Pääsiäislomatunnelmissa

02.04.2015

Me herättiin aamulla rauhassa tyttöjen kanssa vasta vähän ennen yhdeksää, ja Ottokin pääsi tänään aiemmin töistä niin saatiin hoidettua useamman päivän ruokaostokset yhdessä ennen illan ruuhkia. Nyt on kyllä niin lomafiilikset! Neljä päivää edessäolevaa vapaata tuntuu ikuisuudelta, vaikka sujahtaakin ohitse varmasti aivan silmänräpäyksessä. Mutta sitä ei kannata miettiä nyt vaan nauttia tästä silmänräpäyksestä täysillä, eikö! Alkuviikko meni tosi nopeasti ohi touhutessa joten on kiva rauhoittua viettämään pitkää viikonloppua tyttöjen ja Oton kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Takki Sheinside* / Huivi Monki* / Kello Tommy Hilfiger* / Housut Tally Wejl / Kengät Nike / Laukku Coach /*saatu blogin kautta.

Musta tuntuu niinkuin en olisi kirjoittanut kuulumisia ikuisuuteen, kun muutaman päivän on tullut kirjoiteltua enemmän jostain tietyistä asioista kuin siitä mitä ollaan tehty. Mutta hyvää meille kuuluu, ei mitään sen erikoisempaa, haha tällainen perus suomalainen vastaus. Tajusin tänään että meidän kuopus, neiti Zelda, täyttää kaksi vuotta alle kahden viikon kuluttua! Olenhan mä tiennyt että synttärit lähestyvät ja juhlatkin on ollut suunnitteilla jo jonkin aikaa, mutta silti se tänään vasta jotenkin jysähti tajuntaan että siihen on oikeasti niin lyhyt aika. Me pidetään juhlat vasta viikkoa oikean päivän jälkeen kun se sopii aikatauluihin paremmin, mutta onneksi kaksivuotias ei ihan vielä ymmärrä ajankulua niin hyvin että se haittaisi. Oikeana päivänä juhlitaan ihan vain perheen kesken varmaankin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta silti, kaksi vuotta! Miten nyt voi olla jo huhtikuu? On nuo neidit jo molemmat niin isoja ja reippaita ja omatoimisia että ei sitä voi kuin hämmästellä. Heidän kanssaan on ihana jutella ja höpöttää, ja parhaimpia juttuja on kyllä ne mitä he juttelevat keskenään. Niin huvittavia keskusteluita välillä että on pokassa pitelemistä ihan todella. Ei sitä osannut vielä vuosi sittenkään kuvitella miten läheisiä tytöt voisivat olla toisilleen. Mutta tottakai nyt 2- ja 3,5-vuotiaan on helpompi rakentaa yhdessä leikkejä, keskustella ja vain olla yhdessä, kun molemmilla on jo ymmärrystä, kuin vuosi sitten pienemmän ollessa vasta 1-vuotias pikkutaapero.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mä tunnen olevani maailman onnekkain tyyppi, kun saan joka päivä hengata juuri noiden kahden universumin siisteimmän ipanan kanssa. Tottakai jokaiselle vanhemmalle ne omat muksut on aina rakkaimmat, olen varma että siellä ruutujen takana on aika monta äitiä, joilla on myös universumiin siisteimmät ipanat, haha!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huomenna meillä on edessä varmasti ainakin barbieleikkimaraton, paljon hyvää ruokaa ja ulkoilua. Pientä pääsiäisaskartelua voitaisiin myös tehdä, ja sitten on se pääsiäismunien piilotus. Vissiin pieni väsymys jo kun meinasin kirjoittaa pääsiäisloman piilotus, apua! Mua nyt vaan jäi mietityttämään että minä päivänä se pääsiäismunajahti kuuluu järjestää? Muistelisin että viime vuonna kun me pidettiin se (en edes muista minä päivänä) niin joku tuli kommentoimaan että se oli ihan väärä päivä. Mutta nyt en muista edes että mikä päivä se väärä päivä oli, saati sitten oikeaa. Ei sillä että se ketään vahingoittaisi jos me nyt jälleen jahdattaisiin yllätysmunia vääränä päivänä, tuli vaan mieleen, haha. Että saa valaista tätä urpoa äitiä, joka ei ole päivästä perillä, jos joku muu sattuu olemaan!

Ihanaa pääsiäistä kaikille, toivottavasti se aurinkokin näyttäisi vihdoin monen harmaan päivän jälkeen!

 


40 Responses to “Pääsiäislomatunnelmissa”

  1. Ade sanoo:

    Se on kyllä jännä, miten omat lapset ovat maailman ihanimmat. Voisin pussata omani puhki joka päivä. Ihastelen heitä edelleen aivan kuin olisin rakastunut. Ja tietysti heillä on maaailman parhaimmat jutut. 😀

    Meillä munajahti on sunnuntaina. Jos yhtään pääsiäisen sanomaa miettii, niin pitkäperjantaina ei tietenkään. Se on kärsimyspäivä pääsiäisessä, silloin ei juhlita. Lauantai on vähän kuin ”välipäivä”. Sunnuntaina, ensimmäisenä pääsiäispäivänä, on aika juhlia ylösnousemusta ja aloittaa pääsiäisen juhlinta. Meillä se tarkoittaa munajahtia ja munien syönnin aloittamista, joka jatkuu maanantaihin saakka.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hahah no sanopa muuta, sama on meininki täälläkin<3 😀 Lapset on vaan niin ihania!

      Mekin pidettiin sitten munajahti tänään sunnuntaina, lähinnä mä just mietin että lauantai vaiko sunnuntai, pitkäperjantai ei käynyt mielessäkään! 😀

  2. Mymmyryy sanoo:

    Mä oon ainaki tottunu että kukko munii nyt sunnuntaina. Ja nimenomaan KUKKO pääsiäisenä 😉 ennenkuin joku tulee ohjeistamaan ettei kukko muni 😛

  3. Sanna sanoo:

    Sunnuntainahan on oikea pääsiäinen, niin silloin olisi varmaan just hyvä päivä! Perjantai ja lauantaihan ovat vielä pääsiäiseen valmistautumista 😉

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No niin, perjantaita en ajatellutkaan mutta lauantai käväisi mielessä, lähinnö siksi että sunnuntaihin tuntui olevan niin pitkä aika vielä silloin kun tämän kirjoitin, mutta rivakkaanhan tämä loma on taas mennyt :DD

  4. hilkka sanoo:

    olisipa ihana jos tulis jokin höpöttelyvideo zeldan kanssa, kun tiaran kanssa sellaisia olet tehnytkin 🙂

  5. Julia sanoo:

    Ihanat tytöt <3 Vitsi Tiaran tukka on kasvanu! Mun mielestä se on vissii sunnuntai? En oo kyllä ihan varma 😀

  6. krisda sanoo:

    Ihana pipo tiaralla! Mä haluun kans 😀 tosin en varmasti näyttäs noin söpöltä… 😀
    ootteko leikannu kummankaan tytön hiuksia ikinä? Onko tarkotus kasvattaa pitkätkin hiukset? 🙂 mulla on itellä ollu 90 luvun muksuna polkka (+etuhiukset) ja hitsi ne on ollu hirveet 😀 äiti tosin kiitteli helppoutta mun takkutukan kaa…

    Pitäkää kiva loma!

    • Tiiasara sanoo:

      Meidän lapsella on polkkatukka ja otsatukka, eikä niissä ole mitään hirveätä. Päinvastoin.

      • krisda sanoo:

        Toisille varmasti sopiikin tosi hyvin 🙂 ja monellahan on otsis juurikin polkan kaa 🙂 ite oon vaan aina naureskellu omille kuvilleni, se ei suinkaan tarkota ettei ne nun mielestä sopis muille 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon<3 Tiaran pipo on paras!! 😀 Mä oon tasoittanut Tiaran latvoja sillon kun mentiin naimisiin, mutta nyt en oo taas vuoteen leikannut ollenkaan, kun oon antanut neidin kasvattaa! 🙂 Leikataan kyllä sitten kun hän itse niin haluaa, mutta muuten annan kasvaa 😀 Mulla on ollut ysärinä sellanen korvasta korvaan -levyinen otsatukka ja sit semmonen kunnon takatukka, ihan jäätävä look, oon sitä joskus täällä esitellytkin 😀

  7. MJS sanoo:

    Ihania pirpanoita! Kyselisin tuota sun takin kokoa? 🙂 Ite oon pitkä ja hoikka ja puntaroin S ja M välillä. Sulle näyttäis istuvan täydellisesti!

    Ihanaa pääsiäistä!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ne on kyllä niin ihania<3 Mun takki on kokoa S ja se on kyllä hyvän kokoinen, aika reilu, mahtuu vaikka viis villatakkia alle :D! Ihanaa pääsiäistä sinnekin<3

  8. anna sanoo:

    joo oma lapsihan/lapsethan on niitä ihanimpia! 🙂 meilläkin tyttö täyttää kahden vkon kuluttua 5 v. Jutut on kyllä niin huippuja. Kun vieraita oli tulossa ja meillä hieman kiire kotiin niin tyttö totesi, että ”mennään äkkiä kotiin että ne ei pääse meitä ennen helkuttelmaan”. Ei osaa r-kirjainta vielä 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No niinhän ne on, ihan parhaita<3 Ja voi ihana, haha 😀 Mäkään en osannut sanoa pienenä ärrää, enkä myöskään ällää, sanoin ne tuplaveenä 😀 Kuten myös meidän kuopus tällä hetkellä<3 😀

  9. Ninni sanoo:

    Ihanaa pääsiäistä teille! Täällä kans aletaan olla lomafiiliksissä…ens viikolla koittaa kauan odotettu Helsingin loma. 🙂 🙂

  10. Sonja sanoo:

    Heippa! Mä oon lueskellut sun blogia nyt vasta muutaman viikon, mutten oo jaksanut (vieläkään) alusta asti liikkeelle. Mahti blogi, se täytyy sanoa. Mutta kysyisin että mistä teidän tyttöjen nimet on tulleet, kun ovat ainakin mun korvaan vähän ’erikoisemman’ oloisia .. 😀

  11. Emmi sanoo:

    http://aidiltatoiselle.fi/ kannattaa tutustua! Äitiyspakkauksien lahjoituksia niitä eniten tarviville 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Sivusto on tuttu ja mua kiinnostaisi hirveästi osallistua kunhan löydän vaan aikaa etsiä tarpeeksi noita pikkuvaatteita, mä olen ison osan myynyt/antanut pois ja loput on jossain varaston syövereissä, Zeldakin kun on jo melkein kaksi! 🙂

  12. hölölölö sanoo:

    Vaikuttaa tosi typerältä ”valittaa” tällaisesta pikkuasiasta, ja toivon ettei tähän kommenttiin tule muilta tosi paljoa vihavastauksia, mutta pakko mainita silti: jok’ikisessä sun postauksessa on ainakin yhdessä kohdassa ”haha”, tässä postauksessa jopa kolmesti (”haha tällainen perus suomalainen vastaus”, ”universumiin siisteimmät ipanat, haha”, ”tuli vaan mieleen, haha”)! En halua neuvoa, miten sinun pitäisi kirjoittaa blogiasi tai urputtaa ”uliuli älä sano ”haha” koskaan”, mutta pakko mainita tästä 😀

    Tekstejäsi on miellyttävää lukea, ja osaat kirjoittaa monipuolisesti ja sopivan ”kirjakielisesti”, mutta nuo haha:t vaan erottuu tekstistä häiritsevällä tavalla – kuin hymiöt, ja häiritsee vähän blogin ja tekstien kokonaiskuvaa (ainakin silloin, kun niitä on 3x postaus) 🙂 Toivottavasti et pahastu kommentistani!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hahaaa 😀 Sori, oli pakko! Mutta siis joo, en pahastu. Mun on vaikea välillä jättää niitä pois, kun asia jonka kirjoitan saattaa olla sellainen että sanoessani sen naureskelisin. Hymiöitä en halua todellakaan käyttää tekstin seassa, mutta jollain tapaa haluaisin ilmaista sen että sanon asian huvittuneesti, vitsillä, en tosissaan, ja se haha on ollut helppo keino siihen. En oikein muuta keinoa keksi? 😀 Jos sä keksit niin kerro ihmeessä, mielelläni käyttäisin jotain muuta keinoa :D!

      • hölölölö sanoo:

        Näin bloggaajana itsekin painiskelen saman asian kanssa – millä ihmeellä sen voisi sitten korvata?? 😀 Ite vuorottelen sitten haha-hah-hehe-heh-linjalla, en kyllä tiedä onko tämä vain aikaisempaa ärsyttävämpää vai auttaako ongelman ärsyttävyyteen ollenkaan….

  13. Linkku sanoo:

    Voi ku tytöt näyttää isoilta näissä kuvissa! Ja toi Tiaran tukka on jo hirmupitkä, en kestä! 😀

  14. Emppuli sanoo:

    Apua, me tehtiin tänä aamuna väärin, en tiennyt että pääsiäismunajahdissa on joku tietty päivä. Luulin sen vaan kuuluvan pääsiäiseen. Olin niin iloinen pitkästä vapaasta vkonlopusta ja innoissaan, kun lapsetkin ymmärtää munajahdin perään, että heti aamulla sai ehtiä munat ja sitten luin tämän vasta. :DD

    • pihvi sanoo:

      Eikös sen ihan maalaisjärjellä ja yleissivistykselläkin voisi päätellä jos yhtään tietää miksi pääsiäistä vietetään, nyt on vasta pitkäperjantai jolloin ei tosiaankaan pääsiäistä ”juhlita” ja pääsiäinen on vasta sunnuntaina ja toinen pääsiäispäivä maanantaina 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hah no ei s eole niin justiinsa! 😀 Nimenomaan kaikki eivät juhli pääsiäistä uskonnollisista syistä vaan ihan vain kevään juhlana :)!

  15. mirka sanoo:

    Ai että, näistä viimeisistä kuvista nyt jotenkin huomasi, että teidän Zelda näyttää jo ihan ”isolta tytöltä”, eikä enää miltään juuri kävelemään oppineelta taaperolta. EI enää seiso sillä tavalla ”taaperomaisesti tönöttäen”, jos tiedät mitä meinaan, vaan on kunnon tasapaino ja ryhti ja kaikkea 😀 Ja vastahan jänniteltiin täälläkin ruudun takana, milloin se Zelda mahtaa syntyä..

  16. Linda sanoo:

    Olen seurannut blogiasi jo hetken aikaa ja olet ainakin onnistunut luomaan sellaisen vaikutelman että elämänne on täydellistä! Eihän kaikki ole ruusuilla tanssimista ikinä. Mutta kadehdin sitä, kuinka noin nuorena kahden lapsen äiti pärjää. Vaikutat rakastavalta äidiltä jolle lapsien hyvinvointi on tärkeintä. Ihailen kuinka paljon aikaa sinulla on lastesi kanssa ja kuinka jaksat puuhata. Ja sen jälkeen pitää vielä itsestäsi ja parisuhteesta huolta. Miten ihmeessä pärjäätte taloudellisesti? Se minua itseäni huolettaa. Kaikkea hyvää teille 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hahah no ei kenenkään elämä ole täydellistä, ei meidänkään, kauakana siitä! 🙂 Mutta meillä on asiat hyvin, ollaan tehty töitä sen eteen että saataisiin arki ja elämä toimimaan ja se on tuottanut tulosta. Kiitos paljon kauniista sanoista<3 Taloudesta meillä ei kyllä ole hätää kun mulla on kaksi työtä (blogi & media-assarin hommat) ja Ottokin ollut samassa hyvässä vakiduunissa jo useamman vuoden ja lisäksi bloggaa Kaksplussan palkkalistoilla 🙂 Kaikkea hyvää sinnekin!

  17. Juulia sanoo:

    Ihanat tytöt <3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.