Tasapuolisuuden nimissä

07.03.2015

Meillä on kaksi ihanaa ja rakasta tyttöä, jotka ovat molemmat tasan ja tismalleen yhtä rakkaita meille molemmille vanhemmille. Mulle se on  itsestäänselvyys, että vanhemman kuuluu kohdella molempia lapsia tasapuolisesti, osoittaa rakkautta yhtä paljon ja olla aina oikeudenmukainen molempia kohtaan. Mulla ei ole suosikkia, enkä osaa samaistua kumpaankaan toista enempää. Molemmilla on piirteitä meiltä molemmilta vanhemmilta, mikä on aika hauskaa. Samasta neidistä voi sanoa että hän on aivan kuin isänsä JA että hän on aivan kuin äitinsä, tilanteesta riippuen. Monissa asioissa he myös muistuttavat paljon toisiaan, toisissa taas ovat aivan toistensa vastakohtia. Selkeät esikoisen ja kuopuksen roolitkin on havaittavissa.

Tasapuolisuus on aihe, josta mun on pitänyt kirjoittaa jo pitkään, koska tämä on sellainen asia josta itse otan kasvatuksessa ehkä eniten paineita. Mä en ikinä halua että kumpikaan tytöistä ajattelisi, että on jotenkin vähemmän tärkeä tai rakas vanhemmilleen kuin toinen. Ehkä tämä huolenaihe kumpuaa sieltä, että itse olen ainoa lapsi. Mun ei koskaan ole tarvinnut jakaa äidin huomiota, äidin rakkautta tai edes leluja kenenkään kanssa, kun on ollut vain minä ja äiti. En tarkoita, että olisi helpompaa tai parempaa olla ainut lapsi, mulla ei vaan ole itselläni kokemusta siitä että olisi sisarus ja siksi mietin paljon näitä asioita. Siitä mulla on kokemusta, että olen saanut nähdä kuinka suuri rikkaus sisarukset ovat toisilleen, ja miten upeaa on seurata kuinka läheisiä he ovat toisilleen. En kuitenkaan tiedä kuinka yleistä on tuntea olevansa vähemmän tärkeä kuin sisarus, enkä tiedä kuinka pienistä tai isoista asioista sellainen tunne voi kummuta.

IMG_2654x

Olennaista mun mielestä tasapuolisesti kohtelussa on sen hyväksyminen että lapset ovat yksilöitä, ja kaipaavat joskus huomiota aivan eri tavalla. Siinä missä toinen tykkää makoilla kainalossa pitkiäkin aikoja höpötellen ja puristaa tiukasti kaulasta halatessa, toinen viihtyy paremmin yhteisen tekemisen parissa ja antaa pikaisen halin siinä lomassa. Mulle on ollut tärkeää juuri se, että opin tuntemaan meidän lapset sellaisina kuin he itse ovat, ja kohtelemaan heitä tasapuolisesti, kyllä, mutta myös sillä tavalla mikä on heille mukavinta ja luontevinta, tarkoittaen sitä että joskus kohtelen heitä myös eri tavalla.

IMG_2681x

En mä täällä laske excel-taulukkoon että olenko nyt sanonut molemmille yhtä monta kertaa päivän aikana että rakastan, tai että annan pusut tismalleen samaan kohtaan poskea. Pyrin kuitenkin aina kohtelemaan heitä tasavertaisesti, antamaan yhtä paljon kahdenkeskistä aikaa mun kanssa ja kutittamaan molempia jos he ovat sillä tuulella. Yleisesti ottaen tasapuolisuuden toteuttaminen on mun mielestä arjessa suhteellisen helppoa, ainakin silloin kun molemmat ovat ihan tyytyväisiä ja leikkivät nätisti joko yksin tai yhdessä tai vanhempien kanssa. Hankalaksi se menee mun mielestä niissä tilanteissa, kun heille tulee keskenään riitaa tai kilpailua.

IMG_2669x

En lähde erittelemään että kumpi, mutta useimmiten meillä se on aina yksi ja sama tyyppi joka yrittää ottaa toiselta kädestä tai haluaa tehdä tismalleen samaa kuin toinenkin juuri samalla hetkellä. Tämä tekee tasapuolisuudesta hankalaa. Väistämättä toista tulee kiellettyä enemmän, ja hän saa enemmän negatiivista huomiota osakseen kuin toinen, koska en mä nyt lähde päätäkään taputtelemaan jos tyyppi ottaa toiselta lelun kädestä. Meillä ei huudeta tai räyhätä, eikä käytetä jäähyä, mutta ilmaistaan selkeästi että nyt on toimittu väärin ja on syytä pyytää anteeksi. Jos näitä tilanteita tulee useampi päivän aikana, mulle tulee aina huono omatunto siitä, että toinen on saanut enemmän toruja kuin toinen. Vaikka eihän se edes ole mun vika!

Pyrin ristiriitatilanteissa keskustelemaan tilanteen auki lapsen kanssa, ja aina kun on pyydetty anteeksi ja ymmärretty missä meni pieleen, on tilanne sillä kuitattu. En tuo vanhoja mokia esiin uusissa tilanteissa, enkä kiukuttele lapselle koko päivää jos hän on ollut aamulla hankala. Silloin kun joku tällainen tilanne on ollut päällä, yritän sen jälkeen kiinnittää entistä enemmän huomiota lapsen tekemisiin, ja antaa kehuja pienimmistäkin onnistumisista. Olen huomannut että meillä se toimii. Silloin lapsi taas muistaa, kuinka paljon mukavampaa on tehdä toiselle jotain kivaa, kuin jotain ikävää.

IMG_2676x

Ehkä tiivistäisinkin tämän niin, että rakkauden suhteen pitää olla tasapuolinen, mutta ristiriidoissa pitää olla oikeudenmukainen. Eihän se niin toimiskaan, että pitää tukkimiehenkirjanpitoa ja jättää torumatta jos toinen on menossa toisen ohi päivän toilailuissa, ettei vaan olisi epätasapuolinen. Eikai se ole epätasapuolisuutta, että toimii ristiriitatilanteissa oikeudenmukaisesti.

Uskon että tulevien vuosien aikana nämä osat tulevat vaihtumaan vielä moneen kertaan, että kumpi ärsyttää kumpaa enemmän ja kumpi koettelee enemmän vanhempien  hermoja. Leikki-ikäisten kanssa tasapuolisuus ja kasvatus on ylipäätäänkin mun mielestä vielä aika helppoa. Teini-iässä tämä tasapuolisuuden toteuttaminen voi olla vaikeampaa, varsinkin kun monet sanovat esimerkiksi että kuopus pääsee aina esikoista helpommalla rajojen ja vanhempien suostuttelun suhteen, ja saa esimerkiksi myöhäisemmän kotiintuloajan nuorempana kuin esikoinen sai. Mun ei tarvitse onneksi niin pitkälle vielä pähkäillä, riittää kun olen hetkessä läsnä nyt ja olen oikeudenmukainen.

Tämä on musta aiheena tosi mielenkiintoinen, ja mua kiinnostaa hirveästi kuulla muiden kokemuksia ja ajatuksia, etenkin omasta lapsuudesta, koska multa itseltäni kaikki kokemus sisaruksista puuttuu omasta lapsuudesta.

IMG_2671x

Miten te toteutatte tasapuolisuutta arjessa? Otatteko tasapuolisuudesta paineita? Jos otatte, niin missä tilanteissa? Koitteko itse lapsuudessa, että vanhemmat kohtelivat teitä sisaruksia aina tasapuolisesti? Olitko kuopus, keskimmäinen vai esikoinen?


58 Responses to “Tasapuolisuuden nimissä”

  1. Avatar Hissu sanoo:

    Mä kyllä koin karvaasti sen, että mulle oli hirveän tiukat rajat ja säännöt jne, mutta molemmat pikkusiskot sai toinen toistaan enemmän vapauksia kasvaessaan. Varsinkaan nuoremman pikkusiskon kanssa tuntuu, että porukat on jo ihan luovuttaneet, kun hän on niin itsepäinen ja itsenäinen teini. Oon kyllä katkera tuosta. Mulle oli kauhea rajotukset enkä päässy mihinkää missä muut nuoret hengas (ellei ollut kyse hengellisistä tapahtumista). Musta on aina tuntunu ettei vanhempia vaan voi vastustaa tai aina kun yrittää, niin tulee vaa entistä tiukemmin takas. Pikkusiskot on vaan päässy niin paljon helpommalla..

    • Avatar Mira sanoo:

      TÄMÄ! Tämä niin paljon! Oon keskimmäinen ja mulla ja isosiskolla on 3v ikäeroa, meillä on mun mielestä ollut aika samanlaiset rajat, rippikoulun jälkeen pääsi ulos kavereiden kanssa.
      Pikkusisko jonka kanssa mulla on ikäeroa 6 vuotta, menee ja tulee niinku tahtoo, käskyttää vanhempia ja ne vain kiltisti tottelee. ”äiti tuo ruokaa” huutaa yläkerrasta koska ei jaksa kävellä alakertaan, ja äiti tuo. PLAAH!

    • Avatar Viivi sanoo:

      Joo mulla ihan sama homma. Oon kolmesta lapsesta vanhin, me ollaan 19v 16v ja 15v, ja meistä keskimmäinen ei ookkaan juurikaan kokeillut rajojaan, ei oo ikinä ollut myöhään missään tai leikkinyt alkoholin/tupakan kanssa, mut toi viimeinen pääsee jotenkin niin helpolla. Vaikka nyt tietty kun asun itse omillani ja sinänsä vanhemmat ei enää mun tekemisiin ole oikeastaan puuttuneet 18v täyttämisen jälkeen, niin kyllä se pistää vihaksi kun 15v sisko saa mennä ja tulla just niin kuin haluaa. Mulla oli 16-17-vuotiaana aina tiukat kotiintuloajat, yöksi sai harvoin mennä mihinkään ja kerran kun jäin alkoholista kiinni niin en moneen viikkoon saanut juuri mennä iltaisin yhtään mihinkään. Nyt siskoni on 14-15-vuotiaana saanut mennä joka viikonloppu johonkin yöksi (koska ei halua tulla jo 1-2 maissa yöllä kotiin) ja on jäänyt tupakanpoltosta kiinni ilman kovin suuria rangaistuksia. Häntäkin kyllä käsketään jonkun verran, mutta ei tottele ja vanhemmat on jotenkin ihan kädettömiä sen suhteen. Pistää vituttamaan kyllä.

      • Avatar annina sanoo:

        Juu, tutulta kuulostaa. Oon esikoinen ja mun ja veljen välillä on 7 vuotta. Nuorempana mulla oli aina tosi tarkat kotiintuloajat yms mut veli sai penskana mennä pitkin maita ja mantuja ilman et ois hirveesti huolehdittu. Nyt teini-ikäisenäkin veljen tarvii vain huutaa huoneestaan et ”ruokaa!” niin aika varmasti sinne sen saa.. Ei ois ollu puhettakaa sillo ku ite olin teini :D

  2. Avatar Nannu sanoo:

    Olin kuopus 10vuotiaaseen asti, kunnes isä ja äitipuoleni saivat velipuoleni. Oikeastaan olen edelleenkin kuopus äidilleni, isälleni keskimmäinen. (vahnemmat siis eronnut)

    Edelleen muistan kuin eilisen, kun toivoin joululahjaksi kauko-ohjattavaa autoa. Vaan sen saikin velipuoleni, ja minulle sanottiin, että voit ajella sillä sitten täällä. (asuin siis äitini luona, isän luona viikonloppuja jne) Voin sanoa, että kyl otti pattiin, vaikka sainkin ajella sillä, se ei ollut minun ja sitä minä toivoin itselleni.

    Toinen oli se, kun siskoni sai peltoauton. Itse en ole auto tyttöjä ollut koskaan, mutta sain ajella sillä luvan kanssa kun täytin 13 (sen ikäisenä siskoni sai peltoauton). Siitäkös riemu repes, kun velipuoleni sai peltoauton myös. Olin ainut sisaruksista, joka ei ollut saanut omaa peltoautoa. Enhän minä niistä tykännytkään yhtä paljon, mutta kyllä se harmitti. Kyllä sitä silloin aatteli, että toinen sai jotain noin suurta ja itsellä ei ole.
    Kun kävin artesaani koulun, sain lahjaksi ompelukoneen mikä ei ole mikään pilipali masiina. Enemmän hyötyä siitä kyllä on, kun pellon laidalla seisovasta autosta. :D

    Vaikka vuosia on kulunut, voin sanoa olevani edelleenkin vähän katkera. Mutta ei se vaikuta elämiseeni.

  3. Avatar Jasmiina sanoo:

    Mulla on 3 vuotta vanhempi isoveli ja mä olen kuopus. Mä en tähän hätään muista mitään tilannetta että olisin tuntenut itseni vähemmän tärkeäksi enkä edelleenkään tunne. Nuorempana oli jotain perus pientä kränää kumpi istuu etupenkillä ja sillon tuntu et aina toinen sai enemmän istua edessä vaikkei oikeesti niin ollu. Ja aina jos mun veli sai jotain esim ensin mopokortin ja mopon ni se tuntu epäreilulta mutta tiesin et kun mä oon siinä iässä ni mä saan myös, en kyllä halunnut mopoa, kortin ajoin vaan. Synttäri- ja joululahjojakin saatiin aina sama määrä ettei toinen koe sitä että sai vähemmän. Meillä vaikuttaa varmaan myös paljon se että ollaan eri sukupuolta. Oon pienestä asti jumaloinu mun veljeä ja halunnu mennä sen jalan jälkiä pitkin. Monet oli koulu aikoina kateellisia mulle isoveljestä, koska suurinpiirtein kaikilla oli isosisko tai vaan nuorempia sisaruksia. Isoveljissä on aina ollu sitä jotain. :D

  4. Avatar eve sanoo:

    Mä olen kuopus ja koen kyllä että meitä on kohdeltu tasapuolisesti aina. Jos on tarvittu jotain uutta esim. Vaatteita niitä on saatu, mutta ei välttämättä aina yhtaikaa. Eli jos toisella meni farkut rikki ni se sai uudet farkut, ei molemmat. Toisaalta nyt kun ollaan jo aikuisia niin aina jos vanhemmat antaa rahaa tai ostaa jotain meille niin toisellekin pitää antaa (siis vanhempien mielestä) :)

  5. Avatar mira sanoo:

    Mulla ja isosiskolla on 11 vuotta ikäeroa ja en tiedä miksi, mutta siskollani oli todella tiukat säännöt ja itselläni taas täysin vapaa kasvatus, eli ei sääntöjä ollenkaan. Tiedä sitten, minkä takia ovat tälläiseen ratkaisuun päätyneet.. ja kyllä siitä kieltämättä näin vanhemmalla iällä on tullut sellainen olo,etteivät vanhempani rakastaneet minua yhtä paljon, kuin siskoani. En kyllä usko, että kyse oli siitä, mutta äidiltäni en voi enää mielipidettä asiaan kysyä, sillä hän menehtyi viisi vuotta sitten ja isän kanssa asiasta kysyessä hän vain totesi, että äiti aina sanoi, että ei saa sanoa mitään/kieltää, jos tein jotain väärin.

  6. Avatar Jelena sanoo:

    Mun mielestä sun suhtautuminen tohon tasapuolisuuteen on ihan mahtava. Tolla tyylillä varmasti lapset tuntevat, että ovat yhtä tärkeitä ja rakkaita vanhemmille.

    Itse olen kuopus meidän perheessä. Mulla on yksi isosisko, joka on mua n. 2,5v vanhempi. Mä oon päässyt tosi usein helpommalla, koska isosisko kokeili kaikki rajat. Ja tää on siis jatkunut ihan niin kauan kuin muistan! Ala-asteiässä kattelin vierestä, miten sisko ja äiti kamppaili läksyjen kanssa iltaisin sakkareiden aikaan ja minä yritin pysyä poissa tieltä, että en saa siitä riitelystä ja äyskimisestä omaa osaani. Itse kun siirryin kouluun niin muistin nää ainaiset tappelut ja toimin täysin päinvastoin: tein läksyt heti koulun jälkeen ja jos en osannut niin pyysin heti vanhempien tultua kotiin apua heiltä. Näin ei tarvinnut käydä samanlaista taistoa kuin sisko ja vanhemmat kävivät.

    Samoin myös teini-iässä mun sisko meni ja huiteli miten itteään huvitti eikä kauheesti noteerannut vanhempieni sääntöjä esimerkiksi kotiintuloajoissa. Minä taas noudatin niitä kotiintuloaikoja ja pyysin luvan, jos halusin olla jossain pidempään. Sain 99% varmuudella aina luvan, koska olin luotettava.

    Mä koen päässeeni paljon helpommalla kuin siskoni. Osittain sen takia, että mun sisko kokeili ne kaikki rajat ja otin mallia siitä: jos siskoa toruttiin, en tehnyt samalla tavalla ja jos sisko sai kehuja niin toimin täsmälleen samalla tavalla. Osittain taas koen, että mua on aina suosittu. Mun sisko kiusas mua tosi paljon lapsena, ihan sellasta perus sisarusten välistä ärsyttämistä yms. Äiti siitä aina sano, että niin ei saa tehdä ja jonain päivänä, kun minä hermostun ja esimerkiksi sorrun läppäsee siskoo niin hän ei siihen puutu. Mun isä taas ei oo koskaan mulle korottanut ääntään eikä mua pahemmin torunu. Siskolle taas hän huomautti, jos keittiön kaapinovet oli jääny ees rakosalleen. Jos mä olisin tehnyt niin, ei mulle oltais sanottu mitään.

    Lopputuloksena tästä on se, että 20- ja 23-vuotiaana me sisarukset edelleen jaksetaan välillä kinata. Ja siskoni on sitä mieltä edelleen, että mä oon ”lellipentu” ja saan kaiken mitä haluan. Katkeruutta on ilmassa edelleen hyvin paljon siskoni osalta ja minä kuuntelen siitä seuraukset. Vaikka eihän se mun vika ole, että miten meidän vanhemmat on meitä kohdellut…

  7. Avatar Lauraa sanoo:

    Ite oon esikoinen ja pikkuveli on muutaman vuoden nuorempi ja oon huomannu välillä epätasa-arvosuutta. Oon ollu aina veljeä parempi koulussa, mut silti välillä on tuntunu aika ikävältä kun veli sai kokeesta vaikka seiskan ja sitä kehuttiin sun muuta ja ite jos sai vaikka 7-8 nii kokeet katottii kyllä läpi mut en saanu mitään erityisempää kommenttia.. Ja välillä tuntu, että eikö se mun saama arvosana oo tarpeeks hyvä (vaikka ei meillä koskaan oo painostettu koulunkäynnin suhteen niin että vaadittais vaan niitä parhaita arvosanoja). Muutenki koulujutuissa tuntuu, että pojat pääsee helpommalla ja tytöiltä vaaditaa paljon enemmän. Ihan yleisestikin siis.

    • Avatar Annaby sanoo:

      Mä olin kirjottamassa tätä samaa. Meillä sama tilanne, veli kaks vuotta nuorempi. Mulla ollu paljon tiukemmat rajat ja vaadittu tavallaan enemmän. Veli taas saanu vapauksia nuorempana eikä ”mokailut” oo niin haitannu. Vanhemmat myös perustellu että pelkäsivät mulle sattuvan helpommin jotain koska oon tyttö. Ei se näin vanhempana haittaa mutta nuorempana kieltämättä tuntu vähän epäreilulta.

  8. Avatar emmi sanoo:

    Kyllä oon huomannut, että meidän perheessä mä oon ollut se, jota on pienestä pitäen hemmoteltu enemmän.

    Oon siis 19v ja isoveli on 26v eli 7 vuotta ikäeroa meillä. Kun synnyin niin roolit perheessä meni kuulemma uusiks (näin olen isoveljeltä kuullut ja jutellut hänen kanssaan) ja lopulta meni siihen että mua alettiin ehkä hemmottelemaan enemmän senkin takia että olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan painoni takia, joten koen sen nyt, että vanhemmat halus (ja haluaa vieläkin) korvata kiusatun ajan mulle, mitä ei todellakaan tarvis tehdä koska olen päässy jo yli asiasta.

    Isoveljellä ollu koko lapsuuden ja on nytkin paljon harrastuksia ja sit olin minä, joka ei harrastanut mitään. Isoveikka sai siis kaiken maailman kalliita tarvikkeita ja asioita harrastuksiin kun mä sain sit karkkia ja muuta noh mun mielestä turhaa…

    Nykyään huomaan vielä saman että mä saan perheeltä ehkä enemmän kun veljeni. Okei, veli asuu jo omassa kämpässä ja mä vielä porukoitten luona mutta ei tän silti näin pitäis kyllä mennä. Jos mä olisin ollu äitini tai isäni roolissa mun lapsuuden ajan, muuttaisin niiiin paljon asioita. Kaikesta huolimatta koen, että sain rakastavan perheen ja että meillä on perheessä kaikki hyvin, vaikka kasvatustavat ei ookkaan ollu ihan niin hyvät.

    Oon seurannu sun blogia jo pitemmän aikaa ja pakko sanoa että sulla on ehkä maailman sulosimmat lapset mitä oon koskaan nähny ja kaikki sun postaukset kertoo aina niin uskomattoman ihanasti teidän arjesta, että kun mä saan lapsia niin haluan olla just yhtä ihana ja rento äiti kun sä olet <3 Aivan ihana perhe teillä siellä <3

  9. Avatar esikoinen sanoo:

    Meillä ei ikinä ollut mitään kauhean tiukkoja rajoja, mutta siinä vähässä missä rajoja asetettiin, oli ne minulla, eikä sitten enää myöhemmin pikkusiskollani. Aloitin työt nuorempana, kuin siskoni ja haaveilin omasta skootterista, mutta ihan ei omat rahani riittänyt siihen. Vanhemmat ei suostuneet ostamaan sitä minulle sillä en sitä kuulemma tarvinnut. Kuulin sitten tuossa vähänaikaa sitten, että pikkusiskoni sai skootterin ja hämmästyin tätä sillä hän ei käy töissä ym. Tottakai se vähän suututti, ja musta tuo oli muutenkin epäreilua. Muuten kuitenkin olen saanut aina saman verran kuin siskoni, ja koen olleeni näitä lukuunottamatta ihan tasapuolisesti kohdeltu. Ikinä en kuitenkaan tuntenut itseäni vähemän rakkaaksi tai tärkeäksi. Vielä piti sanoa noista rajoista, että en ollut mitenkään hirveä teini, ajoittain vain vaikea hurjan tempperamenttisyyteni takia :D Pikkusiskoni oli ja on edelleen kauhean hankala mielestäni, paljon vaikeampi kuin itse olin. Siksi vähän välillä tuntuu, että vanhemmat lahjoisivat siskoani kiltimmäksi tjsp. En kuitenkaan ole katkera enää mistään, vaan olen täysin tyytyväinen kaikenkaikkiaan vanhempiini ja nuoruuteeni :)

    • Avatar kaisla sanoo:

      Aivan kuin mun kirjoittama!

      Olin todella helppo ja kiltti lapsi ja teini, sillä multa on vaadittu vanhempien kunnioitusta ja olen vaatinut hyvää käytöstä myös itse itseltäni. Isän kanssa ei ole ikinä ollut kunnon vääntöä ja äidinkin kanssa suurin riita oli siitä, kun mä pyöräytin silmiäni hänelle ja siitä hyvästä mun vanhojenmekko ja tietokone otettiin pois joksikin aikaa. Mulle myös opetettiin ihan pienestä pitäen, että en saa mitään ylimääräistä a. ilman omaa rahallista panostusta tai b. ilman asian ”ansaitsemista”. Isoista hankinnoista maksoin esimerkiksi neljäsosan tai puolet tai muuten vain käyttäydyin hyvin tai tein kotitöitä enemmän.

      Mun pikkusiskojen kanssa tilanne on aivan toinen. Nykyisin perheellä on rahaa enemmän, joten tuntuu, että siskot saavat tuplasti enemmän kaikkea ja tuplasti helpommalla kuin itse. Myös mun kohdalla säännöt olivat paljon tiukemmat; tosiaankin meidän suurin riita käytiin silmien pyöräytyksestä, siinä missä siskoilta katsotaan sormien läpi ties millaista käytöstä.

      En haluaisi olla katkera, mutta olen ainakin vielä. Olen nyt 20-vuotias ja siskoni pahimmassa teini-iässä ja kotona tapahtuvat teinikriisit ovat nostaneet katkeruuden pintaan. Tiedän, että on aivan järjetöntä olla ”kateellinen” sille, että siskoni pääsee huonosta asenteest huolimatta täysin ilmaiseksi esimerkiksi vanhojen risteilylle (tuhlattuaan omat rahansa) siinä missä mä maksoin koko jutun itse.

      Ärsyttää olla katkera, koska ei mikään mun siskojen saama ole multa pois. Olen todella tyytyväinen kasvatukseeni, sillä nyt omilleni muuttaneena on oman elämän rakentaminen ollut todella helppoa, kun on oppinut pienestä pitäen rahan arvon. Muutenkin olen iloinen siitä, että mut kasvatettiin käyttäytymään hyvin ja kunnioittamaan muita kaikissa tilanteissa. Toivon, että muutaman vuoden sisällä pääsen eroon tästä typerästä katkeruudesta ja että vanhempani jaksaisivat samalla lailla opastaa siskojani. Ei ole varmasti helppo tehtävä tuo vanhemmuus kun samalla haluaa tarjota parasta jokaiselle lapselle, mutta väistämättä joku saa jossain tilanteissa enemmän kuin toinen.

  10. Olipas hyvä postaus hyvästä aiheesta ja hellyyttäviä kuvia! <3
    Olen tavannut monia perheitä, jossa ei kasvatus ole todellakaan tasapuolista. Osa lapsista sai tiettyjä etuja ja osa jäi aina vaille huomiota.. Tämä on todella surullista. :(

    Meidän perheessä lapsilla on isohkot ikäerot, joten nuorin saa edelleen kaiken paaaljon helpommin kuin esimerkiksi minä siskoni kanssa. Toisaalta vanhemmatki ovat jo vanhempia eivätkä jaksa ehkä samalla lailla pitää kuria kuin meidän aikoina. Itsekin syyllistyn valitettavan usein lellimään perheen kuopusta.

  11. Avatar ssps sanoo:

    Kyllä meidän perheessä on ainakin mennyt juuri niin, että kuopus pääsee helpommalla kaikessa :D Me kaksi vanhempaa sisarusta ollaan jo muutettu pois kotoa, siellä asuu enää nuorimmainen nyt 15v, ja voin sanoa että kyllä hänellä on paljon vähemmän sääntöjä kuin mulla on ollut aikanaan :D Saa esim. olla ulkona paljon myöhempään, hänellä on ollut jo vuoden oma läppäri vaikka mä sain oman vasta 17v, yms. Ja sama meininki on ollut oikeastaan aina :D Mä sain aikoinaan kännykän vasta 11v niin nuorimmainen sai jo 7v. Mä olisin 15v halunnut lähteä Helsinkiin bändin keikalle, mutta en saanut lupaa, niin tää pienimmäinen nyt saman ikäisenä saikin helposti luvan vanhemmilta… Ehkä toisinaan oon ollut vähän katkera asiasta, mutta en oikeastaan kovin paljoa, koska jotenkin musta toi on kuitenkin ihan ymmärrettävää :D Ja mun 2v nuoremman siskon kanssa meitä kyllä kohdeltiin yleensä tasapuolisesti, se ehkä olikin tärkeämpää mulle, kun me oltiin enemmän samalla viivalla, toisinkuin reilusti nuorempi pikkuinen :D Eli mun kokemuksen mukaan tasapuolinen kohtelu on erityisen tärkeää pienen ikäeron omaavilla sisaruksilla, sitten jos taas on ikäeroa vaikka 10v niin on jo helpompi ymmärtää että vanhempien toimintatavat on jo ehtineet muuttua ja siksi nuorempi saa erilaista kohtelua :D

  12. Avatar Kukkanen sanoo:

    Tämä postaus oli tosi hyvä, herätti paljon ajatuksia. Minä olen esikoinen ja mulla on myös pikkusisko ja pikkuveli. Koen, että meidän vanhemmat eivät ole kohdelleet täysin tasapuolisesti, ainakaan meidän tyttöjen ja meidän veljen välillä. Jos vertaa sitä tilannetta miten minua tai siskoani kohdeltiin ollessamme veljemme ikäinen niin meidän tyttöjen on pitänyt tehdä enemmän esimerkiksi kotitöitä, jotta saisimme esimerkiksi rahaa sitä vastoin.

    Sen huomaa vasta näin aikuisiällä, mitä itse tekisi toisin omille lapsille jos vaan niitä omia lapsia siunaantuisi joskus. Muuten kyllä koen että olen rakastettu ja huomioitu perheessä, mutta tätä tyttö-poika -asetelmaa en halua omille mahdollisille lapsilleni. Tarkoitan sitä, että koen että nuorimmainen veljemme pääsee helpommalla kuin minä ja siskoni hänen iässään, ja niin kokee myös siskoni kun tästä olemme keskenään puhuneet. Pitävätkö vanhempamme meidän veljeä sitten jonain pikkuvauvana, koska hän on nuorimmainen ja vielä onko sillä vaikutusta että nuorimmainen on nimenomaan poika eikä tyttö? Ehkä.

    Minulla ja veljellä on ikäeroa 5 vuotta, että hän ei todellakaan ole mikään iltatähti meidän perheessä. Mutta luulen että vanhempiemme (erityisesti äitimme) käytös veljeämme kohtaan johtuu siitä että hän on poika, nuorin meistä ja vielä kaiken lisäksi ainoa poika sisaruksistamme (vaikka en siis ymmärrä siltikään tätä perustelua?). Minulla ja siskollani on ikäeroa melkein kuin teidän lapsillanne (meillä 1 vuosi ja 9 kuukautta) joten olemme kasvaneet kuin kaksoset ja meitä on keskenään kohdeltu tosi tasapuolisesti. Mutta sitten veljen syntymän jälkeen ja varsinkin hänen tullessaan teini-ikään huomaan paljon miten häntä kohdellaan eri tavalla kuin minua ja siskoani.

    Tämä asia ei ole jokapäiväinen vaiva, mutta tämän asian avulla olen oppinut sen mitä minä en tule omille lapsilleni tekemään – haluan siis yrittää ainakin olla vielä tasapuolisempi lapsilleni. Joskus vain pistää mietityttämään kuinka olisi ollut helpompaa olla veljeni asemassa tietyssä tilanteessa, mutta muuten asia ei vaivaa sen kummemmin.

    Hyvää kevättä koko teidän perheellenne :)

  13. Avatar luumu sanoo:

    Mulla on kaks vuotta nuorempi veli, itse olen siis perheen esikoinen ja tyttö. En muista koskaan kokeneeni tunnetta siitä, että vanhemmat rakastais toista enemmän kuin toista. Tärkeintä onkin, että samat säännöt ja rajat koskee kaikkia lapsia, ja samaa vaaditaan molemmilta. Itse olen teini-iässä saanut enemmän joustavuutta esim. kotiintuloaikojen ja rahan suhteen, mutta samat säännöt on kuitenkin toteutuneet myös nuoremman veljen kohdalla hänen saavutettuaan saman iän. Aiemmin joku kommentoi nuoremman sisaruksen pääsevän ns. helpommalla, ja ehkä meilläkin ollut niin. Tavallaan se on ymmärrettävää, koska ensimmäisen lapsen kohdalla vanhemmat kuitenkin vasta ”harjoittelee” ja kokeilee eri tapoja, ja ehkä seuraavien lasten kohdalla huomataan, ettei kaikista asioista tarvi niin paljon niuhottaa tai olla tarkka. Tämä asia ei tosin koskaan ole mua häirinny, ja tärkeintä on, etten koskaan oo edes ajatellu että veljestä välitettäis mua enemmän tai toisinpäin! Varmasti teidänkin tytöt saavat kasvaa rakastavassa kodissa, jossa molempia huomioidaan ihan yhtä paljon :)

  14. Avatar Kristarzan sanoo:

    Mä olen meidän perheen kuopus. Mulla ja isosiskolla on ikäeroa kaksi vuotta, joten ollaan oltu toisillemme aika tärkeät leikkikaverit pienenä. Riitoja tuli aika usein leluista ja siitä, että minä pienempänä halusin siskon ja hänen kavereidensa leikkeihin. Vieläkin meidän välit ovat todella hyvät vaikka välimatkaa onkin. Käy ihmeessä lukemassa meidän yhteisestä blogista postaus meidän kokemuksesta sisaruudesta :) http://vahanvastakohtia.blogspot.fi/2015/01/miksi-sisko-on-kiva-juttu.html

  15. Hyvä kirjoitus! Oon itse miettinyt ihan hirvittävän paljon juuri tätä aihetta, vaikka meillä ei toistaiseksi ole kuin yksi lapsi. Olen vaan kova pohtimaan kaikkia asioita etukäteen ja siksi miettinyt just mm. osaanko nauttia toisen lapsen raskaus ajasta samllailla, kun se ei olekaan enään niin uutta ja ihmeellistä kuin ensimmäisen kohdalla, entä synnytyksen jälkeen? Mitäs sitte kun kotiudutaan ja se onkin kova paikka esikoiselle kun hän ei olekaan ainoa – tarvitsisi siis paljon huomiota huomatakseen ettei häntä ole unohdettu, mutta se vauvakin kaipaa hellyyttä ja läheisyyttä. Pystyykö molempia oikeasti rakastamaan yhtäpaljon. Miten huomion saa jaettua molemmille tasapuolisesti…

    Mullakaan ei ole kunnon kokemusta omasta lapsuusajasta, kosa mulla on kyllä isoveli, mutta hän on 9 vuotta vanhempi, joten ei olla oltu samaan aikaan pikkusia.
    Sen kuitenkin tiedän, että meidän on kasvatettu aivan yhtä tiukasti, ja käytetty samoja kasvatusmenetelmiä. Samoissa asioissa äiti on joustanut ja samoista asioista tiukentanut. Samaten olen kokenut että ollaan oltu ihan tasavertaisia lapsia.
    Toki muistan tilanteita, joissa oli törttöilty ja mulle tuli jotain sanktiota ja oli se perus ´´miksei veikan tarvii?!” ´´mikset veikalle huuda?!” ´´miks veikka pääsee?!” mutta hyvillä perusteluilla meni ymmärrykseen, miksi tälläkertaa asia kohdistuikin vain toiseen.
    Ja tietty jos oli yhdessä vaikkapa hölmöilty ruokapöydässä niin molemmat joutu eteiseen seisoskelemaan :D

    Toinen kokemus on serkusta, joka on mua vaan 2v. vanhempi ja hänen kanssa vietettiin paljon aikaa lapsena isovanhempian luona yhdessä.
    Silloin kyllä koin epäreiluutta, esim. jos oli täysin yhdessä tuumin tuhmusteltu, niin pappa vähän toru serkkua ja minä sain hirveetä huutia mummilta. AINA. jokakerta sama järjestely, jos oltiin yhdessä oltu pahan teossa. Just tossa yks ilta äiskän kans mietittiin tota, että mikä hitto siinä oli että aina olivat serkun puolella vaikka mä oon meista aina ollut se rauhallisempi tapaus :D
    Ja sen muistan, kuinka hitokseen ärsytti, että serkku sai mökillä oman huoneen, mutta minä jouduin nukkua mummin ja papan kanssa samassa, ihan vaan koska ´´se on vanhempi” :D

  16. Avatar sini sanoo:

    Meidän perheessä lapset on tullut vähän kuin kahdessa erässä. Vanhempani sai melko nuorena isosiskoni ja veljeni ja me mun pikkusiskon kanssa tulimme sitten jo äidin ollessa jo päälle kolmikymppinen. Minusta tuntuu, että keskimmäisenä olen saanut olla melko mukavassa roolissa. Minä olen saanut paljon uusia asioita(vaatteet,lelut ym) mutta toisaalta pikkusiskoni oli lapsena hetkittäin haastava lapsi itku-parku huutoineen ja kovalla temperamentilla.Näin hän sai pakostakin enempi huomiota. Itse olen aina ollut kovin kiltti ja myötäillyt. Uskon, että meitä kuitenkin pyrittiin kohtelemaan tasapuolisesti ja monesti ulkopuoliset kyselivät olemmeko pikkusiskoni kanssa kaksosia (alle 2v. Ikäero). Isosisarruksilta olen saanut kuulla kuittailuja kuinka meitä nuorempia on lellitty enempi. Tähän on varmasti vaikuttanut myös perheen kulloinkin olleet raha ym. tilanteet. Kateutta olen tuntenut pikkusiskoani kohtaan en niinkään vanhemmistamme vaan hänen ”rikkaita” kummejaan kohtaan :D

  17. Avatar Linta sanoo:

    Mä tulen ite viisilapsisesta perheestä ja oon huomannut että tasapuolisuus on kyllä todella hankala käsite! :-D En ikinä ole kokenut että kukaan olisi enemmän tai vähemmän rakastettu, mutta juuri tuossa teini-iässä muistin että tuli ongelmaa jos jonkinmoista :-D esimerkkinä se minkä ikäsenä saa jonkun tietyn jutun, esim nyt puhelimen tai korvikset tai mitä ikinä. Muistan kun mun kaksi siskoa sai suht samaan aikaan ekat kännykät, vaikka toinen taisi olla ekalla ja toinen tokalla ja tietenkin tää oli vanhemmalle tytölle ihan hirveä asia!

    Kotiintuloajoissa vähän sama, mä liikuin yläasteella selkeesti vähän ”huonommassa” seurassa, joten mulla oli aikasempi kotiintuloaika kun myöhemmin mun nuoremmalla siskollani joka vaan harvoin kävi missään. Ja meiän kotipaikkakuntakin oli selkeesti rauhallisempi sitten kahen vuoden päästä. Mutta kyllä muistan siitä valittaneeni… :-D

    Varmasti ollu meiän vanhemmilla hankalaa tasapainoilla tasapuolisuuden kanssa, arvostan kyllä jälkikäteen tosi paljon! Kuitenkin pitää hirveesti miettiä toisaalta yksilöä (millon tarvii kännykän) ja toisaalta sitä että on tasapuolinen (millon muut sai). Oishan se vähän hassua jos ne pitäis kiinni siitä että kukaan mun pikkusiskoista ei sais puhelimen kun vasta 12-vuotislahjaks niinkun minäkin! :p

  18. Avatar Nimetön sanoo:

    Itse kuopuksena en ole katkera enää, mutta koko lapsuuteni ja nuoruuteni olin. Tiesin että vanhempani rakastivat tasapuolisesti mutta juurikin oikeudenmukaisuus puuttui kun vanhempani eivät jaksaneet/halunneet aina olla kieltämässä veljeäni. Varmasti monissa perheissä lasten kinaaminen on ihan arkea eivätkä lapsetkaan kaipaa ihmeemmin rauhaa, mutta itse lapsena koin (ja koen edelleen) oman rauhan, yksityisyyden ja fyysisen koskemattomuuden rikkomisen todella ahdistavaksi joten olin alati stressaantunut kun en saanut olla rauhassa edes kotonani. Jatkuva härnääminen veljeni puolelta oli niin arkista meillä että vanhempani tyytyivät 90% ajasta huutelemaan muista huoneista että älä kiusaa millä ei tietenkään ollut mitään vaikutusta, vanhempiani kai veli siinä koetteli eikä minua. Sitten kun joskus vanhemmilla paloi pinna ja tilanteeseen puututtiin, veljeni rankaistiin kyllä mutta tilanne oli siinä vaiheessa aina jo niin kärjistynyt, että minulle tuli huono omatunto kun olin suututtanut vanhemmat avunvaatimisellani ja tiesin että seuraavana päivänä tilanne oli taas entisellään. En ole katkera veljelleni, äitini on kuollut ja isä vanha, joten en halua vihoitella, mutta muistan hyvin miten jo alle ala-asteikäisenä itkin tunteja ahdistusta tilanteesta ja jopa yritin tappaa itseäni lopettamalla hengittämästä. Keskiluokkaisen perheen 5-vuotiaan itsemurhayritys henkeä pidättämällä naurattaa aikuista absurdiudessaan, mutta pienelle lapselle pienet asiat on isoja ja lapsena kun sieltä kodista ei voi halutessaan vain poistua se on koko maailma. En halua vuodattaa vaan kommentoin, että muutkin vanhemmat ymmärtäisivät että vaikka itsestä tuntuisi epäreilulta kieltää aina samaa lasta, se kannattaa tehdä määrätietoisesti koska jos lapselle asetetaan tiukat rajat vain silloin tällöin kun edellisestä rangaistuksesta on sopivasti aikaa, ne eivät ole enää rajoja siitä miten on oikein toimia muita kohtaan vaan siitä miten pitää toimia vanhempia kohtaan jotteivat nämä hermostuisi.

  19. Avatar Tiia sanoo:

    Mä olen lapsuuden ollut ehkä vähän semmonen väliinputoaja keskimmäinen. Varmaan johtuen siitä, että oon ollut aina tosi tasanen ja kiltti, niin lapsena kun nuorenakin. Mä oon ollut se joka anto aina periks isolle siskolle ja pikkuveljelle. Mutta mä en koe, että se olis ollu vanhemmista johtuvaa. Mua ei oo painostettu semmoseen, vaan oon aina kokenu pääseväni helpommalla kun ei jokaisesta karkkipussista tai etupenkkipaikasta oo alkanut riiteleen. Ja semmonen mä oon vieläkin. Ehkä se on semmonen keskimmäisen lapsen syndrooma sitten, en tiiä.
    Ja meillä on kyllä pikkuveljellä ollut tiukemmat säännöt ja rajat, mutta uskon senkin vaan johtuvan siitä, että se on koetellu niitä niin paljon. Me tytöt oltiin aina paljon kotona ja paljon kiltimpiä, niin ei meille tarvinut niin tarkasti rajoja vetääkään. Ja ihan tasapainosia ja kunnollisia aikuisia meistä on kaikista tullut :D

    Nykyään, kun meidän perheen iltatähti on teini-iässä niin sehän saa kyllä paljon semmosta mitä me ei nuorina saatu, esim. matkoja ulkomaille vanhempien kanssa. Mutta en pysty kyllä kokeen siitä katkeruutta, koska sillon kun me oltiin siinä iässä niin meitä oli kolme lasta ja nyt vaan yks, joten ihan luonnollisesti matkustelu on helpompaa ja halvempaa. Eikä meiltäkään koskaan puuttunut mitään semmosta, mitä tarvittiin. Ja vaikka vanhemilla olisi nyt enemmän rahaa, niin yhtä lailla nuorimmainen joutuu itse ansaitseen omat rahansa eikä sillekään ostella mitään ylimäärästä.
    Enkä mä ikinäikinä oo tuntenut itseäni vähemmän tärkeeksi tai rakkaaksi kun muutkaan. Ja vieläkin näin aikuisena tunnen olevani vanhemmille ihan yhtä rakas ja tärkeä kun ennnenkin ja aivan yhtä tärkeä kun muutkin, vaikka nuorin asuukin vielä kotona ja me muut luonnollisesti nähdään vanhempia harvemmin.

    Tulipas taas kilometri kommentti, mutta sun suhtautuminen tyttöihin vaikuttaa just tasapuoliselta ja hyvältä. Sehän se vasta epäreilua olisikin, jos toista ei toruttais/kommennettais vaan sen takia, että toinen on kiltimpi. Pääasia on mun mielestä se, että molempia torutaan sillon kun on aihetta ja molempien pahantekemiseen suhtaudutaan samalla lailla.

    Tiia

    ps.ihana kun Tiara tuntuu suhtautuvan Zeldaan niin isosiskon ylpeydellä! <3

  20. On kyllä mielenkiintoinen aihe. Itse olen kaksoispikkuveljiäni neljä vuotta vanhempi. Olen aina kokenut tulleeni jollain tavalla erilailla kohdelluksi. Pikkuveljieni keskiarvo on ollut koulussa lähes poikkeuksetta 10. He saivat kaikista aineista samat numerot ja kokeissa tuli aina samat pienet virheet. Minä taas olen ollut koulussa sellainen keskiverto oppilas. Keskiarvo on ollut aina hieman vajaa 9. Olen kokenut pikkuveljieni saaneen paljon enemmän kehuja ja minua taas on toruttu, jos jokin koe on mennyt huonosti. Jos jostain napsahti 7, se oli lähes poikkeuksetta katastrofi vanhemmilleni. Se ei todellakaan ole hyvä kasvatustapa ja olenkin maininnut asiasta vanhemmilleni. Onneksi virheistä oppii. Minä en ainakaan koskaan tule olemaan niin tiukka omia lapsia kohtaan. Minusta se on tärkeintä, että yrittää parhaansa. :)

    http://kukapelkaapallinaamaa.blogspot.fi

  21. Avatar Piitu sanoo:

    Me ollaan pikkuveljeni kanssa 22v ja 18v nyt. Meilläkin on tainnut mennä niin, että pikkuveli on päässyt aina vähän mua helpommalla kaikessa ja esim. raha-asioissa on ollut aina pikkuisen epäreilua, koska mä olen tosi säästeliäs ja veli ei. Mä olen ihan pienestä pitäen osannut säästää ja tilillä on aina ollut rahaa niin paljon, että porukatkin sieltä monesti lainailivat kun olin vielä alaikäinen, ja veli on taas aina ollut kova tuhlaamaan ja nyt kun asuu armeijan ajan kotona, niin tuntuu että porukat yhtenään tankkaa sille autoa ja maksaa harrastuksia.
    Teinivuosina ulkona kavereitten kanssa menemisessä mua on aina päästetty helpolla ja oon saanu valita kotiintuloaikani itse, koska porukat on aina luottaneet muhun ja siihen etten tee mitään tyhmää (voi kun tietäisivät…). Veljeä ovat taas siinä rajoittaneet paljon enemmän ja kyselleet että missä menee ja kenen kanssa, koska veli on luonteeltaan vähän sellainen että saattaa tehdä jotain typerää kun kaveritkin tekee.

    Jokatapauksessa lapsuus oli oikein hyvä ja rakkauden täyteinen, eikä kilpailuakaan juuri ollut, koska minä olen ihan isin tyttö ja veli taas on enemmän saman luonteinen äidin kanssa. Kuitenkin hyvissä väleissä me kaikki ollaan aina oltu keskenään ja tämä tämmöinen ”asetelma” ei tunnu ketään haittaavan :)

  22. Avatar Katri sanoo:

    Mullakin on kyllä näitä kokemuksia esikoisena, että raivasin tietä pikkusiskon edeltä. Kyllä ymmärrän sen vahempienikin kannalta, että varmasti mun kanssa on enemmän miettiny kaikkia vaaroja ja ollut vähän ylihuolehtivaisia, varsinkin äitini. Mutta ei siitä voi syyttää, onhan se varmaan vähän pelottavaa kun oma lapsi alkaa hengailemaan ties missä. Vaikka itse melko kaidalla tiellä pysyinkin ja liikuin hyvässä porukassa, josta vanhempani tunsivat hyvin ainalailla kaikki. Mutta eihän ne nyt voinu ihan varmoja olla että puhunko totta ja jos oltais jotain tyhmää keksitty tehä. Olihan sitä vertailua myös kavereitten kesken just esim kotiintuloajoista ja ärsytti ihan hirveesti kun joillain ei ollu mitään kotiintuloaikoja ja itelle äiti soitteli perään että oothan tulossa kotiin jo. Kotiintuloaikojen kanssa tais siskon kanssa olla kyllä aika samat säännöt. Mutta muuten pikkusisko sai mun mielestä mennä vähän vapaammin eikä ollu niin tilivelvollinen kaikesta, tai siltä musta ainakin tuntu. Aika on kyllä kullannu muistoja enkä hirveesti muista mitään vääryyksiä, mitkä sillon tuntu ihan ylitsepääsemättömiltä. Ei siis kovin vakavista jutuista oo tainnu olla kyse:D Pienempänä taas oli ihan maailman ärsyttävintä jos meillä oli siskon kanssa jonu riita jostain, niin vaikka se olis ite alottanu sen ja ollu se ilkeempi osapuoli, niin se osas alkaa itkee tahdonvoimalla minkä seurauksena kaikki laitettiin aina mun syyks mikä oli ihan maailman ärsyttävintä oikeesti:D muutenkin tuntuu että jouduin vähän enemmän syntipukiks. Mun siskolla on myös yks sairaus mikä on mun mielestä vähän höllentäny varsinkin äitin otetta kasvatuksessa, kai se oli jotain säälin tapasta tai muuta. Mutta ei sekään nyt niin vakavaa ollu näin jälkeen päin ajateltuna. Tulipa tästä epäselvä:D mutta siis pointtina kai, että eiköhän kaikkia pieniä epäoikeudenmukaisuuksia tai ainakin tunne siitä tuu kaikille sisaruksille jossain vaiheessa, mutta en usko semmosten pienten juttujen vaikuttavan pidemmän päälle. Vanhemmille kai tärkeintä on se, että tuo ainakin esille juuri sen tasapuolisen rakkauden ja muuten vaan yrittää parhaansa:)

  23. Avatar Katia sanoo:

    Mistä nuo Tiara vaatteet on? :) Ihania! <3

  24. Avatar Hanna sanoo:

    Mulla ja pikkusiskollani on ikäeroa päivälleen tasan puolitoista vuotta, joka taitaa olla aika saman kuin teidän perheessänne ! Nykyään ollaan siis jo 20 ja 18 vuotiaita. Täytyy kyllä sanoa että ei oo ihan tasan aina kaikki mennyt .. Mutta varsinkin mielestäni tässä vain puolentoista vuoden ikäerossa on myös vanhemmille aika hankala paikka olla ihan tasapuolinen kaikessa. Koulua käydään peräkkäisinä vuosina, joten kummankin elämässä on lähes samat jutut meneillään niin on siitä kyllä monta taistelua käyty että toisenkin pitää saada tehä jotain jos toisenkin. Minä sain ensimmäisen kännykkäni vasta joskus viidennellä luokalla, ja kun vanhemmat huomas kuinka helppoa muhun nyt oli saada yhteys niin heti hankittiin myös siskolle oma puhelin, eli siis melkein puolitoista vuotta myöhemmin kuin minä sain.
    Hankalinta kuitenkin tasapuolisuus on ainakin omasta mielestäni ollut juurikin teini-iässä. Kun toinen päästettiin ekan kerran viettämään esim. uutta vuotta pois kotoa niin piti toinenkin päästää. Silloin sillä hetkellä se tuntu tosi epäreilulta mutta eipä se kyllä mitään oikeestaan haittaa nyt kun miettii.. :D Ymmärrän kyllä vanhempiani miksi näin on ollut. Sama on koskenut oikeestaan kaikkea juhlimista, siskoni on aina päässyt minua ennen kaikille festareille ja ulkomaanmatkoille ja vaikka mihin. Kotityöt ovat myös olleet enemmän mun vastuulla, koska mun on pitänyt olla se vanhempi meistä ja hoitaa niitä enemmän kuin pikkusiskoni, koska hän on nuorempi. En kuitenkaan näistä ole mitenkään katkeroitunut tai kokenut vääryyttä, joten älä stressaa! :) Luulen että jossain määrin esikoinen joutuu aina käymään vähän vaikeemman kautta koska vanhemmatkaan ei aina ihan tiedä miten tulee toimia, mutta kun on todettu että kyllä se esikoinenkin hyvin pärjää ni on kuopus päästetty samalla helpommin samoihin juttuihin. Tytöillä korustuu myös tämä tasapuolisuus kun vaatteista aletaan ymmärtää että kun toinen on saanut uuden talvitakin niin täytyy toisenkin saada, siinä asiassa kannattaa varautua tappeluihin tasapuolisuudesta jossei muussa :D Meillä ei oo mitään ylenpalttista kehumista koskaan ollut, mutta täytyy sanoa että kun siskoni on ollut aina minua parempi koulussa, häneltä on myös vaadittu enemmän koulujutuissa kuin minulta, mikä tietysti on varmaan hänestä epäreilua. Mutta toisaalta se on motivoinut häntä lukemaan aina tosi paljon, ja hänen keskiarvonsa onkin lähellä sitä kymppiä, joten en usko että sekään on mitenkään pelkästään pahasta ollut, ja hän onkin hyvin ylpeä koulumenestyksestään itsekkin.
    Ihania kuvia teidän tytöistä, älä stressaa liikaa tästä asiasta, ihan hyviä meistäkin tytöistä on tullut vaikka ei aina kaikki oo mennyt ihan tasapuolisesti :)

  25. Avatar Helluw sanoo:

    Hei pitkästä aikaa! Mä en oo kommentoinut tänne sun blogiin pitkään aikaan, vaikka tapani mukaan olen aktiivisesti blogiasi seurannut. Tähän postaukseen halusin kommentoida.

    Mä olen meidän perheen kuopus. Vanhin siskoni on nyt 25-vuotias, toiseksi vanhin 21 vuotta ja musta seuraava 19 vuotta. Tähän musta seuraavaan siskooni mulla oli aina pienenä kaikista lähimmät välit, koska meillä ikäeroa on vain se kolme vuotta. Me leikittiin yhdessä ja meillä oli omat juttumme. Mun vanhin sisko kun oli kuitenkin jo teini-iässä, kun mä olin vasta kahdeksan vuotta.

    Pienenä mä sain monesti itkupotkuraivarit esimerkiksi ihan vain siitä, että tunsin varsinkin nämä vanhimmat siskoni ”lellipennuiksi”. Musta aina tuntui, että he saivat enemmän vapauksia ja päätäntävaltaa, kuin minä tai musta seuraava siskoni.
    Kuitenkin nyt itsekin ymmärtää, että niin sen kuului tavallaan mennäkkin. Ihan erilaiset säännöthän mulla kuului kahdeksan vuotiaana olla kuin silloin 17-vuotiaalla siskollani. Mulla tämä epäoikeudenmukaisuuden tunne purkaantui siis näin lapsellisesti ikäerojen tuomien seikkojen takia.

    Mutta ihanasti kirjoitettu postaus, ihania ajatuksia sulla. Sisarukset on kyllä niin suuri aarre. Meillä nyt kun me kaikki siskokset ollaan jo vähän vanhempia, niin kaikki ollaan kyllä nykyään yhtä läheisiä ja puhutaan kaikki toisillemme mistä vain asioistamme. Mun vanhin sisko saakin jo ensimmäisen lapsen ensi kuussa ja musta tulee pienen tytön täti. ♥

    Ihanaa kevättä teidän ihanalle perheelle ♥ Ja tsemppiä uuteen alkaneeseen arkeenne! :)

  26. Avatar andree sanoo:

    Mä luulen, että kaikki sisarukset kokee että toinen on päässyt helpommalla, toista on suosittu selkeästi jne :D Näin ainakin mun ja mun siskon kohdalla! Molemmat aina väittää että toinen on nyt saanut enemmän tätä ja tota ja kaikkea vaikka todellisuudessa on oltu hyvin tasapuolisia… :D Mut väittäisin että tämmönen kuuluu kaikkien sisaruksellisien lapsuuteen, joten älä koe huonoa omaatuntoa siitä jos teidän tytöt joskus on sitä mieltä että toista on suosittu! :D Ihana äiti olet <3

  27. Avatar tanja sanoo:

    Mä olen keskimmäinen lapsi ja kärsinyt juurikin siitä ”keskimmäisen lapsen syndroomasta” vai miksikä ne sitä sanookaan. Eli esikoinen ja kuopus sai huomiota, ja mä taas en. Kuopusta ja esikoista hemmoteltiin mutta mä jäin todella monesti ilman asioita. Esim. mulle ei tuotu tuliaisia reissuilta, en saanut harrastaa mitään maksullista (muut sisarukset sai harrastaa laskettelua, ratsastusta, soittotunteja, mulle samaan aikaan sanottiin, että ne on liian kalliita ja et pääse semmosiin mukaan). Eli ei en todellakaan halua vastaavaa kohtelua omille lapsilleni vaan haluan olla tasapuolinen.

  28. Avatar AnnaMaria sanoo:

    Tämä on kyllä mielenkiintoinen aihe ja tätä tulee itsekin välillä mietiskeltyä, vaikka meillä onkin vasta yksi lapsi. Minulla on kuusi vuotta nuorempi pikkusisko sekä kaksi vanhempaa isoveli(puolta). Eli olen äitini esikoinen, isän keskimmäisiä. Veljet asuivat meillä vain loma-aikoina ja ovat minua 9 ja 12 vuotta vanhempia, joten käytännössä olen suurimman osan ajasta ollut esikoisen roolissa.

    Itse olen sitä mieltä, että on paljon lapsen luonteesta kiinni, kokeeko hän pääsevänsä helpolla vai suurella ”vääntämisellä” kotona. Nimittäin minä koen päässeeni helpolla, sillä olen luonteeltani rauhallinen ja tunnollinen, joka tekee niin kuin vanhemmat varmasti toivoisivat. Minulla oli myös jo melko nuorena yllättävän hyvä harkinta- ja tilannekyky, joten minut on ollut aina helppo päästää kavereiden illanviettoihin yms.
    Siskoni taas kokee, että hänellä on tiukemmat rajat ym, vaikka todellisuudessa meillä on samat rajat, hän on vain paljon minua temperamenttisempi ja kyseenalaistaa kaikki säännöt. Joten enemmän yhteenottoja vanhempien kanssa on tullut.
    Siskoa taitaa myös kaihertaa vähän se, koska olen muuttanut kotoa jo 7 vuotta sitten, on minulla ja äidillämme jo ystävyyden kaltaiset välit. Uskon, että minun tulo äidiksi muutti tämän. Siskoni asuu siis edelleen kotona ja minulla on hänenkin kanssaan hyvät välit.

    Vähän ehkä sekava kommentti, mutta jotain oli laitettava, kun postaus todellakin osui ja upposi. Ajatusmaailmoissamme on paljon samaa :) Hyvää kevättä teille!

  29. Avatar Heli sanoo:

    Teini-ikäpointti oli niin totta! Meitä on aina pyritty kohtelemaan tasapuolisesti, eikä lapsuudesta ole jäänyt mitään ”miks toi sai mut mä en”- traumoja. Aina on nätisti selitetty, että sä saat sitten seuraavalla kerralla, ja sitten toteutettu se. Koska kyllä, me riitelimme esim. Hissinnappulan painamisesta mummilaan mentäessä (koska mummi oli ainut kerrostalossa asuva läheinen).

    Mutta teineinä olen kyllä todellakin saanut olla tienraivaaja. Ei ehkä niin, että pikkusiskoni (reilun 2v ero) olisi saanut jotain aiemmin, kyllä hänelle on sanottu, että ”säkin saat sitten kahden vuoden päästä”. MUTTA ne asiat, jotka olivat ehdottomasti kielletty, ja joita tietenkin kuitenkin tein: pyörällä ajo ilman kypärää, mopon hankinta… Alkoholista ei koskaan ole kummankaan kanssa tullut riitoja, koska minä en jäänyt kiinni ja no, siskolle ehkä sallittiin enemmän vapauksia esim. Istua iltaa meidän kanssa, kun olin 18 ja sisko 16tms. Mutta nuo kielletyt asiat, jotka minä taistelin itkulla ja hammastenkiristyksellä sallituiksi, kuitattiin siskoni kohdalla tyyliin:”no haluuksäki mopon?”
    Kyllä, ymmärrän sen, aika vaikea olisi ollut vääntää samasta aiheesta hänen kanssaan, kun kerran minäkin sain tahtoni läpi… Mutta kyllähän se otti päähän.

    Toisaalta isompana on myös ehkä ollut aiemmin ”iso”, kun on verrattu pikkusiskoon,ja sillä on saanut vapauksia..

    Ja no, eiväthän isosisko ja pikkusisko ole sama asia: isosiskon rooliin kuuluu väistämättä elinikäistä huolehtimista, vastuunkantoa ja esimerkkinä olemista. Ärsyttävän pikkusiskon sietämistä. Sitä, mitä kuuluu pikkusiskon rooliin, en osaa omasta kokemuksesta sanoa, mutta en kyllä hetkeäkään nyt aikuisena (olen tänä vuonna 21) harmitellut sitä, että minulla on sisko.

  30. Avatar Juulia sanoo:

    Minä olen keskimmäinen viidestä ja meillä nuorin on aina saanut eniten huomiota äidiltä ja ei ole ollut rajoja, menee miten haluaa :D Sama oli miehen pikkuveljellä :D
    Aika hauska kun me ollaan miehen kanssa molemmat keskimmäisiä ja ymmärretään hyvin toisia ainakin näissä sisarusjutuissa. Minä kyllä olen ehkä enemmän, jopa liikaaki tasapuolisuuden puolella kun tuntuu, että me ollaan mun sisarusten kanssa oltu eriarvoisia ja toisia on kohdeltu eri tavalla kuin toista. Minä sitten olen sitä mieltä, ettei mitään saa tehdä vain sen takia, että on pienempi tai isompi. Esim. pienempi ei saa aina olla ensimmäinen nopanheittäjä lautapelissä ja isompi ei saa istua etupenkillä, koska on vanhin. Tms…

  31. Avatar omena-81 sanoo:

    Ei vitsit, on varmasti vaikeaa olla tasapuolinen. Ihan melkein hirvittää, jos mekin olemme samassa tilanteessa vielä myöhemmin. Nyt kun on 1 lapsi niin koko asiaa ei ole tarvinnut sen kummemmin miettiä.. Todellakin silti haluaisin olla mahdollisimman tasapuolinen. Itse olen jossain määrin kärsinuyt siitä, että olen esikoinen. Mulla on vain 1 pikkusisko. Lähinnä olen kokenut, että teini-iässä juurikin sisko sai periksi helpommin monessa asiassa ja itse esim. Jouduin tekemään enemmän kotitöitä.. Se on se asia, joka ärsyttää tosi paljon. Ainakin sen oon päättänyt, että jos saan toisen lapsen, edellytän molemmilta niitä kotitöitä.

  32. Avatar Elbe sanoo:

    Mä olen itse neljästä lapsesta se kolmas. Meillä on kaikki sisarukset ollut tosi erilaisia luonteeltaan, joten varmaan on äitillä ja isillä ollut kanssa omat ongelmansa tasasen huomion jakamisessa. Minä ja nuorempi veljeni ollaan oltu enemmän sellasia ”vaativia” ja huomionhakusia lapsia kun taas kaks ensimmäistä vähän iisimpiä. En oo kuitenkaan ikinä kokenut että olis vanhemmat jakanut huomiota epäreilusti, vaan kukin saa sitä kun tarvitsee! Mut tosiaan, ei se mulla ainakaan lapsena ollut niin justiinsa miten äiti jakoi huomion meille lapsille, kunhan sitä itse sai silloin kun tarvitsi! Ei kannata stressata siis :) ja negatiivisesta käytöksestä tuli aina sanomista, eikä mulla ainakaan ikinä ollut fiilis että mua vain torutaan (mä kun yleensä olin se pahisxD) vaikka muut ei saanutkaan noottia niin paljoa! Eli siitä ei kannata huonoa omatuntoa potea, meillä ainakin sisko oli kiltteyden perikuva ja mä sitten vähän sellanen rajojen koettelija :D Silti koen että ollaan kaikki oltu vanhemmille yhtä tärkeitä aina!

  33. Avatar Noora sanoo:

    Olipa tosi hyvä postaus! Sun suhtautuminen tasapuolisuuteen kuulostaa tosi hyvältä ja tasapuoliselta :D

    Itse olen 2v nuorempi kuin isosiskoni (ollaan 21 ja 19), mutta mä olen ollut meistä se, joka on kokeillut rajoja. Hän on ollut aina ihan unelmalapsi ja -nuori, koulumenestys lähes kymppiä ja uravalinta ja elämän valinnat muutenkin just sitä, mitä vanhempi vaan vois toivoa – sen kanssa ne pääs todella helpolta.
    Itse olen aina ollut se, joka ei sitten ole toiminut aina vanhempien toivomalla tavalla ja on sen sit huomannutkin, kohtelu on ollut välillä tosi epätasa-arvoista… Muutin esim. ennen isosiskoani pois kotoa ja lähdin vanhempieni kauhuksi AMK:iin opiskelemaan, enkä yliopistoon..
    Vaikka toisaalta sen ymmärtää että railakkaampana sain lähes aina negatiivista palautetta ja kun vertailupohjana oli ns. ”täydellinen” isosisko niin varmasti vanhemmilla oli mun kanssa helisemistä!
    Mutta nyt kun asuu omillaan niin tuntuu että kohtelu meitä kohtaan on tasapuolistunut :-D

  34. Avatar piwwi sanoo:

    Moi!
    Nyt kyllä kosketti! Oli ihanaa lukea että sä aattelet noin ja haluat jakaa rakkautta tasapuolisesti. Musta tuntuu että oon ite aina ollu lapsista se, joka saa vähiten huomiota, oon 18 ja mun veljet 16 ja 6. Mä en koskaan saanu olla kunnon teini. En vaan viittinyt enää kun tuo vanhempi pikkuveli otti sen roolin melko aikasin, paisko ovia ja huus meijän vanhemmille, ja nuorempi sitte oli uhmaikänen ja kiukkukänkkäränkkä ja muuta. En vaa oo viittiny sanoo vastaan tai mitään, oon ollu kiltti ja kunnollinen ja tehny niinku on käsketty. Ja nykyään en varsinkaan viiti ku oon lähössä (toivottavasti) opiskelemaan Helsinkiin (asutaan siis Oulussa) ja se on varsinki äitille jotenki tosi kova paikka, nii koitan kotona ollessani sit vaa olla mahollisimman paljo porukoiden kaa ja sulassa sovussa. Helsinkiin lähen koska poikakaveri ja kaukosuhdetta jo 2,5 vuotta xd ja siksiki koitan olla kotona mahollisimman paljo porukoiden kaa ku oon jo poikakaverilla niin useesti. Mutta että tämmönenki tasa-arvo kannattaa muistaa, että jokaisella lapsella pitäs olla oikeus myös näyttää niitä negatiivisia tunteita ja sanoa joskus vastaan jollain tapaa, kapinoida. Ehkä ei nyt, mutta joskus tulevaisuudessa sitten teilläkin :D

    ps. sain hirveet huudot kun en vaihtanu iskän kaa autoon renkaita ku poikakaveri oli lähössä seuraavana päivänä takas kotiinsa vs. tuo 16v pikkuveli joka ei tee koskaan mitään kotitöitä koska ”ei pysty ei ehi liian paljo reenejä” ja tästä ei meillä sanota mitään..

    • Avatar Nimetön sanoo:

      Tuon asian ihan unohdikin, kun kirjoitin kommentiani, että molemmilta tai kaikilta pitäisi todellakin sallia negatiivisten tunteiden näyttäminen ajoittain. Muistan, että varsinkaan äiti ei sallinut multa negatiivisuutta/vastaansanomista, vaan suhtautui korostetun ankarasti. Multa siis vaadittiin selkeää kunnioitusta vanhempia kohtaan, kun siskoni taas on saanut kohdella vanhempiani huonommin. onko sitten temperamenttiero, en tiedä.. Totta kai kunnioitusta tulee vaatia, mutta vastaansanomiseen ei pidä mielestäni suhtautua liian ankarasti. Silloin vanhempi käyttää valtaansa väärin. olenkin aikuisena joutunut harjoittelmaan sitä, että osaan sanoa vastaan ja toisaalta kieltäytyä välillä siis varsinkin äitini suhteen mutta välillä muutenkin. Nykyään onneksi osaan sen jo ihan hyvin. Jos saan itse toisen lapsen (liittyen myös niihin kotitöihin) niin tiedän missä asioissa haluan tehdä toisin kun vanhempani. Rakkaudesta tai tasapuolisesuudesta muuten en koe jääneeni paitsi.

      • Avatar Tp sanoo:

        Tämä!! Sama piirre myös meidän perheessä. :) Olen itse esikoinen (26v), pikkusisko 2,5v nuorempi ja pikkuveli 18-vuotias. Sisko on aina ollut se vastaansanoja, villimpi teini, mutta toisaalta erittäin kilpailuhenkinen kympin tyttö. Minä taas kiltti, konflikteja välttävä, ysin oppilas. Minun negatiivisiin tunteisiini suhtauduttiin vähättelevästi ja torjuvasti. Joskus pelkkä hiljaa murjottaminenkin sai aikaan huudot äitini taholta, kun en ollutkaan koko ajan se mukava ja helppo lapsi. Koin varsinkin teini-ikäisenä olevani lähes näkymätön.

        Tuntui tooooodella pitkään, että sain hirveän paljon vähemmän huomiota vanhemmiltani verrattuna sisaruksiini, joista kummallakin oli erittäin aikaavievät ja kunnianhimoiset harrastukset. Koin monta vuotta todella voimakasta sisaruskateutta nimenomaan siskoani kohtaan, hän kun on iältään niin paljon minua lähempänä. Onneksi iän karttuminen on tehnyt tehtävänsä, ja nykyään olemme läheisemmät kuin ehkä koskaan.

        Äitini huomion jakautuminen on aina ollut hyvin epätasaista ja riippunut paljon ”ulkoisista seikoista”, kuten koulumenestyksestä tai harrastuksissa pärjäämisestä. Tämä näkyy vieläkin mm. oman uravalintani rankkana kritisoimisena. Ymmärrän, että äitinikin on vain ihminen, mutta omien lasteni kanssa aion olla sekä rennompi että tasapuolisempi.

        • Avatar omena-81 sanoo:

          Tuo alkuosa varsinkin äskeisen kirjoittajan kommentista oli kuin mun kirjoittama. Mulla tasan 3v nuorempi sisko.. :) Ja tuo torjuvasti on niin hyvä sanavalinta. Oon ollut isän tyttö lapsena ja se toisaalta tasapainoitti äitini nihkeää suhtautumista.. Samoin aion ainakin yrittää olla rennompi omien lapsieni kanssa!

  35. Avatar st.brigitten sanoo:

    Mä myös tottakai kohtelen lapsia tasapuolisesti, ottaen kuitenkin huomioon jokaisen oman persoonan ja luonteen. Mä oon itse kasvanut sisaruslauman nuorimpana, joten mulle aina ollut luonnollista jakaa huomiota myös omille lapsille tasaisesti. Tottakai välillä tulee se tuttu riittämättömyyden tunne kun imettää kuopusta ja kaksi isompaa haluaa syliin juuri silloin. Jotenkin kuitenkin aina keksii keinon ja selviää niistäkin. Lapset myös on oppineet odottamaan, onneksi ;)

  36. Avatar rrrr sanoo:

    Kommenttiboksissa on aika yllättävän paljon huonoja kokemuksia! Kai se riippuu paljon lapsen luonteestakin, että miten tuon kieltämisen/sallimisen tasapuolisuuden näkee. Oma isosiskoni on minua 1,5v vanhempi, eli ollaan kasvettu kuin paita ja peppu. Monia asioita saatiin näin ollen yhtä aikaa, eikä se tietääkseni siskossa mitään katkeruutta koskaan herättänyt. Esimerkiksi hän sai korvanreijät ennen ekaluokkaa, ja samalla piti tietenkin minunkin saada… :)

    Itse olen kuitenkin luonteeltani jonkin verran ”meneväisempi” kuin siskoni, ja sain aika nuorenakin jo lupia festarireissuille yms, mitä siskoni ei edes pyytänyt. En kuitenkaan näe, että siinä olisi ollut kyse suosimisesta, koska minä olen kuitenkin meistä ollut aina se ”hankalampi” tapaus mm. teininä. Olen tavallaan saanut enemmän, mutta vain siksi, että olen myös pyytänyt enemmän. Sisko olisi varmasti halutessaan saanut myös aivan samat asiat.

    Hyvä on toki tämmöisiä pohtia kasvatuksessa, mutta ei kannata kuitenkaan liikaa takertua vaan antaa asioiden sujua välillä omalla painollaan :)

  37. Avatar Niiskuneiti sanoo:

    Oon 20v, sisko 18v ja veli 14v. Vanhemmat on aina ollu tasapuolisia ja oikeudenmukasia. Kuten isosiskot yleensä oon ollu se huolehtija ja jo pienenä pitäny aina sisarusten puolia. Mielestäni ollaan saatu saman verran huomioo molemmilta vanhemmilta. Iltasadut valittiin vuorotellen. Vanhemmilla ollu aikaa kaikil kolmelle.

    Teininä mä aloin saada ekana viikkorahaa, ehkä 14v oma tv ja 16v oma läppäri. Ja samoin oli sisarustenki kanssa, et heki sai saman ikäsenä jonkun kalliimman tv/kamera/läppäri joululahjaks, minkä sit haluski. Kotiintuloajat sain kyl ite taistella ja siaruksille ne tuli automaattisesti samaan ikään päästyään ja ehk jopa vähän nuorempana. Mut onhan se ymmärrettävää, et vanhemmille on haastavaa päättää teinin kotiintuloajoista. Enkä ollu katkera. Vanhemmat jopa kysy mult, et onko ok jos sisko sais jo vuode aiemmin jtn, minkä mä vast vanhempana. Mulle oli ok, koska tiesin et sit munko kohdalla joustettais jossai toises asias.

    Kotitöitä oon ite tehny aina oma-alotteisemmin ja ehkä eniten… Alottanu nuorempana kissanvessan siivoomisen, pyykinpesun ja leikkihuoneen siivoomisen kuin sisarukseni. Pikkuveli pääsee näistä edelleen helpommalla.

    Ja kuopus joutuu joustaa joissain asiois koska on nuorin ja pienin. Hotellissa nuorin saa lisäpedin ja autossa joutuu istuu keskellä.

    Tykkään olla esikoinen ja huolehtia sisaruksistani. Pidän veljeeni edelleen perheen vauvana, vaik onki jo 14v. Oon meistä ehk järjestelmällisin ja itsenäisin. Ehkä just esikoisena olemisen takia opiskelen täl hetkel kasvatusalaa :)

    Ihana seurata sun blogia, ku tulee mielee, et oltiinkohan me siskon kanssa vähän samanlaisia ku Tiara ja Zelda :D Meilläki kaks vuotta ikäeroo ni pystyy samaistuu välillä Tiaran isosiskojuttuihin, vaik onki aikaa kun olin ihan pieni! Mut sen muistan et sisko koetteli mun hermoja ja esim jossai vaihees sil oli tapana purra mua. Äiti käski mun purra takasin, mut en ois halunnu. Lopult kai itkisen purin ja sen jälkee puremine loppu. Ehk sisko ei tajus vast sillo kui inhottavaa se on. Oltiin just jotai 2 ja 4v. Olin välillä liian kiltti, koska ajattelin toisen parasta ja halusin et siskol on kaikki hyvin. Siks annoin esim siskon valita kumman karkkipussin haluaa. Tajusin kyl, et ku huijaan muka haluavani toisen ni sisko haluu just sen sen takia et mun mielest se ois muka parempi :D

    Tulipa pitkä teksti!

  38. Avatar Saara sanoo:

    Todella hyvä teksti! Itse olen suurperheen lapsi, viidestä sisaruksesta toiseksi vanhin. Ja aina olen tuntenut itseni täysin tasa-arvoiseksi sisaruksieni kanssa. Tasapuolisuus ei mielestäni ole sekunnilleen kellotettua tasaista määrää yhteistä aikaa, sentilleen laskettua tasaisesti kulutettua rahamäärää tai muuta vastaavaa. Vaan tärkeää on nimenomaan huomioida jokainen yksilönä ja omana itsenään.

    Omat vanhempani ovat aina tasapuolisen kiinnostuneita lastensa harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista. Meillä ei ole laskettu, että jokainen saa tismalleen saman verran materiaa, mutta jokainen saa mitä tarvitsee. Siitä on tullut aina hyvä mieli ja olo, sellainen että olen tärkeä ja rakas, aivan kuten kaikki muutkin perheemme jäsenet. Ja tärkeää on myös itse huomioida itsensä yksilönä, eikä jatkuvasti verrata muihin, olivatpa ne muut sitten lehtien malleja, luokkakavereita tai sisaruksia. Terve itsetunto varmaan auttaa myös tässä.

    Teininä se on ehkä haastavaa, mutta täytyy ottaa huomioon myös perheen (ja maailman) tilanne ja sen kehittyminen. Esimerkiksi itse sain kännykän 5 luokalla, mutta kymmenen vuotta nuorempi kuopuksemme varmaan jo ekalla. samoin omassa lapsuudessani äiti oli pitkään kotona, mutta meni töihin kuopuksen vauva-ajan jälkeen. On siis melko selvää, että vanhempieni tulotaso on ollut erilainen minun ja nuorimman sisarukseni nuoruudessa.

    Mutta se on selvä, että kumpikin lapsistasi on sinulle yhtä tärkeä ja rakas, uskonpa että se on selvää lapsillesikin ilman sen suurempia ponnisteluja sen näyttämiseksi. :) Ja se on tasapuolisuudessa kaikkein tärkeintä. Hyvin sä pärjäät!

  39. Avatar Minä sanoo:

    Hahah ai teillä ei räyhätä ja huudeta ikinä, odotas vaan kun tiara pari vuotta kasvaa niin rupee uhmaamaan teitä kunnolla. Vannon että sinäkin korotta ääntäsi ja huudat vielä joku päivä.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Miksi meillä alettaisiin huutamaan siksi että toinen uhmaa? En koe huutamiselle mitään tarvetta, kun se ei ratkaisukeinona ole kovin tehokas, eikä myöskään kovinkaan mukavaa tai kunnioittavaa lasta kohtaan :).

      • Avatar Nimetön sanoo:

        Sä et kuule tiedä vielä mistään mitään,

        • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

          Musta on ikävää että sulla on noin ikävä asenne mua kohtaan, vaikka vastasin sulle täysin asiallisesti asiallisella kysymyksellä. Mä tiedän ainakin sen, että en puhu rumasti toisille. :)

          • Avatar miisa sanoo:

            Taitaa hänellä olla vaan paha mieli siitä että itse huutaa lapsilleen :) Voihan se olla vaikeaa ymmärtää, että joidenkin ei tarvitse huutaa

  40. Avatar turtles sanoo:

    Ite en muista mitään kauheen traumaattisia lapsuusmuistoja, että jompikumpi (minä tai isoveli) olis ollu suosikki tai mitään. Tuli tästä tekstistä kuitenkin mieleen sellanen tunne mikä on nyt vanhempana aiheuttanu vähän pahaa mieltä. Ollaan molemmat jo muutettu pois kotoa, veli opiskelee ja mä teen töitä. Muistan ku veli muutti eka ja jotenkin harmitti vähän ku siitä tuli heti kauhee kultapoika ketä ikävöitiin kokoajan ja lellittiin kauheesti aina sitte kun se kotona tuli käymään, mutta tottakai ymmärsin, koska tietty vanhemmilla tulee omaa lasta ikävä kun sitä ei enää yhtäkkiä päivittäin nääkkään. Kuitenkin nyt kun ite muutin, niin edelleen tuntuu et se on se veli ketä hösätään ja suositaan ja esim rahotetaan sen elämistä aika huomattavilla summilla. Mua kohtaan asenne on vähän sellanen, kylhän sä nyt pärjäät. Ite oon aina ollu ehkä vähän ahkerampi ja itsenäisempi kun veli, joten ymmärrettävää toisaalta, että äitillä tämmönen reaktio, mutta oihan se ny joskus kiva vielä olla kans se josta pidetään huolta ja näin. Tai edes kysyttäis, että pärjäänkö eikä vaan oletettais. (vaikka tokihan mä aina pärjään :D) En tiiä osasinko yhtään selittää, mutta omituisia fiiliksiä aiheuttavaa sisarkateutta tälleen vanhemmalla iällä. Ei kuopuksillakaan aina nii helppoo oo ;> Ei vaan, ihan huippu perhe mulla on ja hyvä lapsuus takana. Ja fiksuja ajatuksia sulla (taaskin) kasvatuksesta! Teidän tyttöjen ei kyllä varmaan ikinä tarvii miettiä kumpaa äiti suosii tai enemmän rakastaa :)

  41. Avatar Nami sanoo:

    Olen itse keskimmäinen lapsista eli mulla on isoveli ja pikkusisko. Itse olen ainakin omasta mielestäni kokenut epätasa-arvoa meidän perheessä. Esim. aina kun pitäisi tehdä jotain siivoamiseen liittyvää niin asiasta huonautetaan ja sanotaan vain minulle ja siskolleni. Veljelleni ei koskaan sanota että ”imuroippas nytten tää alakerta” Sitten kun ollaan monesti kyseenalaistettu että miks meidän veljen ei tarvii siivota niin ovat vain hiljaa.

    Sitten toinen esimerkki. Meitä kun on kolme lasta perheessä ja jokaisella vähän omat harrastukset niin tuntuu että minä olen aina se joka joutuu menemään joko bussilla tai sitten kävellen omaan harrastukseeni. Veljeni saa aina mennä autolla..sinä päivänä kun veljelläni on treenit emme voi mihinkään autolla mennä koska hänen pitää saada sitä käyttää. Välillä olen viikonlopuksi suunnitellut kavereiden kanssa jotain menoa mihin tarvittais meidän autoa niin sitten veljeni saattaa yhtäkkiä sanoa että hänellä on peli joten hän saa sitten auton ja suunnitelmat menevät pieleen.

    Kolmas esimerkki. Veljelleni on annettu alkoholia (siis maistiaisena ja silleen pieninä määrinä) kun hän oli 17v. Ruualla kysyttiin haluuko hän juoda myös lasin viiniä yms. Minulta ei koskaan kyselty ennenkuin olin 18v. Nykyään 17v siskonikin saa esim. juhlapäivinä kuoharilasillisen yms mutta minulle ei koskaan voitu antaa. Sinällään asia ei haittaa kun en hirveästi alkoholia käytä mutta ärsyttää vain kun kohdellaan epätasa-arvoisesti asioissa.

  42. Avatar Tytti sanoo:

    Yllättävän paljon on ihmisiä, jotka on jäänyt näistä tasapuolisuus-asioista jopa katkeriksi asti. Itselläni on kaksi pikkuveljeä, ja opiskelen tällä hetkellä kasvatustieteitä, jonka takia asia on myös kiinnostava! Lähinnä tuohon katkeruus-asiaan haluaisin sanoa, että vanhemmatkin ovat vain ihmisiä, jotka oppivat virheistään. Ja tasa-arvoinen kohtelu ei välttämättä tarkoita, että kaikki saavat täysin saman verran, vaan että jokainen saa sen verran, kuin tarvitsee. Oli kyse sitten huomioista tai vaikka rajoista. Uskon, että esikoisen jälkeen moni voi ottaa hieman rennommin seuraavien lasten kanssa, kun kokemus on tuonut varmuutta. Eikä se välttämättä tarkoita, että vanhemmat ovat tahallaan epäoikeudenmukaisia tai eivät rakasta yhtä paljon – he varmasti toimivat parhaan kykynsä mukaisesti parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ovat ehkä saattaneet muuttaa toimintatapojaan ajatellessaan, että tämä toimi, tämä ei – kokeillaampas tilalle jotakin muuta. Tällä viittaan erityisesti siihen, että eri lapsilla on eri rajat, näin on ollut myös meidän perheessämme. Olen esikoinen, ja minulla on ollut hyvin tiukat rajat. Muutamaa vuotta nuoremmalla veljelläni ne olivat hieman löysemmät. Kymmenen vuotta nuoremmalla ne ovat omiini verrattuna hyvin löysät, vaikka rajat toki hänelläkin on. En mitenkään osaisi olla asiasta katkera: olemme kaikki kolme erilaisia, omia persoonia. Minä hyödyin hyvin paljon tiukoista rajoista, näin jälkikäteen ajateltuna. Kapinoin myös paljon niitä vastaan, olin suoraansanottuna hirveä teini! :D mutta vanhempani pitivät johdonmukaisesti tiukan, mutta rakastavan linjansa, jonka vuoksi koen saaneeni hyvän alun elämälleni. Veljeni ovat taas olleet aina rauhallisempia, tasaisempia sekä ”kiltimpiä”. Vaikka heilläkin on rajansa, he eivät ole varsinaisesti koskaan edes käyttäytyneet tavalla, joka hipoisi rajojen ylittämistä. Huomaan myös nykyisin äitini keskustelevan paljon enemmän nuorimmaisen kanssa, liittyen rajoihin ja rangaistuksen, sekä heltyvän helpommin pyyntöihin kuin minulle aikoinaan. Mutta en nää mitään syytä, miksi olla tästä vihainen tai katkera tai kokea epäoikeudenmukaisuutta : 20 vuodessa ihminen kehittyy paljon: niin myös minun äitini, ihmisenä ja kasvattajana. Mitä tahansa minulta on koskaan kielletty tai mistä olen saanut kovemman rangaistuksen ei varmasti ole tapahtunut rakkauden puutteesta : vaan ehkä paremman toimintamallin tai tiedon puutteesta. Tällä en tarkoita, että minä pyrin rankaisemaan tai huomioimaan tms lapsia eri tavoin: olen täysin samaa mieltä kanssasi Iina kirjoituksestasi! Minulla ei omia lapsia ole, mutta ajattelen aiheesta hyvin samalla tavoin kuin sinä. :)

  43. Avatar Essi sanoo:

    Oon esikoinen, ja pikkusisko pääsee tietyissä asioissa paljon vähemmällä. En kyllä usko, että se johtuu siitä, että hän on nuorempi, vaan meidän välisistä luonne-eroista. Olin varsinkin lapsena hyvin tasainen ja kiltti. Opin puhumaan ja ymmärtämään puhetta tosi aikaisin, joten pienestä asti olen ymmärtänyt järkipuhetta toisin kuin tulisempi siskoni. Olen inhonnut toisten mielten pahoittamista, joten olen syönyt kaikkea ruokaa, leikkinyt sitä, mitä muut haluavat leikkiä ja vältellyt tappelua. Siispä olen vanhempien käskyjen mukaisesti pitänyt huoneen siistinä, pedannut sängyn, tehnyt läksyt heti koulun jälkeen ja niin edelleen. Siskoa taas ei kiinnostanut niin paljon , siksipä häntä on pitänyt komentaa enemmän — mutta häntä ei taltutettukaan niin helpolla kuin minua, minkä lopputuloksena vanhemmat ovat antaneet lopulta hänelle periksi. Välillä se on tuntunut todella piinaavan epätasa-arvoiselta, ja tietysti se sitä on. Toisaalta olen hipihiljaa syvällä sisimmässäni ylpeä siitä, kuinka paljon aikaisemmin olen asioita saavuttanut, kuin nuorempi.

    Ollaan joskus siskon kanssa keskusteltu tästä aiheesta. Hän asuu vieläkin kotona (pian 18-v) kun taas minä muutin pois 16-vuotiaana. Nykyään hän kuulemma tuntee, että minä saan enemmän huomiota. Hän kun on siellä kotipiirissä joka päivä, kun taas minusta kuulee silloin tällöin. Siskostani ilmeisesti tuntuu pahalta se, että isi hakee aina minut asemalta kotiin ja kuulumisiani jaetaan kotona innolla. (Asun siis Lontoossa nyt, joten pääsen harvoin käymään kotona) Myös jos menen kotiin, äiti kokkaa lempiruokia ja molemmat vanhemmat nyhjäävät kyljessä, kun on ollut niin ikävä.

    Työkseni täällä Lontoossa hoidan kahta tyttöä, 9- ja 3-vuotiasta. Näiden välinen kehitysero on uskomattoman iso, ja sen vuoksi on joskus hankalaa miettiä, mikä on oikein ja tasapuolista. 3-vuotias kun ei vielä ymmärrä asioita niin hyvin kuin 9-vuotias. Pyrin kohtelemaan vanhempaa tyttöä jo melko aikuismaisesti, sillä hän on tosi fiksu. Välillä sitten mietin, miten sisällytän lämmön ja rakkauden tähän aikuismaisempaan kohteluun. Pikkuisen kanssa pääsee aika nopeasti sylittelyhalitteluetäisyydelle, vanhemman kanssa ei olla siellä vieläkään. Toisaalta tässä myös huomaa myös mainitsemasi erilaisen kohtelun tasa-arvon välineenä, pienelle on tärkeää halia ja katsella telkkaria sylikkäin, vanhemmalle se, jos leivotaan yhdessä, tanssitaan tai tutkitaan nettikauppojen vaatekatalogeja. Ja koska molemmat tykkäävät minusta kuin hullu puurosta, haluan uskoa, että taktiikkani toimii ;)

    Taas kerran ajatuksesi kolahtivat ihan täysin, pidä siis näistä periaatteista kiinni ja uskon, että hyvä tulee! Esität ajatuksesi aina niin fiksusti, kattavasti ja perustellusti. Toivon, että osaan olla yhtä hyvä äiti omille lapsilleni sitten tulevaisuudessa — kun ei ole enää työaikoja, vaan kärsivällinen kasvatus jatkuu kellon ympäri.

  44. Avatar iloinen esikoinen sanoo:

    Luin pari ensimmäistä kommenttia ja aika moni on jäänyt katkeraksi kun nuoremmat sisarukset ovat päässeet helpommalla kuin itse. Mun vanhemmat ei ollu koskaan erityisen tiukkoja, mutta mulla oli säännöt joita noudatin. Pikkusiskolla eikä edelleen pikkuveljellä ole aivan yhtä tiukkaa kuin minulla ja kotitöitä tekevät vähemmän kuin minä ikäisenään, mutta olen siitä huolimatta kaikkea muuta kuin katkera. On hienoa että minä sain rajat ja tehtäviä kotona, ei haittaa vaikken saanut muuttaa alaikäisenä pois kotoa ja tupakanpoltosta kiinni jäädessä tuli asiallinen sanktio. Sitä oppi olemaan. Enemmän mua harmittaa että sisarukset eivät saa kokea sitä autuutta kun on rajat.
    Siitä olen saanut kärsiä että pikkusisko oli enemmän ja parempi monessa asiassa, eikä ehkä vanhemmille mutta koulumaailmassa jne. Mutta sekin on opettanut mua hyväksymään, että maailmassa tulee aina joku mua parempi ja mun on sillon riitettävä itelleni.
    Myös tuosta että toista vain joutuu torumaan enemmän, niin sehän on oikein, opettaa lapsille oikeudenmukaisuutta, mutta kun ikää tulee tytöille niin opettele tunnistamaan että toinen heistä voi ovelasti provosoida toista suuttumaan ja toiselle tulee käsittämättömän paha mieli kun joutuu eriarvoiseen asemaan siskon kanssa. En usko siis että teillä tilanne olisi tämä, mutta kaikkeen kannattaa varautua, etenkin kun selkeästi jo mietit asiaa. :) kivaa kevättä!

  45. Avatar Julia sanoo:

    Mä olin pienenä (ok viel kutosluokallaki :DD) tosi mustasukkanen kun mun pikkuveli jolla on diabetes sai mun mielestä paljo enempi huomiota, ja esim sai monesti domino-keksin jota mä en ikinä saanu XDD Sit taas mulla on isosisko, joka sai olla myöhään ulkona yms ja äiti aina sano että sit kun oon sen ikänen ni mäkin saan – no arvaa sainko? En todellakaan, äiti sano ettei haluu tehä samoja virheitä mun kaa kun mun siskon kaa :D mutta sit taas mun pikkuveli sai ja äiti oli sille paljon rennompi. ::D

  46. Avatar Sini sanoo:

    Luin mielenkiinnolla kaikki edelliset kommentit läpi, sillä itse olen perheen kuopus ja kyllä koen saaneeni enemmän huomiota osakseni. Tähän osaltaan vaikuttaa varmasti se, että olen ns. iltatähti, ja muut sisarukset ovat minua reilusti vanhempia. He siis muuttivat pois kotoa, kun olin itse vasta ala-asteikäinen. Minulla on siis kolme sisarusta ja heillä on keskenään pienehköt ikäerot, joten ymmärrettävästi he eivät ole voineetkaan saada aivan samanlaista huomiota kuin minä, sillä synnyin ihan ”eri setissä” heidän kanssaan.

    Eniten tämä on ehkä näkynyt siinä, että minua on aina kohdeltu perheen ”vauvana” (vieläkin, vaikka olen 21v :-D). Itse en välttämättä ole ollut kovin innoissaan tästä kohtalosta, ja parin sisaruksen suusta olen joutunut kuuntelemaan kateudensekaista kettuilua aiheesta, vaikken itse minkäänlaista lellimistä ole toivonut. Näin aikuisiällä olen halunnut karistaa tämän roolin harteiltani ja elän hyvin itsenäisesti, eikä minun ole koskaan tarvinnut esim. lainata rahaa vanhemmiltani, toisin kuin muiden sisarusteni. Olen todella hyvissä väleissä sisarusteni kanssa, mutta minun lapsuudenaikainen ”erityiskohtelu” selkeästi kyllä heitä hiertää, ja se nouseekin aika ajoin riidanaiheeksi. Tyhmää! Rajoista en osaa sanoa ovatko ne olleet erilaiset, sillä en ole koskaan erityisesti rajoja koetellut. Uskoisin, että ne olisivat olleet minulle jopa tiukemmat, kun olin perheen pienin. :-D

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.