Päivä mun mukana

11.03.2015

Ajattelin valottaa teille vähän tätä mun tavallista keskiviikkopäivää vähän erilaisen postauksen muodossa. Olen toki tehnyt aiemminkin päivä kuvina -postauksia mutta tää on ainakin aiemmista vähän poikkeava, kun sisältö on erilainen. Tästä päivästä ei ainakaan vauhtia ole puuttunut, kello kymmeneltä mä taisin tehdä henkilökohtaisen nopeusennätykseni. Mutta enpä paljasta nyt kaikkea heti alkuun, edetään kronologisessa järjestyksessä.

7.00

Herätyskellot kävelevät ulos omasta huoneestaan viisi minuuttia ennen mun puhelimen kellon pärähtämistä. Pikainen kahvi, ja eikun vain pyykkikone päälle ja puuron keittoon. Tänään tytöt saavat puuroon hilloa, silmät on niin ristissä että en jaksa pilkkoa hedelmiä.

aamuseiska

8.00

Pikainen keittiön siivous, tytöille aamupesut ja vaatteet päälle. Pyykit kuivumaan ja meikit naamaan, ennen lähtöä bussipysäkille.

aamukasi

9.00

Kaikki on valmista, huulipunatkin sudittu huulille ja voidaan kipittää bussille. Pikainen bussimatka päiväkodille, tytöt nopeasti sinne, tai niin kuvittelin, kunnes tajusin että ei hitto mullahan on jo aivan järkyttävä kiire vaikka luulin että aikataulu piti oikein hyvin. Taisin innostua höpöttämään hoitajien kanssa vähän turhan pitkäksi aikaa. Yhtäkkiä tajusin, vasta metroa odottaessani, että siinä vaiheessa kun mun metro on perillä rautatieasemalla, mulla on kaksi minuuttia aikaa juosta junaan, joka kulkee tunnin välein. KAKSI minuuttia. Mä ehdin, juoksin kolmet liukuportaat korkkarit jalassa ylös ja juoksin vielä ulkona pari sataa metriä. Juuri kun oltiin työkaverin kanssa astumassa junan ovista sisään, konduktööri puhalsi pilliin. Mä kerkesin, en vieläkään voi uskoa. Ehkä siisteintä mitä olen vähään aikaan tehnyt!

Junamatkan aikana käytiin vähän läpi päivän suunnitelmia ja muutamia työjuttuja, tai no siis sen jälkeen kun olin ensin hengitellyt pienen tovin mun pinkomisen jälkeen ja  juonut pullollisen vettä. Mä olen aina ollut vahvempi kestävyyslajeissa kuin hulluissa spurteissa, hahhah!

aamuysikymppiyytoo

11.00

Juna oli perillä, edessä oli lyhyt automatka Fiskarsiin kultasepänpajalle jossa tehtiin töitä tänään, ja hengityskin oli jo vähän tasaantunut. Korkkarijuoksu kolmissa liukuportaissa tosin aiheutti varmaan ikuiset maitohapot, mutta ei se mitään. Tehtiin muutama tunti hommia, ja suunnattiin sitten lounaalle viihtyisään ravintolaan Fiskarsin keskustassa.

päiväkakstoistakolmetoista

14.00

Lounaan jälkeen tehtiin muutama tunti lisää töitä ja käytiin asioita läpi. Juotiin pannullinen kahvia ja saatiin paljon tehtyä. Viiden maissa lähdettiin takaisin kohti Helsinkiä ihanassa auringonpaisteessa. Fiskars on super kaunis paikka, suosittelen käymään jos ette ole käyneet! En voi edes kuvitella miten nättiä siellä on kesällä kun kaikkialla on kukkia ja puissa lehdet.

iltapäiväneljätoistaviisi

18.00

Mun juna oli perillä, sitten kipitin äkkiä kaupan kautta kotiin lapsia pusuttelemaan ja kysymään miten päiväkotipäivä oli sujunut! Kuulemma oli mennyt oikein kivasti, oli leikitty vesileikkejä ja kerätty kiviä ja kuulemma kaikki ruoka oli maistunut paitsi nuoremmalle hedelmäpuuro välipalaksi. Ihan hurja ikävä oli molempia, oli niin ihana nähdä vihdoinkin pitkän päivän jälkeen. Siinä vaiheessa kun tulin kaupan jälkeen kotiin, oli kello jo yli seitsemän ja lapsetkin jo melkein menossa nukkumaan. Lasten alettua iltapalan jälkeen nukkumaan, mä paistoin itselleni päivän superterveellisen herkun, salamipizzan, ja nautin sen hyvällä omallatunnolla cokiksen kanssa.

iltaseiskakasi

Ihan mahtava päivä takana, ei voi muuta sanoa! Huomenna mä ehdin olla tyttöjen kanssa koko aamupäivän, ennenkuin suuntaan iltapäiväksi blogijuttuihin. Sitten alkaakin meidän viikonloppu vähän etuajassa, koska perjantaille ei ole mitään menoa ja taidetaankin vain nauttia lasten kanssa kauniista ilmasta, ja mennä ehkä vihdoinkin testaamaan sitä Tiaran potkupyörää.

Kyllä tähän arkeen ehkä alkaa jo tottua. Huomaan etten ole enää niin väsynyt kuin viime viikolla iltaisin, ihanaa!

Millainen päivä teillä on ollut?


15 Responses to “Päivä mun mukana”

  1. anonyymi sanoo:

    Ois kiva tietää mitä sulla on tapana syödä päivän aikana! Millaisia aamupaloja yms 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Pitäisköhän mun tehdä tästä ihan postaus? 😀 Mut se on ainakin fakta, et syön joka aamu aamupalaksi puuroa ja sit jotain hedelmää, joko smoothien tai sit ihan vaan hedelmää tuoreena! 😀

  2. kaisla sanoo:

    Kuulostaapa ihan huippupäivältä! Toi sun duuni on varmaan aika monen unelmahomma, toivottavasti nautit siitä 🙂 Hahaha ja aika hyvän sprintin vedit, voin uskoo, että tais olla pieni helpotus kun pääsit junaan 😀

    Meillä täällä Italiassa alkoi tänään kesä, tai ainakin mulla alkoi! Käppäilin lähikahvilaan, ostin jätskiä ja menin puistoon syömään. Ekaa kertaa balleriinat ulkona jalassa tänä vuonna, enkä tarvinnu edes takkia!

    Toivottavasti pääsette perjantaina pyöräilemään nätillä ilmalla. Viettäkää rentouttava viikonloppu koko perhe 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitoksia <3 On tää kyllä, siis nautin todella paljon 🙂 Mä en vieläkään oikeesti voi uskoa että kerkesin siihen junaan ;D Ehkä se spurtti kertoo mun omistautumisesta tälle uudelle duunille, mä todella todella halusin ehtiä siihen junaan :D!

      Oi ihana Italia, kuulostaa niiiiin mahtavalta! Toivottavasti kesäinen sää jatkuu siellä, vietähän ihana viikonloppu sinäkin ja kiitoksia vielä<3

  3. st.brigitten sanoo:

    Aina yhtä hämmentävää että joku kulkee metrolla ja junilla, hahaha. Meidän kodin läheltä menee vaan bussi ja sekin pari kertaa päivässä. Vähän kauempaa sit tunnin välein ; D ihan kuin leffoista toi sun spurtti 😀 meillä on oksennustauti kylässä, täällä siis ei ihan niin kivoja päiviä.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hahaa no kyllä mä ymmärrän, oon asunut Oulussa ja siellä se oli luksusta että asuin semmosessa kohtaa mistä meni neljä bussia tunnissa keskustaan, kun aiemmin asuin sellasella alueella josta kesäaikaan meni kans vaan kerran tunnissa bussi 😀 Toi spurtti ois pitäny saada videolle, tai no en tiiä haluanko nähdä miltä näytin kun painelin menemään :DDDDD Voiei tsemppiä, toivottavasti voitte jo paremmin<3

  4. Annina sanoo:

    Itellekin tuli pieni jännitys tosta sun metrosta junaan pinkomisesta! Jos olisin ollut tuossa tilantessa sinä, olisin varmaan heittäny hanskat tiskiin ja laahustanu kotiin viskomaan kengät eteisen lattialle 😀 Ainoat kulkemani junamatkat olen mennyt Karjaa-Helsinki väliä ja kerran Karjaa-Turku, eikö tuo sinunkin juna sitten päätynyt Helsingistä Karjaalle? 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Haha, siis olin jo lyömässä hanskoja tiskiin ja ajattelin etten ikinä kerkeä 😀 Mut sit mun työkaveri sano mulle fb-keskustelussa kun olin metrossa, että nyt hengität vaan syvään, sä ehdit kyllä 😀 ja sit mä vaan ehdin, huh! Mut joo Karjaalle mä menin! 🙂

  5. Juulia sanoo:

    Tosin kivalta päivältä kuulostaa 🙂 On varmasti tosi outoa olla erossa lapsista melkein koko päivä 😮 Mutta varmaan tottuukin aika nopeasti. Itselläkin viimeistään kolmen vuoden päästä edessä 😀

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon<3 Ja joo on se kyllä outoa, tavallaan siihen tottuu mut tavallaan ei 😀 Mutta onneksi meillä on yleensä torstaista sunnuntaihin sitten yhteistä aikaa lasten kanssa<3

  6. Anna sanoo:

    Voi miten ihanaa vaihtelua varmasti olla välillä töissä ja aikuisten kanssa vaikka ikäväkin on varmasti tosi kova <3 Meilläkin oli tosi kiva päivä eilen, yleensä miehen yövuoron jälkeen olen koko aamupäivän kaksin tytsyn kanssa, mutta eilen ei miestä väsyttänytkään (jeeeee) ja päätettiin lähteä koko porukka ostoksille! Kotiin tullessa ulkona oli +30 astetta lämmintä, kevät on saapunut Espanjaan!:) Illalla teimme vielä herrrrkullista kasvissosekeittoa ja suunnittelimme ensi kuun Suomen matkaa, meidän vauva pääsee Suomeen ekaa kertaa!<3 Ennen nukkumaan menoa kävin laittamassa keittiön ikkunan kiinni ja ulkoa puhalsi vielä lämmin tuuli, tuli niin hyvä mieli kun tajusin että talvi on ohi haha. Onnea uudesta työpaikasta, olet niiiin ansainnut kaiken hyvän. Ihanaa kuulla että tytöt viihtyy päikkärissä. Hyvää kevättä teille ja lämmin hali Espanjasta! T:Anna

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No kyllä, siis sitä nimenomaan! 🙂 Tavallaan kuitenkin kokoajan mulla on ollut sitä aikuista seuraa blogin kautta kun olen käynyt eri tapahtumissa, mutta nyt kun on fyysinen työpaikka jonne mennä säännöllisesti, sitä pystyy tietenkin aivan eri tavalla heittäytymään siihen aikuisten maailmaan 🙂 Ja voi että kuulostaa ihanalta, siis aijai! Paljon aurinkoisia ja ihania päiviä sinne Espanjaan ja haleja myös, täällä on vasta +6 astetta päivällä, mutta sekin tuntuu jo luksukselta harmaiden nollakelien jälkeen 😀

  7. HeidiS sanoo:

    Ihana huulipuna, sopii sulle mielettömän hyvin 🙂 mikä sävy ja minkä merkkinen mahtaa olla? 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos <3 Toi on H&M:n semmonen paksu kynä, sävyn nimi on kulunut pois mutta niitä ei kovin montaa sävyä ole niin niistä se viininpunainen tai semmonen aika tumma, ei ole huulilla yhtä tumma kuin purkissa! 😀

  8. Carl sanoo:

    Moi Iina 🙂

    Esittelen meidän ruotsalaisia muotituotteita julkkiksille ja merkittävimmille bloggaajille.

    Koska tyylisi sopii yhteen tuotemerkkimme kanssa, haluaiimme sinun testaavan paria.

    Meilaa minulle niin lähetän lisätietoja.

    Hauskaa päivänjatkoa!!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.