Neljä vuotta sitten tammikuussa mä sairastuin keuhkokuumeeseen. Se oli viimeinen niitti mun koulunkäynnille, joka oli kärsinyt mun sairasteluista (ja laiskuudesta) koko ensimmäisen lukukauden. Olin ollut koulusta niin paljon poissa ensimmäisen 7kk aikana, että olisin joutunut aloittamaan parturi-kampaajaopintojen ensimmäisen vuoden seuraavana syksynä uudelleen. Kun sairaskierre alkoi edellisenä syksynä, mä luovutin liian helpolla. Ahdistuin siitä että jäin jälkeen, ja sen sijaan että olisin tarttunut hommiin mä vaan annoin olla. Niinkuin annoin vähän kaiken olla silloin, en jaksanut kiinnostua mistään, paitsi kavereista.
Täytin mun elämän kavereiden kanssa hengailulla, koska silloin pystyin välttelemään niitä asioita joita mun olisi oikeasti pitänyt tehdä. Kavereiden kanssa unohdin koulun, siivouksen ja kaikki muut ”ikävät” velvollisuudet. Mulla oli niihin aikoihin paljon sellaisia kavereita jotka tykkäsivät myös vaan hengailla, millään ei ollut mitään väliä. En ollut ikinä kotona, tai jos olin niin en ainakaan yksin.
Missä mä olisin nyt, jos en olisi tavannut Ottoa ja saanut elämälleni uutta suuntaa, uusia haaveita, meidän lapsia? Sitä mä en tiedä, mutta voin arvata. En yhtään missään. Oli silloin vielä ihan rikki mun äidin sairauden käsittelystä, tai siitä etten ollut käsitellyt niitä asioita kunnolla. Muistan niin hyvin ne ajatukset, kun olin vihdoin muuttanut takaisin Oulusta Helsinkiin haaveiltuani siitä neljä vuotta, ja sitten musta ei tuntunutkaan miltään. Uusi alku ei ollutkaan uusi alku, vaan aika oli pysähtynyt samaksi harmaaksi mössöksi. Mä itkin äidille iltaisin puhelimessa, että tätäkö mä oikeasti odotin neljä vuotta.
Koulu ei tuntunut miltään, se ei ollutkaan sitä mistä mä haaveilin. Mulla oli ikävä äitiä ja mun ystäviä ja sukulaisia jotka jäivät Pohjoiseen, ja aina kun olin yksin musta vaan tuntui että olen ihan umpikujassa, en yhtään tiennyt mitä halusin, koska selkeästi en halunnutkaan sitä mitä olin luullut haluavani. Elämä ei yllättäen pyörähtänytkään itsestään täydellisesti raiteilleen monen hankalan vuoden jälkeen kun muutin Helsinkiin, vaan mun olisi ihan pitänyt tehdä itse jotain muuttaakseni elämäni suuntaa, herreguud eihän musta sellaiseen ollut.
Mä arvaan, että olisin jättänyt koulun kesken, enkä aloittanut uudelleen seuraavana syksynä. Silloin mä olin kadottanut täysin kunnianhimoni, enkä tiennyt mistä haaveilla. Mä olisin ehkä hakenut töitä jossain vaiheessa, mahdollisesti palannut takaisin puhelinmyyntiin jota olin jaksanut kokeilla hurjat viisi päivää edellisenä syksynä. Olin siinä hyvä, sain myytyä viidessä päivässä niin monta lehtitilausta että sain ihan hyvät tienestit pelkästään sillä. Mutta mua ei kiinnostanut käydä siellä, tai tehdä mitään muutakaan säännöllistä. Kammosin rutiineja ja auktoriteetteja.
Mä arvaan että olisin elänyt holtittoman huolettomasti, enkä edennyt neljässä vuodessa yhtään, päinvastoin. Takapakki olisi ollut jossain vaiheessa väistämätön. Ullanlinnan kaupunkikämppä olisi vaihtunut johonkin pk-seudun viimeisen kolkan lähiöön, tai sitten olisin palannut maitojunalla takaisin Ouluun. En tiedä olisinko koskaan löytänyt sitä mistä mä oikeasti olen kiinnostunut. Olisinko koskaan keksinyt haluavani opiskella markkinointia, tai aloittanut bloggaamista. En varmasti.
Mutta mä tapasin Oton. Otto antoi mulle jotain, mihin en itse pystynyt itseni kanssa. Rakkautta, huolenpitoa ja turvaa. Mutta olisiko Oton rakkauden voima yksin riittänyt muuttamaan sitä ameebaa joksi olin muuttunut, täksi kunnianhimoiseksi ja elämänilon löytäneeksi Iinaksi joka olen nyt? Silloin mä en ollut se ihminen joka haluan Oton rinnalla, kahden lapsen äitinä olla. En se vaimo jonka Otto ansaitsee. Ei se olisi ollut Oton tehtävä mua muuttaakaan, itsestä sen muutoksen tulee lähteä. Ei omia haaveita ja niiden toteuttamista voi sysätä toisen vastuulle. Siksi mä uskonkin, että ilman jotain tarkoitusta, jotain syytä yrittää olla parempi ihminen, me ei oltaisi Oton kanssa tässä nyt, niin kauhealta kuin se kuulostaakin.
Vasta kaksi viivaa testissä saivat mut kyseenalaistamaan kaiken, mitä siihen asti olin pitänyt tärkeänä ja kaiken, minkä olin jättänyt huomiotta.
Niistä kahdesta viivasta on huomenna tasan neljä vuotta. Kävin tänään keuhkoröntgenissä, koska mulla epäillään keuhkokuumetta, jälleen. Kaikki muu onkin sitten muuttunut neljän vuoden takaisesta. Tällä kertaa mahdollinen keuhkokuume ei johdu rakkauden tai huolenpidon puutteesta, epäterveellisistä elämäntavoista eikä siitä että riekkuisin yömyöhään ulkona nahkatakissa kahdenkymmenen asteen pakkasella. Tällä kertaa se (onneksi vielä ehkä-statuksella oleva) keuhkokuume on vain huonoa tuuria, salama joka iskee kahdesti samaan puuhun. Ei ole muuten kuvituskuvat tältä päivältä, voin kertoa että tänään look on vähän väsyneempi, ei mene edes arskojen taakse piiloon. Nyt on aika levätä ja kerätä voimia, tätä tautia ei paranneta sykkimällä joka suuntaan. Levon jälkeen edessä on ihana, aurinkoinen kevät ja haasteet joita innolla odotan. En olisi neljä vuotta sitten uskonut, ettekä olisi tekään.
Missä te olisitte nyt, jos elämän merkittävä käännekohta olisi jäänyt tapahtumatta?
Mä en varmaan olisi enää tässä elämässä, jos en olisi tavannut mun miestä. Ajattelin yhtenä itsetuhon muotona etsiä itselleni tyyliin sata miestä ja sillä tavalla satuttaa itseäni, mikä ei ollut ollenkaan minun tapaista. En ollut koskaan voinut seurustella kun olin psyykkisesti aivan rikki ja valmis luovuttamaan monien traumaattisten kokemusten jälkeen. No, en ehtinyt hommata sataa miestä, pääsin vasta alkuun tässä uudessa itsetuhoisuuden muodossani, kun yhtäkkiä edessäni oli ihminen, joka halusi parisuhteeseen kanssani. Minun, palasina olevan ihmisen kanssa. Nyt, kolme vuotta myöhemmin olen ehjempi, onnellisempi ja rakastetumpi kuin koskaan ennen. ♡
Ihanaa että sä voit nykyään hyvin ja saat kokea rakkautta ja onnea<3 Silloin sen rakkauden löytää kun sitä vähiten etsii, kliseistä mutta niin totta! 😀 Ihanaa kevättä teille<3
Hieno, persoonallinen teksti! Toivottavasti tervehdyt pian. Mulle jäi kuitenkin vähän epäselväksi, onko sulla jostain koulusta paperit / mielessä mitään suunnitelmia tai toiveita, mille alalle haluaisit suuntautua?
http://scotlandstyle.blogspot.fi/
Kiitos hurjasti, tosi kiva että tykkäsit <3 Mä vastaan tähän salaperäisesti vain että mulla on tällä hetkellä kristallinkirkkaat suunnitelmat joista kerron pian lisää! 😀
Ei vitsi, pakko sanoo, että kirjotat ihan superhyvin! Sun kirjotuksia on aina niin mukava lukee, kun on kielioppi kunnossa ja teksti sujuvaa! Lisäksi sun postaukset on sisältörikkaita, ja musta on mahtavaa kuinka avoimesti kerrot teidän elämästä -kuitenkaan paljastamatta kaikkea. Oot tosi inspiroiva tyyppi kaikin puolin. 🙂
Voi kiitos ihan mielettömän paljon<3 Hienoa kuulla että olet tuota mieltä, tuli kyllä niin hyvä mieli sun sanoista tässä flunssan keskellä! Mä en edes tiedä mitä sanoa kun oon vaan häkeltyneen iloinen sun sanoista, muuta kuin että kiitos vielä<3 Ja ihan mahtavaa kevättä sulle!<3
Tosi hyvä teksti taas! Hassua kuvitella, että oot joskus ollut vähän vastuuton ja hukassa sun elämän suhteen. Nyt kun meinaa olet tuollainen super-vastuullinen, elämänhaluinen, huikea äiti-hahmo. 🙂 Mutta ihmisenä muuttuminen kuuluu tietenkin siihen naiseksi kasvamiseen, olit vielä jossain määrin teini neljä vuotta sitten!? 😀 Tai ainakin olet kasvanut ihan hulluna niistä ensimmäisistä blogi-kirjotuksistasi, sen huomaa tännekin asti! Jännä nähdä onko sitä itse jossain ihan muualla neljän vuoden päästä kuin nyt 18-vuotiaana.
Mukavaa viikon jatkoa teidän perheelle <3 P.S. Mistä noi ihanat aurinkolasit on? 😀
Voi kiitos paljon sun kaikista kauniista sanoista<3 Kyllä mä aivan teini olin neljä vuotta sitten, ja ennen Oton tapaamista välillä tosi vastuuton, onneksi olen kasvanut niistä ajoista ja oppinut ottamaan vastuuta! 😀 En usko että monikaan on niin teini teini-iässä kuin minä olin, sinä ainakin vaikutat paljon fiksummalta 😀 Arskat on Glitteriltä saatu, taitavat olla jo parin vuoden takaista syysmallistoa! Ihanaa, aurinkoista kevättä sinne<3
Jos en olisi saanut rakasta poikaani, niin asuisin ehkä ukiltani vuokraamassa yksiössä, pelaisisin wowia ja söisin huonosti tai epäterveellisesti. Tuskin olisin ihan näin nopeasti muuttanut rakkaani kanssa yhdessä asumaan. Niin, ja opiskelisin edelleen ICT-asentajaksi, syksyllä alkaa toivottavasti laborantin opinnot. Nyt tilanne on paljon parempi kuin tuo kuvaus, onneksi.
Haha, sun menneisyys kuulostaa vähän Otolta, ainakin wowi ja epäterveellinen ruoka :DD Mutta siis, ihanaa että olet nyt onnellisessa elämäntilanteessa, ihanan pojan äiti ja aloittamassa opinnot jotka sua kiinnostavat! Mahtavaa kevättä sinne, toivottavasti pääset opiskelemaan<3
Hieno teksti Iina. Kirjoittamastasi tulee kaikella tavalla läpi se, että olet käsitellyt elämäsi vaikeudet ja tunnet itsesi ja omat voimavarasi.
Minä taidan elää sitä käännekohtaa nyt, kun teen eroa tyttöjen isästä. Toivottavasti voin jo pian katsoa tätä hetkeä taaksepäin ja todeta, että se muutti meidän kaikkien elämän parempaan päin.
Voi kiitos paljon<3 Ihanaa jos se tulee tekstistä ilmi, siltä musta thank god itsestäkin tuntuu vihdoin. Neljä vuotta sitten olin ihan hukassa enkä ikinä olisi voinut kuvitella että pystyn jättämään sen kaiken taakseni niin helposti!
Tsemppiä sulle kauheesti uuteen elämäntilanteeseen. Ja täytyy sanoa, että sä olet aivan varmasti tuossa tilanteessa paljon vähemmän hukassa kuin minä silloin, koska vaikutat paljon vastuuntuntoisemmalta, fiksummalta ja paremmalta käsittelemään tunteitasi. Että aivan varmasti voit pian katsoa taaksepäin ja miettiä kuinka elämä on mennyt parempaan suuntaan<3
Voi kiitos kauniista ja rohkaisevista sanoista. <3
Jos en olisi miestäni tavannut, niin luultavasti villimpi elämäni olisi jatkunut ja bilettäisin melkein joka viikonloppu jossain ja viettäisin aika holtitonta elämää, toki töitä tehden. Ihana 5,5kk ikäinen tyttärenikin olisi jäänyt saamatta.
Ihanaa että sulla on pieni rakas tytär ja mies jonka kanssa olla onnellinen <3
Kuusi tai seitsemän vuotta sitten meidän pieneen kylään tuli joukko saksalaisia palokuntanuoria ja jotenkin rupesin juttelemaan huonolla englannillani heidän kanssa. Olin ujo yläasteelainen, koulukiusattu ja aika yksinäinen. Ulkomaalaisista ystävistä tuli mulle niin tärkeät ihan kavereina, mutta myös ajatus siitä, että mulla oli jotain mitä kiusaajilla ei ollut, oli todella tärkeä ja antoi voimaa.
Jos en olisi tavannut (ja ihastunut) yhteen ulkomaalaiseen kaveriini, en olisi opiskellut englantia hyvin, en olisi saanut rakennettua itseluottamusta, en olisi tajunnut, että maailmassa on niin paljon muutakin kuin Suomi, en olisi ruvennut opiskelemaan kauppaa englanniksi, mennyt Saksaan töihin viime kesänä ja olisi nyt vaihdossa. Vaikka tämä ei samalla lailla ole ihana rakkaustarina niin kuin sun ja Oton tarina, niin oli tällä hölmöllä teini-ihastumisella se seuraus, että löysin itsetunnon ja oman polun jota seurata.
Teidän tarina on kyllä niin ihana, ei tuollaista ole olemassakaan! Toivottavasti paranet pian ja muutkin perheenjäsenet säästyvät taudilta! 🙂
Sä kuulostat siltä, että oot osannut käsitellä vaikeat asiat hienosti ja tehnyt niistä kokemuksista sun vahvuuksia. Uskomattoman hienosti osaat käsitellä sun ajatuksia, susta saisi moni ottaa mallia! Mä oon hurjan onnellinen sun puolesta, että oot tavoitellut sun unelmia ja päässyt kokemaan noin hienoja juttuja! Toivottavasti edessä on paljon hyvää lisää<3 Kiitos sulle ihana<3
Jos mä en ois tavannut mun poikaystävää deittailisin varmaan eri jätkiä ja harrastaisin irtosuhteita. Olisin peeaa ja asuisin jossain rotankolossa tai kimppakämpässä. Mä meinasin lopettaa amiksen kesken (thank god, iskä puhu mulle järkeä) mun unelma-alalla ja ryypätä kaikki viikot.
Mutta koska mä tapasin Sen Oikean niin mulla on 20-vuotiaana ihana parisuhde (3,5vuotta yhdessä <3), omistusasunto, oma yritys ja 14 vuoden haaveilun jälkeen oma kissavauva. Mä en ois esimerkiksi voinut ryhtyä yrittäjäks ilman toisen tukea – niin henkistä kuin rahallista (asumiskustannusten jako) ja se on tärkeää.
Niin kun sä sanoit joskus, että oppii rakastaan itseään vasta kun toinen rakastaa niin meille kävi samoin. Kevyttä seurustelua 16-vuotiaana joka muuttuikin sitten vakavaksi.
Hienoa että sun iskä puhu sulle järkeä silloin, ja ihanaa että tapasit sen oikean ja teillä menee noin hyvin! Ja wau, ihan mahtavaa että pyörität omaa firmaa, siinä on iso vastuu mutta kuulostaa siltä että sulla menee tosi hyvin! 🙂 Olet huippu! Ja ihanaa että teilläkin kävi niin, että opitte rakastamaan itseä sitten kun toinen rakasti, mun mielestä ainakin tärkeintä on se että oppii rakastamaan itseä, ei väliä oppiiko sen itse vai opettaako toinen! Kaikkea hyvää teille ja aurinkoista kevättä<3
Ei vitsi, tää postaus oli jotenkin niin aito ja rehellinen että jäin vaan tuijottamaan tyhjää näyttöä vaikkei luettavaa tekstiä ollut edes jäljellä. Mutta sama homma täällä, ilman nykyistä poikaystävää oma elämäni olisi luultavasti vieläkin paikasta toiseen juoksemista kun en itse osannut rauhoittua ja hoitaa elämää järjestykseen. Mutta kai tuttu kliseinen fakta sitten todella pitää paikkaansa, että asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella 🙂
Voi ihana sinä, kiitos ihan hurjasti <3 Tosi kiva että tykkäsit, mua jännitti vähän julkaista tätä juuri siksi että mä paljastin vaan olleeni aivan täysi tampio, tosin en usko sen tulleen kovin monelle yllätyksenä :DD Kyllä niillä asioilla on tapana järjestyä, onneksi. Ihanaa että sullakin menee hyvin ja olet onnellinen poikaystäväsi kanssa <3
Kirjoititpa hyvin! 🙂 Mä tykkään muistella menneitä, ja joskus sitä miettii, että mitä jos kaikki olisikin mennyt ihan toisin. Lähinnä siis parisuhteeseen osalta, että mitä jos me ei oltaisikaan alettu seurustelemaan ennen lukion alkua, silloin reilut neljä ja puoli vuotta sitten. Missä mä olisin nyt, millainen olisin? Oltaisiinko me silti ajauduttu yhteen, kun oltaisiin kumminkin päädytty samaan lukioonkin, vai oltaisiinko me lopulta menty eri teitä? Ja lopulta mä en osaakaan ajatella, minne mikään muu tie olisi johdattanut, tai olisiko mitään muuta tietä edes ollut. Mulla ei riitä edes mielikuvitus siihen, koska kaikki alkoi jo kun oltiin vielä niin nuoria, että ollaan kasvettu yhteen ja kasvatettu siinä samalla toisiamme sellaisiksi kuin nyt ollaan. En tiedä, millainen muutoin olisin tai mitä tekisin elämälläni, tarkemmin ajatellen en edes halua tietää. Olen vain onnellinen siitä, miten kaikki on tähän mennessä mennyt. 🙂
Sekin on ihan totta, että on vaikea edes kuvitella sitä toista tietä, että jos kaikki olisikin mennyt ihan toisin. Multa on pyydetty tätä postausta oikeastaan ihan blogin alkuajoista asti, mutta vasta nyt sain puristettua tuon rehellisen totuuden musta ulos, sen että en mä olisi mitään ilman Ottoa ja lapsia. Toki olen sen tiennyt kokoajan itse, mutta sen myöntäminen tuntui aiemmin vaikealta. Teidän tarina yhteen kasvamisesta kuulostaa ihanalta, ja ihanaa että kaikki on teillä mennyt niinkuin on mennyt<3 Kiitos hurjasti ja aurinkoista kevättä sinne!
Kaunis tarina 🙂 Te Oton kanssa totisesti ansaitsette yhteisen onnenne.
Mun on tosi vaikea sanoa että jokin käännekohta olisi muuttanut elämän suunnan, vaan pikemminkin viimeiset ehkä kuusi vuotta ovat olleet jatkuvaa veivaamista ja suunnan tutkimista. Olen kyllä tuota miettinyt! Välivuosi ulkomailla lukion jälkeen antoi mahdollisuuden ottaa etäisyyttä ja toipua ahdistavasta abivuodesta. Sen ulkomaalaisen poikaystävän jättäminen Suomessa opiskellessani avasi ovet itsenäisen minäni löytämiseen. Oikea pääaine on vienyt oikean ystäväpiirin ja nykyisen poikaystävän luokse, töissä on erilaisten juttujen kokeilun kautta löytynyt omalta tuntuva suunta. Olo tulevasta on luottavainen, mutta toivon että mutkia ja yllätyksiä on vielä edessä 🙂
Voi kiitos paljon kauniista sanoista <3 🙂 Sä oot tosi hyvä itsetutkiskelija, kun osaat noin hyvin pukea sanoiksi sun kokemukset ja niiden seuraukset omassa elämässä, mahtavaa! Ihan varmasti sulla on edessä paljon hyvää ja yllätyksiä myös<3
Ite olin 16 elin kauheaa elämää menin niin persmäkeä alas ja kaveriporukka silloin veti alemmas. No laitosnuorihan musta tuli mutta olen siitä onnellinen. 🙂 löysin samalta paikkakunnalta toisen sijoitetun nuoren. Nykyisen mieheni. Hän ymmärsi minua ja taustaani ei väheksynyt eikä halvekainut tai pitänyt minua pelinappulana tai itsestään selvyytenä. Meille kerkesi käymään yhtä sun toista kun sitten aloin epäillä olevani raskaana vaikka söin pillereitä. No onhan meillä komea 5v miehen alku ja pieni neiti 1,5v. Itse uskon nykyään hieman kohtaloon mieheni ensimmäisenä yhdessäolo viikonloppuna soitatti minulle mc manen rakastan sua kappaleen ja hän piti koko kappaleen ajan minusta kiinni. Nykyään kun kuuntelen kappaletta niin enään ei puutu kuin se järvenranta mökki missä voi uida sekä saunoo. 🙂 ja siitäkin on jo yli 7v. Mutta ihanasti kirjoitit. Pisti miettimään omaa elämää taatepäin että missä olisin nyt… en ainakaan tässä tilanteessa ja tuskin minulla menisi näin hyvin kuin nyt. 🙂 ihanaa elämää sinulle! <3
Ihanaa että sä olet löytänyt rinnallesi ihmisen sieltä vaikeiden kokemuksien keskeltä, joka ymmärtää sua täydellisesti ja jonka kanssa saat olla onnellinen <3 Teillä on ihana tarina, tuli tosi onnellinen fiilis teidän puolesta! <3 Kiitoksia hurjasti ja kaikkea hyvää teidänkin perheen tulevaisuuteen, toivottavasti myös mökki ;)! <3
mun elämä olisi varmaan täysin erilaista jos mun sisko ei olisi päättänytkään pitää lastaan. Olin 13 vuotias, täysin sekaisin ja hajalla oleva lapsi, kun kuulin että mua 2 vuotta vanhempi siskoni on raskaana. Kuukausien saatossa mä ensin vihasin koko syntymätöntä lasta, ajattelin sen vievän kaiken huomion ja että itse jäisin näkymättömäks. Yhtenä aamuna äitini ja siskoni oli hävinnyt, tekstiviestien mukaan sairaalaan. Olin paniikissa, kunnes puhelimeen tuli kuvaviesti missä oli mun vastasyntynyt siskontyttö. Ei semmosta voinut vihata, ei millään. Ja nyt, 4,5 vuotta myöhemmin en voisi edes kuvitella elämää ilman mun rakasta siskontyttöä. Hän on mun elämäni aurinko, vaikka kliseiseltä kuulostaakin. Mutta silti, niin se vaan on 🙂
Sä oot kyllä ollut tosi nuori silloin, ja ihan ymmärrettävää että tuollaisessa tilanteessa herää ristiriitaisia tunteita! Ihanaa että hän tuo aurinkoa elämään ja olet nykyään onnellinen siitä että saat olla täti! <3 Kaikkea hyvää sinne! <3
Hyvä kirjoitus! 🙂
En itse tiedä missä olisin ellei tyttö olisi ilmoittanut tulostaan. Varmaan aika rappiolla ilman koulutusta ja suuntaa elämälle.. ystävät tai niin sanotut ystävät olivat tärkeintä elämässä ja se oleminen.
nyt minulla on kohta 2-vuotias tyttö ja oppisopimuspaikka työssä mitä rakastan <3
Voi kiitos paljon<3 Aika samassa tilanteessa olisin itsekin varmasti ilman tyttöjä ja Ottoa. Ihanaa että sulla menee noin hyvin, ja mahtavaa kevättä teille<3
Mä en yleensä kommentoi blogeihin mitä luen, mutta sun blogia oon nyt seuraillu ehkä noin vuoden verran.
Tähän oli pakko kommentoida, ei sen takia että tunnistaisin itseni vaan sen takia että tunnistan jonkun toisen läheisen joka on juuri tuollainen kuin kuvailemasi vanha Iina oli. Mun on usein vaikea ymmärtää tätä henkilöä sillä itselläni on suunnitelmat aika tarkkaan suunniteltu ja oon muutenkin tosi määrätietoinen ihminen. Tämän takia luulenkin että mun ja tämän henkilön välit on olleet jo jonkin aikaa aika tulehtuneet. En vain osaa ymmärtää häntä, ja siksi taidankin useasti sanoa vähän liian tiukasti hänelle että pistäisi hommansa järjestykseen.
Syy miksi kommentoin on että tämä postaus antoi toivon siihen että ehkä hänkin pääsee pois siitä toivottomuuden tunteesta ja siitä ettei hänestä koskaan tule muuta kuin epäonnistunut luuseri (kuten hän itseään kuvailee).
Kiitos! 🙂
Kiva että nyt halusit kommentoida, kiitos itsellesi! 🙂 Me ihmiset ollaan niin erilaisia, kaikki eivät vaan tiedä mitä haluavat vielä nuorena, eivätkä osaa tehdä mitään selkeää suunnitelmaa tai tavoitella mitään tiettyä, vaan ajelehtivat vaan päämäärättömänä, niinkuin mäkin tein. Se ei silti onneksi tarkoita, etteikö tulevaisuudessa tilanne voisi olla ihan toinen. Toivottavasti hän löytää elämälleen suunnan ja saatte välit kuntoon <3
Juuri eilen mietin ennen nukahtamista, että voisin kirjoittaa postauksen ”ajasta ennen raskautta” ja sitten heräsin aamulla lukemaan tämän! Toivottavasti sulla ei ole keuhkokuumetta taas, eli jaksamista!
Kirjoita ihmeessä, tää on tosi mielenkiintoinen aihe ja on ollu mahtavaa lukea näitä lukijoiden kokemuksia! 🙂 En mä ainakaan ajattele että jos kirjoitan jostain aiheesta niin sitten joku muu ei saisi enää siitä kirjoittaa, päinvastoin musta on huippua jos herää ajatuksia ja keskustelua! Kiitos<3 Keuhkokuumetta ei onneksi ollut, ainakaan maanantaina, mutta joku tässä nyt mättää kun olo ei kohene ollenkaan!
Muistan kun aloin lukemaan sun blogia sillon ihan alussa kun se oli ihan vaan bloggerissa! Muistan kaikkia kuvia ja juttuja joita kirjoitit, jo silloin sun blogi oli jotenkin tosi erilainen kuin muut ja sai mut kiinnostumaan. Muistan varsinkin postauksia joissa hengailit D:n kanssa. Jopa mun silmiin (tarkoitan, että asun ihan eri puolella Suomea ja olen seurannut sun elämää ”vaan” blogin kautta) sun elämä on tehnyt ihan täyskäännökseen siihen mitä se silloin oli.
Toisaalta pakko sanoa, että kun luin sun silloisesta blogista sun ensimmäisestä raskaudesta mun ensimmäinen ajatus oli tyyliin: ”aha taas yks teiniäiti lisää haha.” Mutta tyyliin sekunnin sadasosaa myöhemmin tajusin, että tää Iina on kyllä oikeasti ihan kunnollinen ihminen ja varmasti hyvä äiti, en kyllä lähde tuomitsemaan. Toisaalta samalla epäilin myös Ottoa isänä. Tosin silloin Otosta ei ollut sun blogissa paljoa, muutaman kuvan perusteella eli ulkonäön perusteella siis tein tämänkin päätelmän. Tänäpäivänä olen huomannut kuinka kaksi ensimmäistä ajatustani siis oli täysin vääriä. Sun odotusaikana sun blogista tulikin jo mun lemppari. Silmissä oikein näki kuinka sä muutuit ja kasvoit ihmisenä. Tarkoitan siis muuttumista hyvällä tavalla ja parempaan suuntaan.
Nyt sun blogia lukiessa on kuin lukisi ihan eri elämää elävän Iinan blogia. Toisaalta sun elämä on kuitenkin se sama, johon kuuluu se menneisyys ja sen avullahan sä olet nyt tässä pisteessä missä olet. Sä oot edennyt sun elämässä näin ”lyhyessä” ajassa enemmän kuin kukaan kenet tunnen. Se on mun mielestä hienoa. Toivottavasti mäkin joskus saavutan noita asioita, jotka sä olet jo saavuttanut! 🙂 Olette ihana perhe :))
Voihan itku mikä kommentti, ihan mieletöntä että olet pysynyt lukijana ihan alusta asti! <3 Kiitos sun kauniista sanoista<3 Sä olet varmaan yksi niistä harvoista, jotka edes ajattelivat että meillä on jotain mahdollisuuksia onnistua, joten kiitos myös siitä.
Niin moni on tullut sanomaan, kuinka oli aivan varma että meidän touhusta ei tule yhtään mitään, ja sitten onkin myöhemmin todennut olleensa väärässä. Mä en sitä yhtään ihmettele miksi niin on, ja arvostan sitä että jotkut on tulleet pahoittelemaan ja sanomaan olleensa väärässä. Mutta tuntuu myös tosi kivalta tietää että joku on jo silloin kauan sitten nähnyt, että ei me ehkä ihan mätämunia ollakaan :DD
Kiitos ihan mielettömän paljon vielä<3 Olet aivan ihana! Ja kaikkea hyvää sulle, ihan varmasti voit saavuttaa elämässäsi ihan mitä haluat, sulla on huippu asenne! 🙂
mä en ole jotenkin nyt yhtään niin syvällisellä päällä, että saisin rustattua tähän jotain yhtä syvällistä, kun mitä sä sait. mutta en voi kun ihmetellä, oon reilu NELJÄ vuotta seurannu sun blogia! siis mihin tää aika menee 😮
mutta sen verran voin sanoa, että sain elämäni paremmin järjestykseen, kun tapasin poikaystäväni reippaasti yli vuosi sitten. ilman häntä en olisi pystyssä ja tässä fiiliksessä. viime vuosi oli mulle aivan kamala ja vielä on matkaa siihen, että voin henkisesti vähän paremmin, mutta aika parantaa ja sitä rataa:) rakkaan tuki on kyllä korvaamaton♥
Hei aivan mieletöntä että olet pysynyt mukana niin kauan, kiitos hurjasti <3 Ja ihanaa että olet saanut elämäsi järjestykseen ja tavannut ihanan poikaystävän. Toivottavasti tämä vuosi on sulle parempi ja saat kokea paljon ihania asioita! Onneksi sulla on rakas vierellä tukemassa 🙂 Aurinkoista kevättä sinne<3
Aivan ihana teksti, osaat todellakin kirjoittaa todella hyvin :–)
Jos en olis tavannut reilu vuos sitten nykyistä poikaystävääni, olisi elämä varmaan aika erilaista nykyään.
Olisin varmasti jaksanut lukea yo-kokeisiin ja pääsykokeisiin paremmin ja päätynyt opiskelmaan aivan väärää alaa (en ole kyllä ollenkaan varma tämän nykyisenkään alan oikeudesta :–D).
Luultavasti olisin vieläkin vähän ujo ja todella epävarma itsestäni, kymmenisen kiloa painavampi enkä olisi yhtään löytänyt itseäni.
Voi kiitos sulle ihan hirmuisesti <3 Kiva että tykkäsit! Aika monella tuntuu se elämän rakkauden löytäminen olleen se käännekohta elämässä, niinkuin myös mulla (osittain)! Ihanaa onn lukea näitä rakkaustarinoita<3 Ja hienoa että olet löytänyt itsesi ja toivottavasti nykyinen alasi tuntuu oikealta, tai löydät jotain vielä kiinnostavampaa! 🙂 Kaikkea hyvää teidän tulevaisuuteen <3
<3
<3
Olisin varmaan edelleen pikkukaupungin pubissa vklopputöissä, 20 kg painavampi ja paljon väsyneempi. Työtilanne ei nytkään ole hyvä mutta kaikki muu on lapsen tulon ja muuton jälkeen paremmin 🙂 sullekin tuli tuo käänne sopivaan kohtaan
No niin tuli kyllä sopivaan kohtaan, onneksi! 🙂 Ihanaa että nykyään menee paremmin, ja toivottavasti se työtilannekin siitä paranee :)! Aurinkoista kevättä<3
Hyvä postaus!
Hankala kysymys, jota oon monesti miettinyt. Vastaus on, ettei pienintäkään hajua. Tämä kyseinen käännekohta on muuttanut elämässäni varmaan suurimman osan asioista. Jos sitä ei olisi tapahtunut, veikkaan, että moni asia olisi varmaan paljon paremmin. Mutta veikkaan myös, etten olisi kiinnostunut samoista asioista kuin nyt olen, persoonallisuuteni olisi aika erilainen, en todellakaan opiskelisi tällä alalla, musiikista ei ikinä olisi tullut se juttu, en olisi tavannut ketään nykyisistä kavereista ja ystävistäni ja… En tiedä. Iso kysymys.
Voi kiitos paljon<3 Tää on oikeesti hankala kysymys, eikä ikinä voi tietää mitä olisi oikeasti tapahtunut jos kaikki menisi toisin. Kaikki kokemukset tietenkin muovaavat sitä millaisia persoonia meistä tulee ja millaista elämää me rakennamme itsellemme. Kliseistä, mutta yhtään huonoa kokemusta en vaihtaisi pois koska sitten en olisi minä!
Jos en olisi tavannut miestäni 2010, en tiedä missä olisin. Ainakin olisin edelleen masentunut ja saattaisin jopa käyttäytyä itsetuhoisesti.. En osaa sanoa olisinko edes opiskelemassa missään. Elämä olisi sitä samaa paskaa, mitä olin vaeltanut läpi siihen asti koulukiusaamisen ja oikeiden kavereiden puutteen takia.
Mieheni osoittama rakkaus ja hyväksyntä on oikeasti parantanut ja eheyttänyt minut. <3
Ihanaa kuulla että voit paremmin ja saat mieheltäsi tukea ja rakkautta <3 Olet varmasti kokenut tosi rankkoja juttuja, mutta onneksi ne rankat kokemukset eivät tarkoita sitä etteikö elämän suunta voisi muuttua ja elämässä saavuttaa vielä mahdottoman paljon hyvää! 🙂
Oho, mä en edes tiennyt, että oot ollu opiskelees parturi-kampaajaksi, ootkohan edes ennen maininnut sitä blogin puolella..? Miksi mulla on jotenkin mielessä, että olisit kuitenkin lukion käyny, ootko vai kuvittelenko (jälleen) omiani? 😀
Mullakin elämän pelastava käännekohta oli mieheni tapaaminen ja nimenomaan ne kaksi viivaa tikussa, voin sanoa samaa kuin sinä, että ilman niitä viivoja, me ei todennäköisesti oltais tässä.
Mulla alkoi onneksi kuitenkin mennä jo elämässä edes vähän paremmin, kun pääsin haluamaani kouluun, pois kotikaupungistani (kouvolasta) PK-seudulle, joten jos en olis miestäni tavannut silloin, niin luulen että olisin jotenkin, joskin en näin hyvin arvosanoin, kuitenkin ollut koulussa ja olisin valmistunut viime kesänä. Sen jälkeen olisin varmaan vaan tehnyt töitä ja lorvinut jossain yksiössä, juhlinut viikonloput… Eikä mulla varmaan olisi kummosempia elämän haaveita tai suunnitelmia..
Tosi hyvä kirjoitus sulta jälleen kerran!
Haha, oon joo maininnut, en tosin viimeaikoina! 🙂 Mä oon käynyt lukion ja valmistunut ylioppilaaksi, ja lukion jälkeen lähdin sitten opiskelemaan parturi-kampaajaksi.
Ihanaa että sullakin on takana käännekohta, joka muutti sun elämän suunnan kohti parempaa! Mutta hienoa myös että sun ei tarvitse ajatella että et olisi saavuttanut mitään ilman sitä käännettä. Se tarkoittaa että olit vahva jo silloin :)! Kiitos paljon, kiva että tykkäsit <3
Voi, joskus oikein pysähdyn ajattelemaan miten onnekas olenkaan…ennen mieheni tapaamista minulla oli päihdeongelma, saatoin hyvinkin juoda kolmekin päivää peräkkäin ja mukaan tuli myös paniikkihäiriö sekä jonkinlainen masennus ja tästä seurasi psyykelääkkeet. Nyt minulla on kaksi ihanaa lasta ja perhe… enkä ole humaltumishakuisesti käyttänyt alkoholia yhdeksään vuoteen. Itse taistelin itseni tahdon- ja rakkaudenvoimalla kuiville. Kyllä asioilla on joskus tarkoitus!
Olet huikea taistelija <3 Ihanaa että nykyään olet onnellinen perheenäiti ja sinulla on hyvä mies! 🙂 Asioilla todella on joskus tarkoitus!
mä olisin espanjassa, juuri valmistunut koulusta pari vuotta sitten. jätin koulupaikan, koska halusin tulevaisuuden mieheni kanssa. en ole katunut vaikka nyt oonkin ilman koulutusta, sain nimittäin nämä kolme täydellistä lasta <3
Wau, isoja päätöksiä oot joutunut tekemään silloin! Mutta joo, ei varmasti kaduta, sulla on ihanat lapset ja varmasti tismalleen oikea suunta elämässä<3
Jos 2,5v sitte ei ois tipahtanu pommia mun elämään, eläisin edelleen kulissien kanssa ihmetellen mikä mua vaivaa.
Kuulostaa hurjalta, varsinkin kun en tarkemmin tiedä mistä on kyse! Mutta varmasti ilman kulisseja eläminen on parempi vaihtoehto kuin ongelmien peittely ja se ettei voi olla oma itsensä! <3
Meillä on tosi samanlaiset tarinat, tosin omat vanhempani ovat molemmat juoppoja ja mulla oli tehtävänä käydä lapsuuden traumat läpi kun muutin yksin.
Itse olin myös odottanut sitä hetkeä. Yksin muuttamista. Uskon, että teinin tavoin sitä kuvitteli itselleen että se olisi uusi alku, palkinto kärsityistä ajoista, mutta menneisyys seurasi mukana. Olin ahdistunut, käytin päihteitä, juhlin eri kamujen kanssa yöt ja aamut. Jäin jälkeen koulussa, mutta sain pieniä tsemppihetkiä jolloin kirin itseni muiden mukaan. Se oli nöyryyttävää ja kuluttavaa aikaa. Sairastin myös masennuksen ja syömishäiriön kaiken keskellä, silti hommasin itselleni kesätöitä kummaksikin 18-19 v kesälle. Valmistuin samaan aikaan kuin muut, tällä kertaa en odottanut innolla uutta alkua, koska tiesin että tulen vielä opiskelemaan jotain muuta. Tein vielä hetken töitä päiväkodissa valmistumisen jälkeen ja tapasin exäni. Rakastuin, tein raskaustestin kun oltiin oltu 6 kk yhdessä, mutta hän sairastui ja jäin yksin jo raskaudenaikana. Karma se oli. Olin yksinhuoltajana alusta lähtien, palasin töihin kun lapseni oli vuoden, tein töitä vaateliikkeessä pari vuotta, suoritin nettikursseja ja sitten eräänä päivänä tapasin uuden miehen, rakastuin uudelleen. Asiat, joita minulle on sattunut ovat tehneet minusta vahvan, mutta myös muuttaneet minusta jalat maassa – tyypiksi. En olisi tällainen, olisin humputtelemassa, vaaleanpunaisia unelmia, ei tiettyä todellisuudentajua oikeasta elämästä. Olen kiitollinen asioista, joita minulle on käynyt, koska en muuten olisi oppinut pitämään silmiäni auki, en olisi kasvanut aikuiseksi..
Huh, sulla on kyllä rankkoja kokemuksia taustalla! Mutta olet ihan oikeassa, nuo kokemukset on tehneet susta vahvan ja sen kuka olet tänä päivänä. Hienoa että osaat olla kiitollinen kaikesta kokemastasi, ja ihanaa että elämässä on kääntynyt kuitenkin onnellinen sivu uuden rakkauden ansiosta ja voit hyvin! 🙂 Kaikkea hyvää teidän perheelle<3
Mielenkiintoinen postaus ja sie olet kehittynyt huimasti vuosien varrella jo ihan bloginkin perusteella. 🙂 Mie kanssa olin nuorempana vähän hulivili, juhlimista juhlimisen perään ihan vain sen takia, kun oli tyytymätön elämäänsä. 2010 muuttui elämän suunta, kun tavattiin mieheni kanssa ja sinä vuonna itsetunto alkoi nousta takaisin ennalleen kun päätin tehdä elämälleni jotain. Lähdin huonosta parisuhteesta, aloin pitää välimatkaa hyötyä hakeviin ja ylinegatiivisiin ihmisiin. Panostin ystävyyssuhteisiin, työhön ja halusin edetä rauhallisesti nykyisen miehen kanssa. 🙂 Eihän se kovin rauhallisesti se eteneminen mennyt, nopeasti mies kosi, muutettiin yhteen, mentiin naimisiin ja saatiin lapsi. Ostettiin oma talo ja tontti, nyt laitellaan ja rempataan omaa kotia. 🙂
Parhaimpia päätöksiä ikinä tuli tehtyä tuona kesänä, muuten varmaan edelleen olisin huonossa porukassa juhlimassa viikottain muiden kanssa tai sitten olisin muuttanut kauas pois ja yrittänyt töitä etsiä jostain. 🙂
Kuulostaa aika samanlaiselta kuin munkin tarina, vaikka työtä mulla ei silloin ollutkaan mihin panostaa, ellei bloggaamista lasketa! Silloinhan se tosiaan oli ihan vain harrastus, minkä kyllä erittäin hyvin huomaa alkupään teksteistä :DD Kiitos ihan hurjasti <3
Ihanaa että te olette onnellisia ja saatte laittaa omaa kotia ja nauttia perhe-elämästä yhdessä, vaikka ette niin rauhassa edenneetkään ;D Ei se maltti aina ole valttia, joskus pitää vaan mennä ja tehdä! <3
Pikaista paranemista! Minulla on ollut keuhkokuume kerran ja siihen puututtiin nopeasti antibiooteilla ja vointi parani, mutta keuhkot olivat kipeät vielä pitkään. Ikävä tauti!
Tämä oli todella hyvä postaus!
Jos en olisi tavannut Isimiestä, niin en tiedä missä olisin. Olisin varmasti sairaampi katkeroituneempi ja yksinäinen. Nyt olen onnellinen! <3
Voi kiitos paljon<3 Mulla ei onneksi tällä kertaa ollutkaan keuhkokuumetta, mutta joku tauti tässä kyllä on päällä kun antibioottikuurista huolimatta olen edelleen aika kipeä. :/ Jospa tää tästä helpottaisi!
Ihanaa että tapasit miehesi ja voit paremmin ja saat olla onnellinen<3
Ihana kirjoitus. Siitä kuinka joku toinen voi antaa syyn muuttaa oman elämänsä suuntaa.
Itse aina muistelen 16 – vuotiasta itseäni joka makasi sängyn pohjalla kykenemättömänä nousemaan vaikka ihana poika seisoi vieressä ja pyysi. En vaan pystynyt. Se poika, miehenalku, lähti ja mä jäin sinne sängyn pohjalle. Jossain vaiheessa tajusin että jos en nouse sieltä masennuksen suosta ja yritä, en voi pitää sitä poikaa lähelläsi.
Onneksi nousin. Nimimerkillä 9 vuotta myöhemmin tuon pojan aviovaimona ja lasten äitinä.
Voi kiitos ihan hurjasti <3 Ja kauniisti kerroit oman tarinasi, ihanaa että nousit ja olette edelleen onnellisesti yhdessä! <3 Aurinkoista kevättä teille!
Sun ja Oton tarina on kaunis. Onko elämässä mitään kauniimpaa kuin rakkaus. Niin rakkaus itseään kohtaan kuin muitakin. Oon niin onnellinen sun puolesta, että opit rakastamaan itseäsi ja että sait sitä kautta niin paljon rakkautta osaksesi 🙂
Olen vasta 19 täyttävä teini, elämä edessä, mutta myös jonkun verran jo takana. Sanoisin, että mun elämän käännekohta oli ehdottomasti vaihtovuoteni Amerikassa, Utahin Salt Lake Cityssä. Totta kai vuosi oli ihan mahtava ja kaikkea, mutta se, miten se opetti niin musta itsestäni kuin muusta maailmasta ja elämästä ylipäätänsä on niin uskomatonta, etten osaa sitä sanoin kuvailla. Ennen vaihtovuotta olin aina ollut ysin oppilas. Loistava koulussa ja niin muut kuin minä itsekin, odottivat mulle uraa asianajajana. Musta piti tulla vaikka mitä. Mun oma mielikin oli muovautunut niin, että ihmisen piti olla korkeasti koulutettu ja paljon rahaa tienaava, tavoitella mainetta ja mammonaa, että ihminen olisi arvokas. Nyt tuo ajatus kuulostaa hullulta. Niin ehkä mun uudet haaveet reppureissaamisesta ja maailmankiertämisestä muiden mielestä. Lukio jäi multa kesken. Ei siksi, että mua laiskottaisi, vaan siksi, että mulle tuli järjetön halu tehdä jotain ihan muuta. Lähden viikon päästä au pairiksi Englantiin. Se on nyt alku mun seikkailuille. En haaveile enää suuresta omakotitalosta, bemarista pihassa ja ns. ”ökyelämästä”. Haaveilen elämästä, jossa saisin nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. En halua ostaa ja omistaa. Käytännön järjestelyitä pitänee vielä tehdä ja vähän kerätä ”pesämunaa”, mutta suurin haaveeni olisi vain elää reppu tai korkeintaan matkalaukku mukana, kaupungista ja maasta toiseen tehden ehkä pätkätöitä ja asuen vaikka alivuokralaisena. Voi kuulostaa hölmöltä ja turhalta erilaisuudentavoittelulta, mutta sen tajuaminen, että materia ei tee mua onnelliseksi, vaan jokin ihan muu on ollut niin käsittämätöntä, että se on muuttanut mun elämää ja ajattelumaailmaa suunnattomasti. Etenkin sillä tavalla, että mikään elämäntyyli tai ajattelutapa ei ole toista parempi tai huonompi. Me kaikki vain olemme erilaisia 🙂