Työasu & meidän tiistai

24.03.2015

Palasin tänään töiden ääreen viikonlopun ja eilisten kuvausten jälkeen, ja oli kyllä jälleen kerran huippu työpäivä huipussa seurassa! Käytiin lounaalla Sandrossa, jossa en koskaan ennen ollut käynyt vaikka pitkään on pitänyt, ja tykkäsin kovasti salaattibuffetista. Aivan pakko käydä siellä useamminkin lounaalla, vaikka yritänkin syödä useammin omia eväitä kuin ulkona, haha. Mutta kai sitä joskus saa hemmotella itseään kesken työpäivän tuollaisilla herkuilla. Eikä Sandro kyllä keskustan hintatasoon verraten ole todellakaan kallis, siinä missä perus keskustakuppiloissa salaatti kahdella täytteellä maksaa 9-10 euroa ja siihen päälle saa ostaa kahvit ja muut, Sandrossa salaattibuffet ihan mielettömällä valikoimalla (ainakin 8 eri salaattia + leivät ja levitteet) oli 9,90 ja hintaan sisältyy jälkkärikahvi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Iltapäivästä piipahdin vielä tsekkaamassa Tommy Hilfigerin uutuuskoruja ja -kelloja, ja lainaamassa itselleni ihanan laukun torstain Aussiejuhliin joita odotan innolla! Mä vilautan huomenna vähän mun asua etukäteen, mutta nyt esittelen mun tän hetken ihan superlempparin työasun. Simppeliä mutta tyylikästä, klassinen vaaleansininen kauluspaita, mustat housut ja skarpit korkkarit. Tätä asua voisin käyttää vaikka joka päivä, ja kieltämättä aika usein se on viimeaikoina mulla ollutkin päällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Takki Sheinside* / Paita H&M / Housut Zara / Kello Guess* / Kengät Zara /*saatu blogin kautta

Näissä kuvissa on muuten vielä vanha tukka, uusi on vähän vaaleampi niinkuin instasta varmaan osa huomasikin! Mulla on vielä vähän totuttelua tähän vaaleampaan lookiin, mutta tykkään kyllä. Niinkuin syksyllä sanoinkin niin kesäksi on kiva vähän vaalentaa, mutta platinablondiin en ole palaamassa ainakaan näillä näkymin, luonnollisempi sävy on helpompi ylläpitää ja sopii mulle paremmin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tulin illalla kotiin ja laitettiin ruokaa kaikessa rauhassa, ja sen jälkeen rakenneltiin tyttöjen kanssa Duploilla, luettiin Zeldan kanssa Cosmoa (Zelda osoitteli ”kato äiti kenkä. Äitin kenkä. Hieno waukku! Waaaau inana tukka!) ja pelattiin Tiaran kanssa vähän iPadilla. Tytöillä oli mennyt kivasti tarhassa, ja Zeldakin jäi aamulla tyytyväisenä askartelemaan omaa rairuohokippoa kun mä lähdin töihin. Eilisen lumimyrskyn jälkeen tämänpäiväinen aurinkoinen sää oli aivan ihanaa vaihtelua, ja kävelinkin tänään auringossa monta matkaa jotka olisin voinut mennä julkisilla. Kieltämättä mulla on ekaa kertaa moneen vuoteen pieni pyöräkuume, olisi niin ihana pyöräillä osa työmatkasta, ja pyörällä olisi muutenkin helppo liikkua keskustassa, kun työpäivän aikana saattaa tulla monta reissua muutaman kilsan säteellä. Se säästäisi aikaa, ja pyöräily on muutenkin niin kivaa.

Se mua vaan mietityttää että miten sitten veisin lapset aamulla päiväkotiin, kun pitäisi kuitenkin sille matkalle olla rattaat. Toki sellainen perävaunu pyörään olisi yksi vaihtoehto, mutta toisaalta en sitten haluaisi raahailla peräkärryä mukanani koko päivää, ja sitten taas jos Otto esimerkiksi hakee lapset, niin hänelläkin pitäisi olla pyörä jotta saa lapset vietyä päiväkotiin jätetyllä peräkärryllä kotiin. Vähän ehkä menisi hankalaksi. Mutta ehdottomasti asia jota pitää miettiä, pyöräily on liian kivaa että antaisi pienten järjestelykysymysten estää sitä!

Huomenna on edessä ihan perus keskiviikko ennen loppuviikon menoja ja meininkejä. Mukavaa iltaa kaikille, ja toivottavasti huomennakin paistaisi aurinko! <3


23 Responses to “Työasu & meidän tiistai”

  1. Atsis sanoo:

    Tänään lumisateessa litimärkänä ja suurien vaikeuksien kanssa tiellä olevan lumen takia pyöräilleenä en kyllä menis sanomaan, että pyöräily on kivaa :DD no ehkä sitten ku tää takatalvi hellittäis täällä Oulussakin…
    Mutta joo ihana asu ja oikein ihana postaus! <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hahaahha no joo ei se pyöräily niin kivaa tuossa säässä ole 😀 Oulussa itekin pyöräilin säällä kuin säällä, kun se oli helpoin tapa liikkua! Takatalvi täälläkin, blaah! Kiitoksia hurjasti ja mukavaa kevättä sinne<3

  2. Sulla on niin upee kroppa! Ihanan pitkät jalat. Vielä jotenki korostuu sun jalkojen pituus noissa mustissa housuissa. 🙂 Ja hieno asu!

  3. Essi sanoo:

    Hei! Kiva asu kyllä, mietin tässä (koska minulla ei ole kokemusta toimistotyöskentelystä), että onko sinulla vaihtokengät mukana, kun menet töihin vai menetkö koko päivän noilla korkkareilla? Vaikuttaa niin epäkäytännölliseltä mielestäni mennä koko päivä… vaikka asun itsekkin kaupungissa, niin meillä on paljon hiekkaosuuksia ja päiväkodinkin piha välillä mutainen.. mutta joo ja toiseksi.. minulla ei ole juurikaan kokemusta noista kärryistäkään pyöriin, mutta olen ainakin nähnyt että jossain kärryissä on myös se aisa, josta voi työntää ja käyttää kärryä rattaina. Eli jos jätät kärryn aina päiväkodille ja Otto voi hakea tytöt sitten kävellen käyttäen kärryjä rattaina. Jos siellä päiväkodilla siis on mahdollisuutta jättää kärryä säilöön, koska mieluiten niin kallista vehjettä varmasti edes katoksen alla pitäisi. 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon<3 Kiva että tykkäsit! 🙂 Mulla ei oo ollenkaan hiekkaosuuksia itseasiassa työmatkalla, eikä päiväkotimatkalla, mutta kyllä mulla on vaihtokengät yleensä, nuo olis vähän turhan epämukavat pitkiin matkoihin! 😀 Mutta vähän tukevampikorkoisia korkkareita(mun nilkkurit) oon käyttänyt koko talven kun ne on niin mukavat 🙂

      Sellaiset kärryrattaat vois olla kyllä tosi kätsät, onkohan ne kalliita?? 😀 Katos ja säilytysmahdollisuus onneksi löytyy!

  4. Mape sanoo:

    tuohon pyöränkärri asiaan! Niitä on sellasia kärrejä jota voi käyttää ns rattainakin,eli jos sinä viet tytöt pyörän perässä siinä niin voi Otto ottaa ne ns rattaina ja kävellä tyttöjenkaa kotiin. 🙂

  5. Tyyne sanoo:

    Saahan niistä kärryistä monet muutettua suht helposti työnnettäviksi rattaiksi (iltapäivällä).;) Ja ens vuonna Tiarakin jaksaa jo polkea koko matkan itse.

  6. mimmi sanoo:

    Moi, nykysin pyöräkärryjä löytyy semmosia että voi halutessaan työntää niinku normirattaita (erittäin kevyt työntää vaikka ois isompiki lapsi kyydissä!) ja taas laittaa pyörään kiinni helposti

  7. Marjo sanoo:

    Tuohon pyöräilyasiaan ajattelin kommentoida, että onko tyttöjen päiväkodilla mahdollisuus jättää päivän ajaksi säilytykseen jonkinlaista kärryä, vähän niin kuin monesti vanhemmat jättävät lastenrattaatkin päiväksi päiväkodille?

  8. anngg sanoo:

    Mitä jos ostatte semmosen lastenistuimen (mikä lie oikeelta nimeltään?) ja sit Tiara menis sen potkupyörän kanssa? Sitten jos Otto hakee tytöt niin voi tulla julkisella takasin ja potkupyörän saa bussiin/metroon/ratikkaan, mitä käytättekään? 🙂 vai onks se Tiaran liikkuminen niin hidasta ettei siin vieressä voi pyöräillä tai liian vaarallista?

  9. Pöllö sanoo:

    Huh, onko sulla vaan tumma meikkivoide vai mikä kun naamas ja kaulas on niiin tummat verrattuna käsiin? :;o vai ootko ottanu jonkun osittaisen tekorusketuksen? haluaa myös.,,,,,

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mulla on itseruskettavaa jokapuolella päästä varpaisiin, mutta kädet on aina valkosemmat koska joudun yleensä vaihtamaan vaippaa/pesemään muuten käsiä silloin kun IR vielä vaikuttaa joten ne jää aina vaaleammaksi 😀

  10. st.brigitten sanoo:

    Ihana asu! Mullakin haaveissa uusi puärä

  11. Joo sanoo:

    Oho lähti vähän kesken 😀 siis mullakin haaveissa uusi pyörä ja siihen kärry tai sitten sellanen laatikkopyörä, missä lapset istuu laatikossa siinä edessä 🙂 mut saa nyt nähä onko varaa noista mihinkään 😀

  12. noora sanoo:

    Vau! Katon sun kuvia aina niin ihaillen. Sun asut on aina niin upeita ja oot uskomattoman kaunis! ♥

  13. Hannele sanoo:

    Ei liity mitenkään postauksen aiheeseen.. 🙂 Tätä on varmaan kysytty monesti, mutta mistä blogin nimi tulee? Olen yrittänyt googlata, olisko vaikka jostain sarjasta tms, mutta ei löydy 😀 Oon tätä niin miettinyt nyt pari vuotta, että pakko oli kysyä!

  14. Linkku sanoo:

    Ihana kyllä toi asu tossa kuvassa! Simppeli mutta tosi toimiva, pitäisin ehottomasti itekin 🙂 Ja tosta tukasta että tollanen mitta kyllä sopii sulle hirveen hyvin! Tosin mun mielestä sun kaikki erilaiset tukkatyylit on istunu sulle tosi kivasti, epäreilua :’D

  15. Amelie sanoo:

    Meillä on käytössä juuri samalla tavalla sellainen pyörän kärry. Minä vien lapsen aamulla pyörällä kerhoon ja isä hakee kävellen päivällä pois. Tosi kätevää! Suosittelen!

    Ja siis niin ihana asu. Munkin pitäis varmaan käyttää enemmän kauluspaitoja, kun näyttää sun päällä niin ihanalta. Sä oot kyllä upee nainen, niin kauniit hoikat jalat. Mäki haluun… Minkä mittainen muuten olet?

    Ja minkä ikäisiä Tiara ja Zelda siis tarkalleen nyt ovat?

    -Amelie

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.