Le week-end

23.03.2015

Tänä viikonloppuna saatiin nauttia kyllä ainakin vaihtelevasta säästä jos ei muuta, lauantaina mielettömästä auringonpaisteesta ja sunnuntaina kylmästä ilmasta ja jopa hetken kestäneestä lumimyrskystä, joka on ihanasti tänään jatkunut. Mun äiti tuli meille, sillä hän on lähdössä risteilylle tällä viikolla, ja samalla hän tulee meidän neitokaisten seuraksi kun mennään torstaina Aussie Academyn päätösbileisiin Oton kanssa. Jännää! Äänestysaikaa on muuten enää pari päivää jäljellä, jos haluatte käydä äänestämässä vielä niin se onnistuu TÄSTÄ linkistä. Kiitos kaikille jo äänestäneille ja kaikille jotka ovat videon katsoneet<3

Me käytiin lauantaina kävelyllä merenrannassa lasten kanssa, ja he olivat aivan innoissaan hiekasta ja auringosta. ”Täällä me äiti uitiin silloin viime kesänä aina ja tuohon minä kaadoin kastelukannulla merestä vettä! Voitaisko tänäkin kesänä mennä uimaan! Milloin on kesä? Voidaanko tulla huomenna uimaan rannalle?”.  Tuota intoa kuunnellessa ei meinaa itsekään malttaa odottaa että pääsee nauttimaan merivedestä, kuumasta hiekasta ja jäätelöstä rannalle. Mutta kaunista siellä on näin maaliskuussakin, aurinkoista, siistiä ja meri kimaltelee yhtä kauniin sinisenä kuin kesällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Merenrantareissun jälkeen suunnattiin ostamaan mulle Aussiebileisiin asua, ja löydettiinkin pari ihan kivaa juttua joita ajattelin vähän vilauttaa jo ennen varsinaisia juhlia. Tytöt olivat loistavia makutuomareita ja Tiara itseasiasa valitsi mun apuna mulle molemmat jutut jotka ostin, kun mulla oli värivalintojen kanssa vaikeuksia. Ihana minishoppaaja!

Eilen syötiin aamupalaa pitkän kaavan mukaan, paistoin karjalanpiirakoita, ihan niitä Pirkka-versioita, ja herkuteltiin kylmäsavulohella, pashalla ja tuoreilla hedelmillä.. Pasha on mulle ihan uusi ruoka jota en ole maistanut ennen tätä kevättä, en oikeastaan tiedä edes miksi! Mä inhoan mämmiä, ja oon kai aina jotenkin rinnastanut pashan siihen koska molemmat ovat pääsiäisen aikaan syötäviä jälkkäreitä. No eihän niillä ole kerrassaan mitään tekemistä keskenään, pasha on superhyvää, etenkin Lidlistä ostamani shampanjanmakuinen valkosuklaapasha, suosittelen. Pääsiäiseksi voisi koittaa tehdä ihan itse eikä tyytyä kaupan versioihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääsiäisteemalla jatkettiin aamun jälkeen, kun lähdettiin metsästämään pajunkissoja ja löydettiinkin! Tehtiin samalla kunnon metsäretki tyttöjen kanssa, ja huomasi kyllä miten innoissaan ja miten kotoisana meidän metsäkerhoa käynyt esikoinen oli tutussa metsässä. Hän liikkui siellä sutjakkaammin kuin vanhempansa ja tunsi kaikki kalliot ja kivenkolot, ja kertoili mitä kaikkea he ovat kerhossa tehneet missäkin metsän kolkassa. Kerhosta jäi ihanat muistot ja rakkaus metsään varmasti loppuelämäksi, en voi sanoin kuvailla miten hieno juttu tuollaiset ulkoilmakerhot ovat. Onneksi päiväkodissakin on säännöllisiä metsäretkiä ohjelmassa, ihan niinkuin meilläkin oli pienenä päiväkodissa mörrikoulua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On ihana katsoa kun Helsinki heräilee eloon talven jäljiltä, .jotenkin huomaa taas kuinka mun Helsinkirakkaus samaan aikaan nostaa päätään pienestä talvihorroksesta. Kaikki tuntuu mahdolliselta, ja parasta on se miten täällä on niin paljon vaihtoehtoja, ja kaikki niin lähellä. Ei tarvitse lähteä kuin muutama askel ovesta ulos niin on metsässä, merenrannalla, kaupassa ja julkisen liikenteen pysäkillä. Kaikki löytyy. Helsingin keskusta on ehkä kiireinen, mutta kun lähtee vähän keskustasta pois voi löytää hiljaisia metsiä, pieniä poukamia ja täydellisiä lenkkipolkuja joiden varrella on heppoja pellolla. Toisaalta nautin samaan aikaan siitä, että pääsen osaksi keskustan kiireistä tunnelmaa työpäivinä.

Tänään mulla oli eräät aika makeat kuvaukset joista kuulette pian lisää, instagramista voi käydä kurkkimassa vähän etukäteen. Aivan ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3


21 Responses to “Le week-end”

  1. Anni sanoo:

    !<3
    Itse asun kanssa siellä missä te ja täällä on niin ihana asua! 🙂 Juuri sen takia kun täällä on meri lähellä ja rauhallista asua 🙂

  2. pihvi sanoo:

    Kannattaa ehdottomasti tehdä itse pashaa, valmispashasta ei voi puhua edes samana päkvänä itse tehdyn kanssa! Se on uskomattoman hyvää (varsinkin appelsiinilohkojen kanssa) ja suht helppo tehdä, valuttaminen vain vie vähän aikaa. Namnam en malta odottaa pääsiäistä 🙂

  3. Juulia sanoo:

    Voi miten ihania kuvia! Oikein huokuu iloisuus ja onnellisuus. Tästä postauksesta tuli tosi hyvälle mielelle <3

  4. ss sanoo:

    Postauksesta tuli mieleen, että kirjoittaisitko joskus sun lempipaikoista Helsingissä esim top10? 🙂

  5. Heidi sanoo:

    Meille ostettiin kyllä aina mämmiä ku olin pieni mutta ”äiti mitä on pasha” sai aina vastaukseksi ”hyi se on pahaa, laita se takas hyllyyn”. Silti sain ostaa jotain risifruttia vaikka vihasin puuroa 😀 poikaystävän äiti teki viime pääsiäisenä pashaa ja se oli aivan mahtavaa! Kannattaa tehdä kaikkia perinneruokia aina eri pyhien kunniaksi, se on myös sivistävää 🙂 suosittelen tekeen karjalanpiirakoitaki ite joskus, lapsetki osaa rypyttää ja ite tein niitä ensimmäistä kertaa joskus ekalla luokalla 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hahahhaa voiei :D! Pasha on kyllä ihanaa, ja mä oon samaa mieltä että kannattaa tehdä perinneruokia, ne on sivistäviä ja mä nautin myös siitä että joka juhlaan on omat perinteensä ja ruokansa 🙂 Joulukokkailua ihanampaa asiaa ei olekaan! 😀

  6. Marika sanoo:

    Hei, mukavat kuulumiset teillä 🙂 Saanko kysyä missäpäin Helsinkiä asutte? Olin serkkuni häissä viime viikonloppuna, majotuttiin Glo Hotel Art:ssa. Kävimme miehen kanssa lauantaina sitten siinä Eiran rannassa ihastelemassa maisemia ja siitä käveltiin Hietaniemen (vai Hakaniemen) rantaan ja kävimme siinä olevassa kauppahallissa. Niin ajattelin vain kun sun blogissa on sellaisia kivoja kuvia ”rantaraiteilta” joissa on meri vieressä ja uuden näköisiä hienoja kerrostaloja, että missäin Helsinkiä semmosia maisemia on? 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitoksia paljon :)!! Hietaniemen kauppahalli on kyllä aivan ihana, ja Eiranrannassa on superkaunista 🙂 Mä oon asunut siellä lähellä, Ullanlinnassa, silloin kun tutustuin Ottoon ja Hietaniemen lähellä Ruoholahdessa lapsuudessa 🙂 Mä en viitsi meidän nykyistä asuinpaikkaa kertoa tarkemmin, vaikka toki sen moni osaa päätellä kuvista jos on täälläpäin liikkunut 😀 Mutta Itä-Helsinkiä on tämä alue!

  7. Anna sanoo:

    Joo! Joku tuommoinen ”minun Helsinkini” -tyyppinen postaus olis ihana! 🙂 Mäkin haluaisin asua teidän huudeilla, tällä hetkellä asun toisen metrolinjan varrella. Ei ole metsää eikä merta, julkiset ja kaupat kyllä.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voisin kyllä sen tehdä, viime vuonna kirjoitin yleisesti Helsingistä mutta nyt voisin tehdä ihan vaan meidän lempparipaikoista :)! Täällä on kyllä kaunista! Toinen metrolinja alueineen ei oo ihan niin tuttu mulle, mutta ihan nättiä sielläkin päin on kun oon joskus käynyt :)!

  8. Ansku sanoo:

    Hei! Postausehdotus: Olisi kiva kuulla, miten olette valinneet asuinpaikkanne Helsingissä. Miksi asutte juuri siellä ja mitkä asiat vaikuttivat päätökseen? Mitkä ovat hyviä ja mitkä huonoja puolia? Voisit muutenkin esitellä kotinne ympäristöä, sellaisia paikkoja, jotka ovat teille tärkeitä.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos postausehdotuksesta :)! Tää on tosi kiva idea, mutta en halua ihan niin tarkkaan kertoa meidän asuinalueesta vaikka osa sen osaakin hyvin päätellä kuvista jos alue on tuttu. Mutta Helsingistä yleisesti voin kirjoittaa :)!

      • Ansku sanoo:

        Asumme itse lähistöllä ja tunnistan tosiaan nurkat :). Harmikseni en vain ole kotiutunut tänne kovin hyvin ja harkitsemme alueen vaihtoa. Kukaan tuttuni ei asu täälläpäin ja siitä kumpusi ajatus, että olisi kiva kuulla jonkun alueella asuvan kokemuksia, kun vaikuttavat vielä olevan positiivisia. Mutta ymmärrän pointtisi, Helsinki-postauskin olisi kiva :)!

  9. Lilli sanoo:

    Tuo alue Helsingistä on kyllä ihanaa! Itse oon siellä töissä, tosin tällä hetkellä ulkomailla vaihdossa. Pahin ikävä meinaa iskeä, kun näkee kuvia Helsingistä.:) Vaikka täällä kivaa onkin, niin on ihanaa päästä kesällä nauttimaan kotikaupungista (ja varsinkin tuosta kyseisestä kaupungin parhaasta rannasta ;)! Nyt kun kommentoin, niin halusin samalla sanoa, että sulla on tosi kiva blogi Tykkään lukea tätä, vaikka oon sua vähän vanhempi ja omalla kohdalla perheen perustaminen tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Blogisi on mukava sekoitus vähän kaikkea ja vaikutat kovin positiiviselta ja maanläheiseltä tyypiltä, samalla niin aikuiselta mutta sopivan leikkisältä. Ei mulla muuta, ihanaa kevään jatkoa sulle & perheellesi! 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Tämä on kyllä yksi Helsingin kauneimpia alueita, on etuoikeutettu olo kun saa asua näin ihanassa paikassa! 🙂 Ranta on tosiaan paras! 😉 Mutta hei kiitoksia ihan hirveästi ihanasta kommentista ja kauniista sanoista<3 Ja mahtavaa kevättä vaihdossa sulle, toivottavasti saat paljon ihania kokemuksia :)!<3

  10. Milla sanoo:

    Kauniita kuvia ja pakko myöntää, että kuvailet teidän asuinseutua aika houkuttelevasti! 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.