapsensa ja heidän tarpeensa parhaiten. Ja kaikenlaisia hoitopäivien jaotteluja kannattaa toki kokeilla, niin löytyy se perheelle luontevin tapa.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Musta tuntuu että sitä ei tarjota kyllä monissakaan päiväkodeissa vaikka pitäisi, sillä niin moni tuntuu olevan siitä ihmeissään eikä alan opiskelijakaan ollut kuullut tästä käytännöstä! Tosi harmi jos noin hieno mahdollisuus jää käyttämättä 🙁

      Tuo on hyvä myös tietää että lapsi saa enemmän irti kun on peräkkäisinä päivinä, ja viikkotoiminnan huomioonottaminen myös! Kiitos paljon vinkeistä ja sun kauniista sanoista <3 Ihanaa kevättä sinne!

  24. Helluu sanoo:

    Ihanaa, että päiväkoti järjestyi sittenkin! 🙂
    Kuinkas Tiaran kerhonkäynti sitten menee?

  25. Äiti sanoo:

    Minkä ikänen zelda nyt on? Itse en laittaisi alle 2,6vuotiasta.

  26. anna sanoo:

    Moi!
    Minä kävelen päivittäin, viitenäpäivänä viikossa 3km suuntaan koti-päiväkoti-työ ja mahdollisuutta bussiin ei ole, koska tuplaisi bussin vaihdon takia ajan! Eikä kävellen tämä setti oo kun 30min kun olen töissä!!
    Täytyy vaan ajatelle että ihanaa kun en ole sidoksissa bussejen aikoihin vaan saan kävellä, joskus juosta kiireessä. Onneksi oman työn aloitus ei ole minuutin päälle!! Koska jos aamu rutiineihin oisätään vielä bussi ajoittaminen niin… 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No tuokin on kyllä totta, ihanaa että et ole sidoksissa busseihin :)! Meillä on tosiaan tässä alle 200m säteellä kodista viisi suomenkielistä päiväkotia, ja kilometrin säteellä 15 suomenkielistä, 1 ruotsinkielinen ja 1 englanninkielinen 😀 siksi tuo 2km tuntuu ”pitkältä” 😀

  27. titti sanoo:

    Mä työllistyin hetkeksi ihan ykskaks yllättäen ja nuorempi oli viikon alle vuoden ikäinen kun meni hoitoon. Pojat oli samassa ryhmässä ja päivän varoitusajalla siis tuli tämä kaikki. Itkin silmät päästäni edellisiltana, kun hoito alkoi, mutta se stressi kaikkosi sitten parissa päivässä ja lapset viihtyi siellä liiankin hyvin 🙂 Ehkä oli mun kannalta parempi, että alkoi tosi nopeesti sillä muuten olisin varmaan ehtinyt tulla jo toisiin ajatuksiin 😀

    Onko blogi sun työ vai joku muu? Mulla on mennyt nyt vähän ohi, kun hukkasin tän osoitteen vuoden vaihteessa 🙁 Tsemppiä hoidon aloitukseen!

  28. Onnea päiväkotipaikoista! Miten mahtavaa, että saitte noin hyvät paikat. Kaikki ominaisuudet nappiin matkaa lukuunottamatta, eikä se matkakaan sentään niin paha ole, kuten mainitsit.
    Upeaa myös se, että tytöt saavat oppia ruotsia päiväkodissa. Lapsena opittu kielitaito on kyllä niin hieno juttu! Minusta ne, jotka ovat saaneet jo pienenä opetella myös jonkin vieraan kielen ovat tosi onnekkaita. Varmaan kivaa sitten kotona seurata, miten kielen kehittyminen näkyy arjessa!

    Meillä tyttö aloitti kaksi ja puoli vuotiaana päiväkodissa 10 päivää/kk-sopimuksella. Sittemmin systeemi muuttui niin, että hoitoaika on tuntiperusteinen, 80 tuntia kuukaudessa ja hoitopäivät saavat vaihella viikoittain. Yleensä ne ovat olleet ma, ti ja ke, koska silloin minulla on ollut opiskeluja. En osaa kyllä sanoa mitään, mikä puoltaisi tiettyjen päivien valitsemista, koska minulla päivät on valittu ihan suoraan opintoaikataulujeni perusteella.

    Kuulostaa huipulta tuo kotikäyntisysteemi! Olen kuullut vanhemman sanovan, että häntä harmitti, kun päiväkodin hoitajille ei oikein saanut kunnolla kerrottua millainen hoitoon tuleva lapsi on. Kotikäynnillä luulisi sille jäävän aikaa. Meidän tyttö tutustui päiväkotiin kahtena päivänä muutaman tunnin ajan ja jäi sitten hoitoon. Hyvin se meni. Nyt puoli vuotta hoidossa oltuaan tyttö on tosin alkanut vähän kyllästyä, eikä aina haluaisi lähteä hoitoon.

    Jännää kuulla, mitä sinä alat puuhailla tyttöjen aloittaessa hoidon… Kaikkea hyvää uuteen vaiheeseen!

  29. Vivian sanoo:

    Mahtava juttu, hoitopäivien määrä ja itse hoitopaikkakin kuullostaa hyvältä! 🙂 Kahden kilsan matka pisti hymyilyttämään, mutta sielläpäin on muuten suht lyhyet etäisyydet. Meillä on hoitopaikkaan 10km ja se on onneksi työmatkan varrella, toisiksi lähin hoitopaikka olisi ollut 15km päässä päinvastaisessa suunnassa. 🙂 Tosin töihinkin on puolen tunnin ajomatka, niin ei samalla tavalla tule matkoja ajateltua ja maalla asuessa tottuu välimatkoihin. 🙂

  30. Sininen sanoo:

    Mahtava juttu, että hoitopaikka järjestyi molemmille tytöille ja ilmeisesti lähes parhaalla mahdollisella tavalla! 🙂 Kotikäynti on ehdottoman hyvä juttu sekä perheen että päiväkodin henkilökunnan kannalta, hienoa että hyödynnätte tämän mahdollisuuden 🙂 Noista hoitopäivistä, täällä on varmaan jo mainittukin siitä, että kannattaa ottaa selvää onko ryhmissä tietyt toimintapäivät, eli esim maanantaina jumppaa, tiistaina musiikkia tms. Jos johonkin tiettyyn toimintaan toivotte tyttöjen osallistuvan, kannattaa se ottaa huomioon 🙂 Usein hoitopäiviä voi olla mahdollista myös vaihdella tarpeen mukaan, kunhan siitä ajoissa ilmoittaa.

  31. Niina sanoo:

    Hei,

    Todella hieno juttu, että päiväkodissa on ”omahoitajat” lapsille.
    Varsinkin alle kolmivuotiaille erittäin tärkeä asia. Itse en missään tapauksessa laittaisi pientä lasta päiväkotiin, jossa ei olisi toimivaa ”omahoitaja systeemiä”.
    Tosin jos vain ei ole pakottavaa tarvetta emme alle kolmevuotiasta päiväkotiin laita laisinkaan itse.

    Mutta en tosiaan tuomitse toisia. Kukin tavallaan. Lapset, perheet, hoitopaikat kaikki omanlaisia.. 🙂

  32. Anna Autio sanoo:

    Kiira aloitti eskariin kun hän oli 13 kk. Eskarin valinta oli helppo, halusimme lapsemme suomenkieliseen! Täällä Boråsissa suomalaisille (ruotsinsuomalaisille) on etu päästä suomenkieliselle osastolle. Kahden viikon aikana tutustuimme eskariin. Aluksi parisen tuntia joka sitten piteni. Lapsi sai lopuksi itse olla eskarissa sen viitisen tuntia.
    Nykyään hän on siellä 8:30-14/16;30. Riippuen milloin lopetan työt. Joskus pääsen jo kahdelta, toisin vasta neljältä. Kiira viihtyy eskarissa tosi hyvin. Vaikka hänen ruotsinkieliset sukulaiset pelkäsivät että lapsi ei opi ruotsia, mutta näin ei ole asia. Kotona puhutaan suomea sekä ruotsia, sillä tavoin Kiira on oppinut ruotsinkin! Lastenohjelmista on myös ollut suuri apu.

    • Anna Autio sanoo:

      se teidän kahden kilsan matka eskariin on vähäsen. Meillä on 3-4 km, riippuen siitä minkä tien sinne otamme..hyvin toimii vaikka joskus toivomme että eskari oisikin tuolla 100 metrin päässä.

  33. Iina sanoo:

    Ihanaa, että tytöille järjestyi paikat samasta päiväkodista! Kuulostaa hyvältä toi omahoitaja-juttu, en ollutkaan kuullut sellaisesta aiemmin.
    Tytöt vaikuttavat niin reippaita, että pärjäävät varmasti päiväkodissa ja sä saat tehdä rauhassa ja täydellä teholla töitä sillävälin 🙂

  34. V sanoo:

    Meidän iltatähti eli mun pikkuveikka laitettiin yksityiseen englanninkieliseen päiväkotiin noin kolme vuotiaana. Ja siis ollaan täysin suomalaisia, ei koskaan puhuta englantia kotona. Nyt 6veenä puhuu englantia, ehkä hieman varovasti, mutta ymmärtää lähes kaiken. On jouduttu vaihtamaan ”salakieleksi” ruotsi, jos on ollut asioita jotka ei lasten korville kuulu 😀

  35. Äiti kans sanoo:

    Upeaa että paikat tytöille järjestyivät! Sä tuut olemaan niin ihmeissäsi kun sulla onkin yhtäkkiä päivällä aikaa hoitaa työasioita eikä kaikkea tarvitsekaan tehdä yön pimeinä tunteina, se on herkkua se!

    Mun lapsi on suomalais-ranskalaisessa päiväkodissa 3pvä/vko n. 5 h kerrallaan (vaikka me vanhemmat ollaan suomalaisia) ja hyvin sillä menee. Päiväkodin peruselämä on kuitenkin niin rytmitettyä ja selkeää, ettei sillä juuri ole väliä vaikkei lapsi jokaikistä hoitajan sanomaa sanaa ymmärtäisikään. Teidän lapset sitä paitsi varmasti ymmärtävät. Yritän vaan sanoa, että jos meidän ensi alkuun ranskaa puhumaton lapsemmekin pärjää hyvin niin ihan varmasti teidänkin tytöt. Tuntuuhan se aika hassulta ja samaan aikaan hienolta katsoa, kun nelivuotiaat suomenkieliset lapset juttelee hoitajan kanssa sujuvasti ranskaksi 😀

  36. Mamma sanoo:

    Tuli ihan sellanen fiilis, et ette ois vaa pilttenii tulossa? =De

  37. Ida sanoo:

    Meillä poika kohta 3v ollut aikaisemmin kokopäivähoidossa, mutta nyt jo jonkin aikaa kolme päivää viikossa. Itse valitsin päivät ma, ti, ke ihan sen takia, koska tiistaisin ryhmällä on jumppapäivä ja keskiviikkoisin metsäretki/retkipäivä. Poika on erityisen innostunut aina jumppapäivästä, joten aktiviteettien mukaan valittu osapäivähoidon päivät 🙂 Kannattaa siis kysellä jos siellä teidän pk:ssa on tiettyinä viikonpäivinä jotain aktiviteettia säännöllisesti 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.